Ulrika Eleonoora oli Kaarle XI:n ja Ulrika Eleonoora vanhemman tytär. Nuoruusvuosinaan hän jäi sisarensa Hedvig Sofian varjoon. Fredrik Hesseniläinen (kuningas Fredrik I) kosi häntä jo vuonna 1710, mutta häitä vietettiin vasta vuonna 1715.[2]
Ulrika eli suurimman osan elämästään muiden varjossa, mutta sisarensa kuoltua vuonna 1708 jälkeen hän alkoi saada huomiota, ja vuonna 1713 hänet valittiin sijaishallitsijaksi. Hän johti maata sillä aikaa kun kuningas oli ulkomailla. Heti ensimmäisessä istunnossaan hän teki tärkeän päätöksen ja kutsui valtiopäivät koolle. Hän osallistui kuitenkin harvoin valtaneuvoston kokoontumisiin.[2]
Kaarle XII:n kuoltua vuonna 1718 hänelle ei ollut itseoikeutettua kruununperijää, mutta kaksi mahdollista ehdokasta kuitenkin löytyi. Toinen heistä oli Ulrikan aviomies Fredrik Hesseniläinen ja toinen Hedvig Sofian poika, Holstein-Gottorpin herttua Kaarle Fredrik, jota tuki holsteinilainen puolue.[3] Tämän jälkeen Ulrika Eleonoora ilmoitti nousseensa valtaistuimelle. Valtiopäivät suostuivat tunnustamaan Ulrika Eleonooran sillä ehdolla, että hän hyväksyi hallitusmuodon, joka vähentäisi tuntuvasti kuninkaan valtaa.[2]
Vuonna 1720, kun Ulrika Eleonoora luovutti kruununsa miehelleen Fredrik I:lle, tämä luovutti osan valtaa valtiopäiville. Tämä päätti ajanjakson, jota kutsutaan itsevaltiuden ajaksi.[1] Fredrikin matkustaessa ulkomaille vuonna 1731 ja sairastaessa vuonna 1738 Ulrika Eleonoora palasi jälleen sijaishallitsijaksi.[2]
Ulrikan ja Fredrik I:n avioliitto oli lapseton.[2]
Ulrika luopui kruunusta lähinnä miehensä takia, sillä tämä oli koko ajan neuvonut Ulriikaa hänen ollessaan hallitsijana.lähde? Ulrika rakasti miestään, mutta tämä lähinnä vain tahtoi Ulrikan siksi, että tällä oli valtaa, ja että Ulrika pystyisi saattamaan Fredrikinkin johtavaan asemaan.lähde? Ulrika oli uskonnollinen, ja kuningattarena olemisen jälkeen hän ryhtyi hyväntekeväisyystyöhön. Hän oli myös kiinnostunut koruista ja hopearahojen keräämisestä.lähde?
