Venäjän oligarkit

Venäjän oligarkit ovat venäläisiä erittäin varakkaita liikemiehiä, joilla on taloudellisen vaikutusvallan lisäksi myös poliittista vaikutusvaltaa. Oligarkit keräsivät miljardiomaisuutensa Neuvostoliiton romahtamisen myötä 1990-luvulla, kun valtion omaisuutta yksityistettiin. 2000-luvulla oligarkit ovat menettäneet valtaansa takaisin valtiolle. Oligarkki-nimitystä käytetään nykyisin kaikista Venäjän superrikkaista.[1]

Jeltsinin kaudella

Yksityistäminen

Anatoli Tšubais, jonka johtaman Venäjän yksityistämisprojektin seurauksena oligarkit keräsivät omaisuutensa ja vaikutusvaltansa.

Kun Neuvostoliitto kaatui vuoden 1991 lopulla, sen suurimmassa tasavallassa Venäjällä pantiin välittömästi käyntiin joukko perustavia uudistuksia. Elokuun 1991 ja elokuun 1992 välillä maassa siirryttiin hyvin pikaisesti markkinatalousjärjestelmään: kommunismi kumottiin, vapaa hinnoittelu otettiin käyttöön ja suuri osa taloudesta yksityistettiin. Maassa ei kuitenkaan ollut valvovia viranomaisia.[2]

Venäjän kehittymättömän markkinatalouden pioneereja olivat tulevat oligarkit, jotka tarttuivat salamannopeasti uusiin mahdollisuuksiin. Oligarkit olivat aloittaneet toimintansa jo Neuvostoliiton aikana, perestroikan alkuvaiheessa. Jotkut heistä olivat nuoria yrittäjiä, jotka myivät palveluja ja toivat maahan ulkomaisia tuotteita. Aluksi he perustivat yksinkertaisia osuuskuntia. Kun rahamarkkinoiden vapauttaminen mahdollisti pankkien perustamisen, ansaintamahdollisuudet moninkertaistuivat. Liikemiehet alkoivat kilpailla houkuttelevista kauppasopimuksista ja valtion raaka-aineyhtiöistä, ja he perustivat sanomalehtiä ja televisiokanavia. Muutaman vuoden kuluessa Venäjän bisneseliitti oli hankkinut niin paljon pääomaa, infrastruktuuria ja kontaktiverkostoa, että he pystyivät osallistumaan maailman suurimpaan joukkoyksityistämiseen. Venäjän duumalla ei ollut valtaa, ja presidentti Jeltsiniä määräilivät liikemiehet, joilla oli omaisuutensa ansiosta nyt runsaasti vaikutusvaltaa.[2]

Elokuussa 1992 Venäjän yksityistämisprojektin johtaja Anatoli Tšubais halusi luoda ostovoimaa tekemällä koko kansasta osakkeenomistajia ja osallisia Venäjän teollisuuskakusta. Kaikille Venäjän kansalaisille luvattiin kahden vuoden kuluttua yksityistämiskuponki, niin sanottu voucheri. Moni tuleva oligarkki tajusi kuponkien mahdollisen arvon ja osti niitä itselleen. Kahdessa vuodessa yli 100 000 valtionyhtiötä yksityistettiin.[3]

Nomenklatuuraoligarkit

Viktor Tšernomyrdin oli Neuvostoliiton kaasuteollisuudesta vastaava ministeri ja yksi ensimmäisistä oligarkeista.

Ensimmäiset dollarimiljardöörit Venäjälle tulivat jo Neuvostoliiton loppuvaiheissa. Parhaat lähtöasemat markkinatalouden ensi merkeistä hyötymiseen oli niillä, joilla oli vaikutusvaltainen virka kommunistisessa puolueessa. Nämä ”nomenklatuuraoligarkit” eivät saaneet suurta palkkaa, mutta he pystyivät valtuuksiensa avulla kohtelemaan Venäjän taloutta ikään kuin se olisi heidän yksityistalouttaan. He hyödynsivät eroa, joka vallitsi Venäjän alhaisten, kiinteiden hintojen ja ulkomaisten markkinaehtoisten hintojen välillä. Puoluetaustan merkitys säilyi Neuvostoliiton romahduksen jälkeenkin, sillä vanha hierarkia säilyi Venäjän valtionhallinnossa.[4]

Merkittävimpiä nomenklatuuraoligarkkeja olivat Viktor Tšernomyrdin, Rem Vjahirev ja Vagit Alekperov, jotka kaikki keräsivät paljon varallisuutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Tšernomyrdin oli kaasuteollisuudesta vastaava ministeri Neuvostoliitossa. Hän toteutti kaikkein laajimman yksityistämisen, kun kaasuministeriöstä tehtiin valtionyhtiö Gazprom. Vjahirevista tuli Gazpromin toimitusjohtaja, ja hän johti yhtiötä kuin omaa yritystään. Hänen Gazprom-osakkeidensa arvo oli vuonna 2000 jo satoja miljoonia euroja. Alekperov nimitti itsensä energiayhtiö Lukoilin toimitusjohtajaksi.[5]

Yrittäjäoligarkit

Suurin osa 1990-luvun suurista oligarkeista oli ”yrittäjäoligarkkeja”, joiden tausta oli toisenlainen kuin nomenklatuurasta ponnistavilla liikemiehillä. He pystyivät ansaitsemaan rahaa ilman työtä, koulutusta tai alkuomaa 1980-luvulla vallinneen kahden erilaisen talousjärjestelmän välisessä saumassa. He olivat nuoria ja röyhkeitä, vahvasti eteenpäin pyrkiviä miehiä.[6] Moni Venäjän yrittäjäoligarkki on etniseltä taustaltaan juutalainen, joille kommunistipuolueessa eteneminen tai korkeaan asemaan yhteiskunnassa pääseminen oli vaikeaa. He menestyivät sen sijaan harmaassa taloudessa ja olivat sen vuoksi Venäjän ainoiden kapitalistien joukossa, kun kapitalismin aika alkoi.[7][8]

Kun pienimuotoinen liiketoiminta tuli vuoden 1987 osuustoimintalain myötä lailliseksi, nuoret liikemiehet ymmärsivät markkinoita ja hyödynsivät uusia olosuhteita. He alkoivat myydä haluttuja tavaroita ja palveluja, joita he toivat maahan ja myivät hyvällä katteella. Aluksi tuotteet olivat savukkeita, farkkuja ja lp-levyjä, myöhemmin tietokoneita ja videonauhureita. Yritysten käyttämien paperiruplien ja oikeiden ruplien vaihtosuhdetta oli helppo käyttää hyväksi. Yksi ensimmäisistä ruplan arvon vaihtelujen hyväksikäyttäjistä oli Mihail Hodorkovski. Myös kontaktit poliittisen vallan kanssa olivat yrittäjäoligarkeille tärkeitä.[9]

Venäjän rikkain mies Mihail Hodorkovski vuonna 2001 ennen pidättämistään.

Käsitteen oligarkia, ’harvainvalta’, otti Venäjällä käyttöön Mihail Hodorkovski vuonna 1992, kun hänen pankkinsa Menatep tarjosi palveluja ”rahoituksen ja teollisuuden oligarkeille”, joilla oli omaisuutta vähintään kymmenen miljoonaa dollaria. Hodorkovskin mukaan tärkein menestystekijä tuolloin oli ”löytää ja hyödyntää laillisia porsaanreikiä”. Valtiovallan edustajat eivät välittäneet juridisista rikkeistä vaan keskittyivät haalimaan itselleen omaisuutta. Oligarkeista suurin, Boris Berezovski onnistui yhdistämään henkilökohtaiset suhteet suuressa valtionyhtiössä työskentelevään punajohtajaan ja pääsyn Venäjän ulkopuolisiin rahoituskanaviin. Hänen liikekumppaninsa oli autonvalmistajajätti AvtoVAZia johtanut Vladimir Kadannikov, ja he pystyivät nyhtämään yhtiön voitot itselleen.[10]

Koska Neuvostoliiton osuuskuntalaki antoi kaikille mahdollisuuden perustaa pankkeja, Neuvostoliitossa oli maan romahduksen aikaan jo lähes 1 400 uutta pankkia. Pankit tekivät helposti voittoa lainaamalla keskuspankilta rahaa ja käyttämällä inflaatiota hyväkseen. Yrittäjäoligarkit lainasivat pankkeihinsa rahaa rajalliseksi ajaksi, antoivat ne joksikin aikaa valtionyrityksille ja palauttivat ne valtiolle. Kun ruplan arvo oli sillä välillä laskenut, erotus jäi oligarkin pankkiin. Tärkeintä oli päästä hoitamaan valtion tilejä ja todella isoja transaktioita. Valvontaelimien puuttuminen teki transaktiot helpoksi. Aleksandr Smolenski pääsi hoitamaan Kremlin tilejä, Berezovski Aeroflotin transaktioita, Vladimir Gusinski Moskovan kaupungin tilejä, Hodorkovski valtiovarainministeriön tilejä ja Vladimir Potanin tulliviranomaisen ja muutaman suuren vientiyhtiön transaktioita. Vaikka pankkitoiminnasta sai suuria voittoja, riskejä aiheutti järjestäytyneen rikollisuuden mukaantulo, ja kymmenet pankinjohtajat tulivat murhatuiksi.[11]

Kun yrittäjäoligarkit olivat saaneet pääomaa, suhteita ja infrastruktuuria, he ryhtyivät käymään kauppaa ulkomaille. Pankit laajenivat niin kutsutuiksi teollisuus- ja rahoituskonserneiksi, jotka tekivät ennakkomaksuja öljysopimuksista omalla tai lainatulla pääomalla. Valtion energiasopimuksista hyötyminen oli varma tie vaurastumiseen.[12]

Kun yrittäjäoligarkkien kassavarat ja kontaktit olivat kasvaneet siihen pisteeseen, että he pystyivät vilkuilemaan Venäjän kaikkein suurimpia yrityksiä, heidän välilleen alkoi syntyä ristiriitoja. Etenkin Berezovskista ja Gusinskista tuli veriviholliset. Kumppanuuksien solmiminen oli kuitenkin välttämätöntä, joten syntyi ryhmittymiä eli ”klaaneja”, joihin oligarkit ottivat ystäviään sijoittajiksi ja yritysjohtoon levittääkseen omistamista. Jokaisella heistä oli myös oma hyödyllinen avainhenkilö valtion turvallisuuspalvelussa.[13] Kilpaillessaan vielä yksityistettävänä olevasta valtion omaisuudesta ja havitellessaan osuuksia valtion budjetin rahavirroista oligarkit riitelivät vuonna 1994–1995 niin sanotussa kompromat-sodassa, jossa he mustamaalasivat toisiaan julkisuudessa omien mediakanaviensa kautta.[14]

Vladimir Potanin, "lainaa osakkeita vastaan" -mallin ideoija.

Vuonna 1995 kourallinen yrittäjäoligarkkeja sai haltuunsa Venäjän tärkeimmät luonnonvaroja valvovat valtionyhtiöt. Koska valtiolla ei ollut rahaa, Vladimir Potanin ideoi ”lainaa osakkeita vastaan” -mallin, jossa valtio lainasi rahaa yksityisiltä pankeilta käyttämällä vakuutena valtionyhtiöiden osakkeita. Kun valtio ei pystynyt maksamaan lainoja takaisin, pantatut osakkeet myytiin huutokauppamenettelyllä. Yrittäjäoligarkit rajasivat huutokauppaan osallistuneet muutamaan itsensä valvomaan pankkiin, eli huutokaupan voittaja oli aina kytköksissä pankkiin, joka alkuperäisen lainan valtiolle oli myöntänyt. Kaikki yhtiöt myytiin huutokaupassa hyvin halvalla, sillä oligarkit tekivät yhteistyötä keskenään. Tulevina vuosina joidenkin myytyjen yhtiöiden arvo monikymmenkertaistui. Potanin itse sai haltuunsa 38 prosenttia Norilski nikel -yhtiöstä, Hodorkovski 300 miljoonalla 80 prosenttia Jukosista ja Berezovski ja Roman Abramovitš 100 miljoonalla enemmistöosuuden Sibneftistä. Sen sijaan esimerkiksi Gusinski jäi kokonaan ilman, sillä häneltä puuttuivat sopivat kontaktit. Etukäteen järjestetyt huutokauppaprosessit näyttivät selvältä varkaudelta, ja Tšubais sai tammikuussa 1996 potkut saamansa arvostelun takia.[15]

Vaikka oligarkit saivatkin tärkeät valtionyhtiöt hyvin halvalla, niiden halpuus johtui osittain niiden huonosta kunnosta ja nopea arvonnousu siitä, että uudet omistajat nykyaikaistivat ne tuottaviksi. Yksityistämisestä seuranneista investointihankkeista oli tuloksena se, että monet suuryhtiöistä nousivat luonnonvarojen tärkeiksi tuottajiksi ja muuttuivat valtionavun vastaanottajista veronmaksajiksi.[16]

Oligarkit pelkäsivät kommunistien Zjuganovin voittavan heinäkuun 1996 presidentinvaalin ja kansallistavan oligarkkien omistukseensa saamat yhtiöt. He siirsivät riitansa taka-alalle ja solmivat Davosissa rauhan, ”Davosin paktin” ja päättivät tehdä yhteistyötä sen puolesta, että Jeltsin valittaisiin toiselle kaudelle. Gusinski ja Berezovski valjastivat suuret televisiokanavansa ja sanomalehtensä käymään vaalikampanjaa Jeltsinin hyväksi, ja muutkin yrittäjäoligarkit keräsivät kampanjaan rahoitusta. Itse vaalit olivat vapaat ja Jeltsin voitti ne selvästi. Sen myötä oligarkit säilyttivät vaurautensa ja olivat turvanneet pääsyn maan ehdottomaan valtakeskukseen. Gusinski sai uusia medialupia ja Potanin ja Berezovski virat uudessa hallituksessa. Sen lisäksi maan yksityistämistä saatiin jatkaa.[17]

Yrittäjäoligarkit lujittivat Jeltsinin uudelleenvalinnan jälkeen otettaan Venäjän taloudesta. Syntyi seitsemän mahtavimman oligarkin liittouma eli semibankirštšina, ’seitsemän pankkiiria’. Liittoumassa olivat mukana (sijoitusyhtiöineen) Boris Berezovski (LogoVaz), Mihail Hodorkovski (Menatep), Mihail Fridman (Alfa), Vladimir Gusinski (Most), Vladimir Potanin (Interros), Aleksandr Smolenski (Stolitšnyi) ja Vladimir Vinogradov (Inkom). Oligarkit pystyivät nyt käytännössä johtamaan Venäjää Jeltsin keulakuvanaan. Eniten valtaa oli Berezovskilla. Välttyäkseen joutumasta kokonaan yrittäjäoligarkkien armoille Jeltsin perusti epävirallisen neuvonantajien ryhmän, jota nimitettiin ’Perheeksi’. Siihen ei kuulunut oligarkkeja, mutta Berezovskilla oli siihen jotain vaikutusvaltaa ulkopuolelta. Oligarkkien kukoistuskaudella 1996–1999 heistä tuli entistä rikkaampia ja mahtavampia, mutta samalla tavalliset venäläiset vihasivat heitä.[18]

Vuoden 1996 lopulla pankkiirioligarkit alkoivat taistella toisiaan vastaan valtionyhtiöistä. Davosin pakti haudattiin ja alkoi ”pankkiirien sota”, jossa oligarkit kilpailivat yksityistettävästä omaisuudesta ja julkistivat omistamissaan tiedotusvälineissä toisia pankkeja mustaavaa aineistoa. Pankit päättivät asettaa kukin oman presidenttiehdokkaansa seuraaviin vaaleihin. Kreml tasapainoili näiden pankkien välillä.[19] Varapääministeri Boris Nemtsov vaati, että tulevissa yksityistämisissä noudatettaisiin ”uusia tasa-arvoisia sääntöjä” eikä Gazpromia myytäisi salassa sovituille sijoittajille, kuten Berezovskin sijoittajakumppanille, yhdysvaltalaiselle George Sorosille. Yksityistämisprojektien johtaja Tšubais asettui Nemtsovin kannalle ja vaati huutokaupoissa noudatettavaksi tarjonnan ja kysynnän lakeja. Tästä seurasi sarja todellisia tarjouskilpailuja, joissa esimerkiksi Potanin sai Svjazinvestin.[20]

Vuoden 1998 talouskriisissä monet, varsinkin pankkitoimintaansa varallisuutensa perustaneet oligarkit, menettivät omaisuutensa. Niinpä vuoden 1999 uuden aallon oligarkit olivat suureksi osaksi eri ihmisiä kuin vuoden 1996 oligarkit.[19]

Putinin kaudella

Roman Abramovitš, yksi presidentti Vladimir Putinin kauden rikkaimmista oligarkeista.

Jeltsinin seuraaja Vladimir Putin otti vuonna 2001 oligarkkien johtamat tärkeimmät televisioyhtiöt valtion hallintaan.[21] Hän salli oligarkkien pitää omaisuutensa, kunhan he pysyisivät erossa valtiollisista asioista eivätkä vastustaneet Kremliä millään tavoin. Jotkut oligarkeista pakenivat maasta, mutta useimmat sopeutuivat Putinin aikakauteen. Vuonna 2003 Putin riitautui maan rikkaimman miehen, Jukos-öljy-yhtiön omistajan Mihail Hodorkovskin kanssa, joka alkoi syytellä Putinin hallintoa laajamittaisesta korruptiosta.[22] Hodorkovski jatkoi Putinin arvostelua ja opposition rahoittamista niin kauan kunnes hänet pidätettiin talousrikoksista syytettynä lokakuussa 2003 ja tuomittiin pitkäksi ajaksi vankilaan.[23]

”Seitsemästä pankkiirista” yritysryhmänsä pystyivät Venäjällä säilyttämään vain Mihail Fridman ja Vladimir Potanin. He eivät kuitenkaan enää vaatineet valtaa vaan joutuivat olemaan lojaaleja hallinnolle.[24] Matalampaa profiilia 1990-luvulla pitäneistä liikemiehistä maan rikkaimpien listalle nousivat Roman Abramovitš, Mihail Prohorov, Oleg Deripaska ja Viktor Vekselberg. He ja muut dollarimiljardöörin asemaa tavoitelleet eivät olleet osallistuneet lainaa osakkeita vastaan -malliin ja olivat siksi yleensä vähemmän riippuvaisia energiasektorista. Uusi bisneseliitti siirtyi uusille liiketoiminta-aloille ja pyrki aikaisempaa kunnianhimoisemmin kehittämään yhtiöitään. Heidän rahoituksensa tuli aiempaa useammin ulkomailta, ja he myös viettivät suuren osan ajastaan ulkomailla. Venäjä vaurastui nopeasti 2000-luvulla, ja vaikka uusilla oligarkeilla ei ollutkaan valtaa ohjailla asioita kulisseissa, heidän varallisuutensa kasvoi huomattavaksi. Tosirikkaita oli samalla alettu kutsua vain ”tavallisiksi” miljardööreiksi, ei enää ”oligarkeiksi”. Myös oligarkkien keskinäiset kiistat olivat loppuneet.[25]

Maailmanlaajuinen finanssikriisi levisi vuonna 2008 myös Venäjälle. Venäjän miljardöörit menettivät kriisissä Forbesin arvion mukaan yhteensä lähes 370 miljardia dollaria, ja kaksi kolmannesta maan sadasta rikkaimmasta oli menettänyt miljardöörin asemansa vuoden 2009 alussa. Esimerkiksi Oleg Deripaska menetti lähes 90 prosenttia omaisuutensa arvosta ja joutui myymään useita yhtiöitään halvalla. Varallisuutensa rajun kutistumisen myötä oligarkit menettivät myös suuren osan jäljelle jääneestä poliittisesta vaikutusvallastaan.[26]

Vuoden 2018 alussa Yhdistyneessä kuningaskunnassa astui voimaan niin sanottu selittämättömän varallisuuden laki. Maa haluaa tällä tavoin selvityksiä venäläisoligarkkien rikkauksista, ja he ovat yksi lain selkeä kohderyhmä. Lain mukaan viranomaiset voivat vaatia selvityksiä selittämättömästä varallisuudesta, ja kaikki yli 50 000 puntaa ylittävät rikkaudet voidaan selitysten puuttuessa takavarikoida.[27] Toukokuussa 2018 julkaistun parlamentin ulkoasiainvaliokunnan raportin mukaan Putinin lähipiiri on piilottanut Britanniaan korruption kautta saatuja varoja. Venäjän oligarkkeja kutsutaan ”rahanpesijöiksi”, jotka ovat onnistuneet hyödyntämään nykyisissä Venäjän-vastaisissa talouspakotteissa olevia puutteita ja porsaanreikiä.[28]

Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 Euroopan unioni asetti pakotteita monille oligarkeille, joiden katsotaan tukevan rahoillaan Venäjän hallintoa.[29]

Liikemiesten keskinäiset riidat

Venäjällä ovat oligarkit ja muutkin liikemiehet riidelleet keskenään yhtiöiden omistuksesta ja haastaneet toisia liikemiehiä oikeuteen. Joskus riidat on sovittu ilman oikeudenkäyntiä. Mutta myös kovia, laittomia keinoja on käytetty. Esimerkiksi Siperiassa käytiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen raaka ”alumiinisota”, jonka takia kymmeniä ihmisiä palkkamurhattiin erityisesti Krasnojarskissa mutta myös muualla.[30][31] Siihen sekaantuivat Venäjän mafia, korruptoituneet valtion virkamiehet ja entiset KGB:n miehet. Keskinäiset liiketoimista johtuvat riidat selvitettiin palkkamurhilla.[32] Oleg Deripaska voitti alumiinisodan Roman Abramovitšin avulla ja perusti vuonna 2000 jättimäisen RusAlin. Tällöin tehtaanjohtajien, pankkiirien, omistajien ja rikollisiksi väitettyjen liikemiesten avustajien murhat loppuivat.[33]

Muutenkin liikemiehet ovat selvitelleet välejä palkkamurhien avulla. Kun venäläisen rikkaita listaavan Forbes-lehden Paul Klebnikov oli väittänyt kirjassa Godfather of the Kremlin oligarkki Boris Berezovskilla olevan tšetšeenimafiakytkentöjä ja Berezovskin salakuljettaneen Venäjältä miljoonia dollareita, Klebnikov löydettiin kotinsa ulkopuolelta ammuttuna 9. kesäkuuta 2004.[34]

Rikkaimmat oligarkit vuonna 2018

Yhdysvaltain ulkoministeriö julkaisi tammikuussa 2018 luettelon Venäjän 96 oligarkista. Luettelo perustuu Forbesin luetteloon Venäjän rikkaimmista liikemiehistä. Luettelon 25 rikkainta oligarkkia, joiden omaisuus on vähintään 4,8 miljardia dollaria:[35]

Lähteet

  • Ericson, Claes: Oligarkit: helppoa rahaa ja katoavaista valtaa kapitalistisella Venäjällä. ((Oligarkerna: om snabba pengar och förgänglig makt i kapitalismens Ryssland, 2011.) Suomentanut Maarit Tillman) Jyväskylä: Docendo, 2011. ISBN 978-951-0-38325-4
  • Kuorsalo, Anne & Susiluoto, Ilmari & Valkonen, Martti: Venäjä: kovan linjan energiajätti. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-5136-4
  • Kuorsalo, Anne & Susiluoto, Ilmari & Valkonen, Martti: Venäjä ja rosvokapitalismin haaksirikko. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2868-4
  • Luukkanen, Arto: Projekti Putin: uuden Venäjän historiaa 1996–2008. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33079-1
  • Myers, Steven Lee: Uusi tsaari: Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä. Suomentanut Seppo Raudaskoski. Bazar, 2016. ISBN 978-952-279-349-2
  • Sailas, Anne & Susiluoto, Ilmari & Valkonen, Martti: Venäjä: jättiläinen tuuliajolla. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-1863-8

Viitteet

  1. Ericson 2011, s. 9–10.
  2. a b Ericson 2011, s. 18–19.
  3. Ericson 2011, s. 33–34.
  4. Ericson 2011, s. 44–45.
  5. Ericson 2011, s. 45–47.
  6. Ericson 2011, s. 70–71.
  7. Michael Wolff: How Russian Tycoon Yuri Milner Bought His Way Into Silicon Valley WIRED. Viitattu 8.11.2017. (englanti)
  8. Ericson 2011, s. 71.
  9. Ericson 2011, s. 72–74.
  10. Ericson 2011, s. 78.
  11. Ericson 2011, s. 79–81.
  12. Ericson 2011, s. 81–83.
  13. Ericson 2011, s. 88–93.
  14. Luukkanen 2008, s. 43.
  15. Ericson 2011, s. 98–101.
  16. Ericson 2011, s. 126–127.
  17. Ericson 2011, s. 106–111.
  18. Ericson 2011, s. 118–121.
  19. a b Sergei Aleksandrov/A.Borodavkin: 20 perhettä jotka omistavat Venäjän, Putin etäännytti oligarkit Kremlistä (Archive.org) Venäjän aika/Ogonjok. 1/2001. Arkistoitu 23.2.2018. Viitattu 3.5.2018.
  20. Ericson 2011, s. 122–125.
  21. Myers 2016, s. 260–282.
  22. Myers 2016, s. 311–316.
  23. Myers 2016, s. 322–334.
  24. Ericson 2011, s. 152.
  25. Ericson 2011, s. 158–163.
  26. Ericson 2011, s. 234–235.
  27. Britannia haluaa selvityksiä venäläisoligarkkien rikkauksista – tv-sarja vaikuttaa taustalla Yle Uutiset. Viitattu 3.2.2018.
  28. Antti Kirkkala: Brittihallituksen mukaan Kremlin pimeä raha ajetaan maasta Verkkouutiset. 21.5.2018. Viitattu 21.5.2018.
  29. Elli Piirainen: EU on yksimielinen aseviennistä Ukrainaan, lisäksi pakotteita kiristettiin entisestään – lue tästä viiden kohdan tiivistys uusimmista pakotteista Yle uutiset. 27.2.2022. Viitattu 1.3.2022.
  30. Kuorsalo 2007, s. 165.
  31. Venäjä, jättiläinen tuuliajollalähde tarkemmin?
  32. Times Online October 21, 2008,/article4986428.ece Profile: Oleg Deripaska, shy Russian oligarch at centre of political storm[vanhentunut linkki]
  33. Kuorsalo 1999, s. 26.
  34. Oligarchs, GlobalSecurity (englanniksi)
  35. Daniel Brown: The 25 richest Russian oligarchs on the 'Putin list' that the US just released Business Insider Nordic. 31.1.2018. Viitattu 2.5.2018. (englanniksi)

Kirjallisuutta

Read other articles:

Комп’ютер Схема персонального комп'ютера: 1: Монітор 2: Материнська плата 3: Процесор 4: Порт ATA 5: Оперативна пам'ять 6: Карти розширення 7: Комп'ютерний блок живлення 8: Дисковод 9: Жорсткий диск 10: Клавіатура 11: Комп'ютерна миша Класичний вид персонального комп'ютера — систем

 

Таджицька моваЗабони тоҷикӣ приблизне поширення різних стандартів перської мови (на північному сході — таджицька)Поширена в Таджикистан, Узбекистан, Афганістан, КиргизстанРегіон Середня АзіяНосії 40 мільйонівПисемність кирилиця, латинка; перськаКласифікація Індоєв

 

1960 novel by Conrad Richter First US edition The Waters of Kronos is a novel by American author Conrad Richter published by Alfred A. Knopf in 1960. It won the National Book Award for Fiction in 1961.[1] According to Penn State University, this is the story of John Donner, an aging writer who has driven from the West Coast back to Unionville, Pennsylvania, where he grew up. He discovers that the town he once knew has been submerged under the Kronos River because of a dam created to s...

هذه المقالة تحتاج للمزيد من الوصلات للمقالات الأخرى للمساعدة في ترابط مقالات الموسوعة. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة وصلات إلى المقالات المتعلقة بها الموجودة في النص الحالي. (ديسمبر 2022) هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Januari 2023. Rafael BarbosaInformasi pribadiNama lengkap Rafael Avelino Pereira Pinto BarbosaTanggal lahir 29 Maret 1996 (umur 27)Tempat lahir Amarante, PortugalTinggi 170 m (560 ft)Posisi bermain Attacking midfielderInformasi klubKlub saat ini Estor...

 

Indian entertainment periodical This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Global Movie – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (January 2017) (Learn how and when to remove this template message) Global MovieEditorSeema Pimpley (Owner, Editor) Faisal Saif (Co-Editor)FrequencyMonthlyCirculation80,0...

Historic church in Maine, United States This article is about a specific church building. For the denomination, see Unitarian Universalism. This article relies largely or entirely on a single source. Relevant discussion may be found on the talk page. Please help improve this article by introducing citations to additional sources.Find sources: Universalist-Unitarian Church – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2021) United States historic p...

 

Battle of the American Revolutionary War Battle of Spencer's OrdinaryPart of the American Revolutionary WarDetail from a 1781 French map prepared for Lafayette depicting his and Cornwallis's movements. The clash at Spencer's is marked by le 26 Juin.Date26 June 1781LocationJames City County,near Williamsburg, VirginiaResult InconclusiveBelligerents United States  Great Britain Hesse-KasselCommanders and leaders Richard Butler John Graves SimcoeStrength 570[1] 400[2]Casualt...

 

The cove, seen from the church ruins. Church Ope Cove is a small secluded beach on the sheltered eastern side of the Isle of Portland in Dorset, southern England, and is part of the Jurassic Coast.[1][2] It is found close to the village of Wakeham. The beach has many unusual features for the Isle of Portland. The beach used to be sandy, but quarry debris now covers the sand, and has been worn into rounded pebbles. The pebbles cover a small stream which runs to the sea, which i...

Chrisye discographyChrisye performing liveStudio albums20Compilation albums10Music videos26Singles56Soundtrack albums3Tribute albums2Indie albums1Other video2Soundtrack albums2 During his 40-year career, the Indonesian pop singer Chrisye (1949–2007)[1] released 20 studio albums, 2 tribute or cover albums, 2 soundtrack albums, 10 compilation albums, an indie album, and 56 singles. He also recorded the soundtrack to three feature films, acted in two, and released 26 music videos. In 2...

 

La Cámara de Ámbar en el Palacio de Catalina. Placa autocroma de 1917, una de las pocas fotos en color que existen.[1]​ Reconstrucción actual de la Cámara de Ámbar en 2003. La Cámara de Ámbar (en ruso, Янтарная комната [Yantárnaya kómnata], antiguamente Янтарный кабинет [Yantarnyy kabinet], «Gabinete de Ámbar»;[2]​ en alemán, Bersteinzimmer) es una cámara dentro del palacio de Catalina de la Villa de los Zares, cerca de San Petersburgo, ...

 

Sri Lankan conglomerate holding company Sunshine HoldingsLogo of Sunshine Holdings represents a conch shell which was introduced in 2012TypePublicTraded asCSE: SUN.N0000ISINLK0160N00008IndustryHolding companyHealthcareConsumer goodsAgribusinessFounded16 June 1973; 50 years ago (1973-06-16)HeadquartersColombo, Sri LankaKey peopleD. A. Cabraal (Chairman)V. Govindasamy (Group Managing Director)BrandsZestaWatawalaRan KahataDainteeRevenue LKR51.887 billion (2023)Operati...

The 2003–04 Bangladeshi cricket season featured the inaugural Test series in Bangladesh between Bangladesh and England. International tours English Cricket team in Bangladesh Main article: English cricket team in Bangladesh in 2003-04 England played 2 Test matches and 3 one day internationals (ODI) against Bangladesh. England won both the Test matches and won all three ODIs by 7 wickets. 2004 ICC Under-19 World Cup Main article: 2004 ICC Under-19 Cricket World Cup During February and March ...

 

Online entertainment company Kinda FunnyIndustryEntertainmentGenreComedy, video gamesFoundedJanuary 4, 2015; 8 years ago (2015-01-04)FoundersGreg MillerColin MoriartyNick ScarpinoTim GettysHeadquartersSan Francisco, California, U.S.ServicesOnline videoCommunity websiteWebsitekindafunny.com Kinda Funny is an online entertainment company that produces videos and podcasts on video game culture, film, television, and comics. Kinda Funny creates content on two YouTube channels: T...

 

Human settlement in ScotlandWoodlandsScots: WidlaundsWoodlandsLocation within GlasgowOS grid referenceNS576666Council areaGlasgow City CouncilLieutenancy areaGlasgowCountryScotlandSovereign stateUnited KingdomPost townGLASGOWPostcode districtG3G4Dialling code0141PoliceScotlandFireScottishAmbulanceScottish UK ParliamentGlasgow NorthScottish ParliamentGlasgow Kelvin List of places UK Scotland Glasgow 55°52′17″N 4°16′39″W / 5...

Railway station in China This article does not cite any sources. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Qiqihar railway station – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (February 2016) (Learn how and when to remove this template message) Qiqihar齐齐哈尔Qiqihar railway stationGeneral informationLocationZhanqian Jie, Tiefeng District, Qiqihar, Heilo...

 

Polish pianist and composer (1882–1948) Ignaz FriedmanBornSolomon Isaac FreudmanFebruary 13, 1882Podgórze, Kraków, Austrian PolandDiedJanuary 26, 1948 (age 65)Sydney, AustraliaNationalityPolishOccupation(s)Pianist and Composer Berlin memorial plaque, Pariser Straße 21, in Berlin-Wilmersdorf, Germany Ignaz Friedman (also spelled Ignace or Ignacy; full name Solomon (Salomon) Isaac Freudman(n), Yiddish: שְׁלֹמֹה יִצְחָק פֿרײדמאַן; February 13, 1882 – J...

 

Brazilian footballer Júlio Fernandes Personal informationFull name Júlio César FernandesDate of birth (1996-11-09) 9 November 1996 (age 27)Place of birth Curitiba, BrazilHeight 1.66 m (5 ft 5 in)[1]Position(s) MidfielderTeam informationCurrent team KFYouth career Bragantino Arapongas EstancianoSenior career*Years Team Apps (Gls) Apucarana Sports 2016–2017 Junior Team 2018 IFK Mariehamn 17 (2)2019 Gefle IF 25 (3)2020– Ytterhogdals IK 9 (8)2022– KF 15 (8) *C...

2021 documentary film directed by Edgar Wright The Sparks BrothersTheatrical release posterDirected byEdgar WrightProduced by Nira Park Edgar Wright George Hencken Laura Richardson Starring Ron Mael Russell Mael CinematographyJake PolonskyEdited byPaul TrewarthaProductioncompanies MRC Complete Fiction Pictures Distributed by Focus Features (United States) Universal Pictures (International) Release dates January 30, 2021 (2021-01-30) (Sundance) June 18, 2021 (...

 

Japanese animated film series This article's plot summary may be too long or excessively detailed. Please help improve it by removing unnecessary details and making it more concise. (August 2010) (Learn how and when to remove this template message) DieBusterOfficial DVD cover from Discotek.トップをねらえ 2!(Toppu o Nerae TSŪ!)GenreMecha[1]Created byGainax[a]Kazuya Tsurumaki[b] Prequel GunBuster Original video animationDirected byKazuya TsurumakiProduc...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!