Beatles for Sale on joulukuussa 1964 julkaistu The Beatles -yhtyeen neljäs albumi. Se levytettiin beatlemanian ollessa kuumimmillaan, eikä yhtye saanut kiireessä tehdyksi tarpeeksi materiaalia kokonaiselle albumille. Siksi Beatles for Sale sisältää vain kahdeksan John Lennonin ja Paul McCartneyn kirjoittamaa laulua, joiden lisäksi siinä on kuusi lainakappaletta. Yksi niistä on Chuck Berryn ”Rock and Roll Music”.
Beatles for Sale nousi Britannian listaykköseksi yhdentoista viikon ajaksi, ja albumia myytiin siellä yli miljoona kappaletta. Yhdysvalloissa albumia ei julkaistu, vaan siellä ilmestyi Beatles ’65, jonka kappaleista kahdeksan oli samoja kuin Beatles for Sale -albumilla. Muut Beatles for Salen kappaleet julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1965 albumilla Beatles VI.
Musiikillisesti Beatles for Salea on pidetty yhtyeen edellisen albumin A Hard Day’s Nightin vastakohtana, sillä monet kappaleet ovat sävyltään pessimistisiä. John Lennon sanoi sitä yhtyeen ”country & western -albumiksi”. Levyllä kuuluu myös Bob Dylanin musiikin vaikutus.
Vuosi 1964 oli The Beatlesille kiireinen. Yhtye aloitti 7. helmikuuta ensimmäisen Yhdysvaltain-vierailunsa, jonka aikana se piti konsertteja ja esiintyi kolme kertaa Ed Sullivanin televisio-ohjelmassa. Ohjelmaa seurasi parhaimmillaan yli 73 miljoonaa katsojaa, mikä näkyi myös levynmyynnissä, sillä Billboard-listan kärjessä oli huhtikuun ensimmäisellä viikolla viisi Beatles-kappaletta.[3][4]
The Beatles Alankomaiden televisiossa 5. heinäkuuta 1964. Nauhoitus tehtiin Hillegomissa Treslong-ravintolassa.[5] Rumpali Ringo Starr oli sairastunut, ja hänen tilallaan oli tilapäisesti Jimmie Nicol.
Vuonna 1964 Beatles esiintyi myös elokuvassa Yeah, yeah, tässä me tulemme (engl.A Hard Day’s Night), jota kuvattiin maaliskuusta huhtikuuhun ja jonka maailman-ensi-ilta oli 6. heinäkuuta.[6] Elokuvan lauluja sisältänyt albumi A Hard Day’s Night oli Britanniassa suuri menestys, ja sitä oli vuoden loppuun mennessä myyty 600 000 kappaletta. Yhdysvalloissa albumia, jonka kappalelista oli hieman erilainen, myytiin jo ennakkoon yli miljoona kappaletta. Levystä tuli molemmissa maissa pitkäaikainen listaykkönen.[7]
Äänitykset
The Beatles aloitti Beatles for Salen äänitykset vain kaksi kuukautta A Hard Day’s Nightin ilmestymisen jälkeen. Albumi nauhoitettiin kahden ja puolen kuukauden aikana, elokuun 1964 puolivälistä lokakuun loppuun.[8] Samaan aikaan yhtye esiintyi kiertueilla Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja lisäksi vielä radiossa ja televisiossa. Äänityksiin käytettiinkin aikaa yhteensä vain seitsemän päivää.[9] Kiireessä yhtye ei saanut aikaan tarpeeksi omaa materiaalia, joten albumin 14 kappaleesta vain kahdeksan on John Lennonin ja Paul McCartneyn kirjoittamia. Muut ovat lainakappaleita, joita yhtye oli aikoinaan esittänyt LiverpoolinThe Cavern Clubilla sekä Hampurissa.[2][8]
Paul McCartney on todennut, ettei albumin äänitys vienyt paljon aikaa, koska siinä on vain muutama uusi kappale ja loput olivat samoja kuin yhtyeen konserttiohjelmistossa. George Harrison on kertonut nauhoituksista:[10]
»Harjoittelimme tätä albumia varten vain niitä kappaleita, jotka olivat uusia. Sellaisia lauluja kuin ”Honey Don’t” ja ”Everybody’s Trying to Be My Baby” olimme esittäneet niin usein, että meidän piti vain saada niiden soundi kuntoon ja nauhoittaa ne. Mutta esimerkiksi ”Baby’s in Black” meidän piti opetella ja harjoitella.» (George Harrison, soolokitaristi.[10])
Beatles for Sale oli yhtyeen toinen neliraitatekniikalla äänitetty albumi. Jo edellisellä albumilla A Hard Day’s Night esimerkiksi päällekkäisäänitykset oli voitu tehdä huomattavasti kätevämmin kuin kahdella ensimmäisellä albumilla Please Please Me ja With The Beatles. Beatles for Salen nauhoituksissa Beatles ja George Martin ottivat käyttöön uuden menettelytavan, jossa kappaleita toistettiin ja sovituksia hiottiin äänittämisen lomassa. Kappaleen nauhoituksia kuunneltiin ja sitä muutettiin, kunnes lopputulokseen oltiin tyytyväisiä. Uudesta toimintatavasta käy esimerkkinä 6. lokakuuta äänitetty ”Eight Days a Week”. Yhtye äänitti kappaleen iltapäivällä monta kertaa ja kokeili erilaisia ideoita, ja lopulta kuudetta nauhoitusta pidettiin parhaana. Äänitykset jatkuivat illalla, jolloin pyrittiin tekemään mahdollisimman hyvä soitintausta, ja lisäksi lauluraidat nauhoitettiin ensimmäiselle ja toiselle raidalle. Parhaaksi valittiin 13:s otto. Sen kolmannelle raidalle lisättiin vielä kättentaputukset, patarummut ja kitara, ja lisäksi viimeiselle raidalle äänitettiin tuplattu lauluraita. Lopun kitarakooda lisättiin eräänä toisena päivänä, ja alun häivytysefekti luotiin kappaletta miksatessa.[11]
Suurin osa levyn kappaleista äänitettiin toiseksi viimeisenä studiopäivänä, 18. lokakuuta 1964, jolloin yhtyeellä oli vapaapäivä Britannian-kiertueelta. Beatles äänitti tuolloin yhdeksässä tunnissa seitsemän kappaletta. Viittä niistä yhtye oli soittanut konserteissa, kuten lainakappaletta ”Mr. Moonlight”. Lisäksi nauhoitettiin itse tehdyt kappaleet ”I’ll Follow the Sun” ja ”I Feel Fine”, joista jälkimmäinen jäi albumin ulkopuolelle ja julkaistiin singlenä.[12]
Vaikka Lontoossa sijaitsevien Abbey Roadin studioiden nauhoitustekniikka oli kehittynyt ja neliraitatekniikka otettu käyttöön, kolme kappaletta (”Rock and Roll Music”, ”Kansas City/Hey Hey Hey Hey!” ja ”Everybody’s Trying to Be My Baby”) äänitettiin yhdellä otolla. Yhtye äänitti myös 14. elokuuta viidellä otolla kappaleen ”Leave My Kitten Alone”, jota ei kuitenkaan julkaistu eikä edes miksattu.[13]
Äänityksissä käytettiin muutamia soittimia, jotka olivat silloin yhtyeelle epätavallisia. Esimerkiksi kappaleessa ”Mr. Moonlight” Paul McCartney soittaa Hammond-urkuja ja George Harrison vanhaa afrikkalaista rumpua, koska varsinainen rumpali Ringo Starr soitti samanaikaisesti bongoja. Starrin bongot poistettiin lopullisesta versiosta, mutta Harrisonin osuus jäi paikalleen. Kappaleessa ”Every Little Thing” Starr soittaa patarumpuja ja ”Words of Lovessa” laatikkoa. Tuottaja George Martin puolestaan soittaa pianoa kappaleessa ”Rock and Roll Music”.[14]
Beatles for Sale oli ensimmäinen Beatles-albumi, jonka miksaamisessa yhtye oli läsnä, ja sen jälkeen yhtyeen rooli miksauksessa kasvoi. Aikaisemmin miksauksesta olivat vastanneet George Martin ja muutama äänittäjä. Beatles for Sale miksattiin kuitenkin nopeasti: esimerkiksi lokakuun 27. päivänä viisi kappaletta muutettiin stereoäänisiksi puolessa tunnissa.[15]
Musiikki
Levyn tekemisen aikoihin yhtye alkoi kärsiä suosion aiheuttamasta väsymyksestä, minkä saattaa huomata myös albumin kansikuvasta, jossa The Beatlesin jäsenien on sanottu näyttävän loppuun ajetuilta ja väsyneiltä. Tuottaja George Martin on todennut saman, eikä hän ole erityisesti arvostanut albumia:[16]
»Sotaväsymys alkoi näkyä Beatles for Salen aikaan. Täytyy muistaa minkälaisessa hullunmyllyssä he olivat olleet koko vuoden 1964, ja suurimman osan vuodesta 1963. Suosio on ihana asia mutta se on todella, todella väsyttävää. He olivat aina menossa. Beatles for Sale ei vetoa minuun erityisen paljon nykyään, se ei ole yksi heidän ikimuistoisimmista levyistään. Sen jälkeen he piristyivät taas uudelleen.» (George Martin, tuottaja.[16])
Paul McCartneyn musiikillinen panos oli Beatles for Salella aiempaa suurempi.
Albumia on pidetty musiikillisesti A Hard Day’s Nightin vastakohtana. Edellinen levy oli esitellyt Beatlesin röyhkeän ja hurmaavan puolen, mutta monet uuden albumin kappaleet olivat sävyltään pessimistisiä.[2]Beatles for Salea pidetään myös pienenä käännekohtana yhtyeen kehityksessä, sillä John Lennon alkoi kiinnostua entistä omakohtaisemmista sanoituksista.[9] Lisäksi yhtyeen jäsenet olivat ihailleet vuoden 1964 puolivälistä lähtien Bob Dylaninfolk-musiikkia, mikä kuuluu niin albumin sävellyksissä, sanoituksissa kuin sovituksissakin.[15] John Lennon kutsui Beatles for Salea yhtyeen country & western -albumiksi.[17]The Beatles in Mono -boksin esittelyteksteissä Andrew Hickey mainitsee Beatles for Salen olevan Beatlesin folkrock-albumi.[18]
A Hard Day’s Nightia olivat hallinneet John Lennonin sävellykset, mutta Beatles for Salella Lennonin ja McCartneyn sävellysten suhde tasaantui.[2] Kahdeksasta itse tehdystä kappaleesta Lennonin kirjoittamia ovat ”No Reply”, ”I’m a Loser” ja ”I Don’t Want to Spoil the Party”. McCartney on tehnyt kokonaan kappaleen ”I’ll Follow the Sun” ja suurimmaksi osaksi kappaleet ”Eight Days a Week”, ”Every Little Thing” ja ”What You’re Doing”. ”Baby’s in Black” on puoliksi Lennonin ja puoliksi McCartneyn tekemä.[16]
Kappalemateriaali
Beatles for Sale alkaa kolmella melankolisella kappaleella, jotka käsittelevät romanttista tai henkilökohtaista menetystä.[2] John Lennonin kirjoittama ”No Reply” oli tekijänsä mukaan eräänlainen oma versio The Rays -yhtyeen vuoden 1957 hitistä ”Silhouettes”. Kappaleissa on samantyyppinen tarina, jossa poika epäilee tyttöystävän pettävän häntä. Levyn toinen kappale, ”I’m a Loser”, oli ensimmäinen Lennonin tekemä laulu, jossa kuuluu Bob Dylanin vaikutus. Lennonin niin sanottu Dylan-kausi oli alkanut, kun hän oli saanut The Freewheelin' Bob Dylan -albumin ja siitä innostuneena hankkinut myös Dylanin esikoisalbumin. Omien sanojensa mukaan hän soitti Paul McCartneyn kanssa näitä albumeja tauotta seuraavat kolme viikkoa. Lennonin teksteihin vaikutti myös toimittaja Kenneth Allsop, jonka mielestä Lennon ei ollut näyttänyt lauluissaan kunnolla todellisia tunteitaan. Niinpä ”I’m a Loser” käsittelee surullisuutta ja yksinäisyyttä enemmän kuin Lennonin aikaisemmat tekstit.[19] ”Baby’s in Black” oli Lennonin ja McCartneyn ensimmäinen täysin yhteistyössä kirjoitettu kappale lähes vuoteen; edellinen oli ollut ”I Want to Hold Your Hand”. Yleensä heistä toinen teki ensin kappaleen yksin, ja sitten toinen kirjoitti väliosan tai korjasi mielestään kömpelön säkeen.[20]
Chuck Berryn ”Rock and Roll Music” on ensimmäinen Beatles for Salen kuudesta lainakappaleesta. Se oli ollut yksi yhtyeen keikkasuosikeista aina vuodesta 1959.[21] ”I’ll Follow the Sun” on Paul McCartneyn sävellys, jonka hän oli kirjoittanut Hampurissa jo vuonna 1960. Se otettiin uudelleen käyttöön, kun albumia varten tarvittiin kiireesti uutta materiaalia. Kappaleessa on vahvoja vaikutteita Buddy Hollyn musiikista.[20] ”Mr. Moonlight” on Roy Lee Johnsonin sävellys, jonka julkaisi ensimmäisenä Dr. Feelgood and the Interns vuonna 1962. Kappale kuului Beatlesin konserttiohjelmistoon vuosina 1962–1963. A-puolen päättää sikermä ”Kansas City / Hey Hey Hey Hey!”, jonka alkuosan tekijät olivat Jerry Leiber ja Mike Stoller ja jälkiosan Little Richard. Beatles otti versiossaan mallia Little Richardista, joka oli julkaissut sikermän vuonna 1959 ja myös esittänyt sitä 1960-luvun alussa samoilla keikoilla, joilla myös The Beatles esiintyi. Beatles itse esitti kappaleita vuosina 1961–1962 sekä vielä 1964 yhdessä konsertissa Kansasissa.[22]
B-puolen aloittavan ”Eight Days a Week” -kappaleen alku on häivytetty (engl.fade-in), mitä on pidetty esimerkkinä yhtyeen varhaisista studiokokeiluista. Tämä pääosin McCartneyn kirjoittama kappale oli myös tarkoitus julkaista Britanniassa singlenä, mutta sen syrjäytti Lennonin ”I Feel Fine”.[23] ”Words of Love” on alkujaan Buddy Hollyn kappale, jonka tämä oli julkaissut singlenä vuonna 1957, ja Beatles esitti sitä keikoillaan 1950-luvun lopusta vuoteen 1962. Hollyn merkitys yhtyeelle oli muutenkin suuri – jo nimi The Beatles on eräänlainen mukaelma hänen taustayhtyeensä nimestä The Crickets.[24] Rumpali Ringo Starr laulaa alkujaan Carl Perkinsin tuotantoa olevan kappaleen ”Honey Don’t”. Se kuului Beatlesin ohjelmistoon vuosina 1962–1965, mutta solistina ei ollut Starr vaan Lennon.[25] Kappaleen ”Every Little Thing” McCartney sävelsi tarkoituksenaan tehdä uusi singlen A-puoli, mutta laulu päätyi vain albumin täytekappaleeksi. Se on yksi monista McCartneyn lauluista, joka kertoo hänen ja Jane Asherin suhteesta.[26]
John Lennonin mukaan ”I Don’t Want to Spoil the Party” on hyvin henkilökohtainen kappale. Siinä poika teeskentelee olevansa onnellinen, vaikka on todellisuudessa synkkä. Tämä viittaa siihen, miten Beatlesin jäsenten piti näytellä iloista ja ”hullunkurista” ihmisten edessä. ”What You’re Doing” on yksinkertainen tarina tytöstä ja pojasta, mutta sanoituksessa on myös kekseliäiksi kehuttuja loppusointuja. Pianon soittamista vain kitarasoolon aikana on pidetty esimerkkinä ”yksityiskohtien taiteesta”, jota yhtye kehitti myöhemmin pidemmälle.[27] Albumin viimeinen kappale ja toinen Carl Perkins -cover on ”Everybody’s Trying to Be My Baby. Sen laulaa George Harrison. Yhtye soitti kappaletta konserteissa vuodesta 1961 vuoteen 1965, jolloin Harrisonin soolonumeroksi vaihtui Rubber Soul -albumilla julkaistu ”If I Needed Someone”.[25]
Beatles for Salen etu- ja takakannen kuvat on otettu Lontoon Hyde Parkissa lähellä Albert Memorial -muistomerkkiä. Valokuvaajana oli Robert Freeman. Kuvauksien alkaessa kello oli jo seitsemän illalla, ja ne kestivät vain puolitoista tuntia, koska kuvat piti ottaa ennen pimeän tuloa. Etukannen kuvaa otettaessa kameran eteen asetettiin oksa, jonka lehdistä kuvaan saatiin väriläiskiä. Takakannen kuvaa varten Freeman kiipesi puuhun ja kuvasi yhtyeen yläviistosta.[28] Beatlesin jäsenien on sanottu näyttävän kuvissa uupuneilta ja kalpeilta.[29] Heidän ilmeensä ja syksyisen värimaiseman on sanottu kuvaavan hyvin heidän silloista elämäntilannettaan, joka oli kiireinen ja uuvuttava.[28]
Beatles for Sale oli ensimmäinen Beatlesin albumi, jossa oli avattavat eli gatefold-kannet. Sisäkannessa on kaksi kuvaa yhtyeestä: toisessa Beatlesin jäsenet seisovat Twickenham Filmin studioilla, ja toisessa he esiintyvät Washingtonissa 11. helmikuuta 1964. Sisäkannessa on myös Derek Taylorin kirjoittama esittely.[29] Taylor oli työskennellyt Beatlesin kanssa lyhyen aikaa vuonna 1964 ja auttanut yhtyeen manageria Brian Epsteinia tämän A Cellarful of Noise -elämäkerran kirjoittamisessa. Sen jälkeen hän työskenteli vuosia Yhdysvalloissa, kunnes vuonna 1968 siirtyi Beatles-jäsenten perustaman Apple Recordsin toimistotyöntekijäksi.[30]
Levyn Australian-painoksen kansi oli alun perin erilainen kuin Britanniassa, mutta vuodesta 1988 Australiassa on käytetty samaa kantta kuin muuallakin.[31]
Singlet
Britanniassa levyltä ei julkaistu yhtään singleä. Yhtye tosin harkitsi kappaleiden ”No Reply”, ”I’m a Loser” ja ”Eight Days a Week” julkaisemista, mutta lopulta singlenä ilmestyi 27. marraskuuta 1964 ”I Feel Fine”, jota ei ole millään yhtyeen Britanniassa julkaistulla studioalbumilla. Sen sijaan Yhdysvalloissa singlenä ilmestyi ”Eight Days a Week” B-puolenaan ”I Don’t Want to Spoil the Party”.[15] ”Eight Days a Week” nousi Billboard-listan kärkeen ja ”I Don’t Want to Spoil the Party” sijalle 39.[32] Molemmat kappaleet julkaistiin Yhdysvalloissa kesäkuussa 1965 albumilla Beatles VI.[33]
Lisäksi joitakin singlejä julkaistiin Britannian ja Yhdysvaltojen ulkopuolella. ”Rock and Roll Music” ilmestyi lukuisissa Euroopan maissa sekä ainakin Japanissa, Etelä-Afrikassa, Meksikossa, Australiassa, Argentiinassa[34] ja Hongkongissa, missä se nousi listan kärkeen. Se nousi listaykköseksi myös ainakin Norjassa, Ruotsissa sekä Suomessa, missä sitä pidetään ensimmäisenä selkeästi rock and roll -genreä edustavana listaykkösenä.[35] ”Everybody’s Trying to Be My Baby” ilmestyi ainakin Kreikassa[36] ja ”Kansas City” Japanissa, Länsi-Saksassa ja Yhdysvalloissa.[37]
Julkaisu ja vastaanotto
Myynti ja julkaisut
Beatles for Salen ennakkotilauksien määrä Britanniassa oli 750 000 kappaletta, mikä oli aikansa ennätys.[13] Kun levy julkaistiin 4. joulukuuta 1964, se nousi Britanniassa listaykköseksi yhtyeen edellisen albumin A Hard Day’s Nightin tilalle. Levy oli kärjessä kolmesti 19. joulukuuta 1964 ja 1. toukokuuta 1965 välisenä aikana. Se oli listaykkösenä yhteensä yksitoista viikkoa ja kaikkiaan listalla 46 viikkoa. Albumi oli vähän aikaa myös singlelistan sijalla 22, sillä tuohon aikaan Britanniassa levyn formaatilla ei ollut listan suhteen merkitystä.[15]Länsi-Saksassa albumi oli kärjessä kolme viikkoa.[38]
Levyä ei julkaistu lainkaan Yhdysvalloissa, mutta siellä ilmestyi Beatles ’65 -niminen albumi, jota pidetään Beatles for Sale -albumin amerikkalaisena vastineena. Levyllä oli kahdeksan Beatles for Sale -levyllä julkaistua kappaletta. Lisäksi mukana oli kappale ”I’ll Be Back”, joka oli julkaistu A Hard Day’s Night -albumin brittiversiolla, sekä joulun aikoihin singlenä Britanniassa ja Yhdysvalloissa listaykköseksi noussut ”I Feel Fine” ja sen B-puolella julkaistu ”She’s a Woman”. Beatles ’65 oli Yhdysvaltain listaykkönen yhdeksän viikkoa, ja se säilyi listalla 71 viikkoa. Kuusi Beatles for Salen kappaletta, joita ei ollut julkaistu Beatles ’65 -levyllä, julkaistiin Yhdysvalloissa kesäkuussa 1965 albumilla Beatles VI. Se oli listaykkösenä kuusi viikkoa.[12]
Beatles for Salea myytiin Britanniassa yli miljoona kappaletta. Sitä ja Beatles ’65 -albumia on arvioitu myydyn kaikkiaan noin neljä miljoonaa kappaletta. Jos huomioon otetaan myös Beatles VI -albumi, on myyntimäärä yli viisi miljoonaa kappaletta.[13]
Beatles for Salen julkaisi Parlophone sekä stereo- että monoversiona. Kahden kappaleen miksauksessa on pieniä eroja painosten välillä: ”No Replyn” stereomiksaus on erilainen ja ”Words of Loven” stereoversio on yhdeksän sekuntia monoversiota lyhyempi. Ensimmäinen uusintapainos levystä otettiin heti vuonna 1965, mutta ainoastaan stereoversiona. Vuonna 1973 albumi julkaistiin C-kasettina ja 8-raitana. Ensimmäinen CD-versio ilmestyi monona 26. helmikuuta 1987, jolloin albumi palasi kahden viikon ajaksi Britannian listalle ja nousi korkeimmillaan sijalle 45.[13] Samana vuonna levy ilmestyi ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa.[9]
Syyskuussa 2009 Beatles for Sale julkaistiin muiden Beatles-studioalbumien kanssa The Beatles in Stereo -sarjassa. Levy nousi silloin uudelleen listoille ja oli muun muassa Britanniassa korkeimmillaan sijalla 56.[13]
Kriitikoiden arviot
New Musical Express käsitteli Beatles for Salea lyhyesti 13. marraskuuta 1964 ilmestyneessä numerossaan, kun levyä ei ollut vielä julkaistu. Arvostelun mukaan albumi on ”tupaten täynnä kiintoisia ja omaperäisiä Beatles-tavaramerkkejä”.[9]
Tuoreemmista arvostelijoista AllMusicin Stephen Thomas Erlewine on sitä mieltä, että Beatles kuulostaa Beatles for Salella lyödyltä ja kuluneelta – ja John Lennon katkeralta ja itseään inhoavalta. Erlewinen mielestä kuusi lainakappaletta tuntuu tappion myöntämiseltä, kun levyä vertaa täysin omista kappaleista koostuneeseen A Hard Day’s Night -albumiin, ja covereista ”Mr. Moonlight” on luultavasti huonoin Beatlesin koskaan levyttämä kappale. Hän myöntää kuitenkin, että albumilla oli tapahtunut merkittäviä musiikillisia muutoksia, joista huomattavimpana Bob Dylanin vaikutus. Yksittäisistä kappaleista parhaita ovat ”I’ll Follow the Sun”, ”Rock and Roll Music”, ”Honey Don’t” ja ”Kansas City/Hey Hey Hey Hey!”, mutta kappaleista ”Every Little Thing”, ”What You’re Doing” ja ”Everybody’s Trying to Be My Baby” huokuu väsymys. Lopuksi Erlewine toteaa Beatles for Salen olevan yhtyeen epätasaisin albumi, jonka parhaat kohdat osoittavat yhtyeen siirtyneen alkuperäisestä merseybeat-tyylistä uransa keskivaiheelle tyypilliseen poprockiin. Paikoin kovastakin kritiikistä huolimatta hän antaa albumille parhaan mahdollisen arvosanan, viisi tähteä.[39]
Pitchfork MediassaBeatles for Salen arvioi syyskuussa 2009 Tom Ewing. Hän pitää ”Rock and Roll Musicia” yhtyeen parhaana rock and roll -kappaleena sitten esikoisalbumilla ilmestyneen ”Twist and Shoutin”. Lennonin kappaleet ja yhtyeen uudelleen löytämä rock and roll aiheuttavat sen, että Beatles for Sale on yhtyeen vaatimattomin albumi, mutta se on myös Beatlesin antoisimpia levyjä. Ewing antaa levylle arvosanaksi 9,3 pistettä kymmenestä mahdollisesta.[40]
Syyskuussa 2009 albumia arvosteli myös The Daily Telegraph -sanomalehden Neil McCormick. Vaikka hän toteaa yhtyeen kuulostavan levyllä fantastiselta, hän antaa sille vain kolme tähteä viidestä. Albumin kohokohtiin hän laskee kappaleet ”Eight Days a Week”, ”I’ll Follow the Sun” ja ”Baby’s in Black”.[41]
Niin ikään vuoden 2009 syyskuussa Beatles for Salen arvosteli Consequence of Sound -sivuston Anthony Balderrama. Hänen mielestään albumi kuuluu Beatlesin mielenkiintoisimpiin, ja sillä on hyvät ja huonot puolensa. Paras hetki on kappale ”I Don’t Want to Spoil the Party”. Balderrama antaa albumin arvosanaksi neljä ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta.[42]
The Beatles: Beatles for Sale -albumin CD-version kansilehti (Apple 0946 3 82414 2 3), kirjoittajina Derek Taylor 3–13, Kevin Howlett ja Mike Heatley 16–17, Allan Rouse ja Kevin Howlett 18–19
.png)
