Jemeljan Pugatšov

Jemeljan Pugatšov

Vasili Perov, Pugatšov jakaa oikeutta , 1879.

Jemeljan Ivanovitš Pugatšov (Емелья́н Ива́нович Пугачёв) (s. 1740 tai 1742, teloitettiin 1775) oli venäläinen kasakkasoturi ja sittemmin kapinajohtaja ja kruununtavoittelija keisarinna Katariina II:n aikana.^[1]

Pugatšov oli syntyjään Donin kasakka. Hänen tiedetään avioituneen Sofia Nedjuževan kanssa vuonna 1758 ja samana vuonna osallistuneen Venäjän joukoissa seitsenvuotisen sodan retkeen Preussiin kreivi Zahar Tšernyševin alaisuudessa. Ensimmäisessä Turkin sodassa (1768–1774) Pugatšov oli kasakkahorunži (vastasi podporutšikia, aliluutnanttia), palveli kreivi Pjotr Paninin alaisuudessa ja osallistui Benderin piiritykseen 1770.

Hän palasi sodasta invalidina ja eli muutamia vuosia kiertelevää elämää. Viranomaiset pidättivät hänet useita kertoja sotilaskarkurina. Hän vieraili usein vanhauskoisten luostareissa, mikä jätti häneen merkittävän vaikutuksen. Hän todisti myös Uralin kasakoiden kapinaa 1772 ja sen kovakouraista kukistusta. Hänet pidätettiin Kazanissa ja tuomittiin sotilaskarkuruudesta Siperiaan, mutta hän pakeni vangitsijoiltaan Volgan itäpuolisille tasangoille.

Vuonna 1773 hän julisti olevansa syrjäytetty keisari Pietari III, jonka Katariina Suuri oli syrjäyttänyt, ja joka oli murhattu 1762.^[1] Pugatšov määräsi maaorjuuden lakkautettavaksi ja keräsi merkittävän määrän kannattajia, mukaan lukien Uralin kasakat, Uralin tehtaiden ja kaivosten työläiset, talonpojat, papiston ja baškiirit. Kaivos- ja tehdastyöväki oli taustaltaan kruunun talonpoikaistoa, joka oli määrätty pakkotyöhön. Kapinallisten määrä kasvoi nopeasti, kun he kykenivät lyömään hallituksen joukot.^[2]

Kapina

Venäjän hallitus suhtautui kapinaan aluksi yliolkaisesti. Lokakuussa 1773 Pugatšovin päästä luvattiin 500 ruplan palkkio. Syksyllä Pugatšovin joukot piirittivät ja Orenburgin, tärkeän kauppa- ja teollisuuskeskuksen Uraljoen varrelta. Marraskuussa Pugatšovista luvattiin jo 28 000 ruplan palkkio. Tällöinkin Katariina piti Voltairen kanssa käymässään kirjeenvaihdossa kapinaa pelkkänä vitsinä. Maanomistajien paetessa Moskovaan Katariina ymmärsi kapinan laajuuden ja lähetti tammikuussa armeijan kenraali A. I. Bibikovin johtamana kukistamaan sitä.

Kapinan menestyksen ansiosta Pugatšov hallitsi alisen ja keskisen Volgan ja Uralin alueita ja niiden linnoitukset olivat kapinallisten käsissä Kazaniin saakka^[1]. Baškiirit, Salavat Julajevin johtamina, liittyivät kapinaan.^[2] Bibikov löi Pugatšovin Tatištševossa, Orenburgin länsipuolella, mutta Pugatšov valloitti Kazanin heinäkuussa ja poltti sen kirkot ja luostarit, ja surmasi kaikki, jotka eivät olleet valmiina liittymään hänen puolelleen. Hänet lyötiin jälleen muutamaa päivää myöhemmin, mutta hän pakeni Volgan yli, aikeenaan hankkia vahvistuksia Donin kasakoiden joukosta.

Kapina huipentui heinäkuussa 1774, jolloin Pugatšov alkoi piirittää Kazania 20 000 miehen joukolla^[2]. Kenraali Panin lähti kapinallisia vastaan suurella armeijalla, mutta huoltovaikeudet ja heikko taistelutahto hyydytti hänen ponnistuksensa kuukausiksi. Pugatšov valloitti Saratovin elokuussa ja piiritti Tsaritsynin. Michelsohnin ja Suvorovin joukot viimein löivät kapinalliset 3. syyskuuta 1774 aiheuttaen heille kymmenen tuhannen miehen tappiot.

Paninin kostotoimet Penzan valloituksen jälkeen lisäsivät kapinallisten hämminkiä. 14. syyskuuta 1774 Pugatšovin omat kasakat luovuttivat hänet hänen yrittäessään paeta joukkojensa rippeiden kanssa Volgan itäpuolella. Aleksandr Suvorov asetti hänet metallihäkkiin, jossa hänet kuljettiin Moskovaan teloitettavaksi julkisesti 21. tammikuuta 1775. Häkki on säilynyt ja on näytteillä Moskovassa Historiallisessa museossa Punaisen torin laidalla.

Muuta

Vuonna 1928 julkaistiin ensimmäiseksi tataarilaiseksi elokuvaksi kutsuttu Bulat-Batyr, joka pohjautuu Pugatšovin kapinaan, mihin kymmeniä tuhansia tataareja oli ottanut osaa hänen joukoissaan.^[3][4]

Lähteet

1. Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 1054–1055. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
2. Heikki Kirkinen (päätoim.): Venäjän ja Neuvostoliiton historia, s. 173–174, 176–177. Otava, 1986. ISBN 951-1-08450-X
3. Bryher (1922). Film Problems Of Soviet Russia. Riant Chateau TERRITET Switzerland. pp. 109–111.
4. Krästiännär quzğalışı (1773–75)/Крәстияннәр кузгалышы (1773–75)". Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.

Aiheesta muualla

• Пугачев Емельян Иванович Pugatšovin elämäkertaotteita eri tietokirjalähteistä. Hronos-historiasivusto (venäjäksi)

Kapinoita ja vallankumouksia Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa

Suolakapina 1648 | Stenka Razin 1670 | Ivan Mazepa 1709 | Jemeljan Pugatšov 1773 | Dekabristit 1825 | Vuoden 1905 vallankumous (Verisunnuntai) | Kazakstanin kapina 1916 | Vuoden 1917 vallankumous (Helmikuun vallankumous · Heinäkuun päivät · Lokakuun vallankumous) | Bolševikkien vastaiset kapinat: Kerenskin–Krasnovin kapina 1917 · Vasemmistoeserrien kapina 1918 · Jaroslavlin kapina 1918 · Tambovin kapina 1920 · Kronstadtin kapina 1921 | Basmatšin kapina 1916–1934 | Storoževoin kapina 1975 | Sumgaitin levottomuudet 1988 | Bakun levottomuudet 1990 | Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 | Perustuslaillinen kriisi 1993 | Wagner-ryhmän kapina 2023