Tämä artikkeli kertoo entisestä Juankosken kaupungista. Kuopion kaupunginosaa käsittelee artikkeli Juankoski (kaupunginosa). Paikannimenä Suomessa on käytössä myös Juvankoski.
Kaupungissa asui 4 731 ihmistä ja sen pinta-ala oli 586,26 neliökilometriä, josta 120,99 neliökilometriä oli vesistöjä.[2]Väestötiheys oli 10,17 asukasta/km2. Juankosken naapurikunnat olivat Juuka, Kaavi, Kuopio, Rautavaara ja Tuusniemi.
Juankosken suurimpia työnantajia on Valmet Oymärkäviiroja valmistava tehdas. Aiemmin merkittävä työllistäjä oli myös Stromsdal Oyj:nkartonkitehdas, mutta sen toiminta päättyi konkurssiin vuonna 2008. Juankoskella toimii Juankosken Yrittäjät, joka on Savon Yrittäjien aluejärjestö.
Juankoski oli väkiluvultaan Suomen toiseksi pienin kaupunki Kaskisten jälkeen. Nimityksestä huolimatta Juankoski oli tilastollisen kuntaluokituksen mukaan maaseutumainen kunta[4] vähäisen taajama-asteen ja alle 4 000 asukkaan keskustaajaman johdosta.[5]
Elokuussa 2014 Juankosken kaupunginvaltuusto päätti liittymisestä Kuopioon vuoden 2017 alusta[6] ja valtioneuvosto hyväksyi kesäkuussa 2016 kaupunkien yhdistymisen.[7]
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on tilanteen 1. tammikuuta 2013 mukainen.
Juankosken Akonpohjaan on ajoitettu asutusta aikavälille 8610–8270 eaa, josta mediaani on 8400 eaa. Paikalla on asuttu ainakin ajoittain noin 10 400 vuotta sitten.[10]
Historiaa – tiivis aikajana
8400 eaa.
Juankosken Akonpohjaan on ajoitettu asutusta aikavälille 8610–8270 eaa., josta mediaani on 8400 eaa. Paikalla on asuttu ainakin ajoittain noin 10 400 vuotta sitten. Ajoitushetkellä kyseessä oli Suomen neljänneksi vanhin kivikautisen asuinpaikan ajoitus.
Asuinpaikka edustaa ensimmäisiä jääkauden jälkeen tulleita asukkaita. Jääkauden loppuessa noin 11500 vuotta sitten mannerjään reuna sijaitsi Salpausselällä, joiden eteläpuolinen Suomi oli lähes kokonaan veden peitossa. Vain Itä-Suomessa oli joitakin korkeita kuivina pysyneitä huippuja, joilla oli ollut kasvillisuutta jo jääkauden loppuaikoina.[11] Jäätikön painaman jään kohotessa vedet vähitellen väistyivät. Noin 10 800 vuotta sitten patoutunutta järveä kutsutaan Ancylusjärveksi, jonka alkuvaiheessa vielä osa Fennoskandiaa oli jäätikön peitossa.[12]
1746
Perustamislupa vuonna 1746 Juankosken ruukille (Strömsdalsbruk) Kuopion pitäjään. Hakijoina olivat manttaalikomissaari Brynolf Brunou ja Kuopion kirkkoherra Henrik Argillander. Jukajoen varrelle rakennettiin Suomen ensimmäinen järvimalmimasuuni. Aluksi ongelmia oli raaka-aineen ja hiilen hankinnassa. Ongelmia oli myös tuotannossa. Omistajat vaihtuivat tiheästi.
Seurakunnallisesti ruukin väestö kuului Nilsiän yhteyteen (Nilsiä oli Kuopion kappeliseurakunta).[13]
Uusi päärakennus: Patruunanmäen kartano valmistuu.
1851
Hovineuvoksetar Anastasia Ponomareva ostaa ruukin. Suku omistaa ruukin vuoteen 1900. Ruukkia kehitetään määrätietoisesti uudistamalla ja rakentamalla tuotantolaitoksia.
1856
Saimaan kanava valmistui, jolloin tuotteita saatiin myyntiin mm. Pietariin.
1860
Ensimmäinen ruukintyöläisille tarkoitettu 12 asunnon talo valmistui. Taloja rakennettiin lisää seuraavina vuosina.
1861
Ruukille perustettiin koulu, ja palkattiin pappi opettajaksi ja toimittamaan jumalanpalveluksia.
1863
Tehtaalle rakennettiin kirkko toimimaan kouluna ja kirkkona. Itsenäisesti toimiva Juantehtaan tehdasseurakunta aloitti toimintansa osana Nilsiän seurakuntaa.
1889
Hiiliuunien rakentaminen alkoi. Vuosisadan loppuun mennessä niitä valmistui kahdeksan.
1898
Sähkövalo Juankoskelle.
1900
Juantehtaan omistanut Taimi Oy meni konkurssiin.[15]
Ruukinkoulu valmistui yläkoulun, lukion, Kansalaisopiston ja Konservatorion käyttöön. Alakoululaiset ruokailevat Agora -nimisessä monitoimitilassa.
2008
Stromsdal Oyj hakeutui konkurssiin 27.11.2008. Lehman Brothersin kaatumisesta seurasi Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden lainakriisi, mistä kasvoi globaaliksi pankkikriisi. Tätä taas seurasi kansainvälinen taantuma. Stromsdal Oyj:n asiakkaat joutuivat rahoituskriisiin, minkä myötä tehdas ei pystynyt huolehtimaan investointien maksamisesta eikä hankkimaan raaka-ainetta.
2011
Tehdas siirtyi Premium Board Finland Oy:n (PBF) omistukseen.
2014
Premium Board hakeutui yrityssaneeraukseen. Yritys sai melkein kaikki velat anteeksi. Käräjäoikeus julisti oikeudenkäyntiasiakirjat salaisiksi 50 vuodeksi.
2017
Juankoski ja Kuopio tekivät kuntaliitoksen 1.1.2017. Kuopiosta tuli Suomen suurin kesämökkikunta.
Juankosken Kulttuurihistoriallinen Seura valmisteli museon siirtämistä Juankosken vanhimpaan, vuonna 1860 valmistuneeseen, rakennukseen eli Kahvilapytinkiin.[20]
Juankosken keskustaajaman läpi virtaavaa koskijonoa Vuotjärven ja Akonveden välillä tai sen pohjoisinta osaa on kutsuttu aiemmin (saamenkielisellä) nimellä Juka > Juankoski ~ Juvankoski, Jukakoski, mistä on muodostettu tehdasseurakunnan nimi. Nimeen sisältyy sana juka eli ’koski, virta, putous’. Juccas 1751, Juckas ja Juckasbruk 1752, Juvankoski 1825, Juankoski 1841.[21]
Juankosken paloasemalla Kauppatiellä sijaitsevat yksiköt: JK11 sammutusauto, JK12 sammutusauto, JK13 säiliöauto, JK171 ensivaste- ja miehistöauto. Juankoskella Niskakosken rannalla on myös Juankosken palokunnan vene JK-V1. Juankoskella on puolivakinainen palokunta.
Ensihoitopalveluja Juankoskella tuottaa Pohjois-Savon Sairaanhoitopiiri, KYS Ensihoitokeskus, joka tuottaa myös Kaavin kunnan ensihoitopalvelun.
1980-luvulla jokaiselle Savon silloiselle kunnalle äänestettiin omat nimikkoruoat. Juankosken perinneruoiksi valittiin paistettu kala, uunijuusto ja rokkatuuvinki, sakea hernemuhennos.[26]