Protoindoeurooppalaiset

Protoindoeurooppalaisilla (kantaindoeurooppalaiset) tarkoitetaan indoeurooppalaisen kantakielen hypoteettisia puhujia, esihistoriallista väestöä kuparikaudella noin 4000 eaa.

Kaikki jollain tavalla vahvat tiedot indoeurooppalaisista perustuvat ensisijaisesti vertailevaan kielitieteeseen ja toissijaisesti arkeologiaan. Indoeurooppalainen kielikunta, kuten monet muutkin kielikunnat, ei ole geneettisesti yhtenäinen kokonaisuus, eivätkä sellainen välttämättä olleet protoindoeurooppalaisetkaan. Seuraavat käsitykset on laajasti hyväksytty, mutta nekin ovat rekonstruktioihin perustuvia hypoteeseja.

Kantaindoeurooppalaiset olivat patrilineaarinen yhteisö, luultavasti puolipaimentolaisia, jotka saivat elantonsa karjan- ja lampaidenkasvatuksesta. Heillä oli hevosia ja naudalla oli tärkeä rooli niin uskonnossa, mytologiassa kuin käytännön elämässä. Heillä oli monijumalainen uskonto, jossa keskeistä olivat uhrausriitit ja jota luultavasti johti pappiskasti. Kurgaanihypoteesin mukaan vainajat haudattiin maakumpuihin. Tärkeät henkilöt haudattiin omaisuutensa ja mahdollisesti myös palvelijoidensa ja vaimojensa kanssa (ihmisuhrit).

Indoeurooppalaisilla on todisteita sakraalisesta kuninkuudesta, joka antaa olettaa, että heimopäällikkö oli samalla ylipappi. Monet indoeurooppalaiset kansat tuntevat jaon kolmeen luokkaan: papistoon, sotureihin ja talonpoikiin. Georges Dumézil on olettanut jaon olleen alkuindoeurooppalainen. Mikäli erillinen soturiluokka oli, se luultavasti käsitti naimattomia nuoria miehiä. Useiden indoeurooppalaisten kansojen initiaatioriitit antavat olettaa, että soturiluokka identifioi itsensä susiin tai koiriin.

Teknologisesti rekonstruktiot viittaavat varhaiseen pronssikauteen: pronssia käytettiin työkaluihin ja aseisiin. Hopea ja kulta olivat tunnettuja. Lampaita pidettiin villan takia ja kudontaa harjoitettiin kankaiden tuottamiseen. Pyörä oli tunnettu, ja sitä käytettiin ainakin härkävetoisissa vaunuissa, ja myöhempi kantaindoeurooppalainen sotaväki on saattanut käyttää myös hevosten vetämiä vaunuja.

Katso myös

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!