Mukdenin taistelu

Mukdenin taistelu
Osa Venäjän–Japanin sotaa
Venäläisten tykistöä Mukdenin taistelussa
Päivämäärä: 20. helmikuuta (J: 7. helmikuuta) – 10. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1905 Paikka: Mukden, Mantšuria Lopputulos: Japanin voitto
Osapuolet
Venäjän keisarikunta	Japanin keisarikunta
Komentajat
jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin	Sotamarsalkka Ōyama Iwao
Vahvuudet
210 000 – 330 000	200 000 – 270 000
Tappiot
8 705 kuollutta 51 438 haavoittunutta 28 209 kadonnutta	15 892 kuollutta 59 612 haavoittunutta
Venäjän–Japanin sodan taistelut Port Arthur – Tšemulpo – Yalu-joki – Nanshan – Te-li-Ssu – Motienin sola – Dashiqiao – Port Arthur (piiritys) – Hsimucheng – Keltainenmeri – Ulsan – Liaoyang – Shaho – Sandepu – Mukden – Tsushima

Mukdenin taistelu (奉天会戦 (Hōten kaisen, 奉天会戦)) oli Venäjän–Japanin sodan taistelu, joka käytiin 20. helmikuuta (J: 7. helmikuuta) – 10. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1905 Mukdenin kaupungin (nyk. Shenyang) eteläpuolella Mantšuriassa. Se oli suurimpia maataisteluita ennen ensimmäistä maailmansotaa. Venäjän keisarikunnan joukkoja komensi jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin ja Japanin keisarikunnan armeijoita johti sotamarsalkka Ōyama Iwao. Taisteluun osallistui yli puoli miljoonaa sotilasta. Taistelu päättyi saarrostusta pelänneiden venäläisten vetäytymiseen ja Japanin voittoon. Mukdenin taistelu oli Venäjän–Japanin sodan viimeinen suuri maataistelu.

Taustaa

Shahojoen taistelun jälkeen 5.–17. lokakuuta 1904 Venäjän keisarikunta ja Japanin keisarikunta ottivat yhteen Mukdenin eteläpuolella Sandepun (nyk. Shendanbaocun) kaupungin ympäristössä 25.–29. tammikuuta 1905. Sandepun taistelu päättyi ratkaisemattomana venäläisten vetäydyttyä. Port Arthurin (nyk. Lüshunkou) piirityksen (30. heinäkuuta 1904 – 2. tammikuuta 1905) voitokkaan kenraalin Nogi Maresuken johtama 3. Armeija oli siirtynyt asemiin Okun 2. Armeijan taakse.

Koko Japanin keisarikunnan taisteluvahvuus mukaan lukien kaikki mahdolliset reservit oli keskitetty Mukdeniin. Suuret tappiot ja Venäjän keisarillisen laivaston lähestyminen Japanin vesiä lisäsi marsalkka Oyamalle paineita saada voitto Venäjän armeijoista.

Joukot

Armeijaryhmä	Armeija	Komentaja	Joukot
Venäläiset		Jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin	1. MantšA, 2. MantšA, 3. MantšA
	1. Mantšurian Armeija	Kenraali Nikolai Linevitš	I AK, II Siperialainen AK, III Siperialainen AK ja IV Siperialainen AK.
	2. Mantšurian Armeija	Ratsuväenkenraali Aleksandr von Kaulbars	I Siperialainen AK, Yhdistetty tark’ampuja AK, VIII AK ja Х AK
	3. Mantšurian Armeija	Ratsuväenkenraali Aleksandr von Bilderling	V Siperialainen AK ja VI Siperialainen AK ja XVII AK

(MantšA = Mantšurian Armeija, AK = Armeijakunta)

Armeijaryhmä	Armeija	Komentaja	Joukot
Japanilaiset		Sotamarsalkka Ōyama Iwao.	1. A, 2. A, 3. A, 4. A ja 5. A
	1. Armeija	Kenraali Kuroki Tamemoto	2. JvD, Kaarti ja 12. JvD
	2. Armeija	Armeijankenraali Oku Yasukata	4. JvD, 5. JvD, 8. JvD ja 1. Ratsuväkiprikaati
	3. Armeija	Armeijankenraali Nogi Maresuke	1. JvD, 7. JvD, 9. JvD ja 2. Ratsuväkiprikaati
	4. Armeija	Kenraaliluutnantti Nozu Michitsura	6. JvD ja 10. JvD
	5. Armeija	Kenraali Kawamura Kageaki	11. JvD ja yksi reservidivisioona

(A = Armeija, JvD = Jalkaväkidivisioona)

Joukkojen sijoitukset

Venäläiset

Aleksei Kuropatkin

Aleksei Kuropatkin oli sijoittanut kolme armeijaansa oli 150 km pituiselle linjalle puolustusryhmitykseen ja siinä ei ollut syvyyttä. Venäjän armeijoissa oli 330 000 miestä, 1 266 tykkiä ja 56 konekivääriä.

Venäläisistä katsottuna äärimmäisenä oikealla, tasamaalla oli Hunhe-joen maastossa ratsuväenkenraali Aleksandr von Kaulbarsin 2. Mantšurian Armeija. Rintaman pituus oli 25 km, miehiä 100 000, 439 tykkiä ja 24 konekivääriä. Keskellä Port Arthurin ja Mukdenin maan- ja rautatien molemmin puolin 20 km kaistaleella oli asemissa ratsuväenkenraali Aleksandr von Bilderlingin johtama 3. Mantšurian Armeija. Hänellä oli 68 000 miestä, 266 tykkiä ja 10 konekivääriä. Vuoristoa vasten oli sijoitettuna Nikolai Linevitšin 1. Mantšurian Armeijan 107 000 miestä, 370 tykkiä ja 22 konekivääriä. Tälle sivustalle oli myös koottu 2/3 venäläisten ratsuväestä komentajanaan kenraali Paul von Rennenkampf yhteensä noin 40 000 miestä ja 144 tykkiä.

Japanilaiset

Ōyama Iwao

Sotamarsalkka Oyama oli ryhmittänyt Kurokin 1. Armeijan 60 000 miestä ja 170 tykkiä sekä Nozun 4. Armeijan 50 000 miestä ja 204 tykkiä Mukden–Port Arthur -maan- ja rautatien maastoon. Venäläisistä katsottuna äärimmäisenä oikealla Hunhe-joen maastossa oli Okun 2. Armeija 50 000 miestä ja 200 tykkiä. Nogin 3. Armeija 50 000 miestä ja 268 tykkiä oli pystynyt salassa keskittymään 2. A:n taakse piiloon. Uudelleen muodostettu Kageakin 5. Armeija oli venäläisten vasemmalla sivustalla. Kageakin armeijassa oli vain yksi eli 11. divisioona ja se ei ollut täysivahvuinen, miehiä vain 30 000 miestä ja 84 tykkiä.

Näiden lisäksi Oyamalla oli henkilökohtaisena reservinä 3. jalkaväkidivisioona ja kolmas reserviprikaatia. Japanilaisilla oli kaikkiaan 270 000 miestä, 1 062 tykkiä ja 200 konekivääriä.

Taistelun kulku

Kuropatkin oli vakuuttunut, että japanilaisten päähyökkäyssuunta olisi hänen vasemmalta sivustastaan vuoristoalueelta. Japanilaiset olivat tehokkaita juuri tällaisessa maastossa ja alueella olevat aikaisemman 3. Armeijan veteraanit 11. divisioonasta vahvistivat hänen näkemystään. Huhuja liikkui myös Mongolian suunnalta rautateitse tapahtuvasta hyökkäyksestä.

Oyaman suunnitelmana oli ympäröidä Mukden kuunsirpin muotoisesti ja siten katkaista venäläisten pakotie. Oyama oli aikanaan itse todistamassa saksalaisten Sedanin taistelun voittoa 1870 ja se mielessä hän teki suunnitelmansa.

Oyaman ohjeiden mukaisesti kaupunkitaistelua Mukdenissa tuli välttää. Koko sodan ajan japanilaiset välttivät tarkkaan kiinalaisten siviiliuhreja ja halusivat pitää väestön puolellaan. Tämä politiikka poikkesi vahvasti edellisestä Kiinan–Japanin sodasta.

Taistelun alku (20. helmikuuta)

Japanin 5. Armeija hyökkäsi venäläisten vasempaan sivustaan ja sitä tuki Kurokin 1. Armeijan yksiköt. Kuropatkin vahvisti sivustaansa omilla reserveillään. Tilanne rauhoittui rintamalohkolla.

Helmikuun 27. päivänä Japanin 1. A, 2. A ja 4. A hyökkäsivät eteenpäin omilla rintamalohkoillaan. Nogin 3. A aloitti samalla laajan sivustakierroksen, tarkoituksenaan hyökätä Mukdeniin luoteesta, Sinmintinin teiden suunnasta.

Saartaminen (1. maaliskuuta)

Japanilaisilla oli aloite käsissään ja he aloittivat venäläisjoukkojen saartamisen, huolimatta siitä että heidän keskustansa ei ollutkaan päässyt etenemään tarpeeksi nopeasti ja pitkälle. Kuropatkin ei pitänyt Nogin sivustahyökkäystä vaarallisena lähettäen vain vähäistä tukea.

Vasta 2. maaliskuuta illalla Kuropatkinille selvisi, että koko venäjän maavoimia uhkaa romahtaminen oikealta sivustalta. Kenraali Kuropatkin antoi käskyn siirtää vasemmalta sivustaltaan joukkoja vahvistaakseen Kaulbarsin 2. Mantšurian Armeijaa. Joukkojen siirtämisen koordinointi epäonnistui kuitenkin ja 1. sekä 3. Mantšurian Armeijan alueella oli täysi kaaos. Von Kaulbarsin piti myös hyökätä mutta ei pystynyt siihen.

Venäjän armeijat vetäytyvät (6. maaliskuuta)

Kuropatkin lyhentää puolustuslinjaansa ja vetää joukot Hunhe-joen taakse.

Oyama sai oman Sedaninsa ja hän antoi kaikille armeijoilleen hyökkäyskäskyn. Kurokin 1. armeija murtautui edessään olevan Nikolai Linevitšin ja von Bilderlingin armeijoiden välissä olevan aukon läpi. Onni oli japanilaisten puolella, sää lauhtui mutta Hunhe-joki pysyi jäätyneenä ja siitä ei tullut estettä japanilaisten hyökkäykselle. Kuropatkinin joukot uhkasivat jäädä mottiin ja hän antoi käskyn pohjoiseen vetäytymisestä 9. maaliskuuta.

Venäläisten vetäytyminen muodostui silmittömäksi paoksi, jossa aseita ja haavoittuneita jätettiin jälkeen. Japanilaiset olivat kuitenkin liian väsyneitä täysimittaiseen takaa-ajoon. Perjantaina 10. maaliskuuta japanilaiset miehittivät Mukdenin.

Mukdenin taistelun jälkeen ei Venäjän ja Japanin välillä tapahtunut enää mitään suurempia maataisteluita.

Mannerheim Mukdenissa

52. Nezhinskin rakuunarykmentin everstiluutnantti Mannerheim.

Carl Gustaf Emil Mannerheim suoritti 18.–26. helmikuuta 1905 pitkän tiedusteluretken Sinmintinin kautta kohti Mongolian rajaa etsien viittauksia japanilaisten sivustasotatoimista. Viitteitä Mannerheimin osallistumisesta retkeen eversti Jakov Gillenschmidtin ryhmän mukana on hänen päiväkirjassaan.^[1] Retkikunta onnistui vain vahingoittamaan rautatiesiltaa räjähteiden puutteiden vuoksi. Silta oli kuusi kilometriä Haichenasta pohjoiseen. Retkikunta palasi Sinmintinin kautta matkattuaan 400 km viidessä päivässä.

Torstaina 2. maaliskuuta 1905 Mannerheim ilmoittautui eskadroonineen XVII armeijakunnan komentajalle, kenraaliluutnantti Andrei Selivanoville ja seuraavana päivänä hän majoittui Huangutenin kylään (nyk. luultavasti Hongqicun, N41.841368° E123.299975°).

Lauantaina 4. maaliskuuta 1905 Mannerheim joutui kovaan tulitaisteluun Tintšientunin (nyk. Xing Shencun, N41.821255° E123.238188°) kylän lähistöllä, jossa hänen hevosensa Talisman kaatui^[2]. Maanantaina 6. maaliskuuta Mannerheim majoittui Sinmintinin tien varrella olevaan Tsuanwantsen (nyk. Xinfagzi, N41.857016° E123.250528°) kylään ja joutui keskelle japanilaisten voimakasta hyökkäystä. Tiistaina 7. maaliskuuta majapaikkana oli Huantšitelin kylä (sijainti tuntematon). Kuropatkinin päätettyä luopua Mukdenista Mannerheim pääsi perjantaina 10. maaliskuuta vihdoin sairaalajunaan parantamaan yli 40 asteen kuumettaan.

Lähteet

• Mannerheim, Carl Gustaf Emil: Päiväkirja Japanin sodasta 1904–1905 sekä rintamakirjeitä omaisille. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 9511070991.

Viitteet

1. Mannerheim 1982, s. 126.
2. Mannerheim 1982, s. 129.

Aiheesta muualla

• Taistelun kulku animoituna (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Venäläisten yksiköt Mukdenin taistelussa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Mannerheim lähdössä Kaukoitään (englanniksi)
• englanninkielinen selvitys Sandepun ja Mukdenin taisteluista
• Mukdenin taistelun kartta
• Mannerheimin taistelukenttä Mukdenissa