PROFILBARU.COM

Antigone
Ἀντιγόνη
	; Antigone kuolleen Polyneikeen ruumiin äärellä. Nikifóros Lýtras, 1865.
Kirjoittaja	Sofokles
Alkuperäiskieli	muinaiskreikka (klassinen)
Tyylilaji	tragedia
Tapahtumapaikka ja -aika	Theba, palatsin edusta
Kantaesitys	442/441 eaa.
Kantaesityspaikka	Dionysoksen teatteri, Ateena
Henkilöt
Henkilöt	Antigone, Oidipuksen tytär; Ismene, Oidipuksen tytär; Kreon, Theban kuningas; Eurydike, Kreonin vaimo; Haimon, Kreonin poika; Teiresias, tietäjä; vartija; sanansaattaja;
Kuoro	Theban vanhimmat
	Infobox OK

Antigone (m.kreik. Ἀντιγόνη, Antigonē) on Sofokleen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia. Se on yksi Sofokleen Thebaan sijoittuvista tragedioista Oidipuksesta kertovien näytelmien ohella, ja jatkaa niiden kertomusta keskittyen Oidipuksen tyttären Antigoneen kohtaamaan ongelmaan siitä, saako tämä haudata oman veljensä.^[1]

Historia

Sofokleen Antigonen kantaesitys oli Ateenan Dionysoksen teatterilla vuonna 442 tai 441 eaa.^[2] Näytelmä kirjoitettiin ateenalaisen imperialismin ja demokratian huippukaudella. Vuonna 441 eaa., vain hieman näytelmän ensiesityksen jälkeen, Sofokles nimitettiin yhdeksi kymmenestä strategoksesta sotaretkelle Samosta vastaan.^[3]

Antigone on yksi Sofokleen kolmesta Thebaan sijoittuvasta tragediasta näytelmien Kuningas Oidipus ja Oidipus Kolonoksessa ohella. Näistä kolmesta se kirjoitettiin ensin, vaikka sen tarina sijoittuukin kahden muun jälkeen. Samalla näytelmä päättää koko Thebaan sijoittuvan tarupiirin. Päivö Oksala luonnehtii teosta Sofokleen tunnetuimmaksi Oidipuksesta kertoneiden näytelmien jälkeen.^[1]^[2]

Sisältö

Näytelmä noudattaa tyypillisen kreikkalaisen tragedian rakennetta sekä perusideaa, jonka mukaan tragedia keskittyy yhteen valittuun osaan laajempaa myyttiä, ja sijoittuu yhteen tapahtumapaikkaan. Näytelmä koostuu 1 352 runosäkeestä.^[3]

Tausta

Sofokleen näytelmä tavallaan jatkaa siitä, mihin Aiskhyloksen tragedia Seitsemän Thebaa vastaan päättyy.^[1] Oidipuksen pojat Eteokles ja Polyneikes ovat kuolleet sodassa toistensa surmaamina, kun Polyneikes oli hyökännyt Thebaa vastaan valtaistuinta koskeneen kiistan vuoksi. Oidipusta Theban kuninkaana seurannut Kreon on kieltänyt hautaamasta Polyneikeen ruumista rangaistuksena hyökkäämisestä kotikaupunkia vastaan. Polyneikeen ruumis makaa taistelukentällä petolintujen ruokana ilman hautausmenoja, mikä oli antiikin aikana suuri häpeärangaistus. Lisäksi Kreon on määrännyt kuolemanrangaistuksen jokaiselle, joka hautaisi Polyneikeen. Kotikaupunkiaan puolustanut Eteokles sen sijaan on haudattu niin kuin tapa vaatii.^[4]

Juoni

Näytelmä alkaa Antigonen ja Ismenen salaisella keskustelulla yöaikaan. Nämä ovat kummatkin Oidipuksen tyttäriä ja Eteokleen ja Polyneikeen sisaria. Antigone johdattaa Ismenen Theban palatsin porttien ulkopuolelle, koska haluaa haudata Polyneikeen ruumiin vastoin Kreonin määräyksiä. Ismene kieltäytyy auttamasta Antigonea kuolemanrangaistuksen pelossa. Hän ei kuitenkaan voi pysäyttää sisartaan, joka ilmoittaa hautaavansa ruumiin yksin:^[4]

»Tee niin kun tahdot. Minä hautaan veljeni,
suloista on mun kuolla tähden moisen työn.
Rakkaani vierellä saan rakastettuna
rikoksen hurskaan jälkeen maata. Kauemmin
manalan mieleen oltava kuin eläväin
mun on: jään sinne ainiaaksi [...]^[5]»

Päivä koittaa. Näyttämölle astuu Kreon yhdessä Theban vanhimpien muodostaman kuoron (khoros) kanssa. Kuningas pyytää vanhimpien tukea, erityisesti päätöksessään jättää Polyneikes hautaamatta. Kuoro lupaa tukensa. Paikalle tulee kuitenkin vartija, joka kertoo epäröinnin jälkeen kuninkaalle, että ruumis on haudattu. Kreon määrää vartijan etsimään syyllisen. Vartijan poistuttua kuoro laulaa ihmisen viisaudesta ja kekseliäisyydestä sekä siitä, kuinka jumalia kunnioittava kaupunki menestyy.^[6]

Vähän ajan päästä vartija palaa Antigone mukanaan. Vartija kertoo, että hän ja muut vartijat kaivoivat Polyneikeen ylös haudasta, jonka jälkeen Antigone oli jäänyt kiinni hautaamassa veljeään uudelleen. Antigone myöntää teon, ja syyttää Kreonin päätöstä jumalattomaksi ja esittää omaa toimintansa hurskaaksi. Kreon raivostuu ja tuomitsee paitsi Antigonen myös Ismenen kuolemaan, sillä katsoo, että tämän on täytynyt tietää sisarensa rikoksesta. Ismene tunnustaa rikoksen valheellisesti, koska haluaa kuolla yhdessä sisarensa kanssa, mutta Antigone ei suostu tähän. Kreon määrää neidot väliaikaisesti vankeuteen.^[7]

Eteokleen ja Polyneikeen ruumiita kannetaan.

Haimon, Kreonin poika, astuu paikalle ja lupaa uskollisuutta isälleen, vaikka onkin kihlautunut Antigonen kanssa. Hän vaikuttaa aluksi halukkaalta unohtamaan Antigonen, mutta yrittää kuitenkin taivutella isänsä säästämään tytön, sanoen kaupungin surevan tämän puolesta. Kreonin ja Haimonin keskustelu päättyy kuitenkin riitaan ja loukkauksiin. Haimon lähtee vannoen, ettei enää halua nähdä Kreonia.^[8]

Kreon päättää säästää Ismenen ja haudata Antigonen elävältä. Antigone tuodaan paikalle, ja hän puolustaa tekoaan viimeisen kerran. Sitten hänet viedään hautaansa, kuoron ilmaistessa suruaan tapahtuvasta.^[8]

Paikalle saapuu sokea tietäjä Teiresias. Hän varoittaa Kreonia siitä, että Polyneikes tulisi haudata, sillä jumalat ovat tyytymättömiä eivätkä enää hyväksy Thebalta mitään uhreja tai rukouksia. Myös Kreonin ja Teiresiaan keskustelu päättyy molemminpuolisiin loukkauksiin, ja lopulta Teiresias ennustaa, että Kreon joutuu antamaan ”omaa lihaa ja vertaan olevan miehen” rangaistuksena siitä, että jätti kuolleen hautaamatta mutta sulki elävän hautaan (hän ei sano tytön tuomitsemisen kuolemaan olevan väärin, ainoastaan sen, että elävää pidetään maan alla). Kuoro on kauhuissaan, sillä Teiresias ei ole koskaan ennustanut väärin, ja kehottaa Kreonia hautaamaan Polyneikeen ja vapauttamaan Antigonen. Kreon suostuu.^[9]

Sanansaattaja saapuu ja kertoo, että Haimon on surmannut itsensä. Eurydike, Kreonin vaimo ja Haimonin äiti, saapuu, sillä hän on kuullut puhuttavan jostakin perhettään kohdanneesta onnettomuudesta. Hän pyytää sanansaattajaa kertomaan kaikki tietonsa. Tämä kertoo, että Haimon ja Antigone olivat kummatkin surmanneet itsensä, Antigone hirttäytymällä ja Haimon miekalla löydettyään kihlattunsa ruumiin. Kaikki oli tapahtunut pian sen jälkeen kun Polyneikes oli haudattu. Eurydike poistuu palatsiin.^[10]

Kreon astuu näyttämölle kantaen Haimonin ruumista. Hän ymmärtää, että hänen omat tekonsa olivat saaneet kaiken aikaan. Toinen sanansaattaja saapuu, ja kertoo Eurydikeen surmanneen itsensä kiroten miehensä viimeisiksi sanoikseen. Kreon syyttää kaikesta itseään, ja pyytää palvelijoitaan saattamaan itsensä palatsiin. Käskyt, joita hän oli arvostanut ja jotka hän oli antanut, oli pidetty, mutta hän oli toiminut jumalten tahtoa vastaan ja menettänyt perheensä lopputuloksena. Kuoro päättää:^[11]

»Yläpuolella viisaus kaiken on muun
mikä onneen vie. Jumalalliset lait
pidä arvossa, oi! Ylimielinen mies —
tuo korskeasuu — velat maksava on
kovat: vanhana hän
on viisautta oppiva viimein.^[12]»

Henkilöt

Antigone esitetään perheen kapinallisena, joka on valmis uhmaamaan kuninkaan ja yhteisön käskyjä. Toisaalta hän näyttäytyy hurskaana, sillä hän haluaa mieluummin noudattaa jumalallista käskyä, jonka mukaan kuolleet sukulaiset tulee haudata säädetyin menoin. Antigone ei pelkää miesten käskyjä eikä kuolemanrangaistusta. Simone Weil kuvaa Antigonea ”sankarilliseksi ja intohimoiseksi”^[2].

Ismene esitetään kuuliaisena ja perheen ”kilttinä tyttönä”. Hän kieltäytyy osallistumasta Polyneikeen hautaamiseen, koska pelkää Kreonia, ja alistuu miesten vallan alle. Myöhemmin hän kuitenkin osoittaa sisarrakkautta tarjoutumalla kuolemaan yhdessä Antigonen kanssa.

Kreon, Theban kuningas, on näytelmän traaginen päähahmo, joka tekee kohtalokkaan virheen olemalla jääräpäinen, mikä johtaa hänen vaimonsa ja poikansa sekä veljentyttärensä kuolemaan.

Eurydike, Theban kuningatar, esiintyy näytelmässä vain vähän, mutta näyttäytyy selvästi erilaisena kuin miehensä. Hän kiroaa miehensä ja syyttää tätä poikansa kuolemasta.

Haimon esitetään myös erilaisensa kuin isänsä. Hän osoittaa, että rakkaus Antigonea kohtaan on hänelle isää kohtaan tunnettua pelkoa tärkeämpää.

Teiresias on Theban kuninkaita avustava sokea ennustaja. Sofokles kuvaa hänen näkevän Kreonia paremmin sokeudestaan huolimatta, kun taas Kreon ei näe, vaikka hänellä onkin silmät. Totuuden näkeminen on aineellista näkökykyä tärkeämpää. Teiresias onnistuu vakuuttamaan Kreonin siitä, että Polyneikeen hautaaminen on välttämätöntä, mutta liiaan myöhään Antigonen kannalta.

Theban vanhimpien muodostaman kuoron tehtävänä näytelmässä on kommentoida näyttämön tapahtumia ja lietsoa sekä jännitystä että tunteita. Se myös yhdistää kertomuksen yleisön entuudestaan tuntemiin myytteihin. Kuoro on usein Kreonin puolella, koska sekä kunnioittaa että pelkää tätä. Näytelmän kuluessa kuoro kuitenkin kehottaa Kreonia olemaan maltillisempi, ja lopulta kehottaa tätä noudattamaan Teiresiaan neuvoa.

Tulkintoja

Kirsti Simonsuuren mukaan Antigonessa ”toteutuvat muodon tasapaino ja klassinen idealismi samalla kun siinä esitetään inhimillisten tekojen pelottava epävarmuus, oikeiden ja väärien valintojen väistämättömät seuraukset”.^[2]

Kirjoitusajankohta huomioon ottaen näytelmässä on vain vähän viittauksia tuon ajan Ateenaan tai tilanteeseen muutoin.^[3] Näytelmä varoittaa kuitenkin tyrannin tai muun absoluuttisen hallitsijan vallasta. Näytelmässä käytännössä tyrannina toimiva Kreon tekee suuren virheen määräämällä tyttärensä kuolemaan vain, koska tämä oli rikkonut hänen käskyään vastaan. Näytelmän thebalaiset katsovat kuninkaansa tekevän väärin, mutta näillä ei ole keinoa sanoa tai estää tätä. Tämä asettuu Ateenan demokratian periaatteita vastaan, ja ateenalainen yleisö varmasti tunnisti viittauksen tyranniaan. Näytelmän muina teemoina voidaan nähdä muun muassa valtion vallan ja yksityishenkilön vapauksien suhde, luonnollisen lain ja ihmisten säätämien lakien suhde, kansalaistottelemattomuus sekä kysymys siitä, tuleeko perhe laittaa muun yhteisön edelle.^[3]

Näytelmän tulkinnasta on kiistelty myös Suomessa jo 1800-luvulla. Toisen tulkinnan mukaan näytelmän pääteemana on valtion ja perheen välinen ristiriita. Tätä tulkintaa kannatti J. V. Snellman. Toisen tulkinnan mukaan näytelmässä ovat vastakkain jumalilta peräisin oleva pyhä määräys vainajien hautaamisesta ja Kreon-kuninkaan hybris. Tätä tulkintaa kannatti J. L. Runeberg.^[1] Jälkimmäinen tulkinta lienee nykyisin yleisempi.

Elokuva

Näytelmästä tehtiin vuonna 1961 elokuva Antigone, jossa nimiroolia esittää Eiríni Pappá (Irene Papas).

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d Oksala, Päivö: Johdanto. Teoksessa Sofokles: Antigone; Kuningas Oidipus, s. v–xv. ((Antigone, noin 442 eaa.; Oidipus Tyrannos.) Suom. Elina Vaara & Otto Manninen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Antiikin klassikot) Porvoo Helsinki: WSOY, 1966.
↑ ^a ^b ^c ^d Simonsuuri, Kirsti: ”Jälkisanat”. Teoksessa Sofokles: Antigone, s. 95–111. Suomentanut Kirsti Simonsuuri. Helsinki: Like, 2011. ISBN 978-952-01-0575-4
↑ ^a ^b ^c ^d Mastin, Luke: Antigone Ancient Literature. Viitattu 11.12.2017.
↑ ^a ^b Sofokles: Antigone 1–99.
↑ Sofokles: Antigone 70–77. Suomennos Elina Vaara.
↑ Sofokles: Antigone 100–375.
↑ Sofokles: Antigone 376–626.
↑ ^a ^b Sofokles: Antigone 627–987.
↑ Sofokles: Antigone 988–1153.
↑ Sofokles: Antigone 1154–1241.
↑ Sofokles: Antigone 1242–1353.
↑ Sofokles: Antigone 1348–1353. Suomennos Elina Vaara.

Kirjallisuutta

Suomennokset

Sofoles: Antigone. Teoksessa Sofokles: Antigone; Kuningas Oidipus. (Suom. Elina Vaara & Otto Manninen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Antiikin klassikot) Porvoo Helsinki: WSOY, 1966.
Sofokles: Antigone. Suomentanut Kirsti Simonsuuri. Helsinki: Like, 2011. ISBN 978-952-01-0575-4

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

Sophocles: Antigone. Teoksessa Sophoclis fabulae. (Toim. Hugh Lloyd-Jones & Nigel Wilson. Oxford Classical Texts) Oxford University Press, 1990. ISBN 978-0-19-814577-6 Kreikankielinen alkuteksti.
Sophocles: Antigone. Teoksessa Sophocles: Volume II. Antigone. The Women of Trachis. Philoctetes. Oedipus at Colonus. Edited and translated by Hugh Lloyd-Jones. (Loeb Classical Library 21) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1994. ISBN 9780674995581 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Sophocles: Antigone. (Toim. Mark Griffith) Cambridge University Press, 2008 (1. painos 1999). ISBN 0521337011
Sophocles' Antigone: A New Translation. (Toim. Diane J. Rayor) Cambridge University Press, 2011. ISBN 1139497847

Muuta kirjallisuutta

Butler, Judith: Antigone's Claim: Kinship Between Life and Death. New York: Columbia University Press, 2000. ISBN 0-231-11895-3
Cairns, Douglas: Sophocles: Antigone. (Companions to Greek and Roman Tragedy) Bloomsbury Publishing, 2016. ISBN 1472512146
Rosenfield, Kathrin H.: Antigone: Sophocles' Art, Hölderlin's Insight. (Käännös Charles B. Duff) Aurora, CO: The Davies Group, Publishers, 2010. ISBN 1-934542-22-9
Steiner, George: Antigones: How the Antigone Legend Has Endured in Western Literature, Art, and Thought. New Haven: Yale University Press, 1996. ISBN 0-300-06915-4
Tyrrell, William Blake & Bennett, Larry J.: Recapturing Sophocles' Antigone. (Greek Studies: Interdisciplinary Approaches) Rowman & Littlefield Publishers, 1998. ISBN 1461641845

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sofokleen Antigone Wikimedia Commonsissa

Σοφοκλής: Αντιγόνη. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
Sophocles: Antigone. Wikisource. (englanniksi)
Sophocles: Antigone. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)

Sofokleen näytelmät

Säilyneet	Aias · Antigone · Elektra · Filoktetes · Kuningas Oidipus · Oidipus Kolonoksessa · Trakhiin naiset
Kadonneita ja katkelmallisia	Vainukoirat