Suomi 1970-luvulla

Urho Kekkonen toimi Suomen tasavallan presidenttinä koko 1970-luvun. Kuva vuodelta 1975.
Nesteen torni valmistui Espoon Keilaniemeen vuonna 1976 ja oli pitkään Suomen korkein tornitalo. Se on nykyään Fortumin pääkonttori.

Suomi oli 1970-luvulla voimakkaasti kehittyvä runsaan neljän ja puolen miljoonan asukkaan yhteiskunta. 1970-luvulla Suomessa vallitsi niin sanottu Kekkosen aika ja YYA-sopimus eli ”sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta” Neuvostoliiton kanssa. Merkittäviä tapahtumia politiikassa olivat Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK) sekä Suomen EEC-vapaakauppasopimus ja sen vastustaminen. Muun muassa lainsäädäntö ja koulutusjärjestelmä kehittyivät monella tavalla nykyaikaisemmiksi. Merkittävä ilmiö oli myös runsas muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin ja suurten kaupunkien lähiöiden kasvu. Kulttuurissa uutta olivat suomirock-musiikki ja rock-festivaalit, etelänmatkailun yleistyminen, vuosikymmenen lopulla uuden aallon rockmusiikin myötä ”elävän musiikin yhdistykset”, vihreä liike sekä suomalaisen vaihtoehtoisen kulttuurin leviäminen.

Politiikka

Euroopan turvallisuus- ja yhteis­työ­konferenssi (ETYK) Helsingissä kesällä 1975, eturivissä vas. SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, ulkoministeri Olavi J. Mattila, pääministeri Keijo Liinamaa, presidentti Urho Kekkonen.
Pääministeri Kalevi Sorsa vuonna 1975.

Puolueet ja eduskunta

Suomessa vallitsi koko 1970-luvun ajan niin sanottu Kekkosen aika sekä suomettumisen aika.[1] Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen voimassaoloa jatkettiin 20 vuodella vuonna 1970.[2]

Presidentti Urho Kekkonen valittiin poikkeusmenettelyllä neljännelle virkakaudelleen vuonna 1974 – laki presidentin toimikauden pidentämiseksi neljällä vuodella syntyi värikkäiden vaiheiden jälkeen tammikuussa 1973[3][4] – ja normaalissa valitsijamiesvaalissa laajan poliittisen rintaman tuella viidennelle kaudelleen vuonna 1978. Vuoden 1978 vaalissa Kekkosta vastassa oli neljä pienpuolueiden ehdokasta.[5]

Vaalit

Suomessa järjestettiin neljät eduskuntavaalit vuosina 1970, 1972, 1975 ja 1979. Presidentti Urho Kekkonen hajotti eduskunnan kahdesti, ensin syksyllä 1971 ja toisen kerran kesällä 1975.[6] Suomen Maaseudun Puolue saavutti suurvoiton vuoden 1970 vaaleissa,[7] mutta hajosi kahtia sisäisten kiistojensa vuoksi jo pari vuotta myöhemmin.[8] Tällöin puolueen oppositio muodosti uuden Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen, joka kuitenkin putosi pian eduskunnasta.[9] Lisäksi Kokoomuksessa ja Ruotsalaisessa kansanpuolueessa puhjenneet linjariidat johtivat Perustuslaillisen Kansanpuolueen syntyyn.[10] Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL) katosi puoluekartalta,[11] kun taas Suomen Kristillinen Liitto nousi uutena puolueena eduskuntaan.[12] TPSL:n lakkauttamista vastustaneet puolueen jäsenet perustivat Sosialistisen Työväenpuolueen, mutta se ei saanut kansanedustajia yksissäkään eduskuntavaaleissa. Puolue poistettiin rekisteristä vuonna 1979.[13]

Puoluepolitiikka

Poliittiset hallitukset rakentuivat pääsääntöisesti niin sanotulle kansanrintamapohjalle (SDP, SKDL ja Keskustapuolue), pienpuolueista hallitukseen päätyivät usein myös LKP sekä RKP. Kokoomus sekä SMP olivat ulkopoliittisista syistä koko vuosikymmenen ajan oppositiossa. Kokoomus yritti sitkeästi remonttimiesten avulla päästä hallituskelpoiseksi.[14] Vuosikymmenen aikana Suomessa toimi kolme niin sanottua virkamieshallitusta, joista kahta johti ylipormestari Teuvo Aura ja yhtä varatuomari Keijo Liinamaa, joka tuli tunnetuksi myös pitkäaikaisena valtakunnansovittelijana.[15] Kalevi Sorsan ensimmäinen hallitus istui lähes kolme vuotta ja nousi Suomen siihen saakka toiseksi pitkäikäisimmäksi hallitukseksi. Kun uuden poliittisen hallituksen muodostaminen osoittautui syksyllä 1975 vaikeaksi, presidentti Urho Kekkonen "runnoi" kokoon "hätätilahallituksen", jonka pääministeriksi tuli jo eläkkeelle siirtynyt maaherra Martti Miettunen.[16]

Keskustapuolueen sisällä voimistui vuosikymmenen mittaan kahtiajako Ahti Karjalaista tukeneen niin kutsutun K-linjan ja istuvan puheenjohtajan Johannes Virolaisen kannattajien kesken. Vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen Virolaisen kannattajilla oli vielä niukka enemmistö Keskustan eduskuntaryhmässä, mutta vuoden 1975 vaaleissa K-linja nousi ryhmän enemmistöksi. Yrityksistään huolimatta K-linja ei onnistunut syrjäyttämään Virolaista puoluejohtajan paikalta.[17]

Tunnettuja oppositiopoliitikkoja olivat Tuure Junnila, Eero Lattula, Pentti Mäki-Hakola ja Kullervo Rainio (Kok.), Veikko Vennamo ja J. Juhani Kortesalmi (SMP) sekä Georg C. Ehrnrooth (RKP). Rainio ja Ehrnrooth siirtyivät Perustuslailliseen Kansanpuolueeseen.lähde? Kokoomuksessa vaikutti niin sanottu remonttimiesten ryhmä, jonka näkyvimpiä hahmoja olivat Juha Vikatmaa, Ilkka Kanerva ja Ilkka Suominen. Ryhmä pyrki tekemään Kokoomuksesta hallituskelpoisen lähentämällä puoluetta myötämielisemmälle linjalle Urho Kekkosta ja Neuvostoliittoa kohtaan.[18]

1970-luvulla eli vahvasti poliittinen termi taistolaisuus, jolla viitataan Taisto Sinisalon johtamaan Suomen kommunistisen puolueen sisäiseen oppositioon ja sen ympärillä toimineeseen liikkeeseen. Taistolaisilla oli tavoitteena lisätä sosialismia Suomen yhteiskunnassa, mitä monet liikkeeseen kuulumattomat paheksuivat.[19]

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi 1975

Suomi nousi hetkeksi maailman huomion keskipisteeseen, kun Helsingin Finlandia-talossa järjestettiin kesällä 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK). Kokoukseen osallistuivat kaikki Euroopan valtiot − Albaniaa lukuun ottamatta − sekä Yhdysvallat ja Kanada. Monet valtionpäämiehet käyttivät ETYKin tarjoamaa tilaisuutta hyväkseen myös kahden- ja monenkeskisiin keskusteluihin.[20]

Liikehdintää ja skandaaleja

Koijärven kuivatushankkeen estäminen oli osa Suomen 1970-luvun lopun poliittista ilmapiiriä. Kuvassa Vihreän liiton kansanedustajat Ville Komsi ja Irina Krohn (toinen ja kolmas oikealta) saapuvat Koijärven padonrakentajien leirille huhtikuussa 1979.

Vuosikymmenen puhutuimpia poliittisia muistelmateoksia oli syksyllä 1970 ilmestynyt jatkosodan aikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen Vaikea aika, jonka tekijä oli määrännyt julkaistavaksi vasta kuolemansa jälkeen.[21] Keskustelua synnyttivät kirjan kuvaaman ajanjakson tapahtumien ohella myös Linkomiehen arviot muista saman ajan poliitikoista. Huomiota herätti myös presidentti Urho Kekkosen vuonna 1976 julkaisema kaksiosainen kirjekokoelma Kirjeitä myllystäni, joka toi poliittiseen kielenkäyttöön termin myllykirje.[22]

SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola ja kaksi hänen apulaistaan jäivät kiinni Arlandan lentoasemalla syyskuussa 1975 heidän yrittäessään salakuljettaa Ruotsin metalliliitolta ja Länsi-Saksan ammattiyhdistysliikkeeltä saatua valuuttaa Suomeen. Rahat oli tarkoitettu SDP:n vaalitueksi Metalliliiton vaaleihin. Julkisuudessa liikkui huhuja Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n osuudesta varojen hankintaan, minkä SDP kiisti.[23]

Suomen ja EEC:n vapaakauppasopimuksen valmisteluun liittyi syksyllä 1972 Zavidovo-vuoto, jossa presidentti Urho Kekkosen ja Neuvostoliiton johdon salaisista keskusteluista tehty muistio vuoti julkisuuteen. Vuodon taustalla oli poliittisen äärivasemmiston vastustus sopimuksen solmimiselle.[24] Vuosikymmenen lopulla Suomen poliittista elämää alkoivat ravistella Salora- ja Valco-skandaalit.[25]

Vuonna 1979 ympäristöaktivismi tuli julkisuuteen Koijärvi-liikkeen estäessä Forssassa sijaitsevan, merkittävänä lintualueena pidetyn Koijärven kuivatushankkeen.[26] Osittain punk-musiikin ja uuden aallon musiikin aatteiden vaikutuksesta aseistakieltäytyminen ja siviilipalvelus alkoivat huomattavasti yleistyä verrattuna aiempaan. Siviilipalvelukseen pääseminen ei ollut helppoa, vaan vaati vakaumuksen todistamista virallisesti.[27]

Politiikka tuli myös kouluihin teiniliittojen myötä, jotka pyrkivät vaikuttamaan opiskelijoiden ja koululaisten asemaan. Teiniliittojen poliittisessa kielenkäytössä tunnettiin esimerkiksi käsite opiskelijoiden lakko.[28]

Laki

Vappu Helsingissä vuonna 1975

1970-luvulla Suomessa toteutettiin lukuisia merkittäviä lain säädöksiä:

Merkittäviä poliitikkoja

Hallinnollinen jako

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

1970-luvulla Manner-Suomessa oli 12 lääniä: Turun ja Porin lääni, Uudenmaan lääni, Kymen lääni, Hämeen lääni, Mikkelin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni, Kuopion lääni, Pohjois-Karjalan lääni, Oulun lääni ja Lapin lääni. Itsehallinnollinen Ahvenanmaa muodosti oman lääninsä.

Vuoteen 1977 asti Suomessa oli kolme kuntamuotoa: kaupungit, kauppalat ja maalaiskunnat. Vuoden 1977 alussa voimaan tulleen kunnallislain nojalla viimeisetkin kauppalat muutettiin kaupungeiksi ja kaupunkien lukumäärä kasvoi huomattavasti. Kaupunki muuttui pelkäksi nimitykseksi, jolla ei ollut enää juridista merkitystä. 1970-luvulla kaupungeiksi muuttuneita entisiä kauppaloita ovat muun muassa Espoo, Imatra, Jämsä, Kemijärvi, Lapua, Lieksa, Nokia, Raisio, Virrat, Ylivieska ja Äänekoski.

1970-luvulla tehtiin useita kuntaliitoksia, erityisesti vuosina 1973 ja 1977. Kuntien määrä väheni vuosikymmenen alun noin 520:sta vuosikymmenen lopun noin 460:een. Erityisesti pienet, vain noin tuhannen tai parintuhannen asukkaan kunnat vähentyivät. Vuosikymmenen aikana lakkautettiin useita kaupunkeja ympäröiviä maalaiskuntia, joiden alueille saattoi ulottua jopa kaupunkien yhtenäisiä keskustaajama-alueita. Tämän myötä esimerkiksi Iisalmen, Kajaanin ja Tammisaaren hallinnolliset alueet kasvoivat. Tällaiset kuntaliitokset jatkuivat 2000-luvulle asti: viimeinen lakkautettu kaupunkia ympäröivä maalaiskunta oli Jyväskylän maalaiskunta, joka lakkautettiin vuonna 2009.

Demografia

Suurten kaupunkien lähiöt kasvoivat voimakkaasti. Kuvassa Pihlajisto Helsingissä vuonna 1978.
Ihmisvilinää Jyväskylässä vuonna 1979.

Väestönmuutokset

Vuoden 1969 lopussa Suomen väkiluku oli noin 4 614 000, ja vuoden 1979 lopussa puolestaan noin 4 771 000. Väkiluku kasvoi 1970-luvulla 3,4 prosenttia.[38][39][40]

Vuosittain syntyi keskimäärin noin 63 000 lasta. Lapsia syntyi hieman enemmän kuin 2000-luvulla. Vielä vuosikymmenen alussa syntyneistä lapsista vain vajaat kuusi prosenttia oli aviottomia, mutta asenteiden liberalisoituessa aviottomien synnytysten osuus nousi vuosikymmenen loppuun mennessä noin 12 prosenttiin. Synnyttäjien keski-ikä nousi. Kuolleisuus oli korkeimmillaan 9,9 promillea vuonna 1971 ja matalimmillaan 9,2 promillea vuosina 1978 ja 1979. Vuosittain kuoli keskimäärin noin 44 000 ihmistä. Imeväiskuolleisuus laski vuosikymmenen alun 11,4 promillesta vuosikymmenen lopun 7,5 promilleen.[40]

1960-luvun lopulla alkoi suomalaisten vilkas työperäinen muuttoliike Ruotsiin, kun Suomen kaupunkien elintason kohoaminen vähensi työllisyyttä maaseudulla ja samalla Ruotsin elinkeinoelämä tarvitsi nopeasti lisätyövoimaa.[41] Muutto oli vielä vuonna 1970 niin vilkasta, että hetkellisesti Suomen väkiluku laski. Elintason nousun myötä vuosikymmenen alkupuolella maastamuutto romahti. Vuonna 1970 yli 50 000 suomalaista muutti ulkomaille, mutta vuonna 1973 vain noin 10 000.[42] Myöhemmin 1970-luvulla monet muuttivat Ruotsista takaisin Suomeen.[43]

Ulkomaalaisten määrä Suomessa 1970-luvulla oli hyvin alhainen. Vuonna 1973 Suomeen saapui ensimmäinen suurempi pakolaisryhmä, Augusto Pinochetin vainoja paenneet chileläiset.[44] Vuonna 1979 Suomeen saapui venepakolaisia Vietnamista.[45]

Väestön alueellinen jakautuminen

1970-luvulla väkiluku kasvoi nopeasti etenkin pääkaupunkiseudulla. Edellisellä vuosikymmenellä kiihtynyt vilkas muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin, huomattava kaupungistuminen ja suurten kaupunkien lähiöiden voimakas kasvu[46][47] jatkui 1970-luvulla. Kaupunkeihin muutti vilkkaasti etenkin nuori suuri ikäluokka, joten maaseudun asukaskanta vanheni.[48] Vuoden 1970 lopulla noin 51 prosenttia suomalaisista asui kaupungeissa, ja vuosikymmenen loppuun mennessä kaupungissa asuvien osuus oli noussut lähes 60 prosenttiin.[40] Suomen suurimmat kaupungit vuoden 1979 lopulla olivat Helsinki (483 743 asukasta), Tampere (165 883 asukasta), Turku (163 903 asukasta), Espoo (133 712 asukasta), Vantaa (129 807 asukasta), Lahti (94 900 asukasta) ja Oulu (93 420 asukasta).[40]

Taulukossa on esitetty Suomen silloisen läänijaon mukainen läänien väkiluku vuosien 1970 ja 1979 lopussa Tilastokeskuksen mukaan.[40]

Väkiluku 1970 Väkiluku 1979 Väestönmuutos 1970–1979 Väestöosuus 1970 Väestöosuus 1979
Uudenmaan lääni 1 005 257 1 119 731 11,4 % 21,9 % 23,4 %
Turun ja Porin lääni 675 063 701 700 3,9 % 14,7 % 14,7 %
Hämeen lääni 635 679 662 562 4,2 % 13,8 % 13,9 %
Vaasan lääni 421 402 430 177 2,1 % 9,2 % 9,0 %
Oulun lääni 401 170 414 436 3,3 % 8,7 % 8,7 %
Kymen lääni 343 936 345 053 0,3 % 7,5 % 7,2 %
Kuopion lääni 255 514 251 715 -1,4 % 5,6 % 5,3 %
Keski-Suomen lääni 237 979 242 439 1,9 % 5,2 % 5,1 %
Mikkelin lääni 219 221 209 199 -4,6 % 4,8 % 4,4 %
Lapin lääni 197 146 195 060 -1,1 % 4,3 % 4,1 %
Pohjois-Karjalan lääni 185 303 176 612 -4,7 % 4,0 % 3,7 %
Ahvenanmaan lääni 20 666 22 608 9,4 % 0,4 % 0,5 %
Suomi 4 598 386 4 771 292 3,8 % 100,0 % 100,0 %

Pohjois-Karjala-projekti

Merkittävä kansanterveyden edistämishanke oli maaherra Esa Timosen aloitteesta vuonna 1972 käynnistetty Pohjois-Karjala-projekti. Itä-Suomen ja erityisesti Pohjois-Karjalan läänin asukkailla, erityisesti miehillä, oli muuta maata korkeampi sydän- ja verisuonitautikuolleisuus ja siten lyhyempi elinikä, mikä johtui varsinkin tupakoinnista sekä liiallisesta suolan ja kovan rasvan käytöstä. Myöhemmin projekti osoittautui onnistuneeksi.[49][50]

Talouselämä

Vaatetavaratalo Pukeva Helsingin Kaisaniemessä vuonna 1973.
TES-neuvottelut vuonna 1978. Vasemmalla SAK:n varapuheenjohtaja Olavi Hänninen ja oikealla SAK:n puheenjohtaja Pekka Oivio.

1970-luvulla Suomen taloudellinen kehitys oli epätasaista. Vuosikymmenen alku oli voimakkaan kasvun aikaa, mutta keskellä vuosikymmentä tapahtui pahojakin takaiskuja. 1970-luvun lopulla tapahtui ensimmäinen sodanjälkeinen joukkotyöttömyyskausi, jolloin työttömien määrä kävi hetkellisesti jopa yli 200 000:ssa. Kansantulo henkeä kohti nousi kuitenkin selvästi vuosikymmenen aikana. 1980-luvun alkaessa Suomi oli päässyt asukaskohtaisessa bruttokansantuotteessaan jo lähes Ruotsin tasolle.[43][51]

Inflaatio oli lähes koko vuosikymmenen ajan korkea, yli 10 %. Suomen markka devalvoitiin useita kertoja ja vuosikymmenen lopussa revalvoitiin kerran, jotta talous saatiin nousukuntoon.[43]

Kaiken kaikkiaan Suomen bruttokansantuote nousi vuoden 1970 noin 44,9 miljardista markasta vuoden 1979 161,3 miljardiin markkaan (vuoden 1980 rahassa). Bruttokansantuotetta paljon nopeammin nousivat eri hyödykkeiden hinnat, joten esimerkiksi vuoden 1975 hintoihin suhteutettuna vuoden 1979 bruttokansantuote oli vain 75 prosenttia suurempi kuin mitä se oli vuonna 1970.[40][52]

Valtion tulojen ja menojen välinen tase 1970-luvulla:[40]

1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979
Yli- tai alijäämä, 1 000 000 mk +475,3 +221,2 +335,1 -64,9 -376,2 -2 438,0 +1 037,8 +104,3 +1 455,6 -1 716,4

Elinkeinot

Suomen ensimmäinen ydinvoimala aloitti toimintansa Loviisassa vuonna 1977.

Alkutuotannon merkitys elinkeinona väheni 1970-luvulla, samalla kun palveluelinkeinon merkitys kasvoi.[53] Vuosikymmenen alussa Suomi oli vielä selvästi maatalousvaltaisempi kuin muut läntisen Euroopan maat sekä myös sosiaaliturvansa tasossa ja laajuudessa selvästi jäljessä muista. Kuitenkin jo 1970-luvulla suomalaisten tuloerot olivat muiden Pohjoismaiden tavoin vähäisiä, ja uudessa suomalaisessa sosiaalipolitiikassa keskeistä oli pyrkimys vähäisiin tuloeroihin. Työaika lyheni ja useita erilaisia tukia otettiin käyttöön, kuten työttömyyseläke, asumistuki ja opintotuki.[43]

Suomen eduskunta hyväksyi syksyllä 1973 Suomen ja Euroopan talousyhteisön EEC:n välisen vapaakauppasopimuksen, joka astui voimaan vuoden 1974 alussa. Tämän myötä useimpien teollisuustuotteiden tullit poistuivat 1. heinäkuuta 1977 kokonaan Suomen ja EEC-maiden välisestä kaupasta.[54] Hieman aiemmin oli solmittu Suomen ja sosialististen maiden talousyhteisön SEV:n välinen taloudellinen yhteistyösopimus.lähde?

Vähittäiskaupassa vuosikymmenen merkittävä uutuus olivat suuret automarketit. Suomen ensimmäinen automarket oli joulukuussa 1970 avattu Anttila-ketjuun kuulunut Raketti Hämeenlinnassa.[55] Seuraavaksi avattiin Heps Kaarinaan 1970[56] ja Maxi-market Espoon Leppävaaraan vuonna 1971.[57][58] Niin ikään vuonna 1971 avattiin myös ensimmäinen Keskon Citymarket Lahteen,[59] ja 1972 Jyväskylään avattiin ensimmäinen S-ryhmän Prisma.[60]

Kaupan yritykset Kesko, SOK, OTK ja Hankkija olivat 1970-luvulla Suomen suurimpia yrityksiä yhdessä Nesteen ja Valmetin kanssa. Suurin metsäteollisuusyhtiö Enso-Gutzeit oli vuonna 1975 liikevaihdoltaan vain runsas kolmannes Keskon liikevaihdosta, mutta Suomen viennistä puunjalostustuotteiden osuus oli lähes puolet, vaikka sen osuus teollisuustuotannon arvosta oli vain viidennes. 1970-luvun vaihtelevissa suhdanteissa hyvin menestyivät isot monialayritykset, kuten Nokia ja Rauma-Repola.[61]

Lapuan patruunatehtaassa sattui 13. huhtikuuta 1976 räjähdys, jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 tehtaassa työskennellyttä henkilöä. Onnettomuus on näin ollen yksi Suomen rauhanajan tuhoisimmista, ja sen seurauksena lukuisat lapset menettivät ainakin toisen vanhempansa.[62]

Energia

Vuoden 1973 öljykriisi ei iskenyt Suomeen yhtä kovasti kun muualle Eurooppaan, sillä clearing-kauppasopimuksen takia neuvostoliittolaisen öljyn hinnan jyrkkää nousua kompensoivat samaa vauhtia kasvaneet vientimahdollisuudet itään.[43] Öljyn hinta kävi kuitenkin hetken taivaissa vuodenvaihteessa 1973-1974, jolloin pidettiin noin puolen vuoden pituinen energiansäästöohjelma ja samalla vaihtoehtoisten energianlähteiden, kuten turpeen, käyttö lisääntyi.[63]

Suomen ensimmäiset ydinvoimalat otettiin käyttöön 1970-luvun lopulla. Loviisa 1 aloitti kaupallisen sähköntuotantonsa toukokuussa 1977[64] ja Olkiluoto 1 lokakuussa 1979.[65] 1980-luvulle siirryttäessä ydinvoiman osuus Suomen sähkönkulutuksesta oli noin 17 prosenttia.[66]

Rikollisuus

Vuosina 1974–1979 kirjattiin noin 200 000 rikoslakia vastaan tehtyä rikosta vuodessa. Määrä oli hitaassa nousussa. Tahallisia henkirikoksia tilastoitiin kyseisenä ajanjaksona vuosittain 105–148; niiden määrä oli noussut hieman verrattuna 1960-lukuun ja pysyi suhteellisen samana vuosituhannen taitteeseen asti.[40][67]

Tunnettuja vuosikymmenen rikostapauksia ovat muun muassa Kytäjän kolmoissurma 1972,[68] Susanne Lindholmin selvittämätön murha 1976[69] ja Oulun lentokonekaappaus 1978.[70]

1970-luvulla suomalaisessa yrityselämässä alkoi esiintyä entistä suurempaa korruptiota ja muuta talousrikollisuutta, jolla yritysjohtajat pyrkivät saamaan viranomaisilta ja poliitikoilta itselleen edullisia päätöksiä, välttämään verojen ja työnantajamaksujen maksamista tai parantamaan omia asemiaan erilaisissa hyvä veli -verkostoissa. Vuosikymmenen suurimpia talousrikosjuttuja olivat Salora-juttu, Noppa-juttu, Helsingin metrojupakka ja Suomenlahden Koneen konkurssipetosjuttu. Erityisen paljon talousrikollisuutta ja korruptiota esiintyi rakennusalalla. Monet jutuista jatkuivat pitkälle 1980-luvulle rötösherrajahdiksi kutsuttuina oikeudenkäynteinä.[71][72]

Postipakettina lähetetty pommi surmasi miehen ja aiheutti vakavia vammoja viidelle muulle ihmiselle Parikkalassa heinäkuussa 1979. Pommin lähettänyt savonlinnalainen mies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Oikeus katsoi teon murhaksi ja yleisvaaralliseksi rikokseksi.[73]

Liikenne

Tieliikenne

Kehä III Helsingin maalaiskunnan Kuninkaalassa vuonna 1970.
Saab 96 oli suosittu henkilöautomalli, jota valmistettiin myös Suomessa.

Henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvoivat huomattavasti aiempiin vuosikymmeniin nähden: kaiken kaikkiaan 1970-luvulla ensirekisteröitiin noin 966 000 henkilöautoa. Kuorma-autoja ja moottoripyöriä taas rekisteröitiin aiempaa vähemmän. Henkilö-, paketti-, kuorma- ja muita autoja oli Suomessa vuonna 1970 noin 828 000, vuonna 1979 jo noin 1,3 miljoonaa. Moottoripyöriä taas oli läpi 1970-luvun reilut 40 000, mikä oli selvästi vähemmän kuin 1960-luvulla.[40] Miljoonan rekisterissä olevan henkilöauton raja ylittyi vuonna 1976.[74]

Saab- ja Lada-henkilöautojen suosio kasvoi käyttöautoina.[75][76] Saabin valmistus Suomessa nosti Saab 96- ja Saab 99-mallit maineeseen turvallisina perheautoina. Myös 1960-luvulla ilmestyneet japanilaiset henkilöautot kasvattivat edelleen suosiotaan, kun taas Isossa-Britanniassa valmistettujen autojen markkinaosuus alkoi voimakkaasti laskea. Autotekniikassa etuvetotekniikka alkoi nousta vanhanaikaisen takavetotekniikan rinnalle. Vuosikymmenen lopulla Suomessa alettiin koota myös Talbot (aluksi Chrysler)-henkilöautoja. Vuosikymmenen myydyimpiä henkilöautomerkkejä olivat Saabin ja Ladan ohella Ford, Fiat, Datsun, Toyota, Opel, Volkswagen ja Volvo. Suomen eniten myytyihin henkilöautoihin kuuluneen Volkswagen Kuplan maahantuonti päättyi vuonna 1975.lähde?

Brittiläisten automerkkien koko vuosikymmenen kestäneen alamäen mukana Triumph poistui Suomen markkinoilta vuonna 1976.[77] Brittiautojen ohella suosiotaan menetti selvästi myös neuvostoliittolainen Moskvitš.[78] Japanilaisten Isuzu-henkilöautojen myynti Suomessa päättyi vuonna 1972.[79] Isuzun maahantuojana toiminut Helkama-konserni aloitti toisen japanilaisen, Mitsubishin tuonnin vuonna 1976.[80] Neuvostoliittolaisesta Ladasta tuli välittömästi suosittu sen tullessa Suomeen vuonna 1971.[81] Aivan vuosikymmenen alussa Wihuri-yhtymä alkoi tuoda maahan myös puolalaista Polski-Fiatia.[82] Volkswagenin maahantuonti siirtyi Wihurilta Keskolle vuonna 1977.[83]U.

1960-luvulla alkanut moottoriteiden rakentaminen Suomeen jatkui 1970-luvun alkuvuosina, mutta pysähtyi vuoden 1973 öljykriisiin. Siihen mennessä ehtivät valmistua muiden muassa valtatie 1:n moottoritieosuus Kirkkonummen Veikkolasta Lohjanharjulle, Porvoonväylän moottoritieosuus Tattariharjusta Massbyhyn sekä Nokian moottoritie Tampereen Pispalasta Nokian Pitkäniemeen. Tämän jälkeen uusia moottoriteitä ei valmistunut yli kymmeneen vuoteen. Vuoden 1973 lopussa Suomessa oli moottoriteitä yhteensä 169 kilometriä, ja siitä oli pääkaupunkiseudulla 64 prosenttia, Tampereen seudulla 12 ja Turun ympäristössä 11 prosenttia.[84]

Paasion hallitus asetti maaliskuussa 1972 Suomen ensimmäisen parlamentaarisen liikennekomitean. Tämä osoitti, että Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö ry:n vuonna 1969 julkaisema alun perin pamfletiksi tarkoitettu kirjanen ”Alas auton pakkovalta” oli otettu vakavasti. Vuoteen 1975 saakka työskennelleen komitean mittavin tulos oli esitys uudeksi tieliikennelaiksi. Uusi laki hyväksyttiin eduskunnassa pitkän valmistelun jälkeen keväällä 1981 ja se tuli voimaan huhtikuun alussa 1982.[85]

Liikenneturvallisuus

Liikenneturvallisuus parani Suomessa huomattavasti 1970-luvun aikana. 1970-luvun alussa Suomi oli yksi maailman vaarallisimmista tieliikennemaista, mitä selittivät muun muassa autojen määrän merkittävä kasvu ja teiden huono kunto. Vuosi 1972 oli Suomen tiehistorian synkin vuosi, jolloin liikennekuolemia oli peräti 1 156 ja loukkaantumisia lähes 16 000, vaikka teillä oli yli kaksi kertaa vähemmän liikennettä kuin nykyisin.[86] Vuosikymmenen tuhoisimpia tieliikenneonnettomuuksia olivat ainakin Kannonkosken tasoristeysturma 22.2.1971, Luumäen linja-autoturma 17.11.1973 ja Laukaan linja-autoturma 5.7.1974. Presidentti Urho Kekkonen vaati uudenvuodenpuheessaan vuonna 1973 ryhtymistä toimenpiteisiin liikenneturvallisuuden lisäämiseksi. Vuonna 1972 ajovalojen käyttö talvella tuli pakolliseksi ja seuraavana vuonna se säädettiin pakolliseksi vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta. Vuonna 1975 astui voimaan turvavöiden käyttöpakko henkilöautojen etupenkillä. Vuonna 1977 moottoripyöräilijöille säädettiin kypäräpakko ja rattijuopumuksen promillerajat määriteltiin, vaikkakin päihtyneenä ajaminen oli sitä ennenkin rangaistavaa. Vuonna 1978 talvirenkaiden käyttö talvikuukausina tuli pakolliseksi ja pysyvä nopeusrajoitusjärjestelmä säädettiin. Nopeusrajoituksia oli tosin kokeiltu jo aiemminkin, mutta niiden uskottiin enemmän aiheuttavan ruuhkia ja rajoittavan yksilönvapautta kuin lisäävän turvallisuutta. Vuonna 1978 liikenteessä kuoli 610 ja loukkaantui noin 8 700 ihmistä.[87]

Autojen turvallisuuden ohella toiseksi tärkeäksi myyntiargumentiksi nousi taloudellisuus eli käytännössä mahdollisimman alhainen polttoaineen kulutus. Moottorien hyötysuhde oli parantunut jatkuvasti autoilun alkuajoista lähtien. Taloudellisuuden perustana oli raakaöljyn hintakehitys. Vuoden 1973 öljykriisiin reagoitiin vähentämällä autoilua. Taloudellisuus toteutui parhaiten japanilaisten autojen kohdalla: ne olivat pieniä, näppäriä ja suhteellisen suorituskykyisiä. Dieselmoottori yleistyi etenkin sellaisten henkilöautojen voimanlähteenä, joilla ajettiin paljon. Vuosikymmenen mullistavin uusi automalli oli vuonna 1974 esitelty Volkswagen Golf, johon tuli valinnaiseksi dieselmoottori vuonna 1978.[88]

Raideliikenne

Rautatieliikenteessä vanhoja puuvaunuja korvattiin tuolloin uusilla sinisillä pikajunavaunuilla. Vetureina käytettiin yleensä dieselvetureita; höyryvetureita vakituisessa liikenteessä käytettiin viimeksi 1975.lähde? Tärkeimpiä 1970-luvulla rakennettuja rataosuuksia ovat Tampere–Seinäjoki-rata (osa Suomen päärataa; 1971), Martinlaakson rata (1975) ja Jämsä–Jyväskylä-rata (1977).[89] Uusien ratayhteyksien ansiosta junamatkustaminen nopeutui. Toisaalta uusien Tampere–Seinäjoki- ja Jämsä–Jyväskylä-rataosien käyttöönoton myötä aiemmin Suomen tärkeimpiin rautateiden solmukohtiin kuulunut Haapamäen rautatieasema hiljeni tuntuvasti miltei pikkuasemaksi.[90]

1970-luvun alkaessa ainoastaan Helsingin ja Kirkkonummen välinen rataosuus oli sähköistetty; vuosikymmenen aikana sähköistettiin Suomen päärata Helsingistä Seinäjoelle, raideyhteys Riihimäeltä Kouvolan kautta Kotkan satamaan, raideyhteydet Kouvolasta Imatralle ja Vainikkalaan sekä uusi Martinlaakson rata.[91] Nykyisenmallinen pääkaupunkiseudun lähijunaliikenne aloitettiin vuosikymmenen alussa, kun sähköjunaliikenne pääkaupunkiseudulla oli saatu käyttöön.[92]

Junaliikenne Suomen viimeisellä yksityisellä kapearaiteisella rautatiellä, Jokioisten rautatiellä lopetettiin vuonna 1974. Viimeisten 20 vuoden aikana radalla oli ollut vain tavaraliikennettä.[93] Vuonna 1978 radan osuus Minkiö–Jokioinen otettiin uudelleen käyttöön museorautatienä.[94]

Meri- ja lentoliikenne

Spear Airin DC-8 lähdössä Yhdysvaltoihin Vantaalta.

Meriliikenteen matkustaja- ja rahtimäärät lisääntyivät huomattavasti 1970-luvulla. Vuonna 1977 Helsingin telakalla valmistui kaasuturbiinialus GTS Finnjet, joka oli aikansa suurin ja nopein matkustaja-autolautta.[95] Alus asetettiin säännölliseen reittiliikenteeseen Helsingin ja Saksan Travemünden välille.[96]

Niin ikään lentoliikenteen matkustajamäärät kasvoivat. Kotimaisten lentoyhtiöiden liikennesuorite oli vielä vuonna 1970 noin 700 000 matkustajakilometriä ja vuonna 1979 lähes kaksi miljoonaa matkustajakilometriä.[40] Finnair otti vuonna 1975 käyttöön ensimmäisen laajarunkoisen lentokoneensa DC-10-30:n.[97] Vanhoja Caravelle-koneita alettiin asteittain korvata uudemmilla DC-9-koneilla.[98] Vuonna 1979 valmistunut Tampere-Pirkkalan lentoasema korvasi ahtaaksi tulleen Tampere-Härmälän lentoaseman.[99]

3. lokakuuta 1978 tapahtui Rissalan lentoturma, joka on yksi Suomen pahimmista lento-onnettomuuksista. Silloin Suomen ilmavoimien lentokone syöksyi järveen heti lentoonlähdön jälkeen. Turmassa kuolivat kaikki koneessa olleet 15 henkeä, jotka olivat pääosin maanpuolustuskurssille osallistuneita merkittäviä politiikan ja talouselämän vaikuttajia.[100][101]

Maailmalla 1960-luvulla yleistyneet lentokonekaappaukset koskettivat myös Suomea 1970-luvun aikana. Mielisairaalasta karannut nainen yritti elokuussa 1971 kaapata Finnairin DC-9-koneen sen ollessa matkalla Helsingistä Kööpenhaminaan.[102] Kaksi venäläisnuorukaista kaappasi heinäkuussa 1977 kotimaanlennolla olleen neuvostoliittolaisen matkustajakoneen tarkoituksenaan päästä Tukholmaan, mutta miehistö ohjasi koneen laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle.[103] Liikemies Aarno Lammiparras kaappasi Finnairin matkustajakoneen sen lennolla Oulusta Helsinkiin syyskuun lopussa 1978 ja lennätti konetta Amsterdamissa saakka.[104]

Keihäsmatkat

Matkatoimisto Keihäsmatkojen (lentoyhtiö Spear Airin omistaja) taloudellisesti tuottoisinta toiminta-aikaa olivat vuodet 1970–1972, mutta eniten julkisuutta oli kahtena viimeisenä toimintavuonna 1973 ja 1974. Yhtiö teki konkurssin 1974. Keihäsmatkojen toiminnan loppuessa sillä oli ulkomailla noin 1800 asiakasta. Yrityksen johtaja Kalevi Keihänen syytti yhtiöidensä kaatumisesta Suomen valtion omistamaa lentoyhtiö Finnairia, koska hänen mielestään Finnair halusi saada pois markkinoilta kilpailijan, jota se ei sietänyt.

Arkkitehtuuri

Oulun kauppatori ja vastavalmistunut Oulun kaupunginteatteri vuonna 1972.

Merkittäviä 1970-luvulla rakennettuja rakennuksia Suomessa ovat muun muassa Imatran kaupungintalo (1970), Finlandia-talo (1971), Näsinneula (1971), Oulun kaupunginteatteri (1972), Tornion kaupungintalo (1974), Helsingin messukeskus (1975), Fortumin pääkonttori (1976) ja Lahden Ristinkirkko (1978). Espoon Keilaniemessä sijaitseva Fortumin pääkonttori (aluksi Nesteen torni) oli seuraavan 30 vuoden ajan Suomen korkein tornitalo, kunnes Vuosaaren Cirrus ohitti sen vuonna 2006. Fortumin pääkonttori on yhä Suomen korkein toimistorakennus. 1970-luvun "laatikkomaista" arkkitehtuuria edustavat esimerkiksi Helsingin Merihaka[105] ja Itä-Pasila.[106]

1970-luvun asuntorakentamista leimasivat edullisuus ja aluerakentaminen. Vuosikymmenen huippuvuosina uusia asuntoja rakennettiin jopa 70 000, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin nykypäivänä.[107] Erityisen paljon rakennettiin kerrostalolähiöitä. Myös rivitalojen rakentaminen yleistyi paljon.[40] 1970-luvulla rakennetut pientalotkin olivat usein tasakattoisia, mikä on osoittautunut ongelmalliseksi Suomen ilmastossa. Pientalot rakennettiin usein punatiilestä. Toinen aikakauden pientaloihin liittyvä ongelma ovat betonilaatan päälle asetetut lämmöneristeet.[108] Taloissa trendikästä olivat kokolattiamatot ja omat uima-altaat.[109]

Merkittäviä 1970-luvun suomalaisia arkkitehtejä olivat muun muassa Alvar Aalto, Martti Jaatinen, Juha Leiviskä, Reima Pietilä, Timo Penttilä, Aarno Ruusuvuori, Arto Sipinen sekä Timo ja Tuomo Suomalainen.

Koulutus

1970-luvulla otettiin käyttöön peruskoulujärjestelmä. Pihlajiston ala-aste Helsingissä vuonna 1979.

1970-luvulla siirryttiin kansakoulujen ja oppikoulujen muodostamasta rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskoulujärjestelmään. Peruskoulujärjestelmän tarkoituksena oli taata kaikille lapsille tasa-arvoiset lähtökohdat opintielle. Uuden koulujärjestelmän käyttöönotto tarkoitti myös opetussuunnitelmien ja -menetelmien suurta uudistamista. Ensimmäisenä peruskoulujärjestelmään siirtyi Lapin lääni vuonna 1972 ja viimeisenä pääkaupunkiseutu vuonna 1977. Lauantait tulivat vapaiksi syyslukukauden 1971 alusta, ja samalla koululaisten kesälomat lyhenivät parilla viikolla.[110]

Vielä vuonna 1970 lähes kolme neljästä työikäisestä oli vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa. Silloin toisen asteen tutkinnon oli suorittanut 15 % ja korkea-asteen tutkinnon 11 % työikäisestä väestöstä. Suomessa on ollut 1970-luvun alusta asti tavoitteena, että kaikki nuoret suorittaisivat toisen asteen koulutuksen sekä jonkin työmarkkinoille johtavan koulutuksen. Pelkän perusasteen varassa olevien työikäisten osuus ja määrä alkoivatkin laskea jo 1970-luvun alusta. 1980-luvulle tultaessa noin 30 % 25–44-vuotiaista oli suorittanut toisen asteen ja noin 25 % korkea-asteen tutkinnon. 45–64-vuotiaista taas noin 13 % oli suorittanut toisen asteen ja noin 10 % korkea-asteen tutkinnon.[111]

Uskonto

1970-luvun lopulla noin 90,5 prosenttia suomalaisista oli luterilaisia, noin 1,1 prosenttia ortodokseja ja noin 7,7 prosenttia uskontokuntiin kuulumattomia. Uskonnottomuus oli kaupungeissa yli kaksi kertaa yleisempää kuin maaseudulla.[40]

Uskonnollisia vaikuttajia oli muun muassa helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainio[112], hengellisen musiikin nimiä puolestaan esimerkiksi Viktor Klimenko.[113][114]

Suomen kieli

1970-luvun uudissanoja tai vuosikymmenen aikana runsaasti tiedostusvälineissä käytettyjä sanoja:

Kirjallisuus

Eeva Joenpelto.
Hannu Salama.

1970-luvulla perinteinen romaani nousi jälleen uuteen kukoistukseen, ja laajat maakuntaeepokset ja romaanisarjat hallitsivat koko vuosikymmentä. Niissä käsiteltiin usein perinteistä maalaiselämää ja katoavaa maalaismaisemaa. Ajan johdonmukaisimpia kotimaisen kirjallisuuden yhteiskuntakuvaajia on ainakin Eeva Joenpelto, jonka tunnusomaisimpia teoksia ovat neliosaisen, sotien välistä elämää kuvaavan Lohja-sarjan romaanit (1974–1980). Eino Säisä taas kuvaili pohjoissavolaisen kylän sodanjälkeistä elämää romaanisarjassa Kukkivan roudan maat (1971–1980). Heikki Turusta on pidetty maaseutukuvauksen väriläiskänä, ja hänen romaaneitaan ovat muun muassa Simpauttaja (1973) ja Hupeli (1978).[116]

Myös kaupunkien työläiskortteleita kuvattiin 1970-luvulla. Alpo Ruuth kuvasi Helsinkiin sijoittuneissa teoksissaan muun muassa nuorta avioliittoa, toimeentulo- ja työnsaantivaikeuksia sekä maastamuuttoa. Eila Pennanen taas kirjoitti 1900-luvun alkuvuosikymmenten tamperelaisesta kaulusköyhälistöstä. Sivistyneistön ja kaupunkiporvariston kuvaaminen jäi vielä suurelta osin suomenruotsalaisten, kuten Jörn Donnerin, Christer Kihlmanin ja Henrik Tikkasen tehtäväksi. Henrik Tikkanen muistetaan myös sotaa, alkoholismia ja rakkaudettomuutta kuvaavista teoksistaan. Hyvin toimeentulevien elämää kuvasi myös Kerttu-Kaarina Suosalmi, jonka teokset kertoivat heidän arjestaan, elämänpettymyksistään ja henkisestä ahtaudestaan. Eeva Kilpi muistetaan keskiluokkaisen elämänpiirin, feminismin, evakkouden, naisellisen erotiikan ja luonnon kuvaajana. Hänen menestynein teos on usealle eri kielelle käännetty eroottinen romaani Tamara (1972). Kilpi kuvasi useissa teoksissaan itsenäisyyteen pyrkiviä naisia miesten ja rahan hallitsemassa maailmassa. Avioeron jälkeisen ajan harmonia välittyy novellikokoelmista Kesä ja keski-ikäinen nainen (1970) ja Hyvän yön tarinoita (1971).[116]

Seksuaalisuuden kuvaaminen oli muuttunut aiempia vuosikymmeniä avoimemmaksi, minkä tulkittiin heijastelevan kirjailijan omaa elämäntapaa. Esimerkiksi Hannu Salaman teoksia luettiin dokumentaarisina, eikä tekijää usein kyetty erottamaan fiktiivisen romaanin minä-kertojasta. Tämä on seurausta siitä, että samaan aikaan Suomessa kirjoitettiin myös useita omaelämäkerrallisia paljastusteoksia. Esimerkiksi Henrik Tikkasen muistelmaromaanisarja käsittelee muun muassa hänen avioliittoaan kirjailija Märta Tikkasen kanssa. Märta Tikkanen vastasi miehelleen teoksella Vuosisadan rakkaustarina (1978).[116]

Veikko Huovinen kirjoitti humoristisia romaaneja, muun muassa Lampaansyöjät (1970) ja Lentsu (1978) sekä Adolf Hitlerin elämää kuvaavan romaanin Veitikka (1971). Niin ikään humoristikirjailija Arto Paasilinnalta ilmestyi useita romaaneja, muun muassa hänen tunnetuin teoksensa Jäniksen vuosi (1975). Muita tunnettuja 1970-luvulla ilmestyneitä kotimaisia kaunokirjallisia teoksia olivat muun muassa Lassi Sinkkosen romaani Solveigin laulu (1970), Samuli Parosen aforismikokoelma Maailma on sana (1974), Hannu Salaman romaani Siinä näkijä missä tekijä (1973), Simo Hämäläisen romaani Kätkäläinen (1978) sekä Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija -sarja. Kalle Päätalo aloitti omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjan vuonna 1971 romaanilla Huonemiehen poika.[116]

Monet 1970-luvun runot olivat niin sanottuja mieterunoja, ja uuden runouden suosimia aiheita olivat luonto ja rakkaus. Vuosikymmenen lyriikassa on kuitenkin havaittavissa monta erilaista linjaa, osallistuvan lyriikan jatkoilmiöistä Arja Tiaisen vitaalista elämänasennetta korostaviin runoihin ja Risto Rasan luonnonläheisiin pikkurunoihin. 1970-luvulla vaikuttaneita runoilijoita ovat muun muassa Claes Andersson, Helena Anhava, Lars Huldén, Jarkko Laine, Arto Melleri, Hannu Mäkelä, Eila Pennanen, Niilo Rauhala, Hannu Salakka ja Tommy Tabermann.[116]

Vuonna 1976 Kekkonen julkaisi jossakin määrin kohua herättäneen kaksiosaisen kokoelman kirjeenvaihtoaan nimellä Kirjeitä myllystäni.lähde?

Teatteri

KOM-teatteri perustettiin vuonna 1971. Kuvassa on KOM-teatterin kuoro esiintymässä Messuhallissa vuonna 1974. Eturivissä on Urho Kekkonen.

Teatterin katsojaluvut olivat nopeassa kasvussa aina vuoteen 1975 asti, jolloin saavutettiin yli 2,5 miljoonan teatterilipun taso vuodessa. Uudenpolven teatteriesitys Pete Q (1978) herätti keskustelua korkeakulttuurin piirissä. Esityksessä uusi teatterisukupolvi teki pesäeron 1970-luvun alun teatterin valtavirtoihin eli brechtiläiseen teatteriin ja marxilaisiin sosialistisen realismin ihanteisiin.[117]

Koko 1970-lukua teatterissa voisi leimallisesti kuvata kotimaisuuden vuosikymmenenä, ja vuosikymmenellä esitettiin monia Suomen historian tapahtumia kuvaavia näytelmiä. Vanha laulunsekainen kansannäytelmä, esimerkiksi Maiju Lassilan ja Minna Canthin tuotanto, koki uskomattoman renessanssin. Vuosikymmenen aikana esitettiin esimerkiksi maallejäämisnäytelmiä, jotka haluttiin luoda toivoa ja uskoa uudenlaisten elinkeinojen syntyyn maaseudulle. [118] Myös huvi- ja musiikkinäytelmien osuus ohjelmistoissa säilyi suurena vuosikymmenen loppuun asti.[119]

Merkittäviä 1970-luvun teatteriohjaajia olivat muun muassa Vili Auvinen, Arto af Hällström ja Jouko Turkka sekä Kalle Holmberg ja Ralf Långbacka, joiden yhteinen kausi Turun kaupunginteatterin taiteellisessa johdossa 1972–1977 nousi valtakunnalliseksi puheenaiheeksi. Merkittäviä näyttelijöitä olivat muun muassa Asko Sarkola ja Eija Ahvo.lähde?

Radio

Vuoden 1970 alussa Yleisradion uutena pääjohtajana aloitti Erkki Raatikainen ja uutena ohjelmajohtajana Pekka Silvola, jotka jakoivat Ylen Kesäkadun toimitalossa saman työhuoneen. Kumpikin siirtyi uuteen tehtäväänsä puoluesihteerin paikalta, Raatikainen SDP:n ja Silvola Keskustan. Yleisradion hallintoneuvosto luovutti heille valtaa myös ohjelmien suhteen: tarvittaessa ohjelmisto oli esiteltävä heille. Kun Yleisradion toimiluvan alaisuuteen kuului myös Mainostelevisio, myös sen ohjelmat olivat kaksikon valvonnassa. Ylipäänsä Raatikaisen pääjohtajakautta on luonnehdittu ”normalisoinnin” kaudeksi Eino S. Revon myrskyisän viisivuotiskauden jälkeen.[120]

Suomen Yleisradio vietti 50-vuotisjuhlaansa 9. syyskuuta 1976. Juhlavuonna Yleisradiossa työskenteli runsaat 3 000 henkilöä ja se lähetti noin 22 000 tuntia radio- ja noin 3 000 tuntia televisio-ohjelmaa.[121] Radioteatteri puolestaan juhli 30-vuotista toimintaansa elokuussa 1978.[122] Jo 1930-luvulta lähtien kuunteiljoille tutuksi tulleet radioäänet jäivät eläkkeelle, Pekka Tiilikainen vuonna 1971, Kaisu Puuska-Joki vuonna 1972 ja ”radiokreivi”, pääkuuluttaja Carl-Erik Creutz vuonna 1976.[123][124]

Vuosikymmenen merkittävimpiä radioon liittyviä tapahtumia oli radiolupamaksun poistuminen vuoden 1977 alussa.[125] Yleisradion ensimmäinen oma paikallisradio aloitti lähetyksensä koeluontoisesti vuoden 1975 alussa nimellä Ylen aikainen. Ohjelmaa lähetettiin Espoon radioasemalla sijainneelta lähettimeltä noin miljoonan hengen potentiaaliselle kuulijakunnalle arkiaamuisin kello 5.30–8.00.[126]

Radio-ohjelmat

Kesällä 1970 alkoi arki-iltapäivisin lähetetty ajankohtaisohjelma Tänään iltapäivällä, jonka toteuttamiseen osallistuivat oman toimittajaryhmän lisäksi uutis- ja ajankohtaistoimitus, puheohjelmien toimitus ja Yleisradion aluetoimittajat eri puolilla maata.[127] Neuvostoliittoa esiteltiin radion kuuntelijoille syksystä 1975 lähtien viikoittaisessa ohjelmassa Naapurineljännes – tietoa Neuvostoliitosta, joka tehtiin suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä. Syksyllä 1978 ohjelma muuttui puolituntiseksi nimellä Näin naapurissa.[128] Syksyllä 1979 lähetetyssä, Seija Wallius-Kokkosen ja Tuomo Talven juontamassa Kansanradion ensimmäisessä lähetyksessä pääministeri Mauno Koivisto vastasi kuuntelijoiden kirjeisiin.[129]

Vuonna 1976 alkoi hyvin pitkäikäiseksi muodostunut kuunnelmasarja Kantolan perhe, jolla oli useita käsikirjoittajia. Lukuisia kertoja uusittu Juhani Peltosen käsikirjoittama, huippu-urheilua ja sen lieveilmiöitä parodioinut kuunnelma Elmo, urheilija sai ensiesityksensä joulukuussa 1977.[130] Vuodesta 1958 jatkuneen Kankkulan kaivolla -radiohupailun viimeinen jakso lähetettiin heinäkuun alussa 1970.[131] Koko vuosikymmenen jatkuneita ohjelmiston kestosuosikkeja olivat Lauantain toivotut levyt, Metsäradio ja varsinkin maaseudulla innokkaasti kuunneltu Maamiehen tietolaari.[132] Joulukuussa 1979 alkoi monivuotiseksi muodostunut humoristinen, alun perin brittiläisten Edward Taylorin ja John Grahamin kirjoittama kuunnelmasarja Knalli ja sateenvarjo.[133]

Eniten kuulijoiden mieliä kuohuttaneita ohjelmia oli Päivi Istalan juontama, yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaa ottanut Ristivetoa. Yleisradion ohjelmaneuvosto päätti syksyllä 1970 lopettaa ohjelman sen yksipuolisuuden ja asenteellisuuden vuoksi.[134] Kommunistien vasemmalla laidalla herätti pahaa verta Arvo Tuomisen haastattelu syksyllä 1970, koska hänen näkemyksensä esimerkiksi talvisodasta ja Terijoen hallituksesta poikkesivat liian paljon silloisesta ”virallisesta” totuudesta. Tuomisen haastattelusta käytiin radion ohjelmaneuvostossa myrskyisä jälkikeskustelu.[135]

Radion viihdeorkesterin seuraajaksi perustettiin vuonna 1975 Uuden Musiikin Orkesteri (UMO).[136]

Televisio

Kari Mänty oli yksi 1970-luvun uutistoimittajista.

1970-luvun alkupuolella Suomessa oli vain kaksi televisiokanavaa, joista näkyi vain Yleisradion ja MTV:n eli Mainos-TV:n ohjelmia. Televisio aloitti värilähetykset jo vuoden 1969 alussa. 1970-luvun alussa värilähetyksiä esitettiin vielä vain noin 8-10 tuntia viikossa, ja valtaosa väriohjelmistosta oli ulkomaista alkuperää. Vapunpäivänä 1977 lähetettiin ensimmäiset Ylen Tv-uutiset värillisinä.[137] 1980-luvulle tultaessa jo yli puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio.[138]

Vuosikymmenen aikana esitettyjä komediasarjoja olivat muun muassa Hanski, Merirosvoradio ja Tankki täyteen. Draamasarjoista muistetaan etenkin maaseudulle sijoittunut Rintamäkeläiset sekä aikakauden merkittävää ilmiötä, lähiöelämää käsitellyt Naapurilähiö. Jo 1960-luvun alussa aloittanut, legendaarinen draamasarja Heikki ja Kaija lähetti viimeisen jaksonsa toukokuussa 1971. Anni Blomqvistin kirjoittamasta Myrskyluoto-romaanisarjasta dramatisoitiin suosittu, kuusiosainen televisiosarja Myrskyluodon Maija, joka esitettiin vuonna 1976. Vuosikymmenen lopulla esitetty dokumenttipohjainen näytelmäsarja Sodan ja rauhan miehet herätti laajaa julkista keskustelua tapahtumista Suomessa toisen maailmansodan aikana.lähde?

Yleisradion Mirja Pyykön haastatteluohjelmia televisiossa olivat mm. Kahden kesken (1973–), Puhekupla (1975–) 1970-luvulla.

Vuosikymmenen aikana esitettyjä sketsisarjoja ovat ainakin 50 pientä minuuttia, Ilkamat, Parempi myöhään…, Piikkis, Spede Show ja Ällitälli. Kivikasvot-yhtye esitti sketsejä ja musiikkiesityksiä Kivikasvot Show:ssa. Tunnettuja 1970-luvun sketsiviihdetaiteilijoita olivat esimerkiksi Olavi Ahonen, Anja ja Anneli Koivisto, Leo Lastumäki, Vesa-Matti Loiri, Spede Pasanen, Marjatta Raita, Simo Salminen ja Pentti Siimes.lähde?

Syksyllä 1969 aloittaneessa Ajankohtaisessa kakkosessa esitettiin ajankohtaisia asioita läpi 1970-luvun aina vuoteen 2015 asti. Eräs suosituimmista televisio-ohjelmista oli lauantai-iltaisin esitetty Lauantaitanssit, jota saattoi parhaimmillaan seurata jopa kaksi miljoonaa katsojaa. Jo 1950-luvulta asti esitetty Tupla tai kuitti oli suosittu, pitkäaikainen tietovisailuohjelma. Vuosina 1971 ja 1972 tehty musiikkiohjelma Pop Story oli ensimmäinen värivideotekniikalla toteutettu suomalainen televisiosarja. Pitkäaikainen, 1960-luvun alussa aloittanut äänilevymusiikkia arvioiva ohjelma Levyraati sai satojatuhansia katsojia. Toinen musiikkiohjelma oli Iltatähti, jossa haastateltiin monia tunnettuja laulajia. Tunnettuja asia- ja viihdeohjelmien kasvoja olivat muun muassa Sinikka Hein, Heikki Hietamies, Jaakko Jahnukainen, Joke Linnamaa ja Kirsti Rautiainen.lähde?

1970-luvun lastenohjelmista muistetaan esimerkiksi Pertsa ja Kilu sekä Noppa, joka opetti lapsille leikin avulla uusia asioita. Lastenohjelmien klassikko Pikku Kakkonen lähetettiin ensimmäistä kertaa alkuvuonna 1977.

Ohjelmistossa oli myös BBC:n komedioita ja yhdysvaltalaisia tv-sarjoja. Yhdysvaltalaisen saippuaooppera-ohjelmatyypin uranuurtaja Suomessa oli vuosikymmenen alussa alkanut Peyton Place -sarja, joka kuvasi kuvitteellisen yhdysvaltalaisen pikkukaupungin ihmisiä ja heidän elämäänsä.[139] Vuosien 1971–1972 katsotuimpia sarjoja oli brittiläinen Ashtonin perhe, joka seurasi liverpoolilaisen perheen vaiheita toisen maailmansodan aikoina.[140]

Suomalaista tv-historiaa edustaa yliluonnollisia kykyjä omaavaksi väitetyn Uri Gellerin esiintyminen suorassa televisiolähetyksessä tammikuussa 1974, jossa lusikat vääntyivät, jne.

Musiikki

Klassinen musiikki

Finlandia-talon valmistuttua loppuvuonna 1971 siihen muuttivat Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri, edellinen Helsingin yliopiston juhlasalista ja jälkimmäinen Kulttuuritalosta. Helsingin kaupunginorkesteri hyötyi muutosta enemmän sen päästessä akustiikaltaan selvästi parempaan tilaan, kun taas Kulttuuritalon akustiikka oli Finlandia-taloa paljon parempi.[141]

Oopperalaulaja Martti Talvela teki työtä etenkin Savonlinnan oopperajuhlien johdossa 1972–1979. Filosofian tohtori Pentti Savolainen on tutkinut Savonlinnan oopperajuhlia ja korostanut juuri Talvelan merkitystä sen suosion kasvulle. Talvela sai Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon vuonna 1979.

Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto myönsi vuosikymmenen aikana kaksi Sibelius-palkintoa. Toisen sai ranskalainen säveltäjä Olivier Messiaen vuonna 1971[142] ja toinen jaettiin vuonna 1973 puolalaisen Witold Lutoslawskiin ja suomalaisen Joonas Kokkosen kesken.[143]

Huomattavimpia vuosikymmenen aikana kantaesitettyjä kotimaisia oopperoita olivat Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset sekä Aulis Sallisen Ratsumies ja Punainen viiva.[144]

Pop ja rock

Ruisrockista tuli nopeasti hyvin suosittu. Faction-yhtye soittaa Ruisrockissa 1971.
Sleepy Sleepers vuonna 1978.
Hurriganes-yhtyeen Cisse Häkkinen oli 1970-luvun suosituimpia pop-muusikoita Suomessa.

Ruisrock aloitti ensimmäisenä suomalaisena rock-festivaalina vuonna 1970 ja siitä tuli nopeasti hyvin suosittu.[145] Vuonna 1970 Ruisrock keräsi 38 000[146] ja seuraavana vuonna peräti 100 000 katsojaa. Ruisrock sai nopeasti myös kilpailijoita: Ilosaarirock järjestettiin ensimmäisen kerran 1971[147] ja Provinssirock 1979.[148]

Suomalaisen rockin keskuspaikka oli 1960-luvulla ollut tiukasti Helsingissä, mutta asetelma muuttui 1970-luvulle tultaessa jyrkästi. Vuosikymmenen alussa tutustui toisiinsa kolme Tampereelle opiskelemaan muuttanutta nuorukaista: Juice Leskinen Juankoskelta, Mikko Alatalo Kiimingistä ja Harri Rinne Salosta. Joukon työnjaon mukaan kaikki sanoittivat, Alatalo ja Leskinen sävelsivät ja esittivät. Leskisen Jyrki Boy -kappaleen kärki suuntautui Suosikki-lehden vaikutusvaltaiseen päätoimittajaan Jyrki Hämäläiseen.[149] Vuosikymmenen mittaan syntyi käsite ”Manserock”, jota keskeinen tamperelainen kevyen musiikin vaikuttaja Epe Helenius on myöhemmin luonnehtinut toteamalla, ettei kyseessä ollut mikään varsinainen ilmiö, vaan ”alkujaan Helsingissä keksitty haukkumanimi suomeksi lauletulle junttirockille”.[150]

1970-luvun loppuun mennessä rockmusiikin kaupallinen menestys ohitti perinteisen iskelmä- ja viihdemusiikin.[151] Syntyi uusi käsite suomirock, jonka johtava ja legendaariseen maineeseen jäänyt tarjoaja oli Love Records. Tunnetuimpia suomirock-yhtyeitä olivat esimerkiksi Tasavallan Presidentti, Wigwam, Alwari Tuohitorvi, Kontra, Jussi & The Boys, Royals ja suosituimpana Hurriganes. Hurriganes, Tasavallan Presidentti, Wigwam ja Royals olivat ensimmäisten englanniksi laulavien suomalaisten rock-yhtyeiden joukossa. Hurriganesin albumi Roadrunner (1974) on kaikkien aikojen yhdeksänneksi myydyin kotimainen musiikkialbumi[152], jonka kappaleita ovat muun muassa ”Get On” ja ”I Will Stay”. Muiden artistien tunnettuja kappaleita ovat esimerkiksi Jussi & The Boysin ”Kesäduuni blues” (1973), Wigwamin ”Freddie Are You Ready” (1975) ja Kontran ”Jerry Cotton” (1978). Sleepy Sleepers ja Hullujussi tunnettiin puolestaan humoristisista kappaleistaan, muun muassa edellisen ”Kuka, mitä, häh” (1975) ja jälkimmäisen ”Bingo bango bongo” (1974).[153]

1970-luvun populaarimusiikin laulajista suosituimpia olivat ainakin Babitzinin sisarukset Muska, Kirka ja Sammy[154] sekä Danny, Rauli Badding Somerjoki, Freeman ja Maarit. Ajan klassikoita ovat esimerkiksi Rauli Badding Somerjoen ”Paratiisi” (1973), Dannyn ”Kuusamo” (1976), Freemanin ”Ajetaan tandemilla” (1976) sekä Maaritin ”Jäätelökesä” (1978). Danny levytti musiikkia myös vuoden 1977 Miss Suomen Armi Aavikon kanssa, ja heidän kappaleistaan tunnetuimpia on ”Tahdon olla sulle hellä” (1977).[153] Käännöskappaleet olivat hyvin suosittuja:[155][156] Muskan ”Krokotiili-rock” (1973) oli käännetty Elton Johnin hitistä ”Crocodile Rock”, Kirkan ”Varrella virran” (1973) puolestaan on käännetty Albert Hammondin hitistä ”Down by the River”. Sammy Babitzin kuoli nuorena auto-onnettomuudessa vuonna 1973, mutta hänet muistetaan yhä iloisista menestyskappaleistaan, muun muassa ”Daa-da daa-da” (1972) ja ”Kuin tuhka tuuleen” (1972).[157]

Rocklyriikkaa kehittivät etenkin Hector (Heikki Harma), Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Tuomari Nurmio, Kari Peitsamo ja Dave Lindholm. Hectorin hittejä ovat muun muassa ”Lumi teki enkelin eteiseen” (1973) ja ”Ake, Make, Pera ja mä” (1974). Esimerkkejä Juice Leskisen monista suurista hiteistä 1970-luvulta ovat esimerkiksi ”Marilyn” (1974) ja ”Syksyn sävel” (1975), Mikko Alatalon hittejä puolestaan ovat muun muassa ”Maalaispoika oon” (1974) ja ”Rokkilaulaja” (1977). Tuomari Nurmio teki vuosikymmenen lopussa läpimurtonsa kappaleellaan ”Valo yössä” (1979).[153]

Toinen kevyen musiikin valtalaji, disko, yleistyi 1970-luvun loppupuolella. Sitä Suomessa esittivät muun muassa Vicky Rosti, Markku Aro, Ami ja Monica Aspelund, Taiska ja Frederik.[153] Kuuluisia kappaleita ovat muun muassa Ami Aspelundin ”Apinamies” (1973), Vicky Rostin ”Kun Chicago kuoli” (1975, käännetty Paper Lacen kappaleesta ”The Night Chicago Died”), Taiskan ”Mombasa” (1975) ja Frederikin ”Tsingis Khan” (1979). Huumoripoppia edusti Kake Singers.[158]

Vuosikymmenen puolivälin tienoilla Isossa-Britanniassa syntynyttä punk-tyyliä edustivat Suomessa Maukka Perusjätkä (joka ei koskaan halunnut myöntää punkrockia genrekseen) sekä Ratsia, Problems, Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Ypö-Viis, Loose Prick ja aivan vuosikymmenen lopulla myös Hassisen kone. 1970-luvun tunnettuja punk-kappaleita ovat esimerkiksi Eppu Normaalin ”Poliisi pamputtaa taas” (1978), Ratsian ”Lontoon skidit” (1979) sekä Maukka Perusjätkän ”Säpinää” (1979). Punk muuttui nopeasti 'uuden aallon' musiikiksi, joka oli moniulotteisempaa, esim. kokeellista tai pop-tyyppisempää, kuitenkin tuoden paljon uutta suomenkielistä pop-musiikkia.lähde? Aiheesta kirjan tehneen Kimmo Miettisen mukaan punk nousi Suomessa musiikki-ilmiönä, nuorisomuotina sekä 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa syntyneiden sukupolvikokemuksena suuremmaksi kuin missään muualla maailmassa.[159]

Amerikkalainen 1950-luvun muoti ja musiikki 1970-luvun lopulla sisälsi muun muassa suositun Teddy & The Tigers-yhtyeen ja liudan muita 1950-luvun musiikkia soittavia yhtyeitä.[153]

Omilla linjoillaan jatkoivat edellisellä vuosikymmenellä aloittaneet Irwin Goodman, Pentti Oskari Kankaan seitsemän seinähullua veljestä ja M. A. Numminen. Irwin Goodman muistetaan yhä esimerkiksi yhteiskunnan oloja tai alkoholinkäyttöä kuvaavista ralleistaan, ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan 1970-luvulta ovat ”Las Palmas” (1972) ja ”Haistakaa paska koko valtiovalta” (1976).[160] Seitsemän seinähullua veljestä muistetaan humoristisesta musiikistaan ja esimerkiksi hitistään ”Banaania poskeen” (1977). M. A. Numminen taas tunnetaan yhä omaperäisestä lauluäänestään, huumori- ja lastenlauluistaan sekä muun muassa edistysmielistä osuustoimintaa kuvaavasta albumistaan Sateenkaarilipun alla (1973).[161][162]

Omalaatuinen ilmiö vuosikymmenen alussa olivat niin kutsutut isojen poikien laulut 1960-luvun lopulla alkaneen kansanmusiikki-innostuksen jatkumona. Finnlevy tuotti Shokki-levymerkillä kaksi kokoelmalevyä, jotka sisälsivät kansan suussa syntyneitä pornolauluja. Suurin osa levyillä esiintyneistä laulajista piiloutui salanimien taakse.[163]

Iskelmä

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Fredi ja Ystävät edustamassa Suomea Euroviisuissa 1976 kappaleellaan Pump pump.

Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon mukaan 1970-luvulla olivat vielä nähtävissä suomalaisen iskelmän historian kaikki vuosirenkaat. Jo 1920-luvulla aloittaneet veljekset Georg ja Eugen Malmstén esiintyivät ja levyttivät yhä, tosin edellinen satunnaisemmin. Georg Malmstén teki viimeiset levytyksensä Dallapé-orkesterin 50-vuotisjuhlalevylle vuonna 1975. Vanhemman polven muusikoista Tauno Palo, Teijo Joutsela ja Kauko Käyhkö lopettivat uransa ja siirtyivät täysipäiväisiksi eläkeläisiksi, kun taas Henry Theel ja Tapio Rautavaara keikkailivat ja levyttivät koko vuosikymmenen ajan. Rautavaaran ura katkesi tapaturmaiseen kuolemaan syyskuussa 1979. Veikko Lavi, joka oli 1960-luvun lopussa tehnyt pitkän tauon jälkeen paluun viihdemaailmaan, kirjoitti ja esitti uusia lauluja koko 1970-luvun. Pitkään hiljaiseloa viettänyt Erkki Junkkarinen nousi ilmiömäiseen suosioon vuosikymmenen puolivälissä, ja sen myötä vanhaan tanssimusiikkiin erikoistuneen PSO-levy-yhtiön levymyynti kohosi ennätyslukemiin.[164] Oman uransa viihdemusiikin parissa 1930-luvulla aloittanut Toivo Kärki oli suurimman levy-yhtiön Finnlevyn tuotantopäällikkönä edelleen iskelmämusiikin vahva taustavaikuttaja, mutta hänen omista sävellyksistään menestyksiksi nousivat 1970-luvun aikana enää melko harvat.[165]

Suosituimpia perinteisemmän tyylin iskelmälaulajia olivat muun muassa Fredi, Tapani Kansa, Katri Helena, Pasi Kaunisto, Kai Hyttinen, Jamppa Tuominen, Päivi Paunu, Anneli Sari, Eija Sinikka, Lasse Mårtenson ja Pekka Himanka. Ikivihreitä 1970-luvun iskelmiä ovat muun muassa Fredin Avaa sydämesi mulle (1974), Tapani Kansan R-A-K-A-S (1976) ja Kesän lapsi (1976), Katri Helenan Vasten auringon siltaa (1975) ja Juha Vainion Käyn ahon laitaa (1979). Niin ikään hyvin monet ajan iskelmäkappaleet on käännetty ulkomaisista hiteistä, muun muassa Kai Hyttisen Nosta lippu salkoon (1973), Markku Aron Oma kultasein (1974), Lea Lavenin Tumma nainen (1974), Karman Hyvää huomenta Suomi (1976) ja Kari Tapion Viisitoista kesää (1977). Erkki Junkkarinen teki onnistuneen paluun levymarkkinoille yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja varsinkin hänen albuminsa Ruusuja hopeamaljassa vuodelta 1975 on myyntimenestys. Vanhan tanssimusiikin suosio oli suurinta varttuneempien ikäluokkien ja maaseutunuorison keskuudessa. Esimerkiksi Mikko Järvinen oli suosittu tanssiorkesterien laulaja. Hortto Kaalo taas oli menestyksekäs 1970-luvun romani-yhtye.lähde?

Humppavillityksen siivittämänä aloitettiin kesällä 1977 Lappeenrannan humppafestivaalit, joiden puuhamiehinä olivat Ilpo Hakasalo ja Heikki Hietamies. Festivaali oli alkuvuosinaan yleisömenestys, mutta sen ongelmaksi muodostui paikallisen kulttuuriväen nuiva asenne. Ilmiön synnyttämiä humppayhtyeitä olivat Mutkattomat ja Tulipunaruusut, mutta myös Kullervo Linnan Humppa-Veikot-yhtye esiintyi vuosikymmenen lopulle saakka.lähde?

Levy-yhtiö Finnlevy aloitti Finnhits-kokoelmien julkaisemisen.lähde?

1970-luvun lopun lama heijastui myös musiikkiin, ja suosioon nousivat murhemieliset itsetilitysiskelmät, joissa päähenkilöiden elämä sujui mahdollisimman huonosti. Yksi tämän lajin muistetuimpia edustajia oli Reijo Kallion kappale Yksinäinen vuodelta 1979. Kappaleen ja samannimisen albumin menestys osoitti, että tällaisille lauluille, jotka käsittelivät arjen ongelmia nimenomaan miehen näkökulmasta, oli työttömyyden ja maaltamuuton leimaamana aikana sosiaalinen tilaus.[166]

Tanssilavat vähenevät

Tanssilavojen määrä Suomessa oli vuoteen 1975 mennessä vähentynyt huomattavasti kymmenen vuotta aiemmasta. Lavojen katoamiseen oli monia syitä, suurimpana maaltamuutto Etelä-Suomen lähiöihin ja Ruotsiin. Vaikka liikenneolot olivat kehittyneet ja matkat tanssipaikkoihin siten helpottuneet, television yleistyminen ja keskioluen vapautuminen vei suosiota tanssilta. Tähtikultin myötä suosituimmat artistit hinnoittelivat esiintymisensä niin korkealle, että pienet lavat putosivat pelistä. Rockmusiikista innoittuneet nuoret huvittelivat ravintoloissa ja diskoissa ja pitivät lavatanssia vanhanaikaisena. Vanhemmat kaupunkilaistuneet tanssinharrastajat puolestaan siirtyivät tanssiravintoloihin. Populaarimusiikin tutkija Pekka Gronow ennusti lavakulttuurin lopun alkaneen.[167]

Musiikin kuuntelu ja musiikkiohjelmat

Musiikkia kuunneltiin usein radiosta tai LP-levyltä. Vuosikymmenen aikana C-kasetti vakiinnutti asemansa LP-levyn rinnakkaisena musiikin tallennusmuotona. Suosittuja rock-painotteisia radio-ohjelmia olivat Pop eilen – tänään, Onnenpäivät, Matkalla maineeseen, Nuorten sävellahja ja Kovan päivän ilta. Joihinkin musiikkiohjelmiin oli mahdollista lähettää musiikkitoivomuksia. Tunnettuja juontajia olivat muun muassa Tero Liete, Jake Nyman, Juhani Kansi ja Heimo Holopainen. Monet suosikkikappaleet tulivat julkisuuteen vuosittaisen Syksyn sävel -kilpailun kautta.lähde?

Suomi Euroviisuissa

1970-luvulla Suomi osallistui Eurovision laulukilpailuun vuosina 1971–1979; vuonna 1970 Suomi jätti kisat väliin. Vuosina 1973–1976 esityskieli oli vapaa, ja edustuskappaleet esitettiin Suomen karsinnassa suomeksi ja loppukilpailussa englanniksi. Marion Rungin Tom tom tom sijoittui vuonna 1973 loppukilpailussa kuudenneksi, ja sijoitus oli Suomen paras aina vuoteen 2006 asti. Muita 1970-luvun suomalaisia euroviisuja ovat muun muassa Markku Aron ja Koivistolaisten Tie uuteen päivään (1971), Pihasoittajien Viulu-ukko (1975), Fredin ja Ystävien Pump pump (1976) ja Katri Helenan Katson sineen taivaan (1979). Suomi menestyi Euroviisuissa 1970-luvulla keskimäärin paremmin kuin 1980-luvun puolivälin jälkeen.lähde?

Muuta musiikkiin liittyvää

Vasemmistolainen Poliittinen laululiike, joka tunnettiin myös nimellä Edistyksellinen laululiike, kukoisti Suomessa vahvasti etenkin vuosikymmenen alkupuolella. Liikkeen merkittäviä jäseniä olivat muun muassa säveltäjät Kaj Chydenius, Eero Ojanen, Toni Edelmann ja Otto Donner.lähde?

Ulkomaalaistoimisto epäsi Suomeen esiintymään tulossa olleen kuuluisan englantilaisen punk-yhtye Sex Pistolsin työluvat.lähde?

Erilaiset musiikkilehdet olivat 1970-luvulla hyvin suosittuja, muun muassa Suosikki, Musa, Intro, Soundi, Uusi Laulu ja Help!.lähde?

Käsitteitä

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Elokuva

Elokuvatuotannon lama-aika

Elokuvaohjaaja Risto Jarva kättelee opetusministeri Johannes Virolaista Valtion kamerataidetoimikunnan tilaisuudessa Smolnassa 1970. Taustalla näkyy Aito Mäkinen.
Mikko Niskanen muistetaan muun muassa elokuvasta Kahdeksan surmanluotia.
Ere Kokkonen (keskellä) ohjaa Uuno Turhapuro -elokuvaa 1973.

Elokuvapoliittinen kädenvääntö ja talouden laskukausi olivat johtaneet elokuvatuotannon vähenemiseen aiempiin vuosikymmeniin verrattuna. Ensi-iltojen määrä oli alhaisin sitten mykkäkauden: 1970-luvulla syntyi vain 80 pitkää kotimaista elokuvaa. Elokuvatuotanto oli niukimmillaan vuonna 1974, jolloin kotimaisten elokuvien ensi-iltoja oli vain kaksi. Loppuvuonna 1969 perustettu Suomen elokuvasäätiö aiheutti 1970-luvun alussa kiistoja, ja vasemmisto koki sen ajavan kaupallisen liikealan eikä elokuvataiteen intressejä. Kiistat johtivat elokuvan tukipolitiikan uudistamiseen. Valtion elokuvapalkinto nimettiin vuonna 1970 uudelleen elokuvatuotannon laatutueksi, ja samana vuonna säätiö jakoi ensimmäiset tuotantotukensa. Vuosikymmenen mittaan painopiste siirtyi jälkeenpäin myönnetystä laatutuesta yhä enemmän ennakkoon jaettavaan tuotantotukeen.[168]

Elokuvataiteessa Suomessa esiintyi jako vakavien murhenäytelmien ja hauskojen komedioiden välillä. Uusia ohjaajatulokkaita 1970-luvun alusta on muun muassa Sakari Rimminen, jonka esikoiselokuva Pilvilinna ilmestyi 1970, sekä Peter von Bagh, jonka esikoiselokuva Kreivi ilmestyi 1971, ja Seppo Huunonen, jonka esikoiselokuva Lampaansyöjät ilmestyi 1972. 1970-luvun debytanttien menestys jäi yleensä heikoksi, ja useimmille esikoiselokuva jäi ainoaksi. Vanhempi ohjaajapolvi menestyi paremmin.[168]

Elokuvien aihevalinnoissa näkyivät monet ajan poliittiset ja yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten radikalismi ja suomettuminen. Taistolaisuus ja itsesensuuri olivat voimakkaita ilmiöitä politiikan lisäksi myös kulttuurissa. Edellisellä vuosikymmenellä alkaneeseen osallistuvaan virtaukseen voidaan lukea muun muassa Jaakko Pakkasvirran Kesäkapina (1970) sekä Erkko Kivikosken Laukaus tehtaalla (1973). Myös Risto Jarva jatkoi omaksumaansa yhteiskunnallista linjaa, jota edustavat muun muassa autoilukulttuuria käsittelevä Bensaa suonissa (1970) sekä sensaatiojulkisuutta käsittelevä Kun taivas putoaa (1972). Maaseudun tyhjenemisen ja Suomen Maaseudun Puolueen vuoden 1970 vaalivoiton tunnelmissa syntyi Mikko Niskasen pääteoksena usein mainittu, pienviljelijän ahdingosta kertova tosielämään perustuva murhenäytelmä Kahdeksan surmanluotia (1972). Lisäksi ajalta muistetaan Paavo Piirosen, Heikki Nousiaisen, Timo Nissin ja Heikki Huopaisen elokuva Saatanan radikaalit (1971).[168]

1970-luvun alusta muistetaan myös Suomen tilasta kertonut Jörn Donnerin, Jaakko Talaskiven ja Erkki Seiron kohudokumentti Perkele! Kuvia Suomesta (1971). Muita 1970-luvun alun elokuvia ovat muun muassa Spede Pasasen ja Ere Kokkosen romanttinen draama Jussi Pussi (1970) sekä komediat Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika (1970) ja Viu-hah hah-taja (1974). Vuonna 1971 ilmestyi Vesa-Matti Loirin ainoa ohjaustyö, road movie -elokuva Hirttämättömät (1971), jonka hän ohjasi yhdessä Spede Pasanen kanssa.[168]

Vuosikymmenen selvästi suurimmat yleisöt keräsivät kuitenkin Rauni Mollbergin valkokangasdebyytti Maa on syntinen laulu (1973), joka on naturalistinen tulkinta Timo K. Mukan samannimisestä romaanista, sekä Ere Kokkosen Uuno Turhapuro (1973), joka toi valkokankaalle Vesa-Matti Loirin luoman, pitkäaikaiseksi menestykseksi nousseen sketsihahmon. 1970-luvulla syntyi viisi ensimmäistä Uuno Turhapuro -elokuvaa. Runsaasti katsojia sai myös Edvin Laineen Akseli ja Elina (1970), joka on jatkoa kaksi vuotta aiemmin ensi-iltansa saaneelle Täällä Pohjantähden alla -elokuvalle.[168]

Uusi nousu

Elokuvaohjaaja Hannu Peltomaa leikkauslaitteiston ääressä vuonna 1977. Taustalla istuu Rauni Mollberg.

Vuosikymmenen lopulla tukipolitiikan vakiintuminen, talouden elpyminen ja elokuvien rahoitusmuotojen monipuolistuminen käynnistivät uuden nousun. Kansainväliset yhteistuotannot yleistyivät huomattavasti. Tällaisten elokuvien toisena tuottajamaana oli useimmiten Ruotsi, ja kehitys oli toistaiseksi lähinnä Jörn Donnerin toimeliaisuuden varassa. Yhteiskuntarealismi jäi taka-alalle, ja 1970-luvun lopun aihevalinnoissa näkyy paluuta epookkiin, romantisoituun menneisyyteen ja yksilötarinoihin.[168]

Edvin Laine filmasi menestyksekkäästi Kalle Päätaloa teoksillaan Viimeinen savotta (1977) ja Ruskan jälkeen (1979). Rauni Mollbergin menestysteoksia taas ovat Aapeli-filmatisoinnit Siunattu hulluus (1975) ja Aika hyvä ihmiseksi (1977). Jaakko Pakkasvirta käänsi uuden lehden urallaan Eino Leinon ja L. Onervan suhteesta kertovalla epookkielokuvalla Runoilija ja muusa (1978). Risto Jarva, jolle yhteiskunnallisten elokuvien heikko menestys oli ollut pettymys, lähti uuteen nousuun komedioillaan Mies joka ei osannut sanoa ei (1975) ja Loma (1976) sekä Arto Paasilinna -filmatisoinnillaan Jäniksen vuosi (1977). Tämä uusi vaihe loppui Jarvan kuoltua auto-onnettomuudessa joulukuussa 1977.[168]

Muista 1960-luvun "uuden aallon" tekijöistä aktiivisia olivat vielä Jörn Donner (Miestä ei voi raiskata, 1978) ja Mikko Niskanen (Syksyllä kaikki on toisin, 1978). Spede Pasasen menestyneimpiä elokuvia 1970-luvun lopulta on Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit (1979).[168] Jussi Itkosen teos Kuumat kundit (1976) käsittelee maineikasta Hurriganes-rockyhtyettä.

1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla nähtiin myös lupaavia debyyttejä, kuten Anssi Mänttärin Pyhä perhe (1976), Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon yhdessä ohjaamat Ikäluokka (1976) ja Kainuu 39 (1979) sekä Timo Linnasalon Vartioitu kylä 1944 (1978).[168]

Värielokuvan läpimurto tapahtui 1970-luvulla: 66 prosenttia (53 elokuvaa) vuosikymmenen tuotannosta kuvattiin värifilmille. Vuoden 1979 suomalaisista elokuvista kaikki ovat värielokuvia.[168]

Suosittuja näyttelijöitä

1970-luvun suomalaisten elokuvien käytetyimpiä näyttelijöitä olivat muiden muassa Olavi Ahonen, Kauko Helovirta, Jyrki Kovaleff, Juhani Kumpulainen, Antti Litja, Vesa-Matti Loiri, Mikko Niskanen, Tuula Nyman, Spede Pasanen, Eija Pokkinen, Marjatta Raita, Simo Salminen, Jukka Sipilä, Aarno Sulkanen, Tarja-Tuulikki Tarsala ja Maritta Viitamäki.

Katsotuimmat elokuvat

Katsotuimmat suomalaiset elokuvat 1970–1979 (Suomen elokuvateattereissa):

Urheilu

Yleisurheilu

1970-luvun menestynein suomalainen urheilija oli heittämättä neljä olympiakultaa voittanut Lasse Virén. Ensimmäinen tuli Münchenin olympialaisten 10 000 metrin juoksusta 1972 uudella ME-ajalla, vaikka Viren kerran kaatuikin kisan aikana ja jäi muita kymmeniä metrejä jälkeen.[169][170][171] 5 000 metrin juoksun Viren voitti myös[172] ja vain vajaa puoli tuntia tämän jälkeen Pekka Vasala toi 1500 metriltä Suomelle jo kolmannen kullan.[173]

Vuoden 1976 Montrealin kisoissa Viren toisti Münchenin kisojen voitot: kaksi kultaa. Montrealissa Pertti Karppinen aloitti kolmet olympialaiset kestäneen yksikkösoudun kultaputken. Kreikkalais-roomalaisessa painissa Pertti Ukkola voitti kultaa sarjassa 57 kg.[174]

Suomalaisen kestävyysjuoksun uuden nousukauden ensimmäiset voitot juoksi Juha Väätäinen 5 000 ja 10 000 metrillä Helsingin EM-kilpailuissa 1971.[175] Martti Vainio voitti 10 000 metrillä Euroopan-mestaruuden Prahassa 1978.[176] Naiset alkoivat saavuttaa yleisurheilussa menestystä: vuonna 1973 maailman nopein naisjuoksija Mona-Lisa Pursiainen valittiin ensimmäisenä naisena vuoden urheilijaksi[177][178] ja Riitta Salin sai saman kunnian seuraavana vuonna, jolloin hän voitti Euroopan-mestaruuden 400 metrin juoksussa[179] ja Nina Holmén 3 000 metrillä.[180]

Suomalaiset saavuttivat 1970-luvulla suunnistuksessa ensimmäiset maailmanmestaruutensa. Naisten henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voittivat Liisa Veijalainen 1976[181] ja Outi Borgenström Tampereella 1979.[182] Suomi voitti naisten viestin maailmanmestaruuden vuosina 1972, 1978 ja 1979.lähde?

Hiihtolajit

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Lahdessa 1978 ja suomalaisista kultaa voittivat Helena Takalo 5 kilometrin hiihdossa, naisten viestihiihtojoukkue 4 × 5 kilometrillä sekä Tapio Räisänen suurmäen kilpailussa.[183][184] Mäkihypyssä yli vuosikymmenen kestänyttä heikomman menestyksen kautta olivat päättämässä myös Keski-Euroopan mäkiviikon voittaneet Kari Ylianttila (kaudella 1977–1978)[185] ja Pentti Kokkonen (kaudella 1978–1979).[186]

Innsbruckin talviolympialaisissa vuonna 1976 tuli Suomeen kultaa naisten viitosella (Helena Takalo) ja miesten viestissä (Arto Koivisto, Matti Pitkänen, Pertti Teurajärvi ja Juha Mieto).[187]

Ampumahiihdossa Juhani Suutarinen voitti kaksi maailmanmestaruutta vuonna 1974 ja Heikki Ikola yhden vuonna 1975 ja yhden vuonna 1977.[188]

Sara Mustonen oli vuosikymmenen lopun superlupaus, joka voitti pujottelun maailmanmestaruuden vuonna 1977 vain 14-vuotiaana.[189][190] Mustosen kuolema lasketteluonnettomuudessa pari vuotta myöhemmin, ja merkityltä rinteeltä poikenneena hänet leimattiin tuolloin yksin syylliseksi onnettomuuteen.[191]

Jääkiekko

Jääkiekossa Suomen maajoukkue tavoitteli turhaan ensimmäistä MM- tai olympiamitaliaan. Lähimpänä tavoite oli Helsingin MM-kilpailuissa 1974, jolloin mitalimahdollisuudet menivät Stig Wetzellin dopingkäryyn,[192] ja vuoden 1976 olympialaisissa, joissa Suomi jäi niukasti mitalien ulkopuolelle Länsi-Saksaa heikomman maalisuhteen vuoksi.[193] Suomalaisten siirtyminen ammattilaiseksi Pohjois-Amerikkaan alkoi ensin vuodesta 1974 alkaen WHA:han[194] ja vuodesta 1976 alkaen Matti Hagmanin avauksen myötä NHL:ään.[195] Kotimaassa pääsarjatoimintaa alettiin kehittää ammattimaisemmaksi perustamalla vanhan SM-sarjan tilalle SM-liiga vuonna 1975.[196]

Moottoriurheilu

Suomalaiset saavuttivat ensimmäiset moottoripyöräilyn maailmanmestaruutensa 1970-luvulla. Jarno Saarinen voitti mestaruuden TT-ajossa vuonna 1972,[197] Heikki Mikkola neljä mestaruutta motocrossissa vuosina 1974–1978[198] sekä Yrjö Vesterinen kolme mestaruutta trialissa vuosina 1976–1978.[199] Jarno Saarisen elämä kuitenkin katkesi traagisesti kolarissa Italian Grand Prixissä 1973.[197]

Vuosikymmenen merkittävimpiä moottoriurheilutapahtumia olivat Keimolan radalla pidetyt Interserie- ja EM-kilpailut,[200][201][202] Imatranajot[203] ja vielä tänäkin päivänä pidettävä Jyväskylän ralli. Hannu Mikkola voitti Jyväskylän suurajot 1970, 1974 ja 1975[204] sekä vuonna 1972 Safari-rallin ensimmäisenä Afrikan ulkopuolisena osanottajana.[205] Vuosikymmenen loppupuolella alkoivat ralliautoilijoina herättää huomiota Markku Alen, Timo Salonen, Henri Toivonen ja Ari Vatanen.[206]

Leo Kinnusesta tuli vuonna 1974 ensimmäinen suomalainen Formula 1 -kuljettaja, mutta hän ei liiemmin menestynyt lajissaan.[207] Keijo Rosberg aloitti Formula 1 -uransa vuonna 1978 ja voitti jo toisessa ajamassaan kilpailussa. Keimolan moottoriradan toiminta päättyi lopullisesti syksyllä 1978.[208] Suomalaisia järkytti Hans Laineen tapaturmainen kuolema Nürburgringin radalla Saksassa toukokuun lopulla 1970.[209]

Moottoripyöräilijä Arto Nyqvist puolestaan tuli tunnetuiksi näyttävistä, mutta hurjista stunt-tempuistaan.[210]

Energiakriisin vuoksi kaikki suomalaiset moottoriurheilukilpailut kiellettiin loppuvuonna 1973. Kielto oli voimassa kesäkuuhun 1974 saakka. Vuoden 1974 Jyväskylän suurajot ajettiin lyhennettyinä.[211]

Harrastajien kestävyysliikunta

Monet kestävyysliikunnan tapahtumat kuten maratonjuoksut[212], Finlandia-hiihto,[213] Sulkavan Suursoudut ja suunnistuksen Jukolan viesti[214] saivat 1970-luvulla liikkeelle entistä suurempia kansanjoukkoja.

Ulkomaisten tähtien vierailut

1970-luvulla joidenkin ulkomaisten julkkisten vierailut Suomeen olivat 'media-tapahtumia' esimerkiksi juhannusjuhlien yhteydessä. Suomessa vierailivat muun muassa Rakkaustarina-elokuvan (engl. 'Love Story') Ryan O'Neal ja tv-sarja Virginialaisen James Drury.lähde?

Muoti

Leveälahkeiset farkut ja leveä vyö olivat muodikkaita 1970-luvulla.

Vuosikymmenen muoti-ilmiöt

Farmarit eli farkut olivat nuorilla erittäin yleisiä niin housuina kuin takkina. Suomessa valmistettuja farkkumerkkejä olivat Hurriganes-yhtyeen mainostama Beavers, James, Falmers, Lee Cooper ja Mic Mac, tuontifarkkuja taas Bee Gee, Lee ja Wrangler. Hurriganes-yhtyeen Cisse Häkkisen tapaan farkkujen yläosa oli monesti ommeltu ihonmyötäiseksi, kun taas lahkeet olivat leveät. Nuorisolla farmareiden takataskusta pilkotti mahdollisesti kahvallinen kampa. Housujen lahkeet olivat usein leveitä.[215]

Denimin ohella toinen yleinen kangas oli vakosametti.[215] 1970-luvun alussa suositut "Retu-kengät" tehtiin vakosametista. Suosittuja olivat myös "bleiserit" eli klubitakit sekä eriväriset tuulipuvut. Puukengät eli "hollannikkaat" olivat niin ikään suosittuja. Eräs vuosikymmenen erikoisuuksista oli erittäin korkeapohjaiset ja korkeakorkoiset kengät, joita käyttivät yleisesti myös miehet. Lyhytvartiset "hai-saappaat" olivat myös yleisiä. Joskus kuraantumisen estämiseksi farkkujen leveän lahkeen takaosa oli tungettu puolittain saappaan varren sisään, lahkeen etupuolen jäädessä varren päälle.lähde?

Miehillä pitkät ja puolipitkät hiukset olivat muodikkaita vuosikymmenen loppupuolelle asti. Pulisongit trimmattiin usein leveiksi.lähde?

1970-luvun lopun fiftariaalto

Vuosikymmenen lopulla 1950-luvun muoti yleistyi monien suomalaisten nuorten piirissä johtuen muun muassa Elvis Presleyn kuolemaa seuranneesta, nostalgisesta 1950-luvun musiikin ja ajalle sijoittuneiden elokuvien buumista, johon kuului muun muassa Teddy & The Tigers -yhtyeen, Grease-elokuvan ja Onnen päivät -televisiosarjan suosio. Muodin ilmiöitä olivat muun muassa hiusrasva (Suave, Brylcreem), rasvaletit, piikkinokka-kengät, nahkatakit ja kellohameet. Kuvaan kuuluivat joillakin "amerikanraudat" eli 1950-luvun amerikkalaiset autot.

1950-luvun muotiin kuuluvista asioista muodostui käsite fiftari, joka tulee englannin kielen sanasta "fifties" eli 50-luku. Samaan ilmiöön liittyviä käsitteitä ovat myös diinari (alkuperä James Dean), rockabilly, teddy ja hiusrasvaan viitaten rasvaletti, rasvapää tai rasvis.[216][217]

Vapaa-aika

Ulkomaanmatkailu lisääntyi 1970-luvulla. Kuvassa Finnairin DC-9 -matkustajakone Helsinki-Vantaan lentoasemalla vuonna 1979.
Salora Playmaster

Ansiotyössä käyvien työaika oli vakiintunut suunnilleen kahdeksaksi tunniksi viitenä päivänä viikossa. Naisten työssäkäynti oli lisääntynyt, mikä kohensi perheiden tulotasoa ja mahdollisti edelleen lisääntyvän rahankäytön monenlaiseen vapaa-ajan viettoon, kuten urheiluharrastuksiin ja kulttuuritapahtumissa käyntiin.[218]

Tanssilavakulttuuri oli vielä suosittua vanhempien ihmisten ja maaseudun nuorten keskuudessa, mutta kaupunkilaisnuorison keskuudessa diskot ja uudempi populaarimusiikki alkoivat syrjäyttää lavatanssien suosiota. Erityisen suosittua tanssimusiikkia 1970-luvulla oli humppa.[219]

Veikkauksen Lotto aloitti toimintansa vuoden 1971 alussa, ja se on ollut siitä asti Veikkauksen suosituin peli. Vuonna 1978 Loton yhteyteen tuli Jokeri.

1970-luvulla avattuja koko perheen lomakeskuksia ovat Ähtärin eläinpuisto (1973) ja Tampereen Särkänniemi (1975). Vuosikymmenen aikana Suomeen rantautuivat esimerkiksi liitokiekko ("frisbee")[220] ja rullalautailu ("skeittaus").[221]

Elintason nousu ja lisääntynyt vapaa-ajan määrä saivat matkailun ja varsinkin etelänlomien suosion nopeaan kasvuun. Pakettimatka-käsitteen myötä etelänmatkailusta tuli mahdollista myös muille kuin kaikkein rikkaimmille suomalaisille. Keihäsmatkojen johtaja Kalevi Keihänen esiintyi jopa mediassa julkkiksena. Muun muassa Mallorca, Kanariansaaret ja Kreikka olivat suomalaisten suosimia matkailukohteita jo 1970-luvulla. Suomalaiset alkoivat innostua myös kaukomatkailusta: suomalaisturisteista täysiä DC-10-koneita lensi Keniaan ja Thaimaahan. Etelän lämpöön tottumattomia suomalaisia kohtasivat kuitenkin monet riskit, kuten rikokset, alkoholin liikakäyttö ja liiallisen auringossa olon aiheuttamat palovauriot.[222][223]

Ruoka ja juoma

Go-Inn -ravintola Helsingissä vuonna 1971. Kyseessä on yksi Suomen ensimmäisistä amerikkalaistyylisistä pikaruokaloista.

Suosituimpia ruokia 1970-luvulla olivat jauheliha- ja makkararuoat, maksaruuat, broileriruoat, nakit ja valkokastike.[224] Pussikeitot ja -kastikkeet sekä valmisruoat lisäsivät suosiotaan. Myös pizzakulttuuri alkoi kehittyä, ja pizzaa leivottiin usein kotona. Maidon rinnalle ruokajuomaksi nousivat vesi, mehut ja virvoitusjuomat. Aamiaispöydässä yleistyivät murot, viili tai jogurtti ja tuoremehu.[225] Myös ruokien terveellisyyteen alettiin kiinnittää huomiota. Rasvojen käyttö väheni, vihannesten ja hedelmien syönti lisääntyi ja markkinoille tuli rasvattomia ja vähärasvaisia maitotuotteita.[226]

1970-luvun uusia ruoka-alan sanoja ovat muun muassa aperitiivi, avokado, chili, esikypsytys, fileointi, kevytmaito, nelimauste, pihvitomaatti, pikakahvi, pirtelö, popcorn, sipsi ja tuorejuusto.[115]

Vuosikymmenen alussa jo yhdeksällä kymmenestä kotitaloudesta oli jääkaappi. Pakastin oli tuolloin vain joka kymmenennessä kotitaloudessa, mutta se alkoi yleistyä vuosikymmenen aikana.[227] Myös kahvinkeittimet ja astianpesukoneet valtasivat keittiöitä.[228] Ruoanlaitto oli edelleen lähinnä naisten työtä.[226]

Suomen ensimmäiset amerikkalaistyyliset pikaruokalat avattiin 1970-luvulla, muun muassa Go-Inn ja Carrols. Näiden mukana esimerkiksi hampurilainen rantautui Suomeen.[1]

Keskiolut oli "vapautettu" ja siitä tuli Suomen suosituin alkoholijuoma. Viinakorteista luovuttiin vuosikymmenen alussa, mutta vielä tuon jälkeenkin niin kutsutut väärinkäyttäjät olivat kontrollin kohteina.[229] 1960-luvulla alkunsa saanut lisääntynyt alkoholin käyttö jatkui läpi 1970-luvun 1980-luvulle asti. Tiedot alkoholismin vaaroista olivat vielä suurelta osin hämärän peitossa. Suurinta kulutusryhmää oli tuolloin nuori suuri ikäluokka. 1970-lukuun liitettyjä alkoholijuomia ovat erityisesti unkarilainen punaviini Egri Bikavér ("Erkin pikakivääri"), ranskalainen valkoviini Bordeaux Blanc ("Porvoon lankku")[230] ja Marlin Helmeilevä omenaviini ("omppupomppu").[231] Koskenkorvan myynti oli ennätyksellistä.[232]

Kuolleita

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Suomessa jouduttiin 1970-luvulla suremaan seuraavien merkittävien henkilöiden poismenoa:

Lähteet

  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1971. Helsinki: Otava, 1970.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1972. Helsinki: Otava, 1971.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1973. Helsinki: Otava, 1972. ISBN 951-1-00062-4.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1974. Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01580-X.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1976. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02085-4.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1977. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04061-8.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1978. Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-1-04521-0.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1979. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
  • Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05460-0.

Viitteet

  1. ↑ a b c Tutkimusmatka 1970-luvulle Ilta-Sanomat. 7.9.2008. Viitattu 22.5.2019.
  2. ↑ PÖYTÄKIRJA Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta huhtikuun 6 päivänä 1948 tehdyn sopimuksen voimassaoloajan pidentämisestä Finlex. Viitattu 23.5.2019.
  3. ↑ Pauli Kojo (päätoim.): Mitä missä milloin 1974 – Kansalaisen vuosikirja. Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7
  4. ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta. Miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973. Porvoo: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6
  5. ↑ Suomen virallinen tilasto 29 A 34, s. 8–9.
  6. ↑ Jaakko Nousiainen: Suomen poliittinen järjestelmä (10. painos), s. 207–209. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22759-5.
  7. ↑ Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952-467-350-9 ISSN 0081-5063 Verkkoversio (PDF) (viitattu 23.5.2019).
  8. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1974, s. 192.
  9. ↑ Historia toistaa itseään: SMP repesi 70-luvulla – perussuomalaisten repeäminen silti isompi pommi Ilta-Sanomat. 13.6.2017. Viitattu 23.5.2019.
  10. ↑ Eero Ojanen: Koivisto Need Not Be Criticized in Finland (Helsingin Sanomat 20.10.1983) teoksessa JPRS West Europe Report 21.11.1983 (Arkistoitu – Internet Archive) West Europe Report 2236. U.S. Foreign Broadcast Information Service. PDF.
  11. ↑ Peltoniemi – Rajala, 1981, s. 232.
  12. ↑ Puolueen historia pähkinänkuoressa Kd.fi. Arkistoitu 28.3.2015. Viitattu 23.5.2019.
  13. ↑ Partier som införts och avförts ur partiregister (Justitieministeriet 22.8.2005)
  14. ↑ Vares, Vesa: Korpivaellukselta vallan kahvaan. Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1966–1987. Docendo, 2017. ISBN 978-952-29-14668
  15. ↑ Sovittelijaa tarvittaisiin yhä – Keijo Liinamaan hallituksen nimityksestä 40 vuotta Demokraatti.fi. 19.6.2015. Viitattu 23.5.2019.
  16. ↑ Kansallinen hätätilahallitus Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 23.5.2019.
  17. ↑ Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: Kun valta vaihtui: mitä todella tapahtui presidentinvaaleissa 1982, s. 142–143. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982.
  18. ↑ Sauli Niinistön valitsijayhdistykselle löytyi heti vetäjä – AL: Väänsi jo 1970-luvulla kokoomuksen Kekkosen taakse Helsingin Uutiset. 29.5.2017. Viitattu 23.5.2019.
  19. ↑ Tuhannen ja yhden totuuden taistolaisuus Ylioppilaslehti. 9.4.2004. Viitattu 23.5.2019.
  20. ↑ Helsingin Etyk 1975: Kommunismi kärsi tappion, Kekkosta jännitti kovasti Yle Uutiset. 2.7.2015. Viitattu 23.5.2019.
  21. ↑ Edwin Linkomies Biografiasampo. Viitattu 23.5.2019.
  22. ↑ Teemu Laasanen: Kekkosen myllykirjeet – perättömiä väitteitä ja lievähköä ironiaa (pdf) Pro gradu -tutkielma. helmikuu 2005. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Viitattu 23.5.2019. suomi
  23. ↑ Mitä missä milloin 1977, s. 16.
  24. ↑ Zavidovo-vuoto vauhditti Kekkoselle puuhattua poikkeuslakia Yle Elävä arkisto. 19.8.2007. Viitattu 23.5.2019.
  25. ↑ Salora-oikeudenkäynti Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 23.5.2019.
  26. ↑ Paluu Koijärvelle Yle Elävä arkisto. 23.4.2013. Viitattu 23.5.2019.
  27. ↑ Aseistakieltäytyjien askeleet Aseistakieltäytyjien liitto. 3.3.2000. Viitattu 23.5.2019.[vanhentunut linkki]
  28. ↑ Teiniliitto oli aikansa mahtijärjestö Yle Elävä arkisto. 15.11.2011. Viitattu 22.5.2019.
  29. ↑ 37/1970 Asetus kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta Finlex. Arkistoitu 22.8.2023. Viitattu 22.5.2019.
  30. ↑ Vankilan pelko ajoi jopa maanpakoon – näin Suomessa kohdeltiin seksuaalivähemmistöjä Studio55.fi. 2.2.2012. Viitattu 22.5.2019.
  31. ↑ Laki kuolemanrangaistuksen poistamisesta rangaistusjärjestelmästä 5.5.1972/343.
  32. ↑ a b Äänioikeuden ja demokratian haasteet Suomessa 2009. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 22.5.2019.
  33. ↑ Laki lasten päivähoidosta 36/1973 Finlex. Viitattu 22.5.2019.
  34. ↑ Kysy.fi kysy.fi. Arkistoitu 21.3.2019. Viitattu 22.5.2019.
  35. ↑ Mahkonen, Sami: Lapsen korvausvastuu, s. 45, alaviite 14. Helsinki: Edita, 2010. ISBN 978-951-37-5656-7
  36. ↑ K16, tupakkakopit, askit piiloon – näin tupakkalaki on muuttunut 40 vuodessa Keskisuomalainen. 1.5.2016. Viitattu 22.5.2019.
  37. ↑ 20.1.1978/38 Finlex. Viitattu 22.5.2019.
  38. ↑ Nieminen, Mauri: Väestötilastoja 250 vuotta Doria.fi. Viitattu 23.4.2019.
  39. ↑ Martinsson, Örjan: Population of Scandinavia Tacitus.nu. Viitattu 14.9.2018.
  40. ↑ a b c d e f g h i j k l Suomen tilastollinen vuosikirja 1980 Tilastokeskus. Viitattu 24.9.2018.
  41. ↑ Suomalaisuutta Ruotsissa (osoite ja otsikko muuttuneet) Elävä arkisto. 8.9.2006 , päivitetty 28.1.2014. Yleisradio.
  42. ↑ Väestönkehitys itsenäisessä Suomessa stat.fi.
  43. ↑ a b c d e J. P. Roos: Kun Suomi putosi puusta: Suomi 1970-luvulla (ilmestyy Kansallisfilmografian 70-lukua koskevassa osassa) mv.helsinki.fi. Viitattu 15.1.2018.
  44. ↑ Ensimmäiset pakolaiset tulivat Suomeen Chilestä 1970-luvulla Yle Uutiset. 30.8.2015. Viitattu 21.3.2019.
  45. ↑ Vietnamin venepakolaiset Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 21.3.2019.
  46. ↑ Suomalaisen lähiön synty Yle Elävä arkisto. Viitattu 22.5.2019.
  47. ↑ Suomalaisten 1960- ja 1970-lukujen lähiöiden sosioekonominen kehitys ja alueellinen eriytyminen 2015. Stjernberg, Mats. Viitattu 22.5.2019.
  48. ↑ Suomi kautta aikojen. Valitut Palat, Otava, 1992.
  49. ↑ Pohjois-Karjala projekti muutti terveysnäkymiä Suomessa ja maailmalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 8.6.2016. Arkistoitu 7.5.2019. Viitattu 21.5.2019.
  50. ↑ Poh­jois-Kar­ja­la-pro­jek­ti oli kan­san­ter­vey­del­li­nen me­nes­tys­ta­ri­na, joka ei voi­si tois­tua Helsingin yliopisto. 23.5.2018. Viitattu 21.5.2019.
  51. ↑ Miten Suomi nousi köyhyydestä? Tilastokeskus. Viitattu 22.5.2019.
  52. ↑ Liitetaulukko 1. Bruttokansantuote (BKT) markkinahintaan 1975-2013 Tilastokeskus.
  53. ↑ Suomen elinkeinorakenne vuosina 1860-2015 Euro ja talous. Viitattu 28.9.2018.
  54. ↑ Yrjö Blomstedt (päätoim.): ”Kekkosen aika (kirj. Lauri Haataja)”, Suomen historia 8: Paasikiven aika : Kekkosen aika : taloudellinen kasvu ja yhteiskuntamurros : massakulttuurin maihinnousu : taistelu kulttuurista, s. 215–217. Weilin + Göös, 1988. ISBN 951-35-2489-2
  55. ↑ Hämeenlinna Teillä ja turuilla. Viitattu 21.3.2017.
  56. ↑ Turun Heps saa jatkoa Lahdessa. Helsingin Sanomat, Määritä ajankohta! Näköislehden aukeama (tilaajille).
  57. ↑ Sata vuotta osuustoimintaa pääkaupunkiseudulla S-kanava. HOK-Elanto. Arkistoitu 1.6.2015. Viitattu 30.12.2014. Web archive 2015
  58. ↑ HOK-Elannon 110 vuotta HOK-Elanto.fi. Arkistoitu 28.6.2018. Viitattu 14.9.2018.
  59. ↑ Kamppila, Pirjo: Lokakuussa 1971 oli kova ruuhka Lahden Paavolassa - "Oli kyllä hyvät juhlat" Etelä Suomen Sanomat. 13.10.2016. Viitattu 14.9.2018.
  60. ↑ Viinamäki, Pasi: Keskimaan historia Osuuskauppa Keskimaa - Tarinoita omasta osuuskaupastasi. Arkistoitu 26.4.2019. Viitattu 14.9.2018.
  61. ↑ ”Ajankuvia 1975–1979”, Johtamisen taito – näkijöitä ja tekijöitä, s. 11–13. Helsinki: WM-Data Kasanen, 2000. ISBN 952-9590-99-7
  62. ↑ Katajamäki, Juhani: Lapuan räjähdysonnettomuus rauhanajan kohtalokkain maalla sattunut onnettomuus. Palontorjunta-lehti, 1976, nro 4, s. 245. Pelastustieto ry. artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 15.1.2023.
  63. ↑ ”Suomi ja öljykriisi”, Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 81–83. Otava. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  64. ↑ Loviisa-1 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  65. ↑ Olkiluoto-1 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  66. ↑ Sähköntuotanto, 1960-2021 Tilastokeskus. Viitattu 15.1.2023.
  67. ↑ https://findikaattori.fi/fi/97 (Arkistoitu – Internet Archive)
  68. ↑ Malmberg Lauri: "Kuin paha uni" Helsingin Sanomat. 2012. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 22.5.2019.
  69. ↑ Autio, Sari: Kuka surmasi kuvankauniin lentovirkailijan? – Poliisi tarkistanut uusia vihjeitä 10.2.2014. Ilta-Sanomat.fi. Viitattu 4.4.2023.
  70. ↑ Finnairin kone Oulusta Helsinkiin kaapattiin Seutulaan Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 4.4.2023.
  71. ↑ Rötösherrojen vuosikymmen. Helsingin Sanomat, 25.11.1984, s. 29–31. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  72. ↑ Mölsä, Seppo: ”Rakennusalalla suurin korruptioriski”, Rakentamisen musta kirja – rötösherroja ja kartellien solmijoita. (Osa verkkokokonaisuutta Rakennuslehti 50 vuotta.) Sanoma Tekniikkajulkaisut Oy, 2016. Teoksen verkkoversio.
  73. ↑ Heino, Mikko: Metsuri kuoli avattuaan kuistille tuodun paketin 38 vuotta sitten – kirjeenvaihtotoverin mies kosti 4.7.2017. Ilta-Sanomat.
  74. ↑ Kirsti Lehtomäki (toim.): Autoja, autoja: Mobilia-vuosikirja 2012, s. 22. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2012.
  75. ↑ Kanerva, Karoliina: Lada 1200 vai Saab 96? Näin Suomen halutuimpien automallien kolmen kärki on muuttunut 40 vuodessa Seura -lehti. 21.6.2018. Viitattu 14.9.2018.
  76. ↑ Humalamäki, Antti: Keskiluokkaistuva kansa nousee kumipyörille : Autoistuminen Suomessa 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle, s. 19, 24, 102. (Suomen historian pro gradu- tutkielma) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos, 2006. Teoksen verkkoversio.
  77. ↑ Timo Laitinen: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (4. uudistettu painos), s. 196. Helsinki: Alfamer /Karisto Oy, 2018.
  78. ↑ Laitinen 2018, s. 141.
  79. ↑ Laitinen 2018, s. 107.
  80. ↑ Laitinen 2918, s. 135.
  81. ↑ Laitinen 2018, s. 114.
  82. ↑ Laitinen 2018, s. 162.
  83. ↑ U. E.Moisala: Auto Suomessa: auton kaupan, käytön ja korjaamotoiminnan historia vuoteen 1982, s. 410. Helsinki: Autoalan Keskusliitto ry ja Autotuojat ry, 1983. ISBN 951-99459-8-9.
  84. ↑ Kimmo Levä (toim.): Valtion tiet: Mobilia-vuosikirja 2007, s. 40. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2007.
  85. ↑ Moisala 1983, s. 257–258.
  86. ↑ Suomen tiet ovat nyt kymmenen kertaa turvallisemmat kuin vuonna 1972 Yle. Viitattu 10.10.2017.
  87. ↑ Sammy Babitzinin elämä päättyi 150 kilometrin tuntinopeudessa, mutta hän ei ollut mustan viikonlopun ainoa uhri – 1970-luvulla autoilu oli yhtä kuolemanpeliä Helsingin Sanomat. Viitattu 10.10.2017.
  88. ↑ Kimmo Levä (toim.): Viisikymppisten matkassa: Mobilia-vuosikirja 1997, s. 86. Kangasala: Mobilia-säätiö, 1997.
  89. ↑ Suomen rautatietilasto 2017 julkaisut.vayla.fi. Arkistoitu 13.6.2021. Viitattu 21.5.2019.
  90. ↑ Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 197. Helsinki: Karttakeskus, 2010.
  91. ↑ 50 vuotta vakinaista sähköjunaliikennettä Suomessa - Ensimmäinen sähköjuna kulki Helsingistä Kirkkonummelle Raidepuolue. 2019. Viitattu 22.5.2019.
  92. ↑ Oksanen, Jarmo: VR:n sähköinen lähiliikenne 25 vuotta osa 1. Resiina, 31.3.1994, 26. vsk, nro 2/1994, s. 2-16. Helsinki: SRHS/MRY. ISSN 0356-0600 fi
  93. ↑ Mitä missä milloin 1975, s. 47.
  94. ↑ Jokioisten rautatie täyttää 125 vuotta! Jokioisten Museorautatie. Viitattu 25.4.2023.
  95. ↑ Finnjet Historical Society finnjet.fi. Viitattu 22.5.2019. (suomeksi, englanniksi, saksaksi)
  96. ↑ Mitä missä milloin 1978, s. 26.
  97. ↑ Helsinki-Vantaan lentokoneet: viisi faktaa DC-10-koneesta Finavia. 28.8.2018. Viitattu 22.5.2019.
  98. ↑ Tuomo T. Mäkinen & Eino Ritaranta 2001.
  99. ↑ Tampere-Pirkkalan lentoasema Finavia.
  100. ↑ Silvola, Sakari: Jakso 6: Onnettomuus Rissalassa Yle - Radio, Muisti-sarja 6/6: Onnettomuus Rissalassa. 10.10.2013. Viitattu 3.10.2019.
  101. ↑ Kerttula, Suvi: Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti Ilta-sanomat. 27.7.2017. Viitattu 3.10.2019.
  102. ↑ Lauri Puintila: Kaappari Lamminparras, s. 82. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2010.
  103. ↑ Mitä missä milloin 1978, s. 63.
  104. ↑ Mitä missä milloin 1980, s. 16.
  105. ↑ Itsenäisyytemmen vuosikymmenten rakennuksia Helsingin kaupunginmuseo. Arkistoitu 7.1.2010. Viitattu 22.5.2019.
  106. ↑ Oiva Turpeinen, Timo Herranen, Kai Hoffman: Helsingin historia vuodesta 1945, 1. osa, s. 196. Helsingin kaupunki, 1997. ISBN 951-772-920-0
  107. ↑ Tiihonen, Arja: Asumisväljyys lisääntyy hitaasti Tilastokeskus. 18.10.2011. Viitattu 14.9.2018.
  108. ↑ Rasi, Maarit: HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä” Ilta-Sanomat. 18.8.2017. Viitattu 16.1.2018.
  109. ↑ Kolsi, Eeva-Kaarina: Näin suomalaiset kodit ovat muuttuneet eri vuosikymmeninä – 40-luvulla tingittiin laadusta, 70-luvulla rakennettiin halvalla Ilta-Sanomat. 14.2.2016. Viitattu 16.1.2018.
  110. ↑ Muistatko, millaista oli olla ekaluokkalainen? Näin suomalainen koulu on muuttunut 60-luvulta aina 2010-luvulle Yle 8.8.2018. Viitattu 2.10.2018.
  111. ↑ Suomalaisten koulutusrakenteen kehitys 1970–2030 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:1. Aleksi Kalenius.. Arkistoitu 31.8.2021. Viitattu 15.1.2018.
  112. ↑ Yli-Vainio kaatoi ja paransi Yle Elävä arkisto. 12.10.2006. Viitattu 22.5.2019.
  113. ↑ Viktor Klimenko viktorklimenko.com. Arkistoitu 10.8.2020. Viitattu 21.5.2019.
  114. ↑ Kasakka Klimenko Yle Elävä arkisto. 11.8.2009. Viitattu 22.5.2019.
  115. ↑ a b Sanoin saavutettu: 1970-luku Kotus. Viitattu 12.9.2018.
  116. ↑ a b c d e Kotimainen kirjallisuus 1970-luvulla Kirjasampo. Viitattu 28.9.2018.
  117. ↑ 6 Sukupolvihaasteet ja teatterin uudelleen muotoillut tehtävät 1959—1978 Suomen teatterihistoria - Teatterikorkeakoulu. Viitattu 14.9.2018.
  118. ↑ 6.6 Ohjaajanimet ja kansa Suomen teatterihistoria - Teatterikorkeakoulu. Viitattu 1.10.2018.
  119. ↑ 6.3 Operetti, musikaali ja kabaree pitävät ja saavat yleisönsä Suomen teatterihistoria. Teatterikorkeakoulu. Viitattu 1.10.2018.
  120. ↑ Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 2 (1949–1996), s. 272–273. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
  121. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1977, s. 333. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04061-8.
  122. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1979, s. 385. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
  123. ↑ Eino Lyytinen ja Timo Vihavainen: Perustamisesta talvisotaan & Sodan ja vaaran vuodet: Yleisradion historia 1 (1926–1949), s. 75 ja 288. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0713-5.
  124. ↑ Salokangas 1996, s. 245.
  125. ↑ Salokangas 1996, s. 253.
  126. ↑ Salokangas 1996, s. 301.
  127. ↑ Salokangas 1996, s. 336.
  128. ↑ Salokangas 1996, s. 324.
  129. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1981, s. 392. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05971-8.
  130. ↑ Salokangas 1996, s. 333.
  131. ↑ Salokangas 1996, s. 97.
  132. ↑ Anne-Maria Latikka: Puoli vuosisataa: Mitä Missä Milloin -juhlakirja, s. 26. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15505-9.
  133. ↑ Salokangas 1996, s. 365.
  134. ↑ Salokangas 1996, s. 280.
  135. ↑ Salokangas 1996, s. 325–326.
  136. ↑ Salokangas 1996, s. 277.
  137. ↑ Ensimmäinen värillinen tv-uutislähetys Yle Elävä arkisto 28.10.2010. Viitattu 28.9.2018.
  138. ↑ Kotitalouksien kestotavaroiden omistus, 1966-2003, % kotitalouksista (Arkistoitu – Internet Archive) Tilastokeskus 5.5.2003
  139. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1972, s. 379. Helsinki: Otava, 1971.
  140. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1973, s. 422–423. Helsinki: Otava, 1972. ISBN 951-1-00062-4.
  141. ↑ Mitä missä milloin 1973, s. 429.
  142. ↑ Mitä missä milloin 1973, s. 430.
  143. ↑ Mitä missä milloin 1980, s. 328.
  144. ↑ Keijo Virtamo (toim.): Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 299. Helsinki: Otava, 1997.
  145. ↑ M.A.: Keimolan Juhannus ja Hollywood-tähdet Keimolassa 1969 - 72 Keimola - Moottoristadion, joka melkein katosi. 6.2.2005. Viitattu 14.9.2018.
  146. ↑ Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3
  147. ↑ Ilosaarirock 2011 | Festarielämää - Juhlajuttu 7/40: Vuosi 1971 – Rockrieha arpomalla käyntiin www.ilosaarirock.fi. Viitattu 22.5.2019.
  148. ↑ Provinssirockista Provinssiin – huippuhetkiä Eppujen vuodesta kahdeksanviis, Himin kuuskuuskutosten kautta Ultra Bra -karaokeen Yle Elävä arkisto. 29.6.2017. Viitattu 22.5.2019.
  149. ↑ Pekka Gronow ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 480. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
  150. ↑ Reijo Sippola ja Jarmo Kettunen: Tampereen kasvot, s. 24. Tampere: Sanasato Oy, 1997.
  151. ↑ Aidot raidat: Dave Basso. Viitattu 22.5.2019.[vanhentunut linkki]
  152. ↑ Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset levyt ifpi.fi.
  153. ↑ a b c d e 1970–1979 Pomus. Arkistoitu 12.6.2016. Viitattu 21.5.2019.
  154. ↑ Elämäkerta: 1970-luku Kirka. Viitattu 22.5.2019.
  155. ↑ Finnhits: Suomi-iskelmä ei ollut edes suomalaista – eikä iskelmää Suomen Kuvalehti. 13.9.2015. Viitattu 22.5.2019.
  156. ↑ Finnhits – 1970-luvun kokoelmalevyistä koko kansan käsitteeksi Sverigesradio.se. 4.9.2017. Viitattu 22.5.2019.
  157. ↑ Sammy Babitzinin kuolemasta 43 vuotta: Muistatko vielä ”Daa-da daa-dan”? Iltalehti. 29.4.2016. Viitattu 22.5.2019.
  158. ↑ Kake Singers: Ollaan kahden lällällää Yle Elävä arkisto. 27.11.2007. Arkistoitu 25.1.2010. Viitattu 22.5.2019.
  159. ↑ Kimmo Miettinen: Mä vaan pogoon. Ilta-Sanomat 27.2.2021, Plus-liite s, 20–23. Sanoma Media.
  160. ↑ Yle Elävä arkisto: Irwin Goodman haku.yle.fi.
  161. ↑ M.A. Nummisen klassiset lastenlaulut samalle boksille Iskelmä. 1.11.2012. Viitattu 22.5.2019.
  162. ↑ Sateenkaarilipun alla Suomen äänitearkisto.[vanhentunut linkki]
  163. ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 678. Helsinki: Mediapinta, 2015.
  164. ↑ Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 478. Helsinki: Otava, 1986.
  165. ↑ von Bagh & Hakasalo 1986, s. 231.
  166. ↑ Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman (toim.): Suomi soi 1: tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 338. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.
  167. ↑ Kerkko Hakulinen ja Pentti Yli-Jokipii: Tanssilavakirja, s. 113–117. AtlasArt, 2007. ISBN 978-952-5671-07-0.
  168. ↑ a b c d e f g h i j k Suomalainen elokuvatuotanto 1970–1979 Elonet. Viitattu 27.9.2018.
  169. ↑ Hannus 1988, s. 98.
  170. ↑ Haikkola 2003, s. 182–184.
  171. ↑ Lasse Virén ja 10 000 m:n draama Münchenissä Yle Elävä arkisto. 30.3.2009. Viitattu 22.5.2019.
  172. ↑ Haikkola 2003, s. 191–192.
  173. ↑ Vasalalle 1500 metrin kultaa Münchenissä Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 22.5.2019.
  174. ↑ Finland at the 1976 Montreal Summer Games Sports Reference LLC. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  175. ↑ Yleisurheilun EM-kisat Helsingissä 1971 Yle Elävä arkisto. 21.8.2007. Viitattu 22.5.2019.
  176. ↑ Yleisurheilun EM-kisat Prahassa 1978 Yle Elävä arkisto. 22.8.2007. Viitattu 22.5.2019.
  177. ↑ Kaikkein nopein, Mona-Lisa Pursiainen Yle Elävä arkisto. 6.8.2013. Viitattu 22.5.2019.
  178. ↑ Vuoden Urheilija valinnat vuodesta 1947 lähtien Urheilutoimittajain Liitto. Viitattu 22.5.2019.
  179. ↑ Riitta Salin, o.s. Hagman kolumbus.fi. Arkistoitu 12.2.2005. Viitattu 22.5.2019.
  180. ↑ Nina Holmén juoksee Euroopan mestariksi Yle Elävä arkisto. 21.8.2007. Viitattu 22.5.2019.
  181. ↑ MM-suunnistaja Liisa Veijalainen ei pelkää eksymistä Yle Elävä arkisto. 21.11.2007. Viitattu 22.5.2019.
  182. ↑ World Orienteering Championships 1979 International Orienteering Federation. Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  183. ↑ Muistoja menneiltä vuosilta - miten sujuivat vuoden 1978 kisat? Etelä-Suomen Sanomat. 16.2.2017. Viitattu 22.5.2019.
  184. ↑ Naisille huima MM-viestivoitto Lahdessa 1978 Yle Elävä arkisto. Viitattu 22.5.2019.
  185. ↑ Siukonen. s. 133 ja 375
  186. ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 56–57, 172–173
  187. ↑ Finland at the 1976 Innsbruck Winter Games Olympics at Sports-Reference.com. Arkistoitu 16.4.2009. Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  188. ↑ Suomalaisten ampumahiihtäjien menestykset ampumahiihdon arvokilpailuissa Biathlon.fi. Viitattu 22.5.2019.
  189. ↑ Arponen, Antti O. et al.: Talviurheilun tähdet, s. 356. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1986. ISBN 951-0-13095-8
  190. ↑ Järvenpää, Minna: Suomen parhaat naislaskijat. Skimbaaja, 2004, nro 7, s. 53–54.
  191. ↑ Kuolema Alpeilla Yle MOT. 29.1.2009. Viitattu 22.5.2019.
  192. ↑ Karvas kiekkovoitto tšekeistä 1974 Yle Elävä arkisto. 17.4.2008. Viitattu 22.5.2019.
  193. ↑ Suomi ja USA olympiakaukalossa 1976 Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 22.5.2019.
  194. ↑ Muistatko vielä Pohjois-Amerikan ammattilaisjäiden ensimmäisiä suomalaisia vuonna 1974? Yle Urheilu. 15.10.2017. Viitattu 22.5.2019.
  195. ↑ NHL-pioneeri Hakki Hagman Yle Elävä arkisto. 3.5.2007. Viitattu 22.5.2019.
  196. ↑ Kausikertomus 1975-76 Tappara. Viitattu 22.5.2019.
  197. ↑ a b Nuori Jarno Saarinen jäi suomalaisen moottoripyöräilyn legendaksi Yle Elävä arkisto. 9.5.2008. Viitattu 22.5.2019.
  198. ↑ MM-motocrossari Heikki Mikkola Yle Elävä arkisto. 9.6.2010. Viitattu 22.5.2019.
  199. ↑ Trial-mestari Yrjö Vesterinen Yle Elävä arkisto. 10.6.2010. Viitattu 22.5.2019.
  200. ↑ Keimolan unohdettu moottorirata Urbanex Ninja. Viitattu 22.5.2019.
  201. ↑ Siltala ym., 1999, s. 35–41.
  202. ↑ Siltala ym., 1999, s. 54–58.
  203. ↑ Imatranajot olivat suuri kansanjuhla 12.5.2008. Viitattu 22.5.2019.
  204. ↑ Mäkinen, Marko & Rauhala, Samuli: Sorateiden Grand Prix 50 vuotta. Määritä julkaisija! ISBN 952-91-2524-0
  205. ↑ Juha Nykund:Suomen ralliautoilun historia, s. 82. Helsinki: Alfamer, 1999.
  206. ↑ Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1987, s. 451. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08999-4.
  207. ↑ Leo Kinnunen on kuollut: Teki F1-historiaa, jota ei juuri huomattu Uusi Suomi. 26.7.2017. Viitattu 22.5.2019.
  208. ↑ Heikki Siltala, Martti Alkio ja Jari Debner: Keimola – moottoristadion joka melkein katosi, s. 87. Helsinki: Alfamer Oy, 1999. ISBN 952-5089-47-9.
  209. ↑ Mitä missä milloin 1987, s. 451.
  210. ↑ Hurjapää Artsi Nyqvistin ura oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita Yle Elävä arkisto. Viitattu 22.5.2019.
  211. ↑ Laitinen 2918, s. 13.
  212. ↑ Uusiseelantilainen Arthur Lydiard innosti suomalaiset hölkkäämään. Seura 3.12.2017. Viitattu 4.4.2023.
  213. ↑ Finlandia-hiihtoa 50 vuotta. Hiihtomuseo. Viitattu 4.4.2023.
  214. ↑ Jukolan viestin historia. Jukola.com. PDF. Viitattu 4.4.2023.
  215. ↑ a b Farkut olivat Suomessa vielä 1950-luvulla paheksuttu peltovaate iltalehti.fi. 4.3.2017. Viitattu 23.5.2019.
  216. ↑ Kaikki tietävät rasvaletin, mutta mikä on drape? Rockabilly-konkari kertoo Helsingin Uutiset. 20.3.2015. Viitattu 23.5.2019.[vanhentunut linkki]
  217. ↑ Takaisin 1950-luvulle! Iltalehti. 23.3.2012. Viitattu 23.5.2019.
  218. ↑ Muutoksia suomalaiset vapaa-ajan vietossa - kotisohvalla, yhteisöissä ja matkailuelämyksissä Kulutustutkimus. Viitattu 19.10.2018.
  219. ↑ Tanssilavojen viimeinen sukupolvi Yle. Viitattu 15.1.2018.
  220. ↑ keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?t=245
  221. ↑ Rullalautoja vastustettiin 40 vuotta sitten samoin perustein kuin sähköpotkulautoja nyt – ”Puhdasta hullutusta”, sanoi poliisi aikoinaan Yle Uutiset. 5.7.2019. Viitattu 6.7.2019.
  222. ↑ Johanna: 1970-luku – Suomen matkailun historia TUI Finland Oy Ab. Viitattu 15.1.2018.
  223. ↑ Elävä arkisto: 1970-luvun lomamatkailua Yle. Viitattu 15.1.2018.
  224. ↑ Suosituimpia ruokia eri vuosikymmeniltä Ruokatieto. Viitattu 15.1.2018.
  225. ↑ 70-luvun ruokamuistot hymyilyttävät - nämä olivat ajan hitit Ilta-Sanomat. Viitattu 15.1.2018.
  226. ↑ a b Tiina Kulmala: Suomalaisten ruokatottumukset 1950-luvulta nykypäivään Tampereen ammattikorkeakoulu. Viitattu 5.10.2018.
  227. ↑ Keittiön koneellistuminen 1900-luvulla Ruokatieto. Viitattu 15.1.2018.
  228. ↑ Kodinkoneet eri vuosikymmeninä: Jääkaappi yleistyi vasta 50-luvulla Iltalehti 30.1.2017. Viitattu 28.9.2018.
  229. ↑ Suomi silloin kerran, s. 246 ja 247
  230. ↑ "No nyt tuli listojen lista!" – 1970-luvun lehtiartikkeli paljastaa, millä Alkon juomilla saa halvimmat kännit MTV Lifestyle. 5.7.2017. Arkistoitu 14.9.2018. Viitattu 14.9.2018.
  231. ↑ Anikó Lehtinen: Muistatko, kun omppupomppua sai ostaa vain 3 pulloa kerralla? – Tällainen on 100-vuotiaan Suomen juomahistoria Turkulainen. 6.12.2017. Viitattu 14.9.2018.
  232. ↑ HBL: Koskenkorvan myynti romahti Iltalehti. 28.03.2011. Viitattu 14.9.2018.
  • Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 52. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01581-8.
  • Auvo Kostiainen ja Katariina Korpela (toim.): Mikä maa – mikä valuutta?: matkakirja turismin historiaan, s. 181. Turku: Turun yliopisto, 1995. ISBN 951-29-0663-5. ( s. 185–186. )

Aiheesta muualla

Read other articles:

Historisierend

Dieser Artikel oder nachfolgende Abschnitt ist nicht hinreichend mit Belegen (beispielsweise Einzelnachweisen) ausgestattet. Angaben ohne ausreichenden Beleg könnten demnächst entfernt werden. Bitte hilf Wikipedia, indem du die Angaben recherchierst und gute Belege einfügst. Die Artikel Historisierend und Neohistorismus überschneiden sich thematisch. Informationen, die du hier suchst, können sich also auch im anderen Artikel befinden.Gerne kannst du dich an der betreffenden Redundan...

 

Siempre hay un chileno

Siempre hay un chileno es un exitoso programa de televisión chileno que se emite por Canal 13, donde cada semana Marcelo Kiwi, recorre una ciudad del del mundo para encontrarse con chilenos que nos mostrarán cómo es vivir fuera de Chile y conocer los mejores secretos guardado de cada lugar. El programa fue estrenado el 1 de julio de 2017, y ya tiene 5 temporadas de 12 capítulos. En el espacio han participado alrededor de 200 chilenos alrededor del mundo. Afiche promocional quinta temporad...

 

إسارس (باد كاليه)

إسارس    شعار الاسم الرسمي (بالفرنسية: Essars)‏    الإحداثيات 50°32′49″N 2°39′52″E / 50.546944444444°N 2.6644444444444°E / 50.546944444444; 2.6644444444444[1]  [2] تقسيم إداري  البلد فرنسا[3]  التقسيم الأعلى باد كاليه  خصائص جغرافية  المساحة 3.72 كيلومتر مربع[1]  ع...

Маріян Мрмич

Маріян Мрмич Особисті дані Народження 6 травня 1965(1965-05-06) (58 років)   Сисак, СФРЮ Зріст 180 см Громадянство  Хорватія Позиція воротар Професіональні клуби* Роки Клуб І (г) 1983–1988 «Младост» (Петриня) 111 (-?) 1988–1991 «Динамо» (Вінковці) 58 (-?) 1991–1993 «Цибалія» 48 (-?) 1993–1996 «Варт...

 

Parchment

Writing material made from untanned skins of animals For the cellulose-based composite used in baking, see Parchment paper. For other uses, see Parchment (disambiguation). Central European (Northern) type of finished parchment made of goatskin stretched on a wooden frame Parchment with a quill and ink Parchment is a writing material made from specially prepared untanned skins of animals—primarily sheep, calves, and goats. It has been used as a writing medium for over two millennia. Vellum i...

 

Else Bach

Eine Signatur von Else Bach Else Bach (* 7. September 1899 in Heidelberg; † 25. April 1951 in Pforzheim) war eine deutsche Bildhauerin. Inhaltsverzeichnis 1 Leben 2 Auszeichnungen 3 Siehe auch 4 Literatur 5 Weblinks 6 Einzelnachweise Leben Bambi-Statue, Berlin 2013. Else Bach kam als Kind nach Pforzheim. An der dortigen Kunstgewerbeschule erhielt sie ihre erste künstlerische Ausbildung. Sie begann als Malerin, aber ihr Interesse für plastisches Gestalten war geweckt. Ihr wichtigster Lehre...

Ад'ютант його високоповажності

Ад'ютант його превосходительстварос. Адъютант его превосходительства Оригінальний постер до фільмуЖанр пригодницькийРежисер Євген ТашковСценарист Болгарин Ігор Якович і Сіверський Георгій ЛеонідовичУ головних ролях Юрій СоломінВладислав СтржельчикВолодимир К...

 

Sungai Kolyma

Peta Sungai Kolyma Sungai Kolyma merupakan sebuah sungai yang terletak di timurlaut Siberia. Sungai ini bermuara di Okrug Otonom Chukotka, Republik Sakha, dan Oblast Magadan, Rusia. Bermuara di pegunungan di utara Okhotsk dan Magadan. Panjang sungai ini ialah 2.129 km. Sungai Kolyma membeku selama 250 hari lebih dan mencair dari bulan Juni hingga bulan Oktober. Referensi Strandberg, Mikael and Johan Ivarsson, travelled down the full length of the Kolyma River 2004. An Expedition hailed i...

 

1990 Philadelphia Eagles season

NFL team season 1990 Philadelphia Eagles seasonOwnerNorman BramanHead coachBuddy RyanHome fieldVeterans StadiumResultsRecord10–6Division place2nd NFC EastPlayoff finishLost Wild Card Playoffs(vs. Redskins) 6–20Uniform ← 1989 Eagles seasons 1991 → The 1990 Philadelphia Eagles season was the team's 58th in the National Football League (NFL). The team made the postseason yet again with a 10–6 overall record, despite beginning the season with disappointing early-s...

Tata Cliq

Tata CLiQJenis usahaSwastaJenis situs E-commerce Mode Marketplace BahasaInggris, HindiDidirikan27 Mei 2016; 7 tahun lalu (2016-05-27)MarkasMumbai, Maharashtra, India[1]Wilayah operasiIndiaPemilikTata GroupTokoh pentingVikas Purohit (CEO)[1]Sektor E-commerce Internet Ritel Ritel mewah JasaBelanja daringPerusahaan indukTata Unistore LimitedIklanTidakKomersialYaDaftar akunDiperlukanStatusAktifPlatformAndroidiOS Tata Cliq (ditulis sebagai Tata CLiQ) adalah sebuah perusah...

 

Jayanthi (actress)

Indian actress (1945–2021) JayanthiBornKamala Kumari(1945-01-06)6 January 1945Bellary, Madras Presidency, British Raj (now in Karnataka, India)Died26 July 2021(2021-07-26) (aged 76)Banashankari, BangaloreOccupation(s)Actress, producerYears active1960–2021SpousePeketi SivaramChildren1 Kamala Kumari (6 January 1945 – 26 July 2021), known by her stage name Jayanthi, was an Indian actress known for her work in Kannada cinema and Tamil cinema.[1][2] She was noted fo...

 

Louisville Eccentric Observer

Louisville Eccentric ObserverA LEO distribution location in 2005TypeAlternative NewsweeklyFormatTabloidOwner(s)Euclid Media GroupEditorScott ReckerAssociate editorn/aFounded1990LanguageEnglishHeadquarters607 W. Main St.Louisville, KY 40202USCirculation25,150 [1]Websiteleoweekly.com The Louisville Eccentric Observer (also called LEO Weekly but widely known as just LEO) is a privately owned free urban alternative weekly newspaper, distributed every Wednesday in about 700 locations throu...

An Imperial Disaster

Nonfiction book by Benjamin Kingsbury This article is an orphan, as no other articles link to it. Please introduce links to this page from related articles; try the Find link tool for suggestions. (December 2021) First edition (UK) An Imperial Disaster: The Bengal Cyclone of 1876 is a work of history by the New Zealand scholar Benjamin Kingsbury. Originally formulated as the author's PhD thesis at Victoria University of Wellington in 2016, the book was published in 2018 to critical acclaim. I...

 

Hryszko Brothers Building

Historic building in Portland, Oregon, U.S. United States historic placeHryszko Brothers BuildingU.S. National Register of Historic PlacesPortland Historic Landmark[2] Hryszko Brothers Building in 2008Location within central PortlandShow map of Portland, OregonHryszko Brothers Building (Oregon)Show map of OregonHryszko Brothers Building (the United States)Show map of the United StatesLocation836 N. Russell Street, Portland, OregonCoordinates45°32′27″N 122°40′32″W / &...

 

Heroes in Yellow and Blue

1940 film Heroes in Yellow and BlueDirected bySchamyl BaumanWritten bySchamyl Bauman Hasse EkmanStarringThor Modéen Elof Ahrle Tollie ZellmanCinematographyHilmer EkdahlEdited byRolf HusbergMusic byErik Baumann Gösta WalleniusProductioncompanyBauman-ProduktionDistributed byEuropa FilmRelease date16 February 1940Running time94 minutesCountrySwedenLanguageSwedish Heroes in Yellow and Blue (Swedish: Hjältar i gult och blått) is a 1940 Swedish comedy film directed by Schamyl Bauman and starrin...

Body plan

Set of morphological features common to members of a phylum of animals Modern groups of animals can be grouped by the arrangement of their body structures, so are said to possess different body plans. A body plan, Bauplan (pl. German: Baupläne), or ground plan is a set of morphological features common to many members of a phylum of animals.[1] The vertebrates share one body plan, while invertebrates have many. This term, usually applied to animals, envisages a blueprint encompas...

 

Emily Hung

Taiwanese actress In this Chinese name, the family name is Hung. Emily HungBornHung Yu-han (1987-10-09) 9 October 1987 (age 36)Taipei, TaiwanNationalityRepublic of ChinaOccupationactress Emily Hung (born Hung Yu-han; Chinese: 洪棠; pinyin: Hóng Táng) is a Taiwanese actress.[1] Filmography Television series Year English title Original title Role Notes 2016 Love By Design 必勝練習生 Chi Yuan Yuan References ^ Emily Hung. IMDb. Retrieved 11 October 2017. External li...

 

2024 CSA T20 Challenge

Cricket tournament 2023–24 CSA T20 ChallengeDates8 March – 28 April 2024Administrator(s)Cricket South AfricaCricket formatTwenty20Tournament format(s)Round-robin and knockoutHost(s)South AfricaParticipants8Matches58← 2022–232025 → The 2024 CSA T20 Challenge is a Twenty20 cricket tournament that will take place in South Africa during March and April 2024.[1] The 20 season of the CSA T20 Challenge, established by Cricket South Africa.It takes place from 8 March to 28 A...

Athletics at the 1936 Summer Olympics – Men's triple jump

Men's triple jumpat the Games of the XI OlympiadNaoto TajimaVenueOlympiastadion: Berlin, GermanyDateAugust 6Competitors31 from 19 nationsWinning time16.00 WRMedalists Naoto Tajima Japan Masao Harada Japan Jack Metcalfe Australia← 19321948 → Athletics at the1936 Summer OlympicsTrack events100 mmenwomen200 mmen400 mmen800 mmen1500 mmen5000 mmen10,000 mmen80 m hurdleswomen110 m hurdlesmen400 m hurdlesmen3000 m steeplemen4 × 100 m relaymenwomen4 × ...

 

Moscow Strikes Back

Moscow Strikes BackPara prajurit Tentara Merah menyambut Joseph Stalin di Lapangan MerahSutradaraLeonid VarlamovIlya KopalinProduserCentral Studio of NewsreelsPemeranJenderal Zhukov, Rokossovsky, para prajurit biasaPenata musikV. SmirnovSinematograferIvan Belyakov dan lain-lainTanggal rilis 23 Februari 1942 (1942-02-23) Durasi55 menitNegaraUSSRBahasaRusia Moscow Strikes Back (Rusia: Разгром немецких войск под Москвойcode: ru is deprecated , Razgrom Nem...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!