PROFILBARU.COM

Def Leppard
	; Def Leppard esiintymässä vuonna 2007.
Tiedot
Toiminnassa	1977–
Tyylilaji	hard rock; glam metal; NWOBHM (aluksi)
Kotipaikka	Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Joe Elliott, laulu (1978–); Phil Collen, kitara, taustalaulu (1982–); Vivian Campbell, kitara, taustalaulu (1992–); Rick Savage, basso, taustalaulu (1977–); Rick Allen, rummut (1978–);
Entiset jäsenet	Pete Willis, kitara (1977–1982); Steve Clark, kitara (1977–1992); Tony Kenning, rummut (1977); Frank Noon, rummut (1977–1978); Jeff Rich, rummut (1977);
Levy-yhtiö	Vertigo, (1980–1983) ; Phonogram, (1987) ; Mercury, (1992–2008) ; Ear Music, (2015–) ;
Aiheesta muualla
	Kotisivut
	Infobox OKNimi-testi OK

Def Leppard on vuonna 1977 Sheffieldissä perustettu brittiläinen hard rock -yhtye. Yhtyeen nykyisen, vuonna 1992 vakiintuneen kokoonpanon muodostavat laulaja Joe Elliott, basisti ja perustajajäsen Rick Savage, rumpali Rick Allen sekä kitaristit Vivian Campbell ja Phil Collen.

Yhtyeen kaupallinen läpimurto oli vuonna 1981 julkaistu studioalbumi High ’n’ Dry. Albumin tuottajana toimi aiemmin AC/DC:n kanssa työskennellyt Robert ”Mutt” Lange, jonka avulla yhtye löysi oman tyylinsä. Albumin hittisingleksi nousi ”Bringin' On The Heartbreak”, josta tehtyä musiikkivideota esitettiin runsaasti Music Television -kanavalla. Vuonna 1983 julkaistu kolmas studioalbumi Pyromania oli yhtyeen lopullinen läpimurto. Albumi nousi Yhdysvalloissa Billboardin albumilistan toiselle sijalle. Vuonna 2004 albumi sijoittui 384. sijalle Rolling Stonen 500 Greatest Albums of All Time -äänestyksessä.^[1]

Vuonna 1987 julkaistu neljäs studioalbumi Hysteria valtasi heti julkaisunsa jälkeen albumilistan kärkipaikan sekä Yhdysvalloissa että yhtyeen kotimaassa. Albumin kappaleista julkaistiin seitsemän hittisingleä. Vuoteen 2009 mennessä albumia oli myyty maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa kappaletta,^[2] ja Yhdysvalloissa se oli saavuttanut kaksitoistakertaisen platinamyynnin rajan.^[3] Yhtyeen seuraava studioalbumi, vuonna 1992 julkaistu Adrenalize oli edeltäjänsä tapaan listamenestys. Samalla kyseessä oli yhtyeen ensimmäinen levytys, jolla vuonna 1991 lääkkeiden ja alkoholin yliannostukseen kuollut kitaristi Steve Clark ei soittanut. Albumin singlet ”Let's Get Rocked” ja ”Have You Ever Needed Someone So Bad” menestyivät singlelistoilla ja vakiintuivat yhtyeen konserttien kappalelistaan. Vuonna 1993 yhtye julkaisi lähinnä singlejen b-puolia sekä ennenjulkaisemattomia kappaleita sisältäneen kokoelmalevyn Retro Active. Levyllä oli myös akustisiin kitaroihin perustunut hittikappale ”Two Steps Behind”, joka ilmestyi myös Last Action Hero -elokuvan soundtrackilla.

Def Leppardin levyjä on myyty yli 65 miljoonaa kappaletta, joista 35 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa. Yhtye on yksi eniten levyjä myyneistä yhtyeistä tai artisteista maailmassa. Recording Industry Association of America on myöntänyt yhtyeelle kahdesta albumista (Pyromania ja Hysteria) timanttilevyn.^[4] VH1-musiikkikanavan äänestyksessä yhtye oli sadan parhaan hard rock -yhtyeen listalla sijalla 31^[5] ja kaikkien aikojen parhaiden artistien ja yhtyeiden äänestyksessä sijalla 71.^[6]

Yhtyeestä julkaistaan kirja nimeltä ”Definitely: The Official Story Of Def Leppard” keväällä 2023.^[7]

Historia

Varhaiset vuodet (1977–1979)

Sheffieldin Tapton Schoolissa opiskelleet Rick Savage, Pete Willis ja Tony Kenning perustivat vuonna 1977 Atomic Mass -nimisen yhtyeen. Savagesta tuli yhtyeen basisti, Willisistä kitaristi ja Kenningistä rumpali. Pian yhtyeen perustamisen jälkeen 18-vuotias Joe Elliott pyrki yhtyeeseen toiseksi kitaristiksi tutustuttuaan paremmin Willisiin. Elliottin koe-esiintymisen jälkeen Savage, Willis ja Kenning olivat kaikki kuitenkin sitä mieltä, että Elliott sopisi paremmin yhtyeen laulajaksi kuin toiseksi kitaristiksi. Yhtye soitti pääasiassa koulujen tanssisaleissa ja päättäjäisissä.

Yhtyeen laulaja Joe Elliott esiintymässä Winnipegissä vuonna 2008.

Loppuvuodesta yhtyeen nimi vaihtui. Uusi nimi oli Elliottin yksikorvaista leopardia esittävän piirroksen mukaan Def Leopard. Kenning ehdotti, että nimi muokattaisiin vielä muotoon Def Leppard, sillä hänen mielestään Def Leopard kuulosti enemmänkin punk-yhtyeen nimeltä. Vuoden 1978 tammikuussa kitaristi Steve Clark liittyi yhtyeeseen toiseksi kitaristiksi Willisin rinnalle. Päätös Clarkin ottamisesta mukaan yhtyeeseen oli Elliottin mukaan varsin helppo, kun Clark soitti koe-esiintymisessään Lynyrd Skynyrdin kappaleen ”Free Bird”.

Marraskuussa 1978 rumpali Tony Kenning jätti yhtyeen perustaakseen oman yhtyeensä. Hänet korvattiin Frank Noonilla, ja yhtye pääsi äänittämään ensimmäistä julkaisuaan. Tammikuussa 1979 julkaistiin kolme kappaletta sisältänyt The Def Leppard EP. Kaksi EP-levyn kappaletta, ”Getcha Rocks Off” ja ”The Overtorture” nauhoitettiin uudelleen yhtyeen debyyttialbumille. Varsinkin ensimmäinen kappale herätti BBC Radion DJ:n John Peelin huomion, joka soitti kappaletta paljon koko Britannian suurimalla radioasemalla. EP:n äänitysten päätyttyä myös Noon jätti yhtyeen, ja hänen tilalleen tuli tuolloin vain 15-vuotias Rick Allen.

Vuoden 1979 aikana Def Leppard alkoi herättää huomiota brittiläisen heavy- ja rockmusiikin kannattajien keskuudessa. Yhtye alkoi saada jalansijaa musiikkimarkkinoilla, ja lopulta allekirjoitti levytyssopimuksen Vertigo Recordsin kanssa. Levytyssopimus takaisi myös debyyttialbumin leviämisen Yhdysvalloissa, sillä Vertigo toimi tuolloin yhteistyössä Phonogram Recordsin kanssa, ja molemmat olivat yhdysvaltalaisen yhtiöjätti Mercury Recordsin pienempiä sisaryhtiöitä.

Nousu kuuluisuuteen (1980–1983)

Def Leppardin debyyttialbumi, On Through the Night, julkaistiin 14. maaliskuuta 1980. Vaikka albumi sijoittui Britannian albumilistan 15. sijalle, kotimaan fanit eivät pitäneet siitä, että yhtye yritti lähes väkisin saada yhdysvaltalaisten rockpiirien huomion kiertämällä Yhdysvaltoja lähinnä Pat Traversin, AC/DC:n ja Ted Nugentin lämmittelijöinä ja jättäen esiintymiset kotiseudullaan hyvin vähäisiksi. Yhtyeen esiintyminen ehdottomasti kaikkien aikojen menestyneimmän brittiläisen heavy metal -yhtyeen, Iron Maidenin lämmittelijänä Readingin festivaaleilla saikin hyvin nihkeän vastaanoton, kun katsojat heittelivät yhtyeen jäseniä oluttölkkien kansilla.

Tästä huolimatta yhtye oli herättänyt AC/DC:n tuottajana työskennelleen Robert John ”Mutt” Langen huomion, joka lopulta päätyi tuottamaan yhtyeen kakkosalbumin, 11. heinäkuuta 1981 julkaistun High ’n’ Dryn. Huolimatta albumin löyhistä myyntilukemista, singlejulkaisu ”Bringin' On The Heartbreakin” musiikkivideo menestyi Music Televisionilla ja sitä esitettiin televisiossa hyvin tiuhaan tahtiin, mikä lisäsi yhtyeen näkyvyyttä Yhdysvalloissa entisestään. High ’n’ Dryn tiimoilta yhtye pääsi kiertämään muualle Eurooppaan Ozzy Osbournen ja Blackfootin lämmittelijänä.

Tavastaan esiintyä ilman paitaa tunnettu kitaristi Phil Collen liittyi yhtyeeseen vuonna 1982.

Aiemmin Girl-yhtyeen kitaristina toiminut Phil Collen korvasi yhtyeestä liiallisen alkoholinkäytön takia erotetun Pete Willisin vuonna 1982. Koska yhtye oli ehtinyt jo Willisin erottamisen aikaan aloittaa tulevan studioalbuminsa Pyromanian nauhoittamisen, myös Willisin kitarointia päätyi lopulliselle albumille Collenin soittaessa kaikki muut kitararaidat, joita Willis ei ollut ehtinyt nauhoittaa. 20. tammikuuta 1983 kauppoihin ilmestynyt Pyromania oli merkittävä tiennäyttäjä 1980-luvun glam metal- ja hair metal-yhtyeiden levytyksille. Albumin menestyksekäs singlejulkaisu ”Photograph” sai paljon soittoaikaa ja sen musiikkivideo syrjäytti jopa Michael Jacksonin ”Beat It” -kappaleen videon eniten esitysaikaa saavana musiikkivideona Music Televisionilla.

”Photographin” ja kahden muun singlejulkaisun, ”Rock of Agesin” ja ”Foolin'in” menestyksen siivittämänä Def Leppard lähti jälleen kiertämään Yhdysvaltoja. Pyromania oli kiilaamassa myyntitilastojen kärkeen myytyään ilmestymisvuotensa aikana yli kuusi miljoonaa kappaletta nousten Billboardin albumilistan toiselle sijalle edellään vain Michael Jacksonin Thriller.^[3]. RIAA on myös myöntänyt yhtyeelle albumista timanttilevyn, joka myönnetään yli kymmenestä miljoonasta myydystä äänitteestä. Menestyksekäs Pyromania World Tour -maailmankiertue päättyi 55 000 ihmisen edessä esiintymiseen San Diegossa.

Menestysalbumi Hysteria (1984–1989)

Vuonna 1984 yhtye muutti Dubliniin kirjoittamaan kappaleita tulevalle, neljännelle studioalbumilleen. Myös Mutt Lange osallistui kappaleiden kirjoittamiseen, mutta tämä palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja erosi yllättäen albumin tuottajan virastaan ja hänen tilalleen tuli aiemmin Meat Loafin kanssa työskennellyt Jim Steinman.

Rumpali Rick Allenin vasen käsi amputoitiin auto-onnettomuuden jälkeen 1980-luvun puolivälissä.

31. joulukuuta 1984 rumpali Rick Allen menetti vasemman kätensä auto-onnettomuudessa, kun hän menetti ajamansa Chevrolet Corvetten hallinnan, minkä seurauksena auto suistui tieltä. Allen vietiin sairaalaan, missä hänen vasen kätensä jouduttiin amputoimaan. Allen pelkäsi joutuvansa jättämään yhtyeen juuri lohkeamaisillaan olevan suursuosion kynnyksellä, mutta Joe Elliott ja Allen itse suunnitteluryhmän kanssa kehittivät tälle uuden rumpusetin, jossa osa rummuista oli korvattu pedaaleilla. Def Leppardin ensimmäinen esiintyminen yksikätisen Allenin kanssa tapahtui vuoden 1986 Monsters of Rock -festivaaleilla.

Steinman oli hänkin poistunut Allenin auto-onnettomuuden aikoihin tuottajan roolista, ja Lange oli yllättäen tehnyt paluun studioon yhtyeen kanssa. Eri vastoinkäymisten ja neljän vuoden studiosessioiden jälkeen Def Leppardin neljäs kokopitkä studioalbumi, Hysteria julkaistiin 3. elokuuta 1987. Albumilta julkaistiin seitsemän singleä, joista ensimmäinen, ”Animal”, oli yhtyeen ensimmäinen Top 10 -listasijoituksen kotimaassaan saavuttanut single. Nimikkosingle ”Hysteria” oli Yhdysvaltain singlelistan kymmenennellä sijalla, ja yhtenä koko 1980-luvun parhaista hard rock -kappaleista pidetty ”Pour Some Sugar on Me” listan toinen. Ensimmäistä sijaa hallitsi balladi ”Love Bites”, joka on myös yhtyeen ainoa single, joka on saavuttanut ensimmäisen listasijan Yhdysvalloissa. Kolmannelle sijalle Yhdysvalloissa sijoittui ”Armageddon It”, ja viimeinen single ”Rocket” saavutti 15. listasijan. Huonoiten menestyi single ”Women”, joka saavutti 80. sijan Yhdysvalloissa.

Hysteria pysytteli listoilla kolmen vuoden ajan, ja sitä on myyty vuoteen 2009 mennessä yli 20 miljoonaa kappaletta, ja RIAA on myöntänyt albumista yhtyeelle sen toisen timanttilevystatuksen. Vuoden 1989 American Music Awards -palkintogaalassa yhtye voitti parhaan rock- tai heavy-yhtyeen sekä parhaan albumin palkinnon.

Adrenalize ja musiikkityylin vaihdos (1990–1999)

Hysteria World Tour -maailmankiertueen jälkeen yhtye alkoi välittömästi työstää viidettä studioalbumia toivoen, ettei joutuisi kokemaan uutta useamman vuoden mittaista taukoa albumien välillä. Tuolloin kitaristi Steve Clarkin alkoholiongelmat paisuivat niin mittaviksi, että hän joutui viettämään useamman kerran vieroitushoidossa, jossa joutui viettämään korkeimmillaan puoli vuotta. Lopulta Clark kuoli tahattomaan lääkkeiden ja alkoholin yliannostukseen kotonaan Lontoossa 8. tammikuuta 1991.

Nelihenkinen Def Leppard päätti jatkaa soittamista. 31. maaliskuuta 1992 julkaistun, viidennen studioalbumin Adrenalizen kitaroinnista vastasi kokonaan Phil Collen. Albumi eteni välittömästi listojen kärkeen niin Yhdysvalloissa kuin Englannissakin, pitäen kärkisijoja hallussaan 5 viikkoa. Ensimmäinen albumilta julkaistu single, ”Let's Get Rocked” oli välitön hittikappale, joka myöhemmin voitti vuoden parhaan musiikkivideon palkinnon MTV Video Music Awards -palkintogaalassa. Huhtikuussa 1992 yhtye myös esiintyi Freddie Mercuryn muistokonsertissa Wembley Stadiumilla. Joe Elliott myös nousi lavalle Queenin muiden jäsenten sekä Slashin kanssa esittämään Queenin hittikappaleen ”Tie Your Mother Down”.

Vuonna 1992 kitaristi Vivian Campbell liittyi yhtyeeseen paikkaamaan edesmenneen Clarkin, ja yhtye pääsi käynnistämään uuden maailmankiertueensa. 1990-luvun alkupuoliskolla alternative rock ja grunge olivat kuitenkin alkaneet saada yhä enemmän jalansijaa musiikkibisneksessä, ja Def Leppardin sekä muiden 1980-luvun glam rock -yhtyeiden suosio oli hiipumassa pois muodista. Tämä johti siihen, että myös Def Leppardin oli esimerkiksi Bon Jovin tapaan päivitettävä musiikkiaan uusille urille pysyäkseen pinnalla. Kiertueen aikana ei ollut mahdollisuutta julkaista uutta materiaalia, mutta sen sijaan yhtye julkaisi singlejulkaisujen b-puolia sekä ennenjulkaisematonta materiaalia sisältäneen kokoelmalevyn Retro Active vuonna 1993. Albumi sisältää myös kappaleen ”Two Steps Behind”, joka julkaistiin myös Last Action Hero -elokuvan soundtrackilla. Retro Activea on myyty yli 3 miljoonaa kappaletta. Kaksi vuotta myöhemmin yhtye julkaisi ensimmäisen varsinaisen kokoelmalevynsä, kun Vault: Def Leppard Greatest Hits (1980–1995) julkaistiin 31. lokakuuta 1995. Albumia on myyty yli 11 miljoonaa kappaletta. Myös tällä kokoelmalla oli uusi kappale, yhtyeen kotimaassa hitiksi noussut balladi ”When Love & Hate Collide”.

23. lokakuuta 1995 Def Leppard hyväksyttiin Guinnessin ennätysten kirjaan yhtyeen soitettua kolme konserttia eri mantereilla yhden päivän aikana: yhden Marokossa, toisen Englannissa ja kolmannen Kanadassa.

Neljän vuoden tauon jälkeen yhtye julkaisi vihdoin uuden albuminsa, Slangin 14. toukokuuta 1996. Yhtyeen sanoitukset olivat muuttuneet vakavammiksi ja musiikkityyli edusti lähinnä alternative rockia. Kokeellisena teoksena albumiin petyttiin Yhdysvalloissa, kun taas yhtyeen kotimaassa sitä pidettiin yhtenä parhaimmista albumeista vuonna 1996. Albumi oli myös yhtyeen ensimmäinen levytys Pyromanian jälkeen, jolla Rick Allen soitti pääasiassa akustista rumpusettiä. Kokeellisemman albumin jälkeen yhtye palasi klassisempaan, Pyromanian ja Hysterian tapaiseen soundiinsa julkaistuaan 8. kesäkuuta 1999 uuden seuraavan studioalbuminsa Euphoria, joka myi lopulta myös kultaa Yhdysvalloissa.

Uusi vuosituhat (2000–2018)

Vuonna 2000 Def Leppard sai tähden Hollywoodin Rock Walk of Famelle, ja vuonna 2001 julkaistiin myös kokopitkä elokuva Hysteria - The Def Leppard Story, joka kuvasi yhtyettä vuosien 1977–1986 aikana.

Def Leppardin kahdeksas studioalbumi X ilmestyi 30. heinäkuuta 2002. Albumilla yhtye eteni yhä enemmän kohti popmusiikin elementtejä sisältävää musiikkia välimatkan rockmusiikkiin kasvaessa, eikä X saavuttanut aiemmille yhtyeen albumeille tavanomaista kultalevyn myyntiä vaikka nousikin sijalle 11. Yhdysvalloissa ja sisälsi myös hitin ”Long, Long Way To Go”. Yllättävää oli, että heikosti menestynyttä albumia seurannut maailmankiertue oli yhtyeen menestyksekkäin sitten Adrenalizea seuranneen maailmankiertueen.

Vuonna 2006 yhtye julkaisi coverkappaleita sisältäneen albumin Yeah!. Albumilla oli 1960- ja 1970-lukujen rock-kappaleiden päivityksiä, ja albumi otettiin hyvin vastaan Yhdysvalloissa. Maailmanlaajuisesti levyä on myyty yli 140 000 kappaletta. Samana vuonna yhtye esiintyi myös VH1:n Rock Honors -konserttitapahtumassa Kissin, Queenin ja Judas Priestin kanssa. The All-American Rejects esitti myös oman versionsa kappaleesta ”Photograph”, ja tapahtuman jälkeen yhtye teki yhteiskiertueen Journeyn kanssa. Lokakuussa Hysteriasta julkaistiin myös uusi, kaksilevyinen deluxe-painos, joka sisälsi koko albumin uudelleen remasteroituna, singlejulkaisujen b-puolet sekä albumilta pois jätettyä materiaalia.

Vuonna 2008 julkaistu Songs from the Sparkle Lounge oli jälleen rock-henkisempää materiaalia popahtavan edeltäjänsä jälkeen, ja yhtyeen Yhdysvalloissa Styxin ja REO Speedwagonin kanssa tehdyt kiertueet ovat olleet suosittuja. Def Leppard kävi vuonna 2008 konsertoimassa myös Suomessa esiintyen Helsingin jäähallissa. Vuonna 2015 Def Leppard konsertoi Suomessa South Park Tampere -festivaalilla ja julkaisi nimeään kantavan albumin 30. lokakuuta. Albumi on ensimmäinen, jolla kaikki yhtyeen jäsenet laulavat pääsolisteina kappaleessa ”We Belong”. ^[8]