Moskovan Venäjä eli Venäjän tsaarikunta (ven.Русское царство, Russkoje tsarstvo) syntyi virallisesti, kun Iivana Julma kruunattiin tsaariksi vuonna 1547. Alueena se muodostui suurelta osin vuonna 1478, kun Novgorod liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan. Moskovan ruhtinaskunta oli valloittanut alaisuuteensa myös useita muita ruhtinaskuntia.
Moskovan Venäjän pääkaupunki sijaitsi sen keskuksessa, Moskovan Kremlissä. Maata hallitsi tsaari. Hallitsijan arvonimi otettiin Bysantista sen jälkeen, kun Venäjä julistautui ”kolmanneksi Roomaksi” ja Itä-Rooman perinteen jatkajaksi.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Daniel Aleksandrovitš perustaa Moskovan ruhtinaskunnan
Daniel Aleksandrovitš, Aleksanteri Nevskin nuorin poika, perusti Moskovan kaupungin pohjalle Moskovan ruhtinaskunnan, joka myöhemmin yhdisti Venäjän. Moskovan nousua edesauttoi edullinen sijainti jokien suhteen ja metsien ja suoalueiden tarjoama suoja, mutta päätekijä oli sen yhteistyö mongolivaltiaiden kanssa. Mongolit nimittivät Moskovan hallitsijat suuriruhtinaiksi ja antoivat näille oikeuden kerätä veroa muilta ruhtinaskunnilta. Myöhemmin ruhtinaskunnan etuoikeuksia yhä lisättiin tekemällä siitä Venäjän ortodoksisen kirkon keskus.
Kirkon johtaja metropoliitta muutti hoveineen Kiovasta Vladimirin kautta Moskovaan vuonna 1299.
Mongolien valta alkaa vähentyä
1300-luvun puolivälistä alkaen mongolien voima alkoi heiketä sisäiseen kamppailuun ja suuriruhtinaat näkivät mahdollisuuden avoimeen mongoleita vastaan asettumiseen. Vuonna 1380 mongolit voitettiin Kulikovon taistelussa, ja, vaikka tämä ei vielä lopettanut Venäjän mongolivaltaa, toi se paljon mainetta suuriruhtinas Dmitri Donskoille, josta myöhemmin tehtiin pyhimys, ja vahvisti Moskovan johtavan aseman ruhtinaskuntien joukossa.
Iivana III kaksinkertaistaa suuriruhtinaskunnan alueet
1300-luvulta alkaen Moskovan suuriruhtinaat pyrkivät yhdistämään Venäjän maat alaisuuteensa. Tässä menestynein oli Iivana III Suuri (1462–1505), joka laski modernin Venäjän perustukset. Hän kaksinkertaisti Moskovan alueet liittämällä suurimman osan silloista Pohjois-Venäjää mukaan lukien Novgorodin Moskovaan ja myöhemmin kolminkertaisti ne lännestä hankituilla alueilla. Hän kehitti hallintoa itsevaltaisuuden suuntaan typistäen aatelisten ja paikallisruhtinaiden vallan. Iivana irtisanoutui Kultaisen ordan vero-orjuudesta ja avasi tien sen lopulliselle kukistamiselle. Iivana nai kukistuneen Bysantin viimeisen keisarin tyttären ja ajatus Venäjästä kolmantena Roomana alkoi kehittyä. Sitä levitti etenkin munkki Filofei Pihkovalainen kirjeissään Iivanan seuraajalle Vasili III:lle.
Iivana IV Julma
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Hallitsijan itsevaltaisuus sai huippunsa Iivana IV Julman hallituskaudella (1547–1584). Iivana, joka ensimmäisenä käytti säännöllisesti titteliä tsaari (edeltäjät olivat käyttäneet satunnaisesti), saattoi teloituttaa ylimyksiä pienimmästäkin vastarinnasta. Toisinaan Iivana kohteli omia kaupunkejaan vihollisena: Novgorod hävitettiin erityisen verisesti. Julmuudestaan huolimatta Iivana oli kuitenkin varsin kaukonäköinen valtiomies, joka sääti uuden lakikokoelman, kohensi papiston moraalia, löi Kultaisen ordan jäljellä olleet kaanikunnat ja rakennutti Pyhän Vasilin katedraalin nykyiselle Punaiselle torille.
Sekasorron aika ja Romanovit
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Iivanan kuolemaa 1584 seurasi sisällissotien kausi jossa kamppailtiin hallitsijasta ja aateliston vallan elvyttämisestä. Yksinvaltius kuitenkin säilyi läpi tämän ajan voimakkaan virkakoneiston avulla, joka kykeni toimimaan riippumatta hallitsijan laillisuudesta. Kauden aikana Venäjä menetti suuria alueita Puola-Liettualle ja Ruotsille. Ajanjakso 1598–1613 tunnetaan Venäjän historiassa sekasorron aikana.
Järjestys palautui 1613, kun viisikymmentä kaupungin edustajaa valitsi hallitsijaksi Iivana Julman veljenpojan pojan Mikael I Romanovin. Romanov-suku hallitsi Venäjää sen jälkeen aina vuoteen 1917. Uuden dynastian välttämätön tehtävä oli järjestyksen palauttaminen. Moskovan onneksi sen pääviholliset, Puola-Liettua ja Ruotsi olivat katkerassa keskinäisessä konfliktissa, joka mahdollisti Moskovalle rauhan solmimisen Ruotsin kanssa 1617 ja aselevon Puola-Liettuan kanssa 1619.
Venäjän ylhäisaatelisto eli pajarit valitsivat mieluummin yhteistyön Romanovien kanssa kuin uuden sisällissotajakson, ja sen ansiosta Romanoveilla oli mahdollisuus viimeistellä keskitetty virkakoneisto. Valtio tarvitsi aateliston tuen etenkin sotilasasioissa ja antoi vastineeksi pajarien viimeistellä talonpoikien maaorjuutus. Aiempina vuosisatoina valtio oli ainoastaan rajoittanut talonpoikia siirtymästä isännältä toiselle, mutta nyt maaorjuus kirjattiin kokonaisuudessaan lakiin ja paenneita talonpoikia kohdeltiin lainsuojattomina. Maanomistajat olivat saaneet täydellisen vallan talonpoikiinsa ja kykenivät ostamaan, myymään ja kiinnittämään heitä. Valtio ja ylimystö asettivat talonpoikien ylle ylettömän verotaakan, joka oli 1600-luvun puolivälissä huomattavan paljon suurempi kuin sata vuotta aiemmin. Myös kaupunkien kauppiaita ja käsityöläisiä alettiin verottaa, ja heitäkin kiellettiin vaihtamasta asuinpaikkaa. Kaikki väestöryhmät tulivat sotilaallisten ja muiden erityisverojen piiriin.
Talonpoikaiskapinat
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Talonpoikaiskapinat olivat enimmäkseen paikallisia, mutta Euroopan 1600-luvun suurin talonpoikaiskapina puhkesi 1667, kun kasakat nousivat vallan keskityspyrkimyksiä vastaan ja maaorjat liittyivät heihin paeten isänniltään. Kasakkakapinallinen Stenka Razin johti kannattajansa Volgajoelle, kiihotti talonpojat kapinaan ja perusti aiemman paikallishallinnon tilalle kasakkahallituksen. Tsaarin armeija löi hänen joukkonsa 1670, ja seuraavana vuonna Stenka vangittiin ja teloitettiin. Kansannousu ja sitä seurannut pula nostivat alueen talonpoikaiskuolleisuutta huomattavasti.
Moskovan Venäjä muuttuu keisarikunnaksi
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Jo Iivana IV:n itselleen ottama arvonimi tsaari juontuu Caesarista. Ensimmäiseksi Venäjän keisariksi kruunattiin vuonna 1721 Pietari Suuri, josta oli tullut yksinvaltias vuonna 1696.
Pietari uudisti Venäjää monella tavalla. Hän perusti laivaston, jolla hän voitti Ruotsin, ja länsimaisti armeijan, uudisti hallintojärjestelmän, perusti ensimmäisen virkamieskunnan ja senaatin. Kirkko liitettiin osaksi valtiota, ja patriarkaatti korvattiin pyhällä synodilla, jota johti valtion virkamies. Kerättyjen verojen määrä kolminkertaistui Pietarin aikana. Henkiveron lisäksi alettiin verottaa viinaa ja suolaa. Hän länsimaisti Venäjää tapojen ja taiteen suhteen, perusti ensimmäisen kirjapainon ja Venäjän tiedeakatemian. Länsimaistaminen tosin johti kansan ja ylimystön väliseen juopaan. Pääkaupunki siirrettiin vuonna 1703 perustettuun länsimaistyyliseen Pietarin kaupunkiin, joka oli rakennettu Ruotsilta vallatuille maille Suomenlahden pohjukkaan.
.svg)
