Isiksestä ja Osiriksesta[1] (m.kreik. Περὶ Ἴσιδος καὶ Ὀσίριδος, Peri Isidos kai Osiridos; lat. De Iside et Osiride) on Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan (kirja V, 26) kuuluva tutkielma, joka käsittelee egyptiläistä myyttiä Isiksestä ja Osiriksesta platonilaisen metafysiikan valossa.
Plutarkhos kirjoitti Moralian tutkielmat ensimmäisen vuosisadan lopulla ja 100-luvun alkupuolella. Tutkielman Isiksestä ja Osiriksesta arvioidaan olleen suhteellisen myöhäinen ja peräisin noin vuodelta 115.[2] Teos on osoitettu Klealle, oppineelle Delfoin papittarelle, jolle Plutarkhos osoitti myös tutkielmansa Naisten rohkeita tekoja.[3]
Teos liittyy siihen, että egyptiläinen uskonto oli levinnyt kreikkalaiseen maailmaan viimeistään 300-luvulta eaa. lähtien. Plutarkhos itse oli vieraillut Egyptissä yhden kerran, mutta hänen tuntemuksensa egyptologiasta ei vaikuta olleen kovin syvällistä. Hänen lähteitään olivat muut teokset sekä egyptiläiset papit.[3]
Plutarkhoksen tutkielma on yksi keskeisimpiä antiikin lähteitä Isiksen ja Osiriksen myyttiin.[4] Teoksen käsikirjoitushistoria on suhteellisen huono, mikä tulee ilmi muun muassa erilaisista tekstimuodoista Eusebioksen ja Johannes Stobaioksen tekemissä lainauksissa. Lampriaan tekemässä Plutarkhoksen teosten luettelossa tutkielma on nimellä Isiksestä ja Serapiksesta ja numerolla 118.[3]
Plutarkhos erottaa toisistaan maailman luomista edeltäneen kaoottisen maailman ja luomisen jälkeisen järjestäytyneen maailman eli kosmoksen. Osiris edustaa kaikkeuden vakaata tekijää eli jumalallista järkeä, joka saa kaiken olevaksi muovaamalla sen aineeseen. Hänen voidaan nähdä vastaavan sekä Platonin demiurgia että Hyvän ideaa. Isis ja tämän paha veli Tyfon puolestaan edustavat kosmosta edeltäneen sielun kahta puolta: Isis rationaalista mutta liikkumatonta ja passiivista puolta, ja Tyfon irrationaalista puolta, joka saa aineessa aikaan epäjärjestystä.[5][6]
Alussa, kun kaikki jumalat olivat vielä Rhean kohdussa, Isis rakastui Osirikseen ja he saivat yhdessä Horuksen, joka vastasi kosmosta mutta oli tuossa vaiheessa vasta kuva tulevassa olevasta maailmasta. Järjestäytynyt kosmos sai alkunsa vasta, kun Isis muuntui järjen (eli Osiriksen) kautta ja otti vastaan kaikki aineelliset ja hengelliset muodot. Näin Plutarkhos tulkitsee Isiksen ja Osiriksen myytin allegorisena kertomuksena jumalasta, olevasta ja luomisesta.[5][6]
Teoksen metafysiikka muistuttaa Plutarkhoksen tutkielmassa Sielun syntymisestä Timaioksessa esiintyvää kuvausta. Siinä on yhtäläisyyksiä myös klassisen gnostilaisen myytin kanssa sellaisena kuin se esiintyy muun muassa Johanneksen salaisessa kirjassa.[5]