Eunice Waymon[4] syntyi kahdeksanlapsiseen köyhään perheeseen kuudentena ja aloitti pianonsoiton jo neljävuotiaana. Hän opiskeli New YorkissaJuilliardin esittävien taiteiden koulussa. Waymon alkoi tehdä työtä säestäjänä, jotta voisi tukea perhettään taloudellisesti. Kesällä 1954 hän otti vastaan työn irlantilaispubissa Atlantic Cityssä. Pubin omistaja vaati Waymonia soittamisen lisäksi myös laulamaan ja niin klassisen koulutuksen saanut pianisti siirtyi show-alalle. Hän otti taiteilijanimekseen Nina Simone, Nina oli entisen poikaystävän antama lempinimi ja Simone oli lainattu ranskalaiselta näyttelijättäreltä Simone Signoretilta.[2]
Ura
Levytysuran alku
1950-luvun loppuvaiheessa Nina Simone levytti ensimmäisen kerran Betlehem-levy-yhtiölle. Simone osoitti olevansa lahjakas pianisti, laulaja, säveltäjä ja sovittaja. Hänen vakituiseen ohjelmistoonsa tulivat muun muassa kappaleet Plain Gold Ring, Don't Smoke in Bed ja Little Girl Blue. Simonen tulkinnasta Porgy ja Bess -oopperan kappaleesta I Loves You Porgy tuli hyvin suosittu ja menestys teki yökerholaulajattaresta tähden. Simone pääsi esiintymään Town Halliin, Carnegie Halliin ja Newportin Jazz-festivaaleille. lähde?
Tyyli ja teemat
Simonen ohjelmistoon kuului koko hänen uransa ajan jazz, gospel, hengellinen ja klassinen musiikki, folk, blues, pop, musikaali- ja oopperamusiikki, afrikkalainen musiikki sekä hänen omat sävellyksensä. Hänen omaperäinen tapansa käyttää hiljaisuutta musiikillisena elementtinä ja esiintymistyylinsä tekivät hänestä tunnetun. Paikoin Simonen ääni muuttui tummasta ja raa’asta pehmeään ja suloiseen. Simonen äänenkäyttö oli monipuolista ja epäsovinnaista. Nina Simonea kutsuttiin ”Soulin ylipapittareksi”. Sekä hänen ihailijansa että kriitikot kunnioittivat häntä salaperäisenä, lähes uskonnollisena hahmona. lähde?
Kansalaisoikeusliikkeen vaikutus
Nina Simonen tunnettu kappale Mississippi Goddam syntyi, kun neljä mustaa lasta sai surmansa baptistikirkkoon tehdyssä pommi-iskussaAlabamanBirminghamissa vuonna 1963. Mississippi Goddam on katkera ja raivoisa valitus mustien tilanteesta Amerikassa. Tämän laulun vahva tunnelataus tuli myöhemmin tyypilliseksi Simonen musiikissa, jolla hän ilmaisi ihmiselämän koko elämänkaarta. Julkaisuaikanaan kappale oli hyvin uskalias sekä äänekkään mustien epätasa-arvon esille tuomisen, että kiroilemisenkin vuoksi. Oli harvinaista, että kappaleen nimeen nostettu kirosana sai edes esitystilaa radiosta tai televisiosta. Vuonna 2018 laulun singlejulkaisu valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä.[5] Mississippi Goddamin julkaisemisen jälkeen Simone aktivoitui poliittisesti, ja kansalaisoikeusliikkeen viesteistä tuli hänen kappaleidensa ydinsanomaa. lähde?
Nina Simone vuonna 1969.
Simonen mustien kansalaisoikeuksia puolustavat kappaleet eivät miellyttäneet kaikkia. Vuonna 1966 hän kirjoitti laulun Four Woman, joka oli katkera kuvaus neljästä mustasta naisesta, joiden olot ja tulevaisuudenkuvat olivat seurausta heidän ihonväristään. Kappale julistettiin pannaan Philadelphiassa, eikä newyorkilainen radioasema suostunut soittamaan sitä sillä perusteella, että ”se oli loukkaus mustia kohtaan”. Poliittinen aktivismi oli kuitenkin saanut Simonessa aikaan tunteen, että häntä tarvittiin[6], ja hän kykeni laulamalla auttamaan "omiaan", jonka seurauksena hänen konserttinsa alkoivat lähes yksinomaan edistää kansalaisoikeusliikkeen tavoitteita. Hän esiintyi muun muassa Selma-Montgomery-marssilla ja muissa kansanoikeusliikkeen tapahtumissa, julkaisi yhä vähemmän uutta musiikkia, ja hänen suosionsa laski. Malcom X:n tavoin Simone puolsi ja julisti esityksissään mustien nationalismia, ja hän pyrki teoksissaan lisäämään mustien voimaantumista[7]. Esimerkiksi ystävänsä Lorraine Hansberryn kesken jääneen näytelmän To Be Young, Gifted and Black Simone muunsi kansalaisoikeusliikkeessä suosiota saaneeksi hitiksi. Valkoisten vallasta kertovat, vallankumoukseen yllyttävät kappaleet "Backlash Blues" (jonka kirjoitti Harlemin Renessanssin johtaja Langston Hughes), "I Wish I Knew How It Would Feel to Be Free" sekä "Turning Point" olivat myös kansalaisoikeusliikkeen innoittamia. Kolme päivää Martin Luther King jr:n murhan jälkeen hän julkaisi aiheesta basistinsa Gene Taylorin kirjoittaman kannanoton "Why? (The King of Love Is Dead)". Koska poliittinen aktivismi ei kuitenkaan ollut musiikkipaikkojen tarjoajien mieleen, Simone ei saanut enää konserttipaikkoja samaan tapaan kuin aikaisemmin, ja hän joutui kulkemaan erilaisia teitä löytääkseen sopivan musiikin, joka sopi hänen sanomansa levittämiseen. lähde?
Hänen ensimmäinen RCA:lle tekemänsä albumi Nina Simone Sings the Blues sisälsi hänen omia kappaleitaan, kuten I Want a Little Sugar in My Bowl ja Do I Move You. Simone yllätti jopa hartaimmat ihailijansa albumillaan Nina Simone and Piano!, jolla hän laulaa ja säestää itseään pianolla, ilman muuta säestystä tai kuoroa. Albumilla on lauluja sielunvaelluksesta, kuolemasta, yksinäisyydestä ja rakkaudesta ja sitä pidetään eräänä hänen koko uransa parhaimmista levytyksistä. lähde?
Simone sai esittämiinsä muiden tekemiin kappaleisiin erilaista ulottuvuutta. Hänen versionsa muun muassa Hair-musikaalin kappaleesta Ain't Got No / I Got Life, Leonard Cohenin kappaleesta Suzanne ja Bob Dylanin tuotannosta ovat omintakeisia. Suosiostaan huolimatta Nina Simone yritti kuitenkin paeta sitä kaikkea, mitä hänellä oli. Hän ei halunnut tulla muokatuksi muotoon, joka sopi levy-yhtiöille - hänestä se oli vastenmielistä. Saatuaan tarpeeksi levy-yhtiöistä, viihdealasta ja rasismista, Simone muutti Amerikasta Barbadokselle vuonna 1974. Sen jälkeen hän asui muun muassa Liberiassa, Sveitsissä ja Pariisissa ja asettui lopullisesti asumaan Etelä-Ranskaan. lähde?
1970- ja 1980-luvut
Vuonna 1978 ilmestyi albumi Baltimore. Se sisältää muun muassa Judy Collinsin kappaleen My Father ja kappaleen Everything Must Change. Simonen seuraava albumi Fodder on My Wings nauhoitettiin Pariisissa vuonna 1982. Albumi perustui hänen maanpakoonsa Amerikasta. Simone oli päättänyt entistä määrätietoisemmin tehdä omaa musiikkiaan, hän kirjoitti ja sovitti laulujaan, soitti pianoa ja cembaloa sekä lauloi englanniksi ja ranskaksi. Vuonna 1984 yksi hänen konserteistaan Ronnie Scottin jazzklubilla Lontoossa kuvattiin ja tuloksena oli video, jossa myös Paul Robinson soitti rumpuja. My Baby Just Cares for Me, kappale hänen ensimmäiseltä albumiltaan, nousi nopeasti hitiksi ja levyn Nina's Back nimi puhui puolestaan. lähde?
1990-luku
Simonen elämäkerta I Put a Spell on You julkaistiin vuonna 1991. Se on käännetty ranskaksi saksaksi ja hollanniksi. lähde?
Simone esiintyi vuonna 1997 Nice Jazz -festivaaleilla Ranskassa ja vuonna 1998 Thessalonica Jazz -festivaaleilla Kreikassa. Dublinin Guinness Blues -festivaaleilla vuonna 1999 Simonen tytär Lisa Celeste, taiteilijanimeltään Simone, esitti muutaman dueton äitinsä kanssa. Lisa Celeste teki kiertueita eri puolilla maailmaa, esiintyi espanjalaisen tähden Rafaelin kanssa, näytteli nimiroolin Aidassa ja Leijonakuninkaassa Nalana. Hänen ensialbuminsa on Simone Superstar. lähde?
Simone oli 24. heinäkuuta 1998 kunniavieraana Nelson Mandelan 80-vuotisjuhlissa. Simone sai 7. lokakuuta 1999 elämäntyöstään palkinnon Dublinin Music Awardissa. Lukuisten palkintojen ja saavutusten lisäksi Nina Simone sai kunniatohtorin arvon, ”Dr. Simone, Honorary Doctor in Music and Humanities”. lähde?
Kuolema
Simone sairasti pitkään rintasyöpää ja kuoli kotonaan Etelä-Ranskassa 21. huhtikuuta 2003. Simonen toivomuksen mukaan hänen tuhkansa sirotettiin eri puolille Afrikkaa. lähde?
