Thukydides oli vauras ateenalainen, joka saattoi olla isän puolelta traakialaista sukutaustaa. Kun peloponnesolaissota alkoi, hän oli noin 20-vuotias, ja otti osaa taisteluihin Ateenan puolella. Hänet nimitettiin kenraaliksi (strategos) vuonna 424 eaa., mutta karkotettiin sen jälkeen kun hän epäonnistui Amfipoliin puolustamisessa spartalaistaBrasidasta vastaan. Maanpakolaisena Thukydides matkusti ympäri Peloponnesosta. Sodan loputtua vuonna 404 eaa. hän saattoi palata Ateenaan, mutta siirtyi myöhemmin Traakiaan. Historiateoksensa Thukydides kirjoitti joko maanpakonsa aikana tai viimeistään Traakiassa. Peloponnesolaissodan tapahtumat päättyvät vuoteen 411 eaa.[1][3]
Tiedot Thukydideen elämästä ovat peräisin hänen omasta historiateoksestaan sekä kahdesta elämäkerrasta, joista toisen kirjoitti Marcellinus ja toisen anonyymi elämäkertakirjailija. Lisäksi tietoja Thukydideestä on säilynyt myös eräillä muilla kirjailijoilla, kuten Plutarkhoksella ja Pausaniaalla.[3]
Perhe ja varhainen elämä
Thukydides oli kotoisin AttikanHalimuksen demoksesta, joka kuului Leontiksen fyleen. Itse hän kutsuu itseään vain ateenalaiseksi. Hänen isänsä oli Oloros (II).[3][4][5] Marcellinuksella ja eräillä muilla myöhäisemmillä kirjailijoilla nimi esiintyy muodossa Orolos. Muodot sekoittuvat helposti, mutta oikea muoto lienee Oloros.[3]Herodotos mainitsee samannimisen traakialaisen kuninkaan, Oloros I:n, jonka tytär Hegesipyle nai Miltiades nuoremman, ja josta tuli näin Kimonin äiti. Antiikin aikaiset kirjailijat pitivät Kimonia ja Thukydidestä sukulaisina, ja myös tieto Thukydideen isän nimestä viittaisi suvun traakialaiseen taustaan.[3] Oloros II:n arvellaan olleen Hegesipylen poika toisesta avioliitosta Miltiadeen kuoleman jälkeen.[4] Marcellinuksen mukaan myös Thukydideen äidin nimi olisi ollut Hegesipyle. Tämä Hegesipyle olisi voinut olla Miltiadeen ja vanhemman Hegesipylen lapsenlapsi[3] ja poliitikko Thukydideen tytär.[1] Sukulaissuhteita ei kuitenkaan tunneta tarkasti,[3] mutta ainakin Thukydidestä pidetään Miltiadeen ja Kimonin sukulaisena.[1] On sanottu myös, että Thukydides olisi liittynyt jotenkin Peisistratoksen sukuun, mutta tästäkään ei ole enempää tietoa.[3][6]
Pamfilen mukaan Thukydides olisi ollut 40-vuotias peloponnesolaissodan alussa eli vuonna 431 eaa., jolloin hän olisi syntynyt vuonna 471 eaa.[3][7] Nykyisin hänen katsotaan kuitenkin syntyneen myöhemmin, joskus vuosien 460–455 eaa. välillä.[2]Sudassa esiintyvän tarinan mukaan Thukydides olisi ollut nuorena Olympian kisoissa silloin, kun Herodotos luki siellä Historiateostaan yleisölle, ja liikuttui tätä kuunnellessaan. Näin tapahtuma olisi ennustellut hänen tulevaisuuttaan historioitsijana. Nykyisin tarinan aitoutta on vahvasti epäilty, ja ainakaan sen historiallisuudella ei ole vahvaa pohjaa.[3][8]
Thukydideen opettajaksi retoriikassa mainitaan Antifon, aikansa merkittävin puhuja. Ainakin ajoituksen puolesta tämä on mahdollista. Varsinainen historiallinen todistusaineisto on kuitenkin tässäkin tapauksessa vähäistä: ajatus perustuu siihen, että Caecilius Caleactinus päättelee Antifonin elämäkerrassaan Thukydideen olleen tämän oppilas sillä perusteella, että Thukydides ylistää Antifonia. Epävarmuutta lisää se, että Cicero, joka puhuu Antifonin kaunopuheisuudesta ja käyttää todistusaineistonaan Thukydidestä, ei kuitenkaan mainitse tämän olleen Antifonin oppilas.[3][9] Marcellinus mainitsee Thukydideen opettajaksi myös Anaksagoraan. Tämä on mahdollista, sillä Anaksagoras opetti jonkin aikaa Ateenassa.[3]
On kuitenkin melko varmaa, että Thukydides, joka oli hyvästä suvusta ja asui kaupungissa joka oli aikansa Kreikan tärkein kulttuurikeskus, sai aikansa parhaan koulutuksen. Myös hänen teoksensa osoittaa hänen kykyjään ja oppineisuuttaan. Thukydides kertoo itse omistaneensa kultakaivoksia siinä osassa Traakiaa, joka oli vastapäätä Thasoksen saarta, ja että hänellä oli alueella vaikutusvaltaa. Joidenkin mukaan hän olisi perinyt ne; toisten mukaan hän olisi nainut rikkaan naisen Traakian Skapte Hylestä (myös Skaptesyle) ja saanut kaivokset myötäjäisinä. Erään teorian mukaan Kimon olisi ottanut kaivokset traakialaisilta ja antanut osan tuotoista sille sukuhaaralle, johon Thukydides kuului.[3][10]
Ei ole tietoa siitä, että Thukydides olisi koskaan toiminut puhujana, mutta tämä olisi hyvinkin mahdollista, sillä hänen teokseensa sisältyvät puheet osoittavat hänen lahjakkuuttaan alalla.[3]Sudan mukaan Thukydideellä olisi ollut poika nimeltä Timotheos. Hänellä sanotaan myös olleen tytär, joka olisi kirjoittanut Peloponnesolaissodan viimeisen eli kahdeksannen kirjan.[3]
Sota ja maanpako
Thukydides oli yksi niistä, joka sairastui Ateenaa peloponnesolaissodan alussa vuonna 430 eaa. vaivanneeseen kulkutautiin, ja yksi niistä harvoista, joka selvisi siitä hengissä.[1][3][11] Myöhemmin Thukydides sai sodassa sotilastehtäviä. Hän johti seitsemän laivan joukko-osastoa Thasoksella vuonna 424 eaa. Tuolloin Amfipolista pitänyt Eukles lähetti avunpyynnön, koska Brasidaan johtamat spartalaiset olivat kaupungin edustalla. Brasidas pelkäsi lisäjoukkojen tuloa ja tarjosi Amfipoliille hyviä ehtoja antautumisesta, ja kaupunki hyväksyi ne, sillä paikalla oli vain vähän ateenalaisia, eivätkä kaupunkilaiset itse halunneet panna vastaan spartalaisille. Thukydides saapui EioniinStrymon-joen suulle saman päivän iltana kun Amfipolis oli antautunut. Vaikka hän saapuikin paikalle liian myöhään pelastaakseen Amfipoliin, hän esti Eionia joutumasta vihollisen käsiin.[3][12]
Tämän epäonnistumisen vuoksi Thukydides ryhtyi maanpakolaiseksi välttääkseen kuolemantuomion, sillä se oli usein rangaistuksena vastaavanlaisista epäonnistumisista, vaikka hän olikin tehnyt parhaansa. Marcellinuksen mukaan Ateenassa suurta suosiota tuolloin nauttinut Kleon nostatti epäluuloa epäonnista Thukydidestä vastaan. Thukydides kertoo eläneensä maanpaossa 20 vuotta Amfipoliin tapahtumien jälkeen, mutta ei kerro sitä, oliko kyseessä vapaaehtoinen maanpako vai hänelle asetettu rangaistus. Mikäli maanpako oli vapaaehtoinen, hän tuskin palasi Ateenaan, koska tiesi, mikä kohtalo siellä odotti.[3][13]
On vain vähän tietoa siitä, missä Thukydides asui maanpakonsa aikana. Hän saattoi tuskin kuitenkaan asua missään Ateenan vallan alla olleessa kaupungissa, ja koska hän seurasi sodan tapahtumia, hän on mitä ilmeisimmin ollut jossakin peloponnesolaisliiton alueella. Thukydides sanoo itsekin olleensa pitkiä aikoja Peloponnesoksella tai muissa paikoissa, jotka olivat peloponnesolaisen vaikutuksen alla. Hänen historiateoksensa perustui hänen omiin kokemuksiinsa ja havaintoihinsa. Koska Thukydides antaa yksityiskohtaisen kuvauksen SisilianSyrakusasta ja sen ympäristöstä, hän kävi mitä todennäköisimmin siellä; ja mikäli hän kävi Sisiliassa, hän kävi mitä todennäköisimmin myös Etelä-ItalianSuur-Kreikassa.[3][13]
Anonyymin Thukydideen elämäkerran mukaan Thukydides olisi käynyt Suur-Kreikan Sybariissa, minkä täytyy viitata sen paikalle vuonna 443 eaa. perustettuun Thurioihin. Joskus tästä on tehty varsin rohkea päätelmä, että Thukydides olisi ollut vuonna 443 eaa. Thurioin perustaneiden siirtokuntalaisten joukossa isänsä Oloroksen kanssa, kuten Herodotos ja nuori Lysias tekivät, mutta tälle ei ole muita perusteita. Marcellinuksen lainaama Timaios Tauromenionlainen sanoo, että Thukydides olisi elänyt maanpakonsa aikana Italiassa, mutta ainakaan ei ole mahdollista, että Thukydides olisi ollut siellä koko maanpakonsa ajan, sillä tämä olisi ristiriidassa jo mainittujen seikkojen kanssa.[3]
Jos Thukydides oli todella maanpaossa 20 vuotta alkaen vuodesta 423 eaa., hän olisi voinut palata Ateenaan sodan päättymisen (404 eaa.) jälkeen vuonna 403 eaa. Näin paluu olisi sijoittunut aikaan, jolloin Thrasybulos vapautti Ateenaan.[3][14] Thukydides olisi jopa saattanut liittyä Thrasybuloksen hankkeeseen mahdollistaakseen näin paluunsa kotikaupunkiinsa. Pausanias sanoo, että Thukydides olisi kutsuttu takaisin Oinobioksen ehdottamalla äänestyksellä.[3][15] Toisaalta joidenkin tietojen mukaan Ateenassa olisi toteutettu yleinen armahdus maanpakolaisille rauhan solmimisen jälkeen, mikä sekin olisi mahdollistanut Thukydideen paluun.[3]
Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, missä ja milloin Thukydides tarkkaan ottaen kirjoitti historiateoksensa. Hän sanoo itse keränneensä siihen aineistoa koko sodan ajan.[3][16] Ei kuitenkaan tiedetä, kirjoittiko hän mitään osaa teoksesta vielä sodan ollessa käynnissä.[3] Usein ajatellaan, että teos olisi syntynyt Thukydideen maanpaon aikana.[1] Ainakin hänellä olisi ollut tuolloin käytettävissään paljon aikaa teoksen alkuosien kirjoittamiseen. Yleensä Thukydideen katsotaan kirjoittaneen teostaan kuolemaansa saakka.[3]
Teoksensa alussa Thukydides mainitsee sodan lopun kohdassa, jonka täytyy olla syntynyt vasta vuoden 404 eaa. jälkeen.[3][17] Toinen kohta teoksen ensimmäisessä kirjassa osoittaa, että se on kirjoitettu sen jälkeen, kun Pireusta ympäröineet muurit purettiin.[3][18] Teoksen toisessa kirjassa hän puhuu Sisilian sotaretkestä (415–413 eaa.), Kyyroksen tuesta spartalaisille ja ateenalaisten lopullisesta tappiosta, mitkä kohdat on luonnollisesti kirjoitettu mainittujen tapahtumien jälkeen.[3][19] Sodan loppu mainitaan myös viidennessä kirjassa, samalla kun sodan sanotaan kestäneen 27 vuotta.[3][20] Kaikesta tästä voidaan kenties päätellä, että hän keräsi aineistoa läpi sodan, mutta lopullisen muotonsa teos sai vasta sodan jälkeen.[3]
Plutarkhos sanoo Thukydideen kirjoittaneen historiateoksensa kokonaan Traakiassa, mikä sopii yhteen sen kanssa, että hän sanoo Thukydideen myös kuolleen siellä. Marcellinus sanoo hänen lähinnä viimeistelleen teoksen Traakiassa.[3]
Kuolema
Thukydides ehti nähdä peloponnesolaissodan päättymisen vuonna 404 eaa.[3] ja kuoli sen jälkeen. Joskus on arveltu, ettei kuolema olisi voinut olla myöhemmin kuin 401 eaa.,[3] kun taas joskus se sijoitetaan vuoteen 396 eaa. tai jonkin verran aikaisemmaksi.[2]
Antiikin aikaiset lähteet ovat yksimielisiä siitä, että Thukydides olisi kokenut väkivaltaisen kuoleman. Näin kertovat Zopyros ja Didymos, joita Marcellinus lainaa; ja saman vahvistavat Plutarkhos[21] ja Pausanias.[15] Kuolinpaikkaa ei kuitenkaan tunneta varmuudella; se saattoi olla Ateenassa tai Traakiassa. Plutarkhoksen mukaan Thukydides olisi surmattu Traakian Skapte Hylessä, josta hänen jäännöksensä tuotiin Ateenaan, ja hänen hautansa olisi ollut Kimonin suvun hautapaikalla tämän sisaren Elpiniken haudan vierellä. Pausaniaan mukaan Thukydides olisi murhattu hänen palattuaan Ateenaan, ja hänen hautansa olisi ollut lähellä Melitides-porttia.[3]
Marcellinuksen mukaan Thukydideen haudalla oli seuraava heksametrimuotoinen piirtokirjoitus:[3]
Timaios väittää Thukydideen paitsi asuneen myös kuolleen Italiassa ja tulleen haudatuksi sinne, mutta tällä ei ole kovin paljon historiallista arvoa.[3]
Thukydideen pääteos ja ainoa tunnettu teos on Peloponnesolaissota, joka kertoo nimensä mukaisesti peloponnesolaissodan vaiheista. Se on päälähteitä sotaan.[1][3]
Thukydideen teos jaetaan kahdeksaan kirjaan. Kirja I käsittelee Kreikan historian varhaisempia vaiheita ja peloponnesolaissotaan johtanutta kehitystä sekä sodan välittömiä syitä, mikä jatkaa HerodotoksenHistoriateosta. Kirjat II–V kuvaavat sodan alkuvaihetta eli niin kutsuttua ”Arkhidamoksen sotaa” vuosina 431–421 eaa., päättyen Nikiaan rauhaan. Kirjan V loppuosa käsittelee eräänlaista ”kylmän sodan” aikaa vuosina 421–416 eaa. Kirja VI kuvaa Ateenan Sisilian sotaretkeä ja samalla kertoo Sisilian historiasta. Kirja VII kertoo sotaretken lopusta. Kirja VIII kuvaa niin kutsutun ”Dekeleian sodan” alkua eli vuosien 413–411 eaa. tapahtumia. Thukydideen tavoitteena oli sisällyttää teokseensa koko sota alusta loppuun eli vuodet 431–404 eaa., mutta teos katkeaa kesken sodan 21. vuotta eli vuoden 411 eaa. talveen, toisin sanoen yli kuusi ja puoli vuotta ennen sodan päättymistä.[2][1]KsenofoninHellenika jatkaa suoraan siitä, mihin Thukydides jäi.[1]
Thukydidestä pidettiin teoksen ansiosta antiikin aikana kriittisen ja objektiivisen historiankirjoituksen esikuvana. Nykyisinkin teosta pidetään historiallisesti hyvin luotettavana. Teokseen sisältyvät pitkät puhe- ja keskusteluosiot, joista tunnetuimpiin kuuluvat Perikleen hautajaispuhe ja Melos-dialogi, ovat kuitenkin Thukydideen lähteidensä perusteella sepittämiä, ja niiden tarkoituksena on välittää pidettyjen puheiden ja käytyjen keskustelujen perusajatukset. Erityistä huomiota Thukydides kiinnittää kerronnassaan ihmisluonteisiin ja päätösten motiiveihin.[1][3][22]
Thukydides nostaa teoksessaan esille sen, että pyrki kirjoittamaan teoksensa niin, että se kestää aikaa.[1]Holger Thesleff arvioi, että historiankirjoitus on saavuttanut vasta uudella ajalla uudelleen sen kriittisen tarkkanäköisyyden, jota Thukydides ilmentää. Näin teoksen ainoalaatuinen asema historiankirjoituksessa on tullut ajan myötä vain ilmeisemmäksi.[2]
Lähteet
↑ abcdefghijkCastrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Thukydides (2)”, Antiikin käsikirja, s. 582. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
↑ abcdeThesleff, Holger: ”Thukydideen elämä ja hänen historiateoksensa”. Teoksessa Thukydides 1995, s. xv–xxv.
↑ abSmith, William: ”Olorus (2)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Thukydides: Peloponnesolaissota 1–2. (Johdannon kirjoittanut Holger Thesleff. Sarja: Antiikin klassikot) Suomentanut J. A. Hollo. WSOY, 1964. ISBN 951-0-19871-4
2. painos yhteisniteenä. Sarja: Laatukirjat. WSOY 1995, ISBN 951-0-19871-4.
Muuta kirjallisuutta
Balot, Ryan Krieger & Forsdyke, Sara & Foster, Edith Marie (toim.): The Oxford Handbook of Thucydides. (Oxford handbooks) Oxford University Press, 2017. ISBN 9780199340385
Burns, Timothy: Marcellinus' Life of Thucydides translated, with an introductory essay. Interpretation. A Journal of Political Philosophy, Fall 2010, 38. vsk, nro 1, s. 3–26. Artikkelin verkkoversio.
Isotalo, Juha: Herodotoksen ja Thukydideen ideaalit ja historiankirjoitus. BoD - Books on Demand, 2021. ISBN 9789526877600
Lee, Christine & Morley, Neville (toim.): A Handbook to the Reception of Thucydides. (Wiley Blackwell Handbooks to Classical Reception) John Wiley & Sons, 2014. ISBN 9781118980224
Romilly, Jacqueline de: The Mind of Thucydides. ((Historie et raison chez Thucydide, 1967.) Translated by Elizabeth Trapnell Rawlings) Ithaca: Cornell University Press, 2012. ISBN 978-0-8014-5063-1
