Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Viljo Kajavan vanhemmat olivat räätäli Konrad Johannes Kajava ja Martta Johanna o.s. Granlund. Hänen sukujuurensa juontavat isän puolelta Tyrväälle, ja hänen äitinsä vanhemmat olivat kotoisin Pirkkalasta ja Teiskosta. Kajavan puoliso oli Maj Inkeri Aulio vuodesta 1933 lähtien, ja heillä oli yksi lapsi Maija (1942). Lapsuudessaan hän joutui kokemaan vuoden 1918 sodan Tampereen valtauksen, mikä näkyi yhteiskunnallisena painotuksena hänen tuotannossaan. Kajavan perhe asui Viljon lapsuudessa Kaakinmaan kaupunginosassa.[1]
Kansakoulun käytyään Kajava aloitti oppikoulun Tampereen lyseossa ja siirtyi kolmannelta luokalta monia merkkimiehiä tuottaneeseen Hämeenlinnan lyseoon, jonka koululehteen Vasamaan hän kirjoitteli runoja. Kajava kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1931.[1]
Kajava opiskeli Helsingin yliopistossa. Hän aloitti kirjailijana 1930-luvun puolivälissä. Hänen tuotantonsa oli hyvin yhteiskunnallista ja vasemmistolaista. Hän kuului keskeisenä jäsenen kirjailijayhdistys Kiilaan. Talvisota vuosina 1939–1940 oli Kajavalle suuri murros, ja hän siirtyi tuotannossaan yhteiskunnallisuudesta luontoaiheiseen ja impressionistiseen lyriikkaan. Jatkosodan ajan Kajava toimi rintamakirjeenvaihtajana TK-komppaniassa.[1]
Runoudessa Kajava oli merkittävä vapaarytmisen runon puolustaja ja uudistaja Suomessa. Hänellä oli voimakas vaikutus 1950-luvun suomalaisiin kirjallisuuden modernisteihin. Yhteiskunnallinen tietoisuus teki paluun Kajavan tuotantoon 1960-luvun runoissa, joka oli vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun ja suuren muutoksen vuosikymmen. Kuitenkin luonnon ja ihmisen vuorovaikutus pysyi mukana Kajavan tuotannossa koko hänen elämänsä ajan.
Kajava oli hyvin tuottelias kirjoittaja ja vielä 87-vuotiaana hän julkaisi runokokoelman ”Vielä piirrän viivan”, joka ilmestyi vuonna 1996. Runoteoksen teemat olivat samoja, joita Kajava oli viljellyt pitkän kirjoittajauransa aikana yhteiskunnallisuuden lisäksi, eli luonto, meri ja rakkaus.
Viljo Kajava on haudattu Hietaniemen hautausmaalle vaimonsa Maj Inkeri Kajavan kanssa sukuhautaan (Aulio-Nyman), läntinen uusiosa, kortteeri 18, linja 11.
Lehtimies
Viljo Kajava toimi myös lehtimiehenä. Eritoten hänen uransa kriitikkona on pitkä ja monisäikeinen:
Tulenkantajat 1935—1938
Aseveli 1941—1944
Suomen Sosialidemokraatti 1941 ja 1949—1965
Suomen Kuvalehti 1949—1954 (toimitussihteeri)
Kunnianosoitukset
Kunniatohtori Tampereen yliopisto 1975
Suomen kirjailijaliiton kunniajäsen 1969
Kiilan kunniajäsen
Hämäläis-Osakunnan kunniajäsen
Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkki
Pro Finlandia -mitali
Vapaudenmitali, toinen luokka
Nuoren voiman liiton kultamerkki
Helsinki-mitali
Muistolaatan julkaisu Viljo Kajava 100 vuotta, Mäkelänkatu 3, Helsinki, 2009
↑ abcPekkanen, Toivo – Rauanheimo, Reino (toim.): Kailaasta Meriluotoon: Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, s. 374–381. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1947.
Laitinen, Kai: ”Kajava, Viljo (1909–1998)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 717–718. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.
