Schildt syntyi Laukaan Pernasaaressa kapteeni Wolmar Johan Schildtin ja Eeva Wadenstiernan perheeseen. Syntymäkoti oli äidin isän, everstiluutnantti C. W. Wadenstiernan vuonna 1806 rakennuttama. Talo on edelleen pystyssä Laukaan avovankilan alueella Vuonteen Pernasaaressa. Talon seinälle asetettiin muistolaatta vuonna 2005[5]. Schildt sai yliopistoon johtavan opetuksen kotonaan ja suoritti vuonna 1825 ylioppilastutkinnon Turussa, jossa aloitti opiskelun. Turun suurpalon johdosta yliopisto siirtyi Helsinkiin vuonna 1828. Hän sai opiskeluaikanaan ensimmäiset kosketukset suomen kielen vaalimisen aatteeseen, ja hänen kerrotaan jo lapsena sanoneen, että suomen kieli on oleva tässä maassa hovikielenä.[1] Samoja virikkeitä hän tosin oli saanut jo kotoaan, sillä sekä äiti että isä osasivat suomea.[1] Ylioppilaana Schildt alkoi opiskella luonnontieteitä filosofisessa tiedekunnassa ja suoritti maisterin tutkinnon[6].
Schildt jatkoi vuonna 1833 lääketieteellisessä tiedekunnassa, josta hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi kesällä 1836 ja lisensiaatiksi keväällä 1838. Schildt vihittiin lääketieteen tohtoriksi vuonna 1840, ja hänen väitöskirjansa aiheena oli ”Staphylom i Ögat” (sarveiskalvon pullistuma silmässä). Silmälääkärin erikoislääkäripaikkoja ei kuitenkaan Suomessa ollut. Syyskuussa 1838 Schildt määrättiin Jyväskylään hoitamaan Saarijärven piirin piirilääkärin virkaa, ja viran tultua avoimeksi hänet nimitettiin siihen kesäkuun alussa 1839. Schildt lähti marraskuussa 1847 ulkomaiselle opintomatkalle E. A. Ingmanin kanssa. He opiskelivat lääketiedettä Wienissä ja Pariisissa ja kävivät tutustumassa sairaaloihin monissa kaupungeissa. Pariisista he palasivat kotiin todistettuaan siellä vuoden 1848 vallankumousta.[1](s. 12-13)
Schildt kirjoitti vuonna 1857 ensimmäisen suomenkielisen piirilääkärin vuosikertomuksen. 1850-luvulla ne kirjoitettiin yleisesti ruotsiksi, sillä se oli useimpien piirilääkärien äidinkieli.lähde?
Yhteiskunnallisena vaikuttajana
Koulutuksen edistäjänä Jyväskylässä
Wolmar Schildt halusi kehittää kouluttautumismahdullisuuksia Jyväskylässä[7]. Aluksi hän teki aloitteen ala-alkeiskoulun perustamisessa Jyväskylään[8] ja se perustettiinkin 1847, joskin opetus oli ruotsiksi[7].
Jyväskylän yliopistohanke
Wolmar Schildt haaveili jo 1800-luvun puolivälissä ensimmäisen suomenkielisen yliopiston saamisesta Jyväskylään. Suunnitelma ei saanut laajempaa kannatusta, mutta Schildt uskoi toiveensa toteutumiseen. Tulevan yliopiston tarpeisiin hän perusti 7. maaliskuuta vuonna 1860 Jyväskylän Yliopistorahaston, joka kasvoi lähinnä hänen omien lahjoitustensa ja hänen ystäviensä tuella. ”Perustetaan myös Yli-opiston rahasto tulevina jaukaisina aikoina ehkä saatavalle Suomen kieliselle Yli-opistolle Jyväskylän kaupuntiin”. Rahasto, jossa oli perustusvaiheessa 1 rupla (Schildt) ja 50 kopeekkaa (A. F. Tawastsjerna) eli noin kuusi markkaa, oli Schildtin kuollessa suuruudeltaan 70 000 silloista markkaa, mikä vastannee arvoltaan noin 288 000 euroa. Schildtin ideoima yliopisto perustettiin Jyväskylään vuonna 1966.lähde?
Vuonna 1984 Jyväskylän Yliopistoyhdistys, Keski-Suomen kauppakamari, Keski-Suomen liitto, Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen Säästöpankki, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Keski-Suomen Lääkäriyhdistys, Suomen Kulttuurirahasto ja Schildt-suvun sukuseura perustivat Wolmar Schildtin elämäntyön kunnioittamiseksi Schildtin rahaston. Sen tehtävänä on tukea ja edistää yliopiston sekä muiden Keski-Suomessa sijaitsevien tutkimuslaitosten tutkimus- ja opetustoimintaa. Rahasto jakaa Schildtin palkinnon tutkimushankkeelle sellaiselta alalta, johon Schildtin toiminta kohdistui.[9]
Sanaseppo
Wolmar Schildt oli yksi 1800-luvun merkittävimmistä suomen kielen niin sanotuista sanasepoista. Hän keksi arviolta noin 500 uudissanaa, joista ensimmäiset hän julkaisi 1842[10]. Hänen keksimiään sanoja on yleisessä käytössä yli sata, esimerkiksi tiede, taide, jalkine, kirje, sairaala, vankila, päätelmä, tietoniekka, taitoniekka, suure, ympyrä, neliö, uskonto, puoliso, henkilö, yhtiö[11], eristää, jalostaa, itsenäistyä, olettaa, sisustaa, toteuttaa, vähentää. Hän erosi muista sanasepoista siinä, että hän julkaisi sanojaan listoina. Hän lähetti näitä listoja tuttavalleen Elias Lönnrotille.[1](s. 78) Eniten Schildt kehitti uudissanastoa 1840-luvulla. Hän oli uudissanojen kehittämisessä puritistinen, mikä johti epäonnistumisiin. Schildt onnistui parhaiten a- ja ä-loppuisissa substantiivijohdannaisissa, mutta keksi myös uusia yhdyssanoja ja verbijohdoksia. Kehitellessään oitta- ja öittä-tyyppisiä verbejä hän suosi itäsuomalaisittain i:ttömiä muotoja.[7] Schildt käytti elämänsä loppuun asti monia sellaisiakin itse keksimiään uudissanoja, jotka eivät vakiintuneet suomen kieleen[12]. Piirilääkärinä toiminut Schildt kehitti myös lääketieteen alan suomenkielistä sanastoa[2]. Hänen lääketieteen alan sanalistansa Försök till en medicinsk terminologi för Finska språket julkaistiin Duodecimissa kuitenkin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1902.[2]
Venykekirjoitus
Schildtin hautakiven teksti on venykekirjoitusta.
Schildt yritti turhaan vakiinnuttaa suomen kieleen venykekirjoitusjärjestelmän, jossa pitkät vokaalit merkitään yhdellä kirjaimella, jonka päällä on ns. venyke. Myös diftongit kirjoitetaan siinä yhdellä kirjaimella, esimerkiksi uo kirjoitetaan ȯ ja ie taas ė. Schildt ajoi ideaa uupumatta ja varojaan säästämättä, muun muassa sponsoroimalla kirjoituskilpailuja, joihin osallistumisen ehtona oli venykekirjoituksen käyttö. Schildt piti sitkeästi kiinni tästä periaatteesta, vaikka se haittasi hänen tekstiensä julkaisemista ja rikkoi ystävyyssuhteita. Jälkeenpäin asian ainoana hyvänä puolena voi pitää sitä, että kun kirjapainot joutuivat hankkimaan erikoiskirjasimia venykekirjoitukseen, ne samalla siirtyivät vähitellen fraktuurakirjaimistaantiikvaan.[1](s. 67-77)
Schildtin kuolinilmoitus julkaistiin venykekirjoituksella ja hänen hautakivensä teksti Jyväskylän vanhalla hautausmaalla on kirjoitettu venykekirjoituksella.[13] Lähistöllä on venykkeen mukaan nimetty katu, Jyväskylän Puistokadusta haarautuva Venykekuja[12].
Myös Jyväskylän yliopisto on kunnioittanut Schildtiä: Vuonna 1984 yliopisto järjesti 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kutsukilpailun, jossa etsittiin Seminaarinmäen kampuksella olevalle Wolmar Schildtin mukaan nimetylle Schildtin aukiolle sisäänkäyntiä, jonka tuli symboloida yliopiston perustamista ja merkitystä[16]. Lisäksi teoksella haluttiin kunnioittaa Wolmar Schildtiä, joka esitti ensimmäisenä ajatuksen, että Jyväskylään perustettaisiin yliopisto. Kilpailun voitti Pero Luostarisen suunnittelema bysantinsininen Yliopistoportti-niminen teos, joka valmistui 1987.[16] Kun yliopiston kirjasto peruskorjattiin 2019–2021, sen ravintola, kahvila ja opiskelutilat nimettiin Schildtin keksimien sanojen mukaan. Ravintola sai nimen Taide ja kahvila sai nimen Tiede.[17]
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Kirkkopuiston ohi kulkeva Kilpisenkatu on nimetty Schildtin käyttämän kirjailijanimen mukaan, tosin aluksi nimellä Kilpikatu[18]. Kilpisenkadun eteläpäästä lähtevä rautatien ja Rantaväylän ylittävä Lutakonaukiolle päättyvä kevyen liikenteen silta on nimetty Kilpisen sillaksi. Jyväskylässä on nimetty katuja myös Schildtin kehittelemien uudissanojen pohjalta: Taidepolku, Tiedepolku, Sananiekantie, Taitoniekantie[19]. Yksi messu- ja kongressikeskus Paviljongin auditorioista on nimetty Schildtin mukaan Wolmariksi (sali A3)[20]. Myös kaupunginkirjastossa on yksi sali nimetty Schildtin kunniaksi Wolmarinsaliksi.lähde?
↑ abcWolmar SchildtKansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
↑Anttinen, Jorma & Saltevo, Juha & Mecklin, Jukka-Pekka: Duodecimin ensimmäisen kunniajäsenen syntymästä 200 vuotta. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2010, 126. vsk, nro 9, s. 1055–1064. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Verkkoversio. (PDF) Viitattu 10.6.2019.
Kuusi, Sakari: Wolmar Styrbjörn Schildt-Kilpinen – Elämä ja toiminta. Jyväskylä: Gummerus, 1962.
Kuusi, Sirkka: Wolmar Styrbjörn Schildt lääkärinä. (Pro gradu -tutkielma) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1947.
Paananen, Helvi-Riitta: W. S. Schildtin kehitys ja toiminta suomalaisena sanomalehtimiehenä 1830- ja 1840-luvuilla. (Pro gradu -tutkielma) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1952.
