Post-doc-opintojen jälkeen 1927 Pauling palasi Caltechiin, missä hänen uransa tutkijana ja opettajana jatkui lähes neljänkymmenen vuoden ajan.[5]
Paulingin saama Nobelin rauhanpalkinto ärsytti joitakin piirejä Caltechissa, joten Pauling vaihtoi työpaikkaa vuonna 1963. Hän toimi neljä vuotta tutkimuskeskuksessa Santa Barbarassa, ja vuonna 1967 hän siirtyi Kalifornian yliopistoon, San Diegoon. Siellä hän julkaisi artikkelin kemikaalien vaikutuksesta psykologiaan. Vuonna 1969 hän siirtyi Stanfordin yliopistoon, jossa jatkoi vuoteen 1972 asti. San Diegon ja Stanfordin vuosinaan hän tutki C-vitamiinia.[5]
Merkitys kemian kehitykselle
Linus Paulingia on kutsuttu vuosisadan tärkeimmäksi kemistiksi, koska hän saavutti merkittäviä tuloksia sekä useilla kemian osa-aloilla että lähitieteissä kuten biokemiassa.[6]
Pauling tutki 1940-luvulla myös hemoglobiinia ja osoitti, millä tavoin sirppisoluanemiaa sairastavien henkilöiden hemogloniinin molekyylirakenne poikkeaa normaalista. Myöhemmällä iällään Pauling puhui hyvin suurten C-vitamiinimäärien nauttimisen puolesta. Hänen mukaansa suuret C-vitamiiniannokset olisivat tehokkaita lääkkeitä nuhakuumetta ja syöpää vastaan, mitä kuitenkaan ei ole voitu todistaa. Vielä 1990-luvulla Pauling julkaisi tieteellisiä artikkeleja muun muassa korkean lämpötilan suprajohteista.[7] Paulingin myöhäisten vuosien tulokset, etenkin C-vitamiineja koskevat, ovat olleet kiistanalaisia.[5]
Vuoden 1960 Nobelin kemianpalkinnon saaja Willard Libby arvioi, että ilmakehässä suoritettavissa ydinkokeissa vapautuvan radioaktiivisen hiilen määrä on niin pieni, ettei sillä ole merkitystä verrattuna kosmisen säteilyn altistukselle. Pauling käytti Libbyn omaa dataa ja laski, että tuohon aikaan suunnitellut ydinkokeet aiheuttaisivat puoli miljoonaa ylimääräistä keskenmenoa, 55 000 lapsen syntymisen vammaisena ja enemmän leukemiaa ja luusyöpää kuin siihenastisten ydinkokeiden fissiotuotteet.[6]
Pauling ja kollegat keräsivät tuhansien tiedemiesten allekirjoitukset ydinkokeiden vastaiseen addressiin, joka ojennettiin YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöldile 1958. Samana vuonna alkoivat Genevessä neuvottelut ydinkokeiden kieltämiseksi. Neuvostoliiton Nikita Hruštšov, Yhdysvaltain John F. Kennedy ja Britannian Harold Macmillan allekirjoittivat sopimuksen 1963. Tämän prosessin alkuunsaattamisesta Pauling sai rauhan Nobelin.[6]
Tunnustuksia
Pauling sai lukuisia palkintoja, tunnustuksia ja arvonimia. Merkittäviä kemianpalkintoja kertyi 60, biokemian 12, fysikaalisten tieteiden 10, lääkietieteen 75 ja rauhanrakennuksen palkintoja 31 kappaletta. Hän sai 55 akateemista arvonimeä ja oli 11 maan tai alueen kunniakansalainen ja 92 järjestön jäsen. Tunnettuja palkintoja olivat kahden Nobelin palkinnon lisäksi Amedeo Avogadro -mitali (1956), Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto (1970), Laurent Lavoisier -mitali (1986) ja Vannevar Bush -palkinto (1989).[13]
↑ abHudson, John: Suurin tiede – kemian historia, s. 277. (The History of Chemistry, 1992.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.