Rock and Roll Hall of Fame on Clevelandissä, Ohiossa sijaitseva museo ja kunniagalleria, jonka tarkoituksena on kerätä ja säilyttää rock-musiikkiin merkittävästi vaikuttaneiden artistien ja tuottajien historiaa.[1]
Museon perustamisesta vastanneen Rock and Roll Hall of Fame -säätiön perusti vuonna 1983 joukko musiikkiteollisuuden johtohahmoja. Heihin kuuluivat muun muassa Atlantic Recordsin perustaja Ahmet Ertegün ja Rolling Stone -lehden julkaisija Jann Wenner.[2] Miesten tarkoituksena oli perustaa pysyvä pyhäkkö rockmusiikille.[3]
Museorakennuksen sijoituspaikaksi suunniteltiin aluksi Manhattania New Yorkissa, jossa se olisi lähellä levytysteollisuuden keskusta.[3] Sijoituspaikasta lähti kilpailemaan myös Cleveland ja moni muu rockin kannalta tärkeä kaupunki, kuten New Orleans, Memphis, Chicago ja San Francisco.[2] Säätiö valitsi vuonna 1986 museon sijoituspaikaksi Clevelandin.[3] Valintaan vaikutti se, että 1950-luvulla tunnettu clevelandilainen radio-DJ Alan Freed oli se, joka teki ”rock and roll” -nimityksestä tunnetun. Cleveland oli myös saanut kerättyä julkista ja yksityistä rahoitusta museon kehittämiseen.[2]
Museorakennuksen suunnitteli arkkitehti I. M. Pei. Lasinen ja kulmikas rakennus on lattiapinta-alaltaan 14 000 neliömetriä. Museo rakennettiin Eriejärven rannalle ja avattiin yleisölle vuonna 1995. Museossa sijaitsee rockin kunniagalleria ja erilaisia vaihtuvia näyttelyitä, joissa esitellään rockiin ja sen historiaan ja merkitykseen liittyviä esineitä. Niihin kuuluu muun muassa tunnettujen artistien käyttämiä soittimia ja vaatteita, sanoitusten luonnoksia, kirjeitä, alkuperäistä albumikansitaidetta ja valokuvia. Museossa on myös laaja tutkimuskirjasto ja arkisto, ja siellä järjestetään konferensseja ja symposiumeja.[2]
Kunniagalleria
Rock and Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan on mahdollista päästä 25 vuotta ensimmäisen levyn julkaisemisen jälkeen ja ehdokkailta odotetaan merkittävää, osoitettavissa olevaa vaikuttamista rockin historiaan.[4] Kunniagalleriassa on neljä kategoriaa: esiintyjät, ei-esiintyjät, varhaiset vaikuttajat ja vuodesta 2000 eteenpäin ”tukijoukot” (sidemen) eli sessio- ja konserttimuusikot.
Kunniagalleriaan otetaan vuosittain muutamia uusia jäseniä näyttävässä seremoniassa. Se järjestettiin ensimmäisinä vuosina New YorkinWaldorf Astoria -hotellissa, myöhemmin Clevelandissa ja Los Angelesissa, ja vuonna 2014 se pidettiin New Yorkin BrooklyninBarclays Centerissä.[5]
Uusien jäsenten valintaprosessi on herättänyt keskustelua ja erityisesti progressiivisen rockin ja heavy metalin edustajat ovat katsoneet joutuneensa tarkoitushakuisesti syrjäytetyiksi. Toisten mielestä puolestaan uusia jäseniä otetaan vuosittain liikaa ja jäsenyyden arvo on kokenut inflaation.lähde?
Luettelo Rock and Roll Hall of Fameen valituista esiintyjistä