Aigunin sopimus

Aigunin sopimuksessa Venäjälle luovutettu alue keltaisella.

Aigunin sopimus (ven. Айгунский Договор, kiin. 瑷珲条约, Àihún Tiáoyuē) oli Venäjän keisari­kunnan ja Qing-dynastian hallitseman Kiinan vuonna 1858 tekemä sopimus, jolla Kiina luovutti Amur-joen pohjois­puolella olleen osan Mantšuriaa Venäjälle. Sopimus kumosi vuonna 1689 tehdyn Nertšinkin rauhan­sopimuksen, jonka mukaan Venäjän ja Kiinan rajana olivat Stanovoivuoret.^[1] Kiinan Venäjälle luovuttaman alueen pinta-ala oli yli 600 000 neliö­kilo­metriä.^[2][3]

Tausta

Venäjä oli jo 1700-luvulla pyrkinyt merivaltaan Tyynellämerellä. Sitä varten se oli perustanut laivasto­tuki­kohtia Japaninmeren rannalle lähelle Amurin suuta, rohkaissut kansalaisiaan muuttamaan sinne ja tullut vähitellen sotilaalliseksi mahtitekijäksi alueelle. Qing-dynastian hallitsema Kiina ei koskaan hallinnut pohjoisimpia rajaseutujaan tehokkaasti eikä kiinnittänyt huomiota Venäjän toimiin alueelle.

Vuonna 1850 Kiinassa alkoi hallitsevaa mantšulaista Qing-dynastiaa vastaan suunnattu Taiping-kapina, joka johti 14 vuotta kestäneeseen veriseen sisällis­sotaan. Samaan aikaan Venäjän kauko­idän kenraali­kuvernööri Nikolai Muravjov sijoitti kymmeniä­tuhansia sotilaita lähelle Mongolian ja Mantšurian rajoja aikoen saada Amurin laakson tosiasiallisesti Venäjän hallintaan.^[2] Muravjov havaitsi sopivan tilaisuuden tulleen, kun kävi selväksi, että Kiina oli häviämässä toisen oopiumi­sodan Britanniaa vastaan, ja hän uhkasi Kiinaa sodalla toisella rintamalla.^[3] Qing-dynastia myöntyi neuvottelemaan Venäjän kanssa.^[2]

Allekirjoittaminen

Neuvottelut olivat jännittyneitä ja kestivät kuusi päivää, minkä aikana Venäjän sotajoukot jatkuvasti ampuivat tykeillä ja uhkasivat paikallista väestöä karkotuksilla. Venäjän edustaja Nikolai Muravjov ja Qing-dynastian edustaja Yishan, jotka molemmat olivat raja­seudulla toimivia sotilas­johtajia, alle­kirjoittivat sopimuksen Amurin varrella sijaitsevassa Aigunin kaupungissa 28. toukokuuta 1858.^[3]

Vaikutukset

Sopimus vahvisti Amurin suurelta osin Venäjän ja Kiinan väliseksi rajaksi. Sopimuksen mukaisesti:

1. Venäjään liitettiin Amurin pohjois­puoliset alueet, jotka vuonna 1689 alle­kirjoitetun Nertšinkin rauhan­sopimuksen mukaisesti olivat siihen saakka kuuluneet Kiinalle. Heilongjiang-joen itäpuolella asuneet kiinalaiset ja mantšut saivat jäädä alueelle Kiinan mantšu­hallituksen vallan alaisina. Amuria, Sungaria ja Ussuria pitkin saivat kulkea sekä kiinalaiset että venäläiset mutta eivät muunmaalaiset alukset.
2. Amurin, Sungarin ja Ussurin jokilaaksojen asukkailla oli oikeus käydä kauppaa keskenään.
3. Venäläiset saivat haltuunsa venäjän- ja mantšun­kieliset kopiot sopimuksen tekstistä, kun taas kiinalaiset saivat haltuunsa mantšun- ja mongolin­kieliset kopiot.
4. Kaikki rajan yli käytyä kauppaa koskeneet rajoitukset kumottiin.

Ussuri-joen itä­puoliset alueet jäivät Venäjän ja Kiinan yhteis­hallintaan.^[4]

Keisari Xianfeng katsoi voittaneensa sopimuksella aikaa ennen kuin hän saattoi "toimia venäläisiin nähden päättäväisemmin", mutta siihen ei koskaan tarjoutunut tilaisuutta.^[3] Sen sijaan venäläiset tunkeutuivat Kiinaan uudestaan marras­kuussa 1860 ja vaativat yhteis­hallinnassa olleet alueet kokonaan itselleen. Tällöin he perustivat Primorjen aluepiirin, joka sulki Kiinalta kokonaan yhteyden Japaninmereen.^[4] Vuonna 1860 Pekingin rauhansopimus vahvisti, että nämä alueet kuuluivat Venäjään.^[4]

Lähteet

1. Russia and China end 300 year old border dispute 11.10.1997. BBC News. Viitattu 25.2.2014.
2. Byron N. Tzhou: China and international law: the boundary disputes, s. 47. Greenwood Publishing Group, 1990. ISBN 978-0-275-93462-0 Teoksen verkkoversio.
3. SCM Paine: The Sino-Japanese War of 1894–1895: perceptions, power, and primacy. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-81714-1 Teoksen verkkoversio.^{[vanhentunut linkki]}
4. Open Archives: The Sino-Russian Border Talks osaarchivum.org. 26.6.1969. Arkistoitu 26.2.2012. Viitattu 25.2.2014.

Aiheesta muualla