Mielenosoittajat marssivat kohti Talvipalatsia.Tsaarin sotilaat ampuvat mielenosoittajia Talvipalatsin edustalla. Kuva ei ole aito, vaan pysäytyskuva vuoden 1925 neuvostoliittolaisesta elokuvasta. Todellisuudessa kulkue ei ehtinyt kuutta kilometriä lähemmäs Talvipalatsia.
Verisunnuntai (ven.Кровавое воскресенье, Krovavoje voskresenje) oli Pietarissajuliaanisen kalenterin mukaan 9. tammikuuta tapahtunut väkivaltainen tapahtuma. Sotilaat hajottivat ampumalla työläisten mielenosoituskulkueen, joka oli matkalla Talvipalatsiin viemään anomuskirjettä tsaarille. Arviot kuolleiden lukumäärästä vaihtelevat virallisesti kerrotusta kahdesta sadasta yli tuhanteen.
Tapahtuma vahvisti konservatiivista siipeä Venäjän valtionhallinnossa, mutta vielä enemmän vallankumousliikettä, joka käytti sitä hyväkseen osoittamaan tsaarinvallan epäinhimillisyyttä. On esitetty epäilyksiä, että Venäjän salainen poliisi (ven.охрана, ohrana) osallistui kulkueen järjestämiseen heikentääkseen liberaalien asemaa Venäjän sisäpolitiikassa.
Japanin sota oli ollut tappiollinen ja kallis venäläisille, ja kansa nousi vastustamaan sitä.[1] Sota kärjisti yhteiskunnallisia ristiriitoja ja joudutti vallankumoustapahtumia.[2]Port Arthurin piiritys oli päättynyt vain viikko ennen verisunnuntaita laivastotukikohdan antautumiseen 22. joulukuuta 1904, minkä jälkeen puhuttiin, että "vallankumous kolkuttaa ovella".[3][4]
Venäjän salainen poliisi oli poliisijohtajaksi kohonneen entisen sosialistin Sergei Zubatovin aloitteesta ryhtynyt perustamaan työväenyhdistyksiä ja yritti niiden toimeenpanemien lakkojen aikana pitää työläisten puolta. Pietarissa vuonna 1902 tämä "poliisisosialismi" sai aikaan, että tuhannet työläiset osoittivat mieltä rukoillen samalla tsaarin terveyden puolesta. Zubatovin työväenyhdistyksiin ilmestyi myös 32-vuotias pappi Georgi Gapon, joka oli poliisin agentti.[5]
Anomus tsaarille
Puolalainen taiteilija Wojciech Kossak (1856-1942) sijoitti verisunnuntain tapahtumat virheellisesti Palatsiaukiolle.
Tammikuussa 160 000 pietarilaista tehdastyöläistä oli lakossa.[6] Gapon kehotti työläisiä osallistumaan sunnuntaina 9. tammikuuta kulkueeseen, joka Talvipalatsissa luovuttaisi tsaarille anomuskirjeen, joka kertoisi tavallisten ihmisten hädästä. Kulkueessa kannettaisiin kirkkolippuja, pyhiä ikoneja ja tsaarin muotokuvia.[5]
Gapon lähetti kulkuetta edeltävänä päivänä Nikolai II:lle kulkueen anomuskirjeen, jossa vaadittiin poliittisia ja juridisia oikeuksia, työolojen parantamista, maareformia ja muita uudistuksia.[7] Hän ilmoitti sunnuntaina tapahtuvasta marssista Talvipalatsille ja kirjoitti suurieleisesti: "älä pelkää mitään - - Minä, työläisten edustaja, ja minun toverini takaamme Sinun persoonasi koskemattomuuden".[4]
Nikolai II ei jättänyt turvallisuuttaan Gaponin varaan, vaan pakeni salaa Talvipalatsista Tsarskoje Seloon (nyk. Puškin) noin 27 kilometrin päähän Pietarin eteläpuolelle.[6]
Mielenosoituksen hajottaminen ampumalla
Valentin Serovin maalaus kasakoiden hyökkäyksestä verisunnuntaina. Kulkuetta yritettiin ensin hajottaa sapeleiden ja hevosten avulla.
Gaponin mielenosoituskulkue pysäytettiin ampumalla kohti sen jälkeen, kun se ei ollut totellut pysäytyskäskyä eikä piitannut kasakkajoukkojen väkivaltaisesta hajotusyrityksestä, jossa käytettiin sapeleita.[4]
Tsarskoje Selossa Nikolaille ilmoitettiin, että kaksisataa ihmistä oli kuollut.[5] Neuvostoliiton virallisen historiankirjoituksen mukaan kuolleita oli yli tuhat ja lähes viisi tuhatta haavoittui.[2] Myöhemmät selostukset esittävät ääriarvoina molemmat luvut.[8]
Tapahtuman kuvauksia
Gaponin mielenosoitusta on kutsuttu "suureksi vallankumoukselliseksi kansannousuksi", [4] josta vuoden 1905 vallankumous lähti liikkeelle.[5] Neuvostoliiton virallisen historiankirjoituksen mukaan päivä edisti suuresti Venäjän työläisten poliittista heräämistä. Toisaalta se katsoi, että kyseessä oli katala provokaatio, jossa ohranan agentti Gapon oli houkutellut työläiset verilöylyyn, josta bolševikit olivat ennalta varoittaneet, vaikka olivatkin osallistuneet anomuskirjeen kirjoittamiseen.[2]
Osallistujamäärä
Kulkueesta ja sen hajottamisesta on esitetty kuvauksia, jotka palvelivat tsaarinvastaista propagandaa, mutta olivat kaukana todellisista tapahtumista. Yksi niistä on kulkueen osallistujamäärä, joksi enimmillään on tarjottu lukua 140 000. [1] Gapon itse lupasi jo etukäteen osallistujia olevan yli kolmesataa tuhatta.[7] Historioitsijat ovat tyytyneet puhumaan muutamasta tuhannesta.[5][6]
Missä ampuminen tapahtui?
Maalaus protestikulkueesta Narvan riemukaaren luona (tuntematon tekijä, 1900-luvun alku)
Kulkueen esitetään tavallisesti edenneen Talvipalatsin edustalle Palatsiaukiolle, missä [5] tsaari ei ottanut anomusta vastaan. Sen sijaan vastassa oli sotilaita, jotka avasivat siviileihin kohdistuneen tulen.[1] Tapahtumalla on myös silminnäkijöitä, kuten taiteilija Aleksanteri Ahola-Valo, joka on värikkäästi kuvannut, miten Talvipalatsin luona alettiin ampua, lumi värjäytyi verellä, ja aukio peittyi maassa makaavista ihmisistä.[9] Kuvausta ovat levittäneet myös neuvostoliittolainen elokuva Yhdeksäs toukokuuta vuodelta 1925 sekä Šostakovitšin 11. sinfonia, jossa sotilaiden yhteislaukaukset kajahtelevat Palatsiaukiolla aseettomien mielenosoittajien massateurastuksessa.[10]
Todellisuudessa protestikulkue ei koskaan päässyt Talvipalatsille asti. Gaponin kertomuksen mukaan kulkue yritettiin hajottaa Narvan riemukaaren luona seitsemän kilometrin päässä palatsista. Jalkaväki sulki tien, ja niiden edessä oli komppania ratsuilla olevia kasakoita. "Hetken ajan me vapisimme", kirjoittaa Gapon, "ja sitten lähdimme taas eteenpäin". Kasakkakomppania hyökkäsi kulkueen kimppuun miekat paljastettuina iskien puolelta toiselle. Kasakat ryntäsivät eteenpäin koko kulkueen pituudelta, kääntyivät ja palasivat samalla tavalla takaisin Narvan riemukaarelle.[4]
Sotilaat ilmeisesti vetäytyivät tämän jälkeen kulkueen edellä, sillä Gaponin kuvaamat tapahtumat jatkuvat vasta kilometrin päässä Narvan portilta olevalla Tarakanovskin kanavalla ja sen sillalla. Paikka oli kuuden kilometrin päässä Talvipalatsista ja merkitsi kaupungin ja esikaupunkien rajaa. Täällä sotilaat aloittivat tappavat yhteislaukaukset mielenosoittajia kohti varoitettuaan näitä ensin merkkitorvella, jonka viestiä Gaponin mukaan marssijat eivät ymmärtäneet.[4]
Kulkueen rauhallisuus
Pietarin varuskunnan sotilaat odottavat Narvan portin luona aamupimeällä 9. tammikuuta 1905.
Gapon korosti aikeidensa rauhanomaisuutta ("kiveäkään ei löydetty kuolleiden taskuista"), ja samaa ovat toistaneet myöhemmät kirjoitukset.[1] Anomus sisälsi kuitenkin kohdan, jossa todettiin: "Kärsivällisyyden raja on tässä; meille on tullut se kauhea hetki, jonka kuolema on parempi kuin sietämättömien kidutusten jatkuminen."
Gapon kertoo muistelmissaan, että kulkue epäröi sotilaiden tukittua tien. Tällöin hän kannusti joukkoa käheällä äänellä: "Ei, suoraan läpi vain. Rohkeutta! Kuolema tai vapaus!"[4]
Sotilaat
Ampumiskäskyn oli antanut Pietarin sotilaskomentaja, Nikolai II:n serkku, suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitš (1847–1909).[11] Kasakoihin mielenosoituksen hajottajina ei luotettu, joten kulkuetta pysäyttämään oli määrätty Pietarin varuskunnan jalkaväki. Se ei kuitenkaan ollut saanut koulutusta väkijoukkojen hallintaan.[6]
Aleksanteri Ahola-Valo kertoo nähneensä, miten sotilaat ampuivat Palatsiaukiolla (!) puihin kulkuetta katsomaan kiivenneitä pikkupoikia.[9][12] Saman tarinan toistaa Dmitri Šostakovitš muistelmateoksessaan.[13] Georgi Gapon ei omissa muistelmissaan vahvista tarinaa.[4]
Seuraukset
Narvan riemukaari nykyisin.
Verisunnuntain tapahtumien johdosta keisarin suosio ja luottamus häntä kohtaan vähenivät, ja mellakat ja lakot levisivät vuoden 1905 aikana koko valtakuntaan.[8] Jo 10. tammikuuta Moskovassa alkoi yleislakko.[2] Hallitus toteutti aluksi vähäisiä parannuksia kansalaisvapauksiin.[8] Liikehdintä johti lopulta vuoden 1905 vallankumoukseen, jolla oli vaikutuksia myös Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Nikolai oli loppuvuodesta 1904 kutsunut neuvonpitoon kaikki Venäjän johtavat valtiomiehet. Kokous oli hyväksynyt päätöksen valtiojärjestyksen suuntaviivoista ja kehittämisestä, mikä merkitsi uudistusten alkua ja ehkä jopa perustuslakia. Päätös oli voitto liberaaleille voimille. Verisunnuntai katkaisi liberaalin kehityksen. Liberaali sisäministeri Svjatopolk-Mirski erosi, ja tammikuun 11. päivä taantumuksellinen Dmitri Trepov nimitettiin Pietarin kenraalikuvernööriksi. Neuvostoliiton virallinen historiankirjoitus näki Gaponin kulkueessa provokaation, jonka toivottiin johtavan vallankumousliikkeen kukistamiseen.[2] Historioitsija Edvard Radzinski on spekuloinut oletuksella, että kulkue oli provokaatio, ja taustalla olisi voinut olla yritys korvata Nikolai II konservatiivisemmilla voimilla vallankumouksen estämiseksi.[5] Verisunnuntain jälkeen konservatiivit vahvistivatkin asemiaan Venäjän hallinnossa,[5] mutta samalla tapaus voimisti kumousliikkeitä.[8]
Lähteet
Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 8: 1.1.1915-14.6.1915. Suomentanut Mirja Kivilahti.. Elpo ry, 2023. ISBN 9789526960333
Montefiore, Simon Sebag: Romanovit 1613–1918. Suomentanut Seppo Raudaskoski. WSOY, 2016. ISBN 978-951-0-42550-3
Pomonarev, B. N. ym.: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen historia. (Istorija kommunističeskoj partii Sovetskogo Sojuza, 1959) Petroskoi: Karjalan ASNT:n Valtion Kustannusliike, 1960.
Pethybridge, Roger: Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana. WSOY, 1967.
Radnitzki, Edvard: Viimeinen tsaari. Nikolai II:n elämä ja kuolema. WSOY, 2000. ISBN 951-0-18121-8
↑ abGapon Georgi: St. Petersburg Workingmen's Petition to Tsar Nicholas II. Teoksessa: The story of my life, s. 257-261. Chapman & Hall, 1906. Teoksen verkkoversio.
↑ abcdKaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 1042. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
.svg)
