Pihasoittajat perustettiin folk-aallon jälkeen vuonna 1969.[1] Irlantilaiseen alkuperäismusiikkiin keskittyvään kokoonpanoon liittyivät Henrik Bergendahl, Kim Kuusi, Hannu Karlsson, Harry Lindahl ja Kyösti Pärssinen. Kaikki edellä mainitut olivat soittaneet yhdessä eri kokoonpanoissa aikaisemmin. Alussa Pihasoittajissa käväisivät myös Riitta ja Petri Hohenthal. Heidän osuutensa päättyi, kun Petri siirtyi Cumulus-yhtyeen monitaituriksi.
Pihasoittajat tekivät syksyllä 1971 Ryhmäteatterin kanssa vihreän saaren historiasta kertova näytelmällisen musiikkidokumentin ”Vanha iloinen Irlanti”. Pienimuotoisesta esityksestä tuli hyvin suosittu. Esityksestä tehtiin ruotsinkielinen tv-versio ja esitys poiki myös levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa. 1972 julkaistu ensialbumi Kivinen tie Dubliniin - Rocky Road to Dublin sisälsi englanniksi laulettua irlantilaista kansanmusiikkia. Pihasoittajien innoittamana Suomeen syntyi useita taitavia irlantilaiseen kansanmusiikkiin perehtyneitä ryhmiä.
MTV valitsi Pihasoittajat vuoden lauluyhtyeeksi vuonna 1972.
Pihasoittajat laajensi irlantilaisvaiheen jälkeen suomalaiseen kansanmusiikkiin, ja omiin sävellyksiin. Yhtyeen toinen albumi Hattukauppiaan aamu oli täysin suomenkielinen, ja siltä löytyvät oli myös Viljo Kajavan ja Aale Tynnin runoihin sävelletyt Pieni kesäruno ja Puutarhurin laulu. Laulusolistiksi liittyi Arja Karlsson. Bassossa vieraili muutamalla raidalla myös Pekka Pohjola.
Samana vuonna julkaistiin Pihasoittajien viimeinen levy, Kontaten kotia. Kaikista sen sävellyksistä vastasi Kim Kuusi. Levyn kappaleet sisälsivät Kuusen sävellyksiä suomalaisten runoilijoiden Aale Tynnin ja Martti Haavion eli P. Mustapään runoihin sekä Kuusen sovituksia suomalaisiin kansanlauluihin. Myös Euroviisuissa hyvin menestynyt Viulu-ukko oli mukana levyllä.
Pihasoittajat palasi 20 vuotta kestäneeltä tauolta 1995, jolloin yhtyeen basistiksi liittyi Sara Puljula. Pihasoittajat konsertoi mm. Kaustisella, Moskovassa ja Suuressa folk-konsertissa Savoy-teatterissa 1999. Toinen tuleminen päättyi Hannu Karlssonin kuolemaan vuonna 2000.
Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Pihasoittajat aktivoituivat vuonna 2009 Irlantiin suuntautuneen hääkeikan jälkeen esiintymään myös Suomessa. Kokoonpano täydentyi toisen polven Pihasoittajalla, kun mukaan tuli Henrikin poika Tommi Bergendahl.
Viime vuosina Pihasoittajat ovat esiintyneet harvakseltaan lähinnä yksityistilaisuuksissa. Kesällä 2016 Pihasoittajia kuultiin Humppilassa Mummi-Kutoo-Takaisin-minifestivaalilla ja marraskuussa ryhmä nousee Savoy-teatterin lavalle. Kokoonpano on täydentynyt Jenni Bergendahlilla, joka on Arjan tytär ja Tommin vaimo. Basistiapua on tarvittaessa saatu Kyöstin Hannu ("Tunnu")-veljeltä ja muutakin lähipiiriä on ajoittain mukana.
Pihasoittajien jäsenten toiminta myöhemmin
Pihasoittajien jäsenistä Kim Kuusi oli mukana perustamassa Ryhmäteatteria 1969, jonka muusikkona hän toimi vuoteen 1973. Kuusi on jatkanut uraansa säveltäjänä erityisesti mainosmusiikin tekijänä, sekä Plastinka Recordsin toimitusjohtajana.
Hannu Karlsson oli jäsenenä laulelmaa ja kansanmusiikkia soittavassa Alan miehissä.
Seppo Sillanpää on vaikuttanut useissa folk-musiikkia soittavissa yhtyeissä. Nykyään hän toimii kahden tyttärensä kanssa BandO-yhtyeessä.
Diskografia
CD-julkaisut
Hattukauppiaan Aamu/Rocky Road to Dublin (LRCD 77)
1. Tämän kylän likat
2. Astelin kaunista kangasta
3. Pieni kesäruno
4. Lumilinna
5. Inhoan teepusseja
6. Kehtolaulu
7. Ajaton aamu
8. Elämän kutsu
9. Puutarhurin laulu
10. Hattukauppiaan aamu
11. Siivetön lintu
12.Lauantakiehtoo
13. Isosaari räkki
14. Rocky road to Dublin
15. Off to Dublin
16. When Johnny comes marching home**4. Rodney's glory
Pihasoittajien kokoonpano: Kim Kuusi, Harry Lindahl, Arja Karlsson, Hannu Karlsson, Kyösti Pärssinen, Henrik Bergendahl, Seppo Sillanpää. Lisäksi levyllä soittavat mm. Juhani Aaltonen, Esa Kotilainen, Matti Oiling ja Pekka Pohjola.
Alkuperäisen LP:n kappaleet
1. Hattuja
2. Absurdi balladi
3. Pois koko pitäjästä
4. Laulupuu
5. Kreivin sylissä istunut
6. Manalan neiti
7. Helluni kuoli
8. Viulu-ukko
9. Flikkain polska
10 Jo noista joet
11. Kansansatu
12. Läksin pilven piirtä
13. Raahelaisen merimieslaulun mukaan
CD:llä olevat lisäraidat Rocky Road to Dublin -levyltä
15. Bank of the Roses
16. Corie Door
17. Fan-O-Win-O
18. Chief O'Neill's Favorite
Vinyylijulkaisut
Kivinen tie Dubliniin/Rocky Road to Dublin (1971, LRLP51)
Pihasoittajien kokoonpano: Kim Kuusi, Harry Lindahl, Hannu Karlsson, Kyösti Pärssinen, Henrik Bergendahl.