Itselleni (m.kreik.Τὰ εἰς ἑαυτόν, Ta eis heauton ’itselle osoitetut [kirjoitukset]’), suomennettu myös nimellä Itsetutkisteluja, on filosofikeisari Marcus Aureliuksen tunnetuin ja ainoa säilynyt teos. Se edustaa stoalaista filosofiaa.
Aurelius kirjoitti teoksen sotaretkillä joskus vuosien 161 ja 180 välillä, vaikkakin suurimman osan 170 ja 180 välillä, jolloin hän oli yli 50-vuotias, sairaalloinen ja kuolemaa odottava. Hän kirjoitti teoksen nimenomaisesti itselleen, hänen oman henkisen kehityksensä oppikirjaksi, eikä sitä ollut tarkoitettu julkaistavaksi. Stoalaisuudesta hän etsi mielenrauhaa ja elämänohjeita. Keisarin muistiinpanot ovat olleet innoituksena monille ihmisille kautta vuosisatojen. Filosofisten teosten joukossa teoksen tekee erityisen mielenkiintoiseksi kirjoittajan yhteiskunnallinen asema.
Itselleni koostuu kahdestatoista kirjasta. Ensimmäisessä kirjassa keisari kiittää eri tahoja, kuten sukulaisiaan, kasvattajiaan, opettajiaan ja jumalia, erilaisista saamistaan asioista. Muut kirjat sisältävät eri sotaretkillä tehtyjä muistiinpanoja. Aureliuksen muistiinpanot ovat lyhyitä mietelmiä, joiden pituus vaihtelee lyhyistä sitaateista pidempiin kappaleisiin. Muistiinpanot ovat todennäköisesti olleet alun perin pelkkiä muistivihkoja, joiden tarkoituksena on ollut stoalaisten oppien sisäistäminen niitä toistuvasti mieleen palauttamalla.[1]
Stoalaiset ajatukset liittyvät usein tunteisiin reagoimattomuuteen, mikä kirjoittajan mukaan vapauttaa ihmisen materiaalisen maailman kivuista ja nautinnoista. Aurelius katsoi, että muut voivat vahingoittaa ihmistä vain jos hän sallii reaktioidensa viedä voiton itsestään. Hän ei osoittanut mitään erityisempää uskonnollista uskoa kirjoituksissaan, mutta vaikuttaa uskoneen jonkun loogisen, hyväntahtoisen voiman järjestävän maailman niin, että jopa ”paha” tapahtuu kokonaisuuden hyväksi.
Ajan tavan mukaan teos oli kirjoitettu kreikaksi, joka oli Rooman valtakunnan yläluokan laajalti käyttämä kieli.[1] Ei ole varmuutta, oliko kirjoitukset tarkoitettu koskaan julkaistavaksi. Siksi kirjoitusta on kutsuttu historian saatossa useilla eri nimillä.
Lainauksia
”Ihmiselämän aika on piste, oleminen virtaa, aistihavainto sumea, koko ruumiin yhteys mädäntyvä, sielu pyörre, onni vaikea aavistaa, maine epävarma; lyhyesti, kaikki mikä kuuluu ruumiiseen on joki, kaikki mikä kuuluu sieluun on unikuva ja turhuus, elämä sota ja matka vieraalla maalla, jälkimaine unohdus”. (II kirja, 17, suom. Marke Ahonen)
”Älä toimi vastahakoisesti, älä itsekkäästi, älä ilman tutkimusta, älä ristiriidan repimänä. Älä anna hienostelunhalun kaunistella ajatuksiasi. Älä ole monisanainen äläkä monipuuhainen”. (III kirja, 5)
”Kunnioita käsityksen muodostavaa kykyä, sillä kokonaan sen varassa on, ettei johtosielussasi enää synny käsitystä, joka ei noudata luontoa ja järjellisen olennon edellytyksiä”. (III kirja, 9)
”[M]uodosta aina määritelmä tai kuvaus vaikutelman synnyttävästä kohteesta, niin että näet, millainen se on olemukseltaan, alastomana, kokonaisuutena ja osina, ja sano itseksesi sen oikea nimi ja niiden nimet, joista se on muodostunut ja joiksi se hajoaa – –. Mikä on tämä, joka nyt synnyttää minussa vaikutelman? Mistä se on muodostunut ja kuinka pitkän aikaa sen on määrä säilyä? Mitä hyvettä tarvitsen sen kohdatakseni – –?” (III kirja, 11)
”Ojennuksessa, ei ojennettuna”. (VII kirja, 12)
”Kysy jokaisesta teosta: 'Mikä on tämän suhde minuun? Kadunko sitä myöhemmin?'” (VIII kirja, 2)
Arviointeja
Marcus Aureliusta on ylistetty hänen kyvystään kirjoittaa sydämellään olleista asioista sellaisinaan, ilman tietoisuutta ulkopuolisista lukijoista ja ilman mitään varsinaista takaa ajettua päämäärää. Gilbert Murray on verrannut teosta Augustinuksen (Tunnustukset) ja Jean-Jacques Rousseaun (Tunnustuksia) vastaavanlaisiin teoksiin. Vaikka Murray kritisoikin teosta ”kirjallisen tyylin ankaruudesta ja karuudesta”, hän sanoo sen sisältävän ”yhtä paljon väkevää tunnetta [...] kuin useimmissa ylevämmissä nykyajan uskonnollisissa teoksissa, ainoastaan ankaramman voiman ohjaamana”.[2]Anthony Birley on kommentoinut, että ”Mietteiden lukeminen pitkissä jaksoissa saattaa johtaa melankoliaan”.[3]
Bertrand Russell piti teosta ristiriitaisena ja epäjohdonmukaisena ”väsyneen ajan” todistuskappaleena – ajan, jolloin hyvätkin asiat menettävät makunsa:[4] ”Emme voi olla onnellisia, mutta voimme olla hyviä; teeskennelkäämme siis, että niin kauan kuin olemme hyviä, ei merkitse mitään, vaikka olemme onnettomia”.[5]
Lähteet
Ahonen, Marke (2004): Johdanto ja selitykset teokseen Marcus Aurelius (2004).
Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 1: Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia. ((Alkuteos: History of Western Philosophy, 1946.) 10. painos. Suomentanut J. A. Hollo) Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2001. ISBN 951-0-17867-5
Marcus Aurelius: Itselleni: Keisarin mietteitä elämästä. ((Alkuteos: Ta eis heauton, n. 170–180.) Johdanto, suomennos ja selitykset Marke Ahonen) Helsinki: Basam Books, 2004. ISBN 952-9842-98-8
Marcus Aurelius: Itsetutkisteluja. (Kreikasta suomentanut Yrjö Raivio. 2. painos 1951. 3. painos 1953) Porvoo: WSOY, 1950.
.jpg)
