Clinton Eastwood, Jr. syntyi 31. toukokuuta 1930 San Franciscossa. Hänen isänpuoliset sukujuurensa ovat englantilais-skottilaiset ja äidinpuoliset irlantilais-hollantilaiset.[3][4][5] Perhe muutti usein, ja Clint kävi harvaa koulua pitempään kuin muutaman kuukauden. Valmistuttuaan lukiosta hän kävi vähän aikaa Los Angeles City Collegea. Sen jälkeen hän teki sekalaisia töitä ja palveli Yhdysvaltain armeijassa.[6]
Ura
Näyttelijänä
Clint Eastwood vuonna 2010.
Eastwood muutti armeijan jälkeen Hollywoodiin. Hän sai vuonna 1954 Universalilta koekuvauksen pohjalta 40 viikon sopimuksen, joka uusittiin yhden kerran. Eastwood sai sivurooleja b-elokuvissa kuten Tarantula (1955) ja Revenge of the Creature (1955), kunnes sopimusta ei enää jatkettu. Sen jälkeen hän näytteli useissa televisiosarjoissa.[6] Suuren yleisön tietoisuuteen Eastwood tuli ensimmäisen kerran vuonna 1959 televisiosarjan Lännen tie pääroolissa karjanajaja Rowdy Yatesinä, jota hän esitti sarjan loppuun vuoteen 1965 saakka.[1]
1970-luvun alussa Eastwood ryhtyi myös ohjaamaan ja tuottamaan elokuvia. Hän perusti elokuvayhtiö Malpaso Productionsin. Eastwoodin esikoisohjaus oli Yön painajainen (1971). Sitä seurasi seuraavina vuosina useita ohjaustöitä, joihin kuului esimerkiksi lännenelokuvia, trillereitä ja poliisielokuvia. Eastwood näytteli itse pääosaa ohjaamissaan elokuvissa. Kokeiltuaan monipuolisia rooleja Eastwood palasi vuonna 1983 Harry Callahanin rooliin Likaisen Harryn kolmannessa jatko-osassa. Eastwoodin ohjaama lännenelokuva Kalpea ratsastaja (1985) oli yksi 1980-luvun harvoista menestyksekkäistä lännenelokuvista.[6]
Armoton (1992) oli Eastwoodin viimeinen pyssysankarielokuva. Sen jälkeen hän keskittyi ohjaajana ja näyttelijänä ihmissuhteisiin ja arjen sankaruuden kuvaukseen.[7]
Eastwood voitti Armottomasta ensimmäisen parhaan ohjaajan Oscar-palkintonsa.[1][6] Jännitysdraamasta Menneisyyden ote (2003) Eastwoodille myönnettiin Oscar-ehdokkuus, ja nyrkkeilydraama Million Dollar Baby (2004) toi Eastwoodille hänen toisen Oscar-palkintonsa parhaasta ohjauksesta.[6]
Eastwoodin nimikirjoitus ja kädenjäljet sementissä Hollywood Boulevardilla.
Elokuussa 2006 Clint Eastwood palkittiin työstään westernien parissa Golden Boot -tunnustuksella.[10] Huomionosoituksen arvoa nostaa, että hän sai siitä arvostetun Founder’s Award -version. Tämä on myönnetty vain kahdeksan kertaa, ohjaajista sen oli tätä ennen saanut vain John Ford.
Eastwood on ollut naimisissa kahdesti. Eastwoodilla on kahdeksan lasta, mukaan lukien Scott Eastwood. Eastwoodilla oli avioliittojen välissä pitkä suhde Sondra Locken kanssa. lähde?
↑ abcdPendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 291. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 29.5.2015). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Tainola, Rita: Clintin kiireet. Ilta-Sanomat Plus, 30.4.2010, s. 15. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy.
↑Eastwood at 80The Independent. 30.5.2010. Lontoo: Independent Digital News & Media Ltd. Viitattu 24.2.2019. (englanniksi)
↑Ranska myönsi Clint Eastwoodille korkean kunniamerkin Helsingin Sanomat. 14.11.2009. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 17.11.2009. Viitattu 19.12.2009.
Eliot, Marc: Clint Eastwood - Viimeinen cowboy. (American Rebel: The Life of Clint Eastwood). Suomentanut Hyrkäs, Seppo. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35977-8.