Isänsä kuollessa vuonna 1195 Eerik ja hänen veljensä olivat vasta lapsia ja Ruotsin kuninkaaksi valittiin Sverker Kaarlenpoika. Pojat saivat asua kuninkaallisessa hovissa, kunnes vuonna 1203 hänen veljensä ja perheensä alkoivat vaatia kruunua takaisin omalle suvulleen. Sverker ei kuitenkaan tähän myöntynyt, ja Erik pakeni veljineen Norjaan.
Vuonna 1205 veljekset palasivat Ruotsiin norjalaisten joukkojen tukemana ja taistelivat kuningasta vastaan Älgaråsin taistelussa vuonna. He kuitenkin hävisivät, ja kolme Eerikin veljistä kuoli taistelussa.[1]
Vuonna 1208 Eerik palasi jälleen Ruotsiin, ja tällä kertaa hän löi Sverkerin Lenan taistelussa. Sverker yritti saada kruunun valtaansa vielä vuonna 1210, mutta hänet kukistettiin ja surmattiin Gestirlenin taistelussa.[1]
Vuonna 1210 arkkipiispa Valerius kruunasi Eerikin Ruotsin kuninkaaksi. Hän oli tiettävästi ensimmäinen Ruotsin kuningas joka kruunattiin. Arkkipiispan kutsuminen oli osa Eerikin ponnisteluja saada kirkko omalle puolelleen.[1]
Eerik avioitui Tanskan prinsessan, Valdemar Suuren ja venäläisen prinsessan tyttären, Rikissan (Richissa) kanssa. Avioliitolla yritettiin luoda diplomaattisia suhteita Tanskaan, joka oli perinteisesti kannattanut Sverker-sukua Norjan kannattaessa Eerikin sukua. Avioliitosta syntyi useita tyttäriä mutta vain yksi poika, joka syntyi isänsä kuoleman jälkeen ja oli tuleva kuningas Eerik Eerikinpoika.[1]