Verona on samannimisen maakunnan pääkaupunki Adigejoen varrella Pohjois-ItaliassaVenetonhallintoalueella. Se on Italian huomattavimpia ja parhaiten säilyneitä historiallisia kaupunkeja. Sen kaupunkirakenteessa on säilynyt kerrostumia historian eri kausilta roomalaisajasta lähtien. Lähes 10 kilometrin pituisen muurikehän ympäröimä historiallinen keskusta on kuulunut vuodesta 2000 Unesconmaailmanperintöluetteloon. Kaupunkilinnoituksena Verona on ainutlaatuinen tarjotessaan esimerkkejä erilaisista puolustusrakennelmista yli kahden vuosituhannen ajalta.
Verona on Euroopan tavara- ja henkilöliikenteen solmukohtia. Se on huomattava tuotannon ja liike-elämän keskus sekä vilkas matkailukaupunki. Noin 12 kilometriä kaupungin keskustasta lounaaseen sijaitsee Verona-Villafrancan lentokenttä Valerio Catullo. Veronassa on yliopisto (toiminut itsenäisenä vuodesta 1982) ja piispanistuin jo 200-luvulta lähtien. Veronassa pidetään keväisin Italian tärkeimmät viinimessut Vinitaly. Kaupungissa ilmestyy 7-päiväinen sanomalehti L’Arena (perustettu 1866). Kesäiset oopperajuhlat ja Romeon ja Julian traagisen rakkaustarinan kuvitellut tapahtumapaikat ovat kaupungin matkailuvaltteja historiallisen kaupunkikuvan ohella.
Veronan ympäristö Adigen eteläpuolella on jatkuvasti tihentyvää ja laajenevaa metropolialuetta liike- ja tuotantolaitoksineen, asuintaajamineen ja tiheine liikenneverkkoineen. Adigen pohjoispuolinen kukkulamaasto on ennen kaikkea hedelmä- ja viininviljelysaluetta, joskin suunnittelematon ja osittain luvattomasti toteutettu esikaupunkiasutus on leviämässä sinnekin. Veronan maakunta ulottuu lännessä Italian suurimpaan järveen, Gardajärveen.
Kaupunkiin kuuluvat historiallisen keskustan ulkopuolella sijaitsevat asuintaajamat Avesa, San Michele Extra, San Massimo all'Adige, Quinzano, Quinto di Valpantena, Poiano di Valpantena, Parona di Valpolicella, Montorio Veronese, Mizzole, Marchesino, Chievo, Cà di David ja Moruri.
Historia
Roomalaisaika
Ponte Pietra ja tuomiokirkon torniVeronan amfiteatteri Arena
Veronan varhaisin asutus on sijainnut Adigen vasemman rannan kukkuloilla. Verona oli tärkeiden kulkureittien risteyskohta, ja sen merkitystä lisäsi vuonna 148 eaa. perustettu roomalainen sotilastie Via Postumia, joka Veronan kohdalla ylitti Adigen. Ylityspaikan viereen, nykyisen Colle di San Pietron rinteille muodostui roomalainen siirtokunta, joka todennäköisesti 80-luvulla eaa. myös linnoitettiin. Vuonna 49 eaa. Verona sai roomalaiskaupungin, municipiumin aseman. Asutus siirrettiin silloin Adigen oikeanpuoleiselle rannalle. Sinne perustettiin muurien suojaama kaupunkilinnoitus roomalaista ruutuasemakaavaa soveltaen.
Verona oli Rooman keisariajalla vauras ja osittain komeasti rakennettu kaupunki. Nykyisen Piazza Erben kohdalla sijaitsi monumentaalirakennusten ja pylväskäytävien reunustama forum. Muurin ulkopuolelle rakennettuun amfiteatteriin mahtui 30 000 katsojaa ja se oli RoomanColosseumin sekä Capuan ja Milanon amfiteattereiden jälkeen Italian neljänneksi suurin. Joen vasemmalla rannalla kohosi julkisten rakennusten ryhmä taitavasti jokimaisemaan sijoitettuna, mikä antoi kaupunkikuvalle hellenististä komeutta. Veronassa yhtyi neljä roomalaistietä: Via Gallica, Via Augusta, Vicum Veronensium ja Via Postumia. Adigen yli johti kaksi siltaa, Ponte Pietra ja Ponte Postumia, joista edellinen on jäljellä.
Myöhäisantiikki ja varhaiskeskiaika
Kristinusko tuli Veronaan 200-luvulla, mutta vasta Veronan kahdeksannen piispan Zenon (k. 380) aikana katolisuus sai vankemman jalansijan kaupungissa. Zenosta tulikin Veronan suojeluspyhimys. Kaupungissa alettiin 300-luvun puolivälistä lähtien rakentaa kirkkoja pääasiassa muurien ulkopuolelle vanhojen hautausmaa-alueiden yhteyteen. Ensimmäisen vuosituhannen lopulla kaupungissa oli jo viitisenkymmentä kirkkoa.
Antiikin Veronan vähittäinen rappeutuminen oli alkanut jo 200-luvun lopulta lähtien ja nopeutui kansainvaellusaikaan siirryttäessä. 400-luvulla ostrogoottien kuningas Teoderik Suuri, joka ajoittain hallitsi Veronasta käsin ja rakennutti sinne palatsinsa, yritti vielä kohentaa kaupunkia kunnostamalla raunioituneita julkisia rakennuksia. Vanhojen muurien vahvistukseksi hän rakennutti uuden, ulomman kehämuurin. Langobardit ottivat Veronan haltuunsa vuonna 568/569 ja hallitsivat aluksi sieltä käsin. Vuoden 590 suuri tulipalo teki perusteellista tuhoa kaupungissa lamauttaen sen elämän pitkiksi ajoiksi. Kaupunkipalo merkitsi Veronan kohdalla lopullista siirtymistä antiikistakeskiaikaan.
Karolingit saivat Veronan haltuunsa 774. Italian kuninkaaksi nimitetty Pipin hallitsi sieltä jonkin aikaa, sen jälkeen Veronassa pitivät valtaa kreivit yhdessä piispan kanssa. 800-luvun lopulla ja 900-luvun alkupuolella, kansallisten kuninkaiden aikana, Verona oli hetkellisesti Italian pääkaupunkina. Jatkuva uhka unkarilaisten taholta varjosti kaupungin ja ympäröivän maaseudun elämää koko 900-luvun alkupuoliskon ajan. Muurien ulkopuolella sijainneet kirkot muun muassa joutuivat hävityksen kohteeksi.
Sydänkeskiaika
Kun Otto I oli kukistanut unkarilaiset vuonna 955, alkoi Veronassakin uusi elpymisen ajanjakso. Kauppa ja rahatalous kehittyivät, ja uusi yhteiskuntaluokka, kauppiaat, astui näyttämölle. Valta siirtyi vähitellen kreivin ja piispan käsistä kunnallista yhteishallintoa edustaville elimille. Tämä ”kommuunin” kausi alkoi Veronassa 1100-luvun alkupuolella. Uutta hallintomuotoa edustavat konsulit mainitaan ensimmäisen kerran 1136.
Tänä aikana myös Veronan kaupunkikuva muuttui. Vuoden 1117 suuren maanjäristyksen jälkeen kaupungin merkittävimmät kirkot jälleenrakennettiin, ja ne saivat romaanisen tyylin mukaisen entistä komeamman asun. Samaa tyyliä edusti uuden kaupunginhallinnon palatsi, Palazzo del Comune, joka alun perin oli nelisiipinen rakennus kulmatorneineen. Ehkä eniten kaupunkikuvaa muuttivat aateliston asuintornit, joita kohosi kaupungin alueelle kymmenittäin, ehkä sadoittain. Mahtisukujen kesken vallitsi jatkuva sotatila. Väkivaltaisuuksiin kyllästyneet kaupungin asukkaat olivat lopulta valmiit hyväksymään johtajakseen itsevaltaisen ruhtinaan. Ensin tällaista valtaa käytti keisari Fredrik II:n suosima Ezzelino III da Romano, joka osoittautui julmaksi tyranniksi.
Della Scala -ruhtinaiden kausi
Arche scaligeren aitaus
Ezzelinon kukistuttua alkoi Veronan keskiajan loistokausi, Scala-ruhtinaiden aika (1226–1387). Ruhtinaista huomattavin oli Cangrande I della Scala (k. 1329), jonka hovi oli merkittävä kulttuurin keskus ja veti puoleensa oppineita ja taiteilijoita kaikkialta Italiasta. Cangranden aikana valmistui kaupungin uusi muurikehä, keskiajan pisimpiä Euroopassa. Mastino II:n aikana Veronan valta oli laajimmillaan ulottuen aina Toscanaan saakka. Kaupunkikuvaa kehitti edustavammaksi varsinkin Cansignorio della Scala. Keskeiset piazzat muotoutuivat. Aikaa myöten ruhtinaiden hallinto muuttui kuitenkin kansaa sortavaksi tyranniaksi ja sortui lopulta MilanonViscontien ottaessa Veronan haltuunsa 1387.
Verona Milanon ja Venetsian alaisena
Milanolaisen Visconti-suvun lyhyen valtakauden aikana (1387–1405) Verona menetti kokonaan hallinnollisen itsenäisyytensä ja joutui suorittamaan Milanolle raskaita veroja ja maksuja. Vuodet 1402–1404 Verona oli PadovanCarrara-suvun hallussa ja päätyi vuonna 1405 Venetsian alaiseksi. Lyhyttä itävaltalaisepisodia (1509–1516) lukuun ottamatta Venetsian hallinto jatkui vuoteen 1797. Kaupungin talous elpyi vaikka sen kauppa kärsi Venetsian kontrollista. Myös rakennustoiminta vilkastui ja väkiluku kasvoi yli 50 000 asukkaaseen. Renessanssipalatsit ja uudet kaupunginportit rikastuttivat kaupunkikuvaa. Kaupunginmuureja vahvistettiin bastionijärjestelmällä. Pahan takaiskun aiheutti vuoden 1630 ruttoepidemia, jolloin väkiluku putosi lähes kolmannekseen entisestä. 1700-luvulla Verona oli jälleen elpynyt ja siellä kukoisti hienostunut kulttuurielämä.
Verona uudemmalla ajalla
Napoleonin sotien aikana heikentynyt Venetsian tasavalta ei kyennyt puolustamaan Veronaa. Ranskan ja Itävallan armeijat kilpailivat kaupungin omistamisesta. Lunévillen rauhassa 1801 Verona jaettiin kahtia. Adigen vasen puoli tuli itävaltalaisten, oikea ranskalaisten hallintaan. Vuonna 1814 koko kaupunki joutui Itävallalle, joka teki siitä vahvasti linnoitetun sotilastukikohdan osana laajempaa linnoitusjärjestelmää: Veronan, Mantovan, Peschieran ja Legnagon nelikulmiota.
Itävallan hallinnosta Verona vapautui 1866, jolloin se liitettiin Italian kuningaskuntaan. 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi kaupungin laajentumis- ja teollistumisprosessi, joka ei kuitenkaan ole hävittänyt vanhan, historiallisen kaupungin yhtenäistä, monista aikakerrostumista muodostuvaa rakennetta.
Väestö
Veronan väestönkehitys oli voimakasta 1900-luvun alusta 1970-luvulle asti, jolloin asukasluku saavutti huippunsa (266 000 asukasta). Sen jälkeen kasvu on pysähtynyt. Toukokuussa 2006 Veronan asukasluku oli 260 250, josta naisia 136 466 ja miehiä 123 784. Kaupungin väestö on ikääntymässä. Yli 65-vuotiaiden osuus oli vuonna 2004 22 %. Veronan historiallisen keskustan alueella asuu noin 30 000 henkeä.
Maahanmuuttajien määrä Veronassa on ollut jatkuvassa kasvussa. Vuoden 2005 väestötilaston mukaan kaupungin asukkaista ulkomailta muuttaneita oli 9 % eli 23 000, eniten Sri Lankasta ja Romaniasta tulleita. Koko Veronan maakunnassa maahanmuuttajia oli 65 000, marokkolaiset suurimpana ryhmänä.
Asukasmäärän kehitys
200-luku – noin 25 000
850-luku – noin 10 000
1130-luku – noin 12 000
1200-vuosikymmen – noin 30 000
1420 – noin 14 000 (ruttoepidemia)
1470-luku – noin 30 000
1500-vuosikymmen – noin 42 000
1630 – ennen ruttoepidemiaa 53 000
1631 – ruttoepidemian jälkeen 21 000
1770-luku – noin 42 000
1800-vuosikymmen – noin 50 000
1870-luku – noin 67 000
1900-vuosikymmen – noin 100 000
Hallinto
Kaupungin hallintoelimiä ovat viideksi vuodeksi kerrallaan valittava kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus, jonka puheenjohtajana on kaupunginjohtaja (ital.sindaco). Kaupunginhallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 14 jäsentä. Kaupunki jakaantuu kahdeksaan hallinnolliseen piiriin, joilla on oma kaupunginosavaltuustonsa ja johtajansa.
Verona kuuluu Italian vauraimpiin kaupunkeihin ja sen talouselämä on monipuolisesti kehittynytlähde?. Tärkeitä tuotannonaloja kaupungissa ovat muun muassa mekaaninen teollisuus, graafinen teollisuus, elintarviketeollisuus ja huonekaluteollisuus. Verona on kansainvälinen messu- ja kongressikaupunki, jossa on vuosittain kymmeniä eri alojen tapahtumia. Keskeinen messualue on Veronafiere. Sen näyttelyalueen pinta-ala on 350 000 neliömetriä, josta katettua tilaa 122 000 neliömetriä.
Liikenne
Veronan maakunta on Italian autoistuneinta aluetta, ja liikenteelliset ongelmat ovat suuret varsinkin kaupungin historiallisessa keskustassa. Ilman saastuminen on tuntuvaa ja ylittää usein EU:n asettamat raja-arvot, jolloin liikennettä joudutaan rajoittamaan. Pari keskustan tärkeintä liikekatua on muutettu kävelykaduiksi.
Julkinen kaupunkiliikenne, joka ennen toimi raitiovaunujen varassa, hoidetaan nykyään busseilla. Suunnitteilla on kuitenkin ollut jo pitkään osittainen palaaminen raitiovaunuliikenteeseen.
Arkkitehtuuri ja kaupunkikuva
Piazza delle Erbe ja Torre dei LambertiPiazza Bra
Veronan ydinkeskustan katuverkko perustuu roomalaisaikaiseen suorakulmaiseen asemakaavaan, mutta vanhat pääaukiot Piazza delle Erbe ja Piazza dei Signori ovat saaneet muotonsa lähinnä keskiajalla. Veronassa on huomattavia roomalaisajan rakennusjäännöksiä: amfiteatteriArena, joka on edelleen käytössä, roomalaisen teatterin rauniot Adigen vasemmalla rannalla, Ponte Pietra -silta ja osia roomalaiskaupungin pääporteista. Muutoin kaupunkikuva on keskiaikaisten monumentaalirakennusten dominoima. Romaanisen ajan erikoispiirre on tiili- ja kiviaineksen vuorottelulla aikaansaatu julkisivujen nauhamaisuus. Kauas näkyvinä maamerkkeinä ovat kirkkojen korkeat kellotornit ja vielä niitä korkeammalle kohoava kaupungintorni Torre dei Lamberti, jonka korkeus on 84 metriä.
Romaanisen arkkitehtuurin helmiä ovat San Zeno Maggioren ja San Lorenzon kirkot. Muita merkittäviä keskiaikaisia kirkkoja ovat Veronan tuomiokirkko Santa Maria Matricolare ja San Fermo Maggiore, molemmat gotiikan kaudella uudistettuja, sekä Veronan goottilaisen kirkkoarkkitehtuurin päätyö, dominikaanikirkkoSanta Anastasia. Gotiikan ajan ainutlaatuinen erikoisuus on Della Scala-suvun ruhtinaiden aidattu hauta-alue monumentaalisine muistomerkkeineen (Arche scaligere) vanhan kaupungin keskustassa. Tältä ajalta on myös yksi Veronan tunnusomaisimmista rakennuksista, Scala-ruhtinaiden linna Castelvecchio ja siihen liittyvä silta Ponte Scaligero.
Renessanssiajan huomattavin arkkitehti Veronassa oli Michele Sanmicheli, jonka töitä ovat kaupunginmuurin portit Porta Nuova, Porta Palio ja Porta San Zeno sekä taidehistoriallisesti merkittävät palatsit Palazzo Canossa, Palazzo Pompei ja Palazzo Bevilacqua. 1700-luvulla syntyi amfiteatterin äärelle kaupungin uusi keskusta Piazza Bra. Sen pohjoisreunalla on leveä jalkakäytävä Liston kahvila- ja ravintolaterasseineen. Vanhaa ja uutta keskustaa yhdistää Piazza Bran nurkalta lähtevä vilkas jalankulkukatuVia Mazzini elegantteine myymälöineen.
Verona oli 1800-luvun lopulle asti Italian maalauksellisimpia kaupunkeja, mutta vuoden 1882 tuhoisan tulvan jälkeen tapahtunut Adigejoen uoman ja sitä reunustavien rakennusten kovakourainen käsittely hävitti osan tätä maalauksellisuutta. Toinen maailmansota aiheutti Veronassa myös suurta tuhoa, mutta kaupungin tunnusomaiset piirteet säilyivät entisellään. Esimerkiksi saksalaisten vetäytyessään räjäyttämät historialliset sillat entisöitiin huolellisesti.
Nähtävyydet
Roomalaisajan jäännöksiä
Porta Borsari, pääkadun Decumanus Maximuksen portin ulkofasadi 1. vuosisadalta
Porta dei Leoni, tärkeimmän poikkikadun Cardo Maximuksen portin säilynyttä fasadia 1. vuosisadalta, sen takana osia tasavallan aikaisesta tiiliportista 1. vuosisadalta eaa.
Arco dei Gavi, Gaviusten suvun kunniaportti, sijaitsi alun perin Via Postumialla kaupunginmuurin ulkopuolella, 200-luvulta
Arena, Veronan amfiteatteri 1. vuosisadalta
Roomalaisen teatterin rauniot Adigen vasemmalla rannalla, 1. vuosisadalta eaa.
Ponte Pietra, Veronan vanhin säilynyt kaupunkielementti, mutta vain vasemman rannan puoleinen osa on roomalaisajan rakennetta, 1. vuosisadalta eaa.
Porta Borsari
Porta dei Leoni
Roomalaisen teatterin raunioita
Arena
Kirkkoja
Veronan tuomiokirkko romaaniselta ja goottilaiselta ajalta, 1100–1400-luvuilta. Jäännöksiä myös vanhemmista rakennusvaiheista.
San Zeno 1100–1300-luvuilta. Veronan "toinen katedraali", yksi Pohjois-Italian merkittävimmistä romaanisista kirkoista. Arvokkaat pronssireliefein koristellut ovet. Mantegnan alttaritriptyykki.
Santa Anastasia, dominikaanikirkko, aloitettu 1200-luvulla. Veronan huomattavin goottilainen kirkko.
San Fermo Maggiore fransiskaanikirkko. Kaksoiskirkko, joka muodostuu romaanisesta alakirkosta ja 1200- ja 1300-luvuilla rakennetusta goottilaisesta yläkirkosta.
San Lorenzo Veronan vanhimpia ja vaikuttavimpia romaanisia kirkkoja, osittain 1000-luvulta.
Castelvecchio, Cangrande II della Scalan rakennuttama tiililinna 1300-luvulta. On Adigen yli johtavine siltoineen yksi Veronan tunnusomaisimpia rakennuskokonaisuuksia.
Palazzo del Comune, monia vaiheita kokenut Veronan raatihuone Piazza Erben äärellä. Siihen liittyy kaupungintorni Torre dei Lambert ja sisäpiha Mercato Vecchio monumentaalisine ulkoportaineen. Rakennettu 1100-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Tunnetaan myös nimellä Palazzo della Ragione.
Palazzo Cangrande eli Reggia scaligera Piazza dei Signorilla. Venetsian kaudella tunnettu nimellä Palazzo del Podestà, sittemmin Palazzo della Provinza tai Palazzo della Prefettura
Palazzo di Cansignorio (tunnetaan myös nimellä Palazzo del Capitanio tai Palazzo dei Tribunali) on toinen Scala-ruhtinaiden palatseista Piazza dei Signorin äärellä. Rakennettu 1300-luvun puolivälissä.
Loggia del Consiglio, varhaisrenessanssiloggia Piazza dei Signorin äärellä.
Michele di Sanmichelin suunnittelemat renessanssipalatsit Palazzo Canossa, Plazzo Bevilacqua, Palazzo Pompei ja Palazzo degli Honori.
Palazzo Maffei, barokkipalatsi Piazza delle Erben länsipäässä.
Castelvecchion torneja ja silta
Palazzo Cangrande
"Mercato Vecchio"
Palazzo Maffei
Muita nähtävyyksiä
Katuja
Roomalaisaikaisen Via Postumian kulkua noudattava katulinja Porta PalioltaSanta Anastaisa -kirkolle on Veronan tärkein historiallinen katukokonaisuus. Sen varrella on lukuisia rakennusmuistomerkkejä eri aikakausilta. Se muodostuu seuraavista katuosuuksista: Stradone Porta Palio, Corso Castelvecchio, Corso Cavour, Corso Porta Borsari ja Corso S. Anastasia
Via Sottoriva on keskiaikaisen asunsa hyvin säilyttänyt katu.
Aukioita
Piazza delle Erbe roomalaisen forumin paikalle keskiajalla muotoutunut kaupungin vanha pääaukio
Piazza dei Signori Scala-ruhtinaiden kaudella syntynyt juhlava aukio
Piazza Bra uusi keskusaukio syntyi Arenan viereen 1700- ja 1800-luvuilla
Pääkirkkojen aukiot Piazza Duomo, Piazza S. Zeno ja Piazza S. Anastasia.
Kaupunginmuuri Cangrande della Scalan rakennuttama ja arkkitehti Michele Sanmichelin renessanssiajalla uudistama puolustusjärjestelmä bastioneineen ja portteineen.
Arche scaligere, Scala-ruhtinaiden monumentaaliset hautamuistomerkit Santa Maria Antica-kirkon edessä.
Puutarhoja:Giardino Giusti, 1500-luvulla perustettu maineikas italialaistyylinen puutarha.
Via Sottoriva
Piazza dei Signori
Arche scaligere
Giardino Giusti
Näköalapaikkoja
Colle di San Pietron tasanteet roomalaisen teatterin yläpuolella
Giardino Giustin ylätasanne
Santuario Nostra Signora di Lourdesin kukkula
Kaupungintorni Torre dei Lamberti toimii myös näkötornina
Museoita ja taidekeskuksia
Castelvecchion museo: (Museo Civico di Castelvecchio). Veronan vanhan taiteen kokoelmat arkkitehti Carlo Scarpan 1950-luvulla suunnittelemissa näyttelytiloissa.
Galleria d’arte moderna Palazzo Forti: merkittävä modernin taiteen vaihtuvien näyttelyiden keskus.
Centro internazionale di fotografia Scavi scaligeri: laaja maanalainen arkeologisten kaivausten museotila ja valokuvataiteen näyttelykeskus.
Museo Lapidario Maffeiano: Scipione Maffein ideoima antiikin ajan jäännösten museo on perustettu 1700-luvun alkupuolella ja on yksi Euroopan vanhimpia julkisia museoita
Arkeologinen museo: roomalaisen teatterin alueella entisessä San Girolamon luostarissa, perustettu 1923.
Verona Romeon ja Julian kaupunkina
Julian parveke
Shakespeare on Romeo ja Julia -näytelmällään tehnyt Veronan nimen tunnetuksi kaikkialla maailmassa. Jo 1800-luvulla matkailijat hakeutuivat paikoille, jotka mielikuvitus saattoi liittää näytelmän tapahtumiin. ”Runoilijakin etsiytyy mielellään tällaisille paikoille”, kirjoitti Heinrich Heine vuonna 1829, ”vaikka sitten hymähteleekin sydämensä herkkäuskoisuudelle”. 1900-luvun alkupuolella "Julian talon" ja "Julian haudan" asema matkailunähtävyyksinä vakiinnutettiin keskiaikaisromantiikan hengessä suoritetuilla järjestelyillä. Ne ideoi veronalainen keskiajan tutkija ja museomies Antonio Avena. Kaupungin keskustassa sijaitsevasta Julian pihasta parvekkeineen onkin tullut yksi massaturismin pääkohteista Veronassa. "Romeon talo", hyvin säilynyt 1300-luvun tiilirakennus on jäänyt vähemmälle huomiolle, koska sen tilat eivät ole avoinna yleisölle.
Kulttuuri
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Veronaan liittyvistä kulttuurin merkkihenkilöistä tunnetuimmat ovat antiikin suuri runoilija Catullus (87–57 eaa.), joka oli syntynyt Veronassa (tai Sirmionessa, Gardajärven niemellä) ja renessanssitaiteilijatPisanello ja Paolo Veronese.[2] Kukaan näistä ei kuitenkaan jäänyt pysyvästi Veronaan, vaan kaikki suorittivat elämäntyönsä pääosin muualla. Myös myöhäisrenessanssin suuri arkkitehti, Michele Sanmicheli, siirtyi Roomaan, mutta joutui vuonna 1527 tapahtuneen kaupungin ryöstön, ”sacco di Roman” takia palaamaan Veronaan, jonka kaupunkikuvaan hän jätti sitten pysyvät jäljet.
Veronassa on vaikuttanut huomattavia oppineita ja humanisteja, kuten arkkidiakoni Ireneus Pacificus (778–844), joka oli paitsi kirkonmies, myös matemaatikko, arkkitehti ja runoilija. Renessanssiajan monilahjakkuus Fra Giocondo oli humanisti, arkeologi ja arkkitehti. Valistusajan suuri veronalainen kulttuurivaikuttaja oli Scipione Maffei (1675–1755).
Veronalaisten rakastamia kulttuurihenkilöitä uudemmalla ajalla ovat olleet paikallisella murteella kirjoittanut runoilija Berto Barbarani (1872–1945), jonka pronssipatsas on Piazza Erben kulmauksessa, ja taidemaalari Angelo Dall'Oca Bianca (1858–1942).
Vuonna 1913 alkaneista Arenan oopperajuhlista on tullut pysyvä perinne ja ne ovat kaupungin tunnetuin vuosittainen kulttuuritapahtuma. Teatro Filarmonico on ollut tärkeä ooppera- ja konserttisali Veronassa vuodesta 1732 lähtien. Vuoden 1749 tulipalon ja toisen maailmansodan pommitustuhon vuoksi se on jouduttu rakentamaan kahdesti uudelleen. Tuomiokapitulin kirjasto, Biblioteca Capitolare, on yksi vanhimmista olemassa olevista kirjastoista.[3] Sen lähtökohtana on ollut ainakin jo 500-luvun alussa tuomiokirkon yhteydessä toiminut kirjoittamo, Scriptorium, jonka toiminta jatkui keskeytyksettä kansainvaellusten kauden yli. 1700-luvun lopulla perustettu Veronan kaupunginkirjasto Biblioteca civica on sekin kokoelmiltaan huomattava.
Veronalainen kulttuuri-instituutio oli myös vanha Café Dante Piazza dei Signorin äärellä. Se oli taiteilijoiden, kirjailijoiden ja sanomalehtimiesten perinteinen kohtaamispaikka varsinkin 1900-luvun alkupuolella.[4] 1990-luvulla se muuttui turistiravintolaksi.
Urheilu
Veronalaisten eniten harrastamat urheilulajit ovat pyöräily ja jalkapallo. Pyöräilyn maailmanmestaruuskisat on pidetty Veronan seudulla 1999 ja 2004.
Veronalainen keittiö liittyy kiinteästi Veneton ruokaperinteeseen, johon kuuluu riisin, polentan ja papujen käyttö perusaineksina. Kuivatusta turskasta tehty baccalà kuuluu tähän perinteeseen samoin kuin keitetty naudanliha, bollito. Veronalainen erikoisuus on bolliton kanssa nautittava kastike pearà, jonka uskotaan periytyvän jo langobardien ajalta.
Bigoli, alun perin käsin tehty tuorepasta, on Veronan seudun perinneruokaa, jota voidaan höystää esimerkiksi Gardajärven särkikaloilla, jolloin syntyy ”bigoi co le agole”. Veronan seudulla viljeltävä riisi, Vialone nano veronese, soveltuu puolestaan hyvin risottoihin. Risotto con la tinca saa makunsa Gardajärven suutarista, kalasta, jota ei juuri muussa muodossa enää käytetä. Järven kalansaaliit päätyvät kuitenkin yhä harvemmin veronalaisiin ravintoloihin tai kotitalouksiin vaan jäävät suureksi osaksi paikalliseen käyttöön.
Veronalaiseen perinteeseen kuuluvat vedessä keitetyt jauho- ja perunapallerot, gnocchi alla veronese. Tämä ruokalaji liittyy erityisesti Veronan karnevaalipäivään, jonka nimikin on il venerdi gnocolar. Jouluna nautitaan pandoroa, jälkiruokakakkua, jonka kehittelyssä veronalaisilla 1800-luvun sokerileipureilla oli osuutensa.
Veronalainen erikoisuus, hevosenlihamuhennos ”pastissada de caval”, kuuluu pysyvästi perinteisten veronalaisravintoloiden ruokalistalle. Tarina kertoo sen periytyvän goottilaiselta ajalta, jolloin Teoderik ja Odovakar ottivat yhteen Veronan edustalla. Sadat hevoset saivat taistelussa surmansa, ja asukkaat keksivät säilyttää hevosenlihaa viinissä, johon oli lisätty aromaattisia yrttejä. Lihasta valmistettiin hauduttamalla herkullista muhennosta. Nykyisin pastissadaa nautitaan yleensä polentan kera.
Veronalainen keittiö on uudistunut ja kansainvälistynyt, mutta pitänyt kiinni myös perinteisistä ruokalajeista tulkiten niitä uudella tavalla. Veronan huippuravintolat edustavat modernia innovatiivista keittotaidetta ja ovat olleet usein kansainvälisten gastronomisten oppaiden tähdittämiä.
Lähteet
Lionello Puppi (toim.). Ritratto di Verona. Verona 1978.
Brownell, Penelope & Francesco Curcio. Verona: Guida storico-artistica. Verona, 1998.
Conforti Calcagni, Annmaria. Le mura di Verona: La città e le sue difese dalla fondazione romana all’unità d’Italia. Verona, 1999.
Bolla, Margherita (toim.). Archeologia a Verona. Milano: Electa, 2000.
Zalin, Giovanni (toim.). Storia di Verona: Caratteri, aspetti, momenti. Vicenza, 2001.
.jpg)
.jpg)
_-_Facades.jpg)
_-_Facciata.jpg)
.jpg)
.jpg)
