Tarja Kaarina Halonen (s. 24. joulukuuta1943Helsinki) on suomalainen poliitikko. Hän toimi Suomen tasavallan 11. presidenttinä ja ensimmäisenä naispuolisena valtionpäämiehenä vuosina 2000–2012.[4] Hän astui virkaan 1. maaliskuuta 2000, ja hänet valittiin uudelleen presidentiksi vuonna 2006.
Halonen on kiinnittänyt uransa aikana erityisesti huomiota ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja kansalaisyhteiskuntaan. Myös sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvon edistämistä koskevat asiat ovat olleet keskeisiä koko hänen poliittisen uransa aikana. Presidenttinä Halonen oli erittäin suosittu suomalaisten keskuudessa: kyselyjen mukaan hänen suosionsa oli huipussaan joulukuussa 2003, jolloin 88 % suomalaisista oli Haloseen tyytyväisiä. Presidenttikautensa jälkeen Halonen on ilmaissut olevansa kiinnostunut ja käytettävissä kansainvälisiin luottamustehtäviin, mutta osallistuvansa jatkossakin yhteiskunnalliseen keskusteluun myös Suomessa.
Tarja Halonen syntyi jatkosodan aikana, jouluaattona 1943. Halosen lapsuudenkoti oli Helsingissä Kallion kaupunginosassa osoitteessa Hämeentie 34. Kallio oli jo Halosen syntyessä vahvasti perinteistä työväenluokan asuinaluetta. Tarja Halosen äiti, Lyyli Elina Loimola (entinen Öfverström, 1917–1990) oli muuttanut Kallioon Lohjalta vuonna 1939. Ammatiltaan Loimola oli somistaja ja kotiapulainen. Isä, Vieno Olavi Halonen (1915–1981), oli kotoisin Kuopiosta ja työskenteli hitsaajana. Halosen vanhemmat olivat avioituneet talvisodan alkaessa ja Tarja Halonen syntyi muutama vuosi myöhemmin. Vieno Halonen oli rintamalla ja Lyyli Loimola työskenteli kenkätehtaassa, kun Tarja Halonen syntyi.[7]
Halosen ollessa kaksivuotias hänen isänsä Vieno Halonen lähti kioskille ostamaan lehteä, eikä enää palannut kotiin perheensä luokse. Halonen ei ole myöhemmin juurikaan kommentoinut tapahtumaa, mutta virallisesti Halosen vanhemmat erosivat vuonna 1948. Vieno Halonen oli sodan aikana palkittu sotilas, joka taisteli niin sanotussa Ässärykmentissä. Vieno Halonen haavoittui sodan aikana kolme kertaa ja sodan jälkeen hänet palkittiin ensimmäisen, toisen ja neljännen luokan vapaudenmitaleilla. Tarja Halonen on myöhemmissä haastatteluissa kertonut tavanneensa isänsä vain muutamia kertoja.[8]
Vuonna 1950 Lyyli Halonen avioitui uudelleen sähköasentaja Thure Herman Forssin (1919–1974) kanssa. Tarja Halosesta tuli hyvin läheinen Forssin kanssa ja hän nimitti tätä omaksi isäkseen. Thure Forss oli aktiivinen työväenliikkeessä ja Halonen on myöhemmin todennut Forssilla olleen suuri vaikutus hänen omaan aatteellisuuteensa. Halosen mukaan Forssin koko perhe ja suku olivat hyvällä itsetunnolla varustettuja työläisiä, jotka väittelivät mielellään asioista. Halonen on todennut, että hänen äitinsä sen sijaan oli kokenut vuoden 1918 sisällissodan jälkeisen ajan maaseudulla asuessaan niin kovana, ettei hän halunnut juurikaan kertoa kokemuksistaan tyttärelleen. Halonen on kuvaillut äitiään todelliseksi selviytyjäksi, joka oli aktiivinen ja sitkeä ihminen joka arvosti hyviä, rehellisiä ja vaatimattomia, kovasti töitä tekeviä ihmisiä. Kun Halonen lähti mukaan politiikkaan, hän totesi itse arvostavansa ja kunnioittavansa näitä samoja piirteitä ihmisissä.[9]
Kotona korostettiin myös opiskelun tärkeyttä. Vuonna 1950 Halonen aloitti opintonsa Kallion kansakoulussa mistä hän myöhemmin jatkoi opintojaan Kallion yhteiskouluun. Tämä ei ollut 1950-luvun työläisperheiden lasten kohdalla kovinkaan tavallista, sillä oppikoulu oli maksullinen ja sinne tuli pyrkiä. Kallion yhteiskoulu oli aikoinaan ensimmäinen oppikoulu pitkänsillan pohjoispuolella ja suurin osa oppilaista tuli Halosen lailla työläisperheistä. Kotona Haloselle annettiin lupa hakeutua oppikouluun, mutta vanhemmat odottivat Haloselta sen maksullisuuden vuoksi myös menestystä ja hyviä tuloksia. Halonen kertoi myöhemmin hänen vanhempiensa sanoneen, että hänellä on lupa jäädä kerran luokalleen ja muutaman kerran saada ehdot, vaikka mitään tällaista ei myöhemmin tapahtunut. Halonen sai sen sijaan koulussa sekä hyviä arvosanoja että stipendejä. Keväällä 1962 Halonen kirjoitti ylioppilaaksi reaaliaineiden luokalta Kallion yhteiskoulusta.[10] Samalla hänestä tuli työläissukunsa ensimmäinen ylioppilas.[11][12]
Nuoruus
Halonen on myöhemmin kertonut haastatteluissa olleensa kiltti tyttö, jonka nuoruus ei ollut kovinkaan villi. 1950–1960-lukujen taitteen uusi amerikkalainen nuorisokulttuuri veti kuitenkin myös Halosen mukaansa ja myöhemmin hän muisteli muun muassa Paul Ankan vuoden 1959 Linnanmäen konserttia ja ajan pukeutumismuotia. Halonen keskittyi kuitenkin itse enemmän opiskeluun ja Kallion yhteiskoulusta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen hän lähti opiskelemaan taidehistoriaaHelsingin yliopistoon. Taidehistorian opintoja kesti vuoden ennen kuin Halonen siirtyi lukemaan lakia. Oikeustieteen kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1968 pääaineenaan rikosoikeus. Opiskeluaikaan Haloselle mahtui myös monivuotinen kihlaus, joka kuitenkin päättyi kun Halosen kumppani lähti kehitysyhteistyöhön ulkomaille.[5][13]
Halonen aloitti ensimmäiset työnsä juristina jo ennen valmistumistaan vuonna 1967 Luotonvalvonta Oy:ssä. Työskenneltyään yrityksessä muutaman vuoden hänet palkattiin Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaali- ja järjestösihteeriksi vuonna 1969. Opiskelijatovereidensa mukaan Halonen ei kuulunut opiskelijaliikkeen radikaalisiipeen, sillä Halonen ei juurikaan ottanut osaa opiskelijapolitiikkaan ja Vanhan valtauksessakin vuonna 1968 Halonen oli mukana lähinnä sivustaseuraajana. Hän oli enemmän suuntautunut ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksiin ja erityisen lähellä nuoren Halosen sydäntä olivat jo tuolloin vähemmistöjen puolustaminen sekä kehitysmaiden ongelmat.[14] Hän oli kuitenkin opiskeluaikoinaan mukana EI EEC -liikkeessä ja osallistui Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin.
Halosen työskentely ylioppilasliikkeessä sai hänet kiinnostumaan politiikasta aiempaa enemmän ja vuonna 1970 hän siirtyi juristiksi SAK:hon. Hän oli samalla ensimmäinen nainen, joka oli koskaan työskennellyt juristina SAK:ssa. Vuonna 1971 Halonen liittyi SDP:n jäseneksi.[4]
Poliittisen uran alku
Tarja Halonen ylioppilaskuvassaan vuonna 1962.
Halonen toimi aktiivisesti lukuisissa yhden asian liikkeissä, kuten vankilassa olleiden, romanien ja kehitysmaiden tukijärjestöt. Hän oli myös perustamassa Seksuaalipoliittista yhdistystä Sexpoa, joka oli Setan edeltäjä.[15]
Politiikka alkoi kiinnostaa Halosta enemmän viimeistään 1970-luvun puolivälissä, kun SDP:n silloinen puheenjohtaja ja ulkoministeri Kalevi Sorsa pyysi häntä eduskuntasihteerikseen. Halonen suostui tehtävään, mutta jatkoi samanaikaisesti työtään myös SAK:n juristina.[14] Sorsa muisteli myöhemmin, että hän tarvitsi eduskuntasihteerikseen henkilön, jolla olisi sekä laintuntemusta että hyvät yhteydet työmarkkinajärjestöihin. Halosesta tulikin yksi SDP:tä, hallitusta ja ammattiyhdistysliikettä yhdistävistä siteistä. Kalevi Sorsa huomasi pian, että SAK:n puheenjohtajan Niilo Hämäläisen ”lainaama” nuori juristi oli itsenäisesti ajatteleva mutta samalla hallitukselle lojaali työtoveri.[5]
Liittyessään SDP:hen Halonen kuului sen vasemmistosiipeen. Vuonna 1973 Halonen oli mukana allekirjoittamassa vasemmiston yhteistä ”EEC-kauppasopimus torjuttava” -adressia, ja vuosina 1970–1972 hän osallistui varapuheenjohtajana ja SAK:n edustajana DDR:n tunnustamiskomitean toimintaan, mistä Halosta myöhemmin vuoden 2006 presidentinvaalien aikaan arvosteltiin. Halonen torjui arvostelun ja totesi, että komitean jäsenenä oli ollut myös oikeistopoliitikkoja ja että vuonna 1973 Suomi tunnusti sekä Saksan liittotasavallan että Saksan demokraattisen tasavallan.[16]
Halosen roolia on myöhemminkin korostettu. DDR:n tunnustamiskomitea vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa. Ryhmän kerrotaan myös levittäneen Suomessa itäsaksalaista propagandamateriaalia[17].
Halonen asettui ehdolle eduskuntavaaleissa vuonna 1975, mutta ei vielä tällöin päässyt läpi. Samana vuonna Halonen valittiin Osuusliike Elannon edustajistoon, jossa hän toimi aina presidentiksi tuloonsa asti. Vuonna 1977 hänet valittiin ensimmäisen kerran Helsingin kaupunginvaltuustoon, jossa hän toimi vuoteen 1996 asti. Vuoden 1979 eduskuntavaaleissa hän pyrki toistamiseen eduskuntaan ja tuli valituksi. Vain muutamaa kuukausi ennen valintaansa Halosesta oli tullut äiti, kun hän ja SDP:n eduskuntaryhmän silloinen sihteeri Kari Pekkonen saivat Anna-tyttären. Halonen ja Pekkonen erosivat 1980-luvun alkupuolella.
Eduskunnassa Halonen sai huomiota sanavalmiina ja rohkeasti omaa linjaa vetävänä poliitikkona. Hän imetti tytärtään kesken työpäivän, ja vuosina 1980-1981 hän toimi seksuaalista tasa-arvoa ajavan Setan puheenjohtajana. Setan puheenjohtajana ollessaan Halonen teki eduskuntakyselyn seksuaalisten vähemmistöjen syrjinnästä.[18]. Eduskunnassa Halosen ensimmäinen merkittävä tehtävä oli sosiaalivaliokunnan puheenjohtajuus vuosina 1985–1986.[7] Hän osallistui kahteen liikepankkien sosialisointiin liittyneeseen lakialoitteeseen.[19]
Nousu ministerin tehtäviin
Halonen toimi kahden kauden ajan rivikansanedustajana, kunnes vuonna 1987 Kalevi Sorsa pyysi häntä Harri Holkerin hallituksen sosiaalihuolto-, alkoholi- ja tasa-arvoasioista vastaavaksi ministeriksi sosiaali- ja terveysministeriöön. Vakaumuksellisena sosialistina Halonen suhtautui ensin epäluuloisesti työskentelyyn sinipunahallituksessa, mutta suostui kuitenkin lopulta ottamaan tehtävän vastaan. Myöhemmin tehtävää täydennettiin vielä Pohjoismaiden yhteistyöministerin salkulla vuosina 1989–1991.
Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1990 Halosesta tehtiin saman hallituksen oikeusministeri, kun Matti Louekoski siirtyi valtiovarainministerin tehtävään. Oikeusministerin tehtävä merkitsi ensimmäistä rajua ryöpytystä, johon Halonen poliittisella urallaan joutui. 1990-luvun alun laman aikana Suomeen pyrki Neuvostoliitosta useita loikkareita. Oikeusministeri Halonen teki loikkareita koskevat käännytyspäätökset, joita kansalaiset arvostelivat ankarasti. Kaikki tiesivät, että loikkareita ei naapurimaassa kohdeltu mitenkään helläkätisesti, mutta Halonen tukeutui asiassa kansainvälisiin sopimuksiin ja lakipykäliin eikä provosoitunut arvostelusta.[14]
Vastoinkäymisistä huolimatta Halonen jatkoi ulkoministerin tehtävässä myös Lipposen toisessa hallituksessavuoden 1999 eduskuntavaalien jälkeen. Ulkoministerin tehtävä merkitsi Haloselle ennestään merkittävämpää näkyvyyttä sekä Suomessa että kansainvälisesti. SDP:ssä ryhdyttiin tällöin pohtimaan, voisiko Halonen asettua ehdolle vuoden 2000 presidentinvaalien SDP:n esivaaliin.[14] Ennen valintaansa presidentiksi Halonen ehti toimia ministerinä yhteensä 3 238 päivää. Tämä tekee hänestä kolmanneksi kauimmin ministerinä Suomessa toimineen naisen SDP:n Sinikka Mönkäreen ja Kokoomuksen Paula Risikon jälkeen.[21][22]
Presidentti Halonen kesäkuussa 2000 presidentinvaalien jälkeen.
Vuoden 2000 presidentinvaalien lähestyessä SDP:ssä alettiin järjestää puolueen esivaalia. Istuva presidentti Martti Ahtisaari piti vaatimusta esivaaliin osallistumisesta nöyryyttävänä, eikä hän suostunut siihen. Sen sijaan hän ilmoitti vähän ennen ehdokkaaksi ilmoittautumisajan päättymistä, että hän jää syrjään vuoden 2000 vaaleista kokonaan. SDP:n esivaali käytiin näin ollen kolmen ehdokkaan kesken. Ulkoministeri Halosen lisäksi ehdokkaina olivat europarlamentaarikkoPertti Paasio ja EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman. Halonen voitti SDP:n esivaalin selvin luvuin, 7 300 ääntä. Muut esivaaliehdokkaat saivat 2 800 ja 2 500 ääntä.
Valtakunnallisella tasolla Halosen kannatuskäyrät pysyivät esivaalien aikana vielä alhaisina, ja syksyllä 1999 hän oli mielipidetiedusteluissa asetetuista presidenttiehdokkaista vasta neljännellä sijalla. Alkuvuonna 2000 Halosen suosio alkoi kuitenkin kasvaa, ja yhtäkkiä presidentinvaalien pääehdokkaat olivatkin keskustan Esko Aho ja SDP:n Tarja Halonen. Aho yritti voittaa kansan tuen vetoamalla ydinperheen ja uskonnon kaltaisiin arvoihin. Halonen ei sopinut Ahon edustamiin perinteisiin muotteihin: vaalikampanjaa kävi kirkosta eronnut yksinhuoltaja, jolla ei ollut aikeita avioitua pitkäaikaisen miesystävänsä Pentti Arajärven kanssa. Halosen varsinainen kampanja pyrki tekemään hänestä inhimillisen ja ymmärrettävän hahmon, jota on helppo lähestyä. Samalla julkisuuskuva kuitenkin pyrittiin säilyttämään edustavana ja tahdikkaana.[14]
Halonen sai lopulta presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 40 % annetuista äänistä, Esko Ahon tullessa ensimmäisellä kierroksella toiseksi 34 % kannatuksella. Myös toisella kierroksella Halosen vastustajat pyrkivät korostamaan hänen poliittista punaisuuttaan, mutta tämä ei noussut merkittäväksi tekijäksi vaaleissa. Monet poliitikot ja julkisuuden henkilöt oikealta vasemmalle antoivat julkisen tukensa Haloselle ennen vaaleja ja korostivat, että presidentinvaaleissa kyse on nimenomaan henkilövaalista. Naisen valitsemista tasavallan johtoon saattoi tasoittaa myös edelliset, vuoden 1994 presidentinvaalit, jolloin Ruotsalaisen kansanpuolueenElisabeth Rehn hävisi tiukassa äänestyksessä SDP:n Martti Ahtisaarelle. Toisella kierroksella Halonen voitti lopulta Ahon niukasti 51,6 % ääniosuudella ja näin Halosesta tuli Suomen 11. tasavallan presidentti. Naiset kävivät äänestämässä vuoden 2000 vaaleissa ahkerammin kuin miehet, sillä naisten äänestysprosentti oli 83,0 % ja miesten 77,2 %.[5]
Vuosi 2000
Halosen ensimmäinen presidenttikausi alkoi juuri uudistetun perustuslain merkeissä, joka astui voimaan samana päivänä, kun Halonen astui virkaansa 1. maaliskuuta 2000. Uusi perustuslaki kavensi ja muutti merkittävästi presidentin valtaoikeuksia, eikä kukaan ollut testannut uutta valtiosääntöä vielä käytännössä. Presidentti Halonen, hallitus sekä eduskunta joutuivat etsimään oikeita yhteistyötapoja, eikä yhteentörmäyksiltä voitu aina välttyä.
Huhtikuussa Halonen aloitti kautensa hyväksymällä lain voimankäytöstä rauhanturvatoiminnassa niissä tapauksissa, kun operaatioilla on YK:n tai Etyjin mandaatti. Samassa kuussa hän vieraili myös ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa, jossa hän tapasi viimeistä vuotta vallassa olleen presidentti Bill Clintonin. Kesällä Halonen solmi avioliiton pitkäaikaisen avopuolisonsa valiokuntaneuvos Pentti Arajärven kanssa.
Syksyllä Halonen koetteli ensimmäisen kerran uuden perustuslain antamia rajoja, kun Suomen Pankkiin valittiin johtokunnan jäseniä toukokuussa 2000 eläkkeelle jääneen keskustalaisen Esko Ollilan ja edesmenneen kokoomuslaisen Matti Korhosen tilalle. Suomen Pankin pankkivaltuusto esitti 12. syyskuuta, että johtokuntaan valittaisiin keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen sekä kokoomuksen äänillä pankinjohtaja Johnny Åkerholm. Asiaa Haloselle esitellyt Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja toinen valtiovarainministeriSuvi-Anne Siimes sen sijaan esitti, että tehtäviin valittaisiin sekä nainen että mies. Sosiaalidemokraatit päätyivät tukemaan pankkivaltuuston alkuperäistä esitystä, ja näin myös hallitus päätyi samaan ratkaisuun. Presidentti Halonen käytti kuitenkin valtaoikeuksiaan ja nimitti valtioneuvoston uuden esityksen jälkeen 22. syyskuuta 2000 Suomen Pankin johtokuntaan ainoastaan yhden uuden jäsenen, Euroopan keskuspankissa työskennelleen tohtori Sinikka Salon.
Syyskuussa Halonen johti yhdessä Namibian presidentti Sam Nujoman kanssa YK:n Millennium-huippukokousta, jossa jäsenmaat sopivat tavoitteet seuraavalle vuosituhannelle.[23]
Halonen uudisti itsenäisyyspäivän juhlia, kun hän emännöi niitä ensimmäistä kertaa vuonna 2000. Juhlavieraiden joukossa oli aiempaa enemmän nuoria vaikuttajia, kansalaisjärjestöjen edustajia ja kulttuuriväkeä. Kun kutsuvieraat juhlivat linnassa, niin sanotut kuokkavieraat osoittivat mieltään linnan edustalla. Presidentti Halonen kommentoi mielenosoitusta sanomalla, että ”samalle kadulle pitää mahtua”. Halosen ensimmäiset itsenäisyyspäivän juhlat olivat sikälikin historialliset, että läsnä oli ensimmäistä kertaa kolme sosiaalidemokraattista presidenttiä: Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen.[5]
Marraskuussa 2001 Halosella oli edessään uusi nimitystehtävä Suomen pankin johtokuntaan. Valtioneuvosto esitti Presidentti Haloselle, että tämä hyväksyisi johtokunnan uusiksi jäseniksi keskustan puheenjohtaja Esko Ahon ja kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanervan. Valtioneuvosto ei kuitenkaan ollut esityksestä yksimielinen ja tämän perusteella Halonen palautti asian uudelleen valtioneuvoston käsittelyyn. Tämän jälkeen Valtioneuvosto esitti, että tehtävään valittaisiin pankinjohtaja Pentti Hakkarainen ja Halonen hyväksyi esityksen.
Halosen päätös herätti arvostelua. Muun muassa oikeuskansleri Paavo Nikulan mielestä oikea menettely olisi ollut noudattaa alkuperäistä pankkivaltuutettujen esitystä, jossa johtokuntaan olisi valittu kaksi uutta jäsentä. Presidentti Halonen perusteli päätöstään sillä, ettei nimitysasiassa valtioneuvosto löytynyt yksimielisyyttä ja hän toivoi alusta asti mahdollisimman yksimielistä päätöstä asian suhteen. Halonen totesi MTV3:n haastattelussa, että ”silloin, kun pitää löytää henkilö, joka mahdollisimman laajasti saisi tukea, niin silloin yrittää löytää ratkaisun, jonka takana kaikki ovat”. Halonen olisi ollut valmis nimittämään myös yhteiskunnallista kokemusta omaavan henkilön, mutta huomautti että tällaisista ehdokkaista varteenotettavin, valtiovarainministeri Sauli Niinistö, vetäytyi ehdokkuudesta. Halonen korosti, että hänellä itsellään ei ollut mitään Esko Ahon tai Ilkka Kanervan nimittämistä vastaan.[24]
Vuosi 2002
Halonen Washingtonissa vuonna 2002 Yhdysvaltain varapuolustusministeri Paul Wolfowitzin kanssa.
Maaliskuussa 2002 Halonen alkoi johtaa YK:n globalisaation sosiaalista ulottuvuutta selvittävää komissiota yhdessä Tansanian presidentti Benjamin Mkapan kanssa. Huhtikuussa hän tapasi Valkoisessa talossa tuoreen Yhdysvaltain presidentti George Bushin. Vuoden 2002 tapaaminen oli viimeinen virallinen tapaaminen pitkään aikaan Yhdysvaltojen ja Suomen ylimmän johdon välillä, ja tämä herätti Suomessa myöhemmin runsaasti keskustelua Suomen ja Yhdysvaltojen suhteista. Halonen arvosteli 2000-luvulla kärkkäästi George Bushin johtamaa hallintoa Irakin sodan aloittamisesta ja myöhemmin myös hallinnon hyväksymistä kidutuksista. Halonen totesi YK:n turvallisuusneuvoston istunnossa pitävänsä Yhdysvaltain johtamaa Irakin sotaa laittomana ja kansainvälisten sopimusten vastaisena.[23]
Halosen kansansuosio säilyi hyvänä ja nousi vuoden 2000 presidentinvaaleista lähtien. Heti vaalien jälkeen Halonen ylsi mielipidetiedusteluissa vain 52 prosentin kannatuslukuihin, mutta sen jälkeen hänen kannatuksensa nousi ja pysyi koko ensimmäisen kauden korkealla tasolla. Marraskuussa 2002 sanomalehti Kalevan Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta oli presidentti Haloseen tyytyväisiä. Vain kahdeksan prosenttia kyselyyn osallistuneista suomalaisista löysi tällöin presidentin toimista moitittavaa ja runsas kymmenes suhtautui Haloseen neutraalisti. Haloseen suhtautuivat vuoden 2002 kyselyssä kaikkein nuivimmin keskustan äänestäjät, joista 64 prosenttia oli Haloseen tyytyväisiä.[25]
Halonen valtiovierailulla Brasiliassa lokakuussa 2003.
Vuoden 2003 eduskuntavaalit muodostuivat SDP:n ja keskustan kaksintaisteluksi ja keskeiseksi teemaksi nousi se, kenestä tulee seuraavan hallituksen pääministeri. Ankarassa kisassa pääministerin paikasta lyömäaseeksi nousi niin sanottu Irak-vuoto. Keskustan puheenjohtaja ja oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki käytti vaalien aikana tietojaan Irakin sodasta SDP:n Paavo Lipposta vastaan. Keskusta nousi vaalien voittajaksi ja Jäätteenmäki Suomen seuraavaksi pääministeriksi. Halonen oli alkuun tyytyväinen Jäätteenmäen noususta pääministeriksi ja iloitsi etenkin siitä, että Suomi oli vihdoin saanut naisen pääministeriksi. Heti vaalien jälkeen ryhdyttiin selvittämään, mistä Jäätteenmäki oli saanut Irakia koskevat tietonsa ja tällöin kävi ilmi, että Jäätteenmäki oli lainannut arvostelussaan ulkoministeriön salaisiksi julistamia asiakirjoja. Pääministeriksi noussut Jäätteenmäki antoi asiasta selonteon eduskunnalle 18. kesäkuuta 2003, mutta häntä syytettiin valehtelusta. Jäätteenmäen ilmoitus johti poliittiseen kriisiin, jonka seurauksena Jäätteenmäki ilmoitti presidentti Haloselle eroavansa pääministerin tehtävästä 24. kesäkuuta Naantalin Kultarannassa. Jäätteenmäen seuraajaksi nousi keskustalainen puolustusministeri Matti Vanhanen.[27] Myöhemmin vuonna 2005 julkaistussa kirjassa Tarja Halonen – yksi meistä Halonen arvosteli Jäätteenmäkeä siitä, ettei tämä ajatellut Suomen etua hankkiessaan salaa Irak-asiakirjoja presidentinkansliasta. Vuonna 2011 Ylen A-studion haastattelussa Halonen kuvasi kesän 2003 tapahtumia erittäin surullisiksi. Halonen totesi olevansa iloinen ettei samankaltaisia tilanteita tule kovinkaan usein vastaan.[28][29]
Irak-vuoto katkaisi Halosen ja Jäätteenmäen välit. Presidentti Halonen oli raivoissaan, kun myöhemmin paljastui että presidentin oma neuvonantaja Martti Manninen oli Jäätteenmäen Irak-muistion lähde. Eduskunnan puhemieheksi noussut entinen pääministeri Paavo Lipponen kasvatti presidentin raivoa kertomalla Haloselle, että jopa presidenttiä itseään oli huhuttu keskustalaisissa piireissä asiakirjojen vuotajaksi. Hallituskumppaneiden SDP:n ja keskustan välejä koeteltiinkin toden teolla, mutta yhteistyö jatkui tästä huolimatta Vanhasen I hallituksen loppuun asti.[30]
Samana vuonna Yhdysvallat aloitti sodan Irakia vastaan. Halonen piti Yhdysvaltain aloittamaa sotaa laittomana ja totesi, että Suomen tulee tukea YK:ta Irakin kriisin aikana. Halonen piti eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä puheen, jossa hän totesi Suomen kannan Irakin kriisiin olleen koko ajan selvä. Kannan mukaan mahdollisista lisätoimista Irakia vastaan pitää päättää YK:n turvallisuusneuvostossa ja sillä on ensisijainen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Halonen korosti, että ilman turvallisuusneuvoston valtuutusta voimankäyttö Irakia kohtaan ei ole hyväksyttävää ja että Suomi tukee asetarkastajien työn jatkamista niin kauan kuin työ on mielekästä ja hyödyllistä. Samassa puheessa Halonen käsitteli myös Suomen hyvinvointipalveluja, joita hän luonnehti sijoitukseksi tulevaisuuteen. Eduskunnan päättyneen vaalikauden työstä hän nosti esille kaksi esimerkkiä: oikeuden maksuttomaan esiopetukseen kaikille kuusivuotiaille ja kaikkien oikeuden julkisesti tuettuun tai järjestettyyn hammashuoltoon.[31]
Vuosi 2004
Helmikuussa 2004 Halosen johtama YK:n globalisaation sosiaalista ulottuvuutta selvittävä komissio sai raporttinsa valmiiksi. Huhtikuussa Halonen noudatti Suomen Pankin johtajanimityksessä pankkivaltuuston ja valtioneuvoston kantaa ja nimitti Suomen Pankin pääjohtajaksi EU-komissaari Erkki Liikasen.[32]
Syyskuussa Halonen hyväksyi Suomen liittymisen jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012, vaikka olisikin toivonut nopeampaa liittymisaikataulua. Halonen piti Suomen ulkopolitiikalle kiusallisena asiana sitä, että Suomi viivytteli päätöstä maamiinoista luopumisesta. Halonen sanoi MTV3:lle antamassaan haastattelussa olevansa itsepäinen sen suhteen, että kun Suomi on allekirjoittanut maamiinat kieltävän sopimuksen jo 1997, olisi nyt aika tehdä ratkaisu omista miinoista.[33]
Vuosi 2004 toi mukanaan paljon arvostelua Halosen johtamaa ulkopolitiikkaa kohtaan. Halonen piti syyskuussa YK:n turvallisuusneuvostossa puheen, jossa hän totesi Yhdysvaltain johtaman Irakin sodan olevan laiton, koska sillä ei ole YK:n valtuutusta. Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Risto E. J. Penttilä arvosteli kärkkäästi Halosen YK:ssa pitämää puhetta. Penttilän mukaan Halonen sekaantui puheensa myötä myös Yhdysvaltain presidentinvaalitaistoon, sillä Penttilän mielestä lausunto voitiin tulkita myös kannanotoksi käynnissä olleiden Yhdysvaltain presidentinvaalien demokraattiehdokkaan John Kerryn puolesta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja asettui puolustamaan presidenttiä, ja totesi, että Halosen puheessa esittämä Suomen linja oli pysynyt samankaltaisena jo pitkään. Halonen itse pahoitteli YK-maiden riitaisuutta Irakin sotaa edeltäneinä kuukausina. Hän kuvasi aikaa ”kansainvälisen yhteisön epäonnistumiseksi” ja toivoi, että yhteistyö toimii paremmin, kun Irakiin yritetään palauttaa turvallisuutta ja vakautta.[34]
Joulukuussa 2004 Halonen totesi Moskovassa Venäjän presidentti Putinin kanssa maiden suhteiden olevan kunnossa tietyistä jännitteistä huolimatta. Presidentti Vladimir Putinin aloitteesta järjestetyn tapaamisen aikana ei ollut tarkoitus allekirjoittaa mitään sopimuksia, vaan osoittaa etteivät maiden suhteet ole huonontuneet. Putin toivoi tapaamisessa, että Suomi jatkaisi toimintaansa EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämiseksi ja Suomen ja Venäjän välisten taloudellisten suhteiden kehittyvän nykyistä nopeammin. Presidenttien välillä näkyi näkemyseroja muun muassa siitä, mikä on Baltian maiden venäläisväestön asema. Putin esitti huolensa heidän oikeuksistaan, mutta Halonen muistutti, että sekä Euroopan unioni että Euroopan neuvosto ovat todenneet, että venäläisväestön kohtelu vastaa kansainvälisiä säännöksiä.[35].
Vuosi 2005
Halonen vierailulla Kirkon ulkomaanavun Changemaker -nuorisoverkoston telttakylässä maaliskuussa 2005.
Maaliskuussa 2005 Halonen taipui hallituksen päätökseen lähettää rauhanturvaajia ulkomaille myös ainoastaan EU:n valtuutuksella. Halonen oli suhtautunut varovaisesti uusien EU:n nopean toiminnan joukkojen toimintaan ilman YK:n mandaattia. Halonen totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa, että ”On keskusteltu aika vähän ja enimmäkseen vain siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, ei siitä, mihin tilanteisiin voimme joutua. Meidän pitäisi myös puhua sinkkiarkuista vielä, kun ne ovat tyhjiä”. Halosen mielestä Suomella piti olla selkeä käsitys siitä, millaisiin operaatioihin se voi osallistua. Hän kuitenkin kiisti olevansa ehdottomasti nopean toiminnan joukkoja vastaan tai niiden puolesta.[36]
Toukokuussa Halonen kommentoi venäläiskoneiden Suomen ilmatilaan kohdistuneita alueloukkauksia. Halosen mukaan oli harmillista, että ilmatilan loukkaukset jatkuivat, sillä asian piti olla kunnossa jo alkukesällä 2004 käytyjen neuvottelujen jälkeen.[37] Elokuussa Halonen esitti tapaamisessaan Naantalin Kultarannassa Venäjän presidentti Vladimir Putinille toiveensa siitä, että Venäjä ratifioisi rajasopimuksensa Viron ja Latvian kanssa.[23]
19. toukokuuta Halonen ilmoitti olevansa käytettävissä tulevissa vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Halonen kertoi, että SDP:n edustusto oli käynyt Mäntyniemessä pyytämässä Halosta ehdolle, ja hän oli vastannut myöntävästi. Halosen ilmoituksen jälkeen myös Vasemmistoliitto ilmoitti asettuvansa tukemaan Halosta presidentinvaaleissa.[38]
Kunnat, joissa Halosen kannatus oli enemmän kuin 50 %, on merkitty karttoihin punaisella.
Halosen kannatus mielipidetutkimuksissa ylitti ennen vaaleja ja koko vaalikampanjan ajan 50 %:n rajan, joten pitkään näytti siltä että Halonen saatettaisiin valita presidentiksi jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. Seuraavaksi suosituimmat ehdokkaat olivat pitkään kokoomuslainen Sauli Niinistö sekä keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen, joilla oli molemmilla noin 20 % kannatus ensimmäisissä gallupeissa. Tiedotusvälineiden pääasiallinen kiinnostus kohdistuikin siihen, miten toiseksi ja kolmanneksi suosituimpien ehdokkaiden kannatus vaihtelee. Koska kolme suurinta puoluetta, SDP, keskusta ja kokoomus, sopivat keskenään, ettei presidentin valtaoikeuksia tulla muuttamaan presidenttikaudella 2006–2012, valtaoikeuksiin liittyvä keskustelu laantui vaalien ajaksi.[39]
Ensimmäisellä kierroksella kolmen suurimman puolueen ehdokkaat kiistelivät muun muassa presidentin asemasta EU-kokouksissa. Halosen toi vaalitenteissä ilmi mielipiteensä siitä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluvat presidentille, talouspolitiikka ja EU-politiikka eli niin sanottu ”uusi sisäpolitiikka” sen sijaan pääministerille. Keskustan Matti Vanhanen korosti enemmän pääministerivetoista EU-politiikkaa, kun taas Niinistö oli enemmän Halosen linjoilla. Niinistö katsoi, että pääministerin ja presidentin tulee edustaa Suomea yhdessä tilaisuuden laadusta riippuen.
Verotukseen liittyvät kysymykset nousivat myös vaaleissa esille, sillä hallitus oli jo pitkään jatkanut linjaansa pyrkiä alentamaan veroja. Kokoomuksen Sauli Niinistö katsoi, että samaa tietä pitäisi jatkaa tasaisen varmasti. Halonen painotti tasapainon tärkeyttä siten, että suomalaiset kokisivat tilanteensa hyväksi samalla kun varmistetaan se, että yhteiskunnalla riittää varoja tulevaisuuden investointeihin. Hän muistutti, että veroja tarvitaan, jotta yhteiskunnalla on resursseja tarvitsemiinsa kohteisiin, muun muassa palvelutuotannon ja opetuksen uusiin haasteisiin sekä tutkimukseen. Presidentti toivoi myös keskustelua omaisuusveron poistamisen tärkeydestä.[40]
Halonen sai ensimmäisellä kierroksella kaikista äänistä 46,3 %, ja hänen kanssaan toiselle kierrokselle pääsi kokoomuksen Sauli Niinistö. Halosen kampanjapäällikkönä toiminut Markku J. Jääskeläinen ilmoitti vuoden 2005 lopulla, että SDP ohjaa toisen kierroksen kampanjavarat ensimmäisen vaalikierroksen käyttöön, jotta Halonen voittaisi vaalit jo ensimmäisellä kierroksella ja näin voitaisiin säästää valtion varoja 7 miljoonaa euroa. Tämän ilmoituksen väitettiin vieroksuttaneen kansalaisia ja sitä on jopa pidetty eräänä syynä sille, että Halonen ei voittanut jo ensimmäisellä kierroksella. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan mukaan hän oli varautunut toiseen kierrokseen, jonka varmuudella uskoi päättyvän voittoon[41]. Puheenjohtaja Eero Heinäluoman mukaan SDP:llä oli suunnitelma toiselle kierrokselle.
Toisesta kierroksesta tuli lopulta yllättävän tiukka kamppailu istuvan presidentin vaaleja edeltäneisiin suosiolukuihin nähden. Kyselyjen mukaan epävarmojen äänestäjien määrä kasvoi vaalikamppailun aikana, mutta Halonen säilytti pitkään yli 50 % kannatuslukemansa. Ennen vaaleja tehtyjen kyselyjen mukaan keskustan äänestäjät asettuisivat tukemaan Halosta toisella kierroksella, mikäli Vanhanen ei pääsisi läpi. Samanlainen tilanne oli myös kokoomuksen puolella.[42] Lopulta Halonen voitti Niinistön toisella kierroksella 51,8 %:n kannatuksella 29. tammikuuta 2006. Halosen voitto syntyi lähes samalla ääniosuudella kuin kuusi vuotta aikaisemmissa vaaleissa. Vuonna 2000 hän voitti keskustan Esko Ahon 51,6 % äänimäärällä. Ensikommenteissaan valintansa jälkeen Halonen lupasi olla entistä rohkeampi arvojohtaja. Vaalikampanjan aikana Halonen sanoi havainneensa, että kansalaiset toivovat presidentistä entistä voimakkaampaa arvojohtajaa. Halonen arvosteli kokoomuksen vaalikampanjaa vastakkainasettelun lietsomisesta. Halonen uskoi, että hänen leimaamisensa vasemmistoehdokkaaksi vei osan hänen äänistään. Niinistö pärjäsi paremmin vaalipäivän äänissä kuin ennakkoäänestyksessä. Vaalipäivän äänet jakautuivat lähes tarkalleen puoliksi. Vaalien äänestysprosentti nousi 77,2 prosenttiin verrattuna ensimmäiseen kierrokseen, mutta jäi alhaisemmaksi kuin toisella kierroksella kuusi vuotta aikaisemmin.[43]
Vaalivoittonsa jälkeen Halonen ilmoitti aikovansa olla toisella presidenttikaudellaan rohkeampi, puhuessaan hyvinvointiyhteiskunnan ongelmista. Hän sanoi haluavansa aiempaa enemmän ottaa osaa keskusteluun esimerkiksi uusköyhyydestä, työttömyydestä, hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja kansalaisten tasa-arvosta. Myöhemmin virkaanastujaispuheessaan Halonen korosti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuun merkitystä. Hän muistutti, että tuloerot ovat Suomessa kasvaneet ja maahan on syntynyt uusköyhyyttä.[44]
Pian presidentinvaalien jälkeen huhtikuussa ruotsalainen veteraanipoliitikko ja YK:n erityislähettiläs Pierre Schori ehdotti mielipidekirjoituksessa presidentti Halosta YK:n pääsihteeriksi. Dagens Nyheter -lehden debattipalstalla kirjoittanut Schori katsoi, että YK:n olisi aika saada naispuolinen pääsihteeri, kun pääsihteeri Kofi Annan väistyi vuoden 2006 lopussa. Schori luetteli kirjoituksessaan pitkän listan naisia, jotka sopisivat tehtävään, mutta kertoi oman suosikkinsa olevan presidentti Tarja Halonen. Myöhemmin myös Kofi Annan totesi, että aika on kypsä naispuoliselle pääsihteerille. Myös Washington Post -lehti nimesi Halosen yhdeksi ennakkosuosikeista tulevissa pääsihteerivaaleissa. Halonen itse ilmoitti myöhemmin, ettei ole tehtävään käytettävissä, koska haluaa suorittaa Suomen presidentin tehtävän loppuun, ennen kuin pohtii muita uravaihtoehtoja. Lisäksi Halonen vahvisti, että hän tukee aasialaista ehdokasta YK:n pääsihteeriksi, kun pääsihteeri Kofi Annanin virkakausi päättyy vuoden 2006 lopussa, koska Halosen mielestä YK:n tulisi noudattaa maantieteellistä rotaatiota.[45][46]
Toukokuussa Halonen ilmaisi kaipaavansa kunnon kansalaiskeskustelua uudesta EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta ennen sen ratifiointia, mutta hallitus ja eduskunta eivät pitäneet sitä tarpeellisena. Kesäkuussa hän piti puheen saksalaisille teollisuusvaikuttajille ja tiivisti Suomen menestyksen salaisuuden kolmeen sanaan, ”koulutus, koulutus, koulutus”. Myöhemmin syksyllä Halonen puhui Helsingissä Asem-kokouksen yhteydessä järjestettävässä liikemiesfoorumissa, jossa hän korosti koulutuksen lisäksi yritysten, ammattiyhdistysten ja poliitikkojen yhteistyön tärkeyttä yhteiskunnassa.[47]
Elokuussa Halonen järjesti ensimmäistä kertaa Presidenttifoorumin, keskustelutilaisuuden ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista. Presidenttifoorumi järjestettiin vuonna 2006 Presidentinlinnassa kaksi kertaa. Ensimmäisessä foorumissa aiheena oli Suomalaisen työn kilpailukyky ja toisen Osaava ja innovatiivinen Suomi.[48]
Syyskuussa Halonen arvosteli Yhdysvaltojen yritystä määritellä uudelleen YK:n kidutusta koskevaa artiklaa palvelemaan paremmin maan terrorisminvastaista sotaa. Halonen totesi, että hänen mielestään Yhdysvaltain johto teki virheen, kun se yritti määritellä uudelleen Geneven sopimuksen kidutusta koskevaa artiklaa. Halonen sanoi ymmärtävänsä Yhdysvaltain tarpeen taistella terrorismia vastaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen, mutta totesi ettei pidä hyväksyttävänä, että hyvää tarkoittaen käytetään vääriä keinoja. Halonen sanoi, että ”terrorisminvastaisessa sodassa on varottava, ettemme muutu samanlaisiksi kuin ne, jotka eivät noudata kansainvälisiä sopimuksia". Hän totesi, että epädemokratia ja ihmisoikeuksien loukkaukset ovat tauti, joka tarttuu. Halosen Yhdysvaltoihin kohdistunut arvostelu herätti jälleen keskustelua Suomessa Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden tilasta. Halonen sanoi Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden olevan hyvällä tolalla huolimatta siitä, ettei presidentti George Bush ole kutsunut häntä Valkoiseen taloon. Halonen totesi, että Bush kohtelee häntä hyvin säällisesti ja että hänet on kutsuttu muun muassa Bushin järjestämään demokratiapaneeliin.[45]
Helmikuussa Halonen ilmoitti Australian valtiovierailunsa yhteydessä, ettei hän kannata kuudennen ydinvoimalan rakentamista Suomeen. Halonen totesi Australian-lehden haastattelussa, että ydinvoima voi viedä sekä huomion että rahoituksen uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseltä ja sähkön säästämiseltä. Lisäksi ydinvoimaan liittyy monia kielteisiä lieveilmiöitä, esimerkiksi ydinjäte.[49]
Syksyllä Halonen ja puolustusministeri Jyri Häkämies arvostelivat toisiaan pariinkin otteeseen. Ensin heinäkuussa Halonen arvosteli Häkämiehen antamia lausuntoja, joiden mukaan Suomi ei osallistunut täysipainotteisesti Afganistan operaation. Myös ulkoministeri Ilkka Kanerva oli aiemmin vaatinut Suomen läsnäolon vahvistamista Afganistanissa. Presidentti Halosen mielestä lausunnot Suomen panoksesta olivat aliarvioivia.[50]
Syyskuussa Halonen ja puolustusministeri Häkämies olivat jälleen vastakkain Häkämiehen Yhdysvalloissa pitämän puheen vuoksi. Puolustuspoliittisessa puheessa amerikkalaisille turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille Häkämies oli todennut, että Suomen suurin turvallisuuspoliittinen haaste on ”Venäjä, Venäjä ja Venäjä”. Halosen mielestä puhe saattaisi aiheuttaa ihmetystä Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Häkämies myös ilmaisi puheessaan, että hänen mielestään Suomelle sopisi parhaiten Naton ja EU:n puolustusyhteistyön vahvistuminen. Halonen sen sijaan on aina ollut selkeästi Suomen puolueettomuuden kannalla ja vastustanut tiukasti Suomen Natoon liittymistä. Pääministeri Matti Vanhanen totesi myöhemmin, että puheessa oli Häkämiehen henkilökohtaisia painotuksia ja se on ristiriitainen Suomen ulkopolitiikassa sovituista yhteisistä pelisäännöistä.[51]
Lokakuussa sairaanhoitajien lakon aikana, Halonen otti asiaan kantaa toteamalla, että joukkoirtisanoutumiset ovat täysin laillinen ja hyväksyttävä keino saada hoitohenkilökunnan ääni kuuluville. Halonen sanoi kommentoivansa asiaa SAK:n entisenä lakimiehenä, eikä niinkään istuvana presidenttinä. Halonen totesi, että hänen mielestään kaikki sellaiset keinot, joilla voidaan vauhdittaa neuvotteluja ja jotka liittyvät työsuhteeseen, voidaan ottaa käyttöön. Samalla Halonen kertoi olevansa huolissaan Suomen terveydenhoidon tilanteesta, mutta ymmärtävänsä myös sairaanhoitajien aseman olevan vaikea.[52]
Huhtikuussa 2008 silloinen kokoomuksen ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui eroamaan tehtävästään niin sanotun tekstiviestikohun vuoksi. Kanervan eron jälkeen Halonen arvioi, että kohu oli merkki uudesta ajasta, jossa korostuu säällisen käyttäytymisen vaatimus poliitikkoja kohtaan. Hän arvioi, että poliitikkojen on mukauduttava ajan vaatimuksiin, mutta näki kansainvälisestikin voimistuneessa nuhteettomuusvaatimuksessa poliitikkoja kohtaan sekä hyviä että huonoja puolia. Hän pelkäsi, että se saattaa esimerkiksi lisätä kiristysyrityksiä poliitikkoja kohtaan. Myönteisenä hän piti sitä, että sukupuolten tasa-arvo ja säällinen käytös korostuvat. Samassa tiedotustilaisuudessa Halonen vastusti myös presidentin valtaoikeuksien kaventamista vireillä olevassa perustuslain uudistuksessa, sillä hänen mukaansa presidentti tuo pitkäjännitteisyyttä päätöksiin, joiden vaikutukset kestävät pidempään kuin eduskunnan tai presidentin vaalikaudet.[53]
Elokuussa Halonen sivuutti jälleen valtioneuvoston yksimielisen päätöksen nimitysasiassa, kun hän nimesi sisäministeriönkansliapäällikönRitva Viljasen jatkokaudelle tehtävässään. Hallitus oli esittänyt tehtävään Viljasen sijasta EU:n rajatarkastusviraston päällikköä Ilkka Laitista. Halonen perusteli ratkaisuaan tiedotusvälineille sanomalla, että Viljasella oli parhaat mahdollisuudet toimia menestyksellisesti sisäministeriön kansliapäällikkönä, koska hän oli toiminut tehtävässään jo viisi vuotta ja hoitanut tehtävänsä moitteettomasti ja ansiokkaasti. Halosen mukaan Viljanen oli hakijoista ansioitunein eikä hänelle ollut esitetty sellaisia syitä, joiden vuoksi häntä ei voitaisi nimittää toiselle viisivuotiskaudelle. Halonen kiisti, että sukupuoli tai Viljasen demaritausta olisi vaikuttanut hänen päätökseensä, vaan hän perusti päätöksensä ainoastaan Viljasen ansioihin. Silloisen sisäministerin, kokoomuksen Anne Holmlundin ja kansliapäällikkö Viljasen välit eivät olleet parhaat mahdolliset ja myös enemmistö sisäministeriön virkamiehistä piti Viljasen uudelleenvalintaa takaiskuna.[54]
Syyskuussa edessä oli jälleen presidentin valtaoikeuksiin liittynyt kiista, kun Halonen osallistui EU:n Georgia-huippukokoukseen pääministeri Matti Vanhasen rinnalla tuoreen ulkoministeri Alexander Stubbin sijasta. Keskustelu niin sanotusta ”kahden lautasen kysymyksestä” oli jatkunut jo pitkään Suomen politiikassa, mutta se sai uuden käänteen Georgian huippukokouksen myötä. EU oli ilmaissut, että edustajien määrä oli rajattu ehdottomasti kahteen henkilöön, joten Halosen päätös osallistua kokoukseen tarkoitti, että Georgian rauhansuunnitelmaa Etyjin puheenjohtajana neuvotellut ulkoministeri Alexander Stubb ei mahtunut kokoussalissa Suomen edustuspöytään. Tilanne oli hyvin erikoinen, sillä huippukokouksen ainoana teemana oli Georgian kriisi, jota EU oli sovitellut tiukassa yhteistyössä nimenomaan Etyjin kanssa, jonka puheenjohtajuus oli tällöin Suomella. Halonen ja pääministeri Vanhanen eivät voineet kokouksessa kuitenkaan puhua Etyjin puheenjohtajan roolissa, sillä järjestön puheenjohtajuus on vuorossa olevan maan ulkoministerin henkilökohtainen tehtävä.[55]
Vuosi 2009
Presidentti Halonen ja Pentti Arajärvi yhdessä Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman ja Michelle Obaman kanssa syyskuussa 2009 New Yorkissa.
Maaliskuussa Halonen osallistui maailman naisjohtajien neuvoston CWWL:n kokoukseen ja hänet valittiin sen puheenjohtajaksi. Hän seurasi tehtävässä Irlannin entistä presidenttiä Mary Robinsonia. CWWL on johtavien naispoliitikkojen verkosto, johon kuuluu valtionpäämiehiä ja pääministereitä. Halonen osallistui ensimmäisen kerran naisverkoston kokoukseen sen puheenjohtajana LiberianMonroviassa samaan aikaan, kun maassa pidettiin suuri kansainvälinen naisjohtajuuskonferenssi, jonka puheenjohtajana Halonen toimii yhdessä Liberian presidentin Ellen Johnson-Sirleafin kanssa.[56]
Marraskuussa Halonen oli jälleen vastakkain puolustusministeri Jyri Häkämiehen kanssa. Halosen mukaan hallituksen ja hänen välillään oli ollut tietokatkos liittyen lisäjoukkojen kotiuttamiseen, joita oli lähetetty Afganistaniin turvaamaan Afganistanin vuoden 2009 presidentinvaalit. Halonen sanoi, että hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa annettiin lisäjoukoille alun perin poliittinen mandaatti olla maassa kunnes vaalit on käyty. Suomen puolustusministeriö oli kuitenkin sopinut aikamäärän vähentämisestä yhdessä Naton kanssa. Kiusallinen tilanne syntyi kun Halonen kertoi julkisesti Isaf-operaation lisäjoukkojen pysyvän maassa myös presidentinvaalien toisen kierroksen yli, vaikka todellisuudessa sadan sotilaan joukko oli palaamassa Suomeen jo puhetta seuraavana viikkona eli ennen vaalien toista kierrosta. Puolustusministeri Häkämies selitti sekaannusta sillä, että vaalien toinen kierros venyi pitkälle ja sotilaiden työsopimukset oli tehty alun alkaen päättyviksi 28. lokakuuta sillä oletuksella, että mahdollinen vaalien toinen kierros olisi tuolloin jo käyty. Halonen antoi Häkämiehelle kuitenkin asiasta moitteita ja totesi, että ainakin hänen puolustusvoimien ylipäällikkönä olisi ehdottomasti pitänyt tietää asiasta.[57][58]
Halonen teki valtiovierailun Syyriaan ja antoi Suomen valtion korkeimman kunniamerkin: Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen maan elinikäiselle presidentille Bašar al-Assadille.[59][60]
Joulukuussa Halonen totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa olevansa huolissaan suomalaisista rauhanturvaajista Afganistanissa. Hän myös totesi, että syksyn mittaan jatkuneista erimielisyyksistä ulkopolitiikkaan liittyen, oli varmasti otettu opiksi presidentin kansliassa ja puolustusministeriössä. Halonen totesi myös ettei kannata liittymistä Natoon, ja että Suomen oma ryhmä on Euroopan unionin Natoon kuulumattomat maat eli Suomi, Ruotsi, Irlanti ja Itävalta.[61]
Vuosi 2010
Presidentti Halonen yhteiskuvassa muiden valtionpäämiesten kanssa Yhdysvaltain presidentti Obaman koollekutsumassa ydinturvallisuuskonferenssissa 2010.
Kesällä 2010 Halonen otti kantaa Helsingin Pride-kulkuetta vastaan kohdistuneeseen väkivaltaiseen iskuun. Halonen tuomitsi jyrkästi Pride-kulkuetta vastaan tehdyn iskun ja sanoi, että Suomen hyvä kansainvälinen maine tasa-arvoasioissa sai iskun seurauksena kovan kolhun. Halonen sanoi iskun olleen erittäin ikävä asia sekä paraatin osallistujille että muille suomalaisille.[62]
Elokuussa 2010 Halonen nimitettiin johtamaan YK:n kestävän kehityksen paneelia. Presidentti Halonen toimi paneelin puheenjohtajana yhdessä Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman kanssa. Paneelin tehtävänä oli käsitellä kestävää kehitystä erityisesti ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Paneelin tuli pohtia muun muassa vihreään, vähähiiliseen talouteen, köyhyyden vähentämiseen ja kestävään kulutukseen liittyviä kysymyksiä ja käsitellä myös sitä, onko kansainvälisiä rakenteita ja rahoitusta tarvetta muuttaa kestävän kasvun edistämiseksi. Paneeli työskenteli vuoden 2011 loppuun, jolloin se luovutti loppuraporttinsa ja toimenpidesuositukset YK:n pääsihteerille.[63]
Joulukuussa Halonen osallistui Kööpenhaminan YK:n ilmastokokoukseen, jossa hän toimi Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Kokouksessa Halonen otti vastaan Millennium-soihdun palkintona ansioistaan tasa-arvon ja naisten aseman parantamisessa.[64]
Huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen Halonen toivoi, että tulevaan hallitusohjelmaan kirjataan lupaus rasismin ja muukalaisvihamielisyyden vastaisista toimista. Hän huomautti että Suomessa tapahtuu vakavia ihmisoikeusloukkauksia kuten syrjintää, ja että näihin tilanteisiin tulisi suhtautua vakavasti. Halonen nosti pitämässään puheessa esille myös romanien aseman Euroopassa. Hän sanoi ettei kerjäämistä voi hyväksyä ammatiksi, mutta ettei pelkillä kielloilla ja rangaistuksilla pystytä nujertamaan köyhyyttä.[65]
Toukokuussa Halonen arvioi tiedotusvälineiden vaikuttaneen siihen, että hänet päätettiin jättää pois EU:n huippukokouksista niin sanotun kahden lautasen kysymyksen vuoksi. Hän myös kertoi olevansa pettynyt siihen, että Suomessa ei haluta presidentin viestivän EU:n ja Venäjän välillä. Suomen Kuvalehden haastattelussa Halonen sanoi, että hänen Venäjä-suhteistaan oli hyötynyt koko EU ja tästä oli nyt tullut loppu, koska presidenttiä ei enää haluttu mukaan EU:n huippukokouksiin. Halosen mukaan nimenomaan viestimien painostuksesta suomalaisten mielestä EU:n huippukokouksissa ei voi olla mukana muu kuin pääministeri. Halosen mielestä painostus oli henkilökohtaista ja häntä vastaan.[66]
Syyskuussa Halonen puolusti Suomen vakuusvaatimuksia Kreikalta. Halonen ei uskonut, että Suomen maine olisi kärsinyt kansainvälisesti tai Euroopan unionissa suomalaisten Kreikalta vaatimien vakuuksien vuoksi. Suomen maineen sijaan Halonen sanoi olevansa erityisen huolestunut euron ja Euroopan tilanteesta tulevaisuudessa. Monet EU-maat olivat arvostelleet Suomen toimia Kreikan tukipaketin neuvotteluissa, mutta Halosen mielestä Suomen pitääkin olla tiukka joissakin asioissa.[67]
Marraskuussa Halonen toi esiin huolensa siitä, että Helsingin Sanomien tutkimuksen mukaan kevään eduskuntavaaleissa rasismiin taipuvat henkilöt olivat antaneet äänensä perussuomalaisille. Presidentti Halonen ja pääministeri Jyrki Katainen sanoivat hätkähtäneensä yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka ilmeni Helsingin Sanomien rasismiaiheisessa mielipidetiedustelussa. Presidentti toivoi Helsingin Sanomien haastattelussa kansalaisilta ja puoluejohtajilta rasismin vastaisia toimia ja arkirohkeutta, joka on usein rasismin kohteena olevien ihmisten ensimmäinen tuki. Kyselyn perusteella perussuomalaisten kannattajista yli neljännes tunnisti itsestään rasistisia piirteitä, mistä Halonen totesi, että ihmiset jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia. Perussuomalaiset närkästyivät Halosen kommentista ja puolueen puheenjohtaja Timo Soini kuittasi tutkimuksen tarkoitushakuiseksi.[68][69]
Tammikuussa Halonen ryhtyi päättämään toista kauttaan presidenttinä ja teki viimeiset valtiovierailunsa Suomen naapurimaihin. Halonen teki jäähyväisvierailut tammikuussa Venäjälle ja Viroon sekä helmikuussa Ruotsiin. Halonen osallistui myös Tanskan kuningattaren Margareeta II:n valtaanastumisen 40-vuotisjuhlallisuuksiin Kööpenhaminassa. Viimeinen Halosen järjestämän presidenttifoorumi järjestettiin tammikuussa Presidentinlinnassa ja sen aiheena oli Suomen ja maailman tulevaisuus nuorten näkökulmasta.[70]
30. tammikuuta presidentti Halosen johtama YK:n kestävän kehityksen paneeli luovutti raporttinsa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille. Halonen esitteli myöhemmin raportin tuloksia YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa Delhissä.[71]
Helmikuussa Halonen onnitteli perinteiseen tapaan puhelimitse seuraajaansa kokoomuksen Sauli Niinistöä. Ensimmäisen kerran istuva ja vastavalittu presidentti tapasivat toisensa presidentinvaalien jälkeen 6. helmikuuta 2012, presidentin virka-asunnossa Mäntyniemessä. Halonen oli yhteydessä myös vihreiden kansanedustaja Pekka Haavistoon, joka tuli vaaleissa toiseksi. 7. helmikuuta Halonen avasi eduskunnassa Suomen valtiopäivät viimeisen kerran. Avajaispuheessaan Halonen totesi olevansa erityisen huolissaan kansalaisista, joiden yhteydenotot kertovat yksilöiden ja perheiden taloudellisesta ahdingosta ja hyvinvointieroista. Hän totesi, että Suomen tekee kansakunnaksi juuri se, että kaikista pidetään huolta varsinkin taloudellisesti tiukkoina aikoina.[72] Helmikuussa Halosen kutsusta Euroopan unionin maiden presidenttejä kokoontui Helsinkiin. Kaksipäiväiseen tapaamiseen osallistuivat Suomen, Italian, Itävallan, Latvian, Portugalin, Saksan, Slovenian ja Unkarin presidentit. Helmikuun lopussa Halonen onnitteli Ruotsin kruununprinsessa Victoriaa ja prinssi Danielia heidän lapsensa, prinsessa Estellen syntymän johdosta. 1. maaliskuuta Halonen osallistui seuraajansa presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaisiin, joissa hän hyvästeli eduskunnan ja valtion korkeimmat virkamiehet.
Valtiovierailut
Halosen ulkomaanvierailut: sinisellä valtiot, joissa Halonen vieraili ensimmäistä kertaa 1. kauden aikana, punaisella 2. kauden aikana.Presidentti Halonen Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitėn kanssa.
Presidentti Halonen matkusti presidenttikausiensa aikana vuosina 2000–2012 kaikkiaan 71:een maahan. Valtiovierailuja ja muita ulkomaanmatkoja kertyi tänä aikana yhteensä noin 300.
Esimerkiksi vuonna 2011 Halonen teki 22 ulkomaanmatkaa, joista neljä oli valtio- tai virallista vierailua. Näiden lisäksi presidentti teki 18 työvierailua, kokous- tai muuta matkaa. Koko kahden virkakautensa aikana Halonen vieraili eniten Belgiassa, 28 kertaa, sillä siellä sijaitsevat Euroopan unionin keskeiset toimielimet. Seuraavina kohdemaina tulivat Venäjä, missä Halonen vieraili 27 kertaa, sekä Yhdysvallat jossa Halonen kävi yhteensä 26 kertaa. Halosen mukana matkoilla oli yritysvaltuuskunta yli 20 maassa.
Ulkomaiden lisäksi Halonen matkusti ympäri Suomea, missä hän teki yli 20 kotimaanmatkaa vuosittain. Tämän lisäksi presidentti osallistui 70-80 erilaiseen tilaisuuteen ja tapahtumaan pääkaupunkiseudulla. Vuosittain Halonen piti presidenttinä ollessaan keskimäärin 80-100 puhetta vuosittain eri yhteyksissä.[73]
Halonen oli presidenttikaudellaan kannatuslukujen mukaan suositumpi kuin kukaan aiemmista presidenteistä.[75] Välittömästi vuoden 2000 vaalien jälkeen Halosen kannatus oli mielipidetiedustelujen mukaan 52 %, mutta kannatus lähti pian nousuun ja oli 73 % vuoden 2000 joulukuussa. Samassa joulukuussa tehdyssä kyselyssä ainoastaan 7 % oli Haloseen tyytymättömiä. 73 prosentin lukemilla Halonen oli suositumpi kuin presidentti Martti Ahtisaari kertaakaan omalla presidenttikaudellaan. Mauno Koiviston ensimmäisen kauden alkuvuosina tyytyväisyys presidenttiin sen sijaan oli vieläkin suurempaa. Erityisen tyytyväisiä Halosen toimintaan ensimmäisen kauden alussa olivat SDP:n ja vihreiden kannattajat. Molempien keskuudessa tyytyväisyys presidenttiin oli yli 90 prosenttia. Kokoomuksen kannattajien joukossa vastaava luku oli 70 prosenttia. Keskustassa tyytyväisyys oli myös yli puolet, 58 prosenttia, vaikka keskustan Esko Aho oli Halosen vastaehdokas presidentinvaaleissa. Ensimmäisen kyselyn mukaan miehet olivat selvästi kriittisempiä Halosen toimintaa kohtaan kuin naiset, mutta silti Halosen kannatus oli myös miesten keskuudessa 64 %.[76]
Kesällä 2001 tehdyssä seuraavassa tutkimuksessa Halosen kannatus oli noussut uusiin huippulukemiin. Suomen Kuvalehden tekemässä tutkimuksessa Haloseen luotti 81 % vastanneista. Lukema oli tällöin korkein Haloselle koskaan mitattu luottamusluku. Naiset antoivat tässäkin kyselyssä Haloselle paremmat pisteet kuin miehet, mutta miehistäkin 75 % antoi Haloselle tukensa. Merkillepantavaa oli, että Halosen kannatus oli tasaista ympäri maan ja väestöryhmien: toimihenkilöiden ja työläisten sekä etelä- ja pohjoissuomalaisten lukemat olivat lähes tasoissa. Arvostelevimpia Halosta kohtaan olivat yhä keskustan ja pienten puolueiden äänestäjät. Heistä 20–25 prosenttia ilmoitti, ettei Halonen nauti heidän luottamustaan.[77]
Vuonna 2003 kaksi vuotta valintansa jälkeen Haloselle mitattiin jälleen paremmat kannatuslukemat. Sanomalehti Kalevan teettämän mielipidemittauksen mukaan 84 % suomalaisista oli tällöin tyytyväisiä presidenttiin, kun tyytymättömiä oli ainoastaan 6 %. Halosen uudet ennätyslukemat olivat pitkälti sen ansiota, että keskustan kannattajat suhtautuivat aiempaa myönteisemmin presidenttiin: keskustan kannattajista 74 % oli tyytyväisiä presidenttiin. Myös kahden muun suurimman puolueen SDP:n ja kokoomuksen kannattajat olivat aiempaa tyytyväisempiä Haloseen.[78]
Seuraavana vuonna Halosen kannatusluvut lähtivät pieneen laskuun, mutta olivat yhä erittäin korkeita. Sanomalehti Kalevan keväällä 2004 teettämän kyselyn mukaan Halosen suosio oli laskenut neljä prosenttiyksikköä puolen vuoden aikana. Kyselyn mukaan suomalaisista 83 % oli yhä tyytyväisiä Halosen toimintaan. Haloseen tyytymättömien osuus oli yhä laskenut, ollen kyselyssä vain viisi prosenttia. Neutraalisti Halosen toimintaan suhtautui kymmenen prosenttia vastanneista. Tyytyväisimpiä Haloseen olivat vasemmistoliiton kannattajat, joista 97 % tuki Halosta. SDP:n ja vihreiden äänestäjien piirissä kannatus oli 94 %. Erittäin tyytyväisten osuus oli kuitenkin pudonnut SDP:ssä 70 prosentista 58 prosenttiin. Keskustan kannattajista 81 % ja kokoomuslaisista 75 % oli Haloseen tyytyväisiä. Viljelijäväestöstä presidenttiä tuki 63 %, kun työväestön keskuudessa kannatus oli tutkimuksessa 87 %.[79]
Vaaleja edeltävänä vuonna 2005 Halosen suosio laski yli 80 prosentin tyytyväisyydestä 71 prosenttiin. Vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä Halosen suosio notkahti 65 prosenttiin, mutta lähti jälleen nousuun vaalien jälkeen. Toisella presidenttikaudellaan Halosen kannatus pysyi yhä hyvänä, mutta ei yltänyt ensimmäisen kauden aikaisiin huippulukemiin. Vuonna 2008 Kalevan teettämän tutkimuksen mukaan 70 % suomalaisista oli tyytyväisiä presidenttiin, 21 % oli erittäin tyytyväisiä ja 49 % melko tyytyväisiä.[80]
Viimeisissä Halosen kannatusluvuissa ennen toisen kauden päättymistä kannatusluvut olivat jälleen palanneet lähelle ensimmäisen kauden huippulukemia. Halosen suosio oli toisella kaudella laskenut koko ajan vuodesta 2007 lähtien, mutta lähti jälleen vuonna 2010 nousuun. 84 % kansasta oli tällöin sitä mieltä, että Halonen oli onnistunut presidentin tehtävässä erittäin hyvin tai melko hyvin. Tyytymättömien määrä oli yhä pieni, mutta paljon ensimmäistä kautta suurempi, sillä erittäin tai melko huonona Halosen onnistumista piti 12 %. Halosen katsottiin vuoden 2010 kyselyssä onnistuneen aiempaa paremmin ulkopolitiikan johtajana. Yli 70 % oli sitä mieltä, että presidentti Halonen oli onnistunut ulkopolitiikassa erittäin hyvin tai melko hyvin. Erityisesti kokoomuksen kannattajat olivat olleet tyytymättömiä Halosen toimintaan, sillä vain 65 % heistä katsoi Halosen onnistuneen presidenttinä ja alle puolet, 45 %, piti Halosta onnistuneena ulkopolitiikan johtajana. Kesäkuussa 2010 myös kokoomuslaiset olivat tyytyväisempiä Haloseen ja 78 % antaa vähintään melko hyvän yleisarvosanan Haloselle ja 63 % katsoi hänen ulkopolitiikan olleen onnistunutta.[81]
Marraskuussa 2011 tiedotusvälineissä uutisoitiin, että presidentti Halonen oli kieltäytynyt hänelle tarjotusta Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin tehtävästä. Joukko eurooppalaisia poliitikkoja oli tunnustellut, voisiko Halosella olla riittävästi kannatusta tehtävään, kun aiemman komissaarin Thomas Hammarbergin kausi päättyy. Riittävä tuki ilmeisesti löytyi, mutta Halonen kieltäytyi tehtävästä syksyllä 2011. Presidentti Halonen ei ollut halukas sitoutumaan tehtävään, joka kestäisi kuusi vuotta ja vaatisi siirtymistä Strasbourgiin Ranskaan.[82]
8. maaliskuuta 2012 viikko presidenttikautensa päättymisen jälkeen, Halonen antoi ensimmäisen pitkän televisiohaastattelunsa esiintymällä Hjallis Harkimon juontamassa Hjalliksen kanssa -ohjelmassa. Halonen analysoi ohjelmassa omaa 12 vuoden presidenttikauttaan. Hän totesi ettei ollut aina helppoa olla ensimmäinen naispresidentti, sillä monet asiat ja perinteet presidentti-instituutiossa oli räätälöity nimenomaan miehiä varten ja ne vaativat uudistusta. Halonen kertoi myös aikeistaan hakeutua takaisin SDP:n jäseneksi ja liittyä kirkkoon Kallion seurakuntaan. Hän otti kantaa myös Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn ja liiton viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen väliseen kiistaan. Halonen sanoi tapauksen pilaavan koko ammattiyhdistysliikkeen mainetta ja totesi ettei kenenkään pidä työpaikalla sietää mitä tahansa. Hän myös totesi ettei ammattiyhdistysliike ole hänen kokemuksensa mukaan koskaan ollut "mikään feminismin etuvartio", vaan liikkeessä on yhä liian paljon machokulttuuria mukana.[83]
Halonen totesi helmikuussa 2012 olevansa mahdollisesti kiinnostunut Kansainvälisen työjärjestön ILO:n pääjohtajan paikasta. Myöhemmin pääministeri Jyrki Katainen totesi, että Suomen hallitus tukee Halosta tehtävään, mikäli hän siihen haluaa. Halonen kuitenkin ilmoitti myöhemmin, ettei ole paikasta kiinnostunut sen vuoksi, että ammattiyhdistysliike tukee tehtävään ILO:n varapääjohtaja Guy Ryderia ja Halonen haluaa tukea asiassa ammattiyhdistysliikkeen päätöstä.[84] Maaliskuussa Halonen ilmoitti ottavansa vastaan hänelle helmikuussa tarjotun YK:n väestökysymyksiin keskittyvän työryhmän puheenjohtajuuden. Työryhmän rinnakkaispuheenjohtajana toimii Mosambikin entinen presidentti Joaquim Chissano. Työryhmän päätehtävä on seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyvien kysymysten edistäminen maailmanlaajuisesti. Työryhmä aloitti toimintansa kesällä 2012.[85]
Maaliskuussa 2012 Minna Canthin päivänä presidentti Halonen löi Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua toteamalla, että työpaikoissa kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle.[86]
Syyskuussa 2014 Halosen kerrottiin valmistelevan muuttoa Yhdysvaltoihin, missä hän aloittaa Harvardin yliopistossa opettajana. Keväällä 2015 Halonen alkaa opettaa kansainvälistä politiikkaa ja erityisesti kestävää kehitystä.[88]
Poliittiset näkemykset
Sisäpolitiikka
Halonen ja Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden.
Vuoden 2006 presidentinvaalien aikana Halonen sai arvostelua erityisesti konservatiivisilta ehdokkailta, perussuomalaistenTimo Soinilta ja kristillisdemokraattienBjarne Kallikselta. Eduskunnassa oli ajankohtaisena laki samaa sukupuolta olevien parien hedelmöityshoitojen hyväksymisestä, joita Halonen asettui tukemaan. Halonen antoi myös lausunnon, jossa hän totesi, että ihanneperheen käsitteen pitää seurata aikaansa.[89] Halonen on ollut aktiivinen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajaja jo pitkään. 1980-luvun alussa Halonen työskenteli puheenjohtajana Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry:ssä, joka on suomen merkittävin HLBT-oikeuksia ajava kansalaisjärjestö. Hän kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja on todennut, että lapsen kehitykselle tärkeintä on turvallinen koti, ei se että lapsella on sekä isä että äiti.[90] Halonen sanoi Hjallis Harkimon haastattelussa 8. maaliskuuta 2012 olevansa huolissaan monen muun suomalaisen tavoin Perussuomalaisten suosion ja suvaitsemattomuuden noususta Suomessa, mutta olevansa myös iloinen siitä, että tyytymättömyys tuli ilmi vaaliuurnilla eikä kaduilla. Pekka Haaviston nousua toiselle kierrokselle vuoden 2012 presidentinvaaleissa hän piti vastalauseena perussuomalaisten nousulle. Halonen sanoi yllättyneensä siitä, kuinka moni Sauli Niinistön kannattajista äänesti tätä juuri sillä perusteella, että Niinistö on heteroseksuaali. Hän nosti esille myös häneen itseensä kohdistuneet lesbo-huhut toteamalla, että hänen Setan puheenjohtajuutensa on yhä monille kauhean iso juttu, vaikka hän on heteroseksuaali.[91]
Halonen ei presidenttikautenaan ollut Suomen luterilaisen kirkon tai minkään muunkaan uskonnollisen yhteisön jäsen, mutta ei ole kuitenkaan ateisti. Hän on muun muassa toiminut aktiivisesti kristillisessä setlementtiliitossa. Kirkosta Halonen erosi 1970-luvulla vastalauseena sille, ettei kirkko tuolloin sallinut naispappeutta ja syyllistyi seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Myöhemmin Halonen harkitsi kirkkoon liittymistä, mutta ei presidenttikaudellaan halunnut toteuttaa liittymistä, jotta yksityisen päätöksen pohjalta ei tehtäisi poliittisia johtopäätöksiä.[92] Luterilaisen kirkon johto ei puuttunut julkisesti presidentin kirkkoon kuulumattomuuteen tai nostanut asiaa esille julkisesti. ArkkipiispaJukka Paarma totesi Halosen valinnan jälkeen vuonna 2000, että kysymys kirkkoonkuulumisesta on Halosen yksityisasia, vaikka kirkolla toki onkin asiassa oma opetuksensa. Sen sijaan Lapuan piispa Jorma Laulaja esitti vuonna 2000 presidenttiparille onnittelunsa heidän naimisiinmenonsa johdosta, ja oli aiemmin ilmoittanut toivovansa kansalaisena, että presidentti olisi naimisissa, koska Laulajan mukaan presidentin siviilisääty ei ole yksityisasia.[93] Halonen on todennut, että kirkolliset asiat ovat osa uskonnollisten yhteisöjen itsenäistä päätöksentekoa, ja ettei hän sen vuoksi ota esimerkiksi kantaa valtion ja kirkon erottamiseen toisistaan. Hän on kuitenkin pitänyt uskonnon vapautta tärkeänä asiana.[94][90]
Toisen presidenttikautensa päätyttyä 2012 Halonen liittyi takaisin luterilaiseen kirkkoon. Kuukausiliitteelle antamassaan haastattelussa hän totesi: "Myönnän, ettei kirkosta lähteminen ollut kestävä ratkaisu. Pois voi lähteä vain kerran, vaikuttaminen on kestävämpää."
[95]
Turvapaikanhakijoiden pääsyä Suomeen Halonen ei ole halunnut tiukentaa. Hän on todennut, että järjestelmän tulisi olla tehokkaampi ja juridisesti pitävämpi, mutta linjaa ei pidä tiukentaa ja Suomen tulee noudattaa jo allekirjoitettuja kansainvälisiä pakolaissopimuksia.[90]
Turvallisuuspolitiikka
Presidentti Halonen valtiovierailulla Venäjällä vuonna 2002.
Halonen vastustaa Suomen jäsenyyttä Natossa. Hän on todennut olevansa kansan enemmistön kannalla siitä, ettei Suomella ole tarvetta sotilaalliseen liittoutumiseen, vaan maan uskottavan puolustuksen paras perusta ovat hyvät naapuruussuhteet. Venäjää Halonen ei ole pitänyt Suomen turvallisuudelle uhkana, niin kauan kuin maan demokratiakehitys jatkuu positiivisena. Halonen on tukenut asevelvollisuusarmeijan säilyttämistä Suomen peruspuolustusratkaisuna, mutta halunnut kehittää sen rinnalla siviilipalvelusjärjestelmää.[96]
Halonen on hyväksynyt Suomen puolustusvoimien suunnitelmat varuskuntien lakkauttamiseksi ja muiksi säästötoimiksi. Hän on todennut, että Suomi maksaisi väärille ihmisille palkkaa, jos se ei uskoisi puolustusvoimien johdon sanomaa siitä, mitä tarvitaan poliittisten ja turvallisuuspoliittisten suuntaviivojen toteuttamiseksi. Halonen on myös sanonut, ettei minkään paikkakunnan elinkeinorakenne voi perustua ainoastaan varuskunnan paikallaoloon.[97]
Tarja Halonen tuki voimakkaasti maamiinojen poistamista Suomen armeijan puolustusaseistuksesta. Maamiinat päätettiin kieltää Suomessa Halosen päättäväisen toiminnan seurauksena vuonna 2011[98]Ottawan sopimuksen mukaisesti.[99]
Ulkopolitiikka
Halonen on ollut aktiivinen ulkopolitiikassa erityisesti ihmisoikeuksien puolustajana. Presidenttikausiensa aikana hän on kiinnittänyt kansainvälisesti erityistä huomiota tasa-arvoon ja naisten oikeuksiin sekä globalisaation haittavaikutuksiin. Hänellä oli presidenttikausiensa aikana useita YK:n alaisia tehtäviä. Hän on todennut ihmisoikeuksien edistämisen olevan tärkeää myös Suomelle, koska kansainvälisesti oikeudenmukainen tilanne on tärkeä erityisesti pienten maiden kuten Suomen kannalta. Toisena ulkopoliittisesti tärkeänä tehtävänä hän on pitänyt suomalaisen kaupan ja teollisuuden viennin edistämistä.[90]
Suomen entinen suurlähettiläs Pasi Patokallio kirjoitti Suomen Kuvalehdessä ja Kanava-lehdessä julkaistussa esseessään, että Suomen turvallisuuspoliittinen linja muuttui Tarja Halosen tullessa ulkoministeriksi vuonna 1995. Patokallion mukaan turvallisuuden ydinsisältö on perinteisesti ollut valtakunnan suojeleminen ulkoisilta uhkilta, joista pahimmat ovat sotilaallisia. Halosen aikakaudella Suomen turvallisuusuhkia ei pidetty enää sotilaallisina, vaan turvallisuusuhkiksi nimettiin globaaleja ilmiöitä, kuten ilmastonmuutos. Patokallion mukaan asevaraisesta turvallisuudesta tuli haukkumasana ja aseidenriisunnasta itseisarvo. Huolta kannettiin lähinnä Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin toimista, mutta Halosen ulkopoliittisessa ajattelussa ”ei ollut missään vaiheessa sijaa Venäjän toiminnan kriittiselle arvioinnille saati julkiselle arvostelemiselle”. Lisäksi jalkaväkimiinoista luopuminen heikensi merkittävästi Suomen puolustusta.[100]
Yksityiselämä
Tarja Halonen yhdessä puolisonsa Pentti Arajärven kanssa kesällä 2010.
Halosen perheeseen kuuluvat tytär Anna Halonen sekä puoliso, professori ja oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi. Halonen oli seurustellut Anna Halosen isän SDP:n eduskuntaryhmän sihteerin Kari Pekkosen kanssa kesästä 1977 lähtien ja tytär Anna Halonen syntyi syksyllä 1978. Raskausaikanaan Halonen joutui tilanteeseen, jota hän on itse myöhemmin nimittänyt elämänsä käännekohdaksi. Syksyllä 1978 Halosen oli tarkoitus osallistua eduskunnan maanpuolustuskurssille kurssin emäntänä. Hänen piti lentää kurssia varten Kuopion Rissalaan, mutta lääkäri kielsi lentämisen pitkällä olleen raskauden vuoksi. Lääkärin määräys pelasti Halosen ja hänen tyttärensä hengen, sillä lentokone syöksyi maahan paluulennollaan Helsinkiin. Kaikki koneen matkustajat kuolivat ja Rissalan lentoturma onkin ilmavoimien rauhanajan pahin lento-onnettomuus. Kuolleiden joukossa olivat muun muassa kansanedustajat Arto Merisaari ja Kirsti Hollming sekä maaherra Antti Pohjonen.[101]
Anna Halonen syntyi vain vähän onnettomuuden jälkeen Helsingissä. Halonen oli jo pitkään odottanut perhe-elämän alkamista, mutta Kari Pekkonen joutui viettämään työnsä vuoksi paljon aikaa poissa kotoa. Halonen on myöhemmin todennut, että hänen miehensä lähti oikeastaan aika samalla tavalla pois hänen elämästään kuin hänen isänsä aikoinaan, eikä Halonen puhunut hänestä enää myöhemmin pahaa mutta ei hyvääkään. Vuonna 1979 Halonen valittiin kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä. Pienen lapsen äiti otti vauvansa mukaan eduskuntaan. Nykyisen miehensä Pentti Arajärven Halonen tapasi 1980-luvulla eduskunnassa, kun Halonen toimi eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtajana ja Arajärvi oli saman valiokunnan sihteeri. Halonen ja Arajärvi asuivat pitkään samassa talossa, mutta eri huoneistoissa Wallininkatu 10:ssä Kalliossa. He menivät naimisiin vasta Mäntyniemessä 26. elokuuta 2000, muutama kuukausi sen jälkeen, kun Halonen oli valittu presidentiksi. Alun perin Halonen ja Arajärvi kutsuivat ystävät ja omaiset sadonkorjuujuhliin, mutta yllättivät vieraat menemällä naimisiin. Vuoden 2000 presidentinvaalikamppailun aikana Halosen avoliittoa Arajärven kanssa pidettiin paljon esillä, kun vastapuolen ehdokas, keskustan Esko Aho, nosti etenkin kampanjansa alkuvaiheessa perheensä esiin. Ennen avioliittoa Pentti Arajärven titteli nousi keskustelunaiheeksi muun muassa ennen valtiovierailua Ruotsiin keväällä 2000, jolloin pohdittiin, voidaanko avopuolisosta presidentin kanslian käytännön mukaan kutsua ruotsiksi nimellä make. Tällöin päädyttiin presidenttiparin omasta toivomuksesta käyttämään vain titteliä valiokuntaneuvos.[93][102]
Ensimmäisen Ruotsiin suuntautuneen valtiovierailun yhteydessä Ruotsin lehdissä kutsuttiin Halosta Muumimammaksi hänen mukanaan pitämänsä suuren käsilaukun vuoksi. Nimitys jäi elämään.kenen mukaan?
Poliittisen uran aikajana
Tarja Halonen vuonna 1975 toimiessaan pääministerin eduskuntasihteerinä.
1999: Stadin Slangi ry valitsi Halosen Stadin Friiduksi[109]
2002: Amnesty Internationalin Suomen osaston vuoden 2002 kynttiläpalkinto ihmisoikeuksien puolustamisesta.[110]
2002: Kiasman ystävät ry nimesi Halosen vuoden 2002 nykytaiteen ystäväksi tunnustuksena omakohtaisesta ja aktiivisesta kiinnostuksen osoittamisesta nykytaidetta kohtaan.[111]
2003: Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry:n vuoden LiiKe -palkinto merkittävästä työstä liikunnan kehitysyhteistyön edistämiseksi.[113]
2004: Halonen tuli viidenneksi Yleisradion ennen itsenäisyyspäivää 2004 järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä.[114]
2004: Vuoden 2004 Grameen Foundation USA – Deutsche Bank Humanitarian Award -palkinto työstä sosiaalisen tasavertaisuuden, ihmisoikeuksien, köyhyyden poistamisen ja tasa-arvoisuuden puolesta.[115]
2006: Romaniasiain neuvottelukunnan Paarkiba-palkinto romanien koulutuksen, kielen ja kulttuurin edistämisestä.[116]
2010: Suomen uskontodialogi -verkoston Kultainen sääntö -palkinto uskontojen vuoropuhelun lisäämisestä.[122][123]
2010: Nuori Suomi ry:nPro Nuori Suomi -tunnustus vapaaehtoistyön esille nostamisesta ja aktiivisesta osallistumisesta urheiluseuratoimintaan.[124]
2010: Suomen jääkiekkoliiton palkinto vuoden naiskiekkoteosta, nais- ja tyttökiekon positiivisen mielikuvan ja julkisuuden edistämisestä.[125]
2010: Yhdysvaltalainen Time-lehti valitsi Halosen kymmenen vaikutusvaltaisimman naisjohtajan listalle.[126]
2010: Yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti valitsi Halosen sadan globaalin ajattelijan listalleen.[127]
2011: Naistoimittajat ry:n Vuoden Kellokas -tunnustus, julkisista kannanotoista naisten, vähemmistöjen, kestävän kehityksen ja rauhanprosessien puolesta.[128]
2011: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) kultainen kunniamitali tunnustuksena merkittävästä asiantuntijatyöstä oikeudenmukaisemman maailman hyväksi.[129]
2013: Global Fairness Initiative -järjestön kansainvälinen Global Fairness -tunnustus työstä ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajaliittojen sisällyttämisestä poliittiseen päätöksentekoon sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta.[134][135]
2013: Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran (ETMU) tunnustuspalkinto merkittävästä työstä etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen kysymysten parissa.[137]
2013: Helsingin kaupunki nimesi Helsingin Kaupunginteatterin edessä sijaitsevan puiston Tarja Halosen puistoksi.[138]
Irma Sulkanen, Maria Lähteenmäki, Aura Korppi-Tommola: Naiset eduskunnassa, Suomen eduskunta 100 vuotta 4, Suomen eduskunta – Edita Helsinki, 2006 ISBN 978-951-37-4544-8.
Hannu Lehtilä: Tarja Halonen, yksi meistä. Otava, 2005. ISBN 951-1-19792-4
.png){kind=small}
.png){kind=small}
