Allen on ohjannut ja käsikirjoittanut niin komedioita kuin vakavia draamojakin. Hänen suurimpia menestyselokuviaan ovat olleet Annie Hall, Manhattan, Hannah ja sisaret, Radio Days, Midnight in Paris ja Blue Jasmine. Allen on voittanut neljä Oscar-palkintoa, joista yksi parhaasta ohjauksesta ja kolme parhaasta käsikirjoituksesta.
Allen Stewart Konigsberg syntyi Brooklynissa New Yorkissa 1. joulukuuta 1935. Taiteilijanimensä Woody Allen hän otti käyttöön 17-vuotiaana.[7]
Allen aloitti vuonna 1953 elokuvaopinnot New Yorkin yliopistossa. Hän keskeytti opintonsa pian ja alkoi kirjoittaa 20 dollarin viikkopalkalla materiaalia koomikko David Alberille. Kaksi vuotta myöhemmin Allen pääsi kirjoittamaan komediaa televisioon Your Show of Shows -ohjelmaan. Sen ohella hän kirjoitti materiaalia Pat Boonelle. Allen sai viiden vuoden mittaisen televisiokirjoittajan uransa aikana Emmy-ehdokkuuden.[7]
Jätettyään television Allen ryhtyi esiintymään stand up-koomikkona New Yorkissa. Hänen maineensa kasvoi, ja hän pääsi television talk-show-ohjelmiin sekä julkaisi vuonna 1964 komedia-albumin.[7]
Komedian Unikeko (1973) jälkeen Allen alkoi tuoda elokuviinsa vakavampia sävyjä. Hänen seuraava ohjaustyönsä, henkilökohtainen ja älyllinen komedia Annie Hall (1977) voitti neljä Oscaria, joista Allen itse voitti kaksi: parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.[7][5] Sitä seurasi Ingmar Bergman -vaikutteinen draama Sisäkuvia (1978).[7]
Manhattan (1979) oli omaelämäkerrallinen oodi New Yorkille, joka sai ylistävät arvostelut. Muistelmia – Stardust Memories (1980) kuvasi elokuvantekijän kamppailua komediaa haluavan yleisön toiveiden sekä omien vakavampien tavoitteidensa välillä. Kesäyön seksikomedia (1982) oli jälleen Bergman-vaikutteinen. Zelig (1983) yhdisteli uutta filmimateriaalia vanhoihin uutiskuviin.[7]
Allenin seuraavia 1980-luvun komedioita olivat Broadway Danny Rose (1984) ja Kairon purppuraruusu (1985). Hannah ja sisaret (1986) toi Allenille Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Radio Days (1987) oli jälleen komediallinen elokuva, mutta sen jälkeen Allen teki jälleen kaksi Bergman-vaikutteista elokuvaa. Niitä seurannut Rikoksia ja rikkomuksia (1989) sai kolme Oscar-ehdokkuutta.[7]
1990-luvulla Allen teki elokuvatrendeistä välittämättä paljon pienen budjetin elokuvia uskolliselle yleisölleen. Komedia Luotisade Broadwaylla (1993) sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta ja Rakkauden jumalatar (1995) sai kaksi ehdokkuutta. Seuraavana vuonna Allen julkaisi ensimmäisen komediamusikaalinsa Kaikki sanovat I Love You. Se menestyi vielä hyvin, mutta Harry pala palalta (1997) ja Celebrity – kuuluisuus (1998) saivat vaihtelevia arvosteluja. Niiden jälkeen Allen ohjasi liudan kepeähköjä elokuvia, kuten draaman Sweet and Lowdown (1999). Sen jälkeen Allen teki sopimuksen DreamWorks Picturesin kanssa ja teki komedian Keksejä ja konnia (2000).[7]
Allen New Yorkissa vuonna 2006.
Tehtyään vielä muutaman komedian Yhdysvalloissa Allen siirtyi kuvaamaan Eurooppaan ja ohjasi seuraavan elokuvansa Match Point (2005) Britanniassa. Monet pitivät tätä elokuvaa yhtenä Allenin parhaista vuosiin, ja Allen sai siitä parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden. Elokuvan pääosan esittäjä Scarlett Johansson näytteli myös Allenin seuraavissa elokuvissa Scoop (2006) ja Vicky Cristina Barcelona (2008), joiden välissä Allen teki elokuvan Cassandra’s Dream (2007). Midnight in Paris (2011) on Pariisiin sijoittuva aikamatkafantasia, joka sai innostuneen vastaanoton ja toi Allenille kaksi Oscar-ehdokkuutta, joista hän voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon.[7]
Allen jatkoi Euroopan suurkaupunkien kuvaamista elokuvassa To Rome with Love (2012). Hän palasi kuvamaan Yhdysvaltoihin San Franciscoon elokuvalla Blue Jasmine (2013), jossa Allen käsittelee nykyajan luokkakysymyksiä. Tästä elokuvasta Allen sai jo 16:nnen parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuutensa. Sitä seurasi Eurooppaan sijoittuva romanttinen farssi Magic in the Moonlight (2014). Komediallinen trilleri Irrational Man (2015) sijoittuu yhdysvaltalaiseen yliopistokaupunkiin. Los Angelesiin sijoittuva Café Society (2016) on Allenin ensimmäinen digitaalisena kuvattu elokuva. Wonder Wheel (2017) sijoittuu 1950-luvun New Yorkiin.[5]
Allenin elokuville on tyypillistä, että hänen esittämänsä hahmo on hiukan neuroottinen ja toisinaan puhuu suoraan kameralle. Brooklynistä kotoisin olevan amerikanjuutalaisen Allenin useimmat elokuvat sijoittuvat New Yorkiin ja Manhattanille. Juutalaisuuden vaikutus hänen taiteeseensa on ilmeinen.[5]
Palkinnot
Allen on voittanut neljä Oscar-palkintoa: vuonna 1977 elokuvasta Annie Hall parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, vuonna 1986 elokuvasta Hannah ja sisaret parhaasta käsikirjoituksesta ja vuonna 2011 Midnight in Parisista parhaasta käsikirjoituksesta. Ehdokkaana hän on ollut 24 kertaa, joista kerran näyttelijänä, seitsemän kertaa ohjaajana ja 16 kertaa alkuperäiskäsikirjoituksen kirjoittajana.[8]
Yksityiselämä
Allen on naimisissa entisen seurustelukumppaninsa Mia Farrow’n adoptiotyttären Soon Yi Allenin kanssa.[9] Mia Farrow'n ja Woody Allenin adoptiotytär Dylan Farrow on syyttänyt Allenia seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 1992. Samana vuonna (elokuussa 1992) Farrowin ystävän lapsenvahti Alison Strickland kertoi nähneensä Allenin polvistuneena ja kasvot 7-vuotiaan Dylanin sylissä. [10] Allen oli käynyt terapiassa koskien syytöksiä sopimattomasta käytöksestä Dylania kohtaan ennen kuin syytös seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli tullut julkiseksi. [11] Syytteitä ei koskaan nostettu, ja Woody Allenin mukaan viranomaiset totesivat jutun perättömäksi. Allenin ura on kärsinyt syytösten tuomasta kielteisestä julkisuudesta.[9]
Allen on kirjoittanut useita kirjoja, kuten Getting Even (1971), Without Feathers (1975), Side Effects (1980) ja Mere Anarchy (2007). [7]
Elokuvissaan sitaatteja viljelevä Allen on maininnut lukevansa klassikkokirjallisuutta velvollisuudentunnosta: ”Luen [kirjallisuutta] velvollisuudesta, en nautinnokseni. Nautinto minulle on olut ja futisottelu.”[13]
Omin sanoin: Keskustelu Stig Björkmanin kanssa. Alkuteos Woody Allen on Woody Allen: In Conversation with Stig Björkman (2005). Suomentaneet Tyyne Pennanen ja Sini Saaritsa. Schildt, Espoo 2005. ISBN 951-50-1447-6
.jpeg)
