Catullus

Nykyaikainen Catullusta esittävä patsas Sirmionessa, vuodelta 1935.[1]

Gaius Valerius Catullus (n. 87/84 eaa., Verona – noin 54 eaa., Rooma) oli roomalainen runoilija. Catullus tunsi hyvin kreikkalaista kulttuuria. Catullus on ensimmäinen roomalainen, joka kirjoitti rakkauteen liittyvästä hellyydestä. Esikuvanaan hänellä on kreikkalainen Sapfo. Herjarunoissaan Catullus tuo esille groteskin erotiikan ja siinä tulee esille värikäs roomalainen seksielämä sekä siihen liittyvä sanasto.lähde?

Päivö Oksala on suomentanut Catulluksen säilyneet runot vuonna 1965 kokoelmana Laulujen kirja. Jukka Kemppisen suomennosvalikoima Kaikki runous ilmestyi 1990.

Elämä ja runot

Carmina, 1554.

Catullus saapui Roomaan opiskelemaan 22-vuotiaana. Tavoitteena lienee ollut ura tasavaltaa palvelevana virkamiehenä. Catulluksen isä oli varakas, joten pojalla ei ollut taloudellisia huolia. Catullus luopui kunnianhimosta ja heittäytyi juhlimaan Rooman kevytmielisen ylhäisönuorison kanssa. Hän vastusti raskassoutuisena pitämäänsä vanhempaa roomalaista runoutta. Catullus ottaa esikuvakseen Sapfon keveän lemmenlyriikan ja nostaa naisen runoutensa pääaiheeksi.[2]

Catulluksen elämä osui Rooman tasavallan lopun aikoihin, jota sävyttivät yhteiskunnalliset myllerrykset. Politiikassa väkivallan ja lahjonnan käyttö lisääntyi optimaattien ja populaarien kamppaillessa vallasta.[3]

Tässä maailmassa liikkui myös nuori Catullus, ja sieltä hän ammensi myös aiheet runoteoksiinsa. Vallalla oli myös huoli perinteisistä roomalaisista hyveistä ja niiden säilymisestä, kuten kohtuullisuudesta, yksinkertaisesta työn ja velvollisuuksien täyttämästä elämästä ja säästäväisyydestä. Muuttumassa oli myös sukupuolimoraali, ja perinteinen kuva lapsilleen omistautuneesta, kangasta kutovasta ylhäisönaisesta oli väistymässä. Aikakauden hokema kuului, että "viattomuus on todiste rumuudesta."[4]

Catulluksen tulisen lemmen kohde ja runojen aihe oli Lesbia-niminen nainen. Tosielämässä Lesbia lienee ollut ylhäistä roomalaista sukua ja nimeltään Clodia. Hän oli Catullusta kymmenen vuotta vanhempi ja huonomaineinen. Clodiaa kuvailtiin "kaikkien miesten ystävättäreksi". Clodian aviomies oli vaimoaan kymmenen vuotta vanhempi, ja Catullus kutsui häntä aasiksi. Clodia oli kuitenkin kauneudestaan yleisesti tunnettu koko Roomassa.[2] Intohimonsa huumaa Catullus kuvailee näin (käännös Päivö Oksala):

»Lempeen Lesbia yhdy onnen hurmaan! Vanhain juorut on liian pikkumaiset, siks ei piitata niistä pennin vertaa. Laskee päivä ja taasen uusi koittaa. Kerran kun elonpäivä pieni päättyy, meidän ikiunta maata täytyy...»

Clodian ja Catulluksen suhde ei ollut tasaveroinen. Se mikä nuorelle runoilijalle oli polttavaa ja kuluttavaa intohimoa, oli kokeneelle ylhäisönaiselle ohimenevä episodi.[4] Niinpä epäilys valtaa runoilijan mielen, ja hän kuvailee tilannetta runossa LXX (käännös Päivö Oksala):

»Ei kera muiden niin halukas ole naiseni naimaan kuin minun kanssani vain, jos kosis Juppiterkin. Naisen lausuma tuo sana kiihkeän lempijän korvaan talleta tuulen tai vierivän veen vilinään.»

Catulluksen huoli ei ollut turha, sillä kun hän matkusti Veronaan tapaamaan isäänsä, sinne saapui tieto, että Clodia oli löytänyt uuden rakastajan, runoilijan ystävän Rufuksen. Tässä vaiheessa hellät rakkausrunot muuttuvat eroottisiksi herjarunoiksi. On sanottu, että Catullus ikään kuin manaamalla yrittää irrota entisestä intohimostaan. Runoilija rukoilee jumalia ja manaa raadeltua sieluaan vapaaksi runossa LXXVI (käännös Päivö Oksala):

»Jos jumalat, tapa armahtaa on taivain valtain, tai avun vihdoinkin kuoleman kautta he suo, kurjan puoleen jo katse luokaa, jos elin oikein, viekää turmani pois, hirveä tautini myös, rutto se ryömien käy kuin halvaus suonia syöden, kauas karkottaa rintani riemut jo pois. En sitä pyydä, että hän lempeen vastata voisi, tai mikä turhaa on, että hän tahraton ois....»

.

Cicero piti Catulluksen runoja nuorisolle sopimattomina, mutta Catullus innoitti ainakin Ovidiusta, Horatiusta ja Vergiliusta. Catullus kirjoitti Rooman värikkäästä sosiaalisesta elämästä, suree kuollutta veljeään ja kertoo ystävistään (esimerkiksi runo XII). Homoseksuaalinen kulttuuri oli hänellä usein esillä, ja hän pilkkaa aikansa vallanpitäjiä, kuten Ciceroa. Myös yksinvallan tavoittelijat Pompeius ja Caesar saavat osansa. Jälkimmäisestä runoilija toteaa, että ei kärky tämän suosiota eikä myöskään halua tietää tästä mitään. Lisäksi hän pilkkaa aikansa nousukkaita.lähde?

Toisin kuin senaikainen suosikkirunoilija Ennius, Catullus ei ollut kiinnostunut sankarillisista aiheista. Hän eli yhteisössä, jossa kiinnostuksen kohteina olivat runous ja rakkaus. Catulluksen ystäväpiiriin kuuluivat hänen entinen opettajansa, runoilija Valerius Catolähde? ja elämäkertakirjailija Cornelius Nepos.[5]

Catullus kuoli noin 30-vuotiaana.

Teosten löytyminen

Vuonna 900 Veronan piispa Ratherius kertoo saarnoissaan lukeneensa ”epähurskaita kirjoituksia”. Kirjoitukset olivat uuden löydön, Catulluksen kirjoittamia runoja. Kirjoitukset painuivat uudelleen unholaan, mutta nousivat esiin jälleen 1200-luvun lopulla käsikirjoituksessa, jota kutsuttiin nimellä Codex Veronensis. Ensimmäiset humanistit tutkivat sitä innokkaasti, muiden mukana Petrarca. Kirjojen keräilijä Coluccio Salutati laaditutti siitä useita kopioita. Codex Veronensis on sittemmin kadonnut. Oxfordissa on tallella luultavasti suoraan Codex Veronensiksesta tehty kopio, ja sitä pidetään myös parhaana kopiona. Pariisissa on säilytetty vuodelta 1375 peräisin olevaa Codex Sarmagermanensista, ja Vatikaanissa on tallessa Codex Romanus. Ranskasta löytyy ainoastaan häälaulun sisältävä käsikirjoitus Codex Thuaneus, joka ainoana käsikirjoituksena tuntee säkeen 14. Painettuna Catulluksen runoja ilmestyi ensimmäistä kertaa Venetsiassa vuonna 1472.

Vaikutus nykyajan kulttuuriin

Catullus on innoittanut renessanssiajasta saakka kirjailijoita. Ranskassa häntä piti esikuvanaan muiden muassa François Rabelais ja Alfred de Musset. Englantilaisella kielialueella Catullus on vaikuttanut John Miltoniin, Jonathan Swiftiin, Alfred Tennysoniin ja lordi Byroniin. Vuonna 1948 ilmestyi Thornton Wilderin romaani The Ides of March, jossa seikkailevat Catullus, Cicero, Lesbia ja Caesar. Saksalaisessa kulttuuripiirissä Catullus on inspiroinut muiden muassa Friedrich Schilleriä ja Heinrich Heinea.

Musiikissa Catulluksen runouteen perustuu Monteverdin sävellys ”Lamento di Arianna”. Carl Orff on säveltänyt Catulluksen teosten pohjalta sävellykset ”Catulli carmina” vuonna 1931, ”Ludi scaenici Catulliani” vuonna 1943 ja vuonna 1951 häälaulujen pohjalta teoksen ”Trionfo di Afrodite”.

Runoilija Pentti Saarikoski käytti Catullusta alter egonaan.

Suomennokset

  • Liber carminum. Laulujen kirja. (Suomennos, johdanto, selitykset: Päivö Oksala. Seitsentähdet) Helsinki: Otava, 1965.
  • Kaikki runous. (Suomentanut Jukka Kemppinen) Helsinki: WSOY, 1990. ISBN 951-0-15495-4 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

Lähteet

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 5. Rooma. Kolmas uudistettu laitos, suomennos Weikko Pakarinen & Aaro Lassi. Helsinki: WSOY 1980 ISBN 951-0-09733-0

Viitteet

  1. The bust was commissioned in 1935 by Sirmione's mayor, Luigi Trojani, and produced by the Milanese foundry Clodoveo Barzaghi with the assistance of the sculptor Villarubbia Norri (N. Criniti & M. Arduino (eds.), Catullo e Sirmione. Società e cultura della Cisalpina alle soglie dell'impero (Brescia: Grafo, 1994), p. 4).
  2. a b Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 5, 1980 s. 326
  3. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 5, 1980 s. 327
  4. a b Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 5, 1980 s. 328
  5. Gaius Valerius Catullus Summary. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 27.12.2022). (englanniksi)

Aiheesta muualla

Read other articles:

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (نوفمبر 2019) فان هوي لي   معلومات شخصية الميلاد 23 فبراير 1934  الوفاة 23 يونيو 2018 (84 سنة)   هانوي  سبب الوفاة مرض قلبي وعائي  مواطنة فيتنام  الحياة العملية المه...

 

Questa voce o sezione sull'argomento politica non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Il nazionalismo palestinese è un'ideologia nazionalista che rivendica la creazione di uno stato palestinese in tutto o in parte dell'ex Mandato britannico della Palestina. Indice 1 Esordio storico 2 Tappe fondame...

 

1987 studio album by Weddings Parties AnythingScorn of the WomenStudio album by Weddings Parties AnythingReleasedApril 1987GenreRock / Folk rockLabelWEAProducerDavid WilliamsAlan ThorneWeddings Parties Anything chronology Scorn of the Women(1987) Roaring Days(1988) Professional ratingsReview scoresSourceRatingAllmusic[1] Scorn of the Women is the debut album by Australian rock band Weddings Parties Anything. The band originally recorded it as an independent release, but on the...

Typhoon season in the Pacific Ocean 1989 Pacific typhoon seasonSeason summary mapSeasonal boundariesFirst system formedJanuary 15, 1989Last system dissipatedDecember 28, 1989Strongest stormNameGordon and Elsie • Maximum winds185 km/h (115 mph)(10-minute sustained) • Lowest pressure915 hPa (mbar) Seasonal statisticsTotal depressions55Total storms32Typhoons20Super typhoons5 (unofficial)Total fatalities3,328 totalTotal damage$2.24 billion (1989 USD)Related articles 1989 A...

 

劉蓬瀛个人资料字字鶴汀出生?年?月?日逝世?年?月?日父母母馬氏[1] 劉蓬瀛(?年—?年),字鶴汀。順天府大興縣人。民國37年(1948年)在律師公會遞補當選第一屆立法委員。 生平 民國10年12月,在北京發起成立辛酉學社,任社長。[2] 民國12年8月,任京兆司法協進會幹事。[3] 考取司法官、任法院推事。 民國18年1月21日,河北省政府秘書處科長。&#...

 

Der Titel dieses Artikels ist mehrdeutig. Weitere Bedeutungen sind unter Baumgartenberg (Begriffsklärung) aufgeführt. MarktgemeindeBaumgartenberg Wappen Österreichkarte Baumgartenberg (Österreich) Basisdaten Staat: Österreich Bundesland: Oberösterreich Politischer Bezirk: Perg Kfz-Kennzeichen: PE Fläche: 15,73 km² Koordinaten: 48° 13′ N, 14° 45′ O48.20888888888914.744166666667237Koordinaten: 48° 12′ 32″ N, 14° 44′ 39″&#...

Rum Tum Tugger es uno de los personajes felinos de El libro de los gatos habilidosos del viejo Possum de T.S. Eliot, publicado en 1939, y de la obra musical Cats de Andrew Lloyd Weber la cual está basada en el libro de Eliot. Eliot capta la atención sobre las similitudes entre los felinos de sus poemas y los rasgos de la personalidad humana. Rum Tum Tugger es mostrado como el gato rebelde que no puede dejar de ser difícil. Nunca está satisfecho con lo que se le da. El poema Tugger es noto...

 

Rusteberg Der Rusteberg von Westen aus gesehen Höhe 397,6 m ü. NHN Lage Landkreis Eichsfeld, Thüringen Koordinaten 51° 23′ 10″ N, 10° 0′ 12″ O51.38619110.003438397.6Koordinaten: 51° 23′ 10″ N, 10° 0′ 12″ O Rusteberg (Thüringen) Typ Zeugenberg Gestein Muschelkalk, Buntsandstein Ehemaliger Steinbruch am Aufstieg zum Rusteberg mit Aussichtspunkt Der Rusteberg ist ein 397,6 m ü. NHN&...

 

Die Liste der Kulturdenkmale in der Johannstadt enthält die Kulturdenkmale des Stadtteils Johannstadt in der Dresdner Gemarkung Altstadt II. Diese Gemarkung gliedert sich in die Stadtteile Johannstadt, Seevorstadt, Südvorstadt, Äußere Wilsdruffer Vorstadt und Großer Garten. Diese Liste enthält die Kulturdenkmale des Stadtteils Johannstadt unterteilt in die statistischen Bereiche Johannstadt-Nord und Johannstadt-Süd. Außerdem werden hier die Kulturdenkmale von „Johannstadt-Südost“...

Без дозволу У цього файлу відсутні відомості про дозвіл. Для нього зазначений автор і джерело, однак нема підтвердження того, що автор цього твору дозволяє ліцензувати цей файл на зазначених умовах. Будь ласка, наведіть докази дозволу або зазначте посилання на сайт з отр...

 

يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (يناير 2022) طريقة تحليل بنية الأنظمة الحاسوبية (بالإنجليزية: Software Architecture Analysis Method اختصارًا: SAAM)‏ هي طريقة منظمة لاختب...

 

مقياس النّفَس (بالإنجليزية: Spirometer)‏ أو السبيرومتر هو جهاز يُستخدم لقياس الهواء المُستنشق إلى والمزفور من الرئتين، فهو يُستخدم لقياس التهوية الرئوية، ويُعدّ الجاهز الأساسي المستخدم لتشخيص الأمراض الرئوية السادة والحاصرة. مقياس النفَس من أنواع جهاز قياس  الغرض قياس حجم...

Species of bird Spiny-cheeked honeyeater Conservation status Least Concern (IUCN 3.1)[1] Scientific classification Domain: Eukaryota Kingdom: Animalia Phylum: Chordata Class: Aves Order: Passeriformes Family: Meliphagidae Genus: AcanthagenysGould, 1838 Species: A. rufogularis Binomial name Acanthagenys rufogularisGould, 1838 Map of the range of the spiny-cheeked honeyeater[2] Spiny-cheeked honeyeater The spiny-cheeked honeyeater (Acanthagenys rufogularis) is the only...

 

فيفا ستريت (بالإنجليزية: FIFA Street)‏  المطور إي أيه فانكوفر  الناشر إلكترونيك آرتس  النظام إكس بوكسبلاي ستيشن 2نينتندو غيم كيوب  تاریخ الإصدار 22 فبراير 2005  النمط لعبة فيديو جماعية،  ولعبة فيديو فردية  التقييم ESRB:  PEGI:  لعمر 3 تعديل مصدري - تعديل   فيفا ستر...

 

Mensdorff-Pouilly in 1839 Portrait in 1842 Emmanuel Graf[1] von Mensdorff-Pouilly (24 January 1777 – 28 June 1852) was an army officer in the Imperial-Royal Army of the Austrian Empire, and vice-governor of Mainz. He was the uncle of Queen Victoria and the godfather of her husband, Prince Albert of Saxe-Coburg and Gotha. Life and career The Mensdorff-Pouilly family originated from the barony of Pouilly in Stenay, on the river Meuse in Lorraine. Albert-Louis, Baron de Pouilly et ...

Commune in Provence-Alpes-Côte d'Azur, France Commune in Provence-Alpes-Côte d'Azur, FranceBarbentaneCommuneThe old Town Hall Coat of armsLocation of Barbentane BarbentaneShow map of FranceBarbentaneShow map of Provence-Alpes-Côte d'AzurCoordinates: 43°54′01″N 4°44′55″E / 43.9003°N 4.7486°E / 43.9003; 4.7486CountryFranceRegionProvence-Alpes-Côte d'AzurDepartmentBouches-du-RhôneArrondissementArlesCantonChâteaurenardIntercommunalityCA Terre de ProvenceG...

 

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (ديسمبر 2015) المدرسة الدولية الفرنسية دانيال ميتران معلومات النوع مدرسة الموقع الجغرافي المدينة أربيل البلد العراق تعديل مصدري - تعديل   افتتاح مدرسة دانيال ميتران. ...

 

Bus rapid transit system of the city of Guangzhou, China GBRT redirects here. For gradient-boosted regression trees, see Gradient boosting. Guangzhou Bus Rapid Transit (GBRT)CRRC TEG6180BEV02 articulated bus on route B1OverviewLocaleGuangzhouTransit typeBus rapid transitNumber of lines31Number of stations26Daily ridership1,000,000[1]Websitehttp://www.gz-brt.cn/OperationBegan operation10 February 2010TechnicalSystem length22.5 km (14.0 mi)Top speed21 km/h (13 mph) G...

Le département de la Seine-Saint-Denis, créé en 1968, à la suite de la disparition des départements de la Seine et de Seine-et-Oise, comportait neuf circonscriptions électorales. En 1986, le redécoupage électoral de la loi n°86-1197 du 24 novembre 1986 réorganise le département en treize circonscriptions électorales. Ce nombre de sièges a été réduit à douze par un nouveau découpage électoral de 2010, en vigueur à compter des élections législatives de 2012. Article connex...

 

Active expendable launch system in the Delta rocket family This article is about the rocket. For other uses, see Delta 4 (disambiguation). Delta IVDelta IV Medium launch carrying DSCS III-B6.FunctionOrbital launch vehicleManufacturerUnited Launch AllianceCountry of originUnited StatesCost per launchUS$164+ million[1]SizeHeight63–72 m (207–236 ft)Diameter5 m (16 ft)Mass249,500–733,400 kg (550,100–1,616,900 lb)Stages2Capacity Payload to LEOMass11,47...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!