Siperian rata punaisella.Siperian radan kartta vuodelta 1897.
Siperian rata tai Trans-Siperian rata[1](ven.Транссиби́рская магистра́ль, Transsibirskaja magistral) on maailman pisin rautatie. Se rakennettiin vuosina 1891–1916.
Laivoja Vladivostokissa vuonna 1880.Jenisein ylittänyt rautatiesilta (1899–2007).Jäävahvistettu, vuonna 1896 rakennettu junalautta SS Baikal kuljetti matkustajia Baikaljärven yli.
Venäjällä alettiin 1800-luvulla kiinnostua entistä enemmän Siperian suurista luonnonvaroista. Hallinto oli myös huolestunut mahdollisesta vihollisvaltion maihinnoususta Siperian rannikolle. Alueen puolustaminen valtavien välimatkojen takia olisi erittäin vaikeaa. Venäjä oli oppinut Krimin sodasta, että joukkojen nopea liikuttelu oli tärkeää.
Siperia oli jäänyt kehityksen jalkoihin, ja sieltä puuttui infrastruktuuri. Kulkuyhteydet olivat onnettomat, lähinnä kärrypolkuja ja jokilaivoja. Maan kaakkoisimpaan osaan Vladivostokin kaupunkiin oli perustettu vuonna 1860 sotilastukikohta. Pari vuotta myöhemmin kaupunkiin perustettiin satama, josta tuli Venäjän Tyynenmeren laivaston kotisatama.
Venäjällä virisi ajatus rautatien rakentamisesta Siperian halki. Hanke olisi valtava, siihen kuluisi valtavasti rahaa ja työmiehiä tarvittaisiin paljon. Venäjän hallinnolle laadittiin lukuisia ehdotuksia, etenkin ulkomaisilta yrityksiltä, mutta Venäjä hylkäsi ne peläten ulkomaalaisten vaikutuksen kasvavan maan itäosissa liikaa. Vasta 1880-luvun puolivälissä Venäjän valtio otti ohjat omiin käsiinsä. Se joutui ottamaan hanketta varten lainoja. lähde?
Keisari Aleksanteri III halusi ideoita radan rakentamista varten. Vuonna 1887 järjestettiin kolme tutkimusmatkaa Siperiaan ja Itä-Venäjälle, tarkoituksena selvittää tulevan radan mahdollista reittiä.
Radan rakentaminen aloitettiin 15. helmikuuta 1891 keisarin käskystä. Rautatien peruskiven muurasi kruununperijä Nikolai Aleksandrovitš (myöh. keisari Nikolai II) vierailullaan Kaukoidässä.lähde?
Siperian rataa rakennettiin kahdesta suunnasta, Vladivostokista ja Tšeljabinskistä. Rata rakennettiin neljässä osassa. Se valmistui Venäjän–Japanin sotaan mennessä, mutta vain yksiraiteisena, myöhemmin tosin rakennettiin myös toinen raide koko matkalle.
Matkustajat jouduttiin kuljettamaan lautoilla tai jäätä pitkin Baikaljärven yli, ennen kuin rakennettiin rata kiertämään järvi sen eteläpuolelta. Baikal- ja Angara-nimiset lautat rakennettiin Britanniassa, ja ne kuljetettiin osina järvelle, jossa ne koottiin uudelleen. Nykyisen Trans-Siperian radan pääreitti poikkeaa muutenkin alkuperäisestä, Tšeljabinskin kautta kulkeneesta historiallisemmasta ratalinjasta.
Alkuperäisen Siperian radan itäosa kulki MantšuriassaKiinan alueen poikki, vaikka sen itäinen päätepiste olikin Venäjän alueella Vladivostokissa. Tämä osuus radasta tunnetaan myös nimellä Kiinan itäinen rautatie. Venäjän–Japanin sodan jälkeen venäläiset pitivät kuitenkin tärkeänä, että rata olisi kokonaan Venäjän puolella, ja sen vuoksi rakennettiin uusi rata, joka kulkee Venäjän ja Kiinan rajana olevan Amurin pohjois- ja Ussurin itärantaa myötäillen Vladivostokiin. Tämä rata valmistui vuonna 1916.
Koko radan sähköistys saatiin valmiiksi vuonna 2002.
Pääreitti (Trans-Siperian rata)
Siperian radan päätepiste Vladivostokissa.
Trans-Siperian rata on eräs Siperian radan reiteistä. Se saa alkunsa Moskovan Jaroslavlin asemalta. Juna voi kulkea esimerkiksi seuraavien kaupunkien kautta (suluissa etäisyys junavuoron 002 mukaan[3] ja aikaero Moskovasta):
Vuodesta 1956 vuoteen 2001 reitti kulki Nižni Novgorodin sijasta Jaroslavlin kautta.lähde? Nykyisinkin Vladivostokin junat voivat Moskovan lähistöllä ajaa useaa eri reittiä, mistä syystä reitin pituus vaihtelee hieman: reitti voi kulkea Aleksandrovin, Vladimirin tai Jaroslavlin kautta.[6][7]
Matkailu
Siperian rata on klassinen matkareitti, joka houkuttelee matkailijoita Venäjälle eri puolilta maailmaa. Matkoja myydään valmiina paketteina tai reitin voi edetä omatoimisesti ostamalla lipun kerrallaan seuraavaan määränpäähän. Ulkomaalaiset voivat ostaa lippuja kaikilta tavallisilta lippuluukuilta, vaikka virkailijat yrittävätkin toisinaan ohjata näitä isommilla rautatieasemilla sijaitseviin, erityisiin matkakeskuksiin. Matkustusluokkia on neljä: sekä istuma- että makuupaikan sisältävä luksusluokka, neljän hengen osasto ja paikka vaunun kokoisessa avoimessa osastossa sekä pelkkä istumapaikka. lähde?
Omatoimimatkailijan kannalta ongelmallisimmat alueet ovat pysähdyttäessä Moskovaan ja sen lähialueelle, jossa Venäjän poliisi seuraa tarkasti ulkomaalaisten rekisteröintimerkintöjä. lähde? Matkailijoiden, jotka viipyvät samalla paikkakunnalla yli kolme vuorokautta, on Venäjällä rekisteröidyttävä hotellissa tai poliisiasemalla.
Siperian radan matkakokemuksista on kirjoitettu myös matkakirjoja. Reittiä on kuvannut muiden muassa amerikkalainen matkakirjailija Paul Theroux teoksessaan Suuri junamatka ja suomalainen Rosa Liksom romaanissa Hytti nro 6.
Siperian rata Habarovskissa, asema Habarovsk-1 on vihreäkattoinen rakennus alavasemmalla.
Vladivostokin asemaa ympäristöineen. Asemarakennus kuvan oikeassa laidassa.
Lähteet
↑Hakulinen, Kerkko ja Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 171. (Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus (Kotus), 2013. ISBN 978-952-5446-80-7(suomeksi)
↑ Atlas železnyje dorogi Rossija i sopredelnyje gosudarstva. (Venäjän ja IVY-maiden rautatiekartasto). ФГУП "Омская картографическая фабрика", 2010. Масштас 1:750 000...1:35 000 000. Омск, ул. Таубе Но 21, 644099 Омск. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)
Kirjallisuutta
Cope, Tim & Hatherly, Chris: Off the rails : Moscow to Beijing on Recumbent Bikes. (Nojapyörämatka Siperian rataa seuraten) Summersdale Publishers, 2004. ISBN 978-1-84024-398-7
Thomas, Bryn: Trans-Siberian handbook. (researched and updated by Anna Cohen Kaminski) Hindhead: Trailblazer, 2011. ISBN 978-1-905864-36-2
