Terijoen hallitus

Terijoen hallitus eli Kuusisen hallitus, viralliselta nimeltään Suomen kansanhallitus, oli Neuvostoliiton talvisodan aikana perustama hallitus, jonka kanssa Neuvostoliitto ilmoitti 2. joulukuuta 1939 solmineensa avunantosopimuksen. Hallituksesta oli tarkoitus tulla Neuvostoliiton valtaaman Suomen uusi hallitus. Hallitus perustettiin oikeuttamaan talvisota. Sen toimintaa johdettiin siten, että näytti siltä, että se olisi pyytänyt Neuvostoliitolta apua Suomen kansantasavallan perustamiseksi.^[1]

Kuusisen hallitus julkistettiin talvisodan syttymispäivänä 30. marraskuuta 1939. Tuolloin Moskovan radio tiedotti, että: ”tuntematon radioasema jossain Suomessa oli ilmoittanut SKP:n asettaneen kansanvaltaisen hallituksen”. Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että: ”Terijoen kaupungissa oli solmittu diplomaattisuhteet tämän hallituksen ja Neuvostoliiton hallituksen välillä".^[2]

Sodan aikana hallituksen tarkoituksena oli osoittaa, ettei Suomea Neuvostoliiton näkökulmasta edustavan hallituksen johtaman Suomen ja Neuvostoliiton välillä ole sotatilaa. Kun talvisota otettiin keskustelun aiheeksi Kansainliitossa, ei Neuvostoliiton hallitus osallistunut kokoukseen. Sen sijaan se ilmoitti, ettei asia sovellu käsiteltäväksi siellä, koska: "Neuvostoliitto ei ole sotatilassa Suomen kanssa, eikä uhkaa Suomen kansaa sodalla. Siksi ei ole paikallaan vedota kansainliittosopimuksen mainitun kohdan perusteihin."^[3]

Perustaminen

Neuvostoliitto solmi Andrei Ždanovin, Kliment Vorošilovin, Josif Stalinin ja Vjatšeslav Molotovin (kirjoittaa) johdolla Suomen Kansanhallituksen pääministerin Otto Wille Kuusisen (kuvassa oikealla) kanssa sopimuksen.

Ajatuksen Terijoen hallituksen perustamisesta katsotaan syntyneen vasta jokunen viikko ennen talvisodan syttymistä, todennäköisesti marraskuun alussa 1939. Suomen Kommunistisen Puolueen tuolloiselle pääsihteerille Arvo Poika Tuomiselle lähetettiin asiaa käsittelevä kirje Tukholmaan 13. marraskuuta 1939. Kirjeen olivat allekirjoittaneet Kominternin sihteerit Georgi Dimitrov ja Otto Wille Kuusinen. Viikkoa myöhemmin Tuominen sai uuden asiaa koskevan kirjeen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroolta. Hallituksen myöhäinen perustamisajankohta selittynee sillä, että Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin uskoi viimeiseen asti Moskovassa käytyjen neuvottelujen johtavan hänen haluamaansa lopputulokseen. Hallituksen johtoon alun perin suunnitellun Arvo Tuomisen kieltäydyttyä muodostamistehtävä annettiin Kominternin toimeenpanevan komitean sihteerille Otto Wille Kuusiselle.^[4] Tuominen on itse jälkeenpäin kertonut, että hänen kieltäytymiseensä vaikutti ratkaisevasti elokuussa 1939 solmittu Molotov-Ribbentrop-sopimus, joka oli järkyttänyt hänet perusteellisesti.^[5]

Koska hallituksen piti olla Suomea ja sen kansaa edustava, myös muiksi ministereiksi valittiin Suomesta vuonna 1918 Neuvosto-Venäjälle paenneita punaisia, silloisia kommunisteja, Kuusinen, Anttila ja Tuure Lehén, sekä myöhemmin Neuvostoliittoon mennyt ryhmä, Mauritz Rosenberg, Armas Äikiä ja Lehtinen.^[6] Seitsemänneksi ministeriksi valittu Paavo Prokkonen oli alun perinkin Venäjän kommunistipuolueen jäsen. Hallituksen tarkoituksena oli hallita Neuvostoliiton talvisodassa valtaamille alueille perustettua Suomen kansantasavaltaa. Moskovan radio väitti hallituksen olevan useiden puolueiden edustajien muodostama. Arvo Poika Tuomisen mukaan kuitenkaan edes SKP ei ollut laillisesti mukana hallituksessa, koska muiden päättävien henkilöiden ollessa pidätettyinä tai muutoin saavuttamattomissa, asiasta oli tehnyt päätöksen yksin Kuusinen.^[7]

SKP:n vuonna 1935 valitusta keskuskomiteasta Moskovassa oli marraskuussa 1939 vain Kuusinen. Muista Neuvostoliittoon siirtyneistä keskuskomitean jäsenistä Yrjö Sirola oli kuollut vuonna 1936, Edvard Gylling oli vangittu vuonna 1937 sekä Hannes Mäkinen ja Jukka Lehtosaari vuonna 1938. Antti Hyvönen oli erotettu sekä SKP:sta että NKP:sta vuonna 1937, ja Arvo Tuominen oli loppuvuodesta 1937 siirtynyt Tukholmaan.^[8]

SKP:ta paremmin Kuusisen hallituksen ministerien joukossa oli edustettuna Komintern, sillä Kuusinen kuului Kominternin sihteeristöön, Rosenberg työskenteli Kominternin kielenkääntäjänä ja Lehén sotilasasiantuntijana. Myös sotilaallinen asiantuntemus ja arvovalta olivat korkealla tasolla, sillä Lehén ja Anttila olivat Frunzen sota-akatemian käyneitä komentajia.^[9]

Hallitusta kutsuttiin Suomessa nimellä Terijoen hallitus, koska sen 1. joulukuuta antama julkilausuma Suomen Kansanhallituksen julistus oli Moskovan radion mukaan lähetetty Terijoelta. Suomalaiset kuitenkin vasta vetäytyivät sieltä tuona päivänä, eikä perustamispaikkaa siksi pidetä todennäköisenä.^[10] Koska hallitusta johti Otto Wille Kuusinen, sitä sanottiin myös Kuusisen hallitukseksi. Mitkään tiedot eivät ole osoittaneet Kuusisen poistuneen marras- ja joulukuun 1939 aikana Moskovasta, joka oli ollut hänen asuinpaikkansa jo parinkymmenen vuoden ajan.^[11] Terijoen hallituksen kokouspaikkana on pidetty Terijoen keskustassa sijaitsevaa Novikovin huvilaa, jota sen vuoksi kutsutaan myös Otto-Wille Kuusisen palatsiksi.^[12]

Terijoen hallituksesta ei tiettävästi koskaan otettu ryhmäkuvaa, eikä myöskään yhdestäkään sen istunnosta ole tiedossa valokuvia.^[13] Yleisradion haastattelussa vuonna 1968 Tuure Lehén muisteli hallituksen toiminnan olleen enimmäkseen ”jonkinlaista propagandahommaa”.^[14]

Terijoen hallitus ja suunniteltu Suomen kansantasavalta perustettiin lähinnä houkuttelemaan sosialisteja Suomen armeijan puolelta uuteen sosialistiseen Suomen valtioon. Neuvostoliitto ilmoitti tunnustavansa vain perustamansa Suomen kansanhallituksen, mikä näin ollen oli syynä olla neuvottelematta Risto Rytin johtaman virallisen Suomen hallituksen kanssa. Terijoen hallitus ilmoitti julkilausumassaan olevansa ainoastaan väliaikainen hallitus, jonka kokoonpanoa tultaisiin vahvistamaan myös muiden puolueiden edustajilla sen saavuttua Helsinkiin.

Stalin ei odottanut Suomessa tapahtuvan vallankumousta tai kansannousua, sillä hänellä oli tiedustelutietojensa perusteella varsin todenmukainen kuva Suomen sisäpoliittisesta tilanteesta.^[15] Arvo Poika Tuomisen mukaan myös Otto Wille Kuusinen jakoi tämän näkemyksen, mutta lähinnä Leningradin puoluejohtaja Andrei Ždanov oli saanut suostuteltua Stalinin hankkeeseen.^[7]

Arvo Tuomisen mukaan Otto Wille Kuusinen tunsi suurta henkilökohtaista vastenmielisyyttä vanhoja puoluetovereitaan Mauritz Rosenbergia, Tuure Lehéniä ja Armas Äikiää kohtaan; lisäksi Rosenberg oli vuonna 1939 vakavasti sairas. Akseli Anttilaa ja Paavo Prokkosta Kuusinen ei Tuomisen mukaan entuudestaan lainkaan tuntenut. Myös Äikiä kertoi vuonna 1966 julkaistussa, Matti Kurjensaaren tekemässä haastattelussa tavanneensa Anttilan ja Prokkosen ensi kertaa Leningradissa 30. marraskuuta 1939.^[16]

Hallituksen toiminta ja julistukset

Suomen kansanarmeijan upseeri Terijoella joulukuussa 1939

Terijoen hallituksen julistuksen keskeisin kohta oli ilmoitus Suomen kansanarmeijan luomisesta, johon kuului suurimmillaan 22 594 miestä. Nämä sotilaat olivat lähinnä asevelvollisia karjalaisia, inkeriläisiä ja muita suomenkielisiä, joista vanhimmat olivat Suomen sisällissodan jälkeen maasta paenneita punaisia. Heidän vihreä asepukunsa erottui selvästi neuvostojoukkojen käyttämästä. Tämän osaston piti olla Suomen valloituksen jälkeen siellä tarvittavien turvallisuusjoukkojen perustana, ja sen tehtäviin kuului hallituksen julistuksen mukaan myös Suomen kansantasavallan lipun kohottaminen Presidentinlinnan katolle ”työtätekevien riemuksi ja kansanvihollisten kauhuksi”.^[17]

Terijoen hallitusta muodostettaessa Stalinin vainojen kokonaisvaltaisuus paljastui, kun Terijoen hallitukselle koottiin armeijaa. Sen palvelukseen ei saatu haalittua kuin 91 punaupseeria, koska valtaosa heistä oli teloitettu.^[18]

Lisäksi hallituksen ohjelmaan sisältyi lupauksia muun muassa kahdeksan tunnin työpäivästä, työttömyyden lopettamisesta sekä suurtilojen pakkolunastuksesta. Suomen kansanhallituksella oli myös oma raha ja se julkaisi neljää sanomalehteä, Kansan Valta, Kansan Sana, Kansan Armeija ja Suomen Kansan Ääni. Keskeisimmät lehdistä olivat Kansan Valta ja Suomen Kansan Ääni, joita jaettiin lentolehtisinä etenkin rintamalla. Terijoen hallituksen yleisjulistus ei ollut Suomessa uskottava, eikä se juuri levinnyt kansan tietoisuuteen.^lähde?

Jukka L. Mäkelän mukaan Kuusisen hallituksen yleisjulistus sisälsi niin valheellisia ja vääristeltyjä väitteitä Suomen oloista ja Suomessa vallinneista mielialoista, että sen allekirjoittajien on itsekin täytynyt tietää puhuvansa vastoin parempaa tietoaan. Esimerkiksi kahdeksan tunnin työpäivä oli toteutettu Suomessa jo 22 vuotta aiemmin, työttömyys oli Suomessa vähäistä ja kausiluonteista, ja suurtilat olivat käytännössä lakanneet olemasta vuoden 1918 torpparilain ja vuoden 1922 Lex Kallion myötä.^[19]

Terijoen hallitus esitti ensitöikseen Neuvostoliitolle keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen solmimista, joka allekirjoitettiin Moskovassa 2. joulukuuta 1939. Sopimuksen turvin Neuvostoliitto katsoi taanneensa itselleen ne edut, joita se oli tavoitellut aikaisemmin neuvotellessaan Moskovassa Cajanderin III hallituksen edustajien kanssa. Se sai sopimuksen mukaisesti Kuusiselta Karjalankannaksen eteläosat, strategisesti tärkeitä Suomenlahden saaria, Kalastajasaarennon länsiosan, sekä vuokralle Hangon laivastotukikohtan. Sopimuksessa sovittiin myös laajahkon suomensukuisten kansojen asuttaman alueen liittämisestä Kuusisen Suomeen.^lähde?

Hallituksen loppuvaiheet ja hajoaminen

Kun Suomi oli alkanut neuvotella Britannian ja Ranskan kanssa sotilasavusta ja kun Neuvostoliitto koki ajan loppuvan, se alkoi tunnustella rauhaa sen jälkeen, kun Suomi oli omin voimin kyennyt torjumaan Neuvostoliiton uuden voimakkaan hyökkäyksen helmikuun lopulla Suomeen.^lähde?

Yritys muodostaa hallitus, jota kannattamaan suomalaiset siirtyisivät, epäonnistui tavoitteessaan, sillä suomalaiset nousivat yhtenäisinä vastarintaan ja syntyi niin sanottu talvisodan henki. Kun näin ollen Terijoen hallitus oli muodostunut Neuvostoliiton ja Suomen rauhanteon esteeksi, se lakkautettiin 12. maaliskuuta 1940 talvisodan päättyessä. Stalin oli käytännössä luopunut Terijoen hallituksen tukemisesta jo tammikuun lopussa 1940, mikä oli ratkaisevaa Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvotteluiden kannalta.^lähde?

Vaikutukset

Hallituksen vaikutus oli ollut lähinnä päinvastainen suomalaisten keskuudessa. Terijoen hallituksen perustaminen sai Neuvostoliittoa myötäilleet vakuuttuneiksi Neuvostoliiton valloitushaluista, varsinkin kun Neuvostoliitto tunnusti sen ainoaksi Suomen lailliseksi hallitukseksi ja ilmoitti ”kansan vihaaman” Rytin hallituksen paenneen Helsingistä.^[20] SKP:n pääsihteeri Arvo Tuominen lähetti Tukholmasta suomalaisille kommunisteille viestejä, ettei Kuusisen hallitukseen ja sen julistuksiin pitänyt uskoa.^[21]

Kun Neuvostoliitto ylitti Tarton rauhan rajan, vastaanotto oli heille suuri yllätys. Suomalaiset siirsivät väestön Karjalasta ja raja-alueilta sisä-Suomeen, joten paikallista väestöä oli hyvin vähän. Suuri osa suomalaisista kommunisteista oli edelleen vankilassa, ja poliittinen toiminta oli ollut kiellettyä jo 1930-luvun alkupuolelta niin sanottujen kommunistilakien mukaan, joten tukitoimet Suomen Kansanhallitukselle jäivät vähäisiksi. Presidentti Kyösti Kallio oli lokakuussa 1939 vahvistanut tasavallan suojelulain, jonka nojalla oli varotoimena suljettu lukuisia tunnettuja suomalaisia kommunisteja turvasäilöön juuri ennen talvisodan syttymistä. Suomalaista kommunismia tutkinut brittiläinen Anthony F. Upton on huomauttanut, ettei ole todisteita siitä, mitä Suomen äärivasemmistossa todella ajateltiin Terijoen hallituksesta, koska sotasensuuri tukahdutti kaiken virallisesta linjasta poikenneen mielipiteenmuodostuksen.^[20]

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK antoivat 2. joulukuuta 1939 julkilausuman, jossa vakuutettiin Suomen työväenluokan antavan täyden ja varauksettoman tukensa juuri muodostetulle Rytin hallitukselle ja Suomen kamppailulle vapautensa ja riippumattomuutensa puolesta: "Suomen työväenluokan rauhantahto on vilpitön. Elleivät hyökkääjät kuitenkaan tahdo antaa arvoa sen rauhantahdolle, ei Suomen työväenluokalle jää muuta mahdollisuutta kuin ase kädessä taistella väkivaltaa vastaan maan itsemääräämisoikeuden, demokratian ja rauhan puolesta."^[22]

Lontoon lehdistössä ehti joulukuun alkupäivinä levitä huhu, jonka mukaan Rytin hallitus olisi paennut Helsingistä. The Timesia lukuun ottamatta lehdet liittivät yhteen miltei samanaikaisesti saapuneet tiedot Cajanderin hallituksen erosta ja Kuusisen hallituksen nimittämisestä ja tulkitsivat, että Suomen uusi hallitus oli päättänyt antautua. Ulkomaisten lehtien Helsinkiin saapuneet kirjeenvaihtajat välittivät kuitenkin lehdilleen nopeasti oikeat tiedot.^[23]

Neuvostoliiton korkeimman neuvoston ensimmäisen kokoonpanon VI istunnossa 31. maaliskuuta 1940 hyväksyttiin päätös Neuvostoliitolle siirtyneiden alueiden luovuttamisesta Karjalan autonomiselle SNT:lle ja tämän muuttamisesta liittotasavallaksi, Karjalais-suomalaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.^lähde?

Kuusista lukuun ottamatta useimmat hallituksen jäsenet toimivat myöhemmin Suomen kommunistisessa puolueessa. Kuusinen itse sai Neuvostoliiton kommunistisessa puolueessa arvostetun aseman eikä päässyt palamaan Suomeen.^[1]

Ulkomainen vastaanotto

Komintern organisoi Kuusisen hallitusta puolustavia kokouksia ja sille myötämielistä kirjoittelua läntisen Euroopan ja Yhdysvaltain kommunistilehdissä. Näitä kirjoituksia neuvostolehdistö puolestaan siteerasi omassa propagandassaan. Ahkerimpiin Terijoen hallituksen puolustajiin kuului yhdysvaltalainen kommunistilehti Daily Worker, joka kirjoitti muun muassa ”kansan riemusta” puna-armeijan ”vapauttamilla” alueilla.^[24]

Muun muassa Jawaharlal Nehru, George Bernard Shaw ja John Steinbeck, amerikansuomalainen Työmies-lehti, Hollywoodin musiikkityöntekijät, Coloradon opiskelijat sekä (Neuvostoliiton sopimussuhteessa olleen) Natsi-Saksan lehdistö tukivat kansanvaltaista Terijoen hallitusta ja Neuvostoliiton talvisotaa Suomea vastaan.^[25][26] Neuvostolehdistö antoi paljon palstatilaa tanskalaiselle kirjailijalle Martin Andersen Nexølle, joka julkaisi useita kirjoituksia ”kansanvaltaisen Suomen” puolesta. Useat neuvostoliittolaiset kirjailijat lähettivät Andersen Nexølle adressin, jossa häntä kehotettiin ”pysymään lujasti pyhän asian puolella”.^[27]

Hallituksen kokoonpano

Otto Wille Kuusinen.

Ministeri	Tehtävissä
Puheenjohtaja ja ulkoasiainministeri Otto Wille Kuusinen	1.12.1939 – 12.3.1940
Varapuheenjohtaja ja valtiovarainministeri Mauritz Rosenberg	1.12.1939 – 12.3.1940
Puolustusministeri Akseli Anttila	1.12.1939 – 12.3.1940
Sisäasiainministeri Tuure Lehén	1.12.1939 – 12.3.1940
Maanviljelysministeri Armas Äikiä	1.12.1939 – 12.3.1940
Valistusministeri Inkeri Lehtinen	1.12.1939 – 12.3.1940
Karjalan asiain ministeri Paavo Prokkonen	1.12.1939 – 12.3.1940

Katso myös

• Talvisodan henki

Lähteet

1. Pekka Vuoristo: Terijoen hallitus. Helsingin Sanomat, 13.2.2009, s. A5.
2. Veikko Huttunen: Kansakunnan historia 7: täysi-ikäinen kansakunta, s. 46. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06296-0.
3. https://web.archive.org/web/*/http://www.digipaper.fi/US-talvisodan-lehdet/36704/
4. Jukka L. Mäkelä: Salaista palapeliä, s. 134. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1964.
5. Arvo Tuominen: Kremlin kellot (6. painos), s. 389. Helsinki: Tammi, 1957.
6. Jussila, s. 22–23
7. Kuusinen ja Terijoen hallitus(kohdassa 8:00) yle.fi. Viitattu 30.7.2019.
8. Arvo Tuominen: Myrskyn aikaa, s. 65. Helsinki: Tammi, 1970.
9. Jussila 1985, s. 22.
10. Jussila, s. 20
11. Mäkelä 1964, s. 147.
12. Otto Ville Kuusisen palatsi Terijoki Sotahistorialliset kohteet. Suomen Sotahistoriallinen Seura. Viitattu 4.10.2023.
13. Jussila 1985, kuvaliite s. 1.
14. Tuominen 1970, s. 64.
15. Jussila, s. 13
16. Tuominen 1970 s. 61–62.
17. Huttunen 1974, s. 46–47.
18. Suomalaisnuorukainen loikkasi itään ja eteni puna-armeijan kapteeniksi – sitten vastaan tuli vänrikki Mäkinen kivääreineen Yle Uutiset. 8.3.2023. Viitattu 9.3.2023.
19. Mäkelä 1964, s. 148–150.
20. Huttunen 1974, s. 49.
21. Huttunen 1974, s. 46.
22. Ensio Siilasvuo ym. (toim.): Talvisota-kronikka, s. 20. Jyväskylä: Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3446-8.
23. Jussila 1985, s. 34.
24. Jussila 1985, s. 34–35.
25. HS 29.11.2009 ”Terijoen hallitus sai outoa tukea”.
26. Kansan vallan vaihtoehto Terijoen hallituksen lehdistössä 1939-1940
27. Jussila 1985, s. 35.

Kirjallisuutta

• Osmo Jussila: Terijoen hallitus 1939–40. WSOY, 1985, ISBN 951-0-12686-1
• Heikkonen, Ojakoski, Väisänen: Suomen historian käännekohtia, WSOY, 2003
• Max Jakobson: Diplomaattien talvisota. WSOY, 1955.
• Arvo Tuominen: Myrskyn aikaa. Tammi, 1970.

Venäläisiä näkemyksiä

• Neuvostoliiton Tiedeakatemian historian Instituutti: Neuvostoliiton Historia, Karjalais-Suomalaisen SNT:n Valtion Kustannusliike Petroskoi 1951.

Aiheesta muualla

• Terijoen hallituksen julistus Wikiteksteissä
• Keskinäisen avunannon ja ystävyyden sopimus Neuvostoliiton ja Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan välillä Wikiteksteissä
• Kuusinen ja Terijoen hallitus – Ylen elävä arkisto