James Paul McCartney (s. 18. kesäkuuta1942Liverpool, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen muusikko ja lauluntekijä. McCartney nousi kuuluisuuteen 1960-luvulla The Beatles -yhtyeen basistina ja toisena keulahahmona. Hän sävelsi yhtyeelle lukuisia pop-klassikoiksi nousseita kappaleita sekä teki runsaasti sovitustyötä niin omiinsa kuin muiden jäsenten tekemiin lauluihin. The Beatlesin hajottua vuonna 1970 McCartney aloitti menestyksekkään soolouran, jonka lomassa hän perusti Wings-yhtyeen ja toimi sen keulahahmona ja johtajana aina viimeisen kokoonpanon hajoamiseen asti 1980-luvun alussa. McCartney on levyttänyt soolourallaan ahkerasti ja vuoden 1989–1990 kiertueesta lähtien myös konsertoinut usein. Hänen aktiivinen muusikon uransa jatkuu edelleen.
20 Forthlin Road, jonne McCartneyt muuttivat vuonna 1955
Paul McCartneyn suku on englantilais-irlantilaista. Hänen äidinisänsä oli syntynyt Irlannissa. Myös isän suvussa on todennäköisesti irlantilaista verta, vaikka nimi onkin skotlantilainen, sillä Irlannista muutti 1800-luvulla takaisin Isoon-Britanniaan sinne aiemmin muuttaneita skotteja.[1]
Paul McCartney syntyi Liverpoolissa 18. kesäkuuta 1942 työväenluokkaiseen perheeseen. Hänen äitinsä Mary oli kätilö ja sairaanhoitaja, ja isä Jim oli puuvillakauppias. Jim McCartney oli nuoruudessaan ollut menestynyt amatöörimuusikko, joka soitti pianoa ja trumpettia. Paul kastettiin katolisessa kirkossa. Kaksi vuotta myöhemmin perheeseen syntyi toinen poika, Michael. Vuoteen 1946 asti perhe muutti usein Merseysiden alueella, kunnes asettui neljäksi vuodeksi Speken maaseutumaiseen lähiöön. McCartneyn perhe oli setineen ja täteineen suuri ja tiivis perheyhteisö.[2]
Paul kävi lapsena Joseph Williams Primary -koulua. Hän menestyi siellä niin hyvin, että pääsi erinomaiseen Liverpool Institute -kouluun, jossa hän aloitti opinnot 1953. Hän kävi koulussa nykykieliin erikoistunutta B-linjaa. Hän luki saksaa ja espanjaa, ja hänen suosikkiaineitaan olivat kuvataide ja puutyöt. Vaikka isä kannusti Paulia opettelemaan nuottienlukua, Paul ei ollut koulussa kiinnostunut musiikin opiskelusta. Institutessa Paul tutustui Neil Aspinalliin, josta tuli myöhemmin Beatlesin kiertuemanageri, sekä George Harrisoniin, tulevaan yhtyetoveriinsa.[3] Paulin äiti kuoli rintasyöpään vuonna 1956.[4]
Paul sai kipinän musiikkiin äitinsä kuoltua. Hän hankki akustisen Zenith-kitaran ja opetteli soittamaan sitä. Hän kiinnostui uudesta skiffle-musiikista ja sen jälkeen rock and rollista. Paulin roolimalliksi nousi Elvis Presley, jota hän yritti jäljitellä pukeutumisellaan ja kampauksellaan. Paul alkoi kuljettaa kitaraa mukanaan koulussa ja kirjoittaa omia kappaleitaan, joista ensimmäinen oli nimeltään ”I Lost My Little Girl”.[5]
Musiikkiura
The Quarrymen
Paul tapasi kitaristi John Lennonin heinäkuussa 1957 paikallisen kirkon seurakuntatiloissa, kun Lennon oli johtamansa The Quarrymen -nimisen skiffleyhtyeen mukana eräissä kesäjuhlissa. Pojat tulivat hyvin toimeen keskenään, ja pian John pyysi Paulin yhtyeeseen. Ystävykset työstivät musiikkia yhdessä Johnin tädin kotona, ja Paul muokkasi yhtyeen esiintymisasuja hienostuneemmiksi. Paul sai Johnin suostuteltua ottamaan yhtyeeseen myös nuoren George Harrisonin.[6] Vain rock and rollista tuolloin kiinnostuneeseen Johniin verrattuna Paulin musiikkimaku ja kunnianhimo olivat laaja-alaisempia. Mike-sedältään Paul oppi, että hyvä esitys on W:n muotoinen: se alkaa tanakasti ja lopettaa jälleen korkealle. Tätä neuvoa McCartney on sen jälkeen aina noudattanut urallaan.[7]
Kun The Beatlesiksi nimensä vaihtanut yhtye lähti kesällä 1960 esiintymään SaksanHampuriin, Paul lopetti samalla opintonsa Liverpool Institutessa.[8]
The Beatles
Paul McCartney vuonna 1964
Beatles soitti Saksassa marraskuuhun 1960 asti, jolloin McCartney karkotettiin Saksasta hänen sytytettyään pienen tulipalon hotellissaan. Palattuaan Liverpooliin McCartney meni töihin Massey & Coggins -sähköyhtiöön käämittämään sähkökaapeleita. Beatles jatkoi esiintymisiään Liverpoolissa, etenkin The Cavern Clubissa. Maaliskuussa 1961 McCartney lopetti työt sähköyhtiössä ja Beatles palasi Hampuriin soittamaan. McCartney riiteli usein basisti Stuart Sutcliffen kanssa, ja kun Sutcliffe erosi yhtyeestä, McCartney vaihtoi kitaransa pysyvästi bassokitaraan.[9] Ensimmäisen Beatles-keikkansa basson varressa McCartney oli soittanut jo joulukuun 31. päivänä 1960 Liverpoolin Casbah Clubilla.[10]
Beatlesin ensimmäisellä albumilla McCartneyn ja Lennonin yhdessä tekemät kappaleet merkattiin vielä nimikkeellä ”McCartney ja Lennon”. Kun kaikkien paitsi McCartneyn mielestä ”Lennon ja McCartney” kuulosti paremmalta, nimien järjestys vaihdettiin. Myöhemmin käytäntö alkoi ärsyttää McCartneya, sillä myös McCartneyn kokonaan itse tekemät kappaleet kuten ”Yesterday” merkattiin molempien nimiin. McCartney katui myös vuonna 1963 allekirjoittamaansa sopimusta, joka antoi hänen kirjoittamiensa kappaleiden oikeudet Northern Songs -yhtiölle, ja hän itse sai vain 20 prosentin osuuden niiden tuotoista.[15]
Beatlesin jälkeen
Sen jälkeen, kun Beatles ilmoitti hajoamisestaan vuonna 1970, McCartney teki kaksi kokeellista sooloalbumia, McCartney (1970) ja Ram (1971). Ne ovat hänen Beatles-tuotantoonsa verrattuna hyvin viimeistelemättömän kuuloisia.[16] Kesällä 1971 McCartney teetti Ramista kevyen orkesteriversion, jonka hän julkaisi nimellä Thrillington salanimen takaa vasta kuusi vuotta myöhemmin.[17]
McCartneyn kahden ensimmäisen sooloalbumin kappaleet oli merkitty puoliksi hänen vaimonsa Linda McCartneyn nimiin. Koska Northern Songs ja Maclen Music omistivat kaikki Paulin vuoteen 1973 mennessä kirjoittamat laulut, näin McCartneyt saivat edes puolet rojalteista perheelleen. Koska Linda ei ollut muusikko, kustantajat haastoivat Paulin oikeuteen tästä epäilyttävästä järjestelystä. Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella.[18]
McCartney haastoi joulukuussa 1970 muut Beatlesin jäsenet oikeuteen yhtyeen manageri Allen Kleinin sopimuksen ja toiminnan vuoksi. Oikeus ratkaisi jutun McCartneyn hyväksi ja totesi, että Kleinin firman palkkaaminen ilman McCartneyn suostumusta oli loukannut jäsenten keskinäisen liikekumppanuuden ehtoja.[19] McCartneyn välit muihin Beatlesin jäseniin, etenkin Lennoniin, olivat yhtyeen hajoamisen jälkeen pitkään tulehtuneet. Välit palautuivat kuitenkin hyviksi 1970-luvun puoliväliin mennessä.[20]
Wings
Paul ja Linda McCartney vuonna 1976 esiintymässä Wings-yhtyeessään
Kahden sooloalbuminsa jälkeen McCartney perusti vuonna 1971 Wings-yhtyeen, jossa soitti myös Linda McCartney. Wings oli 1970-luvun eniten myynyt yhtye maailmassa, ja se sai Yhdysvalloissa 27 top-40-hittiä ja viisi peräkkäistä ykköstilaa albumilistalla.[11] Yhtye saavutti myös kriitikkojen arvostuksen kolmannella albumillaan Band on the Run (1973). Tunnetuimpia Wingsin levyttämiä kappaleita ovat James Bond -teemakappale ”Live and Let Die” (1973) sekä ”Mull of Kintyre” (1977), josta tuli Britannian kaikkien aikojen myydyin single. Vuonna 1976 Wings rikkoi monia yleisöennätyksiä maailmankiertueellaan.[21]
McCartney kirjoitti Wingsin musiikin vuoteen 1976 saakka, kunnes sen levyillä alettiin julkaista muidenkin jäsenten kirjoittamia kappaleita.[21]
Wings-yhtyeen alkuvuosina McCartney kieltäytyi tiukasti esittämästä Beatles-kauden sävellyksiään, mutta jo vuoden 1975–1976 kiertueella McCartney otti muutamia Beatles-sävellyksistään kiertueen ohjelmistoon.
McCartney esiintyi Wingsin kanssa Helsingissä ja Turussa vuonna 1972.[22]
Wings hajosi vuonna 1981 kun McCartney lopetti konsertoinnin John Lennonin murhan säikäyttämänä.[21] McCartney on myöhemmin todennut, että Wings ei ollut mikään laadukas yhtye. Se auttoi häntä kuitenkin pääsemään yli Beatlesin hajoamisen aiheuttamasta masennuksesta.[23]
1980-luku
Paul McCartney poikansa Jamesin kanssa vuonna 1980
Jo ennen kuin Wings oli hajonnut, McCartney julkaisi sooloalbumin McCartney II (1980).[24] Sen jälkeen hän palasi George Martinin kanssa yhteistyöhön kahden albumin ajaksi (Tug of War, 1982 ja Pipes of Peace, 1983).[25] Näistä ensimmäinen on McCartneyn viimeinen albumi, joka nousi ykköseksi sekä Britannian että Yhdysvaltain albumilistalla.[26] Samaan aikaan McCartney teki menestyksekästä yhteistyötä Stevie Wonderin (”Ebony and Ivory”, 1983) ja Michael Jacksonin (”The Girl Is Mine”, 1982 ja ”Say Say Say”, 1983) kanssa.[27]
1980-luvun alkuvuosina McCartney työskenteli myös kahden elokuvaprojektinsa parissa, jotka hän ideoi, kirjoitti, rahoitti ja sävelsi: animaatioelokuva Rupert Bear sekä näytelmäelokuva Give My Regards to Broad Street (1984), jossa hän itse esitti pääosaa.[28] Kriitikot eivät pitäneet Give My Regards to Broad Streetista, ja se jäi tappiolliseksi. Elokuvan samanniminen soundtrack menestyi sen sijaan hyvin. Pitkän Rupert Bear -animaatioelokuvan tekemisestä McCartney kuitenkin vetäytyi tehtyään ensiksi lyhytelokuvan Rupert and the Frog Song.[29]
McCartney oli vuoden 1985 Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertin Lontoon-osion yksi pääesiintyjiä ja esitti Beatles-kappaleensa ”Let It Ben”. Sen jälkeen McCartney on ollut vakioesiintyjä samankaltaisissa hyväntekeväisyyskonserteissa.[30]
Vuonna 1985 McCartneyn Beatles-laulujen tekijänoikeudet siirtyivät Michael Jacksonille tämän ostettua ATV Musicin, mikä oli McCartneylle järkytys.[31] McCartneyn seuraava albumi Press to Play (1986) menestyi edellisiin albumeihin verrattuna heikohkosti.[32] Seuraava albumi Снова в СССР (1988) oli rock and roll -coveralbumi, joka julkaistiin omaperäisesti ”venäläisenä bootlegina”.[33] Sitä seurannut Flowers in the Dirt (1989) menestyi listoilla jälleen kohtalaisen hyvin. McCartney aloitti albumin julkaisun jälkeen ensimmäisen kiertueensa vuoden 1979 jälkeen. Maailmankiertueen liput hinnoiteltiin melko huokeiksi, koska McCartney halusi esiintyä mahdollisimman suurille yleisöille. Hän esitti kiertueella soolotuotantonsa lisäksi 14:ää Beatles-kappalettaan eli puolet kiertueen soittolistasta.[34]
1990-luku
McCartneyn Get Back -jättikiertueella syntyi uusi maailmanennätys, kun 184 000 maksavaa kuuntelijaa kerääntyi Rio de JaneironMaracana-stadionille Brasiliassa 21. toukokuuta 1990. Kiertueesta julkaistiin live-LP Tripping The Live Fantastic ja konserttivideo Get Back.
McCartney sävelsi 1990-luvun taitteessa Carl Davisin kanssa Liverpool-oratorion, joka on orkesteriteos Royal Liverpool Philharmonicille. McCartney ei aiemmin ollut kiinnostunut klassisesta musiikista, mutta häntä kiehtoi ajatus Liverpool-teemaisen musiikin tekemisestä. Kesäkuussa 1991 ensiesityksensä saanut teos sai suhteellisen suopean vastaanoton, ja McCartney on jatkanut klassisen musiikin tekemistä sen jälkeenkin.[35]
Tammikuussa 1991 McCartney esiintyi MTV:n akustisessa Unplugged-sarjassa ja julkaisi esiintymisestään konserttisarjan ensimmäisen albumin.[36]
Seuraava maailmankiertue alkoi 1993, jolloin McCartney kulki maailmalla soittamassa vanhoja Beatles-hittejä, sekä uusimman levynsä Off the Ground parhaimpia paloja. Myös tästä kiertueesta julkaistiin Paul Is Live -niminen VHS/DVD ja CD/LP.
Vuonna 1999 McCartney esiintyi Liverpoolin Cavern-klubilla ensimmäistä kertaa Beatlesin ja vuoden 1963 jälkeen.
Paul McCartney on julkaissut 2000-luvulla viisi uutta albumia: Driving Rain (2001), Chaos and Creation in the Backyard (2005), Memory Almost Full (2007), Kisses on the Bottom (2012) ja New (2013).
Lukuun ottamatta esiintymisiä televisiossa ja hyväntekeväisyyskonserteissa, seuraavan kerran McCartney astui lavalle vasta vuonna 2002, jolloin hän käynnisti uuden maailmankiertueen. Kiertue menestyi niin hyvin, että McCartney jatkoi konsertointia vuonna 2003. Hän esiintyi Punaisella torilla Moskovassa 100 000 kuulijalle, joiden joukossa oli presidentti Vladimir Putin. McCartney kävi myös tapaamassa Putinia Kremlissä. Punaisen torin konsertti ilmestyi DVD-levyllä.
Seuraavana kesänä McCartney teki lyhyehkön kiertueen. 04’ Summer Tour ulottui myös Suomeen, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1972. Suomessa hänellä oli Helsingin Olympiastadionilla yleisöä noin 32 000 henkeä. Konsertin settilista koostui suurimmaksi osaksi McCartneyn itse säveltämistä The Beatlesin kappaleista. McCartney vieraili myös Live 8 -hyväntekeväisyyskonsertissa Lontoossa.
Vuonna 2008 McCartney teki maailmankiertueen, joka ulottui muun muassa Israeliin, jossa hän ei ollut aiemmin esiintynyt. Lisää kiertueita hän teki vuosina 2009 ja 2010. Vuosien 2008–2010 kiertueiden oli tarkoitus jäädä viimeisiksi suuriksi kiertueiksi, sen jälkeen McCartney sanoi esiintyvänsä livenä vain korkeintaan satunnaisesti.[37]
Päätös suurkiertueiden lopettamisesta ei pitänyt, ja heinäkuussa 2011 McCartney lähti uudelle Amerikan-kiertueelle, joka jatkui samana syksynä Euroopassa ja pysähtyi 12.12.2011 myös Suomeen Helsingin Hartwall Areenalle. Hän on esiintynyt ahkerasti sen jälkeenkin.
McCartney on kiistellyt tekemiensä Beatles-kappaleiden tekijänoikeuksista Sony/ATV:n kanssa vuodesta 2016 alkaen, jolloin Sony osti ne Michael Jacksonin perikunnalta. Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella kesällä 2017. Tekijänoikeuslain mukaan McCartneyn on määrä saada kappaleidensa oikeudet itselleen vuonna 2018, mutta oikeusjutulla hän oli pyrkinyt varmistamaan asian.[38]
2020-luku
Joulukuussa 2020 hän julkaisi uuden pitkäsoiton McCartney III:n.
Yksityiselämä
Perhe
Paul McCartneyn pikkuveli Michael on menestynyt viihdetaiteilija, koomikko ja valokuvaaja. Hän käytti taiteilijanimeä Mike McGear.[39]
Paul McCartney seurusteli englantilaisen näyttelijä Jane Asherin kanssa vuodesta 1963 vuoteen 1968, jolloin he purkivat kihlauksensa.[40]
McCartneyn ensimmäinen vaimo oli yhdysvaltalainen valokuvaaja Linda Eastman. He tapasivat lontoolaisessa klubissa toukokuussa 1967, alkoivat seurustella vuonna 1968 ja menivät naimisiin maaliskuussa 1969.[41] Linda kuoli rintasyöpään vuonna 1998. Heillä on kolme yhteistä lasta: Mary, Stella ja James. Paul myös adoptoi Lindan Heather-tyttären tämän aiemmasta avioliitosta. Lapsista Stella McCartney on tunnettu muotisuunnittelija, Mary McCartney on valokuvaaja, James McCartney on muusikko, ja Heather McCartney on savenvalaja ja taiteilija.[42]
McCartney vihittiin malli ja aktivisti Heather Millsin kanssa kesäkuussa 2002. Heille syntyi vuonna 2003 tytär Beatrice Milly.[42] Pariskunta erosi vuonna 2006. Hyvin riitaisan avioero-oikeudenkäynnin jälkeen vuonna 2008 McCartney määrättiin maksamaan Millsille erokorvausta 24,3 miljoonaa puntaa.[43]
McCartney vihittiin lokakuussa 2011 yhdysvaltalaisen Nancy Shevellin kanssa.[44]
Omaisuus
Paul McCartneyn ja hänen vaimonsa omaisuudeksi vuonna 2017 arvioitiin 780 miljoonaa puntaa, mikä tekee McCartneysta Britannian rikkaimman elossa olevan muusikon.[45] Vuonna 2024 McCartneyn omaisuuden arvo ylitti miljardin rajapyykin. Hänestä tuli tämän myötä ensimmäinen brittiläinen miljardööri, joka on tehnyt omaisuutensa musiikilla.[46][47]
McCartney omistaa useita asuntoja ja maatiloja Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Hän hankki High Park Farm -tilan Skotlannin Kintyresta vuonna 1966 ja vetäytyi sinne Lontoosta vuonna 1970 viettämään yksinkertaista maalaiselämää vaimonsa kanssa. Linda McCartneyn kuoleman 1998 jälkeen Paul vähitellen lakkasi käymästä tilalla. Hän asuu nykyisin Lontoossa ja Manhattanilla, ja hänellä on asunnot myös Long IslandinThe Hamptonsissa ja Beverly Hillsissä, tila Sussexissa ja talo Arizonassa.[48]
McCartney harjoittaa laajamittaista hyväntekeväisyyttä. Hän tukee runsaskätisesti etenkin eläinoikeusjärjestöjä, ympäristöjärjestöjä, humanitäärisiä järjestöjä ja terveysjärjestöjä. Rahallisen tuen lisäksi hän on osallistunut useisiin hyväntekeväisyyskonsertteihin.[49]
Huumeet
McCartney alkoi käyttää kannabista 1960-luvun puolivälissä ja käytti huumetta säännöllisesti vuoteen 2015 saakka. Hänet pidätettiin toisinaan kannabiksen hallussapidosta, esimerkiksi vuonna 1980 kymmeneksi päiväksi Japanissa.[52]
McCartney kertoi Life-lehden haastattelussa vuonna 1967 käyttäneensä psykedeeli LSD:tä neljä kertaa. Hän kertoi ymmärtäneensä LSD:n myötä elämän mysteerin ja sen, että Jumala on olemassa. Haastattelusta syntyi suuri mediakohu. Samoihin aikoihin McCartney kokeili myös muita huumeita kuten kokaiinia ja heroiinia, mutta ei pitänyt kokemuksista.[53]
Levynmyynti
McCartneylla on ollut vuoteen 2016 mennessä 22 Britannian albumilistan ykkössijaa, enemmän kuin yhdelläkään toisella artistilla. Näistä 15 on Beatles-albumeja (mukaan lukien kokoelmat), 2 Wings-albumia ja 5 sooloalbumia (Ram, 1971; McCartney II, 1980; Tug of War, 1982; Give My Regards to Broad Street, 1984; ja Flowers in the Dirt, 1989).[54] McCartneyn ja hänen yhtyeidensä albumeja on myyty koko maailmassa 700 miljoonaa kappaletta.[55]
Tunnustukset ja palkinnot
McCartney sai vuonna 1965 MBE-merkin. Kuningatar Elisabet II aateloi McCartneyn vuonna 1997 tämän palveluksista musiikille.[56]
kolme Golden Globe -ehdokkuutta (1985, 2002 ja 2010)
18 Grammya ja 78 ehdokkuutta, joista osa jaettu muiden Beatlesin jäsenten kanssa[59]
Musiikillinen tyyli
McCartneyn tuotanto on monipuolista ja hän on tehnyt musiikillaan koukkauksia hyvin monille osa-alueille. Esimerkiksi Little Richard -tyylittely ”Long Tall Sally”, akustinen kappale ”Blackbird” sekä heavy metal -musiikkia ennakoinut kappale ”Helter Skelter” ovat hyviä esimerkkejä McCartneyn musiikillisesta monipuolisuudesta.
McCartneyta arvostetaan paitsi lauluntekijänä, myös yhtenä rockmusiikin merkittävimmistä basisteista. McCartney soittaa bassoa ja kitaraa vasenkätisesti. McCartneyn tunnusmerkiksi live-esiintymisissä muodostui hänen käyttämänsä Höfner-basso. Vuodesta 1965 eteenpäin levytyksissä esillä oli kuitenkin yhä enemmän Fenderin jazzbasso ja Rickenbacker 4001 -basso. Hän soittaa myös rumpuja, kitaraa ja pianoa sekä monia muita soittimia.
McCartney ei ole John Lennonin tapaan koskaan opetellut lukemaan nuotteja. Hän sanookin soittotaitonsa perustuvan ennemmin erilaisiin skaaloihin, kuin nuorena opeteltuihin sointuihin. Orkesterikappaleensa hän on tehnyt avustajan kanssa.
McCartney, Paul: Eilinen. (Many Years from Now, 1997.) Toimittanut Barry Miles. Suomentanut Minna Maijala. Helsinki: Jalava, 2002. ISBN 951-887-247-3.
Sounes, Howard: Paul McCartney. (Fab. An Intimate Life of Paul McCartney, 2010.) Suomentanut Sami Heino. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-23741-9.
↑Paul McCartneyGrammys. The Recording Academy. Viitattu 5.7.2017.
Kirjallisuutta
Benson, Ross: Paul McCartney. Mies myytin takana. (Paul McCartney. Behind the Myth, 1992.) Suomentanut Maija-Leena Remes. Helsinki: Kirjayhtymä, 1992. ISBN 951-26-3724-3.
Norman, Philip: Paul McCartney: elämäkerta. Suomentanut Valkonen, Tero. Gummerus, 2016. ISBN 9789512092536.