Ohrasta on kaksi muunnosta: kaksitahoisohra (Hordeum vulgare var. distichon), jonka tähkäntähkylät ovat kahdessa rivissä, sekä monitahoisohra (Hordeum vulgare var. vulgare), jossa tähkylät ovat 4–6 rivissä.[1]
Ohra on ruohovartinen, yksivuotinen kasvi, joka kasvaa noin metrin korkuiseksi. Sen lehdet ovat leveät ja tummanvihreät. Se kukkii kesä-heinäkuussa. Ylempien jyvänalkioiden vihneet ovat lyhyempiä kuin alempien niin, että kaikki vihneet päättyvät samalle korkeudelle.[2] Pitkät vihneet ovat ohran tärkein tuntomerkki. Kun ohran tähkä kypsyy, se taipuu alaspäin.[1]
Villiohralla vihneiden merkitys liittyi siementen leviämiseen, mutta ne osallistuvat myös yhteyttämiseen.[3]
Ohran historiaa
Ohra on vanhimpia viljeltyjä viljalajeja. Sitä saatettiin alkaa viljellä Lähi-idässä jo ennen 10000 eaa. Kuusirivinen ohra ilmestyi noin 6000 eaa.[4] Suomessa ohran viljelys alkoi viimeistään 4200 eaa. Jaalassa tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella.[5]
Suomessa ohra oli tärkein ruokavilja 1800-luvulle asti, jolloin ruis otti sen paikan.[6]Riisi korvasi ohran ruoanlaitossa Suomessa 1950-luvulla.[7]
Ohranviljely nykyisin
FAOn tilastoissa vuosilta 2002–2004 ohra oli maailman neljänneksi laajimmalla alalla (yli 56 miljoonaa hehtaaria) viljelty viljalaji maissin, riisin ja vehnän jälkeen, ja sen tuotanto tonneina oli myös neljänneksi suurin.[8]
Ohra on Suomen eniten viljelty viljalaji.[9] Ohra ja kaura ovat ainoat viljakasvit, joita viljellään käytännöllisesti katsoen koko Suomessa.[1] Ohra tarvitsee lajikkeesta riippuen noin 70–85 vuorokauden mittaisen kasvukauden.
Vuonna 2013 maailman suurimmat ohranviljelijät olivat Venäjä (noin 15 miljoonaa tonnia), Saksa, Ranska, Kanada ja Espanja (noin 10 miljoonaa tonnia kukin). Maailman ohrasta lähes 60 % tuotettiin Euroopassa, 15 % Aasiassa ja 15 % Amerikassa. Parhaat hehtaarisadot saatiin Belgiassa, yli 8,3 tonnia hehtaarilta. Samaan aikaan Suomessa tuotettiin 1,9 miljoonaa tonnia, ja hehtaarisato oli 3,9 tonnia hehtaarilta.[10] Vuoden 2013 ohran hehtaarisato oli Suomessa kaikkien aikojen suurin.[11]
Osa ohraa piinaavista taudeista ja tuholaisista on muidenkin viljalajien kiusana, mutta ohralla on myös aivan omia vastuksia. Esimerkiksi viljakirva ei koske muihin viljalajeihin.[12]
Suomessa ohraa viljellään pääasiassa eläinten rehuksi. Sitä käytetään jonkin verran myös ihmisravintona, mutta huomattavasti vähemmän kuin vehnää ja ruista.
Ohramallas on oluen yleisin raaka-aine. Suomen vuotuisesta noin 1,8 miljardin kilon ohrasadosta käytetään oluen valmistukseen viidesosa. Rehuksi käytetään noin neljä viidesosaa.[1] Ohran muu elintarvikekäyttö on vähäistä.
Perinteisesti ohrasta on leivottu kahdenlaista leipää: nostattamatonta sekä nostatettua, joilla molemmilla on runsaasti paikallisia nimityksiä. Vanhastaan vaalea leipä oli useammin ohrasta kuin vehnästä leivottua. Tämän lisäksi ohrasuurimot ovat olleet tavallinen keittojen, kuten härkäpavusta valmistetun papurokan suurus.
Ohrasuurimoista tehdään perinteinen ohrapuuro.[14] Ohrahelmiä voidaan käyttää lisukkeena riisin tapaan.[15] Irtonaisista ohraryyneistä voidaan tehdä myös italialaisen risoton tyyppistä ohrattoa.[16]
Ohrasta valmistetaan tärkkelyspitoista suurustetta, jota käytetään peruna- ja maissijauhojen tapaan kastikkeiden ja keittojen suurustamiseen sekä leivontaan.[17] Rajamäki lopetti Ohrakkaan valmistuksen vuonna 2014.
Ohra ravintona
Ohrasuurimoissa on sadassa grammassa 1288 kJ, 63,2 grammaa hiilihydraatteja, 2 grammaa rasvaa ja 8,3 grammaa proteiinia.[18] Esimerkiksi puuroriisissä on vähemmän proteiinia ja rasvaa, enemmän hiilihydraatteja.[19] Ohrassa on nelinkertainen määrä tiamiinia (B1-vitamiinia) riisiin verrattuna, ravintokuitua on kolminkertainen määrä ja kaliumia yli kaksinkertainen määrä.
Ohrassa on gluteenia, joten keliakiaa sairastavat eivät voi sitä käyttää. Joidenkin ohramaltaista tehtyjen oluiden valmistusprosessissa gluteeni kuitenkin poistuu niin hyvin, että keliaakikkokin voi niitä juoda.[20]
Kuoreton ohra
Suomessa on viljelty jonkin verran myös paljasjyväistä ohraa, joka on nykyään yleinen lähinnä Aasian ja Lähi-idän alueilla. Nämä lajikkeet ovat kuitenkin olleet heikkosatoisia ja koneelliseen korjuuseen soveltumattomia. Siemenkauppaan on Suomessa hyväksytty yksi kuoreton lajike, Jorma-ohra.[21]
