Yhdysvallat kävi tappiollista ja raskasta sotaa kaukana Kaakkois-Aasiassa. Vietnamin sota oli ensimmäinen sota, joka tuli television kautta eurooppalaisten ja amerikkalaisten kotiin. Yhdysvalloissa järjestettiin vuosikymmenen lopulla laajoja mielenosoituksia turhaksi ja epäoikeudenmukaiseksi koettua sotaa vastaan. Suurin mielenosoitus pidettiin vuonna 1969, jolloin noin 250 000 ihmistä marssi pitkin Washingtonin katuja vaatien sodan lopettamista.[2]
Kuuluisimpia Yhdysvaltain värväyslistalle joutuneita sodan vastustajia oli ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Muhammed Ali, joka kieltäytyi lähtemästä ilmoittaen perusteluikseen: ”Yksikään vietnamilainen ei ole koskaan kutsunut minua neekeriksi”.[3]
Syyskuun alussa vuonna 1965 puhkesi taisteluita Intian ja Pakistanin välisellä raja-alueella Kašmirissa. YK:n pääsihteeri U Thant tarjoutui 6.9. toimimaan kiistan sovittelijana, mutta tämäkään ei johtanut yksimielisyyteen maiden välillä.[4]
Naisetkin vaativat yleistä tasa-arvoa. Feminismi alkoi 1960-luvulla. Kansalaisoikeuksien ja äänioikeuden saavuttamisen jälkeistä aikaa pidetään naisasialiikkeen hiljaisena kautena, vaikkakin naisten osallistuminen muissa kansalaisliikkeissä lisääntyi. Feminismi nousi pinnalle 1960-luvulla Yhdysvalloissa, josta se levisi Eurooppaan. Feminismi nosti esiin muun muassa naisten huonon aseman työpaikoilla ja yksityiselämässä. Ajan kuuluisin feministinen tunnuslause oli ”henkilökohtainen on poliittista”. Liberaalifeministisen ajattelun rinnalle nousi uusi naisliike, joka pyrki painottamaan naisten kokemuksia ja aktiivista toimintaa. Liikkeen ansiosta sellaiset asiat kuin esimerkiksi raiskaukset ja seksuaalinen häirintä tuotiin entistä näkyvämmin esille. Toisen aallon feministinen liike vaikutti myös naisten rooliin konservatiivista naiskäsitystä vastustamalla.
Kylmän sodan keskellä DDR:n hallitus päätti 13. elokuuta 1961[9] rakentaa 155 km pitkän muurin Berliinin läpi. Berliinin muurin tehtävänä oli estää itäsaksalaisten joukkopako länteen: ennen muurin rakentamista oli länteen siirtynyt noin 2 000 ihmistä päivässä. Muurista tuli kylmän sodan aikaisen idän ja lännen vastakkainasettelun symboli.[9]
Vuosikymmenen merkittävin poliittinen attentaatti tehtiin 22. marraskuuta vuonna 1963, jolloin John F. Kennedy murhattiin Dallasissa.[49] Kennedy oli ollut vasta kolme vuotta maan presidenttinä, mutta tänä aikana hän oli saanut aikaan monia sisäpoliittisia uudistuksia, muun muassa myönnetyksi mustille täydet kansalaisoikeudet. Hänen presidenttikaudelleen sattui myös monia kansainvälisiä kriisejä: vuonna 1961 Yhdysvallat tuki Kuuban vastavallankumouksellisia epäonnistuneessa Sikojenlahden maihinnousussa, mutta varsinainen Kennedyn tulikaste oli kuitenkin vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisi, jonka lopputuloksena vältettiin ydinsodan uhka, kun Neuvostoliitto vetäytyi rakentamasta Kuubaan ohjustukikohtaa.
John F. Kennedy vieraili Dallasissa puolisonsa Jacqueline Kennedyn kanssa. Presidentti Kennedy, Teksasin kuvernööri John Connally ja Jacqueline Kennedy olivat ajamassa pitkin Dallasin katuja, kun Lee Harvey Oswald ampui Kennedyn. Oswald itse kiisti osallisuutensa murhaan ja väitti joutuneensa syntipukiksi. Oswald ei koskaan joutunut oikeuden eteen, sillä vain kaksi päivää myöhemmin dallasilainen yökerhonomistaja Jack Ruby ampui Oswaldin Dallasin poliisiasemalla 70 poliisin edessä suoran tv-lähetyksen aikana. Kennedyn murha on edelleen selvittämätön.[50]
Lähi-itä
Lähi-idässä kyti myös 1960-luvulla. Kun Israelin valtio oli perustettu vuonna 1948, Euroopasta paenneiden juutalaisten johdolla alkoi pitkä ja verinen selkkaus arabivaltioiden ja Israelin välillä. Suurin sotatoimi oli 5.–10. kesäkuuta 1967 käyty Kuuden päivän sota, jossa Israel nujersi kolme isoa arabivaltiota Egyptin, Jordanian ja Syyrian, joita kaikki arabimaat tukivat. Israel käynnisti sodan, kun Gamal Abdel Nasserin toteuttamat joukkojensiirrot Israelin rajan tuntumaan ennakoivat arabien valmistelevan sotaa. Israelin voitto perustui Moshe Dayanin laatimaan salamasotastrategiaan ja siihen, että arabien joukkojensiirrot olivat vielä kesken. Sodan aikana Israel miehitti laajoja alueita, muun muassa Siinain niemimaan ja Golanin kukkulat.[51] Monien mielestä Israel oli mennyt liian pitkälle. Ennen kuuden päivän sotaa monet kannattivat Israelin valtiota, sillä holokaustin kauhut ja keskitysleirit olivat vielä tuoreessa muistissa. Sodan jälkeen nousivat esille myös palestiinalaisten ongelmat ja ruvettiin ajamaan itsenäistä palestiinalaisvaltiota.
Toisen maailmansodan jälkeiset suuret ikäluokat saapuivat aikuisuuden kynnykselle, osallistuviksi opiskelijoiksi ja kuluttajiksi. Vuosikymmen oli kiihkeän keskustelun ja mielipiteiden aikaa, radikalismi saavutti jalansijaa erityisesti yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Keskustelun ja mielenosoitusten aiheisiin kuuluivat erityisesti Etelä-Afrikanrotuerottelu sekä Vietnamin sota.
Toisen maailmansodan jälkeen oli Euroopan talous tuhottu täysin. Jälleenrakennus sai taas talouden pyörimään, ja etenkin Länsi-Saksantalous oli 1960-luvulla Euroopan suurimpia.
Yhteiskunta oli myös ollut koko vuosisadan alun hyvin konservatiivinen ja erityisesti yliopistojen opetusmenetelmät koettiin hyvin vanhoillisina, esimerkiksi professorit olivat pääosin 1920-luvun koulukunnan jäseniä. Radikaalit näkivät että 1920-luvun vanhoillinen opetustapa oli aikansa elänyt, yliopistoihin piti luoda tasa-arvoinen ja demokraattinen opetusjärjestelmä.[52]
Opiskelijamielenosoitukset
Ranskassa ja Länsi-Saksassa oli keväällä 1968 suuria opiskelijamielenosoituksia, jotka vastustivat porvarillista hallintoa ja yhteiskuntaa. Mieltään osoittaneet opiskelijat heiluttivat Karl Marxin ja Mao Zedongin kuvia. He vastustivat monikansallisia yrityksiä, etenkin yhdysvaltalaisia, jotka tukivat epäsuorasti Vietnamin sotaa.[53]
Ranskaa hallitsi jo 78-vuotias presidentti Charles de Gaulle, joka oli ranskalaisen oikeistolaisuuden merkittävä johtaja. Ranskassa Sorbonnen yliopiston opiskelijat, johtajanaan Daniel Cohn-Bendit, vaativat tasa-arvoisia ja demokraattisia uudistuksia yliopistoihin. Cohn-Bendit vaati sosialismia (muttei kuitenkaan itäeurooppalaista mallia), sosiaaliturvaa sekä työläisten oloja paremmiksi.[54] Lisäksi vastustettiin De Gaullen valtaa ja vaadittiin hänen eroaan.[55]
Länsi-Saksassa Freie Universität Berlinin opiskelijaliikkeen johtaja Rudi Dutschke vaati, että 64-vuotias liittokansleriKurt Georg Kiesinger eroaisi. Saksan opiskelijat vaativat samanlaisia uudistuksia kuin Ranskan opiskelijat. Saksassa natsimenneisyys kummitteli vielä taustalla, koska monet professorit, virkamiehet, poliitikot ja teollisuusjohtajat olivat olleet hyvissä viroissa natsi-Saksan aikana.[56]
Konservatiivisen monimiljonääri Axel Springerin omistama lehti Bild kirjoitti pitkiä artikkeleita Dutschkea vastaan. Bild oli puolueeton lehti, mutta Spinger itse oli oikeistokonservatiivi ja kuului Saksan konservatiiviseen CDU-puolueeseen. Vasemmisto-opiskelijaliitto osoitti mieltään Spingerin viestintäimperiumia ja hänen henkilökohtaista vaurastumistaan vastaan.[56] Saksassa opiskelijat eivät kuitenkaan saaneet työläisiä tukemaan heitä kuten Ranskassa. Työläiset olivat Itä-Saksasta paenneita tehdastyön tekijöitä ja he olivat jo kokeneet sosialistisen todellisuuden.
Mielenosoitukset loppuivat viimeistään 21. elokuuta 1968, kun tietoon tuli että Varsovan liiton joukot olivat yöllä miehittäneet Tšekkoslovakian ja lopettaneet näin ”ihmiskasvoisen sosialismin”. Televisiokuvat Yhdysvaltain panssarivaunuista kaukaisessa Vietnamissa vaihtuivat Neuvostoliiton asevoimien panssareihin läheisessä Prahassa. Opiskelijoiden utopia marxilaisesta valtiosta hiipui, kun televisio näytti miten kommunistinen imperialismi toimi Tšekkoslovakiassa.[57]
Tiede ja tekniikka
Vuosikymmenen suurin teknologinen saavutus oli Kuun valloitus. Apollo 11 -avaruusraketilla matkannut yhdysvaltalainen Neil Armstrong astui ensimmäisenä ihmisenä Kuun kamaralle 21. heinäkuuta 1969, jolloin hän lausui: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle”.
Television tekninen kehitys ja sen yleistyminen sekä vaikutus massaviestimenä näkyi vuosikymmenen aikana merkittävästi.
Mikropiirien kehitys alkoi. Tietokoneet, kuten Seymour CraynCDC 6600-supertietokone, alkoivat yleistyä tutkimuskäyttöön laboratoriossa ja yliopistoissa. Muita vuosikymmenen tietotekniikkaan liittyviä keksintöjä olivat muun muassa hiiri, videopeli (muun muassa Spacewar) sekä internetin edeltäjä ARPANET. Myös esimerkiksi ensimmäinen ”pöytätietokone” Olivetti Programma 101 ja levyke kehitettiin myös kyseisellä vuosikymmellä.[58][59] Ferriittirengasmuisti korvasi aikaisemmat muistityypit tietotekniikassa.
Ilmailussa potkurikoneet alkoivat vähentyä suihkumoottoreiden valloittaessa tilaa.
Vuosikymmenen aikana julkaistuista tietokirjoista keskustelluimpia oli yhdysvaltalaisen biologin Rachel CarsoninÄänetön kevät (1962). Kirjan tekijä hyökkäsi kemianteollisuutta ja erityisesti hyönteismyrkkynä käytettyä DDT:tä vastaan. Kirja johti ympäristötietoisuuden nousuun myös Suomessa.[60]
Underground ja hippiliike vaikuttivat nuorisokulttuuriin ja protestiliikkeisiin. Hippiliike, joka pyrki luomaan ”vaihtoehtoisen yhteiskunnan”, oli osa laajempaa 1960-luvun kuohuntaa. Vuonna 1967 San Franciscon hippiyhteisö kohosi ”rakkauden kesän” myötä kansainväliseen maineeseen, jolloin hippiliike levisi kaikkialle länsimaailmaan – väistämättömine kaupallisine lieveilmiöineen. Monien kommentaattoreiden mukaan San Franciscon hippiyhteisön lyhyt kukoistuskausi oli rakkauden kesän koittaessa jo takana päin.[61]
Hippeihin yhdistettyjä arvoja olivat pasifismi, myötämielinen suhtautuminen vähemmistöihin, ”vapaa rakkaus” (kapinointi vielä tuolloin vallinnutta tiukkaa seksuaalinormistoa vastaan) sekä keskiluokkaisen vaurauden tavoittelun kyseenalaistaminen. Hippien elämäntapaan yhdistetään usein psykedeelinenrockmusiikki ja folkmusiikinprotestilaulut, päihteiden käyttö (erityisesti kannabis, LSD) sekä kommuunityyppiset asumiskokeilut. Osa hipeistä kiinnostui itämaisista uskonnoista tai jopa magiasta, mikä valmisteli tilaa New age -ilmiön nousulle. Toiset liikkeen edustajat suuntautuivat vasemmistolaiseen poliittiseen radikalismiin, joka sai ääritapauksissa ja turhautumisen myötä väkivaltaisia muotoja.
Kuvataide uudistui radikaalisti. Andy Warhol oli 1960-luvulla syntynyt pop-taiteen merkittävä uranuurtaja, jonka yksinkertaiset mutta värikkäät maalaukset olivat esillä monissa näyttelyissä. Campbellin keittopurkit ja Coca Cola -pullot olivat Andy Warholin merkittäviä teoksia.
Muoti
Carnaby Street 1966
1960-luvun muodille oli tyypillistä erilaiset rohkeat muotituotteet, joilla haettiin usein šokkivaikutusta. Minihame tuli muotiin vuonna 1966.[63]OP-taide ja avaruusaika vaikuttivat vuoden 1966 muotiin voimakkaasti. Kankaissa suosittiin vahvoja kontrasteja, kuten mustaa ja valkoista. Leikkaukset olivat yksinkertaisia, jotta suuret kuviot, kuten raidat, ruudut, kukat, pallot ja kiehkurat, pääsivät oikeuksiinsa. Nuorten naisten muodikkaita vaatteita olivat vuonna 1966 minihameiden lisäksi lannehameet, liivihameet ja valkoiset pitsisukat. Muotivaatteet olivat lähtöisin Lontoon King´s Roadilta. Hiusmuodin huippunimiä olivat englantilainen Vidal Sassoon, joka loi kypärämäisen ja epäsymmetrisen hiuslinjan, ja Mary Quant, joka tuli kuuluisaksi Chelsea -lookillaan. Myös Mary Quantin suunnittelemat vaatteet olivat suosittuja. Niitä varten oli tavarataloissa omia osastoja. Jalkineissa ranskalaisen Courregesin suunnittelemat valkoiset, kärjestä aukinaiset ja pohkeisiin saakka ulottuvat saappaat olivat vuoden 1966 hittituote.[64]
Vuosikymmenen alussa muoti oli lähes samanlaista, kuin 1950-luvulla. Vuonna 1962 teinipojilla nähtiin rasvaamaton lyhyehkö hiusmalli, jonka annettiin valua otsalle. The Beatles teki kampauksen tunnetuksi kasvattamalla pidemmän moppiversion ja miesten hiukset alkoivat olla hartiapituisia vuonna 1967.
1960-luvun puolessavälissä miehet alkoivat pukeutua värikkäisiin pukuihin Carnaby Streetin tyyliin. Kukalliset paidat, solmiot ja nenäliinat, jotka toivat mieleen 1930-luvun, kuuluivat myös Carnaby Streetin tyyliin.[64] Vuosikymmenen loppupuolella tuli hippimuoti.
1960-luvun murrosaika vaikutti myös Suomessa: Suomi kehittyi maatalousvaltaisesta maasta teollisuusmaaksi ja tämä käynnisti maaltapaon, muuttoliikkeen maaseudulta lähinnä Itä-Suomesta Etelä-Suomeen ja Ruotsiin. Maaltamuuttajat sijoittuivat suurelta osin lähiöihin, joita alettiin rakentaa Etelä-Suomen suurkaupunkien liepeille. Elintaso nousi mutta samalla maaseutu alkoi taantua, kun teollisuus keskittyi etelään.
Suomessa vallitsi koko 1960-luvun ajan sanottu Kekkosen aika sekä ja YYA- eli ”sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta” Neuvostoliiton kanssa. Loppusyksyllä 1961 Suomen poliittista elämää hallitsi noottikriisi. Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa Suomeen tuli vasemmistoenemmistöinen eduskunta, ja alettiin keskustella hyvinvointivaltion luomisesta. Ammattiyhdistysten vaikutusvalta nousi. 1960-luvulla nähtiin myös suurten ikäluokkien kapina silloin vallinnutta järjestelmää vastaan. Esimerkiksi rauhanliike nousi esille, ja asevelvollisuuslakia uhmattiin. Radikalismin huomiota herättänein tapaus oli Vanhan valtaus vuonna 1969, kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunta täytti sata vuotta.
.svg){kind=small}
