Athenen syntymästä on useita myyttejä. Athenen isä oli ylijumala Zeus ja äitititaaniMetis, jonka Zeus vietteli. Koska Zeus sai tietää Metiksen pojan voivan olla häntä voimakkaampi, hän nieli Metiksen, koska ajatteli poikavauvan syöksevän hänet vallasta. Zeukselle tuli päänsärky ja hän pyysi seppäjumala Hefaistokselta apua. Hefaistos iski Zeusta päähän kirveellä ja samalla täydelliseen sotavarustukseen pukeutunut Athene syntyi jumalten ihmetykseksi Zeuksen päästä.[1]
Koska Athene oli syntynyt isänsä päässä, hänestä tuli viisauden ja tiedon jumalatar. Toisin kuin kuumapäinen sodanjumala Ares, Athene oli kärsivällinen ja suosi taisteluissa taktiikoita ja strategioita. Siksi Athene oli nimenomaan järjestäytyneen, saalista tuottavan taistelun jumalatar, kun taas Aresta pidettiin alkukantaisen, tuhoavan taistelun jumalana. Myyteissä Athenen joukot kohtasivat ainakin kaksi eri kertaa Areksen joukot, jotka jäivät kummallakin kerralla tappiolle.
Athenen nimen eteen liitettiin usein sana Pallas. Erään tarinan mukaan Pallas oli Athenen isä, jonka Athene tappoi tämän yritettyä maata hänet väkisin.[2]Suda kertoo epiteetin tulleen joko siitä, että Athene tappoi giganttiPallaksen ja puki tämän nahan yllensä suojatakseen itseään, tai vaihtoehtoisesti kreikankielen keihästä tarkoittavasta sanasta (m.kreik.pallein).[3]Apollodoroksen kertomuksessa Pallas oli Athenen lapsuudenystävä, Tritonin tytär, jotka yhdessä harjoittelivat soturin taitoja. Kerran he kuitenkin riitaantuivat, ja Pallaksen aikoessa iskeä, Zeus peloissaan nosti aigiin heidän väliinsä. Hämmentyneenä Pallas nosti katseensa kilpeen ja kaatui kuolleena maahan.[4] Suruissaan Athene otti kuolleen ystävänsä nimen epiteetikseen, valmisti palladionin ystävänsä muistoksi ja alkoi käyttää aigista rintapanssarinaan.
Athene oli Ateenan kaupunkivaltion suojelija. Jo antiikin aikana oli epäselvää, oliko Ateenan kaupunki saanut nimensä Athene-jumalattaresta vai jumalatar kaupungista. Nykyisin katsotaan, että jumalatar todennäköisemmin sai nimensä kaupungista. Tämä perustuu siihen, että pääte -ēnē on yleinen paikannimissä mutta ei henkilönnimissä. Näin Pallas Athēnaiē oli ikään kuin ”Ateenan Pallas”, samalla tavalla kuin Hērē Argeiē oli ”ArgoksenHera”.[5] Ateenassa sijaitseva Parthenon-temppeli oli pyhitetty Athenelle. Parthenonia koristi suurikokoinen Athenea esittänyt marmoripatsas, Athene Parthenos. Ateneum (< lat.Athēnaeum < m.kreik.Ἀθήναιον, Athēnaion) tarkoittaa Athenen temppeliä tai pyhäkköä.[6][7]
Käärme ja pöllö (nk. Athenen pöllö) ovat Athenelle pyhitettyjä eläimiä. Myös oliivipuu on hänelle pyhitetty.
Epiteetit
Athenen epiteettejä eli lisänimiä olivat muun muassa seuraavat:[8]
Ageleie, sotasaaliiden hankkija
Agesistratos, armeijan joukkojen johtaja
Atrytone, väsymätön
Bulaia, neuvonantaja kaikissa vaaroissa ja hätätilanteissa
Erysiptolis, kaupunkien turvaaja
Fratria, veljeskuntien suojelija
Glaukopis, pöllönsilmäinen, harmaasilmäinen tai kiilaskatseinen
Tritogeneia, kolmanneksi syntynyt tai Tritonis-järven luona syntynyt
Lisäksi Athenella oli myös monia muita kaupunkien ja ihmisten suojeluun liittyneitä tehtäviä; hän oli mm. oikeudenmukaisuuden, käsityöläisten, seppien, pronssinvalajien, kankaankudonnan, laivanrakentajien, oliivipuun ja lähipiirin suojelija; Erekhtheionin salaisuuden varjelija; sankarien ystävä; sekä Gorgonkuvaisen aigis-kilven kantaja.[8]
Lähteet
↑Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.3.6 (engl. käännös).
↑Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.12.3 (engl. käännös).
↑Burkert, Walter: Greek Religion, s. 139. ((Griechische Religion der archaischen und klassischen Epoche, 1977.) Käännös John Raffan) Cambridge: Harvard University Press, 1985. ISBN 0-674-36281-0(englanniksi)
↑Liddell, Henry George & Scott, Robert: Ἀθήναιον, τόA Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
↑Lewis, Charlton T. & Short, Charles: AthenaeusA Latin Dictionary. 1879. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
↑ abSimonsuuri, Kirsti: Ihmiset ja jumalat. Myytit ja mytologiat, s. 83–84. (3. painos) Tammi, 2002. ISBN 951-31-2510-6