Tsushiman meritaistelu oli Venäjän–Japanin sodan ratkaiseva taistelu. Se käytiin Venäjän ja Japanin laivastojen välillä 27.–28. toukokuuta 1905, kun Venäjän Itämeren laivaston alukset olivat kierrettyään Afrikan Hyväntoivonniemen ja Intian valtameren kautta saapuneet Korean ja Japanin väliseen Tsushimansalmeen. Itämeren laivaston alukset lähetettiin Port Arthurin laivastotukikohtaan saarroksiin jääneiden Tyynenmeren laivaston alusten tueksi. Port Arthur ehti kukistua ennen kuin Itämeren laivasto pääsi perille. Itse taistelu käytiin Tsushimansalmessa jonkin matkan päässä Tsushiman saaresta.
Japanilaiset alukset purjehtivat kohti venäläisiä 27. toukokuuta.
Venäjän ja Japanin välinen kilpailu Mantšuriasta ja Koreasta johti maiden välien kiristymiseen. Maat katkaisivat diplomaattisuhteensa 6. helmikuuta 1904 ja Japani hyökkäsi Venäjää vastaan ilman sodanjulistusta 8. helmikuuta. Kaksi venäläisen Tyynenmeren eskaaderin taistelulaivaa torpedoitiin Port Arthurissa ja Keltaisenmeren taistelussa 10. elokuuta venäläisten ulosmurtautumisyritys Port Arthurista torjuttiin. Port Arthur jäi piiritetyksi ja se antautui lopulta tammikuussa 1905. Piirityksen ollessa vielä meneillään venäläiset päättivät yrittää vapauttaa satamansa tuomalla Japania vastaan vahvistuksia Itämereltä. He muodostivat toisen Tyynenmeren eskaaderin, jonka komentajaksi asetettiin amiraali Zinovi Rožestvenski.[1] Tarkoituksena oli katkaista mantereella olleiden japanilaisjoukkojen yhteydet Japanin kotisaariin, jolloin ne voitaisiin tuhota. Voittoa mantereella seuraisi maihinnousu Japaniin.[2] Osasto lähti kohti Tyyntämerta 15. lokakuuta.[1] Libausta eli nykyisestä Liepājasta lähteneen osaston kärjessä oli Rožestvenskin komentamat neljä uutta taistelulaivaa, joita seurasi Dmitri Völkersahmin komentamat kolme vanhempaa taistelulaivaa. Jäljessä olivat Oskar Enqvistin komentamat risteilijät.[2]
Venäläisten operaatio törmäsi nopeasti vaikeuksiin. Taistelulaiva Knjaz Suvorov ajoi karille, Orjolilla sattui konerikko ja Osljabja hukkasi ankkurinsa.[2]Doggermatalikon tapauksessa Venäjän alukset tulittivat brittiläisiä kalastustroolareita erehdyttyään luulemaan niitä japanilaisiksi torpedoveneiksi. Yksi troolareista upposi ja Britannia harkitsi sodan julistamista Venäjälle. Sota vältettiin kuitenkin Ranskan diplomaattisten ponnistusten takia. Venäläisten saavuttua Espanjan rannikolle he jakautuivat kahteen osastoon. Pienemmät laivat lähetettiin kulkemaan Suezin kanavan kautta, kun taas suuremmat taistelulaivat kiersivät Hyväntoivonniemen ympäri. Kaksi osastoa kohtasivat toisensa jälleen Madagaskarilla, jossa venäläiset kuulivat Port Arthurin antautuneen. Venäläisten oli ollut tarkoitus liittyä Port Arthurissa olleiden laivojen kanssa, mutta kun ne oli nyt upotettu, laivasto-osastoon liitettiin niiden sijaan kolmas Tyynenmeren eskaaderi. Se koostui kontra-amiraali Nikolai Nebogatovin komentamista laivoista, joita ei ollut alun perin liitetty venäläisosastoon, koska niitä pidettiin liian hitaina tai tulivoimaltaan heikkoina. Kolmas eskaaderi liittyi muihin laivoihin huhtikuussa 1905 Ranskan Indokiinassa ja nyt yhdistynyt laivasto-osasto purjehti kohti Vladivostokia. Venäläisten vahvuus oli nyt yhteensä 11 taistelulaivaa, 3 panssariristeilijää, 5 panssarikansiristeilijää, sekä 19 hävittäjää tai muuta pienempää alusta.[1] Koska venäläisillä ei ollut mukanaan tarpeeksi hiiltä, heidän täytyi kulkea Tsugarunsalmen sijaan Tsushimansalmen läpi.[2]
Japanissa amiraali Tōgō Heihachirōlla oli ollut neljä kuukautta aikaa kouluttaa miehistöään, korjata vaurioitaan ja kunnostaa laivojensa varusteita. Japanilaisille oli oleellista ottaa voitto venäläisistä laivoista, sillä meriyhteyksien katkeaminen saattaisi merkitä tappiota sodassa. Erityisen huolestuttavia japanilaisten kannalta olivat venäläisten neljä uusinta alusta, jotka olivat japanilaisten aluksia parempia.[2] Japanilaisilla oli yhteensä 4 taistelulaivaa, 8 panssariristeilijää, 7 panssarikansiristeilijää, sekä 65 hävittäjää tai muuta pienempää alusta.[1]
Taistelu
Kartta taistelusta.
Venäläisalukset saapuivat Koreansalmeen yöllä 26.–27. toukokuuta. Ensimmäinen venäläiset havainnut japanilaisalus oli risteilijä Shinanomaru, joka huomasi kansainvälisen lain mukaisesti täysin valaistun venäläisen sairaala-aluksen. Tieto venäläisten saapumisesta sähkötettiin Tōgōlle. Venäläiset eivät havainneet puolestaan japanilaisia, vaan he jatkoivat kulkuaan tajuamatta japanilaisten olevan lähistöllä.[3]
Tsushiman taistelu alkoi 27. toukokuuta 1905 kello 13.40 japanilaisten purjehtiessa venäläisen laivaston reitin poikki itä–länsi-suunnassa noin 40 kilometriä Tsushiman saaresta itään. Japanilaisten tehdessä manööverinsä uudelleen tällä kertaa länsi–itä-suunnassa Rožestvenski yritti ohittaa japanilaiset kulkien kohti koillista. Japanilaiset lähtivät takaa-ajoon ja venäläiset kirjasivat taistelun ensimmäiset osumat 7 000 metrin etäisyydelle japanilaisten lippulaiva Mikasaan kello 14.08. Japanilaiset avasivat tulen vasta 6 400 metrin etäisyydeltä. Venäläiset kärsivät ensimmäisen tappionsa Osljabjan upotessa kello 15.10. Japanilaiset ohittivat venäläiset alukset ja Rožestvenski kääntyi kohti pohjoista yrittäen purjehtia japanilaisten vanaveden poikki. Japanilaiset kääntyivät länteen venäläiset pysäyttääkseen, jolloin Rožestvenski kääntyi etelään. Venäläisten kolonna hajosi ja he menettivät vain 30 minuutin aikana kolme taistelulaivaa. Imperator Aleksandr III upposi kello 19.03, Borodino ja venäläisten lippulaiva Knjaz Suvorov kello 19.20. Rožestvenski pelastettiin lippulaivaltaan venäläisen hävittäjän kyytiin, jolla hän jäi myöhemmin vangiksi. Suurin osa venäläisten jäljelle jääneistä laivoista upotettiin tai kaapattiin yöllä 27. ja 28. toukokuuta. Nebogatov luovutti aamulla 28. toukokuuta viimeisen Borodino-aluksen, taistelulaiva Orjolin, ja kolme pienempää alusta japanilaisille noin 240 kilometrin päässä Tsushimasta pohjoiseen.[1]
Seuraukset
Taistelun aikana tuhoutunut tykki japanilaisella risteilijä Nisshinillä.Taistelun vaurioita Manilassa internoidulla venäläisellä risteilijä Olegilla.
Venäläiset olivat menettäneet Tsushiman taistelussa koko taisteluun osallistuneen laivasto-osastonsa muutamaa alusta lukuun ottamatta. Panssaroitu pursi Almaz ja kaksi hävittäjää onnistuivat pääsemään perille Vladivostokiin,[1] minkä lisäksi kontra-amiraali Enqvist sai vietyä risteilijät Auroran, Olegin ja ŽemtšuginManilaan, jossa ne joutuivat Yhdysvaltojen internoimiksi.[4] Kaikki muut alukset upotettiin tai luovutettiin viholliselle. Japanilaisten upottamiin venäläisaluksiin lukeutui kuusi taistelulaivaa, yksi panssariristeilijä ja yksi panssarikansiristeilijä. Venäläiset upottivat lisäksi itse yhden taistelulaivan, kaksi panssariristeilijää ja yhden panssarikansiristeilijän. 16 muuta pienempää alusta oli uponnut tai päätynyt japanilaisten kaappaamaksi. Venäläisiä kaatuneita oli 4 830. Haavoittuneiden määrää ei tiedetä. Japanilaiset ottivat lisäksi 5 917 vankia.[1] Sotaoikeus vapautti myöhemmin tajuttomana vangiksi jääneen Rožestvenskin. Nebogatov tuomittiin teloitettavaksi, mutta keisari Nikolai II armahti hänet.[2]
Japanilaisten tappiot jäivät pieniksi. He menettivät kolme torpedovenettä ja kaksi panssarisotalaivaa vaurioitui. 116 japanilaista oli kaatunut ja 538 haavoittunut. Japanilaisia komentaneesta Tōgō Heihachirōsta tuli Horatio Nelsonin kaltainen sankarihahmo.[2]
Tsushiman taistelu pakotti Venäjän rauhanneuvotteluihin Japanin kanssa. Yhdysvallat välitti neuvottelut, joiden pohjalta solmittiin vuonna 1905 Portsmouthin rauhansopimus. Venäjä menetti Japanille Sahalinin saaresta eteläosan ja vuokraamansa Liaodongin niemimaan Port Arthurin laivastotukikohdan kera. Venäjä menetti myös vaikutusvaltansa Mantšuriassa ja Japani sai toimia vapaasti Koreassa, joka liitettiin Japaniin vuonna 1910. Tsushiman taistelua on pidetty esimerkkinä yhden suuren taistelun strategian onnistumisesta. Ajatuksen oli esittänyt Alfred Thayer Mahan vuonna 1890 ilmestyneessä teoksessaan The Influence of Sea Power upon History.[1] Japanissa USA:n välittämää rauhansopimusta pidettiin häväistyksenä, jossa Venäjän tappio jäi tunnustamatta ja Japanin mm. Port Arthurissa saavuttaman voiton hintana kärsimät valtavat miestappiot jäivät rauhansopimuksessa korvaamatta. Rauhansopimusta voidaan pitää edullisena Venäjälle. Japanin hyökkäystä Havaijille (Pearl Harborin satamaan) voidaan pitää seurauksena toisaalta USA:n välittämästä rauhansopimuksesta, jonka Japanissa nähtiin Port Arthurin uhrien ja sodan voiton mitätöimisenä ja Japania siten nöyryyttävänä ja toisaalta niin ikään USA:n suorittamasta Havaijin oman hallitsijan syrjäyttämisestä USA:n toimesta. Rauhansopimuksesta huolimatta Venäjä hyökkäsi Japaniin USA:n pommitettua Japania joukkotuhoasein (atomipommein) kahdesti ja valloitti Japanin pohjoisia saaria huomattavasti pidemmälle, kuin mitä USA:n julkisena tarkoituksena oli sallia. Tästä syystä pohjoisten saarien kysymys on yhä avoinna Venäjän ja Japanin välillä.
Lähteet
↑ abcdefghJeremy Black: Maailman suurimmat taistelut, s. 225–228. (Englanninkielinen alkuteos The Seventy Great Battles of All Time) Suomentanut Jukka Nyman. Otava, 2005. ISBN 951-1-20693-1
↑ abcdefgPertti Luntinen: Sota Venäjällä, Venäjä sodassa, s. 358–363. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-666-2
↑Richard Overy: History of war in a hundred battles, s. 178–181. Oxford University Press, 2014. ISBN 978-0-19-939071-7(englanniksi)
↑Rotem Kowner: Historical Dictionary of the Russo-Japanese War, s. 145. Rowman & Littlefield 2017. Google Books(englanniksi)
