Antiikin kirjallisuuden suomennoksiin lukeutuu sekä antiikin Kreikan kirjallisuutta, joka on käännetty muinaiskreikasta, että antiikin Rooman kirjallisuutta, joka on käännetty latinan kielestä. Ne ovat merkittävä osa suomennoskirjallisuutta teosten kaunokirjallisen tai historiallisen arvon vuoksi.
1800-luvulla useat suomentajat käänsivät otteita Homeroksen eepoksista. Näistä voidaan mainita erikseen Elias Lönnrotin vuoden 1855 käännös Odysseian kuudennesta laulusta. Tuolloin suomen kieltä vasta kehitettiin eurooppalaisiin runomittoihin taipuvaksi kirjakieleksi. Käännös on silti osin luontevaa, kuten jumalten asuinsijoja kuvaavassa jaksossa:[1][2]
»Poikkesi niin puhunut kaunis sinisilmä AteenaTaivaaseen, joss'on sanotaan jumalain ikivahvaIstuin; ei tuulet sitä tutvita, ei satehetkaanKastele, ei lumikaan lähene, vaan pilvetön, kirkasIlma sen piirittää, valo loistava ympäri kiertää.Siin' elo autuas on jumaloilla ja riemut ikuiset;Sinne jo siirtihe taas Sinisilmäki neitosen luota.»
Athenen eli Ateenan lisänimitys glaukopis on suomennoksessa 'sinisilmä'. Myöhemmin Otto Manninen suomensi sen 'päilyväsilmäksi' ja Pentti Saarikoski 'kiilaskatseiseksi'.[1]
Pentti Saarikoski käänsi Odysseian proosamuotoon, alkuperäistä rivijakoa noudattaen. Käännöksen haittana on se, että Saarikoski perusti työnsä ranskalaisen Victor Bérardin laitokseen vuodelta 1924. Saarikoski jätti käännöksestä pois laajoja jaksoja, joita Bérard oli pitänyt myöhäisinä lisäyksinä eepokseen. Saarikosken käännös on kuitenkin hyvin selkeä nykyaikaisen lukijan kannalta. Saarikoski käänsi myös Iliasta, mutta työ jäi kesken. Otteita Saarikosken katkelmista on julkaistu teoksessa Antiikin runoutta ja draamaa.[3]
Alla olevaan taulukkoon on pyritty kirjaamaan kaikki suomennettu ja itsenäisinä teoksina julkaistu antiikin Kreikan ja Rooman kirjallisuus pois lukien fraasikokoelmat jolleivät ne ole osa jotain sarjaa (esimerkiksi Tammen Olympos-sarja). Muuta-sarakkeessa on eritelty julkaisun sisältö jos se ei ole käynyt selväksi teoksen nimestä. Painosten numeroinnissa on poikettu tavanomaisesta: numeroimisperusteena on käytetty kyseisen suomennoksen julkaisukertaa (esimerkiksi Edvard Reinin suomentama Herodotoksen Historiateos julkaistiin ensimmäistä kertaa vuosina 1907–1910 ja toisen kerran Antiikin klassikot -sarjassa 1964. Jälkimmäinen on taulukossa kirjattu toisena painoksena vaikka kirjassa itsessään ei tätä mainintaa olekaan). Joitakin teoksia on julkaistu useana eri suomennoksena, jotka kaikki on kirjattu erillisinä riveinä. Taulukon kokoamisessa on käytetty apuna Finna-tietokantaa ja Vaseniuksen luetteloita.
Kreikkalaisilla tragedioilla on ollut suuri merkitys myöhemmän eurooppalaisen kirjallisuuden kehitykselle. Siksi on pidetty valitettavana, että kaikkia säilyneitä antiikin näytelmiä ei ole suomennettu.[4] Esimerkiksi roomalaisen komedian merkittävää edustajaa Terentiusta ei ole suomennettu.[5] Pindaroksen oodeista on suomennettu vain joitain yksittäisiä.[6] Asiaproosan merkkiteoksista on suomentamatta muun muassa Julius Caesarin toinen teos De bello civili[7], Polybioksen historiateos[6] ja Plinius vanhemman laaja Naturalis historia.[8]. Antiikin puhujien, erityisesti Ciceron puheet, ovat enimmäkseen kääntämättä.[6]