Aigunin sopimus

Aigunin sopimuksessa Venäjälle luovutettu alue keltaisella.

Aigunin sopimus (ven. Айгунский Договор, kiin. 瑷珲条约, Àihún Tiáoyuē) oli Venäjän keisari­kunnan ja Qing-dynastian hallitseman Kiinan vuonna 1858 tekemä sopimus, jolla Kiina luovutti Amur-joen pohjois­puolella olleen osan Mantšuriaa Venäjälle. Sopimus kumosi vuonna 1689 tehdyn Nertšinkin rauhan­sopimuksen, jonka mukaan Venäjän ja Kiinan rajana olivat Stanovoivuoret.[1] Kiinan Venäjälle luovuttaman alueen pinta-ala oli yli 600 000 neliö­kilo­metriä.[2][3]

Tausta

Venäjä oli jo 1700-luvulla pyrkinyt merivaltaan Tyynellämerellä. Sitä varten se oli perustanut laivasto­tuki­kohtia Japaninmeren rannalle lähelle Amurin suuta, rohkaissut kansalaisiaan muuttamaan sinne ja tullut vähitellen sotilaalliseksi mahtitekijäksi alueelle. Qing-dynastian hallitsema Kiina ei koskaan hallinnut pohjoisimpia rajaseutujaan tehokkaasti eikä kiinnittänyt huomiota Venäjän toimiin alueelle.

Vuonna 1850 Kiinassa alkoi hallitsevaa mantšulaista Qing-dynastiaa vastaan suunnattu Taiping-kapina, joka johti 14 vuotta kestäneeseen veriseen sisällis­sotaan. Samaan aikaan Venäjän kauko­idän kenraali­kuvernööri Nikolai Muravjov sijoitti kymmeniä­tuhansia sotilaita lähelle Mongolian ja Mantšurian rajoja aikoen saada Amurin laakson tosiasiallisesti Venäjän hallintaan.[2] Muravjov havaitsi sopivan tilaisuuden tulleen, kun kävi selväksi, että Kiina oli häviämässä toisen oopiumi­sodan Britanniaa vastaan, ja hän uhkasi Kiinaa sodalla toisella rintamalla.[3] Qing-dynastia myöntyi neuvottelemaan Venäjän kanssa.[2]

Allekirjoittaminen

Neuvottelut olivat jännittyneitä ja kestivät kuusi päivää, minkä aikana Venäjän sotajoukot jatkuvasti ampuivat tykeillä ja uhkasivat paikallista väestöä karkotuksilla. Venäjän edustaja Nikolai Muravjov ja Qing-dynastian edustaja Yishan, jotka molemmat olivat raja­seudulla toimivia sotilas­johtajia, alle­kirjoittivat sopimuksen Amurin varrella sijaitsevassa Aigunin kaupungissa 28. toukokuuta 1858.[3]

Vaikutukset

Sopimus vahvisti Amurin suurelta osin Venäjän ja Kiinan väliseksi rajaksi. Sopimuksen mukaisesti:

  1. Venäjään liitettiin Amurin pohjois­puoliset alueet, jotka vuonna 1689 alle­kirjoitetun Nertšinkin rauhan­sopimuksen mukaisesti olivat siihen saakka kuuluneet Kiinalle. Heilongjiang-joen itäpuolella asuneet kiinalaiset ja mantšut saivat jäädä alueelle Kiinan mantšu­hallituksen vallan alaisina. Amuria, Sungaria ja Ussuria pitkin saivat kulkea sekä kiinalaiset että venäläiset mutta eivät muunmaalaiset alukset.
  2. Amurin, Sungarin ja Ussurin jokilaaksojen asukkailla oli oikeus käydä kauppaa keskenään.
  3. Venäläiset saivat haltuunsa venäjän- ja mantšun­kieliset kopiot sopimuksen tekstistä, kun taas kiinalaiset saivat haltuunsa mantšun- ja mongolin­kieliset kopiot.
  4. Kaikki rajan yli käytyä kauppaa koskeneet rajoitukset kumottiin.

Ussuri-joen itä­puoliset alueet jäivät Venäjän ja Kiinan yhteis­hallintaan.[4]

Keisari Xianfeng katsoi voittaneensa sopimuksella aikaa ennen kuin hän saattoi "toimia venäläisiin nähden päättäväisemmin", mutta siihen ei koskaan tarjoutunut tilaisuutta.[3] Sen sijaan venäläiset tunkeutuivat Kiinaan uudestaan marras­kuussa 1860 ja vaativat yhteis­hallinnassa olleet alueet kokonaan itselleen. Tällöin he perustivat Primorjen aluepiirin, joka sulki Kiinalta kokonaan yhteyden Japaninmereen.[4] Vuonna 1860 Pekingin rauhansopimus vahvisti, että nämä alueet kuuluivat Venäjään.[4]

Lähteet

  1. Russia and China end 300 year old border dispute 11.10.1997. BBC News. Viitattu 25.2.2014.
  2. a b c Byron N. Tzhou: China and international law: the boundary disputes, s. 47. Greenwood Publishing Group, 1990. ISBN 978-0-275-93462-0 Teoksen verkkoversio.
  3. a b c d SCM Paine: The Sino-Japanese War of 1894–1895: perceptions, power, and primacy. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-81714-1 Teoksen verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  4. a b c Open Archives: The Sino-Russian Border Talks osaarchivum.org. 26.6.1969. Arkistoitu 26.2.2012. Viitattu 25.2.2014.

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Treaty of Aigun

Read other articles:

Glacial lake (former) in Glacier, Montana along the Cut Bank Creek.Lake Cut BankGlacial Lake Cut Bank, along the eastern edge of Glacier National Park.Lake Cut BankLocationGlacier, Montana along the Cut Bank Creek.Coordinates48°37′37″N 112°21′15″W / 48.626910°N 112.354234°W / 48.626910; -112.354234Lake typeGlacial lake (former)Primary inflowsLaurentide Ice SheetPrimary outflowssouth along the ice front into Glacial Lake Choteau.Basin countriesUnited St...

 

The First Chen–Chiang summit (simplified Chinese: 第一次陈江会谈; traditional Chinese: 第一次陳江會談; pinyin: Dì Yī Cì Chén Jiāng Huìtán) was the first of a series of what would later become the Chen-Chiang summit of cross-strait meetings. The meeting was held between the Association for Relations Across the Taiwan Straits (ARATS) represented by Chen Yun-lin and Straits Exchange Foundation (SEF) represented by Chiang Pin-kung. This meeting followed the 1993...

 

Helmi HasanWali Kota Bengkulu ke-14PetahanaMulai menjabat 24 September 2018PendahuluBudiman Ismaun (Pj.)Masa jabatan21 Januari 2013 – 21 Januari 2018PendahuluAhmad KanediPenggantiBudiman Ismaun (Pj.)Anggota DPRD Provinsi BengkuluMasa jabatan2009 – 2013Anggota DPRD Kota BengkuluMasa jabatan2004 – 2009 Informasi pribadiLahir29 November 1979 (umur 44)Pisang, Penengahan, Lampung Selatan, LampungKebangsaanIndonesiaPartai politikPartai Amanat NasionalSu...

American ballet company NYCB redirects here. For the bank, see New York Community Bank. For the breakdancing crew and hip hop group, see New York City Breakers. City Ballet redirects here. For Web series, see AOL Originals. New York City BalletGeneral informationNameNew York City BalletPrevious namesAmerican BalletBallet CaravanAmerican Ballet CaravanThe Ballet SocietyYear founded1948; 75 years ago (1948)FoundersGeorge BalanchineLincoln KirsteinFounding choreographersGeorge ...

 

Separatist conflict in the Philippines This article is about the post-colonial era insurgency. For the conflict with the United States of 1899–1913, see Moro Rebellion. For the pre-1899 conflict, see Spanish–Moro conflict. For the series of attacks over Sabah, see Cross border attacks in Sabah. Not to be confused with Kidnapping of Aldo Moro. Moro conflictPart of the insurgency in the Philippines, War on terror, North Borneo dispute and War against the Islamic StateMap of the Philippines ...

 

1975 single by Michael JacksonWe're Almost ThereSingle by Michael Jacksonfrom the album Forever, Michael B-sideTake Me BackReleasedFebruary 1975Length3:42LabelMotownSongwriter(s) Brian Holland Edward Holland, Jr. Producer(s)Brian HollandMichael Jackson singles chronology Music and Me (1973) We're Almost There (1975) Just a Little Bit of You (1975) We're Almost There is a 1975 song released as a single by American singer Michael Jackson, the first release from his final Motown album, Forever, ...

American sound artist This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This biographical article is written like a résumé. Please help improve it by revising it to be neutral and encyclopedic. (August 2022) This article relies excessively on references to primary sources. Please improve this article by adding secondary or tertiary sources. Find sources: Christine Sun Kim –...

 

Загальна структура хінолонів Фторхінолони — співгрупа антибіотиків хінолонів[1], що є похідними 4-хінолону і мають у своєму складі піперазиновий цикл та атоми фтору. Зміст 1 Механізм дії 2 Класифікація 3 Спектр активності 3.1 Порівняльний спектр активності фторхіно...

 

This article is about the regional and long distance train services operated by NSW TrainLink. For the intercity routes also operated by NSW TrainLink, see NSW TrainLink § Intercity services. NSW TrainLink the operator of country railway passenger services in the state of New South Wales, Australia, currently operates ten routes taken over from CountryLink in July 2013, as at July 2015: Routes Intercity routes taken over from CityRail in July 2013 and coach services are not included. No...

562 treaty between the Byzantine and Sassanid Empires For the 421 BC fifty-year peace between Athens and Sparta, see Peace of Nicias. The Byzantine-Sassanid frontier in the Caucasus and Asia Minor at the time of Justinian's death in 565. The Treaty of Dara, also known as the Fifty-Year Peace, was a peace treaty concluded between the Byzantine (Eastern Roman) and Sassanid (Persian) empires at the frontier town of Dara in what is now southern Turkey in 562. The treaty, negotiated by Peter the P...

 

Вольфганг Кналлер Особисті дані Народження 9 жовтня 1961(1961-10-09) (62 роки)   Фельдкірхен, Австрія Зріст 186 см Вага 77 кг Громадянство  Австрія Позиція воротар Інформація про клуб Поточний клуб завершив кар'єру Професіональні клуби* Роки Клуб І (г) 1990–1997 «Адміра-Ваккер...

 

Indologi adalah kajian ilmiah tentang sejarah, kebudayaan, bahasa, dan sastra dari anak benua India (terutama daerah yang pada masa kini merupakan wilayah negara India, Pakistan, Bangladesh, Sri Lanka, dan Nepal), sehingga merupakan bagian dari kajian Asia. Indologi juga dikenal sebagai kajian India, atau kajian Asia Selatan. Secara khusus, Indologi mencakup kajian sastra Sanskerta dan agama Hindu serta agama India lainnya, seperti Jainisme, Buddhisme, sastra Pāli, dan Sikhisme. Dravidologi ...

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Corrimal, New South Wales – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (August 2023) (Learn how and when to remove this template message) Suburb of Wollongong, New South Wales, AustraliaCorrimalWollongong, New South WalesAerial photo of Corrimal to Tarraw...

 

Public research university in Beijing, China Beijing Normal University北京师范大学 (Chinese)Latin: Universitas Normalis PechinumMotto学为人师,行为世范[1]Motto in EnglishLearn, so as to instruct others; Act, to serve as a model for all.[2]TypePublicEstablished1902; 121 years ago (1902)PresidentDong Qi (董奇)Academic staffOver 3,086StudentsOver 24,700Undergraduates10,260Postgraduates12,891Address19 Xinjiekou Wai Street, Haidian Distr...

 

Anticonvulsant drug γ-Amino-β-hydroxybutyric acidClinical dataTrade namesGamibetal, othersOther namesBuxamine; Buxamina; Bussamina; γ-Amino-β-hydroxybutyric acid; GABOB; β-Hydroxy-γ-aminobutyric acid; β-Hydroxy-GABAIdentifiers IUPAC name (±)-4-amino-3-hydroxybutanoic acid CAS Number924-49-2 352-21-6PubChem CID2149ChemSpider2064UNII1ZHM019FLDKEGGD00174ChEBICHEBI:16080ChEMBLChEMBL93515CompTox Dashboard (EPA)DTXSID1045877 ECHA InfoCard100.011.916 Chemical and physical dataFormulaC4H9NO3M...

Some of this article's listed sources may not be reliable. Please help this article by looking for better, more reliable sources. Unreliable citations may be challenged or deleted. (November 2019) (Learn how and when to remove this template message) Margaret OliverOliver in 2018Born (1955-10-23) 23 October 1955 (age 68)NationalityBritishOccupation(s)social activist, former police officerKnown forinvestigating the Rochdale child abuse ringWebsitehttp://maggieoliver.co.uk Margaret Oli...

 

Tone poem by Richard Strauss Strauss 1894, aged 30 Till Eulenspiegel's Merry Pranks (German: Till Eulenspiegels lustige Streiche, pronounced [tɪl ˈoʏ̯lənʃpiːɡl̩s ˈlʊstɪɡə ˈʃtraɪçə]), Op. 28, is a tone poem written in 1894–95 by Richard Strauss. It chronicles the misadventures and pranks of the German peasant folk hero Till Eulenspiegel, who is represented by two themes. The first, played by the horn, is a lilting melody that reaches a peak, falls downward, and end...

 

قشرة لحم الخنزيرمعلومات عامةالمنشأ الصين بلد المطبخ مطبخ بيلاروسي — مطبخ روماني النوع لحم الخنزير المكونات الرئيسية pig skin (en) تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات طبق لحم الخنزير في تايلاند قشرة لحم الخنزير طعام من جلد الخنزير.[1][2][3] هي مكون شائع في السجق وهي ...

Suicide Bombing in Israel Karnei Shomron Mall suicide bombingPart of the Second Intifada militancy campaignKarnei Shomron Mall, the attack place. The attack siteLocationKarnei Shomron, West BankCoordinates32°10′29″N 35°05′28″E / 32.17472°N 35.09111°E / 32.17472; 35.09111DateFebruary 16, 2002; 21 years ago (2002-02-16) c. 7:45 PM (GMT+2)Attack typeSuicide bombingWeaponSuicide vestDeaths3 civilians (+1 suicide bomber)Injured27 civilians (6 o...

 

Questa voce sugli argomenti cestisti statunitensi e cestisti dominicani è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. Ángel Núñez Nazionalità  Stati Uniti Rep. Dominicana Altezza 203 cm Peso 95 kg Pallacanestro Ruolo Ala piccola Squadra  Metros de Santiago Carriera Giovanili Notre Dame Prep School2011-2012 Louisville Cardinals2013-2015 Gonzaga Bulldogs2015-2016 S...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!