Nikolai syntyi Aleksanterin palatsissaTsarskoje Selossa Venäjän kruununperijän, tsarevitš Aleksandr Aleksandrovitš Romanovin (myöhemmän keisari Aleksanteri III:n) ja suuriruhtinatar Maria Fjodorovnan (syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar) perheeseen vuonna 1868. Hänet, kuten myös hänen sisaruksensa, kasvatettiin kovassa kurissa ja nuhteessa Hatsinan palatsissa. Nikolain isoisä, keisari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881, jolloin Nikolain isästä tuli keisari Aleksanteri III. Nikolai oppi tottelemaan asiassa kuin asiassa isäänsä, joka hänen vartuttuaan määräsi hänet osallistumaan erilaisten valiokuntien toimintaan. Nikolai piti kuitenkin politiikkaan liittyviä asioita kuivina ja mielenkiinnottomina ja juhli mieluummin upseeritovereidensa kanssa ravintoloissa ja nuorten naisten kanssa Pietarin edustalla olevilla saarilla. Ensimmäistä kertaa kruununperijä uhmasi isänsä tahtoa alkaessaan seurustella Keisarillisen baletin nuoren tanssijattaren Mathilde Krzesinskan kanssa.
Nuoret erotettiin kuitenkin pian toisistaan, kun kruununperijä Nikolai ja hänen pikkuveljensä suuriruhtinas Georgi lähetettiin lokakuussa 1890 pitkälle maailmanympärysmatkalle. Matka ei päättynyt hyvin, Georgi sairasti tuberkuloosia, ja vanhemmat päättivät keskeyttää Georgin matkan ja lähettää pojan Kaukasiaan toipumaan. Myös Nikolain matka sai ikävän päätöksen Japanissa, kun eräs japanilainen poliisimies hyökkäsi kruununperijän kimppuun miekalla heidän vieraillessaan keväällä 1891 Otsun kaupungissa. Kreikan prinssi Yrjö pelasti uhkaavan tilanteen onnistuessaan pudottamaan miekan hyökkääjän kädestä kävelykepillään.
Japanissa Nikolai hankki myös lohikäärmeaiheisen tatuoinnin oikeaan käsivarteensa. Tatuointiprosessin väitetään kestäneen seitsemän tuntia.[3][4]
Pietariin palattuaan Nikolai jatkoi jälleen suhdettaan Mathilde Krzesinskaan isänsä vastustuksesta huolimatta. Nikolain elämän suuri rakkaus ei kuitenkaan ollut Mathilde vaan nuori saksalainen Hessen-Darmstadtin prinsessa Alix, Nikolain sedän Sergei Aleksandrovitšin vaimon, suuriruhtinatar Elisabetin nuorempi sisar. Vuonna 1894 Nikolai kertoi avoimesti Mathildelle rakkaudestaan Alixiin ja kertoi toivovansa tätä morsiamekseen. Tsarevitšin ja primaballerina assolutan suhde päättyi samana vuonna, ja Mathilde meni myöhemmin naimisiin Nikolain serkun, suuriruhtinas Andrei Vladimirovitšin kanssa.
Keisariparin pitkään jatkuneen vastustuksen jälkeen kruununperijä Nikolai sai viimein luvan kosia rakastettuaan, kun keisari Aleksanteri III:n terveydentila äkkiä heikkeni. Keväällä 1894 pari kihlautui ja lokakuussa prinsessa Alix saapui keisariperheen luokse Livadian palatsiin, Krimille. Viimeisillä voimillaan keisari siunasi nuoren parin, minkä jälkeen hän pian kuoli omassa vuoteessaan. Näin nuoresta tsarevitšista tuli koko Venäjänmaan keisari.
Laurits Tuxen, Keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kruunajaiset, 1898.
Ennen häitä prinsessa Alix kääntyi luterilaisuudestaortodoksisen kirkon uskoon, ja hänestä tuli ”oikeauskoinen suuriruhtinatar Aleksandra Fjodorovna”. Häät pidettiin pian Aleksanteri III:n hautajaisten jälkeen, ennen suuren pääsiäispaaston alkua, ja suruajasta johtuen ne olivat huomiota herättämättömät ja hiljaiset. Tosin hautajaisia seuranneiden iäkkäiden naisten sanotaan pudistelleen päätään ja sanoneen keisarinnasta:
Nikolai II ja keisarinna Aleksandra kruunattiin virallisesti 26. toukokuuta 1896 MoskovassaUspenskin katedraalissa. Juhlallisuudet olivat valtavat, ja kautta Venäjän saapui ihmisiä seuraamaan uuden keisarin kruunaamista. Kruunajaisissa luutnantti Mannerheim oli yksi neljästä keisaria saattaneesta upseerista. Kruunajaispäivällisillä tarjoiltiin suomalaista taimenta.[6][7][8]
Nikolai II ilmoitti jo hallituskautensa aluksi, että hän tulisi käyttämään venäläisempänä pitämäänsä tsaarin eikä lännestä tuotua keisarin arvonimeä.[5]
Nikolain ja Aleksandran Aleksanterin palatsissa asuvaan perheeseen syntyi viisi lasta: Olga (s. 1895), Tatjana (s. 1897), Maria (s. 1899), Anastasia (s. 1901) ja viimein vuonna 1904 kruununperijä, tsarevitš Aleksei. Aleksei syntyi geneettisesti sairaana. Hän sairasti hemofiliaa, samaa perinnöllistä tautia kuin muun muassa Espanjan kuningashuoneen prinssit. Aleksein syntymästä lähtien epätoivoiset vanhemmat tekivät kaikkensa löytääkseen parannuskeinon. Tästä syystä keisariperheen lähipiiriin pääsi myös siperialainen talonpoika, ”pyhä mies” Grigori Rasputin. Keisarinna Aleksandra uskoi lujasti Rasputinin kykenevän parantamaan hänen poikansa, ja läheinen suhde kansan riettaana ja sivistymättömänä moukkana pitämään mieheen entisestään kasvatti kansan ja keisariperheen välillä vallitsevaa vihaa ja epäluuloisuutta.
Keisarina
Noustessaan keisariksi Nikolailla ei ollut juurikaan kokemusta hallitsemisesta. Hänen vaimonsa oli myös vahvatahtoinen, minkä on arveltu johtaneen siihen, että Nikolai pyrki kompensoimaan oman vahvan tahtonsa puutetta hallitsemalla itsevaltaisesti. Nikolai suhtautui myös varauksella omiin ministereihinsä, muttei kuitenkaan itse kyennyt hallitsemaan.[9]
Nikolai II:n hallitusvuodet muodostuivat vaikeiksi alusta alkaen. Moskovassa 26. toukokuuta 1896 pidettyjen kruunajaisten kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa Hodinkan kentällä tapahtui vakava onnettomuus, kun tuhatpäinen yleisö joutui paniikkiin ja talloi kuoliaaksi satoja juhlavieraita. Nikolai osallistui silti Aleksandran kanssa Ranskan lähettilään järjestämiin tanssiaisiin, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, sillä Ranskan valtio oli nähnyt paljon vaivaa tanssiaisten järjestämiseen, ja keisariparin poisjääminen olisi ollut kiusallista.
Nikolai II:n hallinnon ensimmäiseen kymmeneen vuoteen osui Venäjän yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros, siirtyminen agraariyhteiskunnasta teollistuneeseen, jonka siemenet oli jo kylvetty hänen isänsä hallituskaudella. Talouskasvu oli tarkastelujaksolla vuosina 1880–1910 keskimäärin yli yhdeksän prosenttia vuodessa. Lainsäädännön jälkeenjääneisyys, maanomistussuhteiden ratkaisemattomuus maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen vuonna 1861 ja talouskasvun keskittyminen vauraille suurkaupunkialueille aiheuttivat ristiriitoja kasvavan työväenluokan keskuudessa, jota sosialistivallankumoukselliset ja kommunistit käyttivät kasvualustanaan.
Nikolai II:n hallinto joutui kriisiin Venäjän–Japanin sodan 1904–1905 tappion aiheuttamien levottomuuksien myötä. Suurena käännekohtana voidaan pitää verisunnuntain nimellä tunnettua välikohtausta 22. tammikuuta 1905, jossa satoja rauhallisia mielenosoittajia sai surmansa Talvipalatsin vartiosotilaiden luodeista. Liikehdintä johti lopulta vuoden 1905 vallankumoukseen. Kun näistä oli hädin tuskin toivuttu, Venäjää ja Nikolaita kohtasi uusi koettelemus, ensimmäinen maailmansota, jonka myllerryksissä vanha Eurooppa ja sen monarkiat tulivat tiensä päähän.
Vuonna 1913 Nikolai vieraili Berliinissä, jossa keisari Vilhelm II:n ainoa tytär Viktoria Luise meni naimisiin. Häissä Nikolai tapasi viimeistä kertaa myös Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaan Yrjö V:n. Kaikki kolme hallitsijaa olivat serkkuja keskenään.[10]
Nikolai ja keisarillinen perhe vietti useita kesiä Suomen saaristossa ja rannikolla. Keisarillinen perhe purjehti Suomeen keisarillisella Standard-huvijahdilla.[11]
Keisariperhe veneretkellä Suomen saaristossa 1909.
Nikolai oli keisarina heikko. Perheenisänä ja puolisona hän oli parempi kuin jättimäisen, levottoman valtakunnan hallitsijana. Hän oli kyvyiltään keskinkertainen ja luonteeltaan päättämätön, mutta samalla vaatimaton ja säästeliäs. Hän oli isänsä Aleksanteri III:n tavoin hyvin vanhoillinen ja pyrki venäläistämään kaikkea siihen asti länsimaistettua pitäen parempana käyttää arvonimeä tsaari, koska se oli hänen mielestään virallista keisari-nimitystä (imperator) venäläisempi.
Nikolai salli vaimonsa ohjailla itseään hallitusasioissa, kuten henkilövalinnoissa. Sen vuoksi uudistukset kaatuivat usein yhteen ja samaan asiaan: mikä tahansa uudistus olisi ollut heidän lastensa etujen vastainen. Eritoten kruununperijä Aleksei oli tässä suhteessa tärkeä, eikä hänen tulevia etujaan saanut vaarantaa.
Keisarinna Aleksandraa taas ohjaili eräässä vaiheessa Grigori Rasputin, jonka ansiosta keisarin lähipiiri täyttyi itsevaltiutta tukevilla mielistelijöillä. Nikolain elinpiiri erosi palatsin ulkopuolisesta maailmasta, eikä hänellä ollut käsitystä Venäjän todellisesta ahdingosta. Keisari Nikolai pyrki politiikassaan jatkamaan isänsä Aleksanteri III:n linjoilla, mutta huomattavasti heikommalla menestyksellä.
Venäjä oli ensimmäisen maailmansodan lähestyessä yhä lähempänä suistumista vallankumoukseen työläisten vaatiessa lisää oikeuksia ylimystöltä. Keisari Nikolai oli kasvatettu uskomaan omaan asemaansa Jumalan valitsemana hallitsijana, ja siksi kansan vaatima kansanedustuslaitos tuntui hänestä Jumalan luottamuksen pettämiseltä.
Sisäpolitiikassa hän tukeutui pitkälti isänsä Aleksanteri III:n konservatismiin. Suomessa hänet opittiin tuntemaan venäläistämistoimenpiteistään (helmikuun manifesti), joka johti ensimmäiseen sortokauteen. Vuoden 1905 vallankumouksen seurauksena keisari Nikolain oli myönnyttävä uudistuksiin. Lokakuun manifestissa, jonka kirjoitti Nikolain kyvykäs pääministeri Sergei Witte, Venäjälle perustettiin kansanedustuslaitos eli duuma, ja kansalaisoikeuksia laajennettiin (sananvapaus, uskonnonvapaus, kokoontumisvapaus). Nikolaille jäi kuitenkin veto-oikeus duuman säätämiin lakeihin ja oikeus hajottaa parlamentti, jota oikeutta hän käyttikin kahdesti, 1906 ja 1907. Asteittain muutkin uudistukset peruttiin, ja Nikolai II:n hallinto luisui jälleen taantumuksen tielle. Witteä seuranneet pääministerit, joiden valintaan olivat vaikuttamassa keisarinna Aleksandra ja perheystävä munkki Grigori Rasputin, olivat joko kyvyttömiä (Goremykin) tai joustamattomia (Stolypin).
Nikolai II vieraili Helsingissä 10. maaliskuuta 1915.[12]
Vallasta luopuminen
»Näinä ratkaisevina päivinä Venäjän kohtalon tiellä velvollisuutemme on tehdä kaikkemme kansan parhaaksi kootaksemme voimamme ja yhdistääksemme rivimme nopean voiton saavuttamiseksi. Tästä syystä me, Nikolai II, yhteisymmärryksessä valtakunnan duuman kanssa, katsomme parhaaksi luopua Venäjän valtaistuimesta ja luovuttaa ylin valta. Haluttomana eroamaan pojastamme luovutamme perintöoikeuden suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšille, ja annamme hänelle siunauksemme hänen noustessaan Venäjän valtakunnan valtaistuimelle.[13]»
Ensimmäisen maailmansodan miestappiot ja talouden alamäki, työläisten lakkoilu ja poliittinen agitointi ja mellakointi johtivat lopulta siihen, että Pietarissa puhkesi vallankumous maaliskuussa 1917 (helmikuun vallankumous). Kaupungin varuskunnan joukko-osastojen ja kasakoiden siirryttyä vallankumouksen puolelle keisari Nikolaille ei jäänyt vaihtoehtoja. Ollessaan 15. maaliskuuta 1917 palaamassa junalla Mogiljovinpäämajasta Pietariin hän sai duuman puhemieheltä Mihail Rodzjankolta ja yleisesikunnan päälliköltä, kenraali Mihail AleksejeviltaPihkovaan sähkeen, jossa häntä vaadittiin luopumaan vallasta poikansa Aleksein hyväksi. Tajuttuaan tilanteen vakavuuden keisari Nikolai ymmärsi vallasta luopumisen olevan paras ratkaisu hänen rakastamansa Venäjän ja keisari-instituution säilymisen kannalta. Haluttomana eroamaan pojastaan Alekseista, joka sairasti verenvuototautia, Nikolai hetken mietittyään päättikin siirtää vallan veljelleen suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitšille. Mikael kuitenkin kieltäytyi seuraavana päivänä ottamasta kruunua vastaan, koska duuman edustajat eivät taanneet hänen turvallisuuttaan, jos hän nousisi valtaistuimelle. Valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle.
Tobolskissa perhe eli vielä suhteellisen normaalia elämää, mutta bolševikkien kaapattua vallan lokakuun vallankumouksessa otteet heitä kohtaan kovenivat. Ensin keisari, keisarinna ja heidän tyttärensä suuriruhtinatar Maria siirrettiin Ipatjevin taloonJekaterinburgiinUralille.[14] Tsaveritš Aleksei oli edelleen verenvuotokohtauksen jälkeen huonossa kunnossa, ja hänen kolme sisartaan ja osa palveluskunnasta jäivät hoitamaan häntä Tobolskiin. Aleksein toivuttua myös heidät siirrettiin Jekaterinburgiin. Jekaterinburgissa perhe alistettiin vankien asemaan. Heidän huoneidensa ikkunat oli maalattu valkoisiksi ulosnäkemisen estämiseksi, eivätkä he päässeet kirkkoon tai saaneet vastaanottaa vieraita.
Ajan kuluessa vartijat muuttuivat myötämielisemmiksi vankejaan kohtaan, jolloin bolševikkihallinto vaihtoi vartijat. Uudet vartijat kuuluivat pahamaineiseen tšekaan. Kuusi heistä oli bulgarialaisia ja unkarilaisia sotavankeja, joita käytettiin likaisimpiin töihin. Robert K. Massien mukaan keisariperhe tiesi kohtalonsa näiden miesten saavuttua. Vartijoiden kylmän asiallinen käytös kertoi varsin selvästi heidän olevan pyöveleitä.
Nikolai II:n ja hänen perheensä teloittamisen syynä on pidetty Venäjän sisällissodan poikkeuksellisia olosuhteita. Entisen keisarin ei tahdottu pääsevän vapaaksi ja päätyvän bolševikkeja vastaan taistelevan valkoisen armeijan eläväksi symboliksi. Teloituksen ajankohdan määräsi sotatilanne. Siperiassa toimiva 45 000 miehen tšekkiläislegioona, jonka vahvistuksena oli valkoisen armeijan venäläisiä sotilaita ja upseereita, oli edennyt etelässä Jekaterinburgin kaupungin rajoille asti. Punaisen sotavoiman komentajan mukaan kaupunkia pystyttäisiin puolustamaan kolmen päivän ajan. On yleisesti uskottu, että Nikolai II:n murhakäsky annettiin Moskovasta. Myös Romanov-asiantuntijana tunnettu Robert K. Massie tulkitsee asian näin.[15] Venäjänkielentaitoisen historioitsija Helen Rappaportin mukaan kirjallista todistusaineistoa V. I. Leninin osuudesta ei olisi olemassa. Sitä ei alun alkaen laadittukaan tai se on kätketty taitavasti.[16] Perinteisen käsityksen mukaan Moskovasta tulleen käskyn antoi bolševikkipuolueen keskuskomitea.[17][18][19]
Vangeille ilmoitettiin, että Moskovasta haluttiin valokuva todisteeksi heidän hyvinvoinnistaan. Heidät kerättiin yhteen, mutta kuvaajan sijasta paikalle saapui aseistautuneita vartijoita.[20] Yöllä 16.–17. heinäkuuta 1918 pian puolenyön jälkeen miehet teloittivat koko keisariperheen ja heitä vankeuteen vapaaehtoisesti seuranneet kamarineito Anna Demidovan, perheen lääkärin tohtori Botkinin, kokki Haritonovin ja palvelija Truppin. Teloitus tapahtui Ipatjevin talon kellarissa. Teloittajat olivat etukäteen sopineet siitä kuka kenetkin ampuisi – Nikolai II kuului Pjotr Jermakoville ja keisarinna Aleksandra Jakov Jurovskille.[21] Teloitusryhmää johti Jakov Jurovski.[22]
Komissaari[23]Pjotr Jermakov väitti olleensa Ipatjevin talon vartioston päällikkö.[24][25] Jermakovin kertomus teloituksesta ja ruumiiden hävittämisestä poikkeaa täysin kapteeni Jurovskin kertomuksesta. Jermakov väitti itse polttaneensa ruumiit Neljän veljeksen kaivosalueella kolmen halkokasan päällä niin perusteellisesti, ettei kynnen palastakaan jäänyt jäljelle. Lisäksi Jermakov kertoo levittäneensä tuhkat kuorma-auton lavalta myrskytuuleen, jolloin ne levisivät pelloille ja metsiin.[26][27]
Moskova ilmoitti ainoastaan, että Nikolai oli teloitettu ja että perhe oli evakuoitu luotettavaan paikkaan.[28] Sen jälkeen Moskova kiisti vielä kahdeksan vuotta tietävänsä mitään perheen olinpaikasta.[29]
Teloituspaikka Ipatjevin talo purettiin vuonna 1977, koska neuvostojohtajat pelkäsivät, että paikasta tulee keisarivaltaa kannattavien muistopaikka. Paikalle alettiin vuonna 2000 rakentaa kirkkoa, joka sai nimen Kirkko veren päällä. Se on Venäjän suurimpia kirkkoja, ja kirkossa oleva ikoni on maan kalleimpia.lähde? Kirkkorakennuksessa on kaksi erillistä kirkkosalia, joista alempi on vihitty keisariperheelle.[30]
Poliittisen kiistelyn kohde ja pyhimys
Rikoksen peittely-yritykset
Moskovalainen elokuvaohjaaja Geli Rjabov julkaisi Rodina-lehdessä (Isänmaa) Romanovien salaisen hautapaikan vuonna 1989. Haudan toisen löytäjän, jekaterinburgilaisen Aleksandr Avdoninin ehdotuksesta Rjabov kuitenkin ilmoitti paikan, joka oli vajaan kilometrin päässä oikeasta paikasta. Päivää sen jälkeen kun Rodinan numerot ilmestyivät Sverdlovskissa, metsään ilmaantui raskaita työkoneita, jotka alkoivat kaivaa maata Rjabovin ilmoittamasta väärästä paikasta ja kuljettivat pois kaiken irtaimen maan. "KGB", Avdoninin mukaan.[31]
Vuonna 1989 Rjabov yritti ottaa yhteyttä presidentti Gorbatšoviin pyytääkseen tämän apua hallitustasolla, jotta kysymys voitaisiin käsitellä asianmukaisesti. Gorbatšov ei katsonut aiheelliseksi vastata mitään.[32] Koska presidentti Gorbatšov ei pannut tikkua ristiin hautalöydön eteenpäinviemiseksi päätti Rjabov julkistaa asian vapaamieliselle viikkolehti Moskovskije Novostille antamassaan haastattelussa joka julkaistiin huhtikuun kymmenentenä päivänä vuonna 1989. Seuraavana päivänä jokainen huomattava länsimainen sanomalehti kertoi, että kymmenen vuotta aiemmin vuonna 1979, neuvostoliittolainen elokuvantekijä Geli Rjabov oli löytänyt keisarillisen perheen luut suosta Sverdlovskin läheltä.[32]
Elokuvaohjaaja Geli Rjabov kirjoitti myös Englannin kuningattarelle Elisabet II:lle, joka on itse sekä aviomiehensä Edinburgin herttuan, prinssi Philipin kautta sukua Romanoveille, ja pyysi tätä käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta keisariperhe voitaisiin haudata kristilliseen tapaan. Kuningatar ei vastannut mitään.[33]
Uudemmat rikostutkimukset
Max Jakobsonin mukaan Neuvostoliiton sotahistorian laitoksen johtaja kenraali Dmitri Volkogonov (1928–1995) on kirjoittamassaan Leninin elämäkerrassa todistanut sitovasti sen, että keisari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin Leninin ja hänen lähimpien miestensä Moskovassa tekemän päätöksen johdosta.[34][35]
Venäjän federaation korkein tuomioistuin totesi vuonna 2008 Nikolai II:n ja hänen perheensä joutuneen poliittisen vainon uhriksi.[36]
Venäjällä järjestettiin 2000-luvulla virallinen tutkinta, jossa pyrittiin selvittämään, olivatko V. I. Lenin ja Jakov Sverdlov syyllisiä teloituskäskyn antamiseen.[37] Tutkinnassa ei löydetty luotettavia todisteita siitä, että Lenin tai Sverdlov olisivat olleet määräyksen takana. Tutkinta lopetettiin vuoden 2011 alussa.[37][38][39]
Uudelleenhautaus ja pyhäksi julistaminen
Ruumiit vietiin pois kuorma-autolla[40] ja heitettiin tyhjään kaivoskuiluun.[14] Kaivosta ei saatu räjäyttämällä sortumaan, ja siksi alastomat ruumiit nostettiin seuraavana yönä ylös ja haudattiin vielä saman yön aikana metsätiellä kohtaan, johon auto upposi ”Sikojen niityllä” (Possunotkossa). Ruumiit löydettiin vasta vuonna 1978.[14][41] Elokuvaohjaaja Geli Rjabov sai Jurovskin pojalta vara-amiraali Aleksandr Jurovskilta tämän isän kirjoittaman raportin ruumiiden hautaamisesta. Raportissa oli tarkka selostus hautapaikasta Koptjakissa Sikojen niityllä. Tämän tiessä olleen haudan Geli Rjabov ja jekaterinburgilainen Aleksandr Avdonin löysivät vuonna 1978.[42] Haudassa olleet yhdeksän ruumista kaivettiin ylös heinäkuussa 1991 presidentti Jeltsinin luvalla[43]ja tunnistettiin DNA-kokeilla kahta vuotta myöhemmin. Haudan kolmantena avauspäivänä tuli ilmi dramaattinen seikka, Aleksein ja yhden naisen luuranko puuttuikin haudasta.[44][45] Täsmälleen 80 vuotta kuolemansa jälkeen, 17. heinäkuuta 1998, keisariperheen jäännökset, kruununperijä Alekseita ja tytär Mariaa lukuun ottamatta, haudattiin valtiollisin kunnianosoituksin Pietari-Paavalin katedraaliinPietarissa.[46][47] Presidentti Boris Jeltsin piti hautajaisissa hyvin sovinnollisen, joskin selkeästi venäläiskansallisen puheen.[48]
Jurovski mainitsi raportissaan polttaneensa lähistöllä hovineiti Anna Demidovan ja tsarevitš Aleksein ruumiit. Asiantuntijoiden mukaan ruumista ei voida metsäolosuhteissa polttaa vajaassa viidessä tunnissa mikä aika Jurovskilla oli käytettävissä polttamiseen. Tästä syystä etsintöjä jatkettiin kahden ruumiin löytämiseksi.[49][50]
Amerikkalaiset yrittivät myös etsiä kahta puuttuvaa ruumista 1990-luvulla ääniaaltoja käyttävän laitteen avulla, mutta eivät niitä kuitenkaan löytäneet, koska maa oli myllerretty piloille.[51]
Historian harrastaja Sergei Plotnikov oletti löytäneensä elokuussa 2007 Aleksein ja Marian (tai Anastasian) jäännöksiä 70 metrin päästä siitä paikasta mihin muut perheenjäsenet oli haudattu. Jäännökset sisälsivät 7 hammasta ja 44 luunpalaa, jotka olivat kooltaan muutamasta millimetristä muutamaan senttimetriin.[52][53] Kolme hammasta, joissa oli hopea-amalgaami paikat, ja 29 luunpalaa oletettiin kuuluneen Alekseille.[54]
Jäännösten kuuluminen keisariperheen jäsenille varmennettiin kolmella DNA-testillä.[55][56][57] DNA-todisteiden lisäksi käytettiin aihetodisteina Aleksein lähes täydellisesti palaneen ruumiin, jäljelle jääneiden hampaiden korkealaatuisia hopea-amalgaamipaikkoja, jotka olivat samanlaisia kuin muiden perheenjäsenten hammaspaikat.[54]
Venäjän pakolaiskirkko on julistanut aikoja sitten keisarin perheen pyhiksi. Venäjän ortodoksisen kirkon synodin päätöksellä keisari Nikolai II ja hänen perheensä kanonisoitiin elokuussa 2000 pyhiksi.[58] Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan tunnusta vuonna 1991 löydettyjen ja DNA:lla lännessä tunnistettujen ruumiiden kuuluvan keisariperheelle eikä heidän palvelijoilleen.[52][59] Ortodoksinen kirkko pitäytyy Pjotr Jermakovin 1930-luvulla esittämään tarinaan, että ruumiit poltettiin ja rikoksen jäljet haihtuivat savuna ilmaan.[60] Japanilainen Tatsuo Naganiselvennä oli 2004 sitä mieltä, etteivät vuonna 1991 löydetyt luut kuulu Romanoveille eikä heidän palvelusväelleen.[61] Professori, oikeushammaslääkäri Helena Ranta on tutkinut Nikolain kalloksi oletetun kallon hampaat. Ranta oletti vuonna 1995, että kysymyksessä ei ole Nikolain kallo. Ranta vaati kallosta tehtäväksi DNA-testin, mutta venäläiset eivät siihen suostuneet.[62] Ortodoksikirkko vaatii jo haudattujen ylöskaivamista, jotta varmistettaisiin ovatko he todella Nikolai II, Aleksandra, Olga, Tatjana ja Anastasia.[63]
Venäjän keisarillisia regalioita. Vasemmalla alkuperäinen kruunauskruunu, turkisreunustettu Monomahin kruunu.
Perheestä on olemassa kahden tyyppisiä ikoneita. Toisessa heidät on puettu keskiaikaisiin asuihin, toisessa 1900-luvun alussa käyttämiinsä pukuihin. Keskiaikaistyylisessä ikonissa Nikolailla on turkisreunustettu Monomahin kruunu ja ensimmäisten Romanovien aikaiset kruunajaisvaatteet. Tosiasiassa hän ei koskaan käyttänyt tätä tsaarien kruunua, jonka käyttö oli lopetettu jo Pietari Suuren aikana. Robert K. Massien mukaan Nikolai olisi halunnut ottaa sen uudelleen käyttöön, mutta hoviprotokolla ei sallinut sitä.
Karlovcin synodi, jonka hallussa ovat Nikolai Sokolovin tutkimuskomission materiaali ja löydökset, kuten korut, napit, vaatteiden kappaleet ja kunniamerkit, keisarinnan irronnut sormi ja Anastasian lemmikkispanielin Jimmyn kaulapanta,[5] kanonisoi keisariperheen jäsenet jo vuonna 1960lähde?.
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Jakobson, Max: Väkivallan vuodet. 20. vuosisadan tilinpäätös I. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1
Klas-Göran Karlsson: Vaino ja vaikeneminen. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 952-471-427-2
Lähteenmäki, Maria & Troberg, Martti: ”Eurooppa etsii suuntaa: Viimeisen keisarin kohtalo”, Kronikka 8, s. 13. Helsinki: Edita Prima OY, 2004. ISBN 951-37-4060-9
Robert K. Massie: Nicholas and Alexandra. Laurel Books Dell Publishing Co., Inc., New York, 1985. ISBN 0-440-36358-6
Robert K. Massie: Nikolai ja Aleksandra. Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6733-5
Robert K. Massie: Romanovit: Keisariperheen viimeinen luku. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14275-5
Radzinski, Edvard: Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema. Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18121-8
Service, Robert: Lenin: Elämäkerta. (Lenin: A biography, 2001.) Suomentanut Arto Häilä. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26280-3
↑ abcdSeppo Varjus: Poiminnat: Tsaariperhe teloitettiin julmasti. (erikoisnumero: Neuvostoliitto, 20 vuotta imperiumin kaatumisesta) Ilta-Sanomat, 29.9.2011, s. 15. Sanoma Oy.
↑ abCornell University Library: The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors. London : Printed and published for the Central chancery of the orders of knighthood, Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio Viitattu 26.2.2023.
Chinese scholar and poet (221-300) The Seven Sages of the Bamboo Grove depicted in the Long Corridor, one of whom is Liu Ling Liu LingBornLiu Ling221Died300OccupationPoet, ScholarNationalityChinese Liu Ling (Chinese: 劉伶), born 221 and died 300 CE, was a Chinese poet and scholar. Little information survives about his family background, though he is described in historical sources as short and unattractive, with a dissipated appearance. Name Liu Ling's name is commonly misprinted as 劉...
Portugal São João de Loure e Frossos Freguesia Localização Município Albergaria-a-Velha História Fundação 28 de janeiro de 2013 Administração Tipo Junta de freguesia Presidente Adalberto Manuel Mónica Correia Póvoa (PPD/PSD) Características geográficas Área total 18,18 km² População total (2011) 2 896 hab. Densidade 159,3 hab./km² São João de Loure e Frossos é uma freguesia portuguesa do município de Albergaria-a-Velha ...
Lorenzens Ford Galaxy uit 1965. Fred Lorenzen (Elmhurst (Illinois), 30 december 1934) is een voormalig Amerikaans autocoureur. Hij reed tussen 1956 en 1972 in de NASCAR Grand National Series. In 1965 won hij de Daytona 500. Carrière Lorenzen debuteerde in de NASCAR in 1956. Twee jaar later won hij zijn eerste races op de Martinsville Speedway, de Darlington Raceway en de Atlanta Motor Speedway. In 1963 won hij zes keer en werd derde in de eindstand van het kampioenschap. In 1964 won hij acht...
Titelblatt des Erstdrucks der Chronik des Bischofs Victor von Tunnuna, durch Heinrich Canisius, 1600 Victor von Tunnuna (Victor Tunnunensis; † ca. 570) war ein spätantiker Bischof und Chronist. Inhaltsverzeichnis 1 Leben und Wirken 2 Ausgaben und Übersetzungen 3 Literatur 4 Weblinks Leben und Wirken Über Victors Leben ist nur sehr wenig bekannt. Er fungierte (spätestens seit 554) als Bischof von Tunnuna in der seit 533/34 wieder (ost-)römischen Provinz Africa, doch ist die genaue Lokal...
Jan Gross Jan Gross (* 25. April 1938 in Starogard, Polen, (deutsch: Preußisch Stargard); † 25. März 2014 in Cieszyn, Polen) war ein polnischer lutherischer Theologe. Er war Präses der Synode der Evangelisch-Augsburgischen Kirche in Polen. Jan Gross wurde am 2. Oktober 1960 zum Geistlichen Amt ordiniert und war zunächst in Szczytno (Ortelsburg) tätig. Im Jahre 1961 wurde er Pfarrer in Dąbrówno (Gilgenburg), Lipowo (Leip) und Glaznoty (Marienfelde). Am 1. Januar 1963 übernahm er...
For the Romanian actor and writer, see George V. Grigore. This article includes a list of references, related reading, or external links, but its sources remain unclear because it lacks inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (March 2019) (Learn how and when to remove this template message) George GrigoreGeorge Grigore in Mardin, 2006BornGeorge Grigore (1958-02-02) 2 February 1958 (age 65)Grindu, RomaniaOccupation(s)Writer, essayist, t...
العلاقات الآيسلندية الإريترية آيسلندا إريتريا آيسلندا إريتريا تعديل مصدري - تعديل العلاقات الآيسلندية الإريترية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين آيسلندا وإريتريا.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه ...
Melaka Aerorail is a proposed monorail line to be constructed in Malacca City. It will be constructed in two phases, 9.5 km for the first one with another at 8.7 km. The cost of construction is expected to be around RM1.8 Billion.[1][2] If it is successful, it will be the first aerorail network in Malaysia and Asia. The project, however, has been postponed indefinitely.[3] Stations First phase The first phase costs around RM586 million, involving a distance o...
This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Girls Preparatory School – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (March 2014) (Learn how and when to ...
هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2019) ريتشارد ر. موراي معلومات شخصية الميلاد 3 فبراير 1956 (67 سنة) مواطنة الولايات المتحدة الحياة العملية المدرسة الأم جامعة ميشيغانجامعة سالزبورغ المهنة رج
Medieval aqueduct system in Cairo, Egypt. Cairo Citadel AqueductNative name Arabic: سور مجرى العيونMamluk AqueductTypeaqueductLocationCairo (near Old Cairo), EgyptCoordinates30°01′19.5″N 31°13′49″E / 30.022083°N 31.23028°E / 30.022083; 31.23028 (Coordinates of Nile water intake tower)Founderal-Nasir Muhammad (and al-Ashraf Khalil)Built1311-12 CE (approximate)Restored1506-1508Restored byQansuh al-GhuriArchitectural style(s)Mamluk The Cairo Citad...
إن بؤرة التنوع الحيوي (بالإنجليزية: Biodiversity hotspot) هي منطقة جغرافية حيوية ذات مستويات كبيرة من التنوع البيولوجي المهددة بالسكن البشري.[1][2] كتب نورمان مايرز عن هذا المفهوم في مقالتين في «البيئي» (1988)،[3] و1990[4] عرف المفهوم بعد التحليل الشامل الذي أجراه مايرز وآخر...
American Greco-Roman wrestler This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This biography of a living person needs additional citations for verification. Please help by adding reliable sources. Contentious material about living persons that is unsourced or poorly sourced must be removed immediately from the article and its talk page, especially if potentially libelous.Find sources:...
Family of transport proteins This article is an orphan, as no other articles link to it. Please introduce links to this page from related articles; try the Find link tool for suggestions. (November 2016) YedZ (TC# 5.B.7) of E. coli has been examined topologically and has 6 transmembrane segments (TMSs) with both the N- and C-termini localized to the cytoplasm.[1] von Rozycki et al. 2004 identified homologues of YedZ in bacteria and animals. YedZ homologues exhibit conserved histidyl r...
Pulau PanjangPulau PanjangLetak pulau Panjang di Jawa TengahGeografiKoordinat6°34′32″S 110°37′43″E / 6.5756°S 110.6286°E / -6.5756; 110.6286Koordinat: 6°34′32″S 110°37′43″E / 6.5756°S 110.6286°E / -6.5756; 110.6286KepulauanJawaLuas0.190 km2PemerintahanNegaraIndonesiaKabupaten JeparaKependudukanPenduduk8 jiwa Pulau Panjang adalah pulau kecil yang berjarak 2.4 km dari Pantai Kartini, Kabupaten Jepara.[1&#...
Jerusalem BiennaleThe poster for the first Jerusalem Biennale that was held in 2013FrequencyBiennial, every two yearsLocation(s)JerusalemCountryIsraelWebsitehttps://jerusalembiennale.org/ The new permanent gallery of the Biennale at Jaffa street, 161 The Jerusalem Biennale is a contemporary art event which has taken place biannually since 2013. Exhibits are held in different historical and modern locations around Jerusalem, with a focus on where the contemporary art world and the Jewish world...
1979 American science fiction film This article is about the first Star Trek feature film. For the 2009 film, see Star Trek (film). ST I redirects here. For other uses, see STI (disambiguation). Star Trek: The Motion PictureTheatrical release poster by Bob Peak[1]Directed byRobert WiseScreenplay byHarold LivingstonStory byAlan Dean Foster[2]Based onStar Trekby Gene RoddenberryProduced byGene RoddenberryStarring William Shatner Leonard Nimoy DeForest Kelley James Doohan George ...
-2.jpg)
.jpg)
.jpg)
_ribbon.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
.png){kind=small}
_ribbon.svg){kind=small}
