Eisenhower syntyi Denisonin kaupungissa Texasissa, mutta perhe muutti jo vuonna 1892 Abileneen, Kansasiin. Eisenhower valmistui paikallisesta high schoolista 1909.
Eisenhowerilla, kuten hänen kuudella veljellään, oli kaikilla lempinimi "Ike" jonka heidän vanhempansa olivat keksineet lyhenteenä sukunimestä Eisenhower.
Dwight D. Eisenhowerin oma lempinimi oli "Little Ike" ("pikku-Ike") ja hänen isoveljensä Edgar N. Eisenhowerin lempinimi oli "Big Ike" ("iso-Ike"). Toiseen maailmansotaan mennessä vain Dwightiä kutsuttiin enää lempinimellä "Ike".[2]
Eisenhower meni naimisiin Mamie Geneva Doudin kanssa Denverissä, Coloradossa 1. heinäkuuta 1916. He saivat kaksi poikaa, joista toinen kuoli kolmevuotiaana tulirokkoon. Eisenhower oli protestantti, vaikka hänen äitinsä Ida E. Eisenhower olikin liittynyt 1890-luvulla raamatuntutkijoiden liikkeeseen.[3]
Nuorena Eisenhowerilla oli haaveena päästä pelaamaan ammattitason baseballia.[4] Hänen kertomaansa tarinaa lainataan usein:
»Kun olin pienenä poikana Kansasissa, ystäväni ja minä menimme kalastamaan ja kun me istuimme siinä lämpimänä kesän iltapäivänä joen rannalla, me puhuimme siitä mitä me halusimme tehdä isona. Minä kerroin hänelle, että halusin tulla mestaruussarjan baseballin pelaajaksi kuten Honus Wagner. Ystäväni sanoi, että hän haluaisi tulla Yhdysvaltain presidentiksi. Kumpikaan meistä ei uskonut toiveisiimme.»
Eisenhowerin ollessa West Pointissa armeijassa hän pyrki armeijan baseballjoukkueeseen, mutta ei päässyt. Hänen kerrotaankenen mukaan? sanoneen: ”Se, etten päässyt joukkueeseen West Pointissa oli elämäni suurimpia pettymyksiä, ellei jopa suurin.” Eisenhower pääsi kuitenkin West Pointissa pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa.
Eisenhower aloitti opinnot Yhdysvaltain sotilasakatemiassa West Pointissa vuonna 1911 ja valmistui vuonna 1915. Ensimmäisen maailmansodan ajan Eisenhower johti Yhdysvaltojen panssarijoukkojen koulutusta Camp Coltissa, Pennsylvaniassa. Sodan jälkeen hänet ylennettiin majuriksi. Hänestä tuli kenraali Fox Connerin sijainen Panaman kanavavyöhykkeen johdossa. Eisenhower solmi tärkeitä yhteyksiä Washingtoniin ja puolustusministeriöön, kun hän toimi Fox Connerin alaisena Panamassa. Vuonna 1926 Fox Connerin suosituksesta Eisenhower siirrettiin 24. jalkaväkirykmentistä Washington D.C:n avustamaan kenraali John J. Pershingiä laatimaan tutkielman Yhdysvaltojen armeijan suorituksista ensimmäisessä maailmansodassa American Battle Monuments Commissionissa.[5] Vuosina 1929–1933 hän toimi apulaissotaministeri George Moseleyn ja sen jälkeen Yhdysvaltojen Esikuntapäällikön kenraali Douglas MacArthurin alaisena. Eisenhower oli mukana Douglas MacArthurin johtamassa joukossa, joka poisti Bonus Armyn Washington D.C:stä kesällä 1932.[6] Vuonna 1935 Eisenhower ja Douglas MacArthur siirtyivät Filippiineille avustamaan Filippiinien armeijan kehittämisessä. Eisenhowerilla ja MacArthurilla oli laajoja erimielisyyksiä Filippiinien armeijan kehityksessä.[7]
Joulukuussa 1939 Eisenhower palasi Yhdysvaltoihin, jolloin hänet nimitettiin johtamaan 1. pataljoonaa 15. jalkaväkirykmentissä Fort Lewisissa, Washingtonissa. Kesällä 1941 Eisenhower nimitettiin kenraali Walter Kruegerin3. armeijan esikuntapäälliköksi. Eisenhower oli mukana Yhdysvaltojen armeijan laajassa Louisiana Maneuvers -harjoituksessa. Seuraavaksi Eisenhower siirrettiin George C. Marshallin alaiseksi johtamaan Yhdysvaltain armeijan operaatio-osastoa.
Vuoden 1952 Presidentinvaalien tuloskartta. Huom: Havaiji ja Alaska eivät vielä olleet osavaltioita."I like ike." -televisiokampanja.
Eisenhoweria oli pitkään pidetty presidenttiehdokkaana vuoden 1952 Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Media ja monet poliitikot eivät kuitenkaan olleet vielä varmoja, kumpaan puolueeseen Eisenhower kuuluisi. Niin demokraattipuolue kuin republikaanipuolue pyrki värväämään Eisenhowerin presidenttiehdokkaaksi, mutta Eisenhower päätyi lopulta republikaanipuolueen ehdokkaaksi, koska monet hänen ystävät kuuluivat republikaanipuolueeseen, sekä Lucius D. Clay painosti Eisenhoweria ehdokkaaksi. Myös New Yorkin kuvernööri ja Republikaanipuolueen presidenttiehdokas vuoden 1944 ja 1948 presidentinvaaleissa, Thomas Dewey oli antanut tukensa Eisenhowerin presidenttiehdokkuudelle syksyllä 1950 NBC:n Meet the Press -televisio-ohjelman suorassa lähetyksessä.[10]
Lopulta Eisenhower taipui painostukseen ja hänen republikaani ystävänsä Henry Cabot Lodge Jr. ja Lucius D. Clay antoivat julkisesti tukensa Eisenhowerille. Eisenhower voitti New Hampshiren republikaanipuolueen esivaalit maaliskuussa 1952, vaikka hän hoiti vielä Naton ylipäällikön tehtäviä Pariisissa. Eisenhower palasi Yhdysvaltoihin kesäkuussa 1952, jolloin hän virallisesti aloitti kampanjan suurella tapahtumalla kotikylässään, Kansasin Abilenessa. Senaattori Robert Taftin rajut hyökkäykset kohdistuivat Eisenhoweriin ja tämän vaimoon Mamie Eisenhoweriin henkilökohtaisesti. Taftin kampanja väitti, että Eisenhower olisi tehnyt aviorikoksia sodanaikaisen rakastajattarensa, Kay Summersbyn kanssa sekä että Eisenhower oli 'kommunistisen marsalkka Georgi Žukovin juomakaveri' ja että Paavi Pius XII olisi kastanut Eisenhowerin katoliseksi.[11][12]
Dwight Eisenhower oli Yhdysvaltojen historian ainoa valituksi tullut presidentti, joka ei vaalien aikana kuulunut mihinkään kirkkokuntaan. Eisenhower liittyi Washingtonin National Presbyterian Churchiin, ja hänet kastettiin presbyteeriksi 2.2.1953, noin kaksi viikkoa ensimmäisen presidenttikauden virkaanastujaisten jälkeen.[13] Dwight Eisenhower oli kuitenkin uskovainen kristitty aina nuoresta asti.[13]
Eisenhower oli vahva ja suosittu presidenttiehdokas, koska hän oli tunnettu sotasankari. Eisenhower oli myös tunnettu pragmaattisesta ja yli puoluerajojen toimivasta johtokyvykkyydestään, jonka hän oli saanut kokemuksistaan SHAEF:in ylipäällikkönä. Näiden piirteiden avulla Eisenhower onnistui voittamaan presidentinvaalit ylivoimaisesti. Eisenhower käänsi monia demokraattipuolueen silloisia vahvoja osavaltioita, kuten Texasin.[14]
Eisenhowerin kampanja käytti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa televisiomainoksia, jonka seurauksena Eisenhoweria tukevista 30 ja 60 sekunnin mainoksista tuli kansan suosikkeja. Eisenhowerin kampanjointitiimi teki Disneyn kanssa yhteistyötä, ja mainoksista luotiin hyvin piirrettyjen lastenohjelmien näköisiä, joissa soi melodinen ”I like Ike, you Like Ike, everybody likes Ike for president!” -teemalaulu ja ”We don't want John or Dean or Harry” (John Sparkman, Dean Acheson ja Harry S. Truman).
Presidentti
Eisenhower valittiin presidentiksi kesken Korean sodanrepublikaanien ehdokkaana. Vastassa ei ollut istuva demokraattipresidentti Harry S. Truman. Republikaaneilla ei ollut ollut presidenttiä sitten vuoden 1933, jolloin Roosevelt oli kukistanut epäsuositun Herbert Hooverin. Puolueen ”big government” -ideologian vastainen kampanja oli raju. Siinä vastustettiin muun muassa korkeaa tuloveroa ja valtion puuttumista eri yhteiskunnan toimintoihin. Eisenhowerin sanottiin voittaneen vaalit naisten äänin, koska hänellä oli pitkän rasittavan kauden (pula-aika, toinen maailmansota, sitä seurannut työttömyys ja Korean sota) jälkeen parempia aikoja ennustanut hymy. Politiikan ulkopuolelta tuleminen ja sotasankarin maine olivat myös osa voiton avaimia.
Eisenhowerin hallinto ei vaalilupauksista huolimatta laskenutkaan veroja vaan jatkoi laajoja yhteiskunnan suurhankkeita, joista kuuluisimmat Eisenhowerin ajalta olivat Interstate Highway System -nimisen freeway-moottoriteiden verkoston rakentaminen, joka loi yhdysvaltalaiset lähiöt suurkaupunkeihin seuraavina vuosina, ja ydinohjusten rakentaminen.
Suhteessa Neuvostoliittoon vallitsi kaksijakoisuus: liennytystä pyrittiin rakentamaan, mutta Neuvostoliittoon suhtauduttiin hyvin epäluuloisesti. Tämä johti muun muassa moniin Neuvostoliiton ylittäneisiin vakoilulentoihin, joista Gary PowersinU-2-vakoilukoneella tekemä lento vappuna 1960 johti etenkin Nixonin epäedulliseen asemaan seuraavissa vaaleissa. Kun lokakuussa 1953 ehdotettiin lännen ja idän välistä konferenssia, Eisenhower ilmoitti 28. lokakuuta vastustavansa konferenssia, ennen kuin Neuvostoliiton aikeet on selvitetty.[15] Kun Neuvostoliitto hyväksyi konferenssin järjestämisen, Eisenhower sanoi 2. joulukuuta osallistuvansa siihen vain, jos saa varmuuden Neuvostoliiton kunniallisista aikeista. Hän hyväksyi konferenssin järjestämisen vasta 8. joulukuuta Bermudalla kokouksessa Winston Churchillin ja Joseph Lanielin kanssa. Eisenhower ehdotti samana päivänä myös koko maailman ydinpolttoaineiden luovuttamista YK:lle, joka varmistaisi, että ydinenergiaa käytettäisiin vain rauhanomaisiin tarkoituksiin.[16] 7. tammikuuta 1954 hän kertoi kongressille suunnittelevansa ulkomaiden taloudellisen avun supistamista sekä pyrkivänsä pysymään aloitteellisena ulkopoliittisissa kysymyksissä.[17] Eisenhower ehdotti Neuvostoliitolle 21. heinäkuuta 1955 vapaata vakoilulentojen tekemistä puolin ja toisin ja sotilaallisten asiakirjojen vaihtoa.[18]
Eisenhower lähetti 1958 Vietnamiin ensimmäiset yhdysvaltalaiset sotilaat neuvonantajan nimikkeellä. Hänen hallintonsa oli jatkanut Trumanin politiikkaa, jossa Ranskan sotatoimia tuettiin Vietnamissa toimittamalla Ranskan tarvitsemia aseita. Eisenhower loi myös uuden ulkopoliittisen opin, dominoteorian (katso myös Eisenhowerin oppi). Teorian tarkoituksena oli estää Kaakkois-Aasian maiden kaatumista kommunismiin. Teorian mukaan tämä piti tehdä viimeistään Vietnamissa.
Eisenhower pakotti Israelin, Britannian ja Ranskan perääntymään, kun he olivat miehittäneet Suezin kanavanSuezin kriisin aikana. Vuonna 1958 Eisenhower lähetti merijalkaväkipataljoonan Libanoniin, koska maassa oli poliittinen kriisi. Joukot lopulta evakuoivat yhdysvaltalaisia Libanonista 1958.
Eisenhowerin hallinto on vaikuttanut paljon Yhdysvaltain politiikkaan republikaanien myöhemmissä hallituksissa. Monet hänen ministereistään toimivat myöhemmin Nixonin hallituksessa ja monet Nixonin ministereistä myöhemmin Ronald Reaganin hallituksessa. Bushien hallituksissa on taas ollut sekä Nixonin että Reaganin entisiä ministereitä. Näidenkin hallitusten politiikassa on ollut havaittavissa samankaltaista retoriikkaa ja toimintatapoja.
Vuoden 1960 vaaleissa Eisenhower kannatti Nixonia seuraajakseen, mutta ei osallistunut tämän kampanjaan ennen vaaleja edeltäviä päiviä. Jäähyväispuheessaan Eisenhower varoitti sotateollisen kompleksin vallasta kansan ja valtion päätöksenteossa. Puheessa Eisenhower kritisoi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton turhaa kilpavarustelua, kun suuret sotilasmenot voitaisiin kohdistaa yhteiskunnallisiin palveluihin, terveydenhuollon tutkimuksiin ja kansalliseen hyvinvointiin. Jäähyväispuhetta on pidetty yhtenä Yhdysvaltain parhaimpina puheina.[20][21][22]
Eisenhowerin perheen mökki Gettysburgissa, jonne Eisenhower jäi vaimonsa kanssa eläkkeelle.
Eläkkeellä
Eisenhower vietti viimeiset vuotensa maatilallaan Gettysburgissa, joka on Eisenhower National Historic Site -nimisenä ollut avoinna vierailijoille vuodesta 1980. Eisenhower kuoli 78-vuotiaana.
↑Jean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 502-504. Random House, 2012.
↑Eisenhower ei kuulunut mihinkään kirkkokuntaan vaalien aikana, joka oli hyvin epätavallista Yhdysvalloissa. Monet protestantit eivät halunneet äänestää katolisia, kuten esim. 1928 presidentinvaaleissa, jossa katolinen demokraattiehdokas Al Smith kärsi rökäletappion.
↑Jean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 514-515. Random House, 2012.
↑ abJean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 525. Random House, 2012.