Plutarkhoksen elämästä tiedetään vain vähän yksityiskohtia, ja suurin osa niistä on poimittu hänen omista teoksistaan.[3] Hän oli kotoisin KhaironeiastaBoiotiasta, ja syntyi joskus vuosien 45–47 välillä.[2] Syntymäaika on päätelty siitä, että hän sanoo opiskelleensa AteenassaAmmonioksen oppilaana samaan aikaan, kun keisari Nero oli kierroksellaan Kreikassa, toisin sanoen vuosina 66–67.[2][3][4] Näin hänen voidaan päätellä olleen tuolloin nuorukainen, ehkä noin 20-vuotias. Nero vieraili Delfoissa vuonna 66, ja Plutarkhos vaikuttaa sanovan olleensa siellä samaan aikaan.[2][3] Plutarkhos mainitsee itsensä Neron aikalaiseksi myös eräässä toisessa yhteydessä.[3][5] Plutarkhos viipyi Ateenassa tarpeeksi pitkään, että sai kaupungin kansalaisuuden.[6]
Plutarkhoksen isän nimi oli oletettavasti Autobulos.[6] Isoisänsä hän mainitsee olleen nimeltään Lamprias. Tältä Plutarkhos oli kuullut eräitä Marcus Antoniusta koskeneita anekdootteja, jotka Lamprias oli puolestaan kuullut Filotaalta, joka oli opiskellut lääketiedettä Aleksandriassa samaan aikaan kun Antonius oli siellä Kleopatran kanssa.[3][7] Plutarkhoksen isoisoisä Nikarkhos oli puolestaan kertonut hänelle khaironeialaisten kärsimyksistä Aktionin taistelun aikaan.[3][8] Plutarkhoksella oli kaksi veljeä, Timon ja Lamprias nuorempi.[3] Ollessaan vielä nuori mies Plutarkhoksen tehtäväksi annettiin kerran toimia kaupunkinsa lähettiläänä ja matkustaa provinssin roomalaisen kuvernöörin luokse.[3][9]
Plutarkhoksen vaimo oli nimeltään Timoksena. He saivat neljä poikaa sekä tyttären, jonka nimi oli myös Timoksena.[3] Yksi pojista oli Plutarkhos nuorempi[10] ja toinen Lamprias nuorin.[11] Tyttären kuoltua Plutarkhos kirjoitti vaimolleen lohdutukseksi kirjeen Lohdutukseksi puolisolle.[3]
Myöhempi elämä
Plutarkhos vaikutti pääosin kotikaupungissaan Khaironeiassa, sanoen ”asun pienessä kaupungissa, ja jotta se ei tulisi vielä pienemmäksi, pysyn siellä”.[12] Kotikaupungissaan hänellä oli joitakin virkatehtäviä.[3] Hän toimi myös läheisessä Delfoissa, jossa hänellä oli tehtävä Apollonin pappina.[6] Plutarkhos vieraili kuitenkin Roomassa sekä muualla Italiassa, sillä hän mainitsee käyneensä myös muun muassa Ravennassa.[3][13] Hän kävi myös ainakin Aleksandriassa.[6]
Roomassa Plutarkhos luennoi keisari Domitianuksen (hallitsi 81–96) aikana, sillä hän mainitsee stoalaisenArulenus Rusticuksen saaneen kirjeen keisarilta ollessaan Plutarkhoksen luennolla.[3][14] Plutarkhos tunsi myös muun muassa moninkertaisen konsulin Sosius Senecion, jota puhuttelee Theseuksen elämäkertansa johdannossa. [3][15] Plutarkhos sanoo, ettei oppinut Italiassa juurikaan latinaa, sillä hänen aikansa veivät julkiset tehtävät sekä filosofian luentojen pitäminen, ja hän perehtyi vasta myöhemmällä iällä roomalaiseen kirjallisuuteen.[12]
Roomassa Plutarkhos tutustui myös keisari Trajanukseen (hallitsi 98–117). Eräiden tietojen mukaan Plutarkhos olisi ollut keisarin opettaja, ja keisari olisi tehnyt hänestä konsulin. Tämä perustuu kuitenkin pelkästään Sudassa olevaan mainintaan, joka on epäluotettava, sekä Johannes Salisburylaisen teoksen Policraticus kautta tunnettuun latinankieliseen kirjeeseen, joka on kuitenkin väärennetty, vaikkakaan Johannes itse ei todennäköisesti ollut sen väärentäjä.[3][16]
Jossakin välissä Plutarkhos palasi takaisin Khaironeiaan, mutta tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, tapahtuiko tämä jo ennen Trajanuksen kuolemaa vai vasta sen jälkeen.[3] Plutarkhoksen tarkkaa kuolinaikaa ei tunneta.[3] Se sijoitetaan joskus vuosien 120[2] ja 125 välille.[1]
Filosofia
Filosofialtaan Plutarkhos oli platonilainen ja tarkemmin keskiplatonisti. Hän pyrki muodostamaan Platonin teoksissa esitetyistä ajatuksista johdonmukaisen ja uskottavan filosofisen kokonaisuuden.[2] Hän hyväksyi sen Antiokhoksen ja Eudoroksen näkemyksen, että Platonin dialogeista voitiin löytää selkeitä oppeja, joita voitiin yrittää tulkita. Hän kuitenkin hylkäsi sen Antiokhoksen näkemyksen, joka piti Arkesilaoksen ja Karneadeenakateemisen skeptisismin tulkintaa Platonista vääränä tai katsoi skeptisismin kuuluneen lähinnä Platonin varhaiseen, sokraattisen vaiheeseen. Sen sijaan Plutarkhos katsoi, että Platon yhdisteli dialogeissaan selkeitä oppeja aporeettiseen ja skeptiseen lähestymistapaan.[6][2]
Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan kuuluvan filosofisen kirjoituksen Hyveestä ja paheesta alku käsikirjoituksesta Venetsia Gr. 248, fol. 5r, vuodelta 1455.
Tämän seurauksena Plutarkhoksen näkemys platonistisesta filosofiasta oli holistisempi kuin toisaalta Antiokhoksella ja Eudoroksella ja toisaalta akateemisilla skeptikoilla. Hän kannatti Akatemian eri näkemysten yhteyttä, ja kirjoitti tästä kadonneessa tutkielmassaan Akatemian ykseydestä Platonin jälkeen. Samasta syystä hän myös korosti akateemisen skeptisismin eroa pyrrhonismiin, mistä kirjoitti samoin kadonneessa tutkielmassaan Pyrrhonistien ja akateemikkojen erosta.[6]
Koska Plutarkhos katsoi aporeettisen aineksen olevan oleellinen osa Platonin filosofiaa, hän kirjoitti itsekin dialogeja Platonin tavoin. Hän käytti Platonin tavoin myös myyttejä, metaforia ja analogioita kirjoituksissaan, eikä koskaan esiinny niissä itse yhtenä keskustelijana; sen sijaan hän käytti dialogeissaan perheensä jäseniä.[6]
Metafysiikka
Plutarkhos oli laaja-alaisesti kiinnostunut eri filosofisista kysymyksistä, jotka nousevat esille Platonin dialogeissa. Hänen näkemystensä keskiössä oli kuitenkin Platonin Timaios-dialogi ja sen kuvaama metafysiikka, joka vaikutti pitkälti siihen, kuinka hän ymmärsi Platonin ajattelun kokonaisuuden. Hän katsoi sen selittävän asioiden perimmäiset syyt, sekä pelkästään järjellä käsitettävien syiden ja niiden aistein havaittavissa olevien seurausten väliset suhteet. Plutarkhos tulkitsi Timaiosta kirjaimellisesti, ja katsoi maailmassa vaikuttavan kaksi perusprinsiippiä, jotka ovat luojajumala ja määräämätön dyadi.[2][6]
Plutarkhos käsitteli aihetta erityisesti tutkielmassa Sielun syntymisestä Timaioksessa. Jumala vastasi maailmassa olevasta järjestyksestä ja järjellisyydestä, ja loi järjestyksen järjellisen maailmansielun kautta. Dyadi vastasi epäjärjestyksestä ja toimi epäjärjellisen maailmansielun kautta. Nämä kaksi maailmansielua olivat sama sielu, joka oli ensin, ennen luomista, epäjärjellinen, mutta tuli järjelliseksi jumalan toiminnan kautta. Maailmansieluun jääneet epäjärjelliset ainekset olivat syynä maailmassa oleviin pahoihin asioihin. Tutkielmassaan Isiksestä ja Osiriksesta Plutarkhos esitti saman myyttinä, jossa Osiris vastasi luojajumalaa ja Isis vastaanottavaa ainetta.[2][6]
Psykologia ja etiikka
Samaa dualismia Plutarkhos sovelsi psykologiassaan. Platonin tavoin hän katsoi, että ihmissielussa oli järjellinen ja epäjärjellinen osa, jotka taistelivat hallintavallasta. Hieman Platonista poiketan Plutarkhos jakoi ihmisen kolmeen osaan, jotka olivat ruumis, sielu ja järki. Hänen ajattelussaan ihmissielu, jonka alkuperä on maailmansielussa, toimii välittäjänä ruumiin ja järjen välillä ja muuttuu järjelliseksi ja hyväksi tai epäjärjelliseksi ja pahaksi sen mukaan, osallistuuko se enemmän järjen vai ruumiin toimintaan.[2][6]
Plutarkhoksella oli paljon vaikutusta myöhempiin platonisteihin erityisesti siinä, että hän pyrki muodostamaan kokonaisnäkemyksen Platonin teosten sisällöstä, sekä siinä, että hän korosti Timaioksen kuvaamaa metafysiikkaa.[6]
Teokset
Plutarkhoksen teokset jaetaan nykyisin yleensä kahteen ryhmään: elämäkerrat ja muut kirjoitukset, kuten filosofiaa käsittelevät tekstit.[3]
Plutarkhoksen kuuluisin teos on sarja elämäkertoja, joka tunnetaan nimellä Kuuluisien miesten elämäkertoja tai alun perin Rinnakkaiselämäkertoja (Βίοι παράλληλοι, Bioi parallēloi). Siitä on säilynyt 46 elämäkertaa. Elämäkerrat on kirjoitettu pareittain, ja niissä verrataan aina yhtä kreikkalaista ja roomalaista henkilöä keskenään. Tällaisiksi pareiksi on yhdistetty esimerkiksi Aleksanteri Suuri ja Julius Caesar sekä Demosthenes ja Cicero.[1][3]
Plutarkhoksen elämäkertoja ei ole tarkoitettu historiankirjoitukseksi vaan ihmisluonteen kuvauksiksi,[3] ja ne heijastavat näin Plutarkhoksen eettistä ajattelua historiallisten henkilöiden kautta.[2] Elämäkerrat keskittyvät kuvaamaan luonteita usein ennemmin anekdoottien kuin elämänvaiheiden yksityiskohtaisen käsittelyn kautta. Kirjallisten vapausten vuoksi niitä ei voisi edes käyttää historiana sellaisenaan, vaikka ne usein ovatkin tärkeimpiä lähteitä käsiteltyjen henkilöiden henkilöhistorioihin. Kuitenkin niitä on arvostettu kautta aikojen ennen kaikkea ikiaikaisten ihmisluonteiden kuvauksena.[3]
Elämäkerroista on suomennettu valikoima, jossa rinnakkaiselämäkertaparit on hajotettu yksittäisiksi elämäkerroiksi. Säilyneiden Rinnakkaiselämäkertojen lisäksi Plutarkhos kirjoitti myös useita muita elämäkertoja, jotka eivät ole säilyneet nykyaikaan.[3]
Muut Plutarkhokselta säilyneet teokset on koottu kokoelmaan, joka tunnetaan yleensä latinankielisellä nimellään Moralia (kreikaksi Ἠθικὰ σύγγραμματα, Ēthika syngrammata, ”Etiikkaan liittyviä kirjoituksia”).[1] Siihen kuuluu 78 eklektistä tutkielmaa, kirjettä ja muuta kirjoitusta monilta eri aihealueilta. Osa on käytännöllisiä filosofisia tutkielmia, osa historiallisia tutkielmia ja osa lähinnä anekdoottikokoelmia. Eettiset kirjoitukset ilmentävät Plutarkhoksen ihmisystävällistä luonteenlaatua. Teoksissa on vain vähän teoreettisempaa filosofointia.[3] Osa kokoelmaan päätyneistä kirjoituksista on epäperäisiä, ja niiden kirjoittajasta käytetään nimitystä Pseudo-Plutarkhos.
Joitakin kokoelman tutkielmia on suomennettu. Niihin kuuluvat muun muassa kirjoitus Lihansyönnistä, joka on vanhin säilynyt antiikin teksti, jossa lihansyönnin oikeutus kyseenalaistetaan järkiperäisin perustein, sekä tutkielmat Eläinten älykkyydestä ja Mielen tyyneydestä.
Teosten historia
Plutarkhoksen teoksista on säilynyt epätäydellinen luettelo, jonka otsikko on ”Plutarkhoksen kirjojen luettelo” (Πλουτάρχου βιβλίων πίναξ, Plūtarkhū bibliōn pinaks). Se on laitettu hänen poikansa Lampriaan nimiin. Ei ole tietoa siitä, onko luettelo todella Lampriaan tekemä, mutta ainakin on todennäköistä, että luettelo tehtiin jo antiikin aikana, sillä tällaiset teosluettelot olivat ajalle tyypillisiä.[3][17]
Moralian ensimmäisen painetun laitoksen (editio princeps), kuitenkin vielä heikkolaatuisen, painoi Aldus Manutius Venetsiassa vuonna 1509. Rinnakkaiselämäkertojen ensimmäinen painettu mutta osittainen ja samoin vielä heikkolaatuinen laitos valmistui Filippo Giuntan painamana vuonna 1517. Plutarkhoksen kaikkien teosten ensimmäinen painettu laitos oli Henri Estiennen eli Henricus Stephanuksen Genevessä vuonna 1572 paimana 13-osainen laitos. Kreikankielinen teksti ja sen latinankielinen käännös painettiin Leipzigissa 12-osaisena vuosina 1774–1782. Se tunnetaan J. J. Reisken editiona, vaikka hän kuoli jo vuonna 1774.[3]
Kirjallisuutta
Suomennetut teokset
Plutarkhos: Lykurgos: Spartan lainsäätäjä. Suomentanut Kalle Suuronen. Helsinki: WSOY, 1942.
Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja. (Bioi parallēloi, noin 80–120.) Suomentanut Kalle Suuronen. Suomennoksen tarkistanut, johdannon kirjoittanut ja selittävän hakemiston laatinut Edwin Linkomies. 4. painos (1. painos 1955). Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-15794-7
Plutarkhos: Lihansyönnistä. (Peri sarkofagias, noin 100.) Suomentanut Tua Korhonen, Antti J. Niemi ja Pia Åberg. Helsinki: Summa, 2004. ISBN 952-5418-15-4
Jones, R. M.: The Platonism of Plutarch. Menasha, 1916 (2. painos 1980).
Lamberton, R.: Plutarch. New Haven and London: Yale University Press, 2001. ISBN 9780300088113
Liebert, Hugh: Plutarch's Politics: Between City and Empire. Cambridge University Press, 2016. ISBN 9781316790953
Pelling, Christopher: Plutarch and History: Eighteen Studies. ISD LLC, 2011. ISBN 9781910589199
Russell, D. A.: Plutarch. (Uusintapainos (1. painos: London: Duckworth, 1973)) Bloomsbury Academic, 2001. ISBN 9781853996207
Stadter, Philip A.: Plutarch and His Roman Readers. Oxford University Press, 2015. ISBN 9780198718338
Van Hoof, Lieve: Plutarch's Practical Ethics: The Social Dynamics of Philosophy. Oxford: Oxford University Press, 2010. ISBN 9780199583263
Xenophontos, Sophia & Oikonomopoulou, Katerina: Brill's Companion to the Reception of Plutarch. (Brill's Companions to Classical Reception) Brill, 2019. ISBN 9789004409446
Lähteet
↑ abcdCastrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 441–442. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3
↑ abcdefghijklKaramanolis, George: PlutarchThe Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
↑ abcdefghijklmnopqrstuvwxySmith, William: ”Plutarchus”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Plutarkhos: Delfoissa olevasta E-kirjaimesta 100.1.
↑Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Antonius 87.
↑Smith, William: ”Plutarchus (1)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Smith, William: ”Lamprias (3)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ abPlutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Demosthenes 2. Suomennos Kalle Suuronen.
↑Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Marius 2, Demosthenes 2.
.jpg)
