PROFILBARU.COM

Rusien–Bysantin sota
	Osa rusien ja Bysantin sotia
Päivämäärä:	941–944
Lopputulos:	Rauhansopimus
Osapuolet
Kiovan Rus	Bysantti
Komentajat
Igor	Theofanes

Rusien–Bysantin sota vuosina 941–944 oli Kiovan suuriruhtinas Igorin epäonnistunut sotaretki Bysanttiin vuonna 941 ja toinen sotaretki vuonna 943, joka päättyi rauhansopimukseen vuonna 944.

11. kesäkuuta 941 Bysantin laivasto tuhosi Bosporinsalmessa ruhtinas Igorin laivaston. Bysanttilaiset käyttivät ruseja vastaan kreikkalaista tulta. Tuon taistelun jälkeen sotatoimet jatkuivat vielä kolme kuukautta Mustanmeren etelärannalla, Vähässä-Aasiassa. 15. syyskuuta 941 bysanttilaiset tuhosivat lopullisesti rusien laivaston Traakian rannikolla rusien yrittäessä pakoa kotimaahansa.

Italialaisen historioitsija Liutprand Cremonalaisen mukaan ruseilla oli noin 1 000 laivaa ja jokaisessa laivassa noin 40 soturia.

Vuonna 943 ruhtinas Igor kokosi uuden ja mahtavan sotajoukon petsenegien tuella. He saapuivat Bysantin valtakunnan pohjoisrajalle Tonavalla. Tämä sotaretki ei päätynyt taisteluihin, vaan Bysantti solmi rusien ruhtinas Igorin kanssa rauhansopimuksen, missä rusit saivat hyvät maksut.

Sotaretkiä edeltävät tapahtumat ja Kasaarien kaanin rooli

Kreikkalaisen tulen käyttöä meritaistelussa. *Skyllitzes Matritensis, 1100-luku.*

Cambridgen dokumentti (kasaarijuutalaisen kirje 900-luvun lopulta) liittää rusien sotaretket Konstantinopoliin kasaareihin liittyviin tapahtumiin hieman ennen sotaretkeä. Bysantin keisari Romanos I aloitti 930-luvulla kampanjan juutalaisia vastaan. Juutalaisuutta tunnustava Kasaarien kaani lähetti vastauksen keisarille, että ”he ovat jo kukistaneet monet ympärileikkaamattomat”. Tämän jälkeen Romanos I lähetti paljon lahjuksia eräälle ”Halgalle”, jota nimitettiin rusien keisariksi, jotta tämä aloittaisi sotaretken kasaareja vastaan. Halga valloitti Samkertsin (Tamanin niemimaalla Mustaamerta ja Asovanmerta yhdistävän Kertšinsalmen rannalla sijainnut kaupunki. Sen jälkeen kasaarien sotapäällikkö Pesah aloitti sodan ”Halgaa” ja Bysanttia vastaan. Pesah tuhosi 3 bysanttilaista kaupunkia ja piiritti myös Krimillä Khersonin eli Khersonesoksen kaupunkia. Sitten Pesah hyökkäsi Halgan kimppuun. Rusit piiritettiin Samkertsiin ja pakotettiin neuvotteluihin. Halgan oli suostuttava Pesahin vaatimukseen aloittaa sota Bysanttia vastaan.

Tämän jälkeen Cambridgen asiakirjan tapahtumat ovat yhteneväisiä ruhtinas Igorin sotaretkestä Bysanttiin. Sotaretki mainitaan sekä bysanttilaisissa että muinaisvenäläisissä lähteissä pienin yllättävin eroavaisuuksin:

»Ja niin hän lähti tahtonsa vastaisesti sotimaan Kustantinia (Konstantinopolia) vastaan neljäksi kuukaudeksi. Ja hän lähti pakoon ja sen vuoksi hävetti palata kotimaahansa, niin hän meni meritse Persiaan, jossa hänet ja koko joukko tuhottiin. Sitten rusit alistuivat kasaarien valtaan.»

Tuosta on yritetty liittää ”Halga” Oleg Viisaaseen sekä itse Igoriin (Helgi Inger, ”Oleg nuorempi”). Tämä aiheuttaa kuitenkin ristiriitaa muihin vuoden 941 sotaretken lähteisiin liittyen. Cambridgen asiakirjan mukaan Kiovan Rus joutui Kasaarien kaanikunnan alaisuuteen. Toisaalta muinaisvenäläiset ja bysanttilaiset kirjailijat eivät edes mainitse kasaareja näiden tapahtumien yhteydessä.^[1]^[2].

Historioitsija Polovoi esittää seuraavaa versiota: Halga oli yksi Igorin sotapäälliköistä. Kun hän hävisi taistelun Pesahin kanssa, niin Igor päätti solmia rauhansopimuksen kasaarien kanssa ja kutsui Halgan takaisin Tmutarakanista ja lähti itse sotaretkelle Konstantinopoliin. Juuri tämän vuoksi Halga piti niin tiukasti kiinni antamastaan lupauksesta Pesahille lähteä taisteluun Romanos I:n kanssa. Osa rusien sotajoukoista meni laivoillaan Krimin Khersonesosin ohitse ja toinen osa Igorin kanssa Bulgarian rannikkoa pitkin. Molemmista paikoista tuli tietoja Konstantinopoliin lähestyvästä epämiellyttävästä asiasta. Tämän vuoksi Igorin ei onnistunut yllättää kaupunkia kuten Ensimmäisessä Rusien-Bysantin sodassa vuonna 860 rusit olivat onnistuneet.

Igorin ensimmäinen sotaretki vuonna 941

Vuoden 941 sotaretkestä kertovat lähteet

Hyökkäys Konstantinopoliin vuonna 941 sekä sitä seuraavat tapahtumat samana vuonna on kerrottu Theofanes Continuatus -teoksen keisarien elämää kronikan 4:nnessä kirjassa, Vasili Uuden Elämä-kronikassa sekä Liutprand Cremonalaisen historiateoksessa (Palkintokirja, 5.XV). Nuoremmissa muinaisvenäläisissä teksteissä viitataan bysanttilaisiin lähteisiin, joihin on tehty jotain pieniä lisäyksiä.

Tappio Hieronissa

Theofanes Continuatuksen kuvaus hyökkäyksestä alkaa seuraavasti:

»Yhdestoista kesäkuuta neljästoista indiktiä (vuonna 941) kymmenellä tuhannella laivalla rusit saapuivat Konstantinopoliin. Ruseja kutsutaan myös dromiteiksi, koska he ovat frankkien heimoa. Heitä vastaan lähetettiin aristokraatti Theofanes sekä kaikki kaupungista löytyvät taistelukuntoiset miehet. Hän varusti ja laittoi laivaston taisteluvalmiuteen sekä vahvisti itseään paastolla ja kyyneleillä valmistautuessaan taisteluun ruseja vastaan.»

Sotaretki ei tullut yllätyksenä Bysantille. Tieto siitä oli tullut bulgaareilta sekä myöhemmin Krimin Khersonesosin Strategosilta. Samanaikaisesti Bysantin laivasto oli taistelemassa arabeja vastaan Välimeren saarilla, joten Luitprand Cremonalaisen mukaan kaupunkiin oli jäänyt vain 15 huonokuntoista kaleerilaivaa. Bysanttilaiset laskivat, että ruhtinas Igorin laivojen määrä oli uskomattomat 10 000 laivaa. Luitprand Cremonalainen kertoi silminnäkijän kertomuksen, jonka mukaan Igorilla oli tuhansia laivoja. Nestorin kronikan ja Luitprandon kertomusten mukaan rusit rupesivat ryöstelemään ensin Vähä-Aasian rannikkoa Mustallamerellä. Tämän ansiosta Konstantinopolin puolustajilla oli aikaa valmistautua kohtaamaan Igorin laivasto merellä Bosporinsalmen suulla Hieronin edustalla. Tarkemman kuvauksen ensimmäisestä meritaistelusta jätti Liutprand:

»Bysantin keisari Romanos I käski laivanrakentajat saapumaan luokseen ja sanoi heille: ”Nyt menette välittömästi korjaamaan kaikki kaleerit, jotka jäivät kotisatamaan. Panette niihin kaikkiin liekinheittimet ei ainoastaan keulaan, vaan myös perään sekä molemmille laidoille”. Kun kaleerit oli varusteltu hänen käskynsä mukaan, keisari käski niihin kokeneimmat miehensä ja käski heidät taisteluun kuningas Igoria vastaan. He purjehtivat pois. Nähtyään heidät merellä kuningas Igor käski sotajoukkojaan ottamaan heidät elävinä vangeiksi, joita ei saanut tappaa. Mutta lempeä ja armollinen Herra halusi suojella niitä, jotka häntä kumartavat ja rukoilevat ja halusi heille voiton. Niin Herra tyynnytti tuulet ja rauhoitti merenkäynnin, jotta kreikkalaisten oli helpompi käyttää liekinheittimiään. Näin kreikkalaiset pääsivät rusien laivojen keskelle ja rupesivat heittämään liekkejä joka suuntaan. Tämän nähtyään rusit rupesivat hyppimään laivoistaan mereen, koska heidän mielestä oli parempi hukkua aaltoihin kuin palaa tulessa kuoliaaksi. Rautapaidoissaan ja kypärissään he painuivat heti merenpohjaan eikä heitä enää ikinä nähty. Uimaan lähteneet paloivat vielä vedessäkin. Kukaan heistä ei pelastunut, jos ei ehtinyt soutamaan rantaan asti. Rusien veneet olivat pienempiä, jonka vuoksi ne kulkivat myös matalassa vedessä, jonne kreikkalaisten isot kaleerit eivät suuremman syväyksensä vuoksi päässeet.»

Amartol lisäsi tähän, että Igorin tappion liekinheittimillä varustettujen kaleerien lisäksi täydensivät vielä Bysantin laivaston dromonit ja kolmisoudut. Kertomusten mukaan 11. kesäkuuta 941 rusit ensimmäisen kerran joutuivat tekemisiin kreikkalaisen tulen kanssa. Muinaisvenäläinen Nestorin kronikka 1100-luvulta kertoi hurjasta taistelusta: ”Ikään kuin kreikkalaisilla olisi ollut hallussaan taivaallinen salama, sen he päästivät irti ja sillä he polttivat meidät; siksi emme voittaneet heitä.” ^[3] Nestorin kronikan mukaan rusit hävisivät ensin maataistelussa, minkä jälkeen he siirtyivät laivoihin, jonka jälkeen oli tämä hirvittävä meritaistelu. Todennäköisempää on kuitenkin, että kronikka on liittänyt yhteen eri taisteluita vaikka ilmeisesti ne on käyty eri aikoina eri paikoissa.

Nestorin kronikan ja Liutprandon mukaan sota päättyi seuraavasti: ruhtinas Igor palasi sotajoukkojensa rippeiden kanssa takaisin kotiinsa. Bysanttilaisen Leon Diakonoksen mukaan Igorille jäi suuresta laivastostaan vain 10 laivaa. Bysantin keisari Romanos I käski teloittaa kaikki vangitsi saadut rusit.

Bysantin ja Rusin sota 941—944

Sotatoimet Vähä-Aasiassa

Bysanttilaiset lähteet (Amartolin kronikka ja Vasili Uuden Elämä-kronikka) kertovat vuoden 941 sotaretkestä Vähään Aasiaan, jonne jäljelle jääneet rusien sotajoukot pakenivat Hieronissa kärsityn raskaan tappion jälkeen. Feofanin Seuraajan mukaan sotatoimet Mustanmeren etelärannalla tapahtuivat seuraavasti:

»Sotajoukot saapuivat itärannikolle Sgoriin. Ja sitten lähetettiin heidän kimppuunsa sotapäällikkö ja aristokraatti Bardas Fokas vanhempi ratsuväen ja eliittijoukkojen kanssa. Rusit lähettivät Bityniaan hyvän sotajoukon, jotta saisivat ruokatarvikkeita ja muuta tarpeellista itselleen, mutta Bardas Fokasin joukot ottivat heidät kiinni ja tappoivat koko sotajoukon. Itäisen armeijan johdossa sinne saapui etevä kenraali Johannes Kurkuas, joka saavuttuaan surmasi paljon pakoon pyrkineitä vihollisia. Rusit pakenivat kauhuissaan laivoihinsa eivätkä uskaltaneet enää jatkaa ryöstöretkiään.
15. syyskuuta 941 bysanttilaiset tuhosivat lopullisesti rusien laivaston Traakian rannikolla rusien yrittäessä pakoa kotimaahansa.
Rusit syyllistyivät moniin julmuuksiin sotaretkellään. He polttivat monia kyliä ja kaupunkeja Kultaisen Sarven ympäristössä ja Mustanmeren rannikolla. Vangiksi ottamansa kreikkalaiset rusit ristiinnaulitsivat tai ampuivat heidät tai iskivät päähän rautanauloja. He polttivat paljon kirkkoja ja luostareita.^[4]»

Näin ollen koko kesän vuonna 941 rusien sotajoukot ryöstelivät Mustanmeren rantoja, kunnes Bysantin armeijan pääjoukko saapui paikalle. Nestorin kronikan mukaan Itäisen armeijan 40 000 soturia kenraali Johannes Kurkuasin komennossa saapui paikalle yhdessä makedonialaisen Bardas Fokasin ja ”Frakin (Traakian) sotapäällikkö Feodorin” kanssa^selvennä. Rusit suorittivat sotatoimiaan laivoista rannikolle, joihin Bysantin laivaston raskaat sotalaivat eivät päässeet niin mataliin vesiin. Rusit yrittivät paeta takaisin kotiinsa 15. syyskuuta 941, mutta Bysantin laivasto löysi heidät Koilian (m.kreik. Κοιλία) lähellä Bosporinsalmessa. Tämän taistelun jälkeen vain pieni määrä laivoja pääsi pakenemaan, koska muinaisvenäläisistä teksteistä löytyy hyvin vähän mainintoja taistelun jälkeisistä tapahtumista. Mainitaan ainoastaan, että ruhtinas Igorin onnistui paeta takaisin kotimaahansa^[3]

Muinaisvenäläiset lähteet kertovat, että kaikki sotatoimet olisivat loppuneet yhteen meritaisteluun. Tämän asian historioitsija Polovoi selittää sillä, että Hieronin taistelun jälkeen rusien sotajoukot jakaantuivat. Osa sotajoukosta palasi ruhtinas Igorin johdolla takaisin rusien maalle. Muinaisvenäläisissä teksteissä kerrotaan vain heidän kohtalonsa, kun taas osa laivastosta pakeni Vähä-Aasian mataliin rannikkovesiin, jonne Bysantin laivaston raskaat laivat eivät päässeet korkean syväyksen vuoksi sinne. Vähä-Aasiaan jääneiden rusien sotapäälliköksi Polovoi mainitsee nimenomaan Cambridgen asiakirjan Halgan, joka taisteli Bysantin kanssa 4 kuukautta. Sama 4 kk kesäkuusta syyskuuhun 941 mainitaan myös Amartolin mukaan sotatoimien kestoksi. Historioitsija Litavrin olettaa, että rusit pääsivät matalissa vesissä Bosporinsalmen läpi Marmaranmerelle, jossa he täydellisesti hallitsivat meren rantoja ja Euroopan että Aasian rannikon yhteydet katkesivat.^[5]

Igorin toinen sotaretki vuonna 943

Kaikki maininnat Igorin toisesta sotaretkestä sekä sen jälkeen tehdystä rauhansopimuksesta on mainittu vain muinaisvenäläisissä kronikoissa. Vuonna 943 Igor kokosi uuden mahtavan sotajoukon, jossa oli varjageja, ruseja, krivitšejä, Ilmajärven sloveeneja, tivertsejä, poljaaneja ja petsenegejä. He kulkivat ratsain kohti Konstantinopolia ja iso osa meni laivoilla merta pitkin. Bysantin keisari Romanos I kuuli tästä ja lähetti lähettiläänsä jo Tonavalle tapaamaan Igorin sotajoukkoja. Heille annettiin suuret lahjat, jotta he jättäisivät Bysantin rauhaan. Samaan aikaan toiset lähettiläät menivät petsenegien luo viemään lahjoja ja sopimaan rauhasta myös heidän kanssaan eikä sotaa käyty.

Historioitsija mainitsevat sotaretken vuonna 943. Novgorodin ensimmäisen kronikan nuorempi kopio sisältää otteista 1000-luvulta ja mainitsee virheellisesti Igorin sotaretken tapahtuneen vuonna 920 sekä toisen vuoden kuluttua edellisestä. Tämä hiukan vastaa bysanttien annaaleja, joissa mainitaan sotaretken tapahtuneen vuonna 943. Feofanin Seuraaja mainitsee ”turkkilaisten” suuren sotaretken, jonka jälkeen he tekivät rauhansopimuksen Bysantin kanssa. Yleensä kreikkalaiset ovat virheellisesti maininneet unkarilaiset turkkilaisiksi vaikka ilmeisesti ne olivat petsenegejä. Joka tapauksessa Feofanin Seuraaja kertoi, että sopimuksen jälkeen rauha ”turkkilaisten” kanssa vuonna 943 kesti seuraavat 5 vuotta.

Rusien-Bysantin sopimus vuonna 944

Vuonna 944 ruhtinas Igor teki sotilas-ja kauppasopimuksen Bysantin keisarin Romanos I:n kanssa. Nestorin kronikka mainitsee rauhansopimuksen vuodelle 945, mutta Romanos I annaaleissa se olisi tehty vuonna 944. Joulukuussa 944 Romanosin syrjäyttivät hänen kaksi poikaansa Stefan ja Konstantinos sekä pakottivat isänsä menemään luostariin. Pojat julistivat tämän jälkeen Konstantinos VII:n ainoaksi keisariksi.

Rusien-Bysantin sopimus oli sotilaallis-kaupallinen sopimus, josta kerrotaan tarkasti Nestorin kronikassa. Siinä määritellään rusien kauppiaiden saapuminen ja kaupankäynti Bysantissa. Siinä mainittiin tarkasti eri sakot rikoksista sekä vankien ja orjien ostamisesta maksettavat summat. Sopimuksessa määriteltiin myös Kiovan Rusin suuriruhtinaan ja Bysantin keisarin sotilaallisen yhteistyön periaatteet.

Vuosi sopimuksen sopimisen jälkeen vuonna 945 suuriruhtinas Igor sai surmansa veronkeruumatkalla drevljaanien pariin Iskorosteniin. Kostoksi tästä tästä Igorin leski ruhtinatar Olga tuhosi heimon ja kaupungin maan tasalle.

Lähteet

Hall, Richard: Matka viikinkien maailmaan. Moreeni, 2012. ISBN 978-952-254-109-3
Nestorin kronikka. ((Povest’ vremennyh let.) Dmitri Sergejevitš Lihatšovin venäjänkielisestä tulkinnasta suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Kuvittanut Mjud Metšev) Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19828-5
Polovoi, N. J.: Kysymyksiä Igorin Ensimmäisestä sotaretkestä Bysanttia vastaan (venäläisten ja bysanttilaisten lähteiden vertailua) (Arkistoitu – Internet Archive) // Bysantin aikalainen, teos XVIII, 1961 г., s. 85–104. (venäjäksi)
Polovoi, N. J.: Kaksi virhettä vanhimmassa venäläisessä kronikassa (venäjäksi)
Semenov, I. G.: ”Cambridgen asiakirjan” tulkintoja Rusien keisarin Helgan sotaretkestä //Kasaarit. II kv. kokoelma. М., 2002. (venäjäksi)