Zemski sobor (ven. зе́мский собо́р) oli 1500- ja 1600-lukujen Venäjällä neuvoa-antava säätykokous, jonka tsaari tai muu korkeimman vallan edustaja saattoi halutessaan kutsua koolle. Se on mainittu Venäjän ensimmäiseksi kansanedustuslaitokseksi.
Kokouksessa olivat edustettuina ortodoksisen kirkon ja luostarilaitoksen johtajat, pajarien neuvosto sekä maanomistajien ja kaupunkien vapaiden miesten edustajia, jotka kaikki valittiin erikseen. Ensimmäiset zemski sobor -kokoukset kutsui koolle Iivana Julma, jonka kaudella näitä säätykokouksia oli usein. Merkittävin Iivanan aikaisista kokouksista pidettiin vuonna 1566 ja siellä käsiteltiin muun muassa käynnissä ollutta Liivinmaan sotaa. Vuoden 1584 zemski sobor vahvisti Fjodor I:n kohoamisen Iivanan seuraajaksi, minkä jälkeen seuraava kokous kutsuttiin koolle vasta neljäntoista vuoden kuluttua. Sekasorron aikana 1598–1613 zemski sobor kokoontui säännöllisesti ja käytti merkittävää valtaa: se muun muassa valitsi hallitsijaksi Boris Godunovin vuonna 1598 ja Mikael Romanovin vuonna 1613. Myöhemmät kokoukset toteuttivat joitain merkittäviä uudistuksia, mutta niiden merkitys väheni vuodesta 1622 alkaen.[1] Viimeinen zemski sobor kutsuttiin koolle vuonna 1684.
1800-luvun lopulla slavofiilit elättelivät toiveita zemski sobor -instituution henkiinherättämisestä, koska heidän mielestään se oli edustanut ideaalia yhteyttä hallitsijan ja kansan välillä.[1] Sisäministeri Nikolai Ignatjev ehdotti sen uudelleenperustamista vuonna 1882, mutta keisari Aleksanteri III tyrmäsi ajatuksen ja pakotti Ignatjevin eroamaan, koska ei halunnut luoda Venäjälle perustuslaillista hallintoa.[2]
Katso myös
Lähteet
