Kiovan Rusin seuraajavaltiot olivat ruhtinaskuntia, jotka muodostuivat 1100-luvun puolessavälissä Kiovan Rusin luhistuessa keskinäisiin riitoihin ja sotiin.[1]
Valtiollinen kehitys polveili hyvin monimutkaisesti ruhtinaskuntien kesken liittosuhteista aina keskinäisiin sotiin ja aluevaltauksiin. Sotilaallisen voiman lisäksi kehitykseen vaikuttivat sukulaisuussuhteet, naapurimaiden apu, arvovaltakysymykset, sisäinen juonittelu, riippuvuus tataarivallasta, taloudellinen kehitys sekä ruhtinaiden henkilökohtaiset taidot ja ominaisuudet. Venäjän ykseyden aate ei kuitenkaan koskaan kokonaan kuollut ja sitä pyrittiin hyödyntämään keskinäisessä kilpailussa ruhtinaskuntien välillä.[2]
Novgorodissa, Pihkovassa ja useissa muissa kaupungeissa hallintona oli vapaiden miesten kokous eli vetše, joihin osallistui miehiä koko ruhtinaskunnasta. Novgorodin vapauduttua Kiovan ylivallasta, se valitsi itsenäisesti vetše kokouksella Tšernihivista mieleisen ruhtinaan Svjatoslav Olgovitšin. Vetšellä oli laajat valtaoikeudet ja novgorodilaiset olivat hyvin ylpeitä hallintotavastaan. Se kuitenkin tuhottiin kovaotteisesti Moskovan suuriruhtinaskunnan alistaessa Novgorodin valtansa alle.[2]
Kiovan Rusin ruhtinaskunnilla ei ollut yhteistä ulkopolitiikkaa ja puolustusta, jonka seurauksena mongolien hyökätessä niitä vastaan ruhtinaskunnat kukistuivat helposti Mongolivaltakunnan joukkojen hävittäminä vuosina 1236–1240.[3]
.jpg)
