Puolan kuningaskunta (puol.Królestwo Polskie, ven.ца́рство По́льское, Tsarstvo Polskoje), epävirallisesti Kongressi-Puola (puol.Królestwo Kongresowe, ven.Конгрессовая Польша, Kongressovaya Pol’sha), oli Wienin kongressissa vuonna 1815 Napoleonin sotien päätteeksi perustettu Venäjän keisarin alainen epäitsenäinen valtiomuodostelma vuosina 1814–1915. Tämä kuningaskunta on Puolan kaikkiaan viidestä historiallisesta kuningaskunnasta järjestyksessä toinen. Näistä kuningaskunnista tämä on toinen epäitsenäinen.
Puolan kuningaskunnalla oli vuoden 1831 kapinaan saakka Suomen suuriruhtinaskuntaa vahvempi autonomia, koska maalla oli säännöllisesti kokoontuvat valtiopäivät sekä oma armeija.
Kongressi-Puolan korkein hallintoviranomainen ei ollut enää venäläinen varakuningas, vaan Venäjän keisari suoraan personaaliunionissa aina vuoteen 1867, ja sen jälkeen se oli erikoishallinnollinenselvennä maakunta. Puolan toisen Venäjän vastaisen kapinan jälkeen vuonna 1867 siitä tuli perustuslaillisesti Venäjän keisarikuntaan kuuluva maakunta. Puolan sulauttamisesta elimelliseksi osaksi Venäjän keisarikuntaa vuodesta 1905 alkaen seurasi, että puolalaisilla oli myös pieni valtiopäiväedustus Venäjän valtakunnanduumassa.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Kongressi-Puola perustettiin Wienin kongressissaNapoleonin puolella sotineen Varsovan herttuakunnan pohjalle. Puola oli tällöin jaettu sen kolmelle naapurivaltiolle: Venäjälle, Itävallalle ja Preussille. Kongressi-Puola oli alueellisesti hieman Varsovan herttuakuntaa pienempi ja sen hallitsijana oli Venäjän keisari.
Puolalla oli aluksi Suomen suuriruhtinaskuntaa laajempi autonomia, koska sillä oli muun muassa itsenäinen sotalaitos, joka käytti 1/3–2/5 alueella perityistä veroista. Se oli palkka-armeija, jolla oli 30 000 sotilasta. Armeijan lippuna oli Puolan lippu, univormut puolalaiset sekä komentokielenä puola.
Puolan kuningaskunta ajautui ristiriitoihin Venäjän kanssa vuonna 1820, kun Puolan valtiopäivälaitos sejm kieltäytyi hyväksymästä hallitsijan, Venäjän keisari Aleksanteri I:n esittämiä lakeja.selvennä Aleksanteri I vastasi tähän lykkäämällä sejmin koolle kutsumista vuoteen 1825.
Puolalaisten Venäjän vastainen oppositio ryhmittyi aluksi vapaamuurariliikkeeseen, jonka Aleksanteri I kielsi vuonna 1821 koko Venäjän keisarikunnassa ja siihen kuuluvilla alueilla. Tämän jälkeen majuriWalerian Łukasiński perusti Kansallisen vapaamuurariliikkeen (Wolnomularstwo Narodowe), jonka tarkoituksena oli itsenäistää Puolan kuningaskunta Venäjän keisarikunnasta täysin. Liike paljastui ja Lukasinski vangittiin. Wolnomularstwo Narodowen työtä jatkoi uusi oppositioliike, everstiSeweryn Krzyżanowskin johtama isänmaallinen seura (Towarzystwo Patriotyczne). Tämänkin seuran jäsenet vangittiin. Koska Puolan oppositio oli ollut yhteydessä dekabristeihin, Aleksanteri I:n veli Nikolai I suhtautui keisariksi noustuaan koko Puolaan epäluuloisesti. Hän määräsi vuonna 1827 Towarzystwo Patriotycznen jäsenet vangittaviksi, mihin sejm ei suostunut. Nikolai I julisti puolalaisen tuomioistuimen päätöksen mitättömäksi, ja karkotti vangitut salaliittolaiset kahleissa Siperiaan.
Vuonna 1829 kolmas salaseura suunnitteli Nikolai I:n murhaamista hänen Puolan-vierailunsa ja Puolan kuninkaaksi kruunaamisensa aikana. Puolalaisten upseereiden suunnitellessa attentaatteja ja itsenäisyystaistelua Venäjää vastaan, Suomessa oltiin lojaaleja. Suomalainen kapteeniJohan Munck oli valvonut viiden dekabristijohtajan teloitusta Pietari-Paavalin linnoituksessa.
Euroopan nationalismi ja Puolan kapina 1830–1831
Vuoden 1830 Ranskasta ja Yhdistyneistä Alankomaista alkunsa saaneet liikehdinnät johtivat Ranskassa Bourbon-sukuisen kuninkaan Kaarle X:n pakenemiseen ulkomaille ja Orléansin herttuanLudvig Filipin valitsemiseen Ranskan kuninkaaksi. Belgiassa radikalisoituminen johti kapinaan Hollannin kuningashuonetta vastaan ja Belgian itsenäistymiseen. Saman vuoden marraskuussa myös Puolassa alkoi aseellinen kansannousu.lähde?
Kongressi-Puolan armeijan upseerin kokardi.
Venäjä pelkäsi radikalismia, koska se horjutti Wienin kongressin vuonna 1815 aikaansaamaa haurasta tasapainoa. Venäjä valmistautui tukemaan asevoimin vanhan vallan palauttamista, Wienin kongressin laillisuusperiaatteen mukaisesti. Puolalaiset upseerit pelkäsivät joutuvansa taistelemaan vuosien 1807–1813 liittolaisiaan ranskalaisia vastaan Venäjän puolesta ja nousivat kapinaan. Venäläiset karkotettiin maasta, keisari Nikolai I:n julistettiin menettäneen kruununsa ja kenraali J. Chłopicki nimitettiin Puolan diktaattoriksi. Venäläiset joukot kuitenkin valloittivat kenraali Paskevitšin johtamina Varsovan uudestaan syyskuussa 1831, minkä jälkeen Puolan kuningaskunnan valtiosääntö kumottiin.[2]
Autonomian poistaminen
Myöhemmin keisari Aleksanteri II lupasi myöntää puolalaisille laajan autonomian ja oikeuden perustaa kansallisia oppilaitoksia. Maassa oli kuitenkin jatkuvasti rauhatonta, ja tammikuussa 1863 alkoi aseellinen kansannousu. Kun käskynhaltijaksi lokakuussa 1863 tuli kreivi Fredrik Vilhelm Berg, kapina kukistettiin lopullisesti. Tämän jälkeen Venäjän hallitus vapautti puolalaiset talonpojat maaorjuudesta, mutta lakkautti samalla Puolan autonomian kokonaan. Puolaa sanottiin tästä lähtien virallisesti Veikselin aluepiiriksi, ja sitä ryhdyttiin venäläistämään. Puolan kielen käyttö koulujen opetuskielenäkin kiellettiin, joskin vuodesta 1905 lähtien se sallittiin jälleen yksityisissä kouluissa.[2]
Kuvernementit
Vuonna 1893 Kongressi-Puola oli jaettu hallinnollisesti seuraaviin kuvernementteihin:
