Viljakirva (Sitobion avenae) on kirvoihin kuuluva, kansainvälisesti merkittävä viljakasvien tuhohyönteinen.
Koko ja ulkonäkö
Viljakirva on kiiltäväpintainen ja hieman päärynänmuotoinen. Siivettömät yksilöt ovat väriltään vihreitä tai punertavan ruskeita ruskean värimuodon ollessa selvästi yleisempi. Raajat ovat pitkät ja vaaleankeltaiset, mutta reiden, säären ja nilkan kärkiosat ovat mustat. Tuntosarvet ovat mustat ja likimain ruumiin pituiset. Takaruumiin kärjessä on vaalea ja teräväkärkinen cauda. Vaharauhasputket ovat mustat ja noin 1,5 kertaa caudan pituiset. Siivekkäillä yksilöillä on tummat poikkijuovat takaruumiissaan, minkä lisäksi vihreiden yksilöiden keskiruumis on punertavan ruskea. Koiraat ovat aina siivekkäitä. Ruumiin pituus 1,3–3,3 mm.[2][3][4][5]
Kromosomiluku 2n=18.[2]
Levinneisyys
Viljakirvan levinneisyys kattaa Euroopan, Afrikan, Lähi-idän, Keski- ja Etelä-Aasian sekä Amerikat.[2] Suomessa siitä on havaintoja koko maasta Enontekiön Lappia lukuun ottamatta.[6]
Elinympäristö ja elintavat
Viljakirva elää erityisesti heinäkasveilla, mutta joissain määrin myös sara- ja vihviläkasveilla. Kirvan taloudellisesti merkittävään ravintokasvivalikoimaan kuuluvat muiden muassa vehnä, ohra, ruis, kaura hirssi ja maissi. Laji elää pääasiassa ravintokasvin yläosien lehdissä ja etenkin tähkässä. Se ei muodosta suuria kirvakolonioita eikä elä liitossa muurahaisten kanssa. Varsinaista ravintokasvinvaihtoa ei tapahdu, mutta siivellisiä kirvayksilöitä syntyy pitkin kesää ja nämä lentävät valtaamaan uusia elinpaikkoja[5][3] DNA-tutkimukset ovat osoittaneet eräiden viljakirvapopulaatioiden erikoistuneen vain tiettyihin ravintokasveihin, esimerkiksi vehnään.[2].
Eräissä lähteissä mainitaan isännänvaihto, jossa primääri-isäntänä ovat vatukat (Rubus) ja sekundääri-isäntinä heinäkasvit.[7]
Lajilla esiintyy kaksi elinkaareltaan poikkeavaa populaatiota. Suurin osa kirvoista kuuluu populaatioon, joka on anholosyklinen eli tuottaa ainoastaan neitseellisesti lisääntyviä naaraita ja yksilöt talvehtivat nymfi- tai aikuisvaiheessa. Yksilömäärältään pienempi populaatio on holosyklinen, jolloin syksyisin alkaa syntyä myös koiraita, jotka parittelevat naaraiden kanssa, naaraat munivat ja munat ovat talvehtiva vaihe.[3] Neitseellisesti lisääntyvät naaraat elävät 30–60 vuorokautta ja tuottavat sinä aikana 20–40 elävänä syntyvää poikasta. Munivat naaraat tuottavat 6–12 munaa. Entisen Neuvostoliiton alueella viljakirva tuottaa vuodessa 14–20 sukupolvea. Lajille suotuisimmat olosuhteet ovat 16–20 °C:n lämpötila ja 65–80 % ilmankosteus.[5]
Suomessa viljakirvan aiheuttama sadonalenema on pahimmillaan 20 % luokkaa. Kirvojen kemiallinen torjunta ei ole tarpeen juuri koskaan.[8][9]
Ravintokasvit
Viljakirvan ravintokasveja ovat heinäkasvit (Poaceae) sekä monet muut yksisirkkaiset. Joskus laji kelpuuttaa jopa eräät kaksisirkkaiset luten lutukan (Capsella bursa-pastoris).[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
