Slovenia (sloveeniksiSlovenija), virallisesti Slovenian tasavalta (sloveeniksiRepublika Slovenija) on valtio eteläisessä Keski-Euroopassa.[4] Maan pinta-ala on 20 273 neliökilometriä, asukasluku noin kaksi miljoonaa ja pääkaupunki on Ljubljana.
Slovenia on pääosin vuoristoista, ja yli 90 prosenttia maasta on yli 200 metrin korkeudella merenpinnasta. Korkein vuori on Triglav, jonka korkeus on 2 864 metriä.[6] Slovenia voidaan jakaa maantieteellisesti jopa 12 osaan, mutta siitä voidaan erottaa myös neljä erilaista topografista aluetta.[7] Kaksi viidesosaa maasta kuuluu Alppien alueeseen, joka levittäytyy maan pohjois- ja luoteisosissa. Maan lounaisosassa on Dinaaristen Alppien jatke Karstin ylänköalue, joka on tyypillistä karstimaata ja myös antanut nimen muodostelmalle.[8] Siellä sijaitsevat Škocjanin luolat ovat Unescon Maailmanperintöluettelossa.[9] Viidesosa Slovenian alasta kuuluu Karpaattien altaaseen. Hedelmällinen tasanko sijaitsee maan itä- ja koillisalueilla. Tasankoa halkovat myös muun muassa Sava-, Drava- ja Murjoet. Neljäs merkittävä alue on Primorska, johon kuuluvat Slovenian osuus Istriasta sekä Soča- ja Vipavajokien laaksot.[8]
Ilmasto
Ljubljanan ilmastodiagrammi (sademäärä sinisellä, lämpötila punaisella).
Slovenia voidaan jakaa kolmeen ilmastovyöhykkeeseen. Istrian seutu on Dalmatianvälimerenilmaston ja mannerilmaston välistä siirtymävyöhykettä. Maan keski- ja pohjoisosien mannerilmasto on leutokesäistä.[8] Sen sijaan itäisessä Sloveniassa on kuumat kesät ja kylmät talvet. Tammikuu on kylmin kuukausi, ja sen keskipäivälämpötila on –2 astetta. Heinäkuun keskilämpötila on puolestaan 21 astetta. Vuotuinen sademäärä on idässä 800 ja luoteessa jopa 3 000 millimetriä.[10] Rannikon leutoja talvia viilentää välillä kylmä bora-tuuli.[8]
Noin 12 prosenttia Sloveniasta on suojeltu. Triglavin kansallispuisto, joka on 838 neliökilometrin laajuinen, on maan ainoa kansallispuisto. Se käsittää ison osan Julisista Alpeista. Lisäksi Sloveniassa on kolme alueellista luonnonpuistoa, 44 maisemapuistoa, noin 50 suojelualuetta ja yli 600 luonnonperintökohdetta.[11]
Slaavit asuttivat alueen 500-luvulla[13] ja vuodesta 788 sitä hallitsivat frankit ja 907–955 Unkari. Vuodesta 1335 nyky-Slovenian alueet olivat Habsburgien hallinnossa aina Itävalta-Unkarin romahdukseen asti, eli vuoteen 1918.[14]
Maailmansodan jälkeen Josip Broz Titon johdolla perustettiin Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta ja Sloveniasta tuli yksi sen tasavalloista (Slovenian sosialistinen tasavalta).[12] Titon ja Stalinin vuonna 1948 tapahtuneen välirikon jälkeen maan talous kasvoi paljolti länsimaiden tuen varassa.[15] Slovenia oli sosialistisen Jugoslavian vaurainta aluetta.[14] Titon aikana maata johti muodollisesti useiden puolueiden rintama, mutta käytännössä järjestäytynyt oppositio kuihtui pois. 1960-luvun lopussa liberaalit saivat tilapäisesti enemmän valtaa etenkin talousasioissa, mutta vuoden 1974 perustuslaki takasi kommunisteille yksinvallan.[16]
Titon kuoleman jälkeen 1980 hänen seuraajansa pyrkivät vallan keskittämiseen, jolloin alkoi talouden alamäki ja kansallismielisyyden voimistuminen. Slovenian itsenäistymisliike alkoi myös voimistua. Slovenia avautui kulttuurin, hallinnon ja talouden alueilla vauhdilla, joka oli ennennäkemätön koko kommunistisessa maailmassa. Toukokuussa 1989 Slovenian parlamentti muutti perustuslakia niin, että ero Jugoslaviasta oli mahdollinen.[17] Huhtikuussa 1990 pidettiin ensimmäiset monipuoluevaalit. Kommunistit nimesivät itsensä Demokraattisten uudistusten puolueeksi (SDP) ja otti käyttöön sosiaalidemokraattisen ohjelman, mutta hävisivät kuuden puolueen Slovenian demokraattiselle oppositiolle (DEMOS). Oikeistolainen ja nationalistinen DEMOS ajoi itsenäisyyttä, mutta SDP:n Milan Kučan, joka valittiin vapaasti presidentiksi, loi uuden hallituksen, joka ajoi löyhempää Jugoslavian liittovaltiota, mitä Serbia vastusti.[18]
Itsenäinen Slovenia
Kansanäänestyksen jälkeen Slovenia ilmoitti itsenäistyvänsä 25. kesäkuuta 1991 samanaikaisesti Kroatian kanssa. Ilmoitusta seurasi kymmenen päivää kestänyt Slovenian sota Jugoslavian serbijohtoista armeijaa vastaan.[17]
Hallitus hajosi huhtikuussa 1992, jonka jälkeen Janez Drnovšek nimettiin uudeksi pääministeriksi. Joulukuun 1992 vaalit voittivat liberaalidemokraatit, sosialistit ja kristillisdemokraatit ja Milan Kučan valittiin uudelleen presidentiksi. Tammikuussa 1993 parlamentti valitsi Janez Drnovšekin uudelleen pääministeriksi. Sosiaalidemokraatit (ZLSD) vetäytyivät hallituksesta tammikuussa 1996.[18]
Kesäkuussa 1996 Slovenia allekirjoitti lähentymissopimuksen Euroopan unionin kanssa ja haki jäsenyyttä. Marraskuun 1996 vaaleissa pääministeri Drnovšekin Liberaalidemokraatit menettivät asemiaan oikeistopuolueille. Yksi oikeiston edustaja kuitenkin vaihtoi puoluetta ja konservatiivinen Kansanpuolue (SLS) liittyi myös Drnovšekin rinnalle, jolloin hän sai jatkaa. Myös Milan Kučan valittiin uudelleen marraskuussa 1997.[18] Pankkiiri Andrej Bajukin oikeistohallitus nousi valtaan kesäkuussa 2000. Sen hallituskoalitio kesti kuitenkin vain kuukauden, jonka jälkeen Kučan määräsi uudet vaalit ja Janez Drnovšekista tuli taas pääministeri marraskuussa.[18] Kučanin toinen kausi päättyi joulukuussa 2002 ja Drnovšek voitti vastaehdokkaansa merkittävällä enemmistöllä ja aloitti presidenttikautensa 22. joulukuuta 2002. Valtiovarainministeri Anton Rop seurasi häntä pääministerinä. Lokakuun 2002 vaaleissa oikeistolainen Slovenian demokraattinen puolue sai 29 prosenttia äänistä ja sen johtajasta Janez Janšasta tuli pääministeri 9. marraskuuta 2004.[17]
Borut Pahor, presidentti 2012 alkaen.
Slovenia liittyi Natoon 29. maaliskuuta 2004 ja Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004 ja otti käyttöön euron vuoden 2007 alusta tolarin tilalle.[19] Asevoimien päällikkönä aloitti 28. marraskuuta 2018 Alenka Ermenc, ja Slovenia oli näin ensimmäinen Nato-maa, jossa nainen johti asevoimia.[20]
Presidentiksi valittiin marraskuussa 2007 sosiaalidemokraatteja edustava diplomaatti Danilo Türk. Syksyllä 2008 vasemmisto nousi valtaan myös parlamentissa.[19] Pääministeri Janša joutui hiukan ennen vaaleja Patria-kauppoja koskevien lahjusepäilyjen kohteeksi.[21] Vuonna 2011 järjestettiin ennenaikaiset vaalit.[17] Janša palasi pääministeriksi vuoden 2012 alussa.[1] Joulukuussa 2012 sosiaalidemokraatti Borut Pahor valittiin presidentiksi.[22] Pahor valittiin toiselle viisivuotiskaudelle marraskuussa 2017 presidentinvaaleissa, joissa hän sai toisella kierroksella äänistä 53 % ja vastaehdokkaana ollut entinen koomikko Marjan Šarec sai äänistä 47 %. Vastaehdokas edusti puoluetta, jolla ei tuolloin ollut lainkaan edustajia maan parlamentissa.[23]
Kesäkuussa 2018 parlamenttivaaleissa voittaja oli maahanmuuttovastaisuudella profiloitunut keskustaoikeistolainen Slovenian demokraattinen puolue (SDS), joka sai äänistä 25 %. Puoluetta johti entinen pääministeri Janez Janša, joka oli ollut maan pääministeri vuosina 2004–2008 ja 2012–2013. Janša oli viettänyt kuusi kuukautta vankilassa vuonna 2014 saatuaan tuomion vuoden 2006 asekauppoihin liittyvistä lahjussyytöksistä. Toiseksi vaaleissa tuli keskustavasemmistolainen Marjan Šarecin johtama puolue nimeltä Marjan Šarecin lista (LMS), joka sai 12,6 % äänistä. Vaalit järjestettiin keskustavasemmistolaisen pääministerin Miro Cerarin erottua alkuvuonna 2018. Uuden hallituksen muodostaminen vaikutti haastavalta myös vaalien jälkeen.[24]
Syyskuussa 2018 Marjan Šarec muodosti keskustavasemmistolaisen vähemmistöhallituksen, jonka ulkoministeriksi tuli edellinen pääministeri Miro Cerar. Parlamentin suurin puolue Janšan SDS jäi oppositioon, sillä se ei ollut onnistunut saamaan tarpeeksi liittolaisia muodostaakseen hallitusta.[25] Tammikuussa 2020 pääministeri Marjan Šarec ilmoitti eroavansa ja toivoi uusien vaalien järjestämistä, jotta maa pääsisi poliittisesta umpikujasta. Šarecin mukaan hänen vähemmistöhallituksensa ei kyennyt saamaan läpi tärkeitä lakeja.[26] Parlamentti vahvisti kuitenkin maaliskuussa 2020 uudeksi pääministeriksi taas SDS:n johtajan Janez Janšan.[27]
Politiikka
Slovenian valtionpäämies on presidentti, joka valitaan kansanvaalilla viiden vuoden välin, sama presidentti voi olla vallassa korkeintaan kaksi kautta. Toimeenpanovaltaa edustaa pääministeri ja hallitus, jonka pääministeri kokoaa ja josta parlamentti äänestää. Pääministeriksi valitaan yleensä parlamenttivaalien jälkeen suurimman puolueen tai koalition puheenjohtaja.[1]
Vuoden 1991 perustuslain mukaan Slovenian parlamentin (Parlament Slovenije) alahuoneen eli kansalliskokouksen (Državni zbor) jäsenistä 38 valitaan suoraan, 50 suhteellisella vaalitavalla ja kaksi nimettyä edustajaa edustavat kansallisia vähemmistöjä: italialaisia ja unkarilaisia.[1] 40-jäsenisessä ylähuoneessa eli kansallisneuvostossa (Državni svet) on 22 jäsentä, jotka valitaan paikallisesti ja 18 edustaa eri intressiryhmiä, kuusi ei-kaupallisia järjestöjä, neljä työntekijöitä ja neljä työnantajia sekä neljä maanviljelijöitä, kauppaa, käsityöläisiä ja itsenäisiä ammatinharjoittajia[28]. Kansalliskokouksen kausi on nelivuotinen ja kansallisneuvosto kootaan samassa yhteydessä. Äänioikeus on kaikilla 18 vuotta täyttäneillä ja niillä 16 vuotta täyttäneillä, jotka ovat töissä.[1]
Heinäkuussa 2014 Sloveniassa järjestettiin ennenaikaiset vaalit pääministeri Alenka Bratušekin erottua puolueensa puheenjohtajan vaihduttua.[29]
Kesäkuun 2018 parlamenttivaaleissa Janez Janšan keskustaoikeistolainen SDS sai äänistä 25 %, Marjan Šarecin LMS sai äänistä 12,6 %, keskusta-vasemmistolaiset sosiaalidemokraatit 10 % ja väistyvän pääministerin Miro Cerarin SMC sai äänistä 9 %.[30]
Slovenia luopui yleisestä asevelvollisuudesta 2003, ja nykyisin asepalvelus on vapaaehtoista 18–25-vuotiaille.[1] Slovenia liittyi Natoon 2004, ja Italia hoitaa sen ilmavalvonnan. Maan omat ilmavoimat, joilla on helikoptereita ja lentokoneita, keskittyvät maavoimien tukemiseen ja Naton rauhanturvaoperaatioihin.[31]
Hallitus suunnittelee myös suurempien hallinnollisten alueiden luomista. Vuonna 2009 alueesta vastaava ministeri kertoi, että provinsseja tulee olemaan kolmesta kahdeksaan kappaletta.[32]
Suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Ljubljanan (272 554 asukasta vuoden 2012 alussa) jälkeen Maribor (94 984 as.), Celje (37 584 as.), Kranj (37 129 as.) sekä Velenje (25 378 as.).[33]
Talous
Slovenialla on toimiva infrastruktuuri, koulutettua työvoimaa ja keskeinen sijainti Balkanin ja Länsi-Euroopan välissä. Sen bruttokansantuote henkeä kohti on Keski-Euroopan korkeimpia. Se liittyi euron käyttäjiin vuonna 2007, ensimmäisenä niin sanotuista ″Uusista jäsenmaista”, eli niistä, jotka liittyivät Euroopan unioniin vuonna 2004.[1] Merkittävä osa maan taloutta on matkailu, joka kohdistuu pääasiallisesti meren rannalle ja Alpeille. Lisäksi raskas teollisuus, tekstiiliteollisuus ja kaivokset työllistävät kansalaisia.[13] Merkittävimmät luonnonvarat ovat ligniitti, lyijy, kivihiili, sinkki, elohopea, hopea ja uraani. Merkittävimmät vientituotteet ovat koneet, kemikaalit ja elintarvikkeet.[1]
Slovenian pääasialliset energialähteet ovat öljy, kiinteät polttoaineet (ruskohiili) ja ydinvoima, joita seuraavat maakaasu ja uusiutuvat energialähteet, mikä käytännössä tarkoittaa lähinnä vesivoimaa. Vuonna 2004 kotimaisesta energiantuotannosta 41 % käytti ydinvoimaa, 35 % kiinteitä polttoaineita ja 24 % uusiutuvia energialähteitä.[34] Slovenialla on yhteinen ydinvoimala Kroatian kanssa, vuonna 1981 avattu Krškon voimalaitos.[35]
Liikenne
Sloveniassa on 16 lentokenttää, joista yhdellä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatietä on 1 228 km ja maantietä 38 925 km, josta 658 km on moottoritietä.[1]
Sloveniassa ei ole maan sisäistä aikataulun mukaista lentoliikennettä. Tieverkosto on hyväkuntoinen. Polkupyöräily on suosittua ja pyöriä voi kuljettaa linja-autoissa. Rautateillä on jäljellä viisi höyryveturia, joita käytetään joskus kesäaikaan matkailijoiden iloksi.[36]
Heinäkuussa 2011 slovenialaisia arvioitiin olevan kaksi miljoonaa. Etnisistä ryhmistä sloveeneja (83,1 %) seuraavat serbit 2 %, kroaatit 1,8 % ja bosniakit 1,1 %. Muita tai määrittelemättömiä oli 12 % vuoden 2002 laskennassa.[1] Sloveniaan on muuttanut toisen maailmansodan jälkeen monia asukkaita muualta entisen Jugoslavian alueelta lähinnä taloudellisista syistä.[14]
Slovenian virallinen kieli on sloveeni (puhujia 91,1 %), joka on latinalaisilla aakkosilla kirjoitettu slaavilainen kieli. Italia ja unkari ovat virallisia kieliä niitä puhuvien vähemmistöjen asuttamissa kunnissa. Vuoden 2002 väestönlaskennassa sloveenin lisäksi merkittävin kieli oli serbokroatia (4,5 %), muiden kielten puhujia oli 4,4 %.[1]
Uskonnoltaan katolisia on 57,8 %, uskonnottomia 10,1 % muslimeita 2,4 %, ortodokseja 2,3 %, muita kristittyjä 0,9 %, kirkkokuntiin kuulumattomia kristittyjä 3,5 %, muita tai määrittelemättömiä 23 %.[1]
Vuonna 2012 vastasyntyneiden eliniänodote oli 77,48 vuotta, naisilla (81,36 vuotta) selvästi korkeampi kuin miehillä (73,83 vuotta).[1]
Maailman terveysjärjestön tilastojen mukaan vaarallisia tartuntatauteja, kuten keltakuumetta ja japanin aivokuumetta, ei esiinny Sloveniassa. HIV-positiivisten määrä on hyvin pieni. Yksivuotiaista kurkkumätä-, tuhkarokko- ja Hib-rokotteen saaneiden osuus on noussut 2000-luvulla 93 prosentista 95–97 prosenttiin.[37]
Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Sloveniassa käytettiin puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna 6,55 litraa aikuista kohti.[38]
OECD:n ja Slovenian opetusministeriön 1990-luvun lopussa tekemän tutkimuksen mukaan aikuisten lukutaito oli Sloveniassa huonompi kuin useissa muissa maissa; noin 70 % aikuisista ei saavuttanut lukutaidon tasoa 3.[39] Uudempiin tutkimuksiin Slovenia ei ole osallistunut. Myös slovenialaiset nuoret ovat menestyneet huonosti PISA-tutkimuksessa.[40] Alakoulu on pakollinen ja alkaa kuusivuotiaana. Opetuskieli on slovenia, paitsi unkarin- ja italiankielisten vähemmistöjen alueilla. Sloveniassa toimii neljä julkista yliopistoa: Ljubljanan, Mariborin, Primorskan ja Nova Gorican yliopistot.[41]
Kulttuuri
Slovenialaiset ovat katsoneet kuuluvansa Keski-Eurooppaan myös silloin kun Slovenia oli osa Jugoslaviaa. Maassa ylläpidetään tasapainoa slaavilaisen kulttuuriperinnön ja läntisten vaikutteiden välillä.[14]
Slovenialainen keittiö yhdistää Välimeren, Alppien ja Itä-Euroopan perinteitä. Ateriat ovat tärkeä osa perhe-elämää, ja sosiaaliseen elämään kuuluu viinilasillisen tai kahvikupin nauttiminen ystävien kanssa baarissa tai kahvilassa. Eri alueilla on omia perinneruokiaan, mutta yleisiä raaka-aineita ovat jauhot, tattari, ohra, peruna ja kaali.[14]
Maailman terveysjärjestön vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan alkoholinkäyttö Sloveniassa on maailman keskitasoa, puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna noin 6,5 litraa aikuista kohti vuodessa. Kaikissa naapurimaissa kulutus on selvästi suurempaa.[42]
Slovenialainen kemisti Fritz Pregl sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1923.[43]
Kirjallisuus on ollut slovenialaisille tärkeää kautta aikojen. Ensimmäiset sloveniankieliset tekstit olivat uskonnollisia ja ilmestyivät vuonna 970. Ensimmäinen kirja ilmestyi vuonna 1550, ja kielioppi ja koko Raamattu sloveniaksi käännettynä vuonna 1584. Kirjallisuuden kulta-aikaa oli 1800-luvun romantiikan aika, jolloin kirjallisuus ja runous muovasivat kansallista identiteettiä. Kansallisrunoilija France Prešeren eli tuolla kaudella.[14] Slovenialainen kirjailija Boris Pahor on ollut ehdokkaana Nobel-palkinnon saajaksi.[44]Vladimir Bartol on toinen kuuluisa kirjailija. Hänen pääteoksensa Alamut kertoo islamilaisesta fanaatikosta, joka kouluttaa taistelijoita. Kirjassa on myöhemmin nähty ennustuksia Al-Qaidan noususta.[45]
Nykyisen Slovenian alueella on muodostettu laaja-alainen taiteilijakollektiivi Neue Slowenische Kunst, joka on sittemmin julistautunut itsenäiseksi valtioksi. Taiteilijaryhmittymää oli perustamassa muun muassa industrial-yhtye Laibach, joka on antanut vaikutteita saksalaiselle Rammsteinille.[46][47]
Slovenian perustuslaki tukee mielipiteiden ilmaisun vapautta. Maassa ilmestyy kolme päivittäistä yleissanomalehteä Dnevnik, Delo ja Vecer, yksi iltapäivälehti ja yksi päivittäinen talouslehti. Televisiota hallitsevat julkinen verkko RTV Slovenia sekä yksityiset Pop TV ja Kanal A. Monissa kotitalouksissa on digitaalinen satelliitti- tai kaapelivastaanotto. Myös maanpäällinen digitaalinen antenniverkko on varsin kattava.[48]
