Queen aktivoitui laulaja Paul Rodgersin kanssa uudistuneella kokoonpanolla vuonna 2004. Paul Rodgersin ja Queenin yhteistyö päättyi kahden maailmankiertueen ja yhden studioalbumin jälkeen vuonna 2009.[3] Queen on kiertänyt 2010-luvulla yhdessä Adam Lambertin kanssa esiintyen nimellä Queen + Adam Lambert.
Queenia on kutsuttu muun muassa stadionrockin, glam rockin ja progressiivisen rockin edelläkävijäksi. Queen vaikutti merkittävästi myös raskaan rockin ja heavy metalin kehitykseen 1970-luvulla. Yhtye on maailmanlaajuisesti julkaissut kahdeksantoista listaykkösalbumia, seitsemäntoista listaykkössingleä ja kymmenen listaykkös-DVD:tä. Näitä Queen on myynyt maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa kappaletta.
Kitaristi Brian May ja laulaja-basisti Tim Staffell olivat kuuluneet 1984-nimiseen yhtyeeseen. Kun se vuonna 1968 hajosi, päättivät May ja Staffell perustaa uuden yhtyeen ryhtyen etsimään uutta rumpalia, jolloin he löysivät Roger Meaddows-Taylorin (myöh. Roger Taylor). Uusi yhtye Smile oli syntynyt, ja sen ensimmäinen konsertti oli Pink Floyd -yhtyeen lämmittely lokakuussa 1968. Yhtye pääsi myös levyttämään Mercury Recordsille, ja se julkaisi elokuussa 1969 Yhdysvalloissa singlen ”Earth”.[5]
Laulaja-basisti Staffell jätti Smilen vuonna 1970, jolloin yhtye oli jälleen ilman laulajaa. Esiin astui kuitenkin pian Mayn ja Taylorin ystävä[5] Freddie Mercury (ent. Farrokh Bulsara),[6] joka ehdotti uuden yhtyeen perustamista. Maylla ja Taylorilla ei ollut mitään menetettävää, joten he suostuivat.[5] Tosin he halveksuivat Mercuryn ajatusta nimetä yhtye Queeniksi (’kuningatar’), sillä musiikillinen ilmapiiri oli tuolloin hyvin maskuliininen. Mercuryn mielestä se oli kuitenkin vahva, yleismaailmallinen ja mahtipontinen nimi. Hän oli myös tietoinen sen homoseksuaalisesta sivumerkityksestä, joka kuitenkin oli hänen mukaansa vain yksi osa sitä.[7]
Basistia oli vaikea löytää. Vuoden 1971 aikana usea yrittäjä osoittautui sopimattomaksi.[8] Lopulliseksi basistiksi saatiin lopulta John Deacon, jonka May ja Taylor olivat tavanneet yliopiston diskossa.[9] Tällä kokoonpanolla Queen esiintyi seuraavat 20 vuotta, aina siihen asti kunnes Freddie Mercury kuoli vuonna 1991.[4] Yhtye sai levytyssopimuksen EMI-yhtiöltä vuonna 1973.[10]
1970-luku – ”No synthesizers”
Freddie Mercury konsertissa Hannoverissa vuonna 1979.
Queenin ensimmäinen albumi, vuonna 1973 julkaistu raskasta rockia ja heavy metalia edustanut Queen ei ollut suuri kaupallinen menestys.[11] Yhtyeelle ei annettu juuri aikaa työstää albumia, vaan se äänitettiin kiireessä pääasiassa yöaikaan.[12] Albumin julkaisun jälkeen Queen lähti Britannian-kiertueelle Mott the Hoople -yhtyeen lämmittelijänä.[13]
Seuraavana vuonna 1974 ilmestynyt tummasävyinen Queen II menestyi sen sijaan yhtyeen kotimaassa saavuttaen listan sijan 5, ja Yhdysvalloissa se pääsi niukasti top 50:een.[14][15] Albumin äänitykseen oli panostettu huomattavasti esikoisalbumia enemmän.[12]Queen II:lta löytyi myös yhtyeen ensimmäinen hitti ”Seven Seas of Rhye”, joka pääsi Britanniassa sijalle 10.[16] Queen oli päässyt esittämään kappaleen ennen sen julkaisua Top of the Pops -tv-ohjelmaan.[17] Hyvä menestys niin albumi- kuin singlelistallakin siivitti Queenin tekemään ensimmäisen oman Britannian-kiertueensa sekä Amerikan-kiertueen, siellä jälleen Mott the Hooplen lämmittelijänä.[10][11] Queenin kiertueen viimeiset esiintymiset jouduttiin kuitenkin perumaan kitaristi Brian Mayn sairastuttua hepatiittiin.[13]
Edelleen vuonna 1974 julkaistu kolmas albumi Sheer Heart Attack ja erityisesti sen singlejulkaisu ”Killer Queen” nostivat Queenin suursuosioon. Tämän ensisijaisesti hard rockia ja heavy metalia sisältäneen albumin äänitys oli aloitettu Brian Mayn yhä sairastaessa, joten hän joutui äänittämään kitara- ja lauluosuutensa muuta yhtyettä myöhemmin.[13] Levy nousi brittilistalla toiseksi ja ”Killer Queen” -single jopa havitteli top 10 -paikkaa YhdysvaltainBillboard Hot 100 -listalla. Toinen merkittävä kappale Sheer Heart Attackilla oli konserttisuosikiksi noussut, myös singlenä julkaistu ”Now I’m Here” sekä ”Stone Cold Crazy”, jota on pidetty yhtenä thrash metal -genren ensiaskeleista.[18]Sheer Heart Attackin julkaisua seuranneella kiertueella Queenin klassinen kokoonpano teki ainoan esiintymisensä Suomessa, Helsingin Kulttuuritalolla marraskuussa 1974.[19] Tämän jälkeen Suomessa ovat esiintyneet Roger TaylorThe Cross -yhtyeensä kanssa Helsingin Tavastialla lokakuussa 1991 noin puolitoista kuukautta ennen Freddie Mercuryn kuolemaa[20], sekä Queen + Adam Lambert Helsingin Kaisaniemen puistossa kesäkuussa 2016, Hartwall Areenalla marraskuussa 2017 ja Tampereen Nokia-areenalla heinäkuussa 2022[21].
Seuraavan vuoden levyjulkaisu, A Night at the Opera, teki Queenista lopullisesti supertähden vuonna 1975. Levy oli Britanniassa neljä viikkoa listaykkösenä ja saavutti Yhdysvalloissakin sijan 4.[22][23] Levyn teemasingle, Mercuryn kirjoittama kuuden minuutin rock-ooppera ”Bohemian Rhapsody” äänestettiin vuonna 1977 viimeisen 25 vuoden parhaaksi singleksi.[24] ”Bohemian Rhapsody” muodostui myös Queenin läpimurtosingleksi – se oli Britannian listaykkönen yhdeksän viikon ajan vuodenvaihteessa 1975–76.[25]A Night at the Opera muutti yhtyeen tyylilajin tyystin.[26] Mayn kitarariffit, sovitukset sekä Mercuryn mahtipontinen laulu toivat yhtyeelle paljon uusia faneja. Levy oli sekoitus useita eri musiikkityylejä ja sai myös kriitikot puolelleen. Roger Taylorin rokahtava ”I’m in Love With My Car”, John Deaconin hilpeän dramaattinen ”You’re My Best Friend”, Brian Mayn folk-kappale ”’39” sekä Freddie Mercuryn pianoballadi ”Love of My Life” olivat kaikki hyvin erilaisia ja jopa soundit vaihtelevat levyllä paljon. Myöhemmin Brian May teki ”Love of My Lifesta” akustisen livesovituksen ja se muodostui konserttien kulmakiveksi, jossa Freddie Mercury jopa antoi yleisön laulaa kappaleen lähes kokonaan. A Night at the Opera oli ilmestyessään maailman kallein albumi, ja samalla jättimenestys myyden Yhdysvalloissakin kolminkertaista platinaa.[11][19]
Menestys sai jatkoa vuonna 1976 julkaistulla A Day at the Races -albumilla, jonka nimi oli edellisen levyn tapaan lainattu Freddie Mercuryn suuresti ihailemien Marxin veljesten elokuvasta. Albumi oli edeltäjänsä tavoin menestys – sitä myytiin pelkästään ennakkoon yli puoli miljoonaa kappaletta, ja se oli yhden viikon ajan Britannian listaykkösenä.[10][27] Levyn suurimpia hittejä olivat kappaleet ”Tie Your Mother Down” ja ”Somebody to Love”. Näistä jälkimmäinen nousi Yhdysvaltain listalla 11:nneksi ja Britanniassa toiseksi. Samana vuonna Queen soitti myös jättimäisen ilmaiskonsertin LontoonHyde Parkissa, jonne kerääntyi jopa 180 000 kuuntelijaa. Vuonna 2005 pidetty Live 8 -konsertti keräsi samaan paikkaan ”vain” 150 000 uteliasta.[28]
Queen esiintymässä New Havenissa 1977. Vasemmalta John Deacon, Brian May ja Freddie Mercury.
Vuonna 1977 julkaistu News of the World saavutti brittilistan sijan 4.[29] Levy sisälsi urheilupiireissä vielä nykyisinkin suositut kappaleet ”We Will Rock You” ja ”We Are the Champions” sekä John Deaconin säveltämän balladin ”Spread Your Wings”, josta tuli pieni hitti Britanniassa.[30][31] Punk-henkisellä ”Sheer Heart Attack” -kappaleella Queen osoitti uudistumiskykynsä. Levy oli erityylinen kuin edeltäjänsä: vaudeville-tyyppiset ilottelut loistivat poissaolollaan ja yhtye oli siirtynyt soitossaan suoraviivaisempaan rock-ilmaisuun. Teatraaliset esiintymisvaatteet vaihdettiin myös yksinkertaisempaan rock-tyyliin. Ajat olivat vaihtuneet ja Queen pysyi ajan hengessä mukana.
Levy Jazz julkaistiin vuonna 1978. Se sisälsi muun muassa menestyskappaleet ”Fat Bottomed Girls”, ”Don’t Stop Me Now”, ”Bicycle Race” ja Mercuryn säveltämän omaperäisen ”Mustaphan”. Queenin ja tuottaja Roy Thomas Bakerin tiet olivat eronneet A Night at the Operan jälkeen, mutta tällä levyllä Baker ja Queen olivat jälleen lyöttäytyneet yhteen.[32] Levy pääsi Yhdysvalloissa sijalle 6[33] ja Britanniassa sijalle 2.[34] Albumi ei hyvästä kaupallisesta menestyksestä huolimatta voittanut kriitikoita puolelleen ja Rolling Stone -lehti kuvasi sitä kuuluisassa arvostelussaan ”fasistiseksi”. Nykyisin Jazzia on kuitenkin pidetty yhtenä Queenin tasaisimmista albumeista.[35] Kuvatakseen ”Fat Bottomed Girls” -singlen musiikkivideon Queen vuokrasi käyttöönsä tennisstadionin Wimbledonista. Siellä yhtye järjesti tempauksen, jossa 65 alastonta naista pyöräili kilpaa stadionin ympäri. Myös tuon singlen kannessa käytettiin alastoman naisen kuvaa, mikä kohdisti yhtyeeseen seksismisyytöksiä erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[36]
Vuosi 1979 oli ensimmäinen, jolloin Queen ei julkaissut uutta studioalbumia. Sen sijaan markkinoille tuli kahden vinyylin konserttitallenne Live Killers,[37] joka oli koostettu kevään 1978 Euroopan-kiertueelta.[38] Albumi nousi kolmoseksi Britanniassa ja ylsi top 20:een Yhdysvalloissa.[39][40]
Queen 1980-luvulla
The Game -albumi julkaistiin vuonna 1980, ja se nosti Queenin ainoan kerran ykköseksi Yhdysvaltain albumilistalla.[41] Albumi menestyi myös muualla, se saavutti esimerkiksi Kanadassa viisinkertaisen platinalevyn,[10] ja pysyi brittilistan kärjessä kaksi viikkoa.[42] Levy lähenteli tyylillisesti valtavirran pop-musiikkia, syntetisaattoreita oltiin ryhdytty käyttämään ja myös yhtyeen julkisuuskuva oli siistiytynyt. Nämä seikat jakoivat kriitikoiden mielipiteet.[43]The Gamen singlet olivat itse albumin tavoin menestyksiä, ja levylle sisältyivät yhtyeen ainoat Yhdysvaltain listaykköshitit. Toinen niistä oli Elvis Presley -tyylinen ”Crazy Little Thing Called Love”.[44][45] Kesällä 1980 julkaistiin John Deaconin ”Another One Bites the Dust” -kappale. Tarttuvan bassoriffin ja tiukan rumpuloopin sävyttämä R&B-henkinen raita muodostui Queenin suurimmaksi kaupalliseksi hitiksi Yhdysvalloissa nousten listan kärkeen.[45] Muut singlet – ”Play the Game” ja ”Need Your Loving Tonight” – ylsivät Yhdysvalloissa top 50:een.[45]
Vielä samana vuonna 1980 Queen julkaisi yhtyeen mittakaavassa heikohkosti menestyneen soundtrackin elokuvaan Flash Gordon – iskevä salama (sijoitus Britanniassa 10, Yhdysvalloissa 23).[46][47] Vuoden 1980 loppuun mennessä Queenin albumeja oli myyty maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa kappaletta.[10]
Vuonna 1981 Queen julkaisi Greatest Hits -kokoelman, erään kaikkien aikojen myydyimmistä levyistä. Se oli yhteenveto Queenin alkuvuosien suurimmista tähtihetkistä ja myi pelkästään Britanniassa 11-kertaista platinaa.[48] Loppuvuodesta 2006 se oli kaikkien aikojen myydyin albumi Britanniassa.[49] Vuonna 1981 Queen myös teki ensimmäisenä yhtyeenä stadionkiertueen Etelä-Amerikassa, esiintyen muun muassa 131 000 katsojalle São PaulossaBrasiliassa. Se on suurin maksetun konsertin yleisömäärä koskaan.[10] Vuoden lopulla Queen saavutti suuren singlehitin, kun yhdessä David Bowien kanssa esitetty ”Under Pressure” nousi Britannian listan kärkeen kahden viikon ajaksi.[50]
Uusi albumi Hot Space äänitettiin alkuvuodesta 1982 ja julkaistiin saman vuoden toukokuussa samalla kun yhtye oli kiertueella Euroopassa.[10] Albumi oli tyylillisesti uutta Queenin uralla, sillä sen avauspuolisko koostui rumpukoneella ja syntetisaattorilla höystetystä dance-musiikista.[51]Hot Spacen myötä Queenin suosio Yhdysvalloissa alkoi laskea, sen sijoitus Billboard-listalla oli 22, mikä teki siitä heikoimmin myyneen Queen-albumin kahdeksaan vuoteen.[41] Yhtye oli menettänyt levyn myötä niitä faneja, jotka olivat kiintyneet erityisesti Queenin hard rock -musiikkiin.[52] Kuitenkin Britanniassa menestys oli edelleen hyvää, ja Hot Space ylsi listaneloseksi[53] – sen sijaan levyn singlet ”Body Language”, ”Las Palabras de Amor” ja ”Back Chat” eivät hätyytelleet Britannian listan kärkisijoja.[54] Queenin jäsenet alkoivat työskennellä myös muiden hankkeiden parissa, esimerkiksi Brian May julkaisi vuonna 1983 yhdessä Eddie Van Halenin kanssa mini-LP:n Star Fleet Project.[55] Freddie Mercury puolestaan aloitti ensimmäisen sooloalbuminsa äänitykset, ja tuo albumi Mr. Bad Guy ilmestyi lopulta vuonna 1985.[56]
Queen Frankfurtissa vuonna 1984.
Queenin paluualbumiksi toisinaan kutsuttu The Works julkaistiin vuonna 1984, ja se sisälsi hittisinglet ”Radio Ga Ga” (listaykkönen 19:ssä maassa)[10] ja ”I Want to Break Free”. Rockimpaa puolta edustivat ”Hammer to Fall” sekä Yhdysvalloissa menestystä saavuttanut ”Tear It Up”. Albumi oli menestys Britanniassa päästen listakakkoseksi,[57] mutta Yhdysvalloissa heikko menestys jatkui, eikä The Works yltänyt sijaa 23 korkeammalle.[45] Levyn julkaisua seurasi jälleen suuri kiertue, ja vielä vuoden lopulla ilmestyi joulusingle ”Thank God It’s Christmas”.[58]
Vuonna 1985 Queenilta tuli ulos 14 LP:n jättiboksi The Complete Works, joka sisälsi kaikki siihen mennessä julkaistut albumit sekä erikoislevyn Complete Vision, jolla oli albumeilla julkaisemattomia B-puolia ja uusi single ”One Vision”. Vuonna 1985 yhtye oli myös pääesiintyjänä Rio de JaneironRock in Riossa, joka oli samalla kaikkien aikojen suurin rock-festivaali. Samana vuonna Queen otti osaa hyväntekeväisyyskonsertti Live Aidiin. Yhtyeen esityksen Lontoon Wembleyllä on katsottu varastaneen show’n.[10]
Vuonna 1986 julkaistiin Queenin kahdestoista studioalbumi A Kind of Magic, joka oli samalla soundtrack elokuvaan Highlander – kuolematon. Albumi nousi Britannian listaykköseksi, ja levyn hittejä olivat ”A Kind of Magic”, ”Friends Will Be Friends”, Brian Mayn säveltämä mahtipontinen ”Who Wants to Live Forever” sekä rockahtava ”One Vision”. Levyn myötä tehty stadionkiertue Magic Tour vuonna 1986 jäi yhtyeen viimeiseksi konserttikiertueeksi. Kiertue oli suuri – mukana oli muun muassa 15 rekkaa ja 60 roudaria. Queen muun muassa esiintyi Unkarin pääkaupungissa Budapestissä ensimmäisenä länsimaisena rockyhtyeenä 22 vuoteen. Viimeinen konsertti oli Englannin Knebworthissa, jonne yleisöä saapui vähintään 120 000 henkeä.[59] Kiertueelta koostettiin Live Magic -albumi, joka nousi Britanniassa listan kolmoseksi.[10] Vuonna 1987 lähtivät liikkeelle myös ensimmäiset huhut Freddie Mercuryn terveydentilasta, mutta Mercury vakuutti olevansa AIDS-testattu ja terve.[60]
The Miracle (1989) nousi sekin Britannian listaykköseksi,[10] mutta myyntiluvut Yhdysvalloissa olivat jälleen vähäisiä, ja albumi jäi Top 20:n ulkopuolelle.[61]The Miraclelle sisältyy muun muassa hitti ”I Want It All”.[62]
Vuoden 1991 Innuendo oli edeltäjiään suurempi menestys. Brittilistoilla sekä albumi että samanniminen ensisingle nousivat suoraan listaykkösiksi, ja Yhdysvalloissakin albumi saavutti listasijoituksen 30. Freddie Mercuryn vähenevää aikaa peilaten kappaleisiin ”Innuendo”, ”I’m Going Slightly Mad” ja ”The Show Must Go On” tuli synkkäteemaisia sanoituksia. Vuoden päätteeksi julkaistu toinen kokoelma, Greatest Hits II, muodostui jättimenestykseksi, ja on muun muassa Suomessa kaikkien aikojen myydyin ulkomainen levy.[63]
Mercuryn terveydentilasta oli liikkunut huhuja läpi vuoden 1991.[11] Mercury toi tiedon sairastumisestaan AIDSiin julki 23. marraskuuta 1991, ja hän kuoli vain päivää myöhemmin kotonaan perheen ja ystävien läsnä ollessa. Musiikkimaailmalle tieto Mercuryn kuolemasta tuli yllätyksenä ja se järkytti yhtyeen faneja ympäri maailman. Pian Mercuryn kuoleman jälkeen julkaistu tuplasingle ”Bohemian Rhapsody / These Are the Days of Our Lives” nousi Britannian singlelistan kärkeen viiden viikon ajaksi. ”These Are the Days of Our Lives” -musiikkivideo oli Mercuryn viimeinen esiintyminen kameroiden edessä. Singlen myynnistä saadut varat, yli miljoona puntaa, lahjoitettiin Terence Higgins Trust -AIDS-säätiölle. Queenista tuli samalla ensimmäinen yhtye, jonka kappale oli noussut kahdesti brittilistan ykköspaikalle – ”Bohemian Rhapsody” oli ollut kärjessä jo vuonna 1975. Vuoden 1991 joulukuussa Queenilla oli samanaikaisesti kymmenen albumia Britannian top 100 -listalla.[10]
”Bohemian Rhapsody” nousi vuonna 1992 Billboard Hot 100 -listan kakkoseksi yhteensä viiden viikon ajaksi. Yllättävän listalle nousemisen taustalla oli kappaleen mukanaolo hiljattain ilmestyneessä komediaelokuvassa Wayne’s World. Elokuvan myötä ”Bohemian Rhapsodysta” julkaistiin myös uusi musiikkivideo, joka palkittiin vuonna 1992 MTV Video Music Awardilla. Myös kokoelma Classic Queen menestyi hyvin Yhdysvalloissa nousten albumilistan neljänneksi, ja se on ylittänyt Yhdysvalloissa kolminkertaisen platinalevyn rajan.
Lontoon Wembley Stadiumilla järjestettiin 20. huhtikuuta 1992 Mercuryn muistoa kunnioittanut The Freddie Mercury Tribute Concert.[10] Konsertissa oli 72 000 hengen yleisö, jonka lisäksi sen kansainvälistä suoraa lähetystä seurasi television välityksellä yli miljardi katselijaa ympäri maailman. Esiintymässä olivat Queenin kolmen muun jäsenen lisäksi muun muassa David Bowie, Elton John, Annie Lennox, Def Leppard, Guns N’ Roses ja Metallica.[10][11] Konsertti tuotti miljoonia vastaperustetun Mercury Phoenix Trust -AIDS-yhdistyksen toiminnan hyväksi,[11] ja Guinness World Records on listannut sen kaikkien aikojen suurimmaksi rock-hyväntekeväisyyskonsertiksi.
Queen Freddie Mercuryn jälkeen
Mercuryn kuolemaa seuraavina vuosina Brian May ja Roger Taylor keskittyivät soolohankkeisiinsa, kun taas John Deacon vetäytyi julkisuudesta. May julkaisi levyt Back to the Light (1992) ja Another World (1998), ja Taylor puolestaan levyt Happiness? (1994) ja Electric Fire (1998).
Myös Queen palasi vielä studioon kootakseen albumin Made in Heaven, joka julkaistiin vuonna 1995. Se nousi listaykköseksi muun muassa Britanniassa ja Suomessa.[64][65] Levy perustui Freddie Mercuryn viimeisinä hetkinään tekemiin äänityksiin – mukana on muun muassa Mercuryn viimeisenä kirjoittama kappale, ”A Winter’s Tale”. Albumi julkaistiin vasta neljä vuotta Mercuryn kuoleman jälkeen, koska yhtyeen muut jäsenet pitivät materiaalia liian tunteellisena ja Mercuryn kuolema oli yhä tuoreessa muistissa.[66] Single ”Heaven for Everyone” pääsi Britanniassa listan sijalle 2.[67]
Vuonna 1997 Queen levytti ja julkaisi uuden singlen ”No-One But You (Only the Good Die Young)”, joka julkaistiin kokoelma-albumilla Queen Rocks.[68][69] Samana vuonna basisti John Deacon jättäytyi Queenista.[70] Vuonna 2001 Queen levytti yhdessä Robbie Williamsin kanssa kappaleen ”We Are the Champions” Ritarin tarina -elokuvaan. John Deaconin mielestä Williams ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvä täyttämään Freddie Mercuryn saappaita, joten hän jättäytyi äänityksestä pois.[71]
Queen + Paul Rodgers
Paul Rodgers vuonna 2005 Queen-kiertueella.
2000-luvulla May ja Taylor esiintyivät Queenin nimellä muutamaan otteeseen eri yhteyksissä. Vuosina 2005−06 Queen palasi suurille konserttilavoille yhdessä laulajaksi pestatun, Free- ja Bad Company -yhtyeistä tutun Paul Rodgersin kanssa. Euroopan, Japanin ja Pohjois-Amerikan kattaneella kiertueella kokoonpanoon Queen + Paul Rodgers kuuluivat myös Jamie Moses (komppikitara), Danny Miranda (basso), sekä Spike Edney (koskettimet), joka oli soittanut Queenin kanssa satunnaisesti 1980-luvullakin. Toukokuun 2005 Sheffieldin konsertista julkaistiin livetaltiointi Return of the Champions (CD ja DVD). Queen + Paul Rodgers soitti keikoillaan Queenin kappaleiden lisäksi myös Rodgersin tunnetuimpia klassikoita Freen ja Bad Companyn ajoilta.
Syksystä 2006 lähtien May, Taylor ja Rodgers työstivät uutta studioalbumia, joka oli tarkoitus julkaista vuoden 2008 aikana.[72] Joulukuussa 2007 Queen + Paul Rodgers julkaisi uuden singlen, ”Say It’s Not True”, ensin ilmaisena verkkolatauksena ja sitten virallisena CD-singlenä.[73] Syksyllä 2008 yhtye oli lähdössä jälleen Euroopan- kiertueelle.[74] Uusi studioalbumi, Freddie Mercurylle omistettu The Cosmos Rocks, julkaistiin 15. syyskuuta 2008. Albumin julkaisun johdosta Queen teki 33 konsertin mittaisen Euroopan-kiertueen. Kiertue alkoi Moskovasta ja päättyi Lontoon Wembley Arenalle.
The Cosmos Rocks ja sitä seurannut kiertue menestyi odotettua huonommin. Toukokuussa 2009 ilmoitettiin, että Queenin ja Paul Rodgersin yhteistyö on päättynyt. Päätökseen vaikutti muun muassa se, että Paul Rodgers teki kesällä 2009 Bad Company -yhtyeen kanssa paluukiertueen.[3]
Queen + Adam Lambert
Queen esiintyi ensimmäistä kertaa pop-laulaja ja American Idol -tähti Adam Lambertin kanssa vuonna 2009 tämän ollessa kilpailemassa kyseisessä ohjelmassa. Queen teki Euroopan kiertueen vuonna 2012 laulusolistinaan Adam Lambert esiintyen nimellä Queen + Adam Lambert. Yhtyeen yhteistyö Lambertin kanssa jatkui vuonna 2014 Yhdysvaltain kiertueella. Queen teki maailmankiertueet Lambertin kanssa vuosina 2015 ja 2016. Seuraava kiertue oli kesällä (Pohjois-Amerikkaan) ja syksyllä (Eurooppaan) 2017. Tämän jälkeen Queen + Adam Lambert konsertoi Las Vegasissa syyskuussa 2018. Konsertit saivat ylistäviä arvioita kriitikoilta ja yleisöltä. Yhtye esiintyi Suomessa nykyisellä kokoonpanollaan vuoden 2016 Euroopan festivaalikiertueellaan kesäkuussa Kaisaniemen puistossa. Tämän jälkeen oli luvassa Pohjois-Amerikan kiertue kesällä 2017, sekä Euroopan-kiertue syksyllä 2017, jolloin yhtye esiintyi jälleen Suomessa Hartwall Arenalla 19. marraskuuta.lähde? Yhtye aloitti vuonna 2019 The Rhapsody Tour -kiertueen, mutta se keskeytyi koronaviruspandemian takia. Kiertue jatkui kesällä 2022, jolloin yhtye esiintyi myös Suomessa 24. ja 25. heinäkuuta.[21]
Musiikkityyli
Queenin musiikki luokitellaan yleensä rockiksi, mutta yhtye käytti musiikissaan elementtejä monista tyylilajeista. Tuotannon monipuolisuuteen vaikutti myös se, että kaikki jäsenet kirjoittivat omia kappaleita ja olivat multi-instrumentalisteja. Brian May ja Roger Taylor lauloivat osan itse kirjoittamista kappaleistaan.
Queenin alkuaikoina yhtyeen musiikki oli pääasiassa Led Zeppelin -tyyppistä hard rockia ja heavy metalia, jossa oli joukossa myös kokeellisempaa materiaalia, kuten music hall -aineksia ja absurdeja sanoituksia. Brittiläinen musiikkilehdistö luokitteli Queenin tuolloin yleisesti glam rock -yhtyeeksi, vaikka musiikissa oli muun muassa Black Sabbath -tyyppisiä heavy metal -vaikutteita sekä vivahteita progressiivisesta rockista. Vuonna 1975 ilmestynyttä albumia A Night at the Operaa on pidetty Queenin tuotannon huipentumana. Albumilla on myös yhtyeen suurin hitti ”Bohemian Rhapsody”, jossa sekoittuvat balladimusiikki, ooppera ja heavy metal.[75] Vuonna 1977 ilmestyneellä albumilla News of the World musiikki ei ollut yhtä kokeellista ja ”glamourmaista” kuin aiemmin, ja levyllä oli muun muassa punk-vaikutteinen raita ”Sheer Heart Attack”.[30]
1980-luvulla Queen kokeili tyylillisesti muun muassa funkia, konemusiikkia, rockabillya ja ZZ Top -tyylistä southern rockia. Kuitenkin yhtye säilytti musiikillisen perustansa, joka oli 1970-luvun raskaassa rockissa. Vuonna 1991 ilmestyneellä albumilla Innuendo Queen palasi juurilleen levyn kansikuvaa myöten. Albumin teemat olivat hyvin samantyyppiset kuin vuoden 1973 esikoisalbumilla Queen.[75]
Queenin albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa kappaletta.[93] Yhtyeen kotimaassa Britanniassa sen kaikista albumeista yhteensä 14 on ylittänyt platinalevyyn oikeuttavan myyntimäärän; menestyneimpänä vuoden 1981 kokoelma Greatest Hits, joka on myynyt 22. heinäkuuta 2010.[94] 11-kertaista platinaa. Lisäksi kahdeksan albumia on myynyt kultaa.[48] Yhdysvalloissa platinalevyyn on yltänyt 12 Queen-albumia.[94]
Heinäkuussa 2005 Queen oli viettänyt Britannian musiikkilistoilla yhteensä 1 322 viikkoa, ja sillä mittapuulla mitattuna se oli kaikkien aikojen menestynein brittiläinen yhtye.[1]
Tunnustuksia
Vuonna 1999 Channel 4:n Music of the Millennium -kyselyssä Queen äänestettiin historian toiseksi parhaaksi yhtyeeksi. BBC Radio 2:n järjestämässä äänestyksessä vuoden 2006 päätteeksi Queen valittiin kaikkien aikojen suurimmaksi brittiläiseksi yhtyeeksi. Sen taakse jäivät muun muassa The Beatles ja The Rolling Stones.[95] Queen kutsuttiin vuonna 2001 Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2003 Songwriters Hall of Fameen sekä ensimmäisten joukossa UK Music Hall of Fameen, kun se avattiin vuonna 2004. Yhtyeellä on myös tähti kuuluisalla Hollywood Walk of Famella.[96] Toisin kuin nykyisin, uransa aikana yhtye ei juuri saanut arvostusta kriitikoilta.[11]
Ennen John Deaconin pestaamista Queenin basistina toimivat vuosina 1970−71 Mike Grose, Barry Mitchell ja Doug Bogie.
Hot Space -kiertueella vuonna 1982 esiintyivät lisäksi kosketinsoittajana ensin Morgan Fisher ja sitten Fred Mandel. Vuosien 1984−86 kiertueilla kokoonpanoon kuului Spike Edney, joka toimi kosketinsoittajana, kakkoskitaristina ja taustalaulajana.[97]
