Pertsa ja Kilu ovat joidenkin Väinö Riikkilän lastenkirjojen sankarit ja Oy Yleisradio Ab:n TV2:n 1970–1973 tuottama neliosainen televisioelokuvasarja. Jokainen tarina kesti 3–4 jakson verran.[1]
Kirjat
Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu -sarja sijoittuu kirjoittamisajanhetkensä 1950-luvun alun Karhulaan ja Kotkaan. WSOY:n toivekirjasto-sarjassa julkaistut romaanit käsittelevät aikajärjestyksessä kahden työläislähtöisen toveruksen, kansakoulupoika Pertsan ja oppikoulua käyvän Kilun kasvua lapsuudesta nuoruuteen. Romaaneille on tyypillistä se, että sarjan alkupään teosten valoisa poikakirjamaisuus vaihtuu hiljalleen nuoren aikuisen elämän vakavuuteen. Teokset kuvaavat poikia heidän omilla ehdoillaan: aikuiset ovat läsnä vain sivuhenkilöinä, jotka jäävät aavistuksen pinnallisiksi. Teosten perusjuonne on valoisa, mutta yhteiskunta kuvataan realistisesti suomalaisen työläiskirjallisuuden perinteitä noudattaen. Negatiivisiksi hahmoiksi nousevat yleensä alkoholismiin taipuvaiset pikkurikolliset samalla, kun virkavalta kuvataan rehelliseksi.[2]
Saatettuaan Pertsan ja Kilun aikuisuuteen kuudessa eri kirjassa kirjoitti Riikkilä edelleen nuorisokirjoja. Nyt päähenkilöiksi nousivat aiemmin sivuhenkilöinä esiintyneet nuoremmat pojat Iikka ja Vili.
Pertsa ja Kilu -kirjat
Jatkokirjat
Spin-offit Viimeisistä kaaneista
TV-sarja
Ohjaaja Vili Auvinen teki televisiota varten käsikirjoituksia, jotka perustuvat Väinö Riikkilän nuorisoromaaneihin. Elokuvat esitettiin televisiossa ensin sarjoina. Myöhemmin niitä on ollut saatavilla videoina. ”Viimeiset kaanit”, ”Pertsa ja Kilu ja trokarit”, ”Pertsa ja Kilu kippareina” ja ”Pertsa ja Kilu ja timanttirosvot” ovat 1940- ja 1950-lukujen taitteeseen sijoittuvia tarinoita. Ajalle ominaiseen tapaan elokuvissa myytiin verokahvia, monissa puisissa omakotitaloissa oli pihanperällä puuvessa, keittiössä oli puuhella ja juokseva vesi kannettiin ämpäreissä.
Sodan läheisyys ei kuitenkaan näy tarinoissa. Elokuvissa työmieskin menee töihin seitsemäksi salkun kanssa - salkussa on eväät, koska työpaikkaruokailua ei vielä ollut. Näyttelijöinä on Auvisen, Thilin ja Pasasen perheen jäseniä ja Tampereen työväen teatterin väkeä.
Tarinoiden satama on hieman Rauman kaltainen, mutta näyttelijöiden Tampereen murre, näkymät Tampereen Pispalasta ja Väinö Riikkilän Kotka-tausta antavat viitteitä muistakin paikoista. Myös venematka kaupungista Ruotsiin alkaa paljon Hangosta itään päin.
Työläisperheen lapset satamakaupungissa
Pertsa (Tommi Auvinen) on perheensä nuorin lapsi, noin 10 vuotta nuorempi kuin klubilla tarjoilijana työskentelevä siskonsa (”Likka”, jota esitti Marjukka Halttunen) ja tämän jo pysyvässä työssä käyvä isoveli Frantsu (Esko Raipia). Vanhemmat ovat yli 50-vuotiaita. Perheen äiti (Eila Roine) työskentelee sahalla, samoin isä (Ahti Haljala), joka on mukana ammattiyhdistystoiminnassa.
Työpäivän jälkeen perhe syö yhdessä, ja isä lukee sanomalehden keittiön sohvalla ja ottaa nokoset. Äiti jatkaa kotitöitä. Televisiota ei ole, joten harrastuksiin kuuluu esimerkiksi kutominen ja puutyöt. Lapsilla on omat huoneet, mutta vanhemmat nukkuvat keittiössä sohvalla/vetolaverilla. Poikien tehtävänä on kotitöitä kuten saunan lämmitys, astioiden pesu, kahvin keitto kotiin tuleville vanhemmille, puidenhakkuu ja kantaminen.
Kilu (Jyrki Thil) on ilmeisesti perheensä ainoa lapsi, jolle äiti (Sylvi Salonen, 4. elokuvassa Eila Thil) kertoo: ”Kun minä olin tuon ikäinen, annettiin vain kuiva leivänkannikka käteen ja sanottiin: 'Pure siitä'. Nyt on voit ja makkarat mutta mistään ei olla kiitollisia.”
Äiti patistaa lapsia päivittäin, paitsi talvisin, myös vääjäämättömään työntekoon komentaen: ”Kukkapenkhille siitä!”
Topi (Lasse Tuorila), Väinö (Juha Kalliolahti) ja Iikka (Seppo Nieminen) ovat naapurin poikia, joista Iikalla on ilmakivääri.
Konnat
Eino ”Arpinaama” Suokko (Kari Kihlström) on psykoottisen ammattirikollisen arkkityyppi, joka nauttii päästessään pakoon poliisilta, joka ampuu häntä kohti luoteja. Hän uhkailee hänet merestä pelastaneita lapsia hengenmenolla, jos he kertovat asiasta kenellekään. Hän ei paljoa ihmettele, kun kylkeen osuu ilmakiväärin luoti, enemmänkin häpeää omaa pelästymistään. Hänen tyttöystävänsä Liisa (Maija-Liisa Majanlahti) on karannut kotoaan mielenkiintoisen miehen mukaan, mutta hän on vielä kiinni normaalielämässä. Arpinaama piileskelee ensimmäisessä tarinassa Puumala-matkustajakodissa, jota ylläpitää ”Ämmä” (Hellin Auvinen-Salmi), jolla itselläänkin on laittomia liiketoimia.
Robert Manki (Veijo Pasanen) on narsistinen pikkurikollinen, jotakuinkin kleptomaani. Hän on kohtelias, hänellä on aina puku päällä (vaikka onkin ammatiltaan merimies, mistä on perua sekava kielitaito), ja hän on aina pulppuavan puhelias. Hän pyrkii aina vetämään välistä tovereiltaankin, on tietävinään kaikesta mutta tekee aina virheen toisen jälkeen. Hän on humoristinen hahmo, vaikka onkin toisen elokuvan pääkonna. Hänen erikoisosaamisensa on salakuljetus, jota hän harjoitti jo kieltolain aikana, ja eräänlainen ”verkottuminen”. Mankin apurina trokaamisessa toimii Grönlund eli Röönlunti (Toivo Hildén), jonka niskoille Manki kuitenkin on valmis sysäämään kaiken tosipaikan tullen.
Miljoona-Blink (Tenho Saurén) on jalokivivaras Manner-Euroopasta. Hän saapuu rahtilaivalla Pertsan ja Kilun kotisatamaan. Pojat vahingossa auttavat hänet poliisin ratsian ohi. Hän on Interpolin etsintäkuuluttama. Hänen apunaan toimivat Arpinaama ja Manki. Isolla rahalla hän pyrkii ostamaan tarvitsemansa tuen. Hän osaa olla mukava ja uhkaava tarpeen mukaan.
Poliisi
Etsivä Paavola (Erkki Thil) on rauhallinen ja pohtiva. Hänen apunaan toimivat virkapukuiset poliisit (Erkki Pirinen, Pentti Kauppinen) ovat jäykkiä, muotoja seuraavia, hieman kuten Peppi Pitkätossun poliisit Kling ja Klang. Näiden poliisien hyvä huumorintaju ja suhteellisuudentaju kuitenkin tekevät heistä muuta kuin pellejä.
Tarinat
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Viimeiset kaanit (1970)
”Viimeiset kaanit” -tarinassa Pertsa ja Kilu lainaavat Pertsan isän soutuveneen ja paluumatkalla kalareissulta he pelastavat uppoavasta veneestä Arpinaaman ja tämän tyttöystävän. Tästä alkaa pankkiryöstäjän etsiminen muutaman kaverin ydinryhmän – eli kaanien – avulla. Poliisi tutkii samaa rikosta, ja rikollinen etsii uponnutta venettään. Pettersonin hylätty venevaja on keskeinen paikka, jossa yhteenotot poikien, poliisin ja rikollisten välillä tapahtuvat. Lopussa Pertsa ja Kilu tietenkin ratkaisevat rikoksen.
Pertsa ja Kilu ja trokarit (1971)
Toisessa tarinassa pojat saavat löytöpalkkion edellisen tarinan tapahtumien vuoksi. He ostavat palkkiorahoilla keskimoottoriveneen. Tämä soutuveneiden tapaan on ehtaa puuta. Pertsan isä ilmaisee kateutensa pojan ostovoimalle käskemällä tämän viemään pihalta liiteriin kuorma-autolavallisen polttopuita, joita ei itse jaksanut edellisenä kesänä kuljettaa. Pertsa saa Kilulta ja kaaneilta apua ja selvittää urakan isänsä hämmästykseksi.
Pertsan äiti alkaa pitää pojan puolta ja Kilun isä vielä voimallisemmin oman poikansa kurittavaa vaimoaan vastaan. Kilu on itsekin oppinut antamaan äitinsä kyselyihin epämääräisiä vastauksia. Tämä on merkki poikien siirtymisestä kontrolloitavien pikkupoikien luokasta isoiksi pojiksi. Muut Pertsan perheen, jo aikuiset, lapset ovat poistuneet tarinasta.
Tarina kuitenkin alkaa Kilun syylien poistolla ”hevosen häntäjouhi ja hautausmaa” -menetelmällä. Kummitusteema on parikin kertaa esillä, mutta sitäkin pojat pystyivät analysoimaan ”tieteellisesti”. Kahvin ja tupakan salakuljetuksen pariin pojat joutuvat alkaessaan myydä veneestään kuumaa kahvia ja pullaa satamassa. Verokahvin rinnalla esiintyi vielä sikuria eli sodanaikaista kahvinkorviketta. Pojat pohtivat olisiko osuuskauppa edullisempi kahvin myyjä kuin yksityiskauppias. Trokareina ovat laivamiehet Manki, joka on entinen viinatrokari kieltolain ajalta, ja tämän apuri Grönlund. Ämmä on kahvin ja tupakan välittäjä maissa. Poliisi Paavola seurustelee Liisan kanssa ja selvittää poikien asiaa. Pojat tietenkin ratkaisevat rikoksen omin nokkinensa.
Pertsa ja Kilu kippareina (1972)
Kolmannessa tarinassa pojat ostavat ison veneen, jota kunnostetaan pitkin kevättä ja kesällä konepajan kesätöiden ohessa. Vene saa nimen Adventure. Iso vene oli äitien mielenrauhan turva kunnes selviää, että sillä aiotaan mennä Helsinkiin asti. Kilun äiti protestoi, kun perheen pää (Reino Kalliolahti) lupaa maksaa poikien veneretkien purkkiruoat, mutta isä ei ollut ostanut rouvalleen pölynimuria.
Pojat ovat nyt keskikoululaisia, joiden tulevaisuutta heidän vanhempansa suunnittelevat omaa elämäänsä paremmaksi ja vauraammaksi. Läksyjenlukeminen ja kouluttautuminen eivät kuitenkaan Pertsaa ja Kilua innosta. Tarinasarjan alussa pojat unelmoivat karkaamisesta merimiehiksi laivaan.
Vankilasta ehdonalaiseen vankeuteen vapautuvat Eino ”Arpinaama” Suokko ja Robert Manki tekevät kaupungissa varkauksien sarjan. Poliisi tutkii arkistoistaan, ovatko ne tavanomaisten epäiltyjen tekemiä. Suokko pohtii jopa kostoa pojille.
Kilun isältään saama kartta on venäjänkielinen ja Kilun mukaan ”se on hyvä kartta”. Kilun isä on myös elokuvien kertojaääni. Ruotsiin pakoa aikovat konnat varastavat poikien veneen eräänä iltana tietämättään, että kajuutassa nukkuvat Pertsa ja Kilu. Poliisi alkaa etsiä kadonnutta venettä, mutta pojat nujertavat konnat. Konnat tuodaan Maarianhaminaan.
Pertsa ja Kilu ja timanttirosvot (1973)
Neljäs tarina kertoo Suomessa poliisia pakoilevasta, hieman suomeakin puhuvasta, jalokivivaras Miljoona-Blinkistä. Tarina on ainoa värillisenä kuvattu. Sen alussa Pertsan kotona on uusi alle kouluikäinen poika Antti (Janne Auvinen). ”Tule syömään heti!” on edelleen kotoa kaikuva äidin ääni kotikujilla. Kilu lukee koulussa saksaa, joka oli pääasiallinen vieras kieli tuolloin.
Konnan avustajina toimivat Arpinaama ja Manki. Pojat pelastavat vahingossa Mister Blinkin poliisin nuotasta satamassa. Tarinassa Manki lupaa järjestää piilopaikan ja valitsee Ämmän punaisen laitakulman mökin. Tämä kytkee tarinaan Pertsan ihastuksen Pirkon, joka on Ämmän orpo kasvattityttö. Ämmäkin on irrottautunut sodanaikaisesta pimeän, salakuljetetun tai varastetun, tavaran myynnistä, mutta painostus ja raha kääntävät hänen kelkkansa. Kaiken irtonaisen varastava Manki saa kioskinsa kassaa puolustavan Pirkon (Outi Pasanen) vuoksi kaanit ajamaan takaa koko liigaa, joka on vetäytynyt saareen odottamaan paon seuraavaa vaihetta ja timanttien myyntiä.
Tyttöjä ei tarinoissa ole ollut ennen kuin murrosikäinen Pertsa ja Pirkko kohtaavat viimeisessä seikkailussa. Pirkkokin on toimelias ja poikamainen eikä pelkää ainakaan Mankia. Tarinan lopussa Pirkko suutelee Pertsaa poskelle kiitoksena avusta.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Tuotanto
Uusi sarja vuonna 2000
Vuonna 2000 YLE TV2 teetti uuden 12-osaisen Pertsa ja Kilu -sarjan.
Tarinat ovat aivan uusia eivätkä perustu Riikkilän teksteihin. Sarja esitettiin uusintana vuonna 2007.
- Käsikirjoitus ja ohjaus Taavi Vartia
- Tuotantoyhtiö: Filmiteollisuus Oy
Näytelmäversiot
Rauman kaupunginteatterissa esitettiin kaksi Pertsa ja Kilu -näytelmää. Kummankin ohjasi Sarianne Paasonen. Vuonna 2006 pääosissa nähtiin Timo Julkunen ja Aleksi Lavaste. Vuonna 2008 Julkunen sai kaverikseen Timo Vuennon.
”Kaikkien aikojen Pertsa ja Kilu” -näytelmää esitettiin Taaborinvuoren kesäteatterissa vuonna 2009 (www.pertsajakilu.fi). Siinä aikuinen merikapteeni Kilu tulee Kotkaan ja tapaa aikuisen perheellisen Pertsan – he läpikäyvät näytelmässä lapsuuttaan. Näytelmän suosion takia sen esitykset jatkuvat kesällä 2010. Kantaesityksen näytelmä sai Porin Kirjurinluodon kesäteatterissa vuonna 2008.
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Taavi Vartia
- Näyttelijöitä kesällä 2010 mm: Sani, Maria Kuusiluoma, Anna Hanski, Eija Vilpas, Laura Malmivaara, Oskari Katajisto, Turkka Mastomäki, Ari-Kyösti Seppo, Alina Tomnikov, Petra Haapamäki, Jussi Salminen ja Harri Virolainen...
Talvella 2010 ”Pertsan ja Kilun paluu” -näytelmää esitettiin Elannon Näyttämöllä. Tässä pääosan esittäjät ovat naisia.[3]
Elokuvat
Taavi Vartian ohjaama elokuva Pertsa ja Kilu (2021) perustuu ensimmäiseen Pertsa ja Kilu -romaaniin Viimeiset kaanit (1951)[4].
Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus (2023) ei perustu mihinkään tiettyyn Riikkilän romaaniin, vaan on sekoitus niiden eri aineksista.[5]
Pertsa ja Kilu -päivät
Väinö Riikkilä -seura järjestää parittomina vuosina Pertsa ja Kilu -päivät Raumalla. Kotka järjestää ne parillisina vuosina, esim. 21.5.2010. [6]
Lähteet
Aiheesta muualla
