1970-luku oli 1960-luvun hippi- ja vapaamielisten aatteiden ajan loppumista tai muuttumista osaksi yleistä arvomaailmaa, esimerkiksi nais- ja rauhanasia, ja osaksi siirtymistä pinnallisen 1980-luvun suuntaan. Maailmanpolitiikkaa hallitsi idän ja lännen välinen asevarustelu sekä kolmannen maailman ongelmat.
1970-luku oli poliittisesti jatketta 1960-luvunradikalismille, mutta laimentuneena 1960-luvun johtohahmojen siirryttyä vallan eteisiin. Kylmän sodan rintama-asetelma oli yhä rautaesiripun jakama länsi ja itäblokki. Jännitettä maailmassa ylläpiti kilpavarustelu, muun muassa ydinaseiden suhteen, jota yritettiin hillitä aseistariisuntaneuvotteluilla idän ja lännen eli Varsovan liiton ja Naton välillä.
Vuosikymmentä leimasi liennytysYhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä aina Afganistanin sisällissotaan asti. Länsi-Euroopan liennytys meni vielä pitemmälle, muun muassa ydinaseiden vastustus kohdistui nimenomaan Yhdysvaltain aseisiin ja pelättiin suomettumista (Finnlandisierung). Suomettuminen-termi liittyi Saksan sisäpolitiikkaan ja pelkoon, että liikaa Neuvostoliiton kanssa kauppaa käyvä maa jää syvälle Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Kiinan kansantasavalta hyväksyttiin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioksi vuoden 1971 lopulla. Samalla Taiwan erotettiin järjestöstä, minkä Kiina oli asettanut oman jäsenyytensä ehdoksi. Yhdysvaltain ja Kiinan suhteissa tapahtui merkittävä avaus presidentti Richard Nixonin vieraillessa Pekingissä kesällä 1972. Vierailua olivat edeltäneet ulkoministeri Henry Kissingerin salaiset keskustelut pääministeri Zhou Enlain kanssa.
Leonid Brežnev teki keväällä 1978 ensimmäisenä Neuvostoliiton valtionpäämiehenä virallisen vierailun Länsi-Saksaan. Vierailun aikana Brežnev ja liittokansleri Helmut Schmidt allekirjoittivat 25-vuotisen taloudellisen yhteistyösopimuksen, mutta ratkaisematta jäi kysymys Länsi-Berliinin asemasta.
Yhdysvallat sai sotahistoriaansa tahran jouduttuaan keskeyttämään epäonnistuneet toimensa ja vetäytymään Etelä-Vietnamista 1975, minkä jälkeen Pohjois-Vietnam miehitti Etelä-Vietnamin. Yhdysvallat siirtyi palkka-armeijaan ja varoi joutumasta sotilaallisiin selkkauksiin Jimmy Carterin presidenttikaudella. Vietnamin sodan jälkeen seurasi pian vietnaminkiinalaisten venepakolaisuus sekä Kiinan ja Vietnamin rajasota.
Vuosi 1974 oli länsimaissa poikkeuksellisen vilkasta johtajavaihdosten aikaa. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon joutui luopumaan virastaan Watergate-skandaalin vuoksi ja uudeksi presidentiksi tuli varapresidentti Gerald Ford. Edellinen varapresidentti Spiro Agnew oli joutunut eroamaan henkilökohtaisten veroepäselvyyksiensä vuoksi, mikä sekin oli osaltaan nakertanut Nixonin suosiota. Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandt erosi hänen avustajansa Günter Guillaumen paljastuttua Itä-Saksan vakoojaksi ja uudeksi liittokansleriksi tuli Helmut Schmidt. Ranskan presidentti Georges Pompidou kuoli kesken virkakautensa ja hänen seuraajakseen tuli Valéry Giscard d’Estaing. Portugalin sotilashallitus syrjäytettiin niin sanotussa neilikkavallankumouksessa. Myös Kreikan sotilashallitus kaatui ja maasta tuli tasavalta.
Argentiinan presidentti Juan Perón kuoli kesällä 1974 ja uudeksi presidentiksi tuli hänen vaimonsa Isabel Perón. Isabel Perón syrjäytettiin vuonna 1976, jolloin valtaan nousi kenraali Jorge Videlan johtama sotilasjuntta.
Kiinan johtaja Mao Zedong kuoli vuonna 1976 ja niin sanottu neljän kopla kukistui Hua Guofengin ottaessa maan johdon. Kiinan vallanvaihdoksen seurauksena maan suhteet sen eurooppalaiseen liittolaiseen Albaniaan kylmenivät.
Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valittiin syksyllä 1976 Jimmy Carter.
Pakistanin presidentiksi vuonna 1972 tullut Zulfikar Ali Bhutto syrjäytettiin kenraali Muhammad Zia ul-Haqin johtamassa vallankaappauksessa vuonna 1977 ja asetettiin syytteeseen erään hänen poliittisen vastustajansa murhasta. Vuonna 1979 Bhutto tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.
Aika nosti uusia liikkeitä. Ympäristöliike, toisen aallon feminismi, New age -uskonnot ja punk rock nousivat 1970-luvulla. Punk syntyi Englannissa ja vihreys levisi aluksi Saksassa.
Talous
Taloudellisesti 1970-luvun alkupuolen öljykriisi oli pelottava kokemus länsimaille, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa jo sitä ennen oli siirrytty hitaampaan talouskasvuun, suureen inflaatioon ja pysyvään suurehkoon työttömyyteen.
Japanin nousu oli huipussaan muun muassa elektroniikassa, autoteollisuudessa ja laivanvarustuksessa. Monet läntiset teollisuusmaat joutuivat siirtämään tehtaitaan Aasian maihin (etenkin Singaporeen) kyseisten maiden lakien vaatiessa teollisten tuotteiden kokoonpanon kotimaassa.
Kehitysmaista Itä-Aasian ”tiikerit”, kuten Etelä-Korea, Taiwan, Hongkong, Singapore alkoivat päästä vauhtiin. Kiina aloitti Maon kauden jälkeen vuonna 1978 uudistukset kohti markkinavetoisempaa taloutta. Latinalaisessa Amerikassa tuontia korvaava teollistuminen alkoi yskiä yhä pahemmin vuosikymmenen loppua kohden. Vallitsevassa kehitysajattelussa 1970-luvun suuntaus olivat perustarpeet, joita pyrittiin tyydyttämään aikaisempaa suoremmin. Tällaista ajattelua edusti esimerkiksi MaailmanpankinRobert McNamara. Kehitysmaiden velkakriisi alkoi kehittyä pankkien lainatessa niille öljyntuottajamaiden talletusten vuoksi halventunutta rahaa ja teollisuusmaiden talouspolitiikan nostaessa kansainvälisiä korkoja. Tätä ei kuitenkaan vielä juuri huomattu. Kehitysmaat vaativat kansainvälisillä foorumeilla Uutta kansainvälistä talousjärjestystä, joka oli kasa talouspoliittisia toimenpiteitä maailmantalouden muuttamiseksi kehitysmaille suosiollisempaan suuntaan.
Tiede ja tekniikka
Oranssit ja ruskeat värisävyt olivat 1970-luvulla suosiossa. Kuvassa Suomessa koottu Husqvarna 3600 -ompelukone.
NasanApollo-ohjelma lopetettiin ennenaikaisesti. Avaruussukkulan rakentamisen suuret kustannusylitykset ja viivästymiset herättivät epäluottamusta tekniikkaan, ydintekniikkaa kohtaan esitettiin pelonsekaista kritiikkiä.
Yhdysvallat siirtyi lyijyttömän bensiinin käyttäjäksi.
Kvartsikide-kellot tulivat, ja esimerkiksi rannekelloja ei enää tarvinnut vetää.[1]
Idän uskonnot ja new age kiinnostivat. Yhdysvalloissa nousi monia TV-evankelistoja niin suuriksi tekijöiksi, että 1980-luvulta lähtien he vaikuttivat Yhdysvaltain liittovaltion poliittisiin ratkaisuihin.
Kansan temppeli oli yhdysvaltalaisen Jim Jonesin johtama kultti, jonka lähes kaikki jäsenet, 900 tappoivat itsensä tai surmattiin Guyanan viidakossa 18. marraskuuta 1978.
↑Silius, Raimo: Studio 14, Elokuvan vuosikirja 1984, s. 166. Helsinki: Suomen elokuvasäätiö, 1984. ISBN 951-9349-37-5. Elokuvien katsojamäärät ensi-illasta vuoteen 1983 saakka.
