Kristiina syntyi Tukholmassa 7. tai 8. joulukuuta 1626 (juliaanisen kalenterin mukaan) Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin ja hänen puolisonsa Brandenburgin Maria Eleonooran tyttäreksi. Kruununprinssin syntymistä oli odotettu kiihkeästi ja kunnialaukaukset prinssin syntymän kunniaksi olivat valmiina kanuunoissa. Kätilöt ilmoittivat kuninkaalle ensin lapsen olevan poika ja vasta kuninkaan sisar kertoi hänelle lapsen olevankin tyttö. Kuningas otti tyttären vastaan iloisena. Kristiina ihaili ja kunnioitti isäänsä ja heidän suhteestaan tuli harmoninen. Suhde äiti Maria Eleonooraan sen sijaan oli ongelmallinen.
Kuningatar oli ennen Kristiinaa synnyttänyt kolme lasta, jotka kaikki kuolivat vauvoina. Kuningas antoi jo vuonna 1627 vahvistaa Kristiinan oikeaksi kruununperilliseksi ja kuningattareksi, mikäli kuningas ei saisi aviollista poikaa. Kustaa Aadolfin oli tärkeää toimia nopeasti, sillä Vaasa-suvun puolalainen haara puolusti edelleen oikeuttaan Ruotsin valtaistuimeen.
Ollessaan kolmivuotias Kristiina näki isänsä viimeisen kerran. Kirjeessään 4. joulukuuta 1630 kuningas uskoi tyttärensä valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan huostaan siltä varalta, että itse kuolisi. Kuningas kuoli jo vuonna 1632 Lützenin taistelussa, mikä johti siihen, että vielä alle kuusivuotiaasta Kristiinasta tuli Ruotsin kuningatar.
Holhousvuodet
Kristiinan kasvattaminen kruununperijäksi oli valtakunnan asia. Maria Eleonoora sai aluksi huolehtia tyttärestään, mutta häntä pidettiin kuninkaan kuoleman jälkeen syyntakeettomana ja psyykkisesti epävakaana henkilönä. Siksi vuonna 1634 valtiopäivillä päätettiin, että holhooja vastaisi Kristiinan kasvatuksesta. Seuraavan vuoden säätykokouksessa asiasta annettiin perusteellinen ”mietintö ja ohjeistus”. Niissä säädettiin muun muassa siitä, kuinka tärkeää oli, ettei Kristiinaa kasvatettu ainoastaan hyväksi hallitsijaksi vaan myös oikeaoppiseksi luterilaiseksi. Lisäksi hänelle tuli antaa oikea käsitys Ruotsin hallintotavasta ja säätyjen elinehdoista ja hänelle tulisi muodostua ”hyvä kiintymys” valtakunnan neuvostoon, säätyihin ja alamaisiin.
Vuonna 1636 Kristiina erotettiin Maria Eleonoorasta ja hänen kasvattajakseen vaihtui edesmenneen kuninkaan sisarpuoli kreivitär Katariina, joka jo aiemmin oli hoitanut Kristiinaa kuninkaan ollessa matkoilla. Katariina kuoli kuitenkin jo vuonna 1638. Vuosi sen jälkeen Kristiina sai valtaneuvoston toiveesta kaksi kasvatusäitiä, jotta ei liiaksi kiintyisi yksittäiseen henkilöön.
Turun akatemia perustettiin Kristiinan holhousvuosina vuonna 1640.
Hallintovuodet
16-vuotias Kristiina kuningattarena.
Politiikka sekä kuningattaren suosikit
Kristiina otti valtaistuimen vastaan 8. joulukuuta 1644, jolloin Ruotsi oli edelleen osallisena kolmikymmenvuotisessa sodassa (1618–1648). Ruotsin joukkoja 1642–1645 johtaneen Lennart Torstenssonin operaatiot olivat menestyksellisiä, eikä Saksan rintamalta enää tullut viestejä tappioista.
Kristiina omistautui aluksi innokkaasti hallinnon tehtäviin. Hän halusi hallita itse, minkä vuoksi joutui pian erimielisyyksiin vanhan valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan kanssa. Oxenstierna syrjäytettiin ja tämä vetäytyi hallintotehtävistä. Epäsuosio ulottui myös hänen poikiinsa. Kristiina sai ison voiton koko oxenstiernalaisesta puolueesta, kun hän vuonna 1648 ajoi läpi alhaissäätyisen Johan Adler-Salviuksen nimittämisen valtaneuvokseksi. Vaikka valtakunnankansleri ei enää koskaan saanut takaisin vaikutusvaltaansa, parantui hänen suhteensa kuningattareen uudelleen ja hänen mielipiteensä saivat merkitystä erityisesti ulkopolitiikassa.
Ajan mittaan alettiin puhua kuningattaren henkilökohtaisista suosikeista. Ensimmäinen ja kuuluisin oli Magnus Gabriel De la Gardie. Kristiina ihastui häneen ja hukutti tämän suosionosoituksiin. Diplomaatit väittivät, että kuningatar oli rakastunut De la Gardieen, kunnes tämä lopulta teki lopun juoruilusta ja hoputti tämän naimakauppaa serkkunsa Maria Eufrosynen kanssa. Itse hallintoon De la Gardiella ei ollut suurempaa vaikutusta ja hän päätyi lopulta Kristiinan epäsuosioon. Kuningattaren hallintokauden loppupuolella Klaus Tott ylennettiin suosikiksi, mutta hänellä oli vielä vähemmän vaikutusta politiikkaan kuin De la Gardiella oli ollut.
Kristiina oli kiinnostunut paitsi politiikasta myös taiteista ja tieteistä. Hän keräili taideteoksia, kirjoja ja käsikirjoituksia. Saksalais-roomalaisen keisarin Rudolf II:n taidekammio tuotiin sotasaaliina Tre Kronor -linnaan ja kuningattaren kirjanostajat matkustivat ympäri Eurooppaa. Ruotsiin saapui eri maiden oppineita. Heihin lukeutuivat muun muassa alankomaalaiset Isaac Vossius ja Nicolas Heinsius, ranskalaiset Claudius Salmasius ja Samuel Bochart sekä saksalaiset Johan Henrik Boeclerus, Kristian Ravius ja Johannes Schefferus.lähde? Huomattavin heistä oli René Descartes, joka kuitenkin pian saapumisensa jälkeen joutui keuhkokuumeen kouriin ja kuoli. Myöhemmin on spekuloitu kuoleman ehkä johtuneen myrkytyksestä.[1]
Myös Georg Stiernhielm ja Olof Rudbeck kuuluivat Kristiinan suojatteihin. Oppineet pitivät joskus Tre Kronor -linnassa kokouksia, joista puhuttiin akatemiana. Ulkomaalaisia kuitenkin katsottiin Ruotsissa karsaasti, he kiusasivat myös toisiaan ja pian osoittautui, että kuningattarella ei ollut keinoja saada heitä jäämään Ruotsiin. Luvattuja eläkkeitä ei maksettu eikä kuningattaren kirja- tai käsikirjoitusostoksiin riittänyt rahaa. Nämä ja muut olosuhteet aiheuttivat sen, että useimmat oppineet lähtivät Ruotsista muutaman vuoden kuluessa.
Ulkopolitiikka ja talous
Kristiinan toistaiseksi salaiset sympatiat katolilaisuutta kohtaan alkoivat vaikuttaa Ruotsin ulkopolitiikkaan. Ruotsi muun muassa puolsi arkkiherttua Ferdinandin valintaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi eikä siten vastannut odotuksiin, joita saksalaisten valtioiden protestanttisilla säädyillä oli. Myös muut olosuhteet myötävaikuttivat siihen, että tilanne Kristiinan viimeisinä hallintovuosina oli heikko.
Kristiinan hallintokaudella aatelistolle jaettavien perinnöllisten läänitysmaiden määrä kasvoi valtavasti. Hänen holhoojahallituksensa ei niitä jakanut, mutta vuosien 1644—1654 välisenä aikana läänityksinä annettujen kreivi- ja vapaaherrakuntien määrä kasvoi Ruotsissa kahdeksasta 44:ään. Suomen alueella läänitysten määrä kasvoi Kristiinan aikana kahdesta kahdeksaantoista. Tämän lisäksi Käkisalmen läänissä oli yhdeksän läänitysaluetta.[2] Valtion talous oli sekaisin ja hovin menot moninkertaistuivat viimeisinä vuosina. Budjetin perusta horjui ja Ruotsi oli pakotettu moniin lyhytnäköisiin toimiin, kuten lainanottoon, seuraavan vuoden tulojen käyttöön sekä palkkojen ja tukien pienentämiseen.
Kruunusta luopuminen ja loppuelämä
Kristiina vanhana. Tuntemattoman taiteilijan maalaus.
Kruunusta luopuminen
Kristiina luopui kruunustaan 1. kesäkuuta 1654, jolloin myös säädyt sopivat Kristiinan elatuksesta. Sopimuksessa Kristiina varasi itselleen muun muassa oikeuden suvereniteettiin, hoviväkensä hallitsemiseen sekä vastuuvapautukseen velasta, johon valtio hänen aikanaan oli mahdollisesti joutunut.
Kristiinan elatuksesta huolehtivat Norrköpingin kaupunki ja linna, Saarenmaan, Gotlannin ja Öölannin saaret, saksalaiset paikkakunnat Poel, Neukloster ja Wolgast sekä muutamat Pommerissa sijaitsevat maatilat. Kuningattarella oli myös oikeus nimittää tuomareita, virkamiehiä ja jopa kirkollisia toimijoita ja saada noin 200 000 riikintaalerin suuruista elatusrahaa. Kristiinan kuoleman jälkeen Ruotsin kruunu ottaisi elatuksesta huolehtivat maat takaisin, eikä kuningatar sitä ennen saisi myydä niitä muille. 6. kesäkuuta 1654 järjestettiin Uppsalan linnassa juhlallisuudet, joissa Kristiina luopui kruunustaan. Samana päivänä kuninkaaksi kruunattiin Kristiinan serkku Kaarle X Kustaa.
Kristiina lähti Uppsalasta päivä kruunusta luopumisen jälkeen. Laivue oli valmiina kuljettamaan hänet Manner-Eurooppaan, mutta Kristiina halusi mieluummin kulkea maitse. Hän oli jo edellisenä vuonna lähettänyt edeltä muun muassa seinävaatteita, taide-esineitä, kirjoja ja käsikirjoituksia. Hän vietti viimeisen yönsä Ruotsissa Halmstadin linnassa varhaissyksyllä 1654, ja sieltä hän matkusti miehen asuun pukeutuneena Tanskan läpi. Kristiina viipyi muutaman päivän ajan Hampurissa ja jatkoi valepukuisena matkaansa saksalaisten alueiden ja Alankomaiden läpi Belgiaan, jossa asettautui joksikin ajaksi asumaan Antwerpeniin. Siellä hänen taide-esineensä ja kirjansa purettiin laatikoistaan, ja jonkin ajan kuluttua hän myi ja panttasi arvoesineitään, jotta hänen rahansa riittäisivät juokseviin kuluihin. Vuoden lopulla Kristiina matkasi Brysseliin ja kääntyi salassa katolilaisuuteen jouluyönä 1654. Viivyttyään Brysselissä vuoden Kristiina lähti kaupungista syksyllä 1655. 3. marraskuuta hän kääntyi virallisesti katoliseen uskoon Innsbruckissa ja matkasi sen jälkeen ItävallastaItaliaan.
Vuoden 1655 lopulla Kristiina saapui Roomaan juhlallisin menoin ja otti käyttöönsä nimen Maria Alexandra, mutta allekirjoitti asiakirjoja edelleen entisellä nimellään. Hän asettui asumaan Farnesen palatsiin. Roomassa Kristiina tutustui muun muassa kardinaali Decio Azzolinoon, joka oli lahjakas ja vaikutusvaltainen kirkkopoliitikko. Sanotaan, että tämä oli ainoa mies, jota Kristiina koskaan todella rakasti. Tähän päivään asti säilyneissä kirjeissään Kristiina paljastaa miehelle intohimoisen rakkautensa. Azzolinosta tuli Kristiinan neuvonantaja, joka uudisti tämän hovia ja järjesteli taloutta.
Vuonna 1659 Kristiina muutti nykyisin Corsinin palatsina tunnettuun Riarion palatsiin, josta tuli hänen pysyvä asuntonsa. Sinne hän alkoi koota taidekokoelmiaan. Ruotsalaisen kirjailijan Sven Stolpen mukaan Kristiina oli useiden vuosien ajan hallitseva hahmo roomalaisessa teatterielämässä sekä myös ”roomalaisen musiikkielämän keskipiste”.
Pian Kristiina alkoi matkustella uudelleen. Hän vieraili muun muassa Ranskassa ja kävi Ruotsissakin kahteen otteeseen 1660-luvulla. Viimeiset kaksikymmentä vuotta elämästään Kristiina kuitenkin vietti Roomassa. Hän kuoli kotonaan lyhyen sairauden jälkeen vuonna 1689 ja hänet haudattiin ensimmäisenä naisena Pietarinkirkkoon suurin juhlamenoin. Riarion palatsissa sijaitsee Kristiinan kuolemasta kertova kivinen muistolaatta, johon on kirjoitettu hänen kuuluisin lausahduksensa: ”Synnyin vapaana, elin vapaana ja vapaana tulen kuolemaan”.
Hjortsjö, Carl-Herman (1967). Drottning Christina – Gravöppning i Rom 1965. Corona Förlag.
Rodén, Marie-Louise (2008). Drottning Christina: en biografi. Stockholm: Prisma. ISBN 978-91-518-4903-4
Stolpe, Sven (1974). Drottning Kristina. 2, Efter tronavsägelsen. Stockholm: Bonnier. ISBN 91-0-039241-3
Stolpe, Sven (2004). Kristina – Drottning och rebell. Veritas Förlag. ISBN 9189684273
Ä Valda Skrifter / René Descartes. Natur och Kultur. 1998. ISBN 91-27-07105-7
Ä Wrangel, E. "Drottning Christina et Le grand Cyrus, ett kapitel ur en afhandling om Drottning Christina och den pretiösa societen". Pro Novitate. Festskrift.
Englund, Peter: Kuningatar Kristiina: Elämäkerta. ((Silvermasken: En kort biografi över drottning Kristina, 2006.) Suomentanut Rauno Ekholm) Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32390-8
Klinge, Matti: Kuningatar Kristiina: Aikansa eurooppalainen. Helsingissä: Otava, 1990. ISBN 951-1-11402-6
Stolpe, Sven: Kuningatar Kristiina : Hänen aikansa ja hänen aatemaailmansa. Tekijän luvalla lyhentäen suom. Synnöve Saraja. Porvoo; Helsinki: WS, 1967.
Mäkelä-Alitalo, Anneli; Setälä, Päivi: Kristiina (1626–1689)Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: sv:Drottning Kristina – Tämä on osittainen käännös ruotsinkielisestä artikkelista (luettu 8.3.2016)
