Edistyksellinen blokki

Edistyksellinen blokki (ven. Прогрессивный блок, progressivni blok) oli Venäjän keisarikunnan neljännessä duumassa ensimmäisen maailmansodan aikana toiminut liberaalien ja maltillisten konservatiivisten puolueiden liittouma. Se pyrki painostamaan Venäjän johtoa uudistuksiin, jotka olisivat lisänneet kansalaisten luottamusta hallitukseen ja parantaneet sotamenestystä. Blokkiin kuuluneet puolueet pitivät hallussaan noin puolta duuman paikoista ja sillä oli kannatusta myös valtakunnanneuvostossa ja paikallishallinnossa.[1] Merkittävimmät blokkiin kuuluuneet ryhmät olivat progressistit, oktobristit ja kadettipuolue.

Edistyksellinen blokki muodostettiin elokuussa 1915, ja sen johtajana toimi kadettipuolueen johtaja Pavel Miljukov. Blokin 7. syyskuuta (J: 25. elokuuta) 1915 julkistetussa ohjelmassa vaadittiin tsaari Nikolai II:a nimittämään kansalaisten luottamusta nauttiva ja parlamentaarinen hallitus. Ohjelmassa vaadittiin myös kansallisia ja uskonnollisia vähemmistöjä sortavan politiikan lopettamista. Tsaari kuitenkin reagoi ohjelmaan määräämällä duuman istuntokauden keskeytettäväksi 16. (3.) syyskuuta 1915. Vuoden 1916 aikana edistyksellisen blokin näkemys Venäjän hallituksesta muuttui koko ajan entistä kriittisemmäksi. Helmikuun vallankumouksen aikana blokin jäsenet valitsivat 12. maaliskuuta (27. helmikuuta) 1917 duuman väliaikaisen komitean, joka nimitti Venäjän väliaikaisen hallituksen kolme päivää myöhemmin.[1]

Lähteet

  1. a b Progressive Bloc (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 19.4.2013.

Aiheesta muualla

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!